Hobitti / Imatran Teatteri

Hobitti / Imatran Teatteri (yhteistyössä IRTI-teatterin kanssa)

Pohjoismainen kantaesitys 24.1. 2015, kesto noin 2h 45min (väliaikoineen)

Dramatisointi Glyn Robbins

Dramatisoinnin suomennos ja ohjaus Timo Rissanen

Rooleissa : Pekka Räty, Kari Kinnari, Marko Kurikka, Antti Purho, Ilpo Ilves, Nina Ketoviita, Aki Honkatukia, Lauri Haltsonen, Ville Lamberg, Sami Kettunen, Hanna Kaskela, Sami Sivonen ja Simon Kiuru (sekä Saara Jokiaho noidan äänenä)

 Hämeenlinnan hobitit (155cm ja 160cm) lähtivät aamupäivällä ajelemaan kohti Imatraa, eli sinne ja takaisin. Samalla reissulla tuli hoidettua visiitti sukulaisten luona, toki pelkän teatterinkin perässä tämä pitkä matka olisi tullut tehtyä. 15 tuntia kaikenkaikkineen reissuun meni ja paluumatkalla ajokeli oli suoraansanottuna mordorista, mutta kyllä kannatti! Samalla tämä oli ensivisiittini Imatran Teatteriin ja samalla viimeinenkin ainakin kyseisessä rakennuksessa, sillä koko talo puretaan myöhemmin.

 Saliin astuttuamme suustani pääsi ensimmäinen "waude!" Koko sali oli hyödynnetty seiniä myöten  erinäisillä virityksillä, valtava määrä hämähäkinseittiä roikkui siellä ja täällä. (Apua, ei kai täällä ole hämähäkkejä hyökkäämässä niskaan?) Lavan reunustalla olevat luolat koloineen suorastaan kutsuivat tutustumaan tarkemmin ja mielikuvitus lähti heti villiin laukkaan. Mieheni sanoi ääneen "Aivan mahtavaa!" monta kertaa, ennen kuin esitys oli edes alkanut...

 Ja sitten se alkoi! Gandalf (Pekka Räty) taistelee hurjia synkkiä sormusaaveita vastaan. Hieno ja vahva aloitus, jonka sitten elokuvamaiset tekstit ja kartat vähän turhaan katkaisivat. Olin jo seikkailun tunnelmissa ja palasin vielä takaisin lähtökuoppiin. Otettiin sitten uusi startti, kun kääpiöjoukko vyöryi Bilbon (Aki Honkatukia) kotiin. Ihanat, ilmeikkäät kääpiöt johtajanaan komea Thorin Tammikilpi (Sami Sivonen). Jo elokuvassa suosikkini oli punatukkainen pyylevä Bombur, jonka koskenlaskuun tynnyrillä eläydyin niin, että muistan kurvailleeni tuolissa vasemmalle ja oikealle tiukoissa mutkissa. Nyt Bomburin roolissa minut hurmasi Ville Lamberg. Onkohan Bombur sinkkumiehiä?

Viisi kääpiötä ja yksi hobitti (c) Ari Nakari

 J.R.R. Tolkienin kirjoja en ole lukenut (ehkä joskus pitäisi), mutta tarinoiden filmatisoinnit olen katsonut useampaankin otteeseen. Hobitti-trilogia oli hivenen pitkitettyä rymistelyä ja tässä teatteriversiossahan olennainen tuli esiin tiivistetyssä muodossa. Teatterin lumovoimaa parhaimmillaan - miten valoilla, savulla ja musiikilla saadaan aikaan kihelmöivää tunnelmaa ja jännitystä. Valot nuolevat kattoa ja pakosti käy mielessä, jotta ei kai sieltä mitään hämähäkkejä nyt pomppaa silmille. Ja valo kun näyttää toisaalle, miettii myös että pimeydessä varmasti luuraa jotain...

 Upeita pukuja! Pukusuunnittelijoille aaltoja! Hurmaannuin etenkin haltiaruhtinas Elrondin (Simon Kiuru) olemuksesta sekä hiisikolmikon paiseista. Ja tulihan se hämähäkkikin, jota koko ajan pelkäsin jo ennakkoon... Miten nerokkaan yksinkertaisella konstilla toteutettu (ja muuten parempi kuin vuonna 2007 Lontoossa näkemäni Lord of The Rings-musikaalin hämis!), samoin kuin kiiluvasilmäinen susilauma ja myös Smaug-lohikäärme aarrekammioineen.

 Muutenkin lava oli täynnä herkullisia hahmoja. Suurin osa väestä urakoi useammassakin roolissa. Klonkku (Kari Kinnari) oli mieletön taidonnäyte ja kovasti mieleeni oli myös maiskutteleva Järvikaupungin isäntä (Marko Kurikka) kera kapteenin (Ilpo Ilves), josta tuli mieleeni jostain syystä Pirkka-Pekka Petelius.

 Tila otettiin haltuun hienosti, väki putkahteli esiin milloin mistäkin ja lattia oikein tärisi kun kääpiöt rymistelivät esiin. En jaksanut käännellä niskaani loppupuolella, vaan kuuntelin jylhää laulantaa. Kääpiöt lauloivat kuorossa komeasti jossain takanani. Ja Oula Kitin suunnittelemat taistelukoreografiat olivat vauhdikkaita ja toimivia.

 Pikkukaupungin kasvattina ja asukkina minusta parasta oli kuitenkin se, joka henkilöityi loistavasti Aki Honkatukian Bilbo Reppulin olemuksessa ja kiiluvissa silmissä. Tarinan sankari ei ole aina se isoin ja komein, vaan pienempikin voi omalla toiminnallaan, tinkimättömällä asenteellaan ja rohkeudellaan kohota arvoon arvaamattomaan. Sama pätee siis Imatran Teatteriin. Pieni ja pippurinen pistää isoille teattereille sujuvasti hanttiin, ja mukana vielä harrastajateatteriryhmä IRTI. Koko porukka voi syystäkin olla ylpeä tästä produktiosta, sillä tätä on tehty taidon lisäksi sydämellä ja sen kyllä aisti.

 Mukavaa oli myös huomata, että maailma on pieni. Samassa näytöksessä oli toinenkin hämeenlinnalaispariskunta ja yllätys oli melkoinen ja molemminpuolinen. Toivon, että Imatran suuntaan ajelisi nyt useampikin pitkänmatkalainen. Reissu palkitsee kyllä!

 Hobitille täydet viisi tähteä *****.

(näin esityksen kutsuvieraana)

Aivan mahtava Klonkku! (c) Ari Nakari