maanantai 14. lokakuuta 2013

Haastattelussa Teemu Aromaa

Teemu Aromaan tapasin huhtikuun alussa 2013 Helsingin Casinon ”Bar All In”-ravintolassa ennen Kansallisteatterin ”Tämähän on klassikko!”-impronäytelmän alkua.

Helsingistä kotoisin oleva Teemu on syntynyt 1973 ja horoskooppimerkiltään hän on neitsyt. ”Täältä Pitäjänmäestä eli Pitskusta mä olen kotoisin, ja Helsingissä asun nykyäänkin. Teatterikoulusta valmistumiseni jälkeen olin pari vuotta kiinnityksellä Kuopion Kaupunginteatterissa ja sen jälkeen tulin freelanceriksi tänne. Monena kesänä olen tosin tehnyt Turun Linnateatterille hommia, että kesiä olen ollut täältä kyllä pois. Neljä kuukautta vuodesta saatan välillä olla muualla, mutta kotisatamani on kuitenkin Helsinki”, leppoisa Teemu kertoo.

Mitä harrastat? ”No ensinnäkin frisbeegolfia! Kuulun Kulttuurilliseen Liitokiekkoyhdistykseen eli KulLiin. Siivosen Tatu on siinä talousjohtajana, Onnismaan Matti on puheenjohtaja, mä olen Ihmissuhdevastaava, mitä lie se sitten tarkoittaakaan. Nythän meillä on oikein Jussi-voittajakin, kun Karvosen Santtu sai pystin ja lähetti puheessaan meille terveisiä. Ilari Johansson on ulkomaanvastaava, ja Santtuhan taitaa vastata logistiikasta. Meillä on kaikilla joku hieno titteli, pitää olla. Niin, ja sit mä käyn täällä Casinolla aina silloin tällöin pelailemassa pokeria, en niinkään käteispöytää vaan tykkään pelailla niitä turnauksia. Musta se on hauskaa ja se on niitä harrastuksia, missä saa ajatukset ihan kokonaan pois kaikesta muusta. Se on mun tapani rentoutua. Sitten mulla on ihan uusikin harrastus eli kiipeily, se on myös ihan sairaan kivaa ja haastavaa. Silloin tällöin koitan myös käydä lenkillä, jotta pysyisin kunnossa. En tiiä, mitä enemmän tulee ikää niin sitä enemmän haluaa kaikkea urheilua siirtää niin, että se olisi kivaa ja sosiaalista. Treenaaminen vain treenaamisen vuoksi ei kiinnosta mua sitten yhtään!”

Mitä sanoisit ammatillisessa mielessä erityistaidoiksesi? ”Mä puhalsin joskus muinoin tulta, se oli hyvä erityistaito kyllä. Sit mä jotenkin fiksuunnuin ja tajusin, että nyt jos mä teen sen jossain festareilla ja oikeesti tuuli kääntyykin ja poltan naamani tai äänihuuleni tuhoutuu, niin se on sitten loppu mun uralleni näyttelijänä. Lopetin sen sitten. No klovneria on myös mun juttuni, meillähän on se Red Nose Club. Kerron siitä vaikka myöhemmin lisää. Ja mitäs muuta ... mä osaan ajaa kuorma-autoa ja moottoripyörää! Ne taidot on itse asiassa joskus vaikuttaneet roolien saanteihinkin.”

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Kyllä mä haluaisin osata laulaa paremmin, musta se olis tosi mahtavaa. Olis huikeeta vetää vaikka lauluiltoja ja samalla säestää itseensä. Haluaisin myös osata paremmin tanssia. Mä olen kyllä ihan hyvä liikkumaan, mulla on fysiikka sillai hallussa. Sitten haluaisin voittaa pokerissa isompia voittoja ja elättää itseni pokeriammattilaisena! Silloin kun varsinainen pokeribuumi tuli Suomeen, niin oli se minunkin haaveammattini silloin”, Teemu kertoo ja lupaa samalla, että jos haastattelusta jää aikaa, hän vie minut Casinon puolelle vähän pelaamaan... (huom! Ei jäänyt)

Löytyykö suvustasi muita näyttelijöitä tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Isäni on ammatiltaan puuseppä ja oli aikoinaan Ryhmäteatterissa töissä näyttämömestarina, eli rakensi siellä lavasteita. Mä olen koko pentuikäni istunut siellä Ryhmiksen katsomossa, katsellut harjoituksia ja muuta. Mun serkkuni on taikuri Jori A. Kopponen. Aikoinaan oli Anna-lehdessä Jorin haastattelu ja siinä oli mukana lapsuudenkuva, missä Jori oli tekemässä taikatemppuja niillä kotona ja minä seisoin siinä taustalla. Mua nauratti ihan kauheasti se kuvateksti siinä. ”Ensin minä tein taikatempun, sen jälkeen serkkuni Teemu yritti tehdä saman tempun ja sai isommat aploodit. Minusta tuli taikuri, Teemusta näyttelijä.” Se kiteytyi se meidän lapsuus tavallaan siihen lauseeseen”, Teemu hihittää.

Osaatko soittaa jotain soitinta? ”Mä soitin rumpuja joskus nuorempana, sit se jotenkin vaan jäi. 19- kesäisenä pääsin tuohon Ylioppilasteatteriin ja oikeestaan siihen asti soitin. Mulla oli silloin vielä rummut ja monta vuotta siitä eteenpäinkin, oli muutamia bändikuvioitakin, jotka kaikki sitten jäi kun se teatteri tuli mukaan niin vahvasti ja vei oikeestaan kaiken vapaa-ajan. Kyllä mä vielä peruskompit osaan soittaa. Nyt mä oon haaveillut vähän pianosta, että oppisi edes jotain. Nää on näitä ikuisia haaveita, mitään en kuitenkaan tuu saamaan aikaan. Ai sä osaat soittaa kazoo-pilliä! No sähän voit sitten tulla vierailevaksi artistiksi mun lauluiltaani!” innostuu Teemu.


Teemu Aromaa / kuva Teatterikärpänen 

Milloin olet kiinnostunut teatterista? ”Pentuna jaksoin siis ihan loputtomiin katsella niitä Ryhmäteatterin harjoituksia. Se oli sitä aikaa kun siellä oli Maija Leino, Vierikko, Petelius, Sveholm, Heiskanen... Tuo viisikko on itselleni ollut aina se, josta oon imenyt ne varmasti suurimmat vaikutteet. Petelius oli mun ykkössuosikkini ja hyvänä kakkosena oli Vierikko. Mulle pienenä se koko teatterin maailma oli todella kiehtova. Parina kesänä, olin silloin 14-15-vuotias, ne teki Suomenlinnassa Taru Sormusten Herrasta ja niinä kesinä mä päätin sen, että mustakin tulee näyttelijä. Se oli kyllä ihan huikea proggis - Taneli Mäkelä oli Frodo, Vierikko oli Gandalf, Kari Väänänen oli Klonkku... Näyttelijöiden ja tekniikanväen penskat oli siellä sitten pikkuhobitteina ja örkkeinä ja Pomppivan Ponin majatalon juoppoja sai esittää myös, se oli musta niin siistiä! Asuttiin siis kesät siellä, se oli vielä sitä aikaa kun kaikki muutti kesäksi Suomenlinnaan ja asuttiin siellä isossa kommuunissa. Oli meillä kaikilla tietysti omat kämpät pitkin sitä rättivarastoa eli ”rättäriä”, mutta iltaisin laitettiin aina notskilla ruokaa ja vanhemmat näyttelijät otti vähän olutta ja viiniä, höpöttivät kaikenlaista. Kuunneltiin musiikkia, Bob Dylan tuli tutuksi silloin. Vanhempani antoivat mun asua siellä kesät näiden näyttelijöiden kanssa. Olin ujo nuori poika ja istuin vaan siellä nuotiolla, en ikinä varmaan uskaltanut sanoa sanaakaan, istuin vaan ja kuuntelin lumoutuneena niitä juttuja. Niiden kesien jälkeen mä päätin, että musta tulee näyttelijä. Vanhemmat oli vaan, että selvä, sit sun pitää lähteä toteuttamaan sitä unelmaa. Tässä ollaan”, hymyilee Teemu.

Olitko koskaan koulussa sitten näytelmäkerhoissa tai vastaavissa mukana? ”En oikeastaan ollut koskaan. Mä menin harrastajateatteriin, jonka nimi oli Diiva. Se toimi Annantalolla ja yksi kaverini pyysi mua mukaan. Tää oli just niiden Suomenlinnan kesien jälkeen, eli olin jotain 15-16-vuotias. Tuo Diiva oli tärkeä juttu mulle, ja sit mä pyrin Ylioppilasteatteriin mukaan ja pääsin nuorimpana kaverina siitä porukasta vuonna 1992 sinne sisään, olin silloin 19-vuotias. Tein siellä tosi paljon kaikkea, sain tehdä isoja ja makeita rooleja. Olin vähän yllättäen isossa pääroolissa ”Mahnovitsina”- näytelmässä, joka oli silloin 90-luvulla melkoinen hitti. Kierrettiin sillä ulkomaita myöten ja voitettiin palkintojakin. Siitä sitten tuli mulla kyllä vähän sellainen YT-leima otsaan, en päässyt TeaKiin kuin vasta viidennellä kerralla. Tokavikalla hakukerralla Kari Heiskanen oli siinä raadissa ja soitin sille palautteesta ja se oli jotenkin tylynä (puhuu Heiskasen äänellä) ”No, sun pitää päättää onko tää näytteleminen sulle muutakin kuin sitä YT:llä hengailua ja Vanhan kuppilassa istumista. Menet ja hommaat jonkun muun ammatin nyt itsellesi!” Mä siihen, että en mä halua mitään muuta. ”Mitäs sit jos sun käsi vaikka katkee etkä pysty enää näyttelemään?” Hah, tää oli sen ainoo argumentti muka! Se kehotti mua oikeesti lähtemään Ylioppilasteatterista. Mä siitä sitten tosissani suivaannuin ja kävin sellaisen taide-ja mediapaja-koulutuksen, joka kesti puoli vuotta. Vuoteen en ollut missään tekemisissä teatterin kanssa. Täytyy kyllä sanoa, että vaikka elämäni varrella on tapahtunut vaikka mitä ikäviä juttuja, niin se vuosi oli kyllä sellainen, jolloin olen voinut eniten huonosti, kun jouduin tavallaan väkisin kieltämään itseltäni teatterin ja näyttelemisen. Sisäinen palo teatteriin oli mulla niin kova. Sit mä menin pääsykokeisiin silloin 1996, pääsin sinne viimeiseen vaiheeseen ja siellä kohtasin kenenkäs muun kuin Kari Heiskasen. Sen eka lause mulle oli, että (puhuu taas Heiskasen äänellä) ”Noh, mitäs Aromaa? Sä siellä YT:llä vaan hengaat?” Sanoin, etten ole ollut siellä vuoteen enkä muutenkaan näytellyt. ”Okei, no katotaas!” ja sit lähti rääkki käyntiin. Ja pääsin sisään! Näin myöhemmin oon ymmärtänyt sen kyllä, että Heiskanen oli ihan oikeassa siinä, että kun niin nuorena olin jo ”manerisoitunut” ja omasta mielestäni olin kerännyt työkalupakkini jo niin täyteen, että mä osaan ja hallitsen kaiken. Se vuosi purki kaiken sen pois.”

”Ne neljä vuotta ennen Teatterikouluun pääsyä mä olin YT:llä, ja Nuorisotalo Narrissa olin puoli vuotta työllistettynä. Olin myös isäni puusepänliikkeessä apumiehenä, tein raksahommia ja sellaista. TeaKiin pääsin siis 1996 ja valmistuin vuonna 2000. Samalla vuosikurssilla oli kanssani mm. Ria Kataja, Iikka Forss, Tom Petäjä ja Tuomas Uusitalo. Meillä oli kyllä todella hyvä porukka.”

Jos et olisi tällä alalla, millä alalla mahdollisesti olisit, eli onko olemassa vaihtoehtoa B? ”Jaa että jos se käsi vaikka sattuisi katkeamaan, niin en voisi enää näytellä? Joskus Teatterikoulussa tehtiin sellainen harjoitus, missä piti miettiä sitä, että missä olisi, jos ei olisi pyrkinyt koko alalle. En mä tiedä, olisinkohan mä jäänyt sitten isälle hommiin? Olisin ainakin varmaan onnettomampi kuin nyt. Eikä tämä siis liity isäni alaan, mutta olen huomannut sen, että teatteri kokonaisuudessaan alana antaa itselleni niin paljon.”

Miksi olet näyttelijä ja miten ajatuksesi näyttelijäntyöstä ovat muuttuneet tässä vuosien varrella? ”Kaikillahan on alkuun varmaan hirmu isot unelmat siitä, että mitä se näyttelijyys on ja se loputon usko niihin omiin kykyihin ja siihen ajatukseen, että mitä teen ja missä teen ja tästä kohta lähden leffoja tekemään ja hienoja päärooleja. Kaikilla käy varmaan siellä se ajatus aluksi. Sit se todellinen näyttelijän maailma vasta opettaa sen, etenkin kun itse päätin aika varhain että jään freelanceriksi, niin oon tajunnut sen, että se leipä on aika hajallaan tuolla maailmalla. Ei sitä tuosta vierestä vaan haeta. Teen paljon kaikenlaista, muutakin kuin perushommaa. Improa, klovneriaa, käsikirjoitan sketsejä... Kuitenkin on sitten mukavaa, että on näitä ”kotiryhmiä” kuten tämä improryhmä reactori, näiden ihmisten kanssa on kuitenkin tehty jo liki seitsemän vuotta töitä. Niin mikä se sun kysymys nyt olikaan, heh? Ennen oli tärkeätä, että mikä se rooli on ja kuinka iso se on. Nykyisin kun joku soittaa mulle ja pyytää proggikseen mukaan, niin muutaman kerran on käynyt niin, etten ole edes kysynyt mikä se näytelmä on, vaan olen kysynyt, että keitä muita siinä on mukana. Se on ehkä se isoin muutos! Nykyisin mua tosiaan kiinnostaa eniten se, että keitä muita siinä produktiossa on mukana. Oli juttu mikä vaan, niin niiden ihmisten kanssahan sitä työtä tehdään ja jos ollaan toisella paikkakunnalla, niin vapaa-aikaankin usein vietetään yhdessä.”


Turistiposeerausta Kansallisteatterin edessä...

Onko sinulla mahdollisesti omia esikuvia? ”No ne tuli oikeestaan siellä lapsuudessa jo, eli se mainitsemani Ryhmiksen viisikko. Mun mielestä jokainen niistä on tehnyt todella upean uran ja tekee edelleen. Ja etenkin kun on itse nähnyt ne alkuajat, kun kaikki on roudanneet tavaroita ja rakennelleet seinää. Ulkomailta seuraan Philip Seymour Hoffmania, siinä on muuten jotain samaa kuin Hannu-Pekka Björkmanissa. Niissä on ulkonäöllisesti samaa, mutta myös niin, että ne tekee roolin kuin roolin niin, että niissä on sydäntä ja lämpöä mukana, ja se on makeinta. Se lämpö on sellainen asia, että sitä ei pelkällä näyttelemisellä löydetä, vaan se on siinä ihmisessä itsessään. Karismalla ei ole myöskään mitään tekemistä sen kanssa, että kuinka hyvä näyttelijä olet teknisesti. Jos sydän puuttuu, ”se jokin” puuttuu myös."

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä? ”Kyllä mä haluaisin olla noiden Ryhmiksen tyyppien kanssa joskus samalla lavalla. Heiskasen kanssa olenkin kohdannut Uudisraivaaja tv-sarjassa yhdessä kohtauksessa, ja Peteliuksen kanssa olin siinä missä ne vanhat herrat seikkaili. Freelancerina on kyllä hauskaa, kun menee eri proggiksiin ja porukka vaihtuu jatkuvasti, niin siellä saattaa joskus tulla melkoisia yllätyksiä vastaan.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Kuopion Kaupunginteatteri, Teatteri Avoimet Ovet, Komediateatteri Areena, Linnateatteri, reactorin kanssa Kansallisteatterissa, Red Nose Clubin kanssa Q-teatterissa, Espoon Kaupunginteatteri ja nyt syksyllä tulee Riihimäen teatteri.”

Omasta mielestäsi tärkeimmät roolityösi? ”Kaukosen Miskan kanssa tehtiin Kiviä taskussa, se oli kyllä ihan huikea. Se oli myös kyllä raskain fyysisesti ja samalla se makein juttu, jännät fiilikset sen suhteen. Hitleriä mä olen esittänyt neljäkin eri kertaa, ne maneerit mä osaan jo unissanikin. Rasilan Jukan ja Karvosen Santun kanssa tehtiin Shakespearen kootut ja sen kanssa kierrettiin siellä sun täällä. Virstanpylväinä sitten kyllä se YT:n Mahnovitsina ja Teatteri Avoimissa Ovissa ”Meitä on monta.” Se oli draaman puolelta yksi hienoimmista teoksista, jossa olen saanut olla mukana”, Teemu muistelee.

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Olisin halunnut aikoinaan tehdä ”Kellopeliappelsiinin” Alexin roolin, yritettiin ajaa sitä Kuopiossa läpi, muttei saatu. Tehtiin sitten Hitler ja Mein Kampf, et jotain pahista sai sentään näytellä! Se oli sellainen musta komedia. Teatteri Pienessä Suomessa Jouko Klemettilä teki sen Alexin roolin muinoin ja teki kyllä suuren vaikutuksen sillä minuun. Nyt alan olla ikäni puolesta liian vanha siihen rooliin, mutta onneksi siellä odottaa vielä Kauppamatkustajan kuolema ja Willy Lomanin rooli, sen haluaisin tehdä joskus. Sit tämmöinen erikoinen toive, kun aikoinaan TeaKissa vihasin Beckettin ”Huomenna hän tulee”-näytelmää, mutta nyt haluaisin näytellä kyllä jonkun niistä rooleista. Hei nyt tuli muuten mieleen se ”Kalju laulajatar” Espoon Kaupunginteatterissa, se on yksi mun lempiproggiksistani, jossa oon saanut olla mukana.”


"Tuulenpuuska pilasi kampauksen..."

Miten improryhmä reactori sai alkunsa? ”Se sai alkunsa sillai, että Jaana Saarinen ja minä kohdattiin eräällä kamerakurssilla, tää on siis mun versio. Olin menossa improkeikalle ja Jaana kysyi, että mikä ryhmä meillä on ja kerroin, että meillä on sellainen Fanfaari-ryhmä, joka on kylläkin just hajoamassa. Jaana kertoi, että heillä on sellainen reactori-ryhmä, joka kans vähän niinku hajosi. Sitten meni viikko niin Jaana soitti, että pitäisköhän meidän laittaa joku improryhmä kasaan. Yhdistettiin sitten ryhmämme ja nyt meitä on yhdeksän näyttelijää ja yksi muusikko”, Teemu kertoo. (Reactorin omat nettisivut löytyvät muuten tämän linkin alta.)

Entä miten sai alkunsa Red Nose Club? ”Se sai alkunsa siitä, kun Timo Ruuskanen ja Eero Järvinen olivat löytäneet tämän klovneria-asian. Siinä on siis mukana porukkaa, jotka ovat käyneet teatterikouluaikoina Philip Boulayn klovneriakurssin. Vuonna 2004 Timo ja Eero laittoivat TeaKin seinälle ilmoituksen, että onko kiinnostuneita perustamaan tämmöistä ryhmää. Pojat olivat keittäneet teetä ja kahvia ja olivat ostaneet keksejä, ja ne odotti siellä luokkahuoneessa ja kukaan ei tullut! (hillitöntä naurua) Hih hih, minusta tämä on niin hieno tarina kyllä! Pojat ei ollu kauheesti markkinoinu sitä juttua. No, ne ei kuitenkaan lannistuneet, ja vuoden päästä ne sitten ihan henkilökohtaisesti pyysi väkeä siihen mukaan. Siitä sitten perustettiin Red Nose Club vuonna 2005. Kohta aletaan taas treenata uutta juttua.” (Red Nose Clubin nettisivut löytyvät täältä.)

Oletko koskaan katunut ammatinvalintaasi? ”En mä ole, koska en ole vieläkään keksinyt, että mikä voisi olla kivempaa.”

Mikä on parasta työssäsi? ”Tää nyt kuulostaa varmaan tosi suureelliselta, mutta kun maailmankaikkeutta ja tätä ihmisenä olemista on hirvittävän vaikea ottaa haltuun, asioiden ymmärtäminen on välillä hankalaa, niin oon tajunnut sen, että näyttelijän työ on mahtava tapa hallita edes jotain pientä osa-aluetta maailmasta. Mulla on usein ennen enskaria sellainen olo, että kun kävelee tuolla kaupungilla, niin jotenkin ymmärtää kaikkea enemmän kuin aiemmin”, filosofoi Teemu.

Entä miinuspuolia? ”Välillä tuntuu siltä, että elämä on kääntynyt niin suppeaksi kun tapaa vain näyttelijöitä ja eletään sitä teatterimaailmaa. Unohtuu se muu maailma, eletään vähän sellaisessa omassa teatterikuplassa. Välillä myös rasittaa tuo matkustaminen, vaikka kyllä mä tavallaan tykkään myös reissaamisesta.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Hahmot ja ihmiset. Tykkään siitä, että jos mulla on aikaa, niin menen vaikkapa kahvilaan vaan istumaan ja katselen siinä samalla ihmisiä. Ihmiset on kivoja ja hassuja ja erilaiset kohtaamiset myös. Maailma on mielenkiintoinen paikka, kun pitää silmät ja korvat auki!”

Podetko ramppikuumetta? ”Joo, enemmän ja enemmän, mikä on toisaalta hassua. Kesällä 2012 kävi sillai, että meidän enskari myöhästyi vartin, kun ei ne tuolla Naantalissa jotenkin saaneet yleisöä sisään sinne ajoissa. Mun piti aloittaa koko näytelmä sellaisella pitkällä monologilla, jossa oli vaikeita luetteloita. Olin siihen ladannut itseni, että klo 19 alkaa esitys ja sit joudunkin odottamaan sen 10min vielä. Se jännitys ei päässytkään purkautumaan siinä lavalla, vaan mun piti mennä yökkimään sinne pusikkoon.”

Onko sinulla jotain omia rituaaleja, joita teet ennen näytöstä? ”Tarkistan, että onko mulla sepalus kiinni kun menen lavalle!”

Hillitöntä naurua jälleen!

Kerro joku hauska kommellus! ”No itse asiassa tuohon sepaluksen tsekkaukseen liittyen aikoinaan Kuopion Kaupunginteatteriin tehtiin Vaimoke-näytelmää, jossa esitin nuorta Tanua. Just ennen mun sisääntuloa tsekkasin jälleen että sepalus toimii kunnolla, siitäkin syystä että kohtauksen lopussa mun piti stripata ja saada housut äkkiä pois päältä. Niin eikös se sepalus hajonnut saman tien lavan takana niin että nappikin lensi ja samalla kuulen iskun kun pitää astua lavalle. Siinä sit vedin koko kohtauksen toinen käsi tiukasti vyötäröllä housuja kannatellen ja muut jätkät oli hieman ihmeissään. Se riisuminen lopussa onnistui kyllä helposti."

Kerro joku oikein hyvä muisto! ”Ylioppilasteatterin Mahnovitsina-näytelmän ensi-illassa aikoinaan heti enskarin jälkeen se kaikki jännitys ja ponnistelu purkautui meillä nuorilla näyttelijänaluilla isona itkuna ulos ja muistan, että isä tuli lavan taakse mua kiittämään ja otti halaukseen ja halasi pitkään. Siinä halauksessa tunsin että isä oli musta ylpeä.”

Tulevia roolejasi? ”Red Nose Clubissa Finn Spjöö seikkailee taas kohta, 24h-niminen klovneriaesitys on tulossa johonkin tapahtumaan. Kaksi Vihtoria ja Klaara on syyskuussa ensi- illassa Riihimäen Teatterissa ja Rempallaan jatkaa Linnateatterissa. Kesällä 2014 olen mukana Mikkelin kesäteatterissa näytelmässä Aatamin puvussa ja vähän Eevankin.”

Oletko kiinnostunut tulevaisuudessa ohjaamisesta tai käsikirjoittamisesta? ”Olen muutaman lastenjutun ohjannutkin Taide-ja mediapajaan, ja Kuopioon ohjasin yhden interaktiivisen lastenjutun. Improilua oon käynyt opettamassa aika paljon, mut se ei oo niinkään ohjaushommaa. Kyllä mä koko ajan myös kirjoitan, mutta se lienee enemmänkin sellaista omaa terapiaa.”

Osaatko imitoida ketään, muita kuin Kari Heiskasta? ”Olen mä paljonkin imitoinut. Mun hyvä ystäväni on Jarkko Tamminen, joka on imitaattori-näyttelijä. Olen ollut paljon proggiksissa, joissa on presidenttejä ja poliitikkoja ja ne tyypit on langenneet mulle usein. Jarkko on sitten auttanut mua niiden hahmojen rakentamisessa.”

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Tää ei oo kyllä varsinainen supersankari, mutta pienenä musta se Vinski oli kova juttu. Se ”päin seiniä”-tyyppi, joka söi näkymättömyyspulveria.”

Jos voisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Mä menisin naisten saunaan katselemaan alