Haastattelussa Heljä Heikkinen

Heljä Heikkisen tapasin kesäkuun alkupuolella 2013 Helsingissä Kampin kauppakeskuksessa sijaitsevassa kahvilassa.

Espoosta kotoisin oleva Heljä on syntynyt 1988 ja horoskooppimerkiltään hän on kalat. ”Olen asunut Espoossa lapsuuden ja nuoruuden, ja koulut olen käynyt Helsingissä, kunnes muutin Lahteen opiskelemaan.”

Mitä harrastat? ”Harrastukset on muuttuneet suurilta osin työksi, tähän on siksi aika vaikea vastata. No mä harrastan aika paljon kaikkea ruokaan liittyvää, ruuan tutkimista ym. Mua kiinnostaa luomuruoka, ruuan puhtaus ja ravintopuoli. Luen aika paljon ruokablogeja ja juttuja myös ihan terveyden näkökulmasta. Kyllä mä sitten harrastan myös lenkkeilyä ja joogaa. Tanssiakin, mutta se on tavallaan myös työtä. Viulunsoittoa, pianoa...Myös nokkahuilua ja rumpuja olen soittanut.”

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi / vahvuudeksesi ammatillisessa mielessä? ”No tuo musiikillinen osaaminen ainakin. Äänenkäyttö. Tietenkin laulaminen, mutta tuo äänenkäyttö myös siinä mielessä, että teen paljon noita ääninäyttelijän hommia. Kielitaidon voisi laittaa myös erityistaidoksi, mä puhun nimittäin ranskaa. Olen ollut ranskankielisessä koulussa. Ammatillisessa mielessä siitä on ollut jopa vähän hyötyä, oon lukenut tuhansittain ranskankielisten sanojen ääntämisohjeita yhteen verkko-oppikirjaan. Kouvolan Teatterissa mulla oli rooli ranskalaisena sisäkkönä, lisäsin sinne vähän repliikkejä sitten itse”, naurahtaa Heljä.

Minkä taidon haluaisit osata? ”Akrobatia olisi sellainen! Vähän osaan, mutta sitä olisi kiinnostavaa osata enemmän. Sit taitoluistelu on sellainen laji, mitä rakastan katsoa. Ammatillisessa mielessä oon sitä mieltä, että kaikkea voi oppia, ei välttämättä tulla mestariksi mutta kuitenkin. Kaikki on opeteltavissa, jos on tarpeeksi motivaatiota ja hyvä opettaja.”

Löytyykö suvustasi muita teatterialalla olevia? ”Isosiskoni opiskelee TeaKissa teatteripedagogiikkaa ja hän on esimerkiksi voittanut Kajaanissa muutama vuosi sitten sen Vuoden Nuori Lausuja – kilpailun. Jonkun verran esiinnymme yhdessä myös. Isäni on tunnettu esim. yhtenä Avaran luonnon kertojaäänenä ja hän on myös lausuja. YLE:llä hän on ollut toimittajana, vaikkakin eläkkeellä nyt, mutta tekee sitäkin enemmän äänitöitä.”

Milloin kiinnostuit teatterista / näyttelemisestä? ”Mulla on kaikki varmaan lähtenyt musiikin kautta, musiikkiopistosta. Siellä esiinnyttiin paljon. Isäni työn kautta tietenkin myös, hän oli pitkään lasten-ja nuortentoimituksessa, ja alle kouluikäisenä olin jo jossain tv-hommissa mukana, runo-ohjelmissa ja vastaavissa. Tavallaan kasvoin siihen, eli kiinnostus kulki mukana koko ajan. Varsinaisesti teatterista kiinnostuin sitten silloin, ja muistan tän ihan tarkkaan, kun näin Les Misérables-musikaalin Helsingin Kaupunginteatterissa. Olin 12-vuotias silloin. Me käytiin hirveesti teatterissa, ja mä olin välillä vähän sillai ”voi ei taas!”, kun mä en kaikkea aina ymmärtänyt. Les Misistäkin ajattelin ensin, että voi ei tää on läpilaulettu, mutta sitten istuinkin ihan naulittuna katsomassa sitä. Mulla on vieläkin se käsiohjelma tallella, oon selaillut sen ihan puhki. Sit mä aloitinkin laulu- ja tanssitunnit sen jälkeen, se kimmoke oli kyllä ihan selkeä. Isä on kyllä myös vaikuttanut siihen, mutta hän ei ole se syy miksi olen nyt tällä alalla. Olin dubannut ja olin tehnyt musiikkia, mutta kun näin Les Misin, niin tajusin sen, että mä haluan tehdä kaikkea vielä isommin ja lisätä siihen vielä muitakin elementtejä, eli näyttelijäntyön ja liikunnallisen ilmaisun”, Heljä muistelee.

”Koulussa olin kaikenlaisissa esityksissä mukana, ja sittenhän mä menin Kallion ilmaisutaidon lukioon ja sieltä sain lisää vielä boostia ja sit alettiin tehdä musikaaleja. Harjanteen Samuelilla oli pystyssä sellainen nuorten musikaaliteatteri, tehtiin niitä ihan omalla ajalla, eli ne ei liittyny kouluun mitenkään. Vaikka oltiin kaikki nuoria, niin niissä oli kyllä äärimmäisen ammattitaitoinen ote, ja hirveen monet niistä mukanaolleista on päätynyt alalle. Petrus Kähkönen, Mikael Haavisto, Lauri Kukkonen... Se porukka oli tosissaan!”

Heljä lempikauppansa edustalla / kuva Teatterikärpänen

Entä muut alan opinnot? ”Olen valmistunut Lahden Ammattikorkeakoulusta Mutelta 2011. Musiikkiopistossa olin 12 vuotta, mulla on päättötodistus sieltä, ja suoritettuna musiikin teoriat ja tutkintoja muutmista instrumenteista. Omalla ajalla olen käynyt sitten tanssiopintoja.”

Jos et olisi tällä alalla, millä alalla mahdollisesti olisit eli mikä olisi vaihtoehto B? ”Pitkään olin hakemassa Sibelius-Akatemiaan musiikkikasvatuspuolelle, mutta sitten se vaihtui musiikkiteatteriin. En ole haaveillut musiikkiopettajan ammatista, mutta siitä koulutuksesta kyllä, sehän on hirveen monipuolinen. Sit mä oon miettinyt, että mä tekisin jotain kielten parissa, jos mä en tekisi tätä”, pohtii Heljä.

Miksi olet näyttelijä? ”Mulla on sisäsyntyinen tarve toteuttaa ja ilmaista itseäni näin, esiintymisen ja tietynlaisen luovuuden kautta. Mun mielestä melkein kaikkien tällä alalla olevien perimmäinen syy on se, että halutaan olla esillä, eihän kukaan tätä muuten tekisi. Voisi sanoa, että jonkinlainen narsismi, vaikka sillä sanalla onkin vähän ikävä sivumaku. Monella se alkusysäyksen syy on varmaan ollut myös se, että joku esitys on vaikuttanut voimakkaasti ja saanut aikaan jotain. Kyllä mäkin oon saanut sellaisia katharsiksen kokemuksia teatterissa ja kokenut, että joku esitys voi osua ihmisten tajuntaan paremmin kuin joku saarnaava lause tyyliin ”näin sinun täytyy elämässäsi toimia”. Kun se tulee esityksen kautta, sen voi oivaltaa ihan eri tavalla. Vaikuttaminen ja myös lohdun tuominen on tärkeää, samoin viihde. Viihde on vähän aliarvostettua, sitä pidetään liian usein ”vain kevyenä”. Ei siinä ole mitään väheksyttävää, jos ihmiset haluaa tulla paikalle nimenomaan viihtymään.”

Kerro lisää dubbaustyöstäsi. ”Välillä mä koen, että se on mun jopa suurempi, vahvempi ammatillinen kuva kuin näyttelijäntyö, koska mä teen sitä niin paljon. Olen tehnyt sitä nyt 15 vuotta. Seitsenvuotiaana tein ekat jutut, mutta säännöllisemmin aloitin ollessani 9-vuotias. Eka kerta oli Seesamitiessä, siitä se sitten lähti. Aika pian sen jälkeen sain Ötökän elämää-leffassa Prinsessa Dotin roolin. Oon siis dubannut ihan pienestä ja toivon, että saan tehdä sitä aina. Olen lukenut äänikirjoja myös. Viime vuonna (2012) tein sen Brave (Urhea)-elokuvan pääroolin eli Meridan, oli kyllä ihanaa tehdä se prinsessarooli! Dubbaus on ihanaa! Mä koen, että mä handlaan sen ja nautin siitä todella paljon. Ja kaikki ihmiset, jotka sillä alalla on, on ihan superkivoja”, riemuitsee Heljä.

Onko sinulla omia esikuvia? ”Ihan laulajia jos mainitaan, niin kyllä mä ihan pienenä naapurintytön kanssa esitin Céline Dionia playbackina...Kotimaisista Maija Vilkkumaa on ollut mulle suuri esikuva, ja Nina Tapio myös. Pakko myöntää, että pienenä mä dubbasin yhdessä jutussa, missä Nina lauloi yhden kappaleen. Meillä oli se VHS kotona ja mä aina kelasin sitä laulua edestakaisin ja kuuntelin uudelleen ja uudelleen. Ninan soundi miellyttää mua edelleen hyvin paljon. Näyttelijöistä ei tuu ketään sillai ihan heti mieleen. Musikaalipuolelta mä tykkään todella paljon Petra Karjalaisesta, Tampereella olen käynyt katsomassa paljon juttuja missä hän on mukana. Maria Ylipää on tehnyt muhun myös ison vaikutuksen.”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”Mulle tuli nyt jostain syystä ekana mieleen Esko Salminen. Tehtäisi sellainen isä-tytär – tyylinen juttu.”

Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi mahdollisesti kappale? ”Kyllä se olisi se Céline Dion, vaikken tiedä tulisiko siitä yhtään mitään. Haluaisin laulaa sen ”Tell him”-dueton, jonka se laulaa Barbra Streisandin kanssa.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt ja mainitse muutama tärkeä roolityösi? ”Lahden Kaupunginteatterissa olin mukana kolmessa musikaalissa, Oliver!, Fame ja Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen. Sit me tehtiin myös Lahdessa Suomen Musiikkiteatteriensemblen kanssa se RENT, se on mulle kauhean tärkeä se Maureenin rooli siinä. Tällä hetkellä mä olen Kouvolan teatterissa. Siellä meillä oli kolme sellaista lukudraamaa, mä olin niistä kahdessa mukana. Meillä oli viisi harjoitusta ja sitten me esitettiin se kaksi kertaa yleisölle plarit kädessä. Yleensähän lukudraama on sellaista, että istutaan ja luetaan, mutta tää oli sellainen toiminnallinen. Niistä toisessa mulla oli päärooli. Mä en oo kauheasti tehnyt draamaa, vaan enemmänkin musikaaleja. Sitä ennen olin kyllä tehnyt pienempiä rooleja Kouvolassa, ja tää oli tavallaan turvallinen aloitus, kun se oli lukudraamaa ja siinä antoi itselleen luvan, että tän ei tarvitse olla valmis. En ollut aiemminkaan kokenut lavalla sellaista, mitä mä siinä koin. Se oli hieno kokemus. Se oli Paula Salmisen näytelmä ”Kolmetoista uponnutta vuotta” ja siinä tyttären rooli. Siinä ne varmaan tulikin ne ammattijutut, en ole valmistumisen jälkeen ehtinyt vielä muualla olla. Syksyllä 2013 tulee nyt se Katri Helena-musikaali ja siinä nuoren Katrin rooli, se tulee varmasti olemaan mulle tärkeä juttu myös.”

