Haastattelussa Mikko Vihma

 Mikko Vihman tapasin toukokuun puolivälissä 2016 ”Leipätehtaalla”, jossa Helsingin Kaupunginteatteri harjoitteli syksyn Shrek-musikaalia. Mikko saapui haastatteluun suoraan harjoituksista.

Ensimmäinen kysymys kuka, mitä, missä ja miksi? ”No tämähän lähti helpoilla käyntiin!” naurahtaa Mikko.

Vuonna 1971 syntynyt Mikko on horoskoopiltaan leijona. ”Oon kotoisin Valkealasta, vaikka oon kyllä syntynyt Helsingissä. Ollessani 3-vuotias muutimme Valkealaan, Kouvolan lähelle. Kävin kaikki kouluni siellä, lukiot ja muut. Edelleenkin tunnen olevani valkealalainen. Sieltähän on muutama muukin näyttelijä kotoisin : Satu Silvo sekä luokkakaverini Elina Knihtilä ja Pirjo Lonka. Armeijan jälkeen tulin tänne Helsinkiin opiskelemaan musiikkia silloiselle Oulunkylän pop-jazz-konsalle, mikähän lie nykyään nimeltään. Valmistuin sieltä basistiksi ´96 ja sitten havahduin, että haluankin mieluummin laulaa. 90-luku tuli keikkailtua kovasti erinäisten coverbändien kanssa ympäri ämpäri. 1999 pääsin opiskelemaan klassista laulua Helsingin konservatorioon ja pop/jazz-laulua sinne Ogeliin. Yhdestä opiskelijamusikaaliproduktiosta (jonka muuten ohjasi herra nimeltä Markku Nenonen) minut ja Tuhkalan Marika bongattiin Komediateatteri Areenan Molli-Jori -musikaaliin avustajiksi. Tämä tapahtui vuodenvaihteessa 2001-2002, ja siitä se sitten lähti. Mitenköhän se sitten mahtoi mennäkkään? Nenonen taisi tuntea Marco Bjurströmin ja itsekin olin kuullut Greasesta, jota Bjurström oli ohjaamassa HKT:lle. Hain mukaan ja pääsin. Sillä tiellä ollaan. Musikaaleja alkoi tulla niin paljon, että ammattimainen laulunopiskelu ja bänditouhut jäi, vaikkakin jatkoin klassisen laulun puolella aikuisosastolla, ja viikottain käyn edelleenkin laulutunneilla.(Nykyään teatterimme tarjoamilla Estill- laulutunneilla ja -kursseilla). Yhtäkkiä olinkin sitten teatterissa musikaaleissa laulamassa ja hillumassa muuten vaan”, Mikko muistelee.

Et ole koskaan siis hakenut TeaKiin tai vastaaviin näyttelijäopintoihin? ”En ole, eikä mulla koskaan aiemmin ole edes ollut mitään 'paloa' teatteriin. Pari musikaalia olin joskus nähnyt, ei mitään muuta. Laulaminen ja musiikki on ollut mun juttuni, sitä kautta kiinnostus syntyi ja aukeni ihan uusi maailma. Työ on tietysti opettanut nyt näyttelemistäkin, ja oon käynyt improkursseilla ja vastaavilla. En edes kehtaa sanoa olevani näyttelijä, vaan olen enemmänkin laulaja-musikaaliartisti-muusikko, mikä milloinkin. Veroilmoituksessakin tittelit aina muuttuu tilanteen mukaan.”

Olitko lapsena sitten mukana koulun näytelmissä? ”Aina oon kevät-ja joulujuhlissa mukana ollut, mutta soittopuolella. Laulu tuli mukaan vasta aikuisiällä. Ihan pienenä muistan laulelleeni kaikenlaista, mutta se kyllä jäi sitten pitkäksi aikaa. Soittanut oon bassoa ja kitaraa, ja ilmoittauduin mukaan vielä vapaaehtoisesti. Lukiossa oli näytelmäkerhojakin, muistan että Elina ja Pirjo kovasti puuhasivat kaikkea, ja päästivät välillä poikiakin mukaan lavalle esittämään. Ei mulla koskaan ollut sellaista intoa näyttelemiseen, mutta nyt on kyllä todella mahtavaa, että on päässyt ammattilaisten kanssa lavalle. Heillä sitä paloa ja intohimoa riittää, ja itse oon tarjonnut oman osaamiseni sinne mukaan ja yrittänyt selvitä, antanut tilanteen viedä.”

Mikko  von Vihma (c) Teatterikärpänen 

 Mitä harrastat? ”Talvisin käyn avantouimassa, se on mulle ihan oikea harrastus. Aikaahan mulla ei paljoa ole, mutta urheilen kovasti. Käyn salilla 4-5 kertaa viikossa ja poljen pyörällä Espoosta töihin kesät talvet. 30 km tulee melkein päivittäin poljettua, kun on harjoituksia ja näytöksiä. Kahta kertaa päivässä en edestakaisin polje kuitenkaan, iltaharkkoihin tuun sitten autolla. Muutaman päivän sitä jaksaisi, ei enempää. Nopeammin tuon reitin välillä pyörällä kulkee, kun autolla juuttuu usein ruuhkaan! Muita harrastuksia? Eipä oikeastaan. Perheellinen kun olen ja meillä on vanha talo, niin tulee kunnostettua ja kaikenlaista nikkaroitua, mutta ei se mulle mikään harrastus ole.”

Osaat siis soittaa ainakin bassoa ja kitaraa? ”Joo, laulu ja basso on mulla ne vahvimmat. Kitara, piano ja rummut menee jotenkin myös, ja akustisen kitaran kanssa on tullut heitettyä paljonkin duokeikkaa 90-luvun loppupuolella.”

Kertoisitko hiukan lisää niistä bänditouhuista? ”Mielelläni! Pääbändinä mulla oli sellainen ”Bad Eye”-niminen coverbändi. Alkuun soitettiin rockia, sitten soulia, sitten 70-luvun discoa. Opeteltiin kaikki Bee Geesit ja ABBAt ja muut. Meitä oli naislaulaja ja minä laulavana basistina sekä lisäksi pari muuta soittajaa ja torvisektio – firman bileitä ja klubikeikkoja väännettiin. Meillä oli asiaankuuluvat asut tietysti, mulla sellaiset kunnon tolppakengätkin, kultaa kaula täynnä ja kädet täynnä sormuksia. Peruukit ja viikset, heheh! Mun hahmon nimi oli Big John, ja niiden tolppakenkien kanssa olin yli parimetrinen. Oli se melkoista. Bad Eyen kitaristin kanssa heitettiin duokeikkaa pienemmissä paikoissa Helsingissä ja Kotkassa esimerkiksi. Repertuaarissa oli suomirockia ja poppia, vanhaa rockia ja sellaista. Mä itse oon jämähtänyt 60-70-80 -luvuille musiikkimaussani, lasteni kautta tiedän vähän, mikä nyt on in. Vuosituhannen vaihteessa mulla oli myös argentiinalaista tangoa soittava bändi 'Trio Corazon', espanjaksi ja suomeksi laulettiin. Oli haitaristi, vanhempi herrasmies kitarassa ja jostain oli minut bongattu laulajaksi. Aika marginaalikamaahan se oli, mutta tuli kyllä kierrettyä senkin kanssa. Ja kyllä mä Tangomarkkinoillakin oon käynyt kokeilemassa siipiäni… Argentiinalaisen tangon myötä tuli käytyä ihan Argentiinassakin pari kertaa ns. opintomatkalla, tuli katseltua keikkoja ja että mitä kaikkea argentiinalainen tango oikein onkaan, kuuntelin ja ihmettelin. Häämatkanikin suuntautui Buenos Airesiin. Viime viikonloppuna kävin eräillä syntymäpäiväjuhlilla laulamassa yhden argentiinalaisen tangon, kun pyydettiin vetämään serenadia.”

Erityistaitosi/vahvuutesi taitaa siis olla tuolla musiikkipuolella? ”Kyllä, vahva musiikkitausta. Kohta mä kaivan taas mun bassoni esiin ja alan sitä pompotella. 90-luvun alkupuoliskolla treenasin soittoa kovastikin, toki kun silloin opiskelin kyseistä soitinta, mutta ei musta ikinä hyvää basistia tullut, ja se ehkä selittää sen miksi havahduin siihen, että haluankin tehdä jotain muuta. Oon varmaan huonoin Ogelista valmistunut basisti, hah hah. Jaa tiedänkö hyviä basistivitsejä? Tiedän kyllä ja kaikki on varmasti kuultu, mutta oon niin huono vitsinkertoja etten muista yhtään. Hauskojahan ne on kaikki.”

Entä muita vahvuuksia? Osaatko kenties jotain taikatemppuja? ”Hehheh, en osaa. Enkä osaa heitellä mitään volttejakaan. Kyllä mun vahvuuteni on varmaankin tämä tietynlainen fysiikka noin laulajaksikin, mä vaan oon tämmöinen fyysinen ihminen ja voin sillä ehkä erottua jostain toisesta. Pystyn vähän liikkumaankin. Kaupunginteatterissahan on oma tanssiryhmä, joten musikaaleissa ei ole tarvinnut paljoa tanssia, paitsi silloin aluksi. Bjurströmin musikaaleissa kaikki tanssi kaikki biisit läpi. Siellä sitä vedettiin Greaset, Hairit ja Saturday Night Feverit… Hyvät tanssijat oli edessä ja me kömpelöt siellä taaempana, mutta kummasti siinä kyllä kehittyi. Nyt se on sitten taas vähentynyt, ja Shrekissä en tanssi juuri yhtään! Löntystelen possuna ja isä-Shrekinä alussa paikasta toiseen”, naurahtaa Mikko.

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Haluaisin olla parempi näyttelijä, ja laulussakin mulla on paljon tekemistä vielä. Tavoitteet on korkealla, toki pitkälle oon päässyt jo nyt, ja oon omasta mielestäni hyvällä tiellä. Meillähän käy englantilaiset estill-tekniikan opettajat täällä koko ajan, ja pitävät kurssejakin. Kesäkuun alussa meillä on taas viiden päivän kurssi tuloillaan. Estill-tekniikan kautta opetellaan ymmärtämään mitä laulu on ja mikä lihaksisto siihen liittyy, ja sen avulla, kovasti kun harjoittelee, pystyy laulamaan oopperaa, heavyä, poppia, rockia ja ihan mitä vaan – muuttaa vain ensin 'asetuksia' kurkunpään alueella. Vampyyrien tanssissakin käytin paljon erilaisia soundeja - välillä lauloin hiljaa, välillä kovaa, välillä oopperaa ja rockia. Ei vedetä vain mutu-tuntumalta tai opetella klassista, ja vedetä koko musikaali yhdellä samalla tyylillä tajuamatta missään vaiheessa, miten koko ääni edes syntyy. Käytin sanaa asetukset, kyllä. En tässä nyt viitsi täysillä vetää, mutta näin voin muuttaa ääntäni (* Mikko näyttää esimerkkiä ja laulaa viidellä eri tyylillä lyhyitä pätkiä*) kurkunpään asetuksia ja äänihuulten massaa muutellen. Estill-tekniikan kautta olen oppinut sen, että pystyn laulamaan korkealta ja äänialani on laajentunut muutenkin. Luonnostaanhan mulla on tämmöinen aika matala ääni, mutta teknisillä avuilla pystyn laulamaan tenorina, tai falsetin ja tavallisen rintarekisterin välillä ilman suuria ongelmia. Siinä olisi siis taitoa kerrakseen, että pystyisi laulamaan tyylin mukaan. Ammatin ulkopuolelta toivon tietysti, että olisin parempi isä ja aviomies, ja että saisi lapset kasvatettua kunniallisesti. Siinä sitä on tarpeeksi puuhaa ihan kenelle tahansa.”

Onko suvussasi muita teatterialalla olevia, vai meneekö musiikkipuolelle? ”Meillä on laulettu aina. Isäni oli ennen Valkealan kirkkoherrana ja laulaa vielä edelleenkin hyvin. Äidin kanssa lauloivat paljon, ja minä ja pari isosiskoani aloimme sitä kautta laulaa myös. Koko perhe kierrettiin kinkereillä ja esiinnyttiin joulukirkossa ja muissa vastaavissa tapahtumissa. Isän puolelta esiintymisgeenit varmaan tulevat, siellä sitä on puhuttu ihmisten edessä. Jokunen ammattimuusikkokin suvustani löytyy ja siskoni harrastavat laulamista. Hauska huomata, että omatkin lapset tykkää laulamisesta ja se tulee luonnostaan. Keskimmäinen tyttäreni pääsi mukaan Shrekkiinkin, hän esittää lapsi-Fionaa.”

Mikä muu ala sinua mahdollisesti kiinnostaisi tai olisi aikanaan kiinnostanut, eli onko olemassa vaihtoehtoa B? ”Voi kyllä. Mähän olen vasta neljä vuotta ollut kiinnityksellä HKT:llä, 20 vuotta olin freelancerina, ensin muusikkona ja kymmenisen vuotta tein musikaaleja freelancerina. Välillä on ollut kuukausia ilman mitään työtä ja välillä on oltu ihan toisella paikkakunnalla, ja tämmöisellä alalla ihan kaikki on varmaan jossain vaiheessa miettineet muitakin vaihtoehtoja tai täysin muuta alaa. Olen mä tehnytkin, välillä autellut kavereitani raksahommissa, en kylläkään pitkään aikaan mutta opiskeluaikoinani tuli niitäkin tehtyä. Jos joku muu ammatti pitäisi olla, niin luulen että se menisi urheilupuolelle ja salille. Voisin olla personal trainer. Pitäisi vaan ensin hankkia koulutus. Kolmekymmentä vuotta oon salilla käynyt, jossain vaiheessa kävin enemmänkin ja opiskelin kaiken mahdollisen alaan liittyen. Sitä hommaa mä voisin osata.”

Kyllä varmaan asiakkaita piisaisi kaiken tämän vampyyrihässäkän jälkeen… Varausjono olisi pitkä. ”Niinpä! Tangokuninkaana olisi riittänyt varmasti vielä enemmän. Tuhat euroa tuntiliksa, Siltsu varmaan pystyisi sellaisia summia oikeasti veloittamaankin. Heh.”

Miksi sitten olet laulaja-musikaaliartisti-muusikko-näyttelijä, etkä laulava personal trainer? ”No niin. Yksi asia johti toiseen ja sattuman kauppaa tai sitten ei … sitä ei voi tietää, että olisinko mä itse omia reittejäni päätynyt musikaaliin, jos Nenonen ei olisi mua aikoinaan bongannut. Laulamisen kautta ajauduin teatteriin, ja bändikeikat ja tangomarkkinat ja muut on vain vahvistaneet sitä, että tää on mulle laulajana oikea paikka. Ei musta olisi tangokuninkaaksi tai iskelmälavoille kiertämään, sillä se vaatii ihan omanlaisen luonteen. Kaikille ei riitä yksinkertaisesti keikkaa, jos ei satu olemaan 'siltsujuttua' geeneissä. Sitä ei voi opetella, se joko on tai ei. Mä olisin feikki ja sen näkisi kaikki heti. Laulullisesti mä olisin pärjännyt, mutta … se on ihan oma maailmansa. Miksi olen teatterissa? Kohtalo toi mut sinne, missä mun kuuluukin olla. Siksi. Vielä kun mua kiinnostaa oppia laulamaan eri tyyleillä, niin missä muualla mä pystyn niin tekemään? Mä pääsen täällä käyttämään monipuolisesti ääntäni ja täällä oon saanut haasteitakin. Kyllä mua hyvin näytteleminenkin kiinnostaa enkä halua, että homma kaatuisi siihen, että näyttelisin huonosti. Näyttelijäopintoihin mulla ei ole juuri aikaa eikä mahdollisuutta, mutta työ opettaa. Täällä olen siksi, että täällä olen kotona. Silloin kun en ole kotona.”

Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet urasi varrella saanut ja mistä tai keneltä se on tullut? ”Alussahan olin todella noviisi juuri näyttelijäntyössä, joten tärkein oppi on ollut se, että kuuntelen ja kysyn neuvoa kokeneemmilta näyttelijöiltä, olen valpas. Oon mennyt rohkeasti kysymään esimerkiksi Markku Huhtamolta, Eero Saariselta tai Esko Roineelta, että ”Hei olisko sulla hetki aikaa käydä mun kanssani teksti läpi pukkarissa?” ja kaikki ovat ilomielin auttaneet. Olen hyväksynyt myös sen, että oon aika vahva laulaja, mutta kaikesta muusta voin oppia vielä paljon. Niiltä esim. jotka osaavat tanssia ja näytellä mua paremmin. Sitä kautta musta tulee parempi se, mitä minä olen. Näyttelijä Tom Wentzel mulle sen hyvin kiteytti yhdessä näytelmässä, kun oltiin pukuhuonekavereita ja paljon juteltiin näyttelemisestä ja keskusteltiin siitä, miksi joku kohtaus ei jollakin toiminut alkuunkaan. Tom on kokenut näyttelijä ja ”vanha kettu”, ja hän sanoi että ”Joskus tulee yritettyä liikaa, kun ei oikein tiedä miten kohtaus tulisi näytellä. Tulee ajateltua liikaa, kun oikeasti siinä tilanteessa pitäisi vain elää, kuunnella toista ja reagoida.” Tom antoi ohjeen, että menet vain lavalle, sanot repliikkisi ja kävelet pois. Jos toinen replikoi, niin kuuntele, reagoi, kävele pois äläkä mieti mitään, sillä ajatus ei näy. Katsoja ei tiedä, mitä hahmon päässä liikkuu ja katsoja luo itse päässään sen, millainen hahmo on kyseessä. Toiset näyttelijät kyllä tykkää mennä tekstiin syvemmälle sisään ja analysoida hahmon taustoja enemmän. Mulle se ei sovi, koska mä oon yksinkertainen ihminen ja mulle riittää se, että sanon asian niin kuin se minun mielestäni pitää sanoa, olla aito siinä tilanteessa. Persoonakysymyshän tuo on. Jotkut ohjaajatkin tykkäävät miettiä roolihahmojen koko elämänkaaren syntymästä hautaan, vaikkei hahmolla olisi kuin yksi pieni kohtaus.”

Onko sinulla mahdollisesti omia esikuvia, joita erityisesti arvostat tai ihailet? ”Laulupuolellehan ajatukset tietysti menee ensin. Frank Sinatra on tolkuttoman hyvä, Tom Jones, Pavarotti klassiselta puolelta… Musta ei ikinä tuu sellaista käheä-äänistä rocklaulajaa, ja niistäkin diggaan todella paljon. Mm. Ronnie James Dio on tolkuttoman hyvä. Myös AC/DC oli 90-luvulla ihan ykkösbändi mulle ja bassonsoittoaikoihini tuli soitettua paljon kyseistä bändiä. Näyttelijöistä esim. Robert De Niro ja Al Pacino.”

Jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa vastanäyttelijäksesi, kenet ottaisit? Entä kenen kanssa laulaisit dueton? ”Enpäs ole tätä miettinyt koskaan! West Endin isojen miesroolien sekaan olisi mahtavaa mennä vetämään joku kohtaus vaikkapa Les Misérablesista, toinen olisi Jean Valjean ja toinen Javert. Tykitettäisi menemään oikein kunnolla! Suomessa olen päässyt Maria Ylipään kanssa jotain jo tekemäänkin, mutta isoa duettoa en ole hänen kanssaan päässyt vielä laulamaan. Kyllä meillä täällä HKT:lläkin on tosi kovia tyyppejä! Mm. Petrus Kähkönen ym. En ole tosiaan koskaan ajatellut, että jonkun tietyn tyypin kanssa haluaisin laulaa tai näytellä. Sinatra-osastoa olisi hienoa päästä laulamaan oikein ison orkesterin kanssa. Les Misérablesista tutun ”Bring Him Home” lauloin tuossa pari viikkoa sitten yhdessä hyväntekeväisyysgaalassa pienen orkesterin kanssa, olisi mahtavaa laulaa sama kappale oikein ison orkesterin kera ja vielä onnistua siinä, sillä se on haastava kappale. Olisi kyllä myös hienoa päästä joskus musikaalissa vetämään isoa roolia juuri Les Misérablesista tai Phantom of the Operasta. Sen jälkeen voisin olla taas possuna tai sammakkona vaikka koko loppuelämäni! Heh. Oonhan mä muuten ollut porkkanakin, vihanneskohtauksia musikaaleissa jostain syystä riittää. Kaikki me ollaan oltu kaikkea.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Komediateatteri Arenassa, UIT:ssa (Hair ja Saturday Night Fever oli sen alla, varsinaisessa revyyssä en ole mukana ollut), Samppalinnan kesäteatterissa, Turun Kaupunginteatterissa ja Helsingin Kaupunginteatterissa. Samppalinnassa oli 'Legally Blonde' muutama vuosi sitten ja Turun Kaupunginteatterissa oli 'Kesäyön hymyilyä' ja 'Laulavat sadepisarat', joista jälkimmäisessä mulla oli heti alkupuolella vain yksi kappale, jonka lauloin. Esitin tenoria leffakuvauksissa, tuplapäivinä jäin loppukiitoksiin mutta usein lähdin heti lauluni jälkeen suoraan kotiin. Täällä HKT:llä olen tehnyt vuodesta 2002 lähes kaikki musikaalit, lähemmäs kolmisenkymmentä, eli helpompi olisi luetella ne joissa en ole ollut mukana. Spring Awakening ja High School Musicaleissa en ole ollut mukana, en Next to Normalissa enkä Kerjäläisoopperassa. Spring Awakeningia olin kyllä katsomassa, ja siellä tapahtui jotain vastaavaa mitä teikäläisille Vampyyrien tanssissa, eli se kolahti ja kosketti kovaa ja todella syvältä. Elokuvista mua on samalla tavalla koskettanut Kubrickin elokuva 'Eyes Wide Shut”, olin ihan sekaisin ekaa kertaa sen nähtyäni, ja vieressä istuneeseen kaveriini ei kolahtanut sitten ollenkaan. Jotenkin ne liittyy siihen hetkeen ja elämäntilanteeseenkin. Roomassakin punaviini maistuu sata kertaa paremmalta kuin kotona takapihalla.”

”Jos mä nyt kuitenkin luettelen ainakin muutaman HKT:n jutun, missä olen ollut mukana. Ensin oli Grease, sitten Tuhkimossa olin prinssi (silloin olin vielä nuori, nythän mä teen isähahmoja ja siinä välissä tein vielä isien understudyn rooleja), sitten Stand By Me, joka on mulle ehkä kaikkein rakkain, koska siinä sai koko ajan laulaa todella paljon. Mukana oli mm.Aki Sirkesalo, Sami Saari, Caron ja Marika Tuhkala, ja laulettiin vanhaa kunnon 50-ja 60-luvun rockia, Elvistä ym. Sitten Hairspray, Miss Saigon, Kaunotar ja Hirviö (ja siihen Gastonin rooliin pääsin takuulla fysiikkani takia, koska sen tyypin piti olla hyväkuntoinen pullistelija ja pitkä. Välillä salillakäynnistä on ollut hyötyä enemmänkin!). Sitten oli Rebecca, Evita, The Producers. Enhän mä näitä pysty tälleen kelaamaan! Billy Elliot, Miten menestyä vaivatta liike-elämässä, Tarzan, Viulunsoittaja katolla, Lainahöyhenissä (siinä olin kolmas puu vasemmalta, eli istuskelin siellä kalastajana etkä varmaan edes huomannut mua) … pari-kolmehan noita on vuodessa tullut tehtyä, joten kyllähän niitä kertyy. Vampyyrien tanssissa pääsin sitten näyttämään taitoni isossa roolissa, ja olen siitä kyllä todella kiitollinen.”

 Miten sitten päädyit Vampyyrien tanssin kreivi von Krolockiksi? ”Jälkikäteen kuulin, että nimeni pyöri valinnoissa mukana koko ajan ja koska olin talossa jo valmiiksi, oli tätä proggista ajateltu jo aiemmin. Asko Sarkola pyysi mut kerran huoneeseensa käymään ja kuunneltiin muutama kappale, ja hän pyysi mua opettelemaan ne biisit. Kävin sitten laulamassa koelauluissa ja ne meni tosi hyvin, ikinä aiemmin en ollut tehnyt niin paljon töitä biisien eteen, eli treenasin päivittäin monta tuntia viikkojen ajan. Halusin näyttää mitä osaan ja halusin sen roolin. Jälkeenpäin mulle sanottiin, ettei mun olisi tarvinnut tulla koelauluihin ollenkaan, koska mut oli jo valittu rooliin… Näytinpähän ainakin, että asenteeni on kohdallaan ja todella halusin sen roolin”, myhäilee Mikko.

Tuliko teille yllätyksenä se, millaisen fanimylläkän musikaali sai aikaan, vai osasitteko vähän odottaa meininkiä? ”Ei tuota osattu odottaa ollenkaan, vaikka Raitalan Raililta oltiin vähän Seinäjoen menosta kuultu. Loppuaplodien määrästä ja ihmisten hymyistä on aiemmin huomattu, että taisivat ne tykätä. Sitten pukkarin kautta kotiin. Joskus on ollut yläovilla odottamassa joku nimmarienkeräilijä, mutta ei mitään muuta. Mutta tää oli jotain aivan uutta, vastaavaa en ole kyllä koskaan aiemmin kokenut. Jotenkin luonnollisesti kaikki vaan tapahtui ja lavalle oli helppo jäädä fanien kanssa juttusille. Hassua se oli aluksi, mutta kun ymmärsi, miten tärkeistä asioista siinä joillekin oli kyse, loppui senkaltainen ajattelu siihen. Ihan mahtavaahan se oli. Ilmiönä kylläkin hauska. Voi olla, että samaa porukkaa tulee näkemään Shrekinkin jälkeen...” Mikko arvelee.

Urheilukysymys suorituksen jälkeen, eli miltä nyt tuntuu pari viikkoa esitysten päättymisen jälkeen? ”Onko siitä tosiaan vasta pari viikkoa? Tuntuu, että olisi paljon kauemminkin. Kesäkin tuli tässä välissä. No, jos olisi jäänyt tyhjän päälle ilman tietoa tulevasta, niin tuntuisi varmaan erilaiselta nyt. Jos olisin nuorempi ja urani alussa, tuntuisi varmasti tyhjemmältä. Seuraavana aamuna klo 11 meillä jatkui Shrekin treenit ja illalla myös. Siinä välissä sitten kävi mielessä, että nyt se on ohi ja onneksi meni viimeinenkin esitys hyvin. Hetken aikaa oli tyhjä olo, noin ison roolin jälkeen. Faneilla tuntuu olevan vaikeampaa, sillä vaikka kuinka karulta kuulostaakin, niin työtähän tämä on. Työt jatkuu ja elämä jatkuu.”

Sitten muihin asioihin. On olemassa sanonta ”teatterin taika”. Miten sinä määrittelisit sen, vai voiko sitä edes määritellä? ”No jos ihan konkreettisesti ajatellaan, niin Vampyyrien tanssissa monelle tapahtui teatterin taikaa etenkin yleisön joukossa, koska se veti niin mukaansa. Taikaa on varmaankin siinä, että me lavalla esitetään jotain ennaltaharjoiteltua juttua, johon yleisö sitten uskoo niin täysillä, että unohtaa kokonaan katsovansa teatteria. On imussa mukana ja pitää kaikkea uskottavana. Itsellekin lavalla välillä käy niin, että unohtaa ihan täysin lausuvansa nimenomaan repliikkejä, koska tilanne vie niin mukanaan. Tilanne ja rytmi elää, reagoidaan toisella tavalla eleisiin ja äänenpainoihin, ja se on kaikki niin aitoa! Koko kohtaus syttyy eloon ja jotain vain tapahtuu, sitä ei osaa ennalta aina odottaa.”

Mitkä asiat inspiroi sinua tai saavat sinut innostumaan? ”No, ensinnäkin pitää vastata niin, että mähän oon hirveen tasainen, harmaa ja tylsä ihminen. Mä en oo sellainen ns. innostuja. Kun on hyvä meininki, oon vaan että ”jaahas, nyt on hyvä meininki” enkä siitä sen enempää intoile. Ja sama toisinpäin, välillä on huonokin meininki. Mutta kyllä mä innostun kun kuulen ihan mahtavaa laulamista ja itkenkin usein, jos kuulen jonkun laulavan hienosti. Innostun ammattitaidosta, käsityöläisyydestä, kun joku osaa oikeasti käsillään tehdä vaikkapa kenkiä. Itselläni menee nikkarointikin kolmannella kerralla vasta sinne päin. Jännä ajatella, että joku innostuu minun laulustani samalla tavalla. Kun joku juttu tulee suoraan sydämestä, se kyllä näkyy ja kuuluu työn jäljessäkin. Sellaisesta osaamisesta on helppo innostua. Samalla tavalla sitten en innostu, jos asioita tehdään huitaisten tai puolivillaisesti, tai luvataan jotain ja jätetäänkin tekemättä.”

Podetko esiintymisjännitystä tai ramppikuumetta? ”No ramppikuumetta en pode, mutta kyllä mua pikkuisen aina jännittää. Vampyyrienkin enskarissa olin aika rauhallisin mielin. Mulla on tapana miettiä, että muistankohan sanoja ja muutaman kerran on unohtunutkin. Sellainen tilanne jännittää kyllä. Yhdessä vampyyrinäytöksessähän mulla unohtui iso litania sanoja, eikä tullut oikein mitään ulos. Yleensä tulee jotain siansaksaa. ”Ihmeisiin, enteisiin, taivaaseen, helvettiin, synteihin, hyveisiin” -kohta jäi multa kokonaan pois, ja sitten ykskaks alkoi sanoja muistua päähän ”kun aika meidät saavuttaa...”. Huh huh! Tuommoisen jälkeen on käytävä sitten joka päivä biisien sanat läpi, muuten ei tunnu olo lavalla turvalliselta.”

Onko sinulla jotain omia rutiineja tai rituaaleja, joita teet aina ennen esitystä? ”Vampyyreissä tuli pukuhuoneessa kaikki korkeimmat äänet aina kiljuttua läpi, muutenkin äänen pitää olla omalla tavallaan lämmin ja avattu. Tsekkasin, että kaikki äänet varmasti tulee. Kehonlämmittämistä mulla oli myös, pientä fyysistä treeniä. Leuanvetoa ja punnerrusta oli kyllä. Keho on meidän instrumentti sekä näyttelijänä että laulajana, ja se pitää saada toimimaan. Ei voi mennä suoraan sängystä, tai voi tietenkin mennä, mutta lopputulos ei ole sama eikä se ole niin kivaa. Ekojen biisien sanat kävin aina läpi, että varmasti lähtee oikein. ”Vuosikaudet olin aavistus vain” ja niin edelleen. Kerrankin mä venttasin siellä kulisseissa, kun Krolock on astumassa ensimmäistä kertaa lavalle ja kelasin sanoja päässäni. ”Jumala on kuollut alttarillaan”. Hetkinen. ”Jumala on kuollut alttarillaan”, mutta mitäs sen jälkeen tuleekaan. Sydän alkoi hakata ja samalla on astuttava jo lavalle. Kyllä ne sanat sieltä sitten tuli, mutta oli hiukan kuumat paikat. ”Meidät on tuomittu vaeltamaan no niin sieltähän ne tuli, hyvä juttu”. Tuntui vielä siltä, että kyllä nämä siltä kuulostaa että oikein menee, heh.”

Kerro joku muu legendaarinen kommellus, joka on sattunut itsellesi tai niin, että olet vieressä nähnyt kun joku toinen sählää lavalla käsikirjoitukseen kuulumatonta. ”On sitä kaikenlaista tapahtunut. Miten menestyä vaivatta liike-elämässä -musikaalissa Iikka Forssiin iski joku oksennustauti kesken esityksen. Samassa näytöksessä Esko Roineelta lähti ääni kokonaan, ei tullut kuin pelkkää rohinaa suusta, mutta kohtaukset saatiin silti hoidettua kunnialla, kun duettokaveri lauloi sitten Eskonkin osuudet. No, Iikka meni tosiaan loppupuolen kohtauksessa sivummalle oksentamaan roskikseen ja kohta olisi sen tärkeä repla tulossa, joka toimii iskuna meille kaikille muille ja koko paletti kaatuisi siihen, jos iskua ei tule. Iikka tulee naama valkoisena takaisin lavalle ja sanoi ”Tuli vähän huono olo!” ja se sopi jotenkin vielä siihen kohtaukseen. Loppukiitoksiinkaan ei Iikka pystynyt tulemaan ollenkaan ja kotimatkansa oli kestänyt monta tuntia.”

Mitäs kaikkea Vampyyreissä sitten tapahtuikaan, muuta kuin laulunsanojen unohduksia? ”Viimeisessä näytöksessähän mulla repesi housut! Kukaan ei onneksi huomannut. Ei revennyt edes saumasta, vaan koko reisi keskeltä takaa. Jännää. Pertti Koivulaltakin repesi 'Lainahöyhenissä' housut, oli vielä romanttinen kahvilakohtaus meneillään. Nousi tuolista ja housut ratkesi, muttei Pertsa itse huomannut sitä lainkaan, vaan alkoi laulaa. Oli joku tanssi siinä juuri tuloillaan ja toivoin, että ei vaan kääntyisi nyt yleisöön päin, kun isot kalsarit vaan pilkotti sieltä repeämästä. Mä sain työnnettyä kädelläni kankaan niin, ettei kalsarit enää näkyneet. Siellä se sitten pakitteli menemään. Vampyyreissä sattui ovien kanssa kaikenlaista, löytyi salakäytävää ja muuta. Kaskilahden Risto on hyvä keksimään kaikenlaista nokkelaa noihin tilanteisiin. Kerranhan multa puuttui Sammumattomassa poltteessa ne hautakivet seiniltä! Joku tuli sanomaan juuri ennen kohtausta, että siellä ei ole nyt niitä hautakiviä, eli älä nyt missään tapauksessa mene sinne seinien luo laulamaan! No, en mennyt sinne nurkkiin ihmettelemään hölmönä, että ehtivät sentään varoittamaan ennen kuin oli jo mentävä lavalle. Viimeisessä näytöksessä meinasin aluksi tulla aurinkolasit päässä painajaiskohtaukseen, mutta mua kiellettiin menemästä. Minusta se olisi ollut niin hauskaa! Tuli tästä nyt mieleen, että Grease-musikaalissa pääosanesittäjä Sami Uotila tulee amerikanraudalla paikalle, potkaisee siitä oven auki ja hyppää rehvakkaasti esiin. Minäpä olin viimeisen näytöksen kunniaksi irrottanut ruuvarilla ovesta saranat ja kun Sami sitä potkaisi, koko ovi lennähti kaaressa lavalle. Jätkät repesi ympärillä nauramaan ihan täysin, Sami keräsi oven coolisti kyytiin ja homma jatkui. Se oli hauskaa ja Samilla oli melkoinen ilme, kun ovi lähti”, nauraa Mikko.

Kerro joku oikein hyvä muisto. ”Ensimmäisenä tulee mieleeni lasten syntymät ja yhteiset hetket lasten kanssa vaikkapa metsäretkellä grillailemassa tai uimassa rannalla. Perheeseen ja lapsiin liityy paljon hyviä muistoja, ja nyt muistuu mieleen kaikenlaista myös omasta lapsuudesta. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä vahvimmin lapsuusmuistot nousee mieleen. Muistan saaneeni joululahjaksi esimerkiksi niitä tekniikkalegoja, niistä sai rakennettua vaikka auton.”

Tulevia roolejasi tai muita töitäsi? ”Shrekin jälkeen tiedän pari seuraavaa musikaalia, mutta rooleistani en tiedä muuta kuin Shrekin possun. Syksyllä 2017 remontoituun päätaloonhan tulee Myrskyluodon Maija, sehän tieto on jo julkista.”

Onko sinulla jotain mottoa? ”Korkeammalta ja kovempaa, aina parempi! Just keksin tuon. Kollegat kyllä varmaan allekirjoittaa sen, sillä aina kun tulen töihin, tempaisen kunnon ylärekisterit ilmoille. En tohdi tässä nyt vetäistä, koska joku saattaa pelästyä”, toteaa Mikko ja kajauttaa sitten kuitenkin jotain ilmoille, mutta pienemmällä volyymillä.

Mitä haluaisit sanoa nuorelle itsellesi, jos tulisi sellainen mahdollisuus? ”Voisin sanoa parikymppiselle Mikko Vihmalle, joka on tullut Helsinkiin opiskelemaan bassonsoittoa, että ”et ikinä arvaa mihin sä ajaudut! Jatka vaan opiskelua ja jatka treenaamista, ja yritä tehdä hommat parhaalla mahdollisella tavalla, niin elämä kyllä kantaa ja sullekin löytyy paikka.”

Osaatko imitoida ketään? ”Hyvin huonosti. Lauluimitaatioita on tullut tehtyä vähän, mutta se on ihan oma lajinsa. Lauluääniä just tämän estill-tekniikan avulla pystyn kyllä imitoimaan, mutta en tiettyjä henkilöitä. Pystyn laulamaan kuin oopperatenori, jazzlaulaja, huono laulaja ym.”

Jos sinusta tehtäisiin supersankari, mikä hahmo olisit? ”Tämäpäs sattui. Minusta on jo tehty supersankari! Mä oon nimittäin näytellyt Batmania Suomen ainoassa Batman-elokuvassa, se ei ole vielä ilmestynyt. Tämä on näitä fanikulttuurin helmiä, kolme-neljä vuotta sitten lähes nollabudjetilla tehty puolentunnin juttu. Jenkeistä tilattiin mittojeni mukaan Batman-pukukin. Leffan julkaiseminen on jäänyt ohjaajan sairastumisen vuoksi, mutta hän on nyt toipumassa. Netistä löytyy pieni teaseri, ”Crime Alley” on juttu nimeltään. (linkki tässä)  Ootas, mulla on kännykässäni pari valokuvaa itsestäni siinä asussa...”tokaisee Mikko ja kaivelee kännykkänsä esiin. Kohtalaisen mielenkiintoista materiaalia, täytyy sanoa. Varokaa menetettyjä yöunia!

kuvat (c) Mathias Lönnström

 Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Ajattelisinkohan mä niin kuin mies? Olisinko mä vaan naisen näköinen, mutta muuten Mikko? Jos mä olisin nainen, niin enhän mä haluaisi esim. muita alastomia naisia nähdä. Tosin jos nyt oon 45v perheellinen mies ja mulle annetaan päivä aikaa, niin kyllä mua ihan muut jutut kiinnostaisi. Tää kysymys tuli kyllä niin puskista. Ei muuta kuin ylös, ulos ja ihmettelemään maailmaa naisena. Siinähän olisi mahtava tilaisuus kokea, että millaista on olla nainen. Olisiko siinä Suomessa suurta eroa? Ei varmaan sellaista, jos menisi esim. Syyriassa tai Irakissa ulos naisena. Miten lapset suhtautuisivat muhun äitinä saattaisi kiinnostaa myös.”

Jos ihminen menisi syksyllä talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken? ”Vettä pitäisi olla, jotta saisin suunkostuketta ja pystyisin laulamaan. Radio tai levysoitin pitäisi olla myös. Hesarikin saisi tulla sinne, aamurutiinit on mulle tosi tärkeitä muutenkin. Ruuaksi pitäisi olla paljon lihaa. Tortilloja, kalaa, kanaa, jauhelihaa. Pelkillä kasviksilla ei selvittäisi, jos ensin olisin nukkunut kaksi kuukautta ja herätessä olisi kauhea nälkä. Vesi riittäisi ruokajuomaksi, tai sitten pitäisi olla lihan kanssa vähän punaviiniä myöskin.”

Jos rakentaisit puuhun majan, millaisen majan rakentaisit ja mitä sinne ottaisit mukaan? ”No, meillä jo on minun rakentamani maja takapihalla puussa! Oon lapsilleni sellaisen rakentanut ison männyn ympärille. Siellä on katto ja parveke ja ikkunakin. Ja Tarzan-musikaalin lavasteista se puissa roikkunut polku, tai osia siitä. On mulla siitäkin varmaan valokuvia. Tarzan-rataa pitkin pääsee majaan, ja siellä on myös tikapuita, joissa voi roikuskella ja temppuilla, ja trampoliini vieressä. Että semmoista! Nyt en enää edes muista, mikä oli alkuperäinen kysymys. Joo niin millaisen majan itselleni rakentaisin. Se olisi vielä hienompi ja korkeammalla, siinä olisi iso terassi, jossa voisi istuskella ja nautiskella.”

Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne menisit? Et kuitenkaan saisi muuttaa historian kulkua. ”En mä haluaisi elää missään muussa ajassa ainakaan, koska maailma on mennyt parempaan suuntaan, mutta voisinhan mä jossain käydä vilkaisemassa… Voisin olla katsomassa Kuussa, kun Neil Armstrong laskeutuu sinne! Mulla olisi moderni alus siinä vieressä ja sieltä katselisin, että tuleeko tuosta nyt mitään. Lukisin Hesaria ja hörppisin kahvia siinä samalla, että koittakaas pojat selviytyä hengissä poiskin täältä. Egyptiinhän voisin myös mennä kinaamaan siitä, miten Gizan pyramidit rakennettiin.”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi, kun haastattelu on ohi? ”Ihan ekana menen vessaan! Sit mä puen pyöräilyvehkeet päälle ja poljen kotiin moikkaamaan lapsia ja vaimoa.”

Lopuksi Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Lumi

Mistä sanasta pidät vähiten? - Epäoikeudenmukaisuus, kiusaaminen, väkivalta

Mikä sytyttää sinut? - Musiikki

Mikä sammuttaa intohimosi? - Vääryys

Mikä on suosikkikirosanasi? - Perrrkele!

Mitä ääntä rakastat? - Mustarastas tai korppi

Mitä ääntä inhoat? - Kaupungin hälinää

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Puuseppä

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Teloittaja

Jos Taivas on olemassa, niin mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Hyvä poika, hyvin eletty!