perjantai 21. syyskuuta 2018

Pullo cavaa ja aurinkoa / Helsingin Kaupunginteatteri

Pullo cavaa ja aurinkoa / Helsingin Kaupunginteatteri, Arena-näyttämö

Ensi-ilta 12.9. 2018, kesto noin 2h 10min (väliaikoineen)

Teksti Helena Anttonen
Ohjaus Milko Lehto
Lavastus Katariina Kirjavainen
Pukusuunnittelu Sanna Levo
Koreografia Sari Haapamäki
Valosuunnittelu Kari Leppälä
Äänisuunnittelu Lauri Koivisto
Naamioinnin suunnittelu Jaana Nykänen

Rooleissa : Heidi Herala, Jaana Saarinen, Aino Seppo, Eija Vilpas, Maija Lang/Sanna-June Hyde ja Sauli Suonpää


 En tiedä, jotenkin tunnen oloni varsin kiusaantuneeksi ja erittäin ulkopuoliseksi esityksissä, jonne muut saapuvat ystäväporukalla tai ainakin parhaan ystävän kera. Vähän tuntui siltä, että taisin olla paikalla ainoa yksinäinen ja muutenkin koin olevani vahvasti epämukavuusalueellani, ei ole ihan minun genreäni nämä "naiset lähtevät yhdessä reissuun paikkaan x ja mitäs sitten tapahtuukaan"-jutut. Joku jo saattaa siellä ihmetellä, että miksi ihmeessä menin sitten katsomaan Pullo cavaa ja aurinkoa? No, välillä sitä täytyy vartavasten tunkea epämukavuusalueelleen, sillä välillä olen yllättynytkin ja ennakkoluuloni ovat ropisseet.

 Ollaan Algarvessa, arkkitehti Laura (Maija Lang) ja miehensä Carlos (Sauli Suonpää) hiovat vielä viimeistä silausta taloon, jossa minäkin saattaisin viihtyä. Käy ilmi, että boheemi väriläiskä Inka (Heidi Herala) on ostanut asunnon ja kaavaillut siitä ystäväporukalle yhteistä kotia eläkepäivien varalle. Nämä eivät tosin tätä vielä tiedä. Naiset ovat saapuneet paikalle viikon lomalle, tai "taidematkalle" ja tämä on jo kymmenes yhteinen reissu tällä porukalla. Ystävyys on sitä luokkaa, että voidaan lempeästi vähän vitsailla toisten omituisuuksille ja ominaislaaduille. Jokainen on oma persoonansa (miten yllättävää...) ; on räväkkä miestennielijä Vonne (Jaana Saarinen), hiljaisempi ja varautuneempi hissukka Tuulia (Aino Seppo) ja jatkuvasti äänessä oleva Anita (Eija Vilpas). Näihin voi sitten samaistua tai olla samaistumatta, parasta lie silloin jos tunnistaa tyypin "hei toihan on ihan kuin meillä". Porukalla on tiukat säännöt reissujen varalle, rahasta ei puhuta eikä lapsenlapsista ja tästä tietysti lipsutaan heti kättelyssä. Joka välissä juodaan hiukan cavaa ja ties kuinka monta pulloa esityksen aikana laseihin ja pöydälle kumotaan - ainakin kolme pullollista!


 Näytelmän edetessä naisista paljastuu kaikenlaista, muistellaan menneitä taidekursseja ja miehiä ja yhtä sun toista. Yleisö tuntuu suurimmaksi osaksi viihtyvän mainiosti, tämä on tämmöistä harmitonta viihdettä ja muutamat lausahdukset saavat minullakin hymyn huulille, mutta muuten tunnen olevani ihan väärässä paikassa. En löydä samaistumispintaa niin mistään ja muutenkin meno on aika kesyä. Tässähän olisi suuretkin kunnon irrottelun mahdollisuudet, mutta jotenkin himmaillaan eikä esitys lähde kunnolla lentoon missään vaiheessa. Ei edes silloin, kun taulukauppoja hiotaan ja paikalle saapuu viiksekäs pohjoisen mies Oula (Sauli Suonpää). Jossain esityksessä viikset olivat kuulemma pudonneet ja tapaus aiheutti kollektiivisen hepulin niin lavalla kuin katsomossakn. Nyt viikset pysyivät valitettavan tiukasti kiinni.

Oula taulukaupoilla 

 Epämukavuusalueella oltiin ja siellä myös pysyttiin, mutta ympäriltäni kantautuvasta naurunremakasta päätellen muulle poppoolle tämä osui ja upposi. Mikäpäs siinä! Muiden viihtyminen ei ole minulta pois. Suosittelenkin paikalle saapumista avoimin mielin ja ystäväporukan kera. Oivallinen tilaisuus vaikkapa pikkujouluille? Ties vaikka viriäisi idea yhteisestä vanhainkodista jossain eksoottisessa paikassa. Ja "Hopeatussu" nimeksi...

 Arena-näyttämön sisääntuloaulassa soi muuten musiikki niin kovalla, ettei keskustelusta lippukassan kanssa meinannut tulla mitään!

Esityskuvat (c) Harri Hinkka

(Näin esityksen ilmaisella pressilipulla, kiitos HKT!)

2 kommenttia:

  1. Näin esityksen eilen ja niin samaistun kertomasi! En löytänyt omakohtaista kosketuspintaa ja runsas räävitön sanasto aikuisilta naisilta oli alatyylisyydessään ja yleisön aliarvioimista. Ei aikuinen nainen jaksa innostua vxxtu ja tussu-"huumorista". Sitä oli aivan liikaa! Halpa ja tylsä keino kosiskella yleisöä.

    En oikein tiedä, minkä ikäisille oli suunnattu. Ainakaan 57-vuotias, sinkku, kaupunkilaisnainen ei innostunut. Ehkä joku 70+ eläkeiässä oleva, paljon Portugalissa matkustellut isoäiti, piti. Meidän neljän 51-57 -vuotiaiden naisten joukko ei oikein kokenut esitystä omakseen.

    Lisäksi mainittava, että teatterissa oli todella huono ilmanvaihto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos kommentista! Huojentavaa kuulla, ettei uponnut sielläkään. Minä kun oon luullut pitkään, että oon ainut joka koki esityksen täysin toisin. Niin raikasi nauru katsomossa ainakin omassa esityksessäni. Arena on aikamoinen sumppu eikä kuulu suosikkinäyttämöihini muutenkaan...vaikkakin oon nähnyt siellä muutaman oikein hyvänkin jutun.

      Poista

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).