Free vai kiinnitys, ja miksi? ”Tähän on aika helppo vastata siinä mielessä, että valmistumisen jälkeen en voisi kuvitella mitään parempaa kuin mitä mulla on nyt, eli kiinnitys. Mutella saa pintaraapaisun monestakin asiasta ja musiikkiteatterin mä kyllä handlaan, mutta just tuo draamapuoli ja etenkin se työtahti, et näkee sen mitä se kiinnityksellä on, ja mä oon iloinen siitä, että oon nyt vielä toisenkin vuoden. Luulen, että mä taidan kuitenkin olla enemmän sellainen freelancer-ihminen. Muutama juttu vuodessa olisi ihanne plus sitten noi äänityöt, joita mä myös haluan tehdä.”

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Mä haluaisin tehdä sen Ritvan roolin näytelmästä Kuin ensimmäistä päivää. Jekyll and Hyde-musikaalista se Lucyn rooli... Se RENTin Maureenin rooli oli yks mun haaveeni ja sen mä oon saanut jo tehdä. En mä kyllä sanoisi ei Wickedin Elphaban roolillekaan, ja se Glindan rooli kiinnostaisi myös, koska mä oon vähän sellainen komedienne, mutta toi klasarilaulu pitäis ottaa paremmin haltuun sitä varten.”

Oletko koskaan katunut ammatinvalintaasi? ”En mä sillai tosissani oo, mutta pohtinut olen kyllä asiaa. Jo kouluaikoina kun meni harjoitteluun ja näki sen duunin arjen, niin oon mä sitä paljon miettinyt. Oon todennut etten mä sitä voi silti paeta. Mä tein mun opinnäytetyönkin vähän siitä aiheesta, eli onnellisuudesta, tai siitä että miten tää ammatti vaikuttaa onnellisuuteen, ja haastattelujen ja muiden kautta pohdin aihetta. Haastatteluissa tuli usein ilmi se, että tässä ammatissa ja arjessa on aika rankkojakin tekijöitä mukana, mutta sitä vaan ei voi paeta jos tää on ns. kutsumus. Sit mä uskon, että aina ne asiat jotenkin sitten järjestyy. Kyllä se työnkuva monella muokkaantuu iän myötä, ei kaikki oo aina näyttelijöitä vaan saattaa olla, että siirrytään alaa sivuaviin ammatteihin.”

Mikä on parasta teatterissa / työssäsi? ”Ihmiset! Vaikka mä oon jotenkin puhki tästä koko vuodesta, niin on mulla jotenkin haikee olo nyt, kun joku tietty produktio on loppunut ja kausi on ohi ja niiden ihmisten kanssa on oltu niin tiiviisti. Sen mä oon tajunnut tän vuoden aikana, että teatteri on luopumista. Se on hetken taidetta, se ei jää mihinkään. Kyllä tässä mun mielestä ihmiset on parasta ja väittäisin, että se yhteisöllisyys on poikkeuksellisen vahva tällä alalla.”

Entä miinusta? ”No se, että tää helposti imaisee mukaansa niin täysin, että se voi vieroittaa muusta elämästä.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Mua inspiroi New York, jonne olen lähdössä viikon kuluttua taas, mä oon ollut siellä aika monta kertaa. Siinä kaupungissa on jotain kyllä niin inspiroivaa mulle, se on sellainen runsaudensarvi. Sit mua inspiroi levon ja työn sopiva balanssi, se auttaa ylläpitämään mun inspiraatiota, etten mä ”valu kuiviin”. Lisäksi mua inspiroi kirjat, lukeminen, myönteisyyden filosofia. Mä uskon siihen, että itse voi vaikuttaa kaikkeen. Et mun ajatukset ja teot vaikuttaa siihen, mitä mulle tulee hyvässä ja pahassa. Ja kyllä, jos mä nään jonkun äärimmäisen nerokkaan esityksen, niin se inspiroi mua myös ja tuo luovuutta omaankin työskentelyyni.”

Kärsitkö ramppikuumeesta tai esiintymisjännityksestä? ”En oikeestaan. Joskus hermostuttaa enemmän, mutta en mä siitä sillä tavalla kärsi. Sen oon kyllä huomannut, että nyt kun oon päässyt tekemään draamaa, niin se mua jännittää vähemmän ja musikaalissa taas on enemmän tekijöitä, missä voi ikään kuin tehdä virheen, esim. laulaa tai tanssia väärin. Ensi-iltapäivinä jännittää kyllä ja silloin, jos on joku tärkeä tuttu tulossa katsomaan, mutta se ei ole koskaan sellaista negatiivista.”

Onko sinulla jotain omia rutiineja tai rituaaleja, joita toistat ennen esitystä? ”Tuolla Kouvolassa kun oli seitsemän eri juttua viime vuonna, niin kyllä mulle jokaiseen tuli omat rutiinit. Kyllä mä mielelläni aika fyysisesti lämmittelen, joskus en ole sitä tehnyt ja heti on vähän epämukava olo lavalla. Siihen tulee kai sellainen henkinen ero. Ennen musikaaleja teen lisäksi tietyt ääniharjoitukset”, kertoilee Heljä.

Kerro joku kommellus! (lisätty syksyllä 2013) ” Kouvolassa Perheistä parhain- näytelmässä Veli-Matti Karén esittää mun hahmon Juulin terapeuttia. Meidän kohtauksessa mä tilitän kauheasti, ja sen katkaisee puhelimen pirinä. Efekti tuli äänipöydästä, mutta Vemahan se oli unohtanut ottaa puhelimen mukaan kohtaukseen. Se katsoi mua sellanen ihme irvistys/hymy naamalla ja molemmat vaan repee aivan täysin, ja koko loppukohtaus meni ihan läskiksi. Onneksi tarpeistonhoitaja oli varautunut siihen, että joskus puhelin unohtuu ja oli jemmannut lavastepöydän laatikkoon leikkipuhelimen. Mun hahmosta tuli todella epätasapainoinen siinä esityksessä kun vuoroin nauroi ja itki, kun yritin naamioida sitä naurua. Onneks oli sentään terapiasessio. Ai kamala. Oltiin hiestä märkiä sen kohtauksen jälkeen.”

Kerro joku hyvä muisto! ”Mulle tulee mieleen tämmöinen, kun olin viisivuotias ja olin menossa leikkikouluun, isä oli viemässä mua. Me mentiin bussilla sinne ja oltiin jo valmiiksi myöhässä. Lopulta isä päätti, että nyt ollaan niin paljon myöhässä, että mennäänkin takaisin kotiin. Käännyttiin takaisin ja sit mentiin syömään mun eväät meidän viereiseen metsään. Se oli musta parasta!” Heljä muistelee hymyillen.

Käytkö katsomassa muiden esityksiä? ”Käyn mahdollisimman paljon, enkä pelkästään velvollisuudentunnosta. Pyrin käymään katsomassa ainakin kaikki suurimmat musikaalit, jotka pyörii tässä lähellä. Tänä vuonna tää on ollut kyllä todella haastavaa, koska itsellä on ollut niin paljon näytöksiä, mutta Helsingissä on se hyvä puoli, että täällä pyörii myös maanantaisin ja tiistaisin esityksiä. Tän vuoden hitti mulle on ollut Helsinki Dance Companyn Chorus Line 2013, mä kävin kaksi kertaa katsomassa sen. Se herätti mussa melkoisen inspiraatiokipinän!”

Tulevia roolejasi? ”Olen nuori Katri Helena Kouvolan teatterissa, ja sitten tulee vielä sellaiset näytelmät kuin Perheistä parhain, Karkkipäivä ja Mio poikani Mio, joissa olen mukana.”

Kiinnostaisiko sinua tulevaisuudessa ohjata tai käsikirjoittaa jotain itse? ”Mä haluaisin kyllä ohjata dubbauksia, en koe kutsumusta näytelmien ohjaamiseen. Haluaisin käsikirjoittaa oman sketsisarjan, se on mun haave. Se ehkä tapahtuu, mä kerään koko ajan matskua sitä varten.”

Onko sinulla mottoa? ”Varo mitä ajattelet, sillä se voi toteutua.”

Mistä haaveileit? ”Mä haaveilen siitä, että voisin elää onnellista elämää, johon liittyisi työ (joka ei kuitenkaan hallitsisi liikaa), joskus sitten perhe ja lisäksi haluaisin matkustaa mahdollisimman paljon.”

Mitä muuta haluaisit kertoa itsestäsi? ”Mä oon oikeesti vasta 6,25-vuotias, koska mä oon syntynyt karkauspäivänä.”

Osaatko imitoida ketään? ”Osaan. Se liittyy siihen äänenkäyttöön ja mä väitän, että mä oon aika hyvä poimimaan eri ihmisistä sen olennaisen ja tavallaan matkimaan niitä. Yhdessä vaiheessa mä olin tosi suuri Krisse Salmis-fani, sitä mä imitoin. Ja siinä Krissen ohjelmassa oli kerran vieraana Jarkko Tamminen, joka opetti Krisseä imitoimaan Marja-Liisa Kirvesniemeä, ja mä opettelin kans”, Heljä nauraa.

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Kyllä mä oon aika suuri Taikaviitta-fani, siinä on jotain karismaattista. Jos mä en olis se, niin mä voisin elää sen kanssa.”

Jos voisit viettää päivän miehenä, mitä tekisit? ”Mä haluaisin kokeilla sitä, että mahtuuko mun päähäni todellakin vain yksi asia kerrallaan.”

Jos ihminen menisi talviunille syksyllä ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken? ”Ottaisin ruisleipää ja vettä. Tosi boring! Leivän päälle täytyisi tietysti olla voita ja juustoa ja kurkkua. Sit mä ottaisin mun Frendit-dvd- boxit ja telkkarin.”

Jos voisit palata aikakoneella menneisyyteen johonkin tiettyyn ajanjaksoon tai hetkeen, minne menisit? ”Kyllä mä menisin johonkin Hollywoodin kulta-aikaan, sinne kaduille aistimaan tunnelmaa.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Heleys

Mistä sanasta pidät vähiten? - Yksinäisyys (tai räkä)

Mikä sytyttää sinut? - Jos joku ihminen kantaa itsensä hyvin

Mikä sammuttaa intohimosi? - Jos joku ”pienentää” itseään

Suosikkikirosanasi? - V-sanaa käytän ikävä kyllä eniten, se ei oo kylläkään mun suosikki...

