tiistai 1. tammikuuta 2013

Teatterikärpäsen vuosi 2012

Niin se vuosi sitten vaihtui, ja on aika pistää vanha vuosi pakettiin ja tehdä pieni katsaus siihen, mitä kaikkea tapahtuikaan vuonna 2012.

Minulla tämä touhu lähti ns. lapasesta, sillä tein oman ennätykseni... Vuoden aikana tuli nähtyä kokonaista 70 eri teatteriesitystä ja jos lasketaan mukaan nekin, mitä kävin katsomassa useampaan otteeseen, niin kokonaissaldoksi tulee 84. Huh. Itsekin on myönnettävä, että ehkä himpun verran liikaa. Näin jälkikäteen on hyvä pohtia, että miten kummassa olen ehtinytkin noin moneen paikkaan, kun kuitenkin olen käynyt 4-5 päivää viikossa töissäkin!? Joka viikko ei sentään ole ollut menoja, mutta parhaina viikkoina neljä eri reissua. Loppuvuodesta olin vielä viikon verran kipeänäkin ja kolme esitystä jäi sen vuoksi näkemättä! Se oli aika kova paikka...

Suuri kokonaismäärä johtuu siitä, että viime vuonna tutustuin moniin uusiin hienoihin tyyppeihin ja kävin katsomassa esityksiä, joista en olisi edes tiennyt mitään ilman näitä ihmisiä. Olen erittäin tyytyväinen itseeni siitä, että sain kesän korvilla idean ryhtyä tekemään haastatteluja näyttelijöistä, ja vielä kun sain niin monet innostumaan asiasta. Ehdin tekemään 40 haastattelua (puolet julkaisematta siis) ja tapasin "vanhoja konkareita" ja uusia nousevia kykyjä. Kaikki suhtautuivat minuun erittäin positiivisesti ja kaikki osoittautuivat erittäin mukaviksi persooniksi. Oli suuri ilo ja kunnia tavata heidät kaikki livenä, osa oli vielä sellaisia, joita olin itse vuosia ihaillut katsomon puolelta.

Suureen esitysmäärään mahtuu niin hittejä kuin hutejakin, luonnollisesti. Syitä sen suuremmin ruotimatta voin kertoa, että vuoden isoimmat pettymykset olivat Lahden "Kuinka äkäpussi kesytetään", Hämeenlinnan "Delilah"-musikaali sekä Työviksen "Liz"-musikaali. Ei vaan napannut, ei! Parhaita esityksiä en pysty laittamaan paremmuusjärjestykseen, täysin mahdoton tehtävä, sillä näin niin monta loistavaa juttua. Yhtä poikkeusta lukuunottamatta... Vuoden ehdoton Nro 1 on Hämeenlinnan teatterin "Seitsemännen portaan enkeli". Siinä oli ihan kaikki kohdallaan, tunnelma, tarina, musiikki, koko tekijäporukka... Lisäksi kärkikahinoihin haluaisin nostaa muutaman : Helsingin Kaupunginteatterin "Kuninkaan puhe",  Linnateatterin "Trainspotting", Kansallisteatterin "Tumman veden päällä" ja "Pahuus", Lahden "Hair-musikaali", Hämeenlinnan Kesäteatterin "Sakespearen kootut theokset" ja Eurooppa Nelosen Sappeen "Noin seitsemän veljestä". Kunnon draamaa, vakavia synkkiä aiheita, kaamosmasennuksen poistanutta energiaa ja naurusulakkeen käräyttänyttä kunnon nauruterapiaa. Yksittäisistä näyttelijäsuorituksista kärkeen kiilaa tämän kaiken ulkopuolelta kuitenkin Helsingin Kaupunginteatterin Hamlet ja pääroolissa Eero Aho! Carl-Kristian Rundman teki myös vaikutuksen änkyttävänä kuninkaana ja Trainspottingin heroiinikoukussa riutuva Miska Kaukonen jäi ikuisesti mieleeni. Komediapuolelta erikoismaininnan ansaitsee Hämeenlinnan kesiksen kolmikko (Tuukka Huttunen, Teemu Palosaari ja Mikko Nousiainen) sekä Sappeen parivaljakko Iikka Forss-Tommi Raitolehto.

Lasse Sandberg ja Aleksi Aromaa / Seitsemännen portaan enkeli (kuva Terho Aalto)

Vuosi 2013 on alkanut ja teatterivuoteni tärähtää kunnolla käyntiin vasta tammikuun loppupuolella, mikä on suhteellisen huolestuttavaa. Ehkä siihen alkuviikoille on jotain yritettävä kehitellä, mutta kun suurin osa uusista ensi-illoista on vasta helmikuun puolella! Sen lupaan, että luvassa on jälleen mielenkiintoisia haastatteluja (muutama uusi jo sovittuna) ja esitysten suhteen yritän panostaa monipuolisuuteen, en niinkään määrään. Yritän käydä myös muutamassa sellaisessa teatterissa, jossa en ole aiemmin käynyt.

Kiitos kaikille lukijoille vuodesta 2012 ja tervetuloa Teatterikärpäsen maailmaan myös 2013!!

8 kommenttia:

  1. Kiitos sinulle, Talle, tästä blogista ja näistä mahtavista kertomuksista ja haastatteluista. Löysin blogisi vinkin kautta viime kesänä ja seurannut tiiviisti siitä asti.
    Mukavaa ja antoisaa teatterivuotta 2013!

    VastaaPoista
  2. Todella sisällä tunnut olevan teatterimaailmassa..mukavavaa rehellisen oloista anylysointia. Juttujasi on kiva lukea :)

    Hyvää tätä vuotta kaima!

    VastaaPoista
  3. Hyvää uutta vuotta, kiitoksia kaikista vuoden 2012 postauksista! :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos kaima ja Siiri kommenteista, homma jatkuu samaan malliin :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos Talle kuluneen vuoden mahtavista bloggauksistasi! Odottelen innolla uusia haastatteluja, taitaapa olla jotain mielenkiintoista tulossa, arvelen? Kiva kun jaksat harrastaa innolla teatterimaailmaa ja jakaa sen meidän muiden kanssa.
    Hyvää teatterivuotta 2013!

    -Tuuli-

    VastaaPoista
  6. Moi. Alkuun suuret kiitokset hienoista teksteistä ja uutena puolena haastatteluista. Mielenkiinnosta kysäisen, riittääkö aikasi näiden kaikkien esitysten lomassa käydä harrastajateattereissa? Ns. ruohonjuuritason teattereista olisi ajoittain kiva lueskella, että mitä sillä kentällä tapahtuu. Blogi on tosin mukavaa luettavaa joka tapauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon palautteesta :) Kyllä minä silloin tällöin käyn harrastajateattereissakin, mutta vähemmän. Johtuu ehkä siitä, etten oikein tiedä niiden ohjelmistoista enkä osaa lähteä tietoa mistään etsimäänkään. Infota saa kyllä! Esim. viimeisin arvosteluni Eräs-teatterista on harrastajateatteritoimintaa. Eli saa vinkata, jos on tiedossa joku porukka mitä kannattaa lähteä katsomaan. Niin ja autottomana tietysti on omat ongelmansa, eli pitäisi olla sellaisessa paikassa jonne pääsee kätevästi bussilla/junalla.

      Poista

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).