Pohjalla / Kansallisteatteri

Pohjalla / Kansallisteatterin Pieni näyttämö

Ensi-ilta 3.12. 2014, kesto noin 2h (ei väliaikaa)

Ohjaus Janne Reinikainen

Rooleissa : Inga Björn, Esa-Matti Long, Pirjo Luoma-aho, Petri Manninen, Harri Nousiainen, Jukka-Pekka Palo, Pia Piltz, Antti Pääkkönen, Tuomas Rinta-Panttila, Paula Siimes, Lauri Tilkanen ja Linda Wiklund

 Maksim Gorkin kirjoittama "Pohjalla" on samalla Pienen näyttämön 60v-juhlanäytös.

 Ystävänpäivän iltana istun yksin Pienen näyttämön yleisölämpiössä. Hetkeä aiemmin olen saattanut läheisen ihmisen junaan ja tunnen oloni maailman yksinäisimmäksi, koska kaikki muut ovat saapuneet seuralaisen kanssa tai isommalla porukalla paikalle. Onneksi kauaa ei tarvitse orpona istuskella, kun katsomon ovet avataan. Teatterin katsomossa en tunne enää oloani yksinäiseksi, siellä olen osa isompaa joukkoa ja kaikki olemme tavallaan yhtä ja samaa perhettä, niin väki lavalla kuin ihmiset katsomon puolellakin.

 Pari tuntia myöhemmin aika on hurahtanut kuin siivillä. Ajan kulumista ei ole huomannut oikeastaan muusta kuin siitä, että penkki alkaa tuntua varsin epämiellyttävältä ja olen havainnut useammankin yrittävän vaihtaa parempaa asentoa - itseni mukaanlukien.

(c) Stefan Bremer 

 Esitys lähti varsin salakavalasti liikkeelle. Aluksi on vain nuhruinen ja rähjäinen tila, jossa tuntuu yöpyvän ja muutenkin aikaansa viettävän varsin sekalainen sakki patjojen määrästä päätellen. Yksi kerrallaan väki alkaa heräillä uuteen päivään. Vaikuttaisi vähän siltä, että mitään uutta ei ole tänäänkään luvassa, vaan kaikki päivät ovat muistuttaneet toisiaan ja tulevat muistuttamaan tällä menolla. Väki aloittelee omia askareitaan kukin omaan tahtiinsa, rutiininomaisesti. Kestää kauan, ennen kuin ensimmäinen repliikki lausutaan. Siitä huolimatta katsomossa ei pitkästy, sillä ihmisten pikku puuhastelut vievät mennessään ja koukuttavat ovelalla tavalla. Ensirepliikkien jälkeen kaikki huutavatkin sitten yhteen ääneen ja puhuvat pitkään toistensa päälle. Näille ihmisille toivoisi pelkkää hyvää. Jokainen tuntuu omalta kohdaltaan olevan enemmän tai vähemmän hukassa, ja jokainen vaikuttaa vähän yksinäisestä sudelta. Alakerran väki kokoontuu kuitenkin yhteiselle aterialle pöydän ympärille, ja tunnen vahvaa yhteenkuuluvaisuuden tunnetta näiden ihmisten kanssa. Isommassa joukossa ei kukaan ole enää ihan yksin.

 Nautin esityksestä äärettömän paljon. Monesti kesken esityksen mielessäni käy arkisia omia asioita tai saatan pohtia, mitä mistäkin jutusta pitää muistaa mainita. Tämän näytelmän aikana ei ajatukseni harhautuneet muille urille kertaakaan, niin hyvin se piti otteessaan. Valojen leikki, äänimaailma (etenkin veden tippuminen), musiikki, ilma-akrobatia... Näyttelijöistä yksikään ei noussut ylitse muiden, vaan päällimmäiseksi jäi ajatus "joukossa on voimaa". Mitä yhteispeliä! Kukin vuorollaan sai loistaa parrasvaloissa, jokainen voitti omalla sympaattisella, surumieliselläkin tavalla katsojat puolelleen.

 Lopussa roolihahmojen seisoessa yhteisrintamana lavan etureunassa tunsin valtavaa kiitollisuutta jälleen kerran siitä, että tämän pienen suuren taide-elämyksen pääsin kokemaan ja näkemään. Aplodeista ei meinannut tulla loppua ollenkaan. Kokonaisuus toimi täydellisesti, kaikilta osa-alueiltaan. Kokonaisvaltainen teos, kuin katseltava sinfonia oli tämä!

Pienen näyttämön juhlanäytelmä saa täydet viisi tähteä *****.

(näin esityksen pressilipulla)