Haastattelussa Samuli Muje

Samuli Mujeen tapasin heinäkuun puolivälissä kahvilassa Tampereen Laukontorilla.

1974 Turussa syntynyt Samuli on horoskoopiltaan leijona. Hän on kasvanut armeijaikäiseksi Espoossa ja vuodesta ´95 Samuli on asunut Tampereella.

”Harrastan vaihtelevan huonosti nykyään salibandya ja jääkiekkoa ja potkin kesäisin vähän palloa. Pyrin myös käymään salilla, mutta sekin vähän vaihtelevasti.”

Mitkä ovat erityistaitojasi ja minkä taidon haluaisit osata? ”En mä osaa sanoa, jos ei oteta näyttelemistä niin hallitsen kyllä pallopelit. Ratsastaminen kiinnostaisi kovasti, mutta mä oon niin pirun allerginen hevosille!” harmittelee Samuli.

Isäsi on kuuluisa näyttelijä Juha Muje. Onko se tuonut sinulle lisäpaineita näyttelijänä? ”Nuorempana, ennen kuin pääsin Nätylle tai tälle alalle, oli kyllä, mutta sen jälkeen ei ole ollut paineita sen suhteen. Mulle on ihan sama, vertailkoot jos joku haluaa niin tehdä. Kyllä ihmiset välillä vertailee, sit ne välillä aina sekoittakin meidät nimissä! Yksi näyttelijä kuuli kerran väliajalla, kun jotkut katsojat oli keskustelleet, että ”Oon tykännyt kyllä tuosta Juha Mujeesta aina. Joo, eiks sen isäkin oo näyttelijä? Joo se on se Juhani Muje !” nauraa Samuli.

Osaatko soittaa jotain instrumenttia? ”En osaa ikävä kyllä soittaa yhtään mitään soitinta. En mä jaksais treenata, että opettelisin soittamaan. Kyl niitä aina vastaan tulee jossain esityksissä, sit niitä harjoitellaan just sen verran, että osaa sen biisin soittaa.”

Mitä alan opintoja olet suorittanut ja milloin valmistunut? ”Voionmaan Opistolla olin ensin 94-95 teatteri-ilmaisun kurssilla, ´95 pääsin Nätyyn ja valmistuin sieltä ´99. ´93 hain jo Teakiin ja Nätylle ja ´94 hain myös Teakiin, mutten päässyt kuin kakkosvaiheeseen. No Nätylle pääsin sitten. Muita opintoja ei oikein oo paitsi lukio. Siellä pyörin kolme vuotta ja ehkä vähän häiritsinkin, odotin vaan että tulee tuo 18v täyteen jotta pääsee hakemaan noihin teatterikouluihin.”

Milloin olet kiinnostunut teatterista? ”Pienestä jo tiesin, että teatterin pariin tulen suuntaamaan. Ennen lapset aina pyöri teatterissa, mäkin olin Turun Kaupunginteatterissa aina siitä asti kun mä muistan, 3-4 vuotiaana, monta kertaa viikossa istumassa ja odottamassa ja lapsiavustajanakin. Valomiehen kanssa istuin ”Fedja-setä, kissa ja koira”-näytöksissä varmaan 54 kertaa, mulla oli sellainen juttu, että sain aina laittaa sen tekoauringon päälle, sain painaa sitä nappia. Se oli tärkeetä ja jännä hetki. En mä ole ikinä oikein muuta ajatellutkaan kuin teatteria, se oli selvä homma”, Samuli kertoo.

Iloinen Samuli / kuva Teatterikärpänen

Miksi olet näyttelijä? ”Mulla on halu ilmaista itseäni ja kertoa tarinoita, ja päästä leikkimään toista ihmistä kuin ite on, ja ehkä semmoinen jatkuva uteliaisuus. Onhan tää siinä mielessä etuoikeutettu ammatti, että vaikka tästä aika vähän maksetaankin, niin tavallaan saadaan leikkiä päivät pitkät vaikkei se aina siltä tunnukaan. En mä tiedä onko olemassa tän kivempaa ammattia, en mä ainakaan osaa kuvitella muuta.”

Mitä tekisit, jos et olisi tällä alalla ja oletko tehnyt muita töitä aiemmin? ”Oon aina sanonut, että menen kylmäköksi sitten, jos lopettaisin nää hommat. Jäähdyttämään päätäni vähäks aikaa. Töissä oon ollut siivoojana, muuttomiehenä ja Teboilin kahvilassa yhden kesän. Kaverin kanssa oltiin siellä 16-vuotiaina myymässä, meistä valitettiin kun ei oltu kauheesti pesty paitoja ja muutenkin se meidän tarjoilutouhu oli sitä sun tätä”, Samuli naurahtaa.

Ketkä ovat omia esikuviasi? ”Vesku Loiri! Mä tykkään Turhapuroista niin paljon ja muutenkin sen monipuolisuus on niin valtava, että jos suomalaisia niin ehdottomasti se. Mä en pienenä paljon muuta musiikkia kuunnellutkaan kuin Veskua, ja sit tuli Twisted Sister. Sit kuuntelin niitä molempia yhdessä. Ulkomailta sit Al Pacino. Robert de Nirokin joo, mutta Pacino on jotenkin laajempi.”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä? ”En mä hirveen huonojen kanssa oo koskaan ees näytellyt! Jos Al Pacino puhuisi suomea niin sitten se... Isänkin kanssa voisin joskus näytellä, kenties joskus tulevaisuudessa sellainen onnistuukin!”

Missä eri teattereissa olet näytellyt ja tärkeimmät roolityösi? ”Turun Kaupunginteatterissa kouluajoilta Kuningas Arthurin tarinoita ja se taikuri Merlinistä kertova juttu, siinä mä olin sellainen pahisjätkä kuin Sir Mordred. Se oli massiivinen näytelmä, kesti 5,5h ja siinä oli kaksi väliaikaakin. Se oli sellainen keskiaikainen tapahtuma aina Turun Kaupunginteatterissa. Se on jäänyt kyllä mieleen, me oltiin koko kurssi siellä, vähän semmoista hypeä oli siinä ja vähän koko Turku oli sekaisin siitä esityksestä! Sitten oon ollut Tampereen Työväen Teatterissa ja sieltä toi Seitsemän veljeksen Aapo,ja Venetsian kauppias. Ohjaaja Kari Heiskanen juoksutti mua siinä kyllä, mutta se oli sellaista hyväntahtoista juoksuttamista, sitä tykkäsin kyllä tehdä myös. Ja kyllä toi viime kesän Pyynikin Rauta-aikakin on sillai tärkee, se oli porukkana hitsautunut hyvin yhteen. Ehkä noi on ne, mitkä mulla tulee päällimmäisenä mieleen. Pyynikillä oon ollut kaksi kertaa, vuonna 2000 Kalle Päätalon ”Pohjalta ponnistaen” jonka ohjasi Auvisen Tommi, ja sitten toi Kari Heiskasen ohjaama Rauta-aika. Sit Samppalinnassa mä oon ollut neljä kertaa, viimeksi 2004. Ja sitten mä oon ollut Längelmäellä 2003, näyteltiin Tuntematonta sotilasta. Trombi vei kaikki puolijoukkueteltat ja huudeltiin yleisölle että nyt helvettiin täältä, puita alkoi kaatuilemaan ja aseet lensi järveen. Se oli hurjaa, siinä tajusi millainen se luonnon voima on. Sellaista en haluu enää kokea!”

”Pakko sanoa tähän väliin, että vaikka mä tamperelaistunut oonkin, niin kyllä Turku on kesäkaupunkina ykkönen. Tarjonta on niin mieletön, iltaelämä, maauimalat, Aurajoen ranta... Samppalinnaan mä haluisin mennä vielä uudestaan näyttelemään!” Samuli intoilee.

Olet tällä hetkellä kiinnitettynä Tampereen Työväen Teatteriin, oletko ajatellut koskaan ryhtyä freelanceriksi? ”En oo aatellut, mutta virkavapautta oon pohtinut nyt useammankin kerran. Tietenkin välillä väsähtää, siis sillai että tekis mieli ottaa vähän irti, mutta tossa on kuitenkin toi perhe elätettävänä. Ja sitäpaitsi mä haluun tehdä paljon juttuja! Kavereilta oon kuullut, että kun ne on freelancerina, niin niillä ei oo joskus ollut puoleen vuoteen mitään. Ei musta oo sellaiseen! Mä haluun tehdä koko ajan töitä. Ja onhan se helppoo, että kun meet teatteriin ja luet sieltä seinältä lukujärjestyksestä vaan, että milloin mun pitää olla paikalla...”

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Pimeyden sydämessä-monologin tein keväällä. Ensinnäkin se tuli ihan puskista, että mä oon tällä hetkellä hetkeks aikaa haaveeni täyttänyt. Mulla ei oo hirveesti nyt sellaista paloa. Mielelläni meen juttuihin mukaan, mutta sanotaan näin, että oon tällä hetkellä tyydyttynyt. Se oli niin karmee kakku toi Pimeyden sydämessä. Tammikuun 2. sain sen plarin käteeni ja helmikuun 27. piti olla valmiina, 45 liuskaa päässä. Jotenkin mä selvisin siitä. Eihän se valmis ollut vielä eikä se täysin valmis ollut koko keväänä, mutta kun joutuu tavallaan sellaiseen kuseen ja siitä kun selviää. Mä luin sitä tekstiä kaiket yöt ja menetin yöunenikin, eli mun ei kyllä tarvii mitään muuta roolihaavetta miettiä tällä hetkellä. Pahikset kiinnostas kyl eniten...”

Oletko koskaan katunut ammatinvalintaasi? ”Kaikki varmaan katuu joskus ammatinvalintaansa, mutta en mä koskaan oo niin vakavasti miettinyt. Jos tässä Tampereellakin pyörii suurin piirtein 200 näyttelijää keskustassa, niin kyllä tässä aika turvallista on, et aina joku tuttu on jossain. Varmasti saa seuraa ja voi soitella. Jos ajattelee ihan sosiaalisesti, niin hirveen turvallisessa lintukodossahan me asutaan, näyttelijät pitää hirveen paljon yhtä. Jos jollain on ongelmia, niin joku tulee heti auttamaan. Mä koen tän aika inhimilliseksi ammatiksi loppupeleissä.”

Mikä on parasta työssäsi? ”Kun pääsee esityksen jälkeen suihkuun, kun on ensin hikoillut näyttämöllä ihan helvetisti. Ja sitten tietää, että mennään sen jälkeen jätkien kanssa kaljalle. Suihku on se paras kun tietää, että kohta lähdetään!”

Entä miinuspuolia? ”Työajat tietenkin, kaksiosaiset työajat varsinkin nyt kun on lapsia. Ei se ennen niin paljoa haitannut. Välillä tuntuu suoraan sanottuna vähän epäreilultakin, et ehdi näkeen paljoa omia lapsiasi. Hoitajat tulee kotiin. Se tuntuu välillä tylyltä, ettet saa laittaa omia lapsia nukkumaan.”

Millaisessa roolissa olet omimmillasi? ”Kun saa jonkun roolin, josta tietää heti että se menee noin, niin se ei välttämättä oo itelle niin hirveen haastavaa. Yrittää haastaa ittensä, pyrkis tekeen eri tavalla ja pyrkis oleen sen oman mukavuusalueen ulkopuolella. Oon joutunut nyt tekeen vähän semmoisia nössyköitä jonkin aikaa, että helkkarin hyvä että sain tehdä nyt tuon Pimeyden sydämen. Koen olevani enemmän sellainen aggressiivinen näyttelijä kuin nössykkä, eli ehkä oon omimmillani sellaisissa aggressiivisissa rooleissa kuitenkin”, Samuli summaa.

