perjantai 28. syyskuuta 2018

Teatterikärpänen lukee / Helsingin henget - opas aaveiden pääkaupunkiin

Teatterikärpäsen lukunurkasta syksyinen tervehdys. Mikäs sopisikaan paremmin näihin pimeneviin syysiltoihin kuin Helsingin aaveista kertova kirja! Kummitustarinat ovat viehättäneet ja kiehtoneet minua aina, ja tämän kirjan avulla pääsee halutessaan oikein kartan kera kiertelemään pääkaupungissamme, tietysti mahdollisimman synkkään ajankohtaan jolloin tunnelma on varmasti kohdillaan.


 Kirjassa kerrotaan ensinnäkin hyvin tiivistetysti ensin Helsingin historiasta ja sitten kummitustarinoiden synnystä noin yleisellä tasolla. Kiintoisaa taustatietoa toki, mutta tämä osio vei kirjasta lähestulkoon puolet ja itse jo kovasti odotin, että milloin tässä mahdollisesti mennään ns. asiaan eli varsinaisiin aavetarinoihin. Teksti on kyllä kaunista ja helppolukuista, muutenkin pidin kirjan yleisilmeestä ja "tuntumasta". Sitä oli oikein mukava pidellä käsissään ja hypistellä kantta. Extrapisteitä kannen kartoista ja valokuvista, jotka toivat mukavan tuulahduksen menneiltä ajoilta (kuvat kun eivät olleet ihan sieltä tuoreimmasta päästä, kiitos siitä!).

 Tarkemmin kirjassa tutustutaan pariinkymmeneen henkimaailman olentoon ja luonnollisesti itseäni kiinnosti eniten teattereiden kummittelijat (siksipä tämä kirja täällä lukunurkassa esitelläänkin). Aleksanterin teatterissa majailee levoton sotamies, Svenskanissa sen seitsemän aavetta ja Kansallisteatterissa lukuisia tyyppejä myös. Parhaiten kolahti sitten se tieto, että kuulemma itse Tauno Palo kummittelee Harakan saaren taiteilijatalossa, jossa on aiemmin toiminut puolustusministeriön kemiallinen koelaitos ja jossa Tauno Suuri työuraansa aikoinaan aloitteli! Tämä oli täysin uutta tietoa minulle ja lisämaustetta toi vielä se, että muutama vuosi sitten kävin katsomassa juurikin kyseisessä taiteilijatalossa esitettyä "Tapaus Hamlet"-näytelmää ja tunnelma paikassa oli varsin mystinen, ja mielikuvitukseni lähti sillä reissulla laukalle muutenkin... (lue vaikka tästä). Oliskohan Tauno ollut katsomassa samaa esitystä myös?

 Pari iltaa kului "rattoisissa merkeissä" Helsingin henkien parissa ja ehkäpä aktivoidun vierailemaan muutamassa kirjassa esitellyssa kohteessa, jos uskallan.

 Kirjoittajista : Vanessa Kairulahti on toiminut Helsingin kaupunginmuseon kummitusvastaavana ja Karolina Kouvola on väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa.

Helsingin henget - opas aaveiden pääkaupunkiin 

Kirjoittajat Vanessa Kairulahti ja Karolina Kouvola 

128 s 

Kustantaja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

(Sain kirjasta ilmaisen arvostelukappaleen, kiitos SKS!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).