torstai 22. joulukuuta 2016

Hamlet / Miniteatteri

Hamlet / Miniteatteri

Ensi-ilta 17.12. 2016, kesto noin 2h 20min (väliaikoineen)

Suomennos Matti Rossi
Dramatisointi, sovitus ja ohjaus Marja Myllyniemi
Äänimaailma ja valot Mikko Myllyniemi
Valoajo Akseli Huru
Urkumusiikit Jouni Joronen
Lavastus Leena Carelse, Mikko Myllyniemi, Marja Myllyniemi ja Julia Carelse
Visualisointi Marjo Maula
Juliste Leena Carelse

Rooleissa : Emppu Jurvanen, Miikka J. Anttila, Samu Tolvanen, Hanna-Leena Henriksson, Eero Rantaniemi, Aleksi Rantanen, Killa Keränen, Ilmari Huhtanen, Fady Mourkus/Taru Lahtinen, Camilla Markus, Nelli-Maija Pekola, Elena Partanen, Roni Poussu, Aino Räisä ja Peppi Ojala

 Jo kauan ennen ensi-iltaa sain kuulla, että Miniteatterin syksyn näytelmänä (ja samalla Marja Myllyniemen jäähyväisohjauksena) olisi William Shakespearen Hamlet. Ensimmäinen ajatukseni oli hohhoijakkaa, toinen ajatukseni oli miksi ja kolmas ajatukseni jo sitten miksei. Kiinnostukseni heräsi, sillä Miniteatterin esityksillä ei ole koskaan tapana ollut mennä sieltä mistä aita on matalin ja ne ovat tarjonneet mielekkäitä haasteita niin tekijöille kuin katsojillekin. Suurella sydämellä ja rakkaudesta lajiin, ja esityksissä on näkynyt se, että teatterikärpänen on puraissut lempeästi muitakin kuin allekirjoittanutta.

 Laskeskelin nopeasti, että olin nähnyt Hamletista ennen tätä ainakin kolme erilaista versiota (RedNoseClub, Tampereen Teatteri ja HKT) ja lisäksi parit Shakespearen kootut teokset, joissa Hamlet oli yksi lyhyempi osio. Tuorein juttu, Teatteri Harakan "Tapaus Hamlet", oli sitten taas vähän toisenlainen tapaus. Tuntui vähän siltä, että Hamlet-kiintiöni alkoi olla hiljalleen täynnä. Menneenä syksynä olisi ollut mahdollista nähdä sellainenkin versio, jossa esityspaikkana oli Turun linna. Kiintoisaa toki, mutta skippasin sen, koska kaikkea ei vain ehdi eikä jaksa. Alunperin lauantaisen ensi-illankin piti jäädä minulta väliin, koska minun piti silloin olla jossain ihan muualla. Kaikki ei kuitenkaan aina mene ihan suunnitelmien mukaan, joten niin vaan löysin itseni Miniteatterin lämpiön sohvalta istuksimasta ensi-illan kynnyksellä.

Käsiohjelmajuliste sohvalla (c) Teatterikärpänen 

 Jos pistäisi gallupin pystyyn, monelle tulisi Hamletista ensimmäisenä mieleen pääkallo kädessä lausuttu "Ollako vai eikö olla?", ja siinä kohtaa voisi sitten jo näyttää punaista korttia, sillä kuuluisaa Hamlet-monologiahan ei suinkaan lausuta pääkallo kädessä. Sen verran olen minäkin pysynyt tässä kärryillä, vaikka muuten aiemmat Hamletini ovat menneet lähinnä siihen, että olen tuijottanut linssit huurussa nimiroolissa heilunutta Tomi Alataloa tai Eero Ahoa, ja kaikki muu on ollut toisarvoista ja painunut unholaan. Juonenkulusta osaan toki jotain kertoa : Tanskan prinssi Hamlet palaa reissuiltaan kotiin suoraan isänsä hautajaisiin vain huomatakseen, että äitee on sillä aikaa mennyt naimisiin isän veljen kanssa. Yöllä Hamletille ilmestyy isän haamu, joka vaatii kostoa murhaajalleen eli veljelleen.  Hamlet ryhtyy toimeen, juonittelee, heittäytyy hulluksi, pistää näyttelijäporukan esittämään makaaberia näytelmää jossa veljensurma myrkyn avulla tapahtuu, ja silmäilee samalla setämiehen reaktioita, jotta alkaako omaatuntoa hänellä kolkuttaa ja syyllinen paljastuisi. Sitten on vielä hukuttautuva Ofelia, miekan kanssa heiluva Laertes, Polonius, Rosencrantz ja Guildenstern ja meikäläinen on ollut pihalla siitä, kuka kukin on ja missä nyt mennään. Se on ollut varmaa, että ruumiita syntyy ja kosto ei ole ollut ihan se järkevin ajatus, ja jäljelle jää Horatius kertomaan meille kaiken tämän. Kiitos siitä, vaikka vähemmälläkin tekstimäärällä asia olisi tullut varmaan selväksi kaikille lukijoille ja kuulijoille.