Mitä ääntä rakastat? - Alkukesän vaaleanvihreys ja se tuoreiden lehtien havina ja luonnon äänet

Mitä ääntä inhoat? - Poran ääni klo 6.30 aamulla

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - CIA:n erikoisagentti, joka sais hyppiä

Missä ammatissa et haluaisi olla? - En kauheen matemaattisessa

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Ole kuin kotonasi, tervetuloa!

Haastattelussa Timo Ruuskanen

Timo Ruuskasen tapasin lokakuun alussa 2013 Helsingin Rautatieasemalla sijaitsevassa ravintolassa.

Jyväskylästä kotoisin oleva Timo on syntynyt 1973 ja horoskooppimerkiltään hän on vaaka. ”Tällä hetkellä asun Helsingissä. Kaksi vuotta asuttiin Joensuussa, mutta muuten olen aika pitkään asunut täällä.”

Mitä harrastat? ”Lastenhoitoa lähinnä! Mulla on sellainen olo, että mä harrastan tätä teatteria ja kaikkea siihen liittyvää. Musta on jotenkin mahtavaa, että kun mä menen esiintymään johonkin improklubille, niin sehän ei tunnu työltä lainkaan vaikka se tietysti sitäkin on. Tosiaan kun on kaksi pientä lasta, niin ei ole sillä tavalla vapaa-ajanongelmia tyyliin ”mitäpä tässä harrastaisin ja tekisin”, naurahtaa Timo.

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi / vahvuudeksesi ammatillisessa mielessä? ”Mulla on tämä klovneria sellainen oma erikoisrakkaus ja se on mulle ominta taiteellista työtä. Improvisaatiota olen tehnyt paljon ja sitten sellaiset syvät tunneroolit. (jostain syystä naurua) Hirveästi haluaisin ohjata lisää, se tuntuu myös sellaiselta omalta paikalta.”

Minkä taidon haluaisit osata? ”Haluaisin oppia moniakin asioita ja uskon semmoiseen, että pitäisi jaksaa opetella ja harjoitella ihan teknisiäkin asioita, jotka voi jatkossa sitten ihan yllättävälläkin tavalla palvella sitä näyttelemistä. Musta se näyttelemisen ydin on siinä, että se tapahtuu siinä hetkessä ja mulle klovneria ja hahmometodi on tuonut siihen paljon, mutta siinä ympärillä on paljon sellaista taitoa, jonka harjoitteleminen edesauttaa sitä, että näytteleminen on helppoa. Haluaisin oppia miimiä eli lisää klovneriaa. Sit musta olisi hirveen hienoa osata soittaa jotain soitinta. Soitan montaa soitinta vähän, mutta jotenkin sitä musiikkia haluaisin lisää.”

Milloin kiinnostuit teatterista / näyttelemisestä? ”Mä en koskaan oikein aatellut, että teatteria voisi tehdä työkseen. Kyllä mulla kuitenkin teatteriin oli jonkinlainen veto, enkä mä oikein edes tiedä, että mistä se on tullut , en osaa sanoa sitä yhtä hetkeä. Koulussa käytiin katsomassa näytelmiä ja musta se oli aina todella maagista. Mä olen jännittänyt esiintymistä, ja varmaankin sen voittaminen on ollut se asia, joka mua sinne veti. Tulin yliopistoon opiskelemaan Helsinkiin ja siellä menin sitten harrastajateatterin pariin, mutta en kyllä silloinkaan aatellut, että siitä voisi joskus tulla ammatti tai että se voisi johtaa mihinkään. Ajatus sitten alkoi jotenkin kutkuttelemaan, että ”voisko se sittenkin olla niin” ja muistan, että oli Ylioppilasteatterin pääsykokeet ja ajattelin hakea sinne. Olin silloin 25-vuotias. Ne pääsykokeet oli mulle sillai ratkaisevat. Muistan, että mulle tuli siellä sellainen olo, että ”joo, mä oonkin aika hyvä tässä” ja tiesin, että sieltä on päässyt ihmisiä usein TeaKiin, ja mulle tuli taas sellainen fiilis, että mä voisin myös päästä. Seuraavana keväänä mä sitten hain kouluun ja aattelin silloin, että mun on nyt pakko päästä koska muuten alan olla liian vanha. Olin silloin siis 26-vuotias ja se on kyllä aika vanha ikä Teatterikoulun näyttelijälinjalle. Kaikki tuli siis näin vanhemmalla iällä. Mulla ei koskaan teininä ollut mitään sellaisia haaveita, että musta tulee isona näyttelijä. Kun teatteria pääsi tekemään, niin sitten se vei kyllä mennessään. Ja siitä sai mahtavia kicksejä kyllä, se liittyi varmaan hyvin voimakkaasti siihen esiintymispelon voittamiseen”, Timo pohtii.

Oliko teillä koulussa muinoin näytelmäkerhoja tai vastaavia? ”Käytiin me luokan kanssa katsomassa teatteria ja ala-asteella taisi olla jotain koulunäytelmiäkin, mutta ei oikein muuta. Muistan, että ala-asteella, ehkä viidennellä luokalla, oli sellainen koulunäytelmä, jossa mulla oli kohtaus, jossa esitin kalastavani. Mä istuin pöydän päällä ja sit mä vaan siinä keksin sellaisen jutun, että tuliskin niin iso kala, että se veisi mut mennessään. Mä tipuin siitä pöydältä, se oli mun kouluaikojeni suuri tähtihetki.”

kuva Teatterikärpänen 

”Vuonna 2000 pääsin siis TeaKiin ja 2005 valmistuin näyttelijäksi. Tokalla hakukerralla pääsin sisään. Parikymppisenä hain sinne kerran ja siksi oikeestaan, että kaikki hakee sinne, mutta sitten tokalla hakukerralla hain sinne päästäkseni sisään. Samana vuonna hain myös Nätyyn, sieltä tipuin aika loppuvaiheessa.”

Muut opinnot? ”Alaan liittyen ei ole muuta, mutta mä olen myös filosofian maisteri Helsingin Yliopistosta, pääaineena ympäristötieteet. Sieltä olen valmistunut vuonna 2008. Mulla jäi opinnot kesken kun pääsin TeaKiin ja yhtenä kesänä mä tein gradun ja sitten tuli tää tutkintouudistus ja mulla oli hirmu pienestä kiinni se valmistuminen, ja päätin että nyt se suoritetaan loppuun.”

Jos et olisi tällä alalla, millä alalla mahdollisesti olisit eli mikä oli vaihtoehto B? ”En osaa sanoa. Voi olla, että mä olisin ympäristöasioiden kanssa jotenkin tekemisissä. Sille uralle mä olin jo menossa, että tämä on tavallaan se mun B-vaihtoehtoni.”

Miksi olet näyttelijä? ”Siksi, koska mä satuin pääsemään sinne TeaKiin. Näin se on. Sit kun sinne kouluun pääsi, niin yhtäkkiä se onkin niin, että tästähän tulee mulle ammatti. Se on minusta etuoikeus, että saan tehdä teatteria ja mä oon onnellinen tästä työstäni. Jotenkin se näyttelijän paikka on tuntunut mulle luontevalta paikalta tulla tälle alalle, vaikka nyt mua kiinnostaa myös se ohjaaminen ja käsikirjoittaminen. Tuottaminen kiinnostaa myös. Mä olen näyttelijä varmaan siksi, että mä olen ollut ujo ihminen ja mulla on ollut suuri tarve voittaa se ujous. Sellainen henkilökohtainen syy mennä sinne lavalle ja kohdata se pelko, ja sitten kun mä sen voitin, niin siinä samalla mä opin näyttelijäksi ja siitä tuli mun tapani kertoa asioita.”

Miten ajatuksesi näyttelijän työstä ovat muuttuneet tässä vuosien varrella? ”Kun mä aloitin, niin olin varmaan sellainen tunnenäyttelijä, osasin tuottaa isoja tunteita ja sellaista voimakasta ilmaisua, ja sitten on ollut halua ja kiinnostusta mennä kepeämmäksi. Just tuo klovneria on tuonut itselle paljon ja vaikuttanut paljon siihen, miten näyttelee muutenkin. Se hetkessä läsnä oleminen on se kaikkein tärkein, jos se häviää niin sitten häviää kyllä kaikki. Teatteri on myös sellaista yhdessätekemistä, se ilmaisu syntyy siinä kanssanäyttelijöiden ja ohjaajan kanssa. Samalla se on myös ajattelua siitä, että miten se esitys pistetään pystyyn.”

Kerro klovneriasta hiukan vielä lisää. Missä vaiheessa kiinnostus siihen syntyi? ”Meillä oli TeaKissa kolmos-ja nelosvuonna opettamassa klovneriaa herra nimeltä Philip Boulay, ja se kosketti mua niin, että tätä on pakko saada tehdä lisää, ja sen jälkeen me perustettiin Red Nose Club.” (linkki ohessa)

Onko sinulla mahdollisesti omia esikuvia? ”Arvostan kyllä moniakin näyttelijöitä, mutta en osaa kyllä nimetä ketään tiettyä. Kun näkee hienoa työtä, niin sitä kyllä aina arvostaa. Joskus kun menen YT:lle katsomaan jonkun jutun, niin jotenkin mä aina haltioidun siitä nuorten energiasta siellä, et noinhan sitä pitäisi näytellä. Ja tällä hetkellä mä arvosta hyvin paljon Sini Saarelaa!”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Kansallisteatterissa, Helsingin Kaupunginteatterissa, Teatteri Avoimissa Ovissa, Espoon Kaupunginteatterissa. Teatteri Hevosenkengässä olen näytellyt ja viime syksynä myös ohjasin sinne Tohtori Sykerön. Joensuussa vierailin sikäläisessä kaupunginteatterissa ja näyttelin Rospuutto-ryhmän kanssa. Vapaalla kentällä olen myös toiminut, ja kouluaikoina mä olin Kuopion Kaupunginteatterissa vuoden.”

Mainitse yksi tai useampi itsellesi tärkeä roolityö urasi varrelta. ”Rospuutto-ryhmän kanssa tehtiin nyt tuo ”Selviytymistarinoita”, se on ollut tosi tärkeä juttu. Mentiin sen kanssa tosi pieniin paikkoihin Pohjois-Karjalassa ja esitettiin. Vaikka se oli kaukana suurista lavoista, niin se oli mulle todella tärkeä juttu henkilökohtaisesti.”

kuva Kimmo Tähtinen / reactorin sivulta 

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Kyllä mä Hamletin tietysti haluaisin tehdä joskus, mutta alan vaan olla vähän vanha siihen. Tää oli kyllä puoliksi vitsi... On kyllä sellaisia klassikkorooleja, joita olisi hienoa joskus tehdä.”

