Notre Damen kellonsoittaja / Samppalinnan Kesäteatteri

 "Turku on tulessa, jälleen! Hornan liekit nuoleskelivat Samppalinnanmäkeä ensi-iltayleisön silmien edessä!" 

 Jos olisin toimittaja, otsikoisin raporttini ensi-illasta ylläolevalla tavalla. Etusivun juttu. Bloggaajaltakin tämä toki onnistuu, ja heti perään kerron pienen kauniin muiston. Parisen vuotta sitten toisenlaisiin maisemiin tottunut hollantilainen ystäväni tuli kesällä vierailulle luokseni ja eräänä päivänä kiipesimme Aulangon näkötorniin. Huipulla ystäväni leuat loksahtivat auki, hän katseli eteensä avautuvia maisemia joka ilmansuuntaan silminnähden vaikuttuneena ja sai lopulta sanoitetuksi fiiliksiään. "Oh wow!" , "This is amazing!" ja "Just w-o-w!" sai hän sanotuksi, pitäen pitkän tauon lauseiden välissä. Samat sanat hän lausui Sääksmäen sillan huikeissa järvimaisemissa. Katsoi minuun hymyillen, lähes liikuttuneena. Enempää sanoja ei tarvittu, ja silti tiesin, että se oli hänen tapansa kiittää minua siitä, että sai kokea jotain niin kaunista ja hienoa. Minun kanssani.

Quasimodo (Karlo Haapiainen) 

 Ja mitenkäs tämä liittyy Notre Damen kellonsoittajaan ja Samppalinnaan? No siten, että itselläni oli hyvin samanlaiset olotilat ensi-illan jälkeen. "Olipas se!", sain vain sanotuksi. Huh huh, millaisessa pyörityksessä olikaan tullut oltua edeltävät tunnit! Ihan kirjaimellisestikin pyörityksessä, kiitos Samppalinnan pyörivän katsomon, ja lisäksi emotionaalisessa teholinkouksessa. On jotenkin vaikeaa sanoittaa sitä tunnetta, kun katsojana ja kokijana on jatkuvalla syötöllä joko pala kurkussa tai kyyneleet silmissä ja useimmiten molempia samaan aikaan ihan vain siksi, että kaikki on niin taidokasta, vaikuttavaa, arjen yläpuolelle kohottavaa - ja itse tarinakin vie toki mennessään. Päällisin puolin vaikutan ihan "normaalilta", mutta pinnan alla myllertää. Jylhän musiikin ja lauluvoiman avittamana lävitseni virtaa jotain, mitä en osaa selittää. Sen voimasta istun ryhdikkäämmin, hengitän syvemmin - tunnen olevani enemmän elossa! Kaikki huolet ja murheet katoaa toviksi. Työryhmällä on takanaan melkoinen urakka ja edessä upea kesä, ja nyt tämä hetki ja juuri tämä esitys on tehty minua varten. Meitä varten. Meitä onnekkaita, jotka saamme ja saimme yhdessä kokea tänään tämän. "Oh wow!" 

Esmeralda (Mitra Matouf) 

 Seitsemän vuotta sitten näin Notre Damen kellonsoittajan Tampereen Teatterin ensi-illassa. Kertakokemus oli hieno (näin esityksen siis vain kerran) mutta ei näköjään niin mieleenpainuva, että olisin esimerkiksi muistanut, miksi Quasimodo (Karlo Haapiainen) Notre Damen katedraalin suojissa ylipäätään elelee, kelloja soittelee ja gargoili-kivipatsaille juttelee, ja miksi vallanhimoinen arkkidiakoni Claude Frollo (Aaro Wichmann) toimii hänen kasvatti-isänään, suojellen yksinäistä rujoa poikaa kaikin konstein maailman pahuudelta ja ties miltä. Muut eivät saa poikaa nähdä, ja kas kun koko Pariisi ja varmaankin koko maailma vilisee ihmiskunnan pohjasakkaa muutenkin. Jotain ikävän tuttua ja ajankohtaista nyt tässä ihmisarvon alaslyttäämisessä ja meuhkaamisessa... Vaan annas olla kun Narrien juhlien tiimellyksessä Quasimodon onnistuu ujuttautua juhlahumuun mukaan ja ikävähköllä tavalla törmää tyrmäävän upeaan mustalaisneito Esmeraldaan (Mitra Matouf), ja yllättäen kaksi sielua kohtaavatkin. Eikä tässä vielä kaikki. Paikalle saapuu vielä vaaleat kutrit tuulessa hulmuten ja rinta ryhdikkäästi rottingilla suoraan sodan melskeistä kapteeni Phoebus (Tuomas Korkia-Aho). Esmeralda hurmaa hänetkin. Villi, vapaa, samalla herkkä ja voimakas luonnonlapsi kun on. Frollo saa neidosta pakkomielteen itselleen myös, yllätys yllätys. Hornan tulta (Hellfire), Frollon eeppinen erinäisissä-tuskissa-kärvistelysoolo kajahtaa komeasti viilenevään kesäiltaan. Vaan minkä puolesta taistella? Vapauden, rakkauden, oikeudenmukaisuuden, ihmisyyden? Kuka tästä kaikesta selviytyy voittajana, vai selviytyykö kukaan?

Phoebus (Tuomas Korkia-Aho) ja Frollo (Aaro Wichmann) 

 Vähän kulunut ja kliseinen "tietäjät tietää"-kommentti sopii kaikille, jotka ovat jo nähneet esityksen. Te muut voitte vetäistä kesäiset ostohousut jalkaan ja marssia lippukaupoille. Sittenpähän tiedätte myös miltä näyttää (ja tuntuu), kun Frollo seisoo pieni käärö sylissään kalliolla katsellen kaukaisuuteen ja ehkä miettii, että viskaanko tuonne jonnekin tämän pienokaisen vai toiminko toisin. Kun tuulenvire tarttuu ilakoivan mustalaisjoukon helmoihin ja paidanliepeisiin ja kutreihin, tamburiinit soivat ja lanteet keinuvat. Kun luonnon oman valosuunnittelijan myötä ilta-auringon säteet lävistävät savun ja rovion, jonka keskellä Esmeralda yrittää tempoilla itseään irti. Kun sulaa lyijyä kaatuu kattilallinen kaupungin ja ihmisten päälle. Kun Quasimodo seisookin selkä suorana, pakottaa katsomaan ja joku kysyy, näetkö hirviön vai ihmisen.

 En nyt erikseen hehkuta mitään ns. yksilösuorituksia (vaikka olisi aihettakin) kun kaikki on priimaa ja jokainen loistaa vuorollaan. Huikeaa katsottavaa ja kuultavaa tämä oli, täynnä upeita sooloja jatkuvalla vyörytyksellä ja joukkovoimaa niin ensemblen, kuoron kuin orkesterinkin osalta. Kokonaisvaltainen elämys kaikille aisteille. Tämänkaltaista kesäspektaakkelia en ole koskaan aiemmin kokenut, sisätiloissakin harvakseltaan. Kiitos kaikille, jotka teitte tämän mahdolliseksi!

 ps. Ensi-iltaan toi lisämaustetta läheiseltä urheilukentältä kantautuva äänekäs selostus. "Ja seuraavana korkeushypyssä..."

~

NOTRE DAMEN KELLONSOITTAJA / Samppalinnan Kesäteatteri 

Ensi-ilta 17.6. 2026, kesto noin 2h 30min (väliaikoineen) 

Perustuu Victor Hugon romaaniin ja Disney-animaation lauluihin

Rooleissa : Karlo Haapiainen, Mitra Matouf, Aaro Wichmann, Tuomas Korkia-Aho, Ville Saarenketo, Samuli Kakko, Marissa Lattu, Eleonoora Martiskainen, Mikko Nuopponen, Pablo Ounaskari, Samuli Pajunen, Dora Seitovirta, Nicolas Gosalvez (TAMK), Eero Ketonen (TAMK), Veera Lapila (TAMK), Elli Pasonen (TAMK) ja Suvituuli Lehtovirta (TAMK)

Lisäksi 12 hengen kamarikuoro ja 9 hengen liveorkesteri!

Musiikki Alan Menken, laulujen sanat Stephen Schwartz, käsikirjoitus Peter Parnell, suomennos Mikko Koivusalo, ohjaus Jukka Nylund, koreografia Chris Whittaker, kapellimestari Ville Myllykoski, lavastussuunnittelu Mika Haaranen, äänisuunnittelu Eero Auvinen, naamioinnin suunnittelu Aki-Matti Kallio ja pukusuunnittelu Emilia Eriksson

Esityskuvat (c) Otto-Ville Väätäinen

Näin esityksen median kutsuvieraana, kiitos Samppalinnan Kesäteatteri!