 Uutta tässä Hamletissa on ensinnäkin se, että se tapahtuu ajattomassa ajassa ja nuorisopsykiatrian osastolla. Valkotakkeja on liikkeellä siis useampikin ja hulluus on häilyväistä. Vaatetus on muulla väellä sitten suoraan kuin jostain  80-luvun musiikkivideosta ja äkkiäpä siihen meikäläisen silmä ainakin tottui. Jotenkin se valaistuskin taisi tehdä minulle tepposet ja tuntui siltä, että ollaan jossain muualla kuin tässä ja nyt. Kuin unta olisi katsellut, osittain painajaistakin. Äänimaailma välillä jyräsi niin, että penkissä tuntui ja tärisi. Kaoottista, sellaista että "ei pysty kauaa enää" jos vielä jatkuu jylinä. Hamletin isän haamukin teki ensivisiittinsä tietokoneen näppäimistön kautta ja toteutus oli valtavan hieno ja oivaltava. Jotain kauhistuttavaa on lähistöllä, ääni kuuluu, valot vilkkuvat, ketään tai mitään ei kuitenkaan pystyy tarkkaan näkemään. Hyytävää! Ihan puistatti ja mietitytti, että toivottavasti tämä ei pilaa yöuniani. (Ei pilannut.)

 Ensi-illoissa on aina pientä ekstrajännitystä ilmassa enemmän tahi vähemmän, niin lavalla kuin katsomossakin. Mietin usein, miltä mahtaa tuntua äideistä ja isistä kun jälkikasvu kulkee rinta rottingilla lavalla ja pudottelee kuuluja repliikkejä tuosta noin. Itselläni kun ei ole ketään todella läheistä ollut lavalla ja silti usein jännittää niin, että henki meinaa salpautua. Tällä kertaa isompi jännitys katosi heti alkumetreillä kun itse Hamlet (Emppu Jurvanen) asteli esiin. Mikä varmuus replikoinnissa ja julmetussa määrässä tekstiä, mikä huikea lavakarisma ja läsnäolo! Itsevarmuus huokui hänestä kauas ja oli tavallaan helppo seurata tapahtumia. Tämä jätkä hoitaa hommat kyllä. Olin täysin haltioissani ja mietin, että näinkö tässä taas käy, että tuijotan lumoutuneena vain Hamletia ja kaikki muu ympäriltä unohtuu.

Hamlet (Emppu Jurvanen) (c) Miniteatteri, Mikko Myllyniemi (?) 

 Ei käynyt ei. Ensimmäistä kertaa - toistan : ensimmäistä kertaa hamlethistoriassani - minä lumouduin täysin muutamasta muustakin roolihenkilöstä. Olihan se uusi kuningas Claudius (Miikka J. Anttila, joka parantaa näemmä menoaan jokaisessa roolissaan) kera vaimo-Gertruden (aina takuuvarma Hanna-Leena Henriksson) aika hillitön ja toistensa iholle pyrkivä juonikas pariskunta ja ensimmäistä kertaa tajusin ketä tyypit Rosencrantz (Ilmari Huhtanen) ja Guildenstern (Fady Mourkus) ylipäätään olivat. Taisin myös nähdä ihastuttavimman, herkimmän ja huomionhakuisimman Ofelian (Killa Keränen) ikinä, hulluuskohtaus iskikin pahimmin häneen ja hukuttautuminen oli äärimmäisen hienosti toteutettu. Ulkoisesta olemuksesta tuli lisäksi joku nuoren Nina Hagenin ja Debbie Harryn risteytys mieleeni (googlettakaa nuoriso, jos nimet eivät sano mitään). Siskoaan epätoivoisena lasilevyn läpi hamuileva Laertes (Aleksi Rantanen) iski kuin sata volttia. Aika läheiset välit oli kyllä sisaruksilla... Väliajalle mentäessä olin vielä suhteellisen rauhallisin mielin, mutta jotain sitten tapahtui väliajan jälkeen. Muistan vain sen, että Laertes teki lavalla jotain, joka sai minut unohtamaan kaiken ympäröivän. Mietin vain, että jumalauta saa olla kyllä ylpeä näistä nuorista ja koko Miniteatterista jälleen kerran. Vyörytys senkun jatkui lavalla ja taas kävi mielessä, että näin sitä teatterin taikaa tehdään. Aika ja paikka unohtuvat, on vain tämä ja tässä ja nyt ja muusta viis.

Claudius (Miikka J. Anttila) ja Hamlet (c) Isa Karlsson 

 Pienemmissä rooleissa kaikki tukivat hienosti toisiaan ja täyttivät paikkansa niin kuin kuuluikin. Vesikannujen läpi heijastetut valot, sokeat ja rivissä laulavat haudankaivajat, pääkallon sijaan löytyvä kaasunaamari (!!!), viimeisten hetkien äänimaailma ja kieli. Pimeys. Hiljaisuus. Onneksi yleisö malttoi hetken olla täysin hiljaa esityksen päätyttyä. Minusta on äärimmäisen pysäyttävää silloin, kun näyttelijät seisovat rivissä vähän hämmentyneinä valmiina loppukumarruksiin ja yleisössä ollaan sekunti-pari täydellisen hiljaa ennen aplodivyöryn alkamista.

 Oli poistuttava raittiiseen ilmaan nopeasti, askel kevyenä kuin leijuen ilmassa. Mitä ihmettä minä juuri näin? Kaikkea tekstimäärää en edelleenkään sisäistänyt ja mitään dramaturgisia ratkaisuja en kyseenalaistanut, kaiken otin vastaan juuri niin kuin se minulle annettiin. Sitä ihmettelin, miksi ensi-ilta oli joulukuun puolivälissä ja seuraavat esitykset vasta tammikuun puolella viikkojen kuluttua. Olisin nimittäin halunnut nähdä tämän välittömästi uudestaan.

 Aiemmista jutuistani on voinut huomata, että minulla on ollut loppuvuodesta pienoista hyytymistä ilmassa. Olen vakavissani miettinyt koko blogin lopettamista (siinä vaiheessa kun kirjoittamisesta tulee taakka, kannattaa mietiskellä tarkkaan tekemisiään) tai ainakin pitkälle tauolle jättäytymistä. Paikkakunnalta toiselle reissaaminen on vienyt voimani ja iloni. Miniteatterin Hamletin jälkeen pohdin bussipysäkillä sitä, että minun ei kannata lopettaa missään nimessä. Minun tehtäväni on julistaa teatterin ilosanomaa juuri tämänkaltaisista esityksistä paikallismedian ulkopuolellekin omissa kanavissani. Ja miksi reissata merta edemmäs kalaan? Tällä menolla kulttuurinnälkäni tulisi tyydytetyksi ihan kotikaupunkini rajojen sisäpuolella pysytellessäkin, kun on tätä tämmöistä porukkaa.

 Julistin välittömästi esityksen jälkeen nähneeni oman teatterihistoriani parhaan Hamletin, ja olen edelleen sitä mieltä. Mielisairaalasta olisi saanut tosin vielä paljon enemmänkin irti, mutta hyvä näinkin. Menkää ihmiset katsomaan. Esitykset jatkuvat tammikuussa (lisäinfoa tästä) ja näytökset ovat mukavasti sunnuntaisin, silloinhan ei juuri muuta teatteritoimintaa olekaan joten sen suhteen ei pitäisi olla mitään estettä. Itse suunnittelen uusintareissua jossain vaiheessa.

 Kannattaa samasta linkistä tutkailla Miniteatterin sivuja tarkemminkin. Opetus-välilehden takaa löytyvä filosofia lämmittää mieltäni erityisesti. Mitäköhän minusta olisikaan saatu irti, jos olisin aikanani hakeutunut teatteriharrastuksen pariin tätä kautta? Nyt lavalla on nähtävillä useampikin lahjakkuus, jonka soisin hakeutuvat ammattilaiseksi ja seuraavan Sauli Suonpään, Tatu Siivosen, Ella Pyhältön, Markus Virtasen ja Mikko Virtasen jalanjäljissä isommille estradeille. Miniteatterin kasvatteja kaikki, ja Marja Myllyniemen jälkeen ohjat ottaa ensi vuonna käsiinsä Suvi Seppälä, jolla myös sama tausta.

 Taisin innostua kirjoittamaan vähän enemmänkin mitä alunperin tähän kaavailin. Tässä oli kuitenkin viimeinen kirjoitukseni ennen joulua, vielä on luvassa perinteinen vuoden 2016 kooste ennen vuodenvaihdetta. Teatterikärpänen (osittain uuvahtanut) toivottaa kaikille lukijoilleen oikein rauhallista ja ihanaa joulua! Nauttikaa, levätkää, rentoutukaa! Niin minä ainakin teen.

 (Näin Hamletin kutsuvieraana, kiitos Miniteatteri ja KIITOS MARJA MYLLYNIEMI!)

4 kommenttia:

  1. Olet kiteyttänyt intensiivisen , iholla väreilevän tunnelman enskasta täydellisesti. Aika ja paikka hävisi, olin osa esitystä. Äänimaailma tempasi mukaansa. Ensimmäinen Hamlettini. Toisen aion käydä katsomassa tammikuussa. Saman esityksen. Suosittelen lämpimästi - Teatterikärpäsen argumenteilla. Huikean loistava esitys. Kiitos kaikille ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lilli! Minäkin haluan uudelleen katsomaan, mutta en ehkä heti tammikuussa.

      Poista
    2. Kiitos Talle palautteestasi! Lämmitti mieltä kovasti. Olemme olleet sama ryhmä kaksi vuotta yhdessä. Rakastamme teatterin tekemistä ja toisiamme. Itkemme, nauramme, heitämme läppää ja ollaan välillä "hulluja". Jokaisen ideoita kuunnellaan ja arvostetaan. Porukalla rakennetaan.

      Poista
    3. Yhteistyöllä syntyy taianomaista jälkeä!

      Poista

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).