Miten sinulle ilmenee ”teatterin taika”? ”Just tuossa Selviytymistarinoissa oli sellaista teatterin taikaa, et me tosiaan mentiin kaikkiin sellaisiin pieniin kyläkouluihin, ja ihmiset tuli sinne ja me esitettiin ja jotenkin kohdattiin siinä, ja kun se kaikki tapahtui sellaisessa paikassa, missä yleensä ei teatteria ole nähty. Se ”nyt”-hetki.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Sellaiset havainnot maailmasta, että mitä on hyvä elämä ja miten tässä eletään ja on paljon asioita, jotka askarruttaa itseä ja sitten kun joku kirjoittaa tai havainnoi oivaltavasti, et kun ollaan sellaisen asian äärellä joka jotenkin hiertää, niin se inspiroi. Haluaa pohtia asioita enemmän. Ehkä ne kysymykset inspiroi enemmän kuin vastaukset. Kauneus, musiikki, rytmi...”

Kärsitkö vielä esiintymisjännityksestä? ”Aika vähän nykyään, aikaisemmin kärsin paljonkin. Kauheesti aina lämmittelin sitä karkuun, mutta nykyään tosiaan vähän. Kun on tehnyt paljon tuota improvisaatioita, jossa mennään tavallaan tyhjän päälle, ja sitten kun esitetään näytelmää, johon joku on kirjoittanut repliikit valmiiksi ja sitä on harjoiteltu vielä paljon, niin jotenkin siihen on helpompi mennä.”

Onko sinulla omia rutiineja tai rituaaleja ennen esitystä? ”Ennen mä menin aikaisemmin teatterille ja keskityin, mutta nyt mä tavallaan keskityn nopeammin. Kyllä siinä varmaan samat asiat tapahtuu, mutta nopeammin vain.”

Kerro joku kommellus. ”Kerran esitettiin Vuotalossa Avoimien Ovien ”Canthia!”-esitystä ja meillä oli sellaiset tosi korkeat sermirakenteet siellä. Tää kyllä tapahtui vasta sitten kiitoksissa, mutta mä juoksin kiitosten välissä sisään tai ulos ja törmäsin siihen sermihommeliin, jonka seurauksena ne kaikki sermit kaatui siellä kuin domino-nappulat. Onneksi kenellekään ei käynyt mitään, mutta se oli todella dramaattista, koska ne sermit oli tosi korkeita ja se tosiaan romahti se koko viritys.”

Käytkö katsomassa myös muiden esityksiä? ”Käyn niin paljon kuin pystyn, mutta nyt aika huonosti. Mulla on nyt tällainen kliseinen ruuhkavuosi-ilmiö päällä ja tuntuu, että hirmu vähän ehtii käydä katsomassa. Kun itselläni on vapaailta, niin olen usein kotona.”

Tulevia roolejasi? ”Tammikuussa tulee ensi-iltaan Juoksuhaudantie. Tää on mulle tosi huikea juttu, jota on harjoiteltu pikkuhiljaa pitkään, ja jonka esityksiä odotan kovasti. Enskari on Teatteri Avoimissa Ovissa 24.1. 2014, ja siellä meillä on esityksiä 9.5. saakka. Lisäksi meillä on keväällä esityksiä Lahden Kaupunginteatterissa ja Työviksessä. Tästä tulee vähän sellainen Kiviä taskussa-tyylinen juttu. Kaksi klovnia esittää koko romaanin kannesta kanteen kahdessa tunnissa. Me soitetaan myös esityksessä itse musaa, sellainen kahden miehen rock-bändi, kaikkia itselle tärkeitä biisejä, U2:ta, Johnny Cashia, Neil Youngia jne. Meillä on esityksessä Kari Hotakaisen kirjan kieli ja tarina käytössä, mutta me puhutaan myös omia juttuja. Hotakainen on antanut meille tekstin ja esityksen suhteen täysin vapaat kädet. Esitys on improvisaatio, mutta meillä on siihen tietty rakenne ja suunnitelmia, jotka sitten elävät tilanteessa. Samoin ne omat henkilökohtaiset jutut vaihtelee illasta toiseen. Mutta me esitetään kyllä Tuukka Vasaman kanssa se koko tarina joka ilta, vaikka joitakin hahmoja on tietysti pitänyt leikata pois. Sehän on sellainen kotirintamamiesten tarina, me haluttiin tehdä esitys siitä, että millaista on yhdistää perhe-elämä ja työ, nykymiehen paineet hoitaa kaikki elämän osa-alueet. Sitä kautta sitten löytyy se Juoksuhaudantie, jossa kotirintamamiehen tilanne on viety äärimmilleen. Juoksuhaudantien lisäksi näyttelen tällä hetkellä Helsingin Kaupunginteatterin Verkossa-näytelmässä, joka kertoo Wikileaksista. ”

Mikä sarjakuvahahmo haluaisit olla ja miksi? ”Mä haluaisin olla Corto Maltese, kun se on niin kiehtova ja magee hahmo. Komea ja seksikäs ja maaginen.”

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Kyllä mä varmaan lemmiskelisin jonkun kanssa. Olisi myös kiinnostavaa synnyttää. Haluaisin kokea naiseutta lihallisesti.”

Jos ihminen vetäytyisi talviunille, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken? ”Ottaisin kyniä ja paperia ja kirjoja. Ruuaksi ottaisin jotain oikein hyvää risottoa.”

Jos rakentaisit puuhun majan, mitä sinne ottaisit mukaan? ”Luonnontarkkailuvälineitä, kiikarit ja sellaista. Ottaisin myös kiipeilyvälineitä, jotta voisin kiivetä siellä puussa vieläkin korkeammalle.”

Jos voisit palata aikakoneella menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne matkaisit? ”Mä menisit Woodstockiin tai siihen hetkeen kun Berliinin muuri murtui. Tai vuosisadan alun Helsinkiin.”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Ryntään tästä kotiin ja haen vaimon sieltä ja vien hänet junalle.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Rakkaus

Mistä sanasta pidät vähiten? - Ei

Mikä sytyttää sinut? - Katse

Mikä sammuttaa intohimosi? - Stressi

Suosikkikirosanasi? - Perkele

Mitä ääntä rakastat? -Lasteni naurua

Mitä ääntä inhoat? - Kynsien vetämistä liitutauluun

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Lentämistä

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Kriitikko

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Tervetuloa!

Improvisaatioryhmä reactorin sivut täältä.

Haastattelussa Kai Bäckström

 Kai Bäckströmin tapasin kesäkuun alkupuolella 2013 Helsingissä Kampin kauppakeskuksen yläkerrassa sijaitsevassa kahvilassa.

Espoosta kotoisin oleva Kai on syntynyt 1979 ja horoskoopiltaan hän on yleensä vaaka. ”Mä oon syntynyt siinä vaa´an ja skorpparin rajoilla”, täsmentää Kai.

”Tällä hetkellä mä asun Helsingissä, mutta elokuussa (2013) rupean pitämään majaa myös Seinäjoella. Kymmenisen vuotta olen asunut pääosin Helsingissä, ja asuin juuri Tampereella vajaan vuoden.”

Mitä harrastat? ”Mä harrastan kiipeilyä, polkupyöräilyä, valokuvausta, laulua. Osa niistä menee tosin vähän silleen, ettei enää tiedä mikä on harrastusta ja mikä työntekoa. Valokuvausta olen harrastanut kesästä 2005 lähtien. Ensimmäisen kamerani sain ollessani kuusivuotias, isoäidin vanhan pokkarin. Se oli hirveen epäkelpo kamera, mutta se herätti kiinnostuksen siihen, että hahmottaa maailmaa ruuduissa. Kuvasin paljon sillä ja tutkin, että miltä eri paikat näyttää kuvassa ja eri kuvakulmassa. Oon tavallaan katsellut maailmaa valokuvaajan silmin lähes koko ikäni!”

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi? ”Mä olen musikaalinen, eli musiikki ja laulu. Uskon myös, että mussa riittää energiaa ja mä olen aika liikunnallinen. Hyvin vähän oon tanssinut ns. koreografiaa, mutta uskoisin, että mussa on aika paljon liikunnallista potentiaalia. Mulla on ollut liikuntaharrastuksia aika paljon. Mut eiks jokainen oo omalla tavallaan erityislaatuinen? Mä haluan aatella niin, että jokaisen vahvuutena on se oma itse. Kukaan muu ei ole niin kuin sinä! CV:ssä mulla lukee kiipeilyn ja polkupyörällä kikkailun lisäksi parkour, sitäkin oon harrastanut jossain vaiheessa. En tosin niin paljoa, että voisin sanoa olevani asiantuntija, mutta kyllä multa sitä liikekieltä löytyy. Sit mä olen merkannut sinne myös laskettelun ja musiikkipuolen, eli siellä on laulu, kitaransoitto ja ukulelensoitto.”

Minkä taidon haluaisit osata? ”Mä haluaisin oppia soittamaan mandoliinia. Ja cajon-rumpua! Sanotaanko näin, että erityistaitojen vastakohtana mulla on huomattavasti heikompana tuo rytmitaju kuin musikaalisuus ja haluaisin sitä puolta kehittää. Sit olisi kiva opetella paremmin miimiä ja sentyyppistä fyysistä ilmaisua.”

Löytyykö suvustasi muita teatteri-tai taiteellisella alalla olevia? ”Jos aloitetaan ihan tästä sukupolvesta, niin mun serkkuni opiskelee Turun Taideakatemiassa, ja hänen veljensä on lentäjä ja erittäin taitava valokuvaaja. Jos taas lähdetään meistä taaksepäin, niin siellä on isäni isän puolelta virkamiehiä ja insinöörejä 400 vuotta taaksepäin. Äitini on opettanut viulunsoittoa, mutta ei ole itse soittanut ammatikseen. Äidinpuolelta isoisäni isä oli kuuluisa rovasti Kajaanin seudulla ja tunnettu karismastaan ja ankarista saarnoistaan. Jos lähtee miettimään, että missä sitä näyttelijätyyppiä on eniten, niin ehkä se on sitten siellä, mutta lähipiirissä ei kyllä ole”, Kai selvittää.

Ainut lähes onnistunut kuva...

Milloin kiinnostuit teatterista/näyttelemisestä? ”Vuonna 2005 rupesin miettimään, että mitä mä nyt sitten oikeasti haluaisin tehdä, ja just niihin aikoihin olin tavannut ihmisiä, jotka olivat juuri alkaneet opiskelemaan TeaKissa ruotsinkielisellä puolella. Mulle tuli sellainen olo, että olin heidän kanssaan jotenkin omieni joukossa. Ja sit mä mietin, että miks mä oon aina ollut vähän kateellinen ihmisille, jotka ovat teatterin lavalla. Mä en ollut ikinä nähnyt sitä vaihtoehtona, koska pidin sitä niin mahdottoman vaikeana, etten voisi ikinä tehdä sitä itse. En vaan uskaltanut konkreettisesti ajatella sitä aiemmin. Sit mä sain sen ajatuksen, että jokaisen on joskus pitänyt näytellä ensimmäistä kertaa – niin minunkin siis pitää! Aloitin hakemalla Teatterikouluun vuonna 2006. Sitä ennen en ollut teatterin kanssa tekemisissä missään, paitsi näyttelin riparilla jossain draamallisessa tehtävässä. Ja yksi vastaus siihen, että miksi ylipäätään halusin näyttelijäksi on se, että olen seissyt kuorojen ja a cappella – yhtyeiden kanssa lavalla satoja kertoja ja olen tykännyt siitä, että tehdään töitä sekä itsensä että muiden kanssa eikä jonkun välineen kautta. Et miten just me voidaan yhdessä tehdä tässä! Ja sitten se kokemus siitä, että musiikki ei ainakaan siinä muodossa tahdo riittää, se oli mulle formaattina jotenkin liian lukittu.”