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Työkaverit. Mä pyrin ajatteleen niin, että silloin jos pelaa kaverin pussiin niin silloin pelaa myös omaan pussiinsa. Jos tekee kaverin näyttelemisen helpoksi, niin silloin on kaikilla kaikki hyvin. Esko Salminen on loistava esimerkki siitä, miten pelataan hienosti kaverin pussiin ja silti säilytetään se oma reviiri. Se aina tukee kaveria.”

Kärsitkö koskaan esiintymisjännityksestä? ”No joo, pieni jännitys ensi-illoissa ja näin...Itse asiassa mua jännittää viimeinen esitys enemmän kuin enskari, koska sen tietää että tää on viimeinen ja jos tää menee ihan munille niin sitä ei sitten enää pysty mitenkään korjaamaan! Enskarin jälkeen meillä on vielä aikaa korjailla ja myöhemmin tajuaakin joitain kohtia vasta toistojen myötä. Monologi oli karu paikka lähtee ekaa kertaa. Levottomuutta.. Sit Mynthoneita syön aika paljon ja se taas kuivattaa suuta ja sitten janottaa ja sitten täytyy juosta vessassa koko ajan!”

Onko sinulla jotain ”rituaaleja” ennen esitystä? ”Tupakanpolton lopetin, eli ei mulla oo enää sitäkään rituaalia. Joskus mulla oli sellainen, että mä koskin johonkin valoon, piti räpsäyttää sitä. 10-15 vuotta sitten... Siinä on se puoli, että oot koko ajan työllistetty ja teet hommia jatkuvasti, niin oot koko ajan jo niin lämmin, et oli rooli mikä tahansa. Se on kivaa, että jos on päivän aikana kaksi esitystä ja se toinen on eri. Sitä on niin lämpimänä ettei oikeestaan mistään hetkahda. Ellei nyt sit kulissit tipu päähän. Jos on paljon tekstiä, niin sitä mä saatan käydä läpi.”

Tunnistaako ihmiset sinua kaduilla ja tulevat juttelemaan? ”Aika harvoin, silloin tällöin. Kaupan kassat joskus sanoo jotain, mutta … Valtsun kassat tietenkin aina kommentoi, kun ne käy kattoon esityksiä. Ai sä oot vai! No te ootte kyllä aktiivisia!” Samuli nauraa ja lisää, että sai joskus nuorempana fanipostiakin...

Kerro joku hassu kommellus tai sattuma? ”Charlien tädissä ´99 syttyi iso takakateverho palamaan ja me oltiin Valtteri Tuomisen kanssa näyttämöllä ja savua alkoi tulla. Valtteri sanoi, että ”Anteeksi arvoisa yleisö, nyt hetkeksi keskeytetään tämä!” ja sehän on niin, että kun joku niin sanoo niin yleisö ei tajua sitä. Yleensä silloin oli palomies teatterilla, mutta tietysti juuri silloin ei ollut. Se jumalaton verho syttyi palamaan! Turussa tuli alas semmoinen saamarin iso puukulissi, se vaan leijaili maahan. Jos se olisi osunut jonkun päähän, olisi käynyt todella pahasti. Sit jotkuthan ihan tarkoituksella yrittää pudottaa toista, mä en harrasta sellaista. Mut kun joku oikeesti putoo, niin onhan se kyllä hauskaa.”

Kerro joku hyvä muisto! ”Olin katsojana, taisi olla vuosi 1990 ja Pirkko Saision näytelmä ”Voiton päivä”. Mulla oli kaveri kans kattomassa, sellainen joka ei ollut ennen juuri teatterissa ollut, ja se meni aivan sekaisin siitä kanssa. Lopussa stuntti poltti itsensä ja käveli omaan hautaansa. ”Bridge over troubled water” soi taustalla, se oli niin hienosti tehty. Sit mitä oon ollu itte näyttämöllä, niin kyl se on se Seitsemän veljeksen loppu, kun me maataan siinä lavetilla ja kolme tuntia oltiin räyhätty ja huudettu ja kun sen tiesi, että kohta alkaa päänsärky. Kun makas siinä lavetilla ja tiesi, että kohta mennään. Veljesten joukkovoima, se on ehkä parasta. Ja miten vieläkin ne tuntuu ihan omilta veljiltä! Tommoinen kokemus kyllä yhdistää loppuelämäksi.”

