Kuuma kesä 85 / Pyynikin Kesäteatteri

Kuuma kesä 85 / Pyynikin kesäteatteri, Tampere

Ensi-ilta 15.6. 2012 , kesto väliaikoineen noin 2h 45min

Käsikirjoitus Heikki Syrjä, Riku Suokas ja Heikki Vihinen

Ohjaus Riku Suokas ja Heikki Vihinen

Rooleissa : Sami Hintsanen, Kaisa Mattila, Janne Kallioniemi, Jari Ahola, Markku Toikka, Jyrki Mänttäri, Risto Korhonen, Annina Ärölä, Ville Majamaa/Aimo Räsänen, Mika Honkanen ja Ola Tuominen

Avustajat : Jukka Wennström, Tanja Järvinen, Maija Koivisto, Heli Lahti ja Ninni Martikainen

Alabama House Band : Pekka Siistonen, Ari Toikka/Henri Lehikoinen, Teemu Broman, Louie So ja Kalle Alatalo

Taustaa : Tampereen Työväen Teatterissa yleisöennätykset rikkonut Vuonna 85- musikaali (erinäisine versioineen) kertoo Tommi Turmiolan ja kauniin Karoliinan rakkaustarinan Juicen, Eppu Normaalin ja Popedan musiikin höystämänä. Kuuma kesä 85-musikaali sen sijaan kertoo kesästä ja siitä, mitä kaikkea tapahtuikaan ennen tuon aiemmin mainitsemani musikaalin tapahtumia. Kesällähän Karoliina painelee pitkin ja poikin Suomen festareita ja Tommi yrittää epätoivoisesti saada Karoliinan käsiinsä. Matkan varrella törmätään mitä kummallisempiin hahmoihin ja käänteisiin...

Plussaa : Miljöö tälle road movie-henkiselle meiningille on paras mahdollinen, missään muualla ei voisi kuvitella moista menoa kuin Pyynikillä. Erinäisten ajoneuvojen käytöstä iiiiiso plussa, keikkabussissa rokki soi ja ”limusiinilla” kuskataan suurta kitaravelhoa paikasta toiseen ja entäs se komisario Peppone (Markku Toikka) suhaamassa Monkeylla... Ystäväni oli jo naurusta pudota penkiltä alussa, kun Tommi (Sami Hintsanen) tuskaili Datsuninsa tyyppivikojen kanssa, oli hänellä nimittäin omakohtaisia kokemuksia tästä. Vaatteethan olivat ihanan kamalia, itsekin kun olen 80-luvulla nuoruuteni viettänyt, niin liiankin tuoreessa muistissa vielä pastellisävyt ja vyölaukut, rokkareiden releet sen sijaan olivat todella käheitä! Esitys tarjosi kyllä monenmoista hulvatonta hahmoa, joista suurimman potin kotiin vie amerikkalainen kulttihahmo Rennie ”Salvequick” Johnson, jota Risto Korhonen antaumuksella tulkitsi. Huh huh, kyllä oli naurusulakkeen kärvähtäminen monessa kohtaa vaarassa, kun tämä kyseinen heppu halaili puita ja pelkkään kitaraan ”pukeutuneena” esitteli kroppansa venymiskykyä monessakin mielessä. Lopussa mies jo muistutti ulkoiselta olemukseltaan erästäkin Hulkon Anttia Pelkosenniemeltä! Muita minun mieleeni olleita uusia tuttavuuksia olivat etenkin Aimo Kekkeruus (Mika Honkanen) ja levy-yhtiön inha johtaja Lester Kinnunen (Ville Majamaa). Ola Tuominen urakoi useammassakin roolissa ja kovasti mieleeni oli etenkin Viktor Laika. Reijo ”Reksu” Kukkonen (Janne Kallioniemi) oli myös mainio viljellessään englanninkielisiä lauseita ja kiivetessään puuhun kiukuttelemaan, mutta bändin liiderinä olisi saanut irroitella ja kukkoilla mielestäni vieläkin enemmän. Layla Locket (Annina Ärölä) oli upea ilmestys, mutta jotenkin jäi vaisuksi ja Karoliinan loisteen varjoon kirjaimellisestikin. En ole koskaan ollut mikään armoton Sami Hintsasen fani, vaikka mies komeasti laulaakin ja hyvän roolin tässäkin jälleen teki. Karoliina (Kaisa Mattila) sen sijaan oli sangen verevä ja upea, varsinainen kissa! Mauno (Jari Ahola) myös vei pointsit kotiin tutuista hahmoista, miehen kipitystyyli paikasta toiseen oli mielettömän hassu ja tykkäsin kovasti niistä kohdista, missä mennään ja lauletaan keikkabussin matkassa. Mauno on sellainen hellyyttävä tapaus kyllä, ansaitsisi vielä jonkun oman näytelmän tulevaisuudessa... Ai niin, oli tässä mukana yksi toisesta näytelmästä tuttu hahmokin, nimittäin Pasi ”Sherpa” Mäkinen (Jyrki Mänttäri). Tämä suuri seikkailija muistaakseni laskeutui katosta lavalle Työviksen hotellihassuttelussa muutama vuosi sitten, ja hyvinhän Sherpa tähänkin seikkailuun sopi. Alun telttailuylläri oli hyvä veto! Esitys tarjosi muutenkin paljon katsojille kivoja ylläreitä, väkeä piileksi pusikoissa milloin missäkin valeasuissa ja etenkin Eesti-kappaleessa moni ei tarjottua yllätystä aluksi edes hokannut... Biisit olivat edelleen taattua linjaa, Popedaa englanniksikin ja se jos mikä oli hoopoa. Bändi soitti tykisti ja tanssiryhmä oli mainio! Paljon plussaa siis.

Kuvassa Henri Lehikoinen, Kaisa Mattila, Jari Ahola, Pekka Siistonen ja Janne Kallioniemi / kuva Leena Klemelä, Pyynikin Kesäteatteri

Miinusta : Jotkut biisivalinnat olivat mielestäni vähän outoja ja itselleni ainakin vieraita, vähän lässäyttivät tunnelmaa. ”Elämän tarkoitus” esimerkiksi, vaikka tuttu kappale muuten olikin. Toisaalta oli hyvä, että oli välillä vähän rauhallisempaakin menoa, oli aikaa toipua edellisistä nauruhepuleista.

Muuta : Iso plussa myös omalaatuisista väliaikaspiikeistä, oikein oli pakko jäädä kuuntelemaan että mitä sieltä oikein tulee! Ja ”Reksu says relax”-paidasta ja kattavasta käsiohjelmasta. Kyllä Pyynikillä osataan!

Kesäteatterikärpäseltä täydet viisi tähteä ***** kokonaisuudelle !!