”Vuonna 2006 hain siis ensin TeaKiin ja samana vuonna myös Nätyyn. En päässyt kumpaankaan, joten pyrin Jomppe Holopaisen ehdotuksesta Ylioppilasteatteriin. Pääsin YT:lle ja olin siellä vuoden. Sieltä sitten pyrin uudestaan TeaKiin vuonna 2007 ja pääsin. Valmistuin ajallani 2012.”

Mikä oli kirjallisen lopputyösi aiheena? ”Se oli otsikolla ”Puhun, laulan, hengitän – Kuorolaulajasta näyttelijäksi”. Se tuntui ihan fiksulta kun mä sitä kirjoitin, ja vuoden päästähän osa ajatuksista on jo muuttunut. Turha sitä kuitenkaan on häpeillä, se on sen hetken ajankuvaa.”

Entä muut mahdolliset opinnot? ”Oon opiskellut Hankenilla eli Kauppakorkeassa på svenska. Otin sieltä paperit ulos samana vuonna kuin olin päässyt TeaKiin koska tiesin, että se on tehtävä pois alta nyt tai ei koskaan. TeaKissa kävin ottamassa kopiokoneella todistuksesta kopioita ja kaadoin vahingossa kahvit sen alkuperäisen päälle. Näin jälkikäteen ajateltuna se tuntuu ihan oikealta...” Kai muistelee nauraen.

Jos et olisi tällä alalla, millä alalla mahdollisesti olisit eli mikä olisi vaihtoehto B? ”Tosi paha sanoa. Keväällä 2007 hakiessani toista kertaa TeaKiin olin töissä konsulttifirmassa markkinointihommissa. Yritin antaa sauman sille alalle, mutta siinä kevään aikana tajusin, että tästä ei tuu mitään. Totesin, että mun ainoa vaihtoehtoni on vaihtaa alaa seuraavana syksynä. Jos en olisi päässyt TeaK:iin, olisin todennäköisesti lähtenyt yrittämään valokuvausta. Nyt olen äärettömän kiitollinen siitä, ettei tarvinnut katsoa sitä korttia. Oon tehnyt jonkun verran ammattivalokuvauskeikkaa tässä sivussa ja jo nyt tuntuu, etten jaksa tehdä niitä motivoituneesti kuin muutaman keikan vuodessa. Se ei vaan toimi mulla muuta kuin intohimoisena harrastuksena. Mä oon kuvannut häitä, teatteriesityksiä, promokuvia, pari pressikeikkaa. CV-kuvia olen ottanut aika paljon näyttelijöistä ja tapahtumakuvausta myös.”

Miksi olet näyttelijä tänä päivänä? ”Tuntuu tosi vaikealta perustella, koska tällä hetkellä tuntuu siltä, että se on mulle ainut vaihtoehto. Ei tässä varmaan oikeita vastauksia voi ollakaan, mutta viime keväänä kun olin Tampereen Teatterissa näyttämön sivussa odottamassa lavalle menemistä, ihmettelin aina että miten just mä saan tehdä tätä hommaa. Oon jollakin tavalla vielä alkutaipaleella, ja tuntuu käsittämättömältä, että minä saan mennä kohta tuohon noin ja näytellä. Ja kun sitten löytyy se tietynlainen flow ja hyvä läsnäolo tilanteeseen, niin se vaan on siisteintä mitä voi olla! Siihen liittyy myös se, että näyttelijä ei ole koskaan valmis, aina voi oppia. Olisi outoa jos mua ei vähän ottaisi päähän jokaisen esityksen jälkeen, että tuon ja tuon olisin voinut tehdä paremmin. Jotain jää aina hampaankoloon. Se on hirveen tyydyttävää ammatillisesti, koska en koe, että pystyisin tekemään pitemmän päälle työtä, jossa en koe saavani riittävää haastetta. Siinä vaiheessa kun mennään tylsään rutinoitumiseen, niin mulla on tosi vaikeeta.”

Miten ajatuksesi näyttelijän työstä ovat muuttuneet tässä vuosien varrella? ”Erittäin hyvä kysymys! Mulla on ollut niin heikko tietoisuus aluksi siihen mitä on pitänyt tehdä. Mutta ainakin se, että kuvittelin joskus nuorempana, että näytteleminen on vain ja ainoastaan tunteiden hallintaa, nyt koen että se on sitä vain murto-osa. Ja sekin riippuu tietysti siitä missä tyylilajissa mennään. En ymmärtänyt, että kuinka paljon tekniikkaa näyttelemiseen sisältyy. Ja edelleen siellä on niin valtava määrä paikkoja tutkittavana, ja se kiehtoo. Joka päivä aukeaa jotain uutta tai sitten ei aukea, mutta siitäkin taas oppii jotain.”

Free vai kiinnitys, ja miksi? ”Helsingissä on kiinnityspaikat aika harvassa ja täällä on hirveästi työttömiä. Freelancer olisin todella mielelläni ainakin jos töitä riittäisi, mutta en ole päässyt kokeilemaan sitä vielä. Optimaalista vois olla hankkia toinen toimeentulonlähde tähän sivuun, jotta voisi enemmän valikoida, että mihin proggiksiin menee... Se olisi tavallaan optimaalista, että voisi säästää energiansa juttuihin jotka on todella kiinnostavia. Kiinnityksestäkin saa ihan hirveesti kaikkea, mut se on ihan eri juttu. Olin vuoden Tampereen Teatterissa ja nyt olen menossa Seinäjoelle vuodeksi, ja siellä on hirveen kiinnostavia juttuja tulossa.”

Onko sinulla omia esikuvia? ”En oo sillä tavalla kenenkään uraa seurannut, mutta mä symppaan kauheesti vähän karskimpia hahmoja, jotka on vähän pulassa... esimerkiksi Tommi Korpelasta tykkään todella paljon. Sit mietin, että tykkäänkö Harrison Fordista näyttelijänä vai niistä rooleista mitä se on tehnyt. Mä pidän jotenkin siitä aitoudesta, joka tulee siitä, että ei ole aina ennakkoon pureskeltua one-lineria pudotettavaksi niin kuin Bondeilla, se tyyli ei puhuttele mua lainkaan. Keskivaiheen Bondit etenkin, uudemmissa onkin taas särmää enemmän, särmää joka tulee siitä, että se on pulassa. Mieskuva on muutenkin murroksen alla, ja mua kiinnostaa hirveästi et mitä se on se miehisyys. Mikä on miehen tehtävä tänä päivänä, vai onko sellasta? Niin ja Hannu-Pekka Björkmania ihailen myös. Hän on ensinnäkin loistava näyttelijä, mutta myös kiinnostava ajattelija. Mulla on ollut suuri ilo ja kunnia olla hänen ja Elina Knihtilän oppilaana mestarikurssilla. Valokuvauspuolelta mulla ei varsinaisesti ole ketään ”gurua”, mutta esim. Anton Corbijn on kiinnostava. Hän on se, joka on kuvannut mm. valtavat määrät rokkistaroja. Hän on kuvannut kaikki käsittääkseni luonnonvalossa, ja siitä mä pidän ajatuksena. Toki mä arvostan monia kuvaajia, mutta en pidä heitä sillä tavalla esikuvinani. Pyrin kuvissani ja myös näyttämöllä siihen, että niistä näkyisi joku aito hetki.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt ja mainitse muutamia roolitöitä? ”No Ylioppilasteatterissa ainakin ”Kaiken tyhjyyttä uhmaten hän suoritti uskomattomia tekoja” oli hemmetin hieno juttu ja koin sen tärkeäksi. Toki tekisin sen nyt ihan erilailla. Sen jälkeen tulikin sitten TeaK, sitten Hämeenlinnan Kesäteatteri ja siellä ”Poikain huvit”. Sitten tein erinäisiä keikkoja ja Unga Teaternissa Espoossa tein ”Ella ja Paterockia” ja ”Ella och Paterockia” muistaakseni 127 esitystä vuoden aikana. TeaKissa tehtiin viimeisenä vuonna monta hienoa juttua; ensin minimalistinen Inkl./Ekskl. Heidi Väätäsen ohjauksessa, sitten Jarno Kuosan ohjaama Lokki, ja lopuksi Tiina Pirhosen opetuksessa koko illan improvisoituja näytelmiä. Tampereen Teatterissa Vadelmavenepakolainen haastoi todella kiinnostavalla tavalla, koska en ole aiemmin tehnyt noin kevyttä tyylilajia. Sinne ei voinut mennä mitenkään vahvalla fiiliksellä sisään, vaan sinne oli mentävä aina tosi auki ja hereillä, ja samalla säädellen omaa läsnäoloa ettei repeä nauramaan. Siellä oltiin ihan vaaravyöhykkeellä alusta loppuun, joka oli ihan sairaan hienoa!” Kai intoilee.

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Nyt tammikuun lopussa meille tulee Yasmina Rezan ”Vihan Jumala” jossa teen asianajajan roolin. Se on yksi parhaimpia lukemiani tekstejä, ja se rooli on kiinnostavin mitä mun eteen on koskaan tullu. Sitä voisi hyvällä syyllä kutsua unelmarooliksi. Musikaaleista tykkään erityisesti Next to Normalista ja mua kiinnostaisi olla siinä joskus mukana, mutta se on nyt tehty niin monessa teatterissa. Voi olla, et mä teen siitä isän roolin sitten kun se on taas parinkymmenen vuoden kuluttua muodissa. Ja tietty ”Huomenna hän tulee” - tykkään hirveästi dialogeista jotka on jollain tavalla pysähtyneessä tilassa. Ja sit haluaisin että esitys haastaisi mun ja katsojan ajattelutavan. Mutta enemmänkin se on niin, että kenen kanssa saa tehdä, ja olishan se hyvä jos siinä olis vähän ideaakin siinä jutussa. Luulen, että mun suosikkiroolit tulee olemaan jossain sellaisessa jutussa, mitä en ikinä olisi osannut kuvitellakaan, ja mä haluankin nähdä sen niin.”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”Jännä kysymys. Niitä on niin paljon ja sieltä on aika vaikeeta nostaa ketään muiden yläpuolelle. Ekana tulee mieleen Kevin Spacey. Siinä on sellainen tyyppi, jonka ammattitaitoa arvostan ihan mielettömästi. Se on törkeän hyvä! On niitä kyllä Suomessakin valtavasti, joiden kanssa ois mahtavaa tehdä töitä.”

Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi kappale? ”Tää onkin paha...(miettiin pitkään) Olisi kiinnostavaa laulaa Björkin kanssa! Miespuolisista olisi hienoa tehdä jotain Faith No Moren laulajan Mike Pattonin kanssa. Se on maailman kovin jätkä!”

Oletko koskaan katunut ammatinvalintaasi? ”En, en edes edellistä. Koin olleeni kypsä tekemään tämän valinnan vasta siinä vaiheessa kuin sen tein. Olis ollut kiva löytää se aikaisemmin ja uskaltaa aikaisemmin, mutta se nyt vaati sen kypsyttelyn minkä sen vaati ja sitä on turha sen enempää jossitella.”

Mikä on parasta teatterissa/työssäsi? ”Hetkessä oleminen, jatkuvat haasteet, teatterin ilmapiiri ja ihmiset. Jatkuva leikin mentaliteetti, harvassa ammatissa saa työkseen leikkiä. Nuorempana mua kiinnosti myös psykologian opiskeleminen, mutta sitähän mä saan tutkia tässä koko ajan.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Mua kiinnostaa ja inspiroi kaiken havainnointi. Valokuvauksessa se merkitsee sitä, että on hirveen vaikeaa suunnitella etukäteen, että miten mä kuvaisin jonkun asian, koska se riippuu niin paljon esim. siitä, miten valo taittuu kuvauspaikalla just silloin. Usein se kuningasidea löytyy vasta siellä, eikä sillä ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä on ennakkoon suunnitellut. Sellainen inspiroi mua suunnattomasti. Tykkään myös istua kahviloissa ja tarkkailla ihmisiä, asentoja, eleitä, ilmeitä ja tilanteita. Tällä hetkellä inspiroi myös kaikki pieneen keskittyminen, tyyliin tuulenvire kadulla. Sit mua kiinnostaa hirveesti yrittää ymmärtää ihmisten motiiveja. Ei tarvitse allekirjoittaa tai ymmärtää niitä tarkoitusperiä vaan sitä, että mistä ne asiat kumpuaa”, kertoo Kai.

Podetko ramppikuumetta tai esiintymisjännitystä? ”Aika vähän nykyään. Aiemmin oli jotain, mutta nykyään lähinnä auditioneissa. Siellä se on ihan kauheeta! Se on niin vieras tilanne ja ikinä ei tiedä mitä tapahtuu. En ole tehnyt pitkään aikaan sellaista roolia, jossa tehdään ns. pitkää kaarta. Se tapahtuukin sitten syksyllä heti ensimmäisessä roolissa Seinäjoella, et voi olla että silloin jännittää kun on niin paljon kannettavaa.”

Onko sinulla omia rutiineja tai rituaaleja ennen esitystä? ”Se riippuu aika paljon jutusta. Mulle useimpiin juttuihin tällä hetkellä tuntuu olevan parasta se, että mä vaan ehdin valmistautua rauhassa. Jos jotain, niin ehdin pikkuisen lämmitellä ja venytellä ennen esitystä. Ehkä käydä suihkussa niin tulee raikas fiilis. Jos alan jumppaamaan jotain raskasta, niin menen siitä vain enemmän jumiin. Jos haluan olla oikein järkevä, käyn urheilemassa pari tuntia ennen esitystä, et on kevyt jälkihiki siinä vaiheessa kun on menossa lavalle. Silloin olo on pehmeä ja turha energia ja yritys on purettu pois.”

Kerro joku kommellus! ”Onhan noita. Yksi ikävämpi oli lastenesityksessä, jossa kollega juoksi lavasteisiin otsa edellä kolmannen kohtauksen puolivälissä. Se vietiin tikattavaksi ja lysti loppui siihen. Vadelmavenepakolaisessa mä olen pudonnut vaikka kuinka monta kertaa, mutta en pidä sitä minään hyveenä. Mutta onhan noin putoamiset yleensä hirveen hauskoja, varsinkin jos juttu on jo monta kertaa tehty. Se herättää porukan ihan uudella tavalla.”

Kerro joku oikein hyvä muisto! ”Jos teatterista puhutaan, niin mulle jää kyllä erityisen hyvänä muistona mieleen Tampereen Teatterilta ne hetket ”nollassa” tai lämpiössä, kun ollaan juuri lähdössä lavalle. Ne on mahtavia hetkiä, ”kohta mennään!”Muista hetkistä tulee mieleen se kun olin vaeltamassa Saariselällä pari viikkoa ennen TeaK:in ekan vuoden alkua. Kolmantena päivänä olin todella uupunut, sytytin leiripaikassa nuotion ja istuin nuotion ääressä yli viisi tuntia ilman, että muistan yhtäkään ajatusta. Meditatiivinen rauha valtasi mut siinä, oli vaan. Se oli hienoa”, muistelee Kai.

Tulevia roolejasi? ”Lokakuussa 2013 on ensi-illassa Seinäjoella ”Mannerheim ja kettujen sota”, ja se on mun ensimmäinen isompi musiikkiteatterirooli. Marraskuussa olen Pienessä Tulitikkutytössä paikkaamassa ”Laulavan kamiinan” roolissa, ja tammikuussa tulee se Vihan Jumala (Seinäjoella nimellä Carnage) Katja Krohnin ohjaamana.”

Kiinnostaisiko sinua tulevaisuudessa ohjata tai käsikirjoittaa jotain itse? ”Käsikirjoittaminen kiinnostaa, ohjaus kokonaisvastuuna todennäköisesti ei, ellei se ole mun ihan oma juttu, esim. monologi jonka esitän itse. Saattaa olla kyllä huono idea, heh. Tällä hetkellä ei kiinnosta toisten ohjaaminen hirveästi, koska en yleensä tykkää kokonaisvastuusta ja isojen kokonaisuuksien hallitsemisesta.”

Onko sinulla mottoa? ”Ei mulla varsinaista mottoa ole, mutta haluaisin pystyä elämään hetkessä ja ottamaan iisimmin.”

Mistä haaveilet? ”Haaveilen siitä, että saisi tehdä tätä hommaa myös jatkossa. Olisi varmaan kivaa, jos olisi perhe jossain vaiheessa. Niin ja mä haluan koiran!”

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Joku ninja, ehdottomasti! Olisin notkea ja tekisin temppuja, liikkuisin äänettömästi ja sulavasti paikasta toiseen, salamannopeasti. Ja silti mun päässäni asuisi suuri zeniläinen rauha.”

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Lähtisin ainakin kaupungille kahvittelemaan. Se olis helpoin tapa havainnoida asioita ja miltä maailma näyttäisi naisen silmin. Miten muut kohtelee mua ja miten mä pystyn itse vaikuttamaan asioihin.”

Jos ihminen vetäytyisi syksyisin talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken? ”Riippuu vähän siitä, että kuinka monimutkaisia juttuja sinne saisi ottaa mukaan? Ai mitä vaan! No sitten ottaisin ainakin kitaran ja jotain äänitysvehkeitäkin. Kirjoja, runoutta. Olisi kerrankin aikaa omille projekteille, täähän onkin muuten ihan mahtava ajatusleikki! Luulen, että ruokapuolelta kaikki tuore voisi maistua hirveen hyvälle. Liikkumisen tarvekin tulisi varmana mulla kyllä jossain vaiheessa eteen... Kiipeilyseinä ja joogamatto! Juomaksi vihreetä teetä. Mietin vielä, että haluaisinko mä sinne alkoholia vaiko en. Jos haluaisin, niin ottaisin skottilaista single malt whiskyä ja ehkä jotain brittiolutta. Hyvää vettä pitäisi myös olla!” ilakoi Kai.

Jos voisit palata aikakoneella menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne menisit? ”Tuntuu kauheelta, mutta ekana tulee mieleen joku maailman hirveyksistä. Et mikä on ollut se mielentila ja joukkopsykoosi niillä tyypeillä, jotka on päättäneet laukaista Hiroshiman pommin? Et ymmärtääkö ne mitä ne on tekemässä ja mitkä on seuraukset? Voi oliko se niin, että ne koki ettei niillä on vaihtoehtoja? Voisi olla myös mahtavaa nähdä joku upea luonnonalue, joka on nykyään turmeltunut. Ja käväistä jääkaudella Suomessa!”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Rakastan

Mistä sanasta pidät vähiten? - Ei

Mikä sytyttää sinut? - Älykkyys

Mikä sammuttaa intohimosi? - Pessimismi

Suosikkikirosanasi? Perkele tai kerpele

Mitä ääntä rakastat? - Tuulen humina puissa

Mitä ääntä inhoat? - Terävä puheensorina väärällä hetkellä

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Hävittäjälentäjä

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Toimitusjohtaja

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Ei hätää!

Kain omilta nettisivuilta löytyy "hieman parempia" otoksia hänestä, linkki ohessa.

Tämän linkin alta taas löytyy muita valokuvia.

Lopuksi vielä hieno Poets of the Fallin musiikkivideo, jossa Kai myös mukana.

Haastattelussa Emmi Kaislakari

 Emmi Kaislakarin tapasin kesäkuun alkupuolella 2013 Kahvila Kaffilassa Tampereella.

Vuonna 1984 syntynyt Emmi on horoskoopiltaan neitsyt. ”Mä olen alunperin Taivassalosta kotoisin, se on sellainen pieni 1600 asukkaan saaristolaiskunta. Oon tosin asunut sitten Turussa suurimman osan elämääni, käynyt koulut ja muut. Taivassalo on mun henkinen kotini, Turku on mun sosiaalinen kotini, koska siellä asuu mun perheeni ja suurin osa ystävistäni, ja Tampere on mun työkotini ja fyysinen asuinpaikkani”, Emmi selventää.

Mitä harrastat? ”Mulla ei ole harrastuksia, koska tavallaan kaikki liittyy mun työhöni. Mä käyn tanssitunneilla, mutta se ei ole puhtaasti harrastus myöskään, koska mä ylläpidän ammattitaitoani sillä. Sit mä luen, ja käyn elokuvissa yksin. Oon nyt löytänyt yksinelokuvissakäymisen hienouden, saa käydä katsomassa mitä haluaa ja milloin haluaa, eikä kukaan ole vieressä pölisemässä eikä tuhisemassa eikä silmiään pyörittelemässä. Työ on mulla niin monipuolista, että mä en sillai kaipaa harrastusta, joka olisi jollain tavalla inspiroiva. Työ inspiroi mua niin paljon. Enemmän mä urheilen sitten ihan rentoutuakseni, niin että mun mieli lepää.”

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi tai vahvuudeksesi ammatillisessa mielessä? ”Kyllä toi laulu on varmaan mulle ammatillisessa mielessä erityistaito. Ja sitten mä puhun turkkia! Se on mun sellainen henkilökohtaisen elämän erikoistaito. Turkki on mulle läheinen maanakin, kun siskoni isä on turkkilainen ja me ollaan asuttu Turkissa kun mä oon ollut 12-vuotias, ja ollaan matkusteltu siellä siitä asti. Mun pikkusisko Esme on 14-vuotias ja me ollaan se 14 vuotta siellä käyty, ja kieli on tullut sitten siinä ohessa. Se on mulle kans tavallaan yksi henkinen koti, tykkään siitä kulttuurista ja viihdyn siellä tosi hyvin. Pyrin käymään Turkissa kerran vuodessa ainakin.”

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit vielä osata? ”Mä haluaisin osata tehdä mimiikkaa. Kävin katsomassa The Umbilical Brothersia, se toinen tekee mimiikkaa ja se toinen tekee ne äänet mikrofoniin. Ihan huikeeta! Muistin taas, että miten pystyy omalla kehollaan rakentamaan sen maailman ja eri hahmoja ja ihmisiä, eikä siihen tarvita mitään muuta. Se on minusta kauheen mielenkiintosta. Sit mä haluaisin osata enemmän kieliä. Mulla oli teininä sellainen intohimoinen haave, että mä opiskelen ainakin viisi eri kieltä, mutta niin ne vaan on jäänyt. Mä oon vähän sellainen, että mä aina innostun helposti, mutta sen täytyy olla jotain todella erityistä, jotta mä sitten jaksan tarttua siihen kunnolla ja opiskella loppuun asti. Mä oon vähän kärsimätön ihminen ja senkin takia tää ala sopii mulle, kun tää on niin muuttuvaista koko ajan...”

Löytyykö suvustasi muita teatteri- tai taiteellisella alalla olevia? ”Taiteelliselta puolelta...mun serkkuni on mainosalalla ja mun tätini on tapahtumatuottaja. Mä aloitin harrastamisen Turun Nuorisoteatterissa kun olin 10-vuotias ja mun äitini oli tietokonealalla aikaisemmin, vaihtoi alaa ja tuli töihin sinne, kun sinne haettiin teatterisihteeriä, ja nyt se sitten pyörittää sitä Turun Nuorta Teatteria! Hän on siellä hallinnollinen johtaja. Pikkusiskoni Esme harrastaa teatteria ja hän aikoo näyttelijäksi myös”, Emmi hymyilee.

Osaatko soittaa jotain soitinta? ”Nyt olen opetellut soittamaan pianoa Kellariteatterin juttua varten, se on mulla sellainen uusi juttu, mistä mä oon innostunut. Mä olen vaan niin jästipäinen, että mun täytyy saada edetä omaan tahtiin enkä halua, että kukaan opettaa mua. ”Minä itte!” Mä en vielä osaa soittaa pianoa, mutta toivon, että jossain vaiheessa osaan. Mä oon hirveen hyvä soittamaan triangelia ja symbaaleja myös.”

Juttu siirtyy luontevasti lapsuudenaikaisiin soitinkokeiluihin, äänityksiin ja muuhun. ”Me tehtiin mun serkun kanssa aina kuunnelmia ja äänitettiin niitä c-kasetille, ja juttujen väliin tuli sitten aina musiikkia. Sitten luettiin sinne sekaan asuntomyynti-ilmoituksia ja kuolinilmoituksiakin..” Emmi nauraa vedet silmissä.

Nauravainen Emmi / kuva Teatterikärpänen

Milloin kiinnostuit teatterista/näyttelemisestä? ”4-vuotiaana mä halusin, että musta tulee delfiininhoitaja. Oon päässyt jo vähän lähemmäksi sitä haavetta, kun oon päässyt tänne Tampereelle asti jo. Sitten joskus 8-9-vuotiaana muistan katsoneeni telkasta niitä UIT:n juttuja, oon ihaillut Sari Siikanderia ja Puntti Valtosta ja muita. Muistan myös sen, että äitini on vienyt mut katsomaan Vartiovuoren kesäteatterin juttuja, ja vein niille näyttelijöille kukkia ja halusin itsekin sinne lavalle aina. Teatterissa on musta aina ollut jotain arvokasta ja mystistä, ja musta olisi ihanaa kun se säilyisikin vähän sellaisena aina. Että se teatterin taika säilyisi, ja kaikki mikä suljettujen verhojen takana tapahtuu, niin yleisö ei saisi sitä tietää. Kaikki se valmistautuminen peruukkeineen ja maskeineen, siinä on jotain salaperäistä, mistä mä olen aina tykännyt. Kaikki ne tarinat. Mikä se sun kysymys nyt olikaan, heh? Ai niin, hyvin nuorena siis kiinnostuin. Välissähän meillä oli tyttöbändi MayBee, jonka kanssa saatiin levytyssopimus vuonna 2004 ja kaksi vuotta tehtiin musiikkia antaumuksella ja keikkailtiin. Mä en ollut silloin hakenut mihinkään teatterikouluun vielä ja ajattelin, että tää muusikon/laulajan ura tuntuu myös mielenkiintoiselta, että jos mä nyt panostaisin tähän sitten. Sit mä päätin kuitenkin hakea Nätylle, et pitää katsoa se kortti loppuun, kun se on mua niin paljon kiinnostanut, ja mä pääsin sisään ja jouduin sitten valitsemaan, että kumpaan panostan. Valitsin näyttelijäntyön, vaikka laulaminenkin on kivaa. Pääsen nyt onneksi yhdistämään niitä molempia. Nätyyn siis pääsin vuonna 2006, en sinä vuonna hakenut TeaKiin, koska ajattelin hakea sinne sitten seuraavana vuonna. Valmistuin keväällä 2011.”

”Kouluaika oli mulle aika iso kriisin paikka. Välillä tuntui, että mä menen jotenkin enemmän solmuun siellä. Kasvoin aikuiseksi ja mulla oli identiteettikriisi, että olenko minä taiteilija ja millainen taiteilija ja millainen ihminen mä haluan olla. Oon tullut tosi pitkän matkan sieltä vuodesta 2006 ja kasvanut todella paljon, se oli mulle hankalaa se kouluaika. Nyt on ollut paljon helpompaa. Mieli on paljon tasaisempi nykyään. Näty oli mulle sellainen paikka, että mä tutkailin millainen ihminen mä olen ja sitä kautta millaiseksi näyttelijäksi mä haluaisin tulla. Ammatillinen oppi on tullut sitten työssä, ja oon saanut tehdä upeiden ihmisten kanssa töitä.”

Mikä oli kirjallisen lopputyösi aiheena? ”Mulla oli tunneherkkyys ja tekniikka. Mä tein kandintyöni siitä, että mitä ne käsitteet tarkoittavat ja miten ne eroaa toisistaan, ja opinnäytteeni tein sitten siitä, että miten ne yhdistyy. Esimerkiksi niin, että voiko roolin tehdä puhtaasti fyysisenä ilman minkäänlaista tunnetta, vai tuleeko se tunne sieltä väkisin ja entä jos tekeekin vähän niin kuin hahmometodin kautta. Se oli aika laaja aihe, mutta kuitenkin pelkkää pintaraapaisua vain”, toteaa Emmi.

Oletko opiskellut joskus jotain muutakin? ”En ole, mutta mua kiinnostaisi kyllä opiskella jotakin. Mua on aina kiinnostanut yhdistää lapsi-ja nuorisotyö, mielenterveystyö ja teatteri, ja mä oon miettinyt ohimennen aina välillä jotain sosionomiopintoja tässä ohessa. Kun mä löydän jonkun väylän, et miten mä saisin ne yhdistettyä niin, että pystyisin opiskelemaan ja samalla tekemään tätä työtä, niin mä ehdottomasti toteuttaisin sen. Se saattaa tosin olla aikuisemman Emmin juttu...”

Millä alalla mahdollisesti olisit, jos et olisi tällä alalla, eli onko sinulle vaihtoehtoa B? ”Mä luulen, että mä olisin aikoinaan lähtenyt ulkomaille. Voisin ihan hyvin olla delfiininhoitajana jossain. Voisin myöskin olla lentoemäntä tai joku matkailualan yrittäjä. Nyt kun miettii, että jos mä en olisi päässyt Nätyyn, niin voi olla että mä olisin pyrkinyt opiskelemaan psykologiaa tai sosiaalialaa. Mulla oli silloinkin vaihtoehtoja ja mulla on niitä edelleen!”

Oletko ollut ns. ”oikeissa töissä”? ”Mä hain itse töitä Muumimaailmasta 12-vuotiaana ja pääsin sinne, ja sitten mä olen tehnyt pizzaa mun sukulaisten Kuunari-ravintolassa Taivassalossa ja baaritöitä oon tehnyt myös. Sit oon siivonnut viikon Ruotsinlaivoja. Oon ollut myös teatterissa teatterisihteerinä, lipunmyynnissä, tehnyt kirjanpitoa ja sellaista.”

Miksi olet näyttelijä tänä päivänä? ”Mulla ei ole tähän kyllä mitään hirveän sielukasta vastausta. Mä haluan kertoa tarinoita. Mä liputan hitaan ja maltillisen elämän puolesta. Teatteri on ihmiseltä ihmiselle ja kiireestäkin huolimatta siinä on jotenkin säilynyt sellainen käsityön ja ihmistenkesken tekemisen meininki. Ja se yhteisöllisyys, mikä teatteriensembleissa parhaimmillaan syntyy on ihan huikeeta!”

Onko sinulla mahdollisesti omia esikuvia? ”Mä ihailen kaikkia sellaisia näyttelijöitä, jotka ovat olleet uskollisia itselleen ja tehneet omanlaistaan uraa. Tää on sellainen ammatti, jossa joutuu väkisinkin tekemään töitä, joita ei välttämättä haluaisi tehdä, ja silti ne ihmiset säilyttää oman taiteilijuutensa.”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”Nopeasti tulee heti mieleen Martti Suosalo, hänellä on hieno tapa näytellä. Hän tekee niin pienesti ja kuitenkin todella koskettavasti. Ja sitten Ryan Gosling, koska se on niin kuuma! Näillä mennään”, Emmi hehkuttaa.

Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi mahdollisesti kappale? ”Kauheen vaikeita kysymyksiä sulla! Mä ihailen Paula Vesalaa suunnattomasti muusikkona ja mä haluaisin esittää hänen kanssaan jonkun hänen tekemänsä biisin, koska ne tekstit vaan on niiiiin hienoja.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt ja mainitse muutama itsellesi tärkeä roolityö? ”Olen näytellyt Turun Nuoressa Teatterissa, Åbo Svenska Teaterissa, Työviksessä, Teatteri Sudessa ja Vartiovuoren kesäteatterissa. Me tehtiin vuonna 2008 sinne Samppalinnan ravintolan terassille Nuoren Teatterin tuottamana Turku-Tukholma – musiikkihupailu/farssi, jonka ohjasi Mika Eirtovaara, ja se on ollut hauskin proggis missä mä oon ikinä ollut. Se kesä oli todella hulvaton ja se juttu oli todella hauska, ja se myikin hyvin. Se on jäänyt mieleen sellaisena erittäin onnistuneena ajanjaksona. Sitten voisin mainita sen Elokuun Työviksessä vuonna 2010, se oli mun työharjoitteluproggis ja sitä kautta mä myöskin sain tän mun työni eli vakituisen paikan. Ja tietenkin toi Next to Normal myös, se oli niiiin huikee. Sellaista musikaalia ei varmaan enää koskaan tule omalle kohdalle. Tollaisia musikaaleja on ylipäätään aika vähän, ja meillä oli kyllä ihana työryhmä. Ai niin ja sitten se Infernal Musical-hevimusikaali! Meitä oli 60 henkee ja nuorin oli 10-vuotias. Se oli kans ihan huikee ja ainutlaatuinen kokemus”, Emmi muistelee kaiholla.

Free vai kiinnitys, ja miksi? ”Mä halusin kiinnityksen opiskelujen jälkeen sen takia, että mä pääsisin työhön ja työrytmiin kunnolla käsiksi heti, ettei tulisi pitkiä taukoja. Oon saanutkin tehdä hirveen ihania rooleja ja koko ajan on ollut töitä. Enemmän ja enemmän mua on alkanut mietityttää myös se, että voisko sitä välillä olla free. Mä oon ollut aika ehdoton siinä, että kiinnityksellä aina vaan, mutta oon myös miettinyt, että välillä olisi ihanaa tehdä omilla ehdoillaan enemmän. Se tarkoittaisi sitten kokonaan freelanceriksi jäämistä”, Emmi pohtii.

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Ei mitään tiettyä, mutta mä haluaisin esittää psykologisessa mielessä jotain todella julmaa ihmistä. Jotain todella ilkeetä. Mä haluaisin tutkia sitä, että miten sellaisen ihmisen psyyke toimii. Se olisi haastavaa. Mua kiinnostaisi olla sellainen hahmo, jota yleisö ei voi sietää ja johon ei voi samaistua. Se on minusta kiehtova ajatus, että kaikki ihmiset on lähtökohtaisesti hyviä ja ainut mitä syntyessä ei ole on moraali, et se opitaan. Et missä vaiheessa se pahuus sitten syntyy ja miten se kaivetaan roolityössä esiin niin, että itse ymmärtää sitä henkilöä. Äärimmäisen kiehtovaa!”

Oletko koskaan katunut ammatinvalintaasi? ”Sellaisia pieniä katumuksen hetkiä tulee silloin, kun olen todella väsynyt ja tätä työtä kun ei oikein voi tehdä puoliteholla. Tää ammatti voi myös negatiivisella tavalla imaista sut mukaansa, jos et pidä huolta siitä, että on myös muuta elämää. Mutta en mä koskaan ole katunut sillai, että mä miettisin lopettamista. Väsyneenä vaan tulee sellaisia ajatuksia, että olisi sitä kai helpompiakin tapoja leipänsä hankkia.”

Mikä on parasta teatterissa/työssäsi? ”Parasta on kollegat ja sitten se, että koska mä oon kova innostumaan, niin aina kun aloitetaan uusi proggis, mä en pysty kunnolla edes nukkumaan kun oon niin innoissani. Mä toivon, että se innostus säilyisi ikuisesti. Ne aloitukset on jotenkin niin mahtavia ja kun mä oon niin kärsimätön, koska se on mun luonteessa ja vaikka oonkin rauhoittunut iän myötä, niin se on jotenkin ihanaa kun asiat, proggikset ja työryhmät muuttuvat koko ajan, et se ei käy missään kohtaa puuduttavaksi.”

Entä miinuspuolia? ”No hankalat työajat, mutta jos harjoituksista puhutaan, niin kyllä iltaharjoituksissa tapahtuu enemmän. Illassa on jotain sellaista henkistä magiikkaa. Taidetta syntyy iltaisin jotenkin helpommin. Tää vaan on niin kokonaisvaltaista! Tää on ihanaa, mutta tavallaan taas pahinta ja parasta.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Mä inspiroidun siitä kun mä saan rauhoittua. Mä oon ruvennut ottamaan itselleni sellaista unelmoimis-ja oleskeluaikaa. Että saa välillä vaan olla. Se on yllättävän vaikeeta, mutta mä yritän aktiivisesti etsiä tilanteita, missä mä voisin rentoutua. Hiljaisuus inspiroi mua ja positiiviset ihmiset. Mä saan hirveesti voimaa ihmisistä, jotka näkee pienissä asioissa kaunista ja haluan itse olla myös sellainen ihminen, ja olenkin!Haalin ympärilleni ihmisiä, jotka näkee arjessa kauniita asioita, koska tää elämä on ihan tarpeeksi vaikeeta muutenkin. Järki ja hulluttelu voi olla myös samassa päässä!”

Kärsitkö ramppikuumeesta/esiintymisjännityksestä? ”En enää, kouluaikojen proggiksissa mä olin paljon hermostuneempi, koska mä otin sen opiskelun niin tosissani, että se kääntyi sellaiseksi, että mua jännitti koko ajan. Olin koko ajan hermostunut ja nykyään mä olen vain innostunut. Kyllä mua totta kai jännittää ensi-illoissa, mutta se on enemmänkin sellainen positiivinen asia, mua alkaa hikoiluttamaan ja pulssi nousee. Oon pyrkinyt siihen, että mä teen niin hyvän taustatyön ja niin hyvän harjoituskauden, että mun ei tartte jännittää siellä lavalla olemista. Sinne meneminen jännittää, mutta se oleminen ei.”

Onko sinulla jotain omia rituaaleja tai rutiineja, joita toistat ennen esitystä? ”Mä tykkään tehdä mun oman maskin, jos se ei oo haastava. Voi olla niin, että kun mä olen vasta kaksi vuotta ollut töissä, niin se rutiini ei sillai ole vielä kauhean vankka, niin mä tarviin mun oman keskittymisajan. Mä tarviin 15-20 min ennen esitystä niin, että olen ihan yksikseni. Riippuu tosin jutusta, mutta esim. ennen Next to Normalia mä tein tosi paljon kaikkea henkistä valmistautumistyötä. Kotona tein äänenavaushommat pitkän kaavan mukaan ja sellaista.”

Kerro joku kommellus! ”Niitä on tapahtunut niin paljon, että mulle ei nyt äkkiseltään tuu mitään muuta mieleen kuin harrastajateatteriajoilta sellainen, kun oltiin aloittamassa Prinsessa Ruususen läpimenoa ja prinssin pitäisi tulla eikä sitä ala kuulumaan, ja sitten prinssin pää tulee vaan näkyviin ja sanoo ”Mä en löydä mun housuja!” Ja sitten kesäteatterissa on käynyt usein niin, että tekniikka kaatuu, eli mikrofonit ja musiikit lakkaa toimimasta, ja se on aina hauskaa kun pitäisi alkaa improamaan jotain. Musta toi on kans teatterin suola tavallaan, kun aina voi sattua jotain.”

Kerro joku hyvä muisto. ”Mä en ikinä unohda sitä hetkeä kun mä pääsin kouluun ja kun mun nimi sanottiin. Meillä oli klo 12 infotilaisuus niille, jotka oli päässy kouluun ja mä heräsin Työviksen vierailijakämpässä jo klo 5 ja lähdin vaan käveleen kaupungille ja hymyilin vaan ja kuuntelin Rajattomien Kevät-levyä, ja olin metrin maanpinnan yläpuolella. Sit mä muistan kun mä sain mun ekan koirani Penin, olin silloin nelivuotias. Meistä on sellainen kuvakin, jossa mä ratsastan sillä ja mulla on inkkarimekko päällä ja sillä on inkkaripäähine. Ihana, vahva muisto!” Emmi herkistyy.

Tulevia roolejasi? ”Mulla tulee syksyllä 2013 kaksi ensi-iltaa, eli Hiljaiset sillat ja Ihmisellinen mies. Marraskuussa ruvetaan sitten harjoittelemaan kolmatta juttua, joka on keväällä 2014 ensi-illassa. (huom. Kerjäläinen ja Jänis) Sit sain pari kuvauspäivää yhdestä komediasarjasta, joka on ihan mielenkiintoinen myös ja saan kokemusta kameratyöskentelystäkin. Niin ja helmikuussa 2014 tulee ensi-iltaa uusi Kummeli-elokuva, jossa olen myös mukana!”

Kiinnostaisiko sinua tulevaisuudessa ohjata tai käsikirjoittaa jotain itse? ”Ohjaaminen ei niinkään, mutta mua kiinnostaa kyllä käsikirjoittaminen. Mä oon aina kirjoittanut paljon ja koen olevani kielellisesti aika lahjakas. Mä opin kieliä aika nopeasti ja tykkään leikitellä kielen kanssa. Mä oon kirjoittanut Kuustosen Minkan kanssa yhtä sketsijuttua, joka tosin on nyt vähän jäissä kun meillä molemmilla on niin paljon töitä. Ja oonhan mä ollut mukana Samppalinnan ravintolan terassin kesäteatterijuttujen käsikirjotustiimissä ja se on ollut kyllä hirveen hauskaa myös.”

Onko sinulla jotain mottoa? ”Se vähän vaihtelee. Mä olen ollut aina vähän harmissani siitä, että mulla ei ole lempinimeä ja siitä, että mulla ei ole mottoa. Mä koen, että niin kauan kuin mä olen vaiheessa mun elämäni kanssa, niin kauan mulla on aikaa etsiä itselleni oma motto!” Emmi summaa.

Mistä haaveilet? ”Matkustamisesta ja siitä, että pysyisin työlleni uskollisena. Että mulla olisi taloudellinen mahdollisuus olla vapaa tekemään just sitä mitä mä haluan.”

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Vituiksmän. Ai Kaukosen Miskakin haluaisi olla se. Taitaa olla joku turkulaisten erityispiirre se, he heh! Joku asenne elämään. Haluaisin olla joku sellainen teleporttisankari, joka pystyy siirtymään minne haluaa!”

Jos saisit viettää päivän miehenä, miten sen viettäisit? ”Mä ajaisin mun parran, haluaisin tietää miltä se tuntuu.”

Jos ihminen vetäytyisi syksyisin talviunille, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken? ”Mä ottaisin hyvän kirjan ja pelikortit. Ruuaksi ottaisin döner-kebabia ja juomaksi kylmää maitoa.”

Jos voisit palata menneisyyteen aikakoneella johonkin tiettyyn hetkeen, minne matkaisit? ”Mua kiinnostaa ja kiehtoo Egypti ja faaraoiden aika, menisin sinne katsomaan kun pyramideja rakennetaan.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Me

Mistä sanasta pidät vähiten? - Rääkätä

Mikä sytyttää sinut? - Hymy

Mikä sammuttaa intohimosi? - Negatiivisuus

Suosikkikirosanasi? - Vittu! Eiku kulli! (molemmat huudetaan kovaa ja seurauksena hillitöntä naurua pitkään...)

Mitä ääntä rakastat? - Aaltojen kohinaa

Mitä ääntä inhoat? - Herätyskelloa

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Lentäjä

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Tuomari

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Hyvä Emmi!