Kun rooli loppuu, jäätkö ikävöimään sitä? ”Välillä. Veljeksiä mä jäin oikeen kaipaamaan. Sit on myös jotain sellaisia, joita en kaipaa ollenkaan. Et tulee sellainen tunne, että hyvä kun loppu! Sit on niitä, että joistakin esityksistä ei muista mitään. Tykkäsin esim. Marilyniä tehdä, mutta vaikka se meni sata kertaa niin en muista siitä enää mitään. Veljekset taas pystyttäis päivässä nostaan esityskuntoon. Se johtuu varmaan harjoitusmetodeista.”

Mitä sinulla on syksyllä luvassa? ”Syksyllä on leppoista. Suden morsian lämmitetään uudestaan ja lokakuun puolivälissä alkaa vasta uudet harjoitukset, en edes vielä tiedä että missä oon mukana. Oon pyytänyt tän ensimmäisen harjoituskauden nyt vapaaksi kun poika lähtee kouluun, jotta voin olla siinä sitten enemmän tukena. Saan nyt sitten vähän huilata tuon monologin jälkeen.”

Samuli yrittää piiloutua... / kuva Teatterikärpänen

Mistä haaveilet ja missä näet itsesi kymmenen vuoden päästä? ”Haaveilen omasta kesämökistä. Haaveilen myös siitä, että haluisin ehtiä enemmän joukkueurheileen! Pelit on aina silloin kun on näytöksetkin. Haluisin harrastuksiin enempi sisältöä. Kymmenen vuoden päästä näen itseni pilkkomassa puita siellä kesämökillä. Tai ehkä olisin ostanut sellasen klapikoneen”, Samuli nauraa.

Haluaisitko lähettää terveisiä blogin lukijoille? ”Nyt istutaan täällä Laukontorilla, +24 astetta, pieni tuuli, lokit lentelee. Jos luet tätä marraskuussa, niin kyllä se heinäkuu sieltä taas tulee!”

Osaatko imitoida ketään? ”Mulla on Kari Väänäsen kanssa tämmönen huonojen imitaattoreiden klubi, me ollaan täysvaltaiset jäsenet ja sitten meillä on pari hang aroundia. Välillä viihdytän itteeni, että mä muka treenailen jotain. Esim. Tarvajärveä osaan imitoida helvetin huonosti, mutta en ala tekeen niitä nyt kyllä! Bremenin soittoniekoissa mä olin se koira, siinä tuli vähän Jukka Virtastakin. Ja helvetin huonosti sekin!” nauraa Samuli.

Mikä supersankari olisit ja miksi? ”Teräsmies ja siksi kun se osaa lentää. Hämähäkkimies ei oo mua ikinä kiinnostanut. Teris pääsee suoraan eikä tartte mitään seittejä heitellä! Ja sillä on komea asukin!”

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Menisin naisten saunavuorolle tai uimahalliin ja kuuntelisin, että mitä ne puhuu. Kun ne väittää, että naisilla on rivommat jutut kuin miehillä. Kuuntelemaan, että mitä se on se länkytys!”

Mitä ottaisit mukaan talvipesääsi? ”Lapset, telkkarin ja helvetisti wingsejä!”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä näyttelijöille :

Mistä sanasta pidät eniten? - Rakas

Mistä sanasta pidät vähiten? - Viha

Mikä sytyttää sinut? - Herkkyys

Mikä sammuttaa intohimosi? - Haju

Mikä on suosikkikirosanasi? - Perkele

Mitä ääntä rakastat? - Lapsen nauru

Mitä ääntä inhoat? - Kiljuminen

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Palomies

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Timpuri

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle saapuessasi Taivaan porteille? - Tervetuloa!