Haastattelussa Sinikka Salminen

Sinikka Salmista haastattelin toukokuussa Hämeenlinnan Verkatehtaan auringonpaisteisella terassilla.

Sinikka Salminen on syntynyt 1978 ja on kotoisin Länkipohjasta (sijaitsee Tampereen ja Jyväskylän välissä). Hän asuu Tampereella. Horoskooppimerkiltään ”Sikke” on neitsyt, nouseva vaaka. Harrastukset riippuvat vähän vuodenajasta ja mielentilasta,mutta yleensä hän lukee, urheilee (jooga, pilates, juoksu, kävely) ja rahatilanteesta riippuen shoppailee. Joskus hän on harrastanut myös avantouintia ja käy mielellään Telakalla kerran kuussa turvesaunassa. Sinikka osaa soittaa pianoa ja kosketinsoittimia, tosin hän ei ole opiskellut soittamista vaan on itseoppinut. Erityistaidoikseen hän mainitsee laulun, tanssin ja tulitemput, ja jos olisi aikaa ja rahaa niin haluaisi oppia ratsastamaan.

Lukion jälkeen Sinikka meni Paimion kansanopistoon 1-vuotiselle musiikkiteatterilinjalle. Sen jälkeen hän meni Outokumpuun, jossa kävi teatteri-ilmaisu ja – ohjauslinjaa kaksi vuotta. Koulutus olisi kestänyt 2,5 v mutta se jäi kesken, sillä hän pääsi ensiyrittämällä Tampereelle Nätyyn. Sinikka haki myös kahdesti TeaKiin, muttei päässyt sisään. ”Onneksi, sillä olin silloin liian nuori ja tyhmä!”

Sinikka on toiminut myös joogaohjaajana kolme vuotta ja hän on suorittanut joogaflow-koulutuksen. ”Parasta joogahommissa on se, että palaute on niin välitöntä. Meitä on pieni ryhmä ja tunnin jälkeen jäämme aina juttelemaan. Se on vähän sama kuin teatterissakin, nautin siitä että voin tuottaa ihmisille niin hyvän olon!”

Muita näyttelijöitä suvussa ei ole. ”Yksi orastava kuvataiteilija oli, mutta hän on siirtynyt nyt kunniallisiin töihin”, nauraa Sinikka.

Teatteri kiinnosti Sinikkaa jo lapsena. 6-vuotiaana hän on kirjoittanut ystäväkirjaan haluavansa näyttelijäksi. Ala-asteella hän oli kaikissa koulunäytelmissä mukana lähinnä rohkeutensa vuoksi. Yläasteella ei sitten näytelmäkerhoa ollutkaan, mutta ei hätää sillä oppilaat perustivat sen itse. He käsikirjoittivat, ohjasivat, lavastivat, puvustivat ja tietysti näyttelivät kaiken. Lukiossa Sinikka vähän pakoilikin, koska kaikki olettivat hänen olevan automaattisesti mukana kaikissa näytelmäprojekteissa. Kirjoitusten jälkeen hän halusi kunnon ammattiin esim. äidinkielenopettajaksi, taka-ajatuksenaan samalla opettaa ilmaisutaitoa. ”Se sitten jäi kun lähdin Paimioon. Olen monesti miettinyt näin jälkeen päin, että olisi hyvä ollut olla toinenkin vaihtoehto, mutta jotenkin sitä vain ajautui... Olen kulkenut helpon tien. Nostan hattua muutamalle ystävälleni, jotka olivat kurssikavereinani Outokummussa. He eivät koskaan päässeet Nätyyn tai TeaKiin yrityksistään huolimatta, mutta silti jaksavat vielä tehdä tätä hommaa. Kaikki on vain vaikeampaa heille.”

Ihana Sinikka / kuva Teatterikärpänen

Jos Sinikka ei näyttelisi, häntä kiinnostaisi ehkä kirjoittaminen. Se kuitenkin vaatisi eri tavalla aikaa. ”Toivon, että joskus voisin ottaa vaikka virkavapaata ja kirjoittaa näytelmätekstejä, dramaturgiaa opiskelinkin jo Outokummussa.”

Nuorempana Sinikka oli toivottoman rakastunut Santeri Kinnuseen ja vanhemmat kuskasivat häntä aina Helsinkiin tai missä nyt Santeri milloinkin näytteli. ”Työviksessä olin katsomassa jotain näytelmää ja ihastuin siihen miljööseen niin, että halusin sinne töihin, vaikka vain ovia avaamaan.” Muista näyttelijöistä hän ihailee (ja kadehtii) etenkin Krista Kososta. Lisäksi Sinikan esikuvia ovat Seela Sella, Aimo Räsänen ja Ritva Oksanen. Räsäsen Amin lisäksi vastanäyttelijäksi kelpaisi myös Ewan McGregor.

”Inspiroidun etenkin mielenkiintoisesta roolista. Naisroolit tuppaavat usein olemaan sellaisia, ettei niillä ole oikein omaa suuntaa. Pitäisi näytellä enemmän ”miestä”. Olen huomannut, että liian usein niistä tulee siloiteltuja ja liian helppoja naisrooleja. Pitäisi olla rosoisempaa ja ronskimpaa!”

Sinikka on näytellyt Maarianvaaran nuorisoseuran kesäteatterissa kaksi kesää, kiertäen pitkin ja poikin Pohjois-Karjalaa. Lisäksi hän on ollut Rauman teatterissa kolme vuotta. Raumalla tärkeitä rooleja olivat mm. Kimmo Kahran ohjaama Käsky (Miinan rooli) ja 150 näytöskertaa saanut Danny-musikaali (Sinikka oli Armi Aavikko ja Dannyna Ilkka Koivula). Tällä hetkellä Sinikka on kiinnitettynä Hämeenlinnan teatteriin, jossa mieluisia rooleja etenkin Neiti Julie, Niskavuoren Ilona sekä Deadlinen Kara. ”Unelmieni rooli olisi Myrskyluodon Maija. Siinä on ihanat biisit ja se tarina, ja laulut olisivat äänialalleni juuri sopivia!”

Päivääkään hän ei ole katunut ammatinvalintaansa, vaikkakin joskus on hetkiä jolloin miettii, että silloin kun näitä valintoja on tehnyt niin olisi pitänyt olla hiukan enemmän järkeä päässä. Että jos olisi vähän enemmän jaksanut tai pikemminkin halunnut, niin saisi ainakin enemmän palkkaa! ”Äitini on psykiatri ja siskoni on psykologi. Samankaltaistahan se on kuin tämäkin, ihmisen mielen analysointia. En varmaankaan kuitenkaan kestäisi sitä ammattia, ja kunnioitankin heitä sen takia että pystyvat tekemään sitä.”

Tiettyjä rituaaleja ennen esitystä? ” Nuorempana niitä oli enemmänkin,mutta nyt olen tajunnut lämpiöhöpöttämisen idean. Niiden kanssa, joiden kanssa olen menossa lavalle me höpistään ja pelleillään, että löytyisi se kontakti. En osaisi mennä lavalle niin että istuisin vain lämpiössä ja menisin lavalle tapaamatta ketään. Joskus tarvitsee lämmitellä itseään enemmän, riippuen vähän näytelmästä. Nuorempana menin ihan kylmiltäänkin lavalle.”

” Deadlinen ensi-ilta jännitti kovasti, sillä alussa minulla oli parin sivun monologi. Samoin Danny-musikaalin vierailu Espoossa jännitti niin että teki mieli oksentaa. Sitä en kuitenkaan tehnyt, sillä se olisi vaikuttanut lauluääneen heti. Jännitys piiloutuu! Sitä ei aina tajua, että esim. haukottelu onkin jännitystä. Silloin ei hengitä oikein ja elimistö tarvitsee happea. Raumalla joskus oikein ärsytti mennä lavalle ja oli sietämätön olo, kunnes tajusi että se onkin jännitystä. Sen kanssa vain on oppinut elämään”, kertoo Sinikka.

” Parasta tässä työssä on meidän työyhteisö. Se on kuin perhe eikä tunnu siksi lainkaan työltä. Oma kiinnitetty porukka on mahtava! Kun saa itseään toteuttaa ja luoda uutta... Jos olisin pitkään tekemättä teatteria, niin alkaisin varmaankin heti kaipaamaan sitä. Miinuspuolina sitten kova työtahti, välillä ollut aika rankkaakin. Lauantai-illan viimeinen esitys menee joskus siihen, että yrittää vain olla pystyssä. Koko ajan täytyy olla todella keskittynyt,sillä en voi tehdä mitään ”vasemmalla kädellä” . Esitys kun alkaa on oltava heti skarppina, ajatus ei voi lähteä yhtään harhailemaan. Talven pimeys ”mustassa taikalaatikossa” välillä synkistää. Kova työputki usein edeltää ensi-iltaa ja uudet harkat alkavat heti perään. Alkusynnyttelyssä on joskus takki tyhjä, hirveä tunne kun tulee olo ettei halua tai jaksa. Ystäviä ei juurikaan ehdi näkemään, siksi työkaverit onkin parhaita ystäviäni!”

Sinikka muutti juuri Tampereelle ja tajusi, ettei tunne sieltä juuri ketään. Nekin jotka tuntee on samalla alalla ja niitähän ei ehdi juuri näkemään lainkaan. Yleisön kanssa hän ei myöskään ole tekemisissä. Siksi hän odottaakin tulevaa kesäteatteripestiä Pälkäneellä, sillä kesäteatterissa yleisön kanssa on välitön kontakti kun näkee kenelle näyttelee. Kovassa työputkessa kun häviää myös taju siitä, että yleisössä istuu henkilöitä ja persoonia.

Sinikka Vanajaveden rantamaisemissa / kuva Teatterikärpänen

Kerro jokin hauska kommellus! ”Nämä liittyvät usein siihen, että joku näyttelijä unohtaa tulla lavalle. Raumalla teimme näytelmää ”Runoilijan talossa”. Meitä oli neljä näyttelijää ja erään miesnäyttelijän (joka esitti Enoa) piti tulla lavalle ja yllättää meistä yksi. Kohtaus tulee eikä ketään olekaan yllättämässä! Puoli sekuntia mietin ja sitten aloin huudella Enoa ja pian kaikki juoksentelimme ympäri lavaa etsimässä häntä. ”Juoru” oli päällä ja pian alkaa kuulumaan askelten ääniä jostain takaa ja ovien availua. Kohtaus jatkui sitten normaalisti. Ystäväni oli katsomassa ja myöhemmin sanoi, että olipa hienosti toteutettu se kohtaus ”kun se tulee sieltä takaa ykskaks!”, nauraa Sinikka.

Sinikka haaveilee elokuvaroolista ja kirjoittamisesta. 10 vuoden kuluttua hän näkee itsensä edelleen asumassa Tampereella, freelancerina ja kirjoittajana,jos kaikki menisi haaveiden mukaisesti. Lähitulevaisuudessa on ensin kuitenkin luvassa ”Noin seitsemän veljestä” kesäteatterissa Pälkäneen Sappeella, Turkka Mastomäen ohjauksessa. Syksyllä Sinikka näyttelee uransa ensimmäisen prinsessaroolin koko perheen satunäytelmässä ”Kaunotar ja Hirviö” Hämeenlinnan teatterissa.

Kevätkauden viimeisessä näytöksessä Sinikalle ojennettiin Hämeenlinnan Teatterikerhon vuosittain jakama Aku-patsas, joka annetaan kauden erityisen ansioituneelle teatterilaiselle. Hän oli palkinnosta niin sekaisin, että aluksi kiitti vain äitiään ja mammaa jotka olivat katsomassa, ja tietysti työkavereita. Lisäksi Sinikka haluaisi kiittää teatterin johtoa ja ohjaajia Kuikkaniemi+Tyhtilä siitä, että on saanut tehdä niin erilaisia rooleja. Erityiskiitos menee koko Neiti Julien porukalle ; Martti Töttölälle siitä, että sai tuon idean ja teatteri suostui siihen ; Johanna Reilinille siitä, että kirjoitti sen vanhan koukeroisen tekstin puhtaaksi ; Liimataisen Jussille pianossa ja Perttu Pesälle, joka on yksi mahtavimmista vastanäyttelijöistä mitä hänellä on ikinä ollut. ”Se oli lähimpänä sitä mitä aina lapsena ajatteli teatterin ja näyttelemisen parhaimmillaan olevan.Että pystyy niin täysillä luottamaan toiseen, voi tehdä mitä vaan ilman pelkoa siitä, että toinen nauraa tai aliarvioi, on kaikessa mukana, elää ja hengittää. Se oli todellinen matka!”

Terveisiä blogin lukijoille :
”Mä olen kauhean mukava ihminen, mulle voi tulla juttelemaan tuolla kadulla!” :)

Jos Sinikka saisi olla päivän miehenä, hän menisi kaikenlaisiin auditioneihin ja koekuvauksiin kokeilemaan onneaan, miehillä kun tuntuu olevan kaikki helpompaa. Talvipesäänsä Sinikka kelpuuttaisi etenkin Paavo-kissansa, joka on iso tuki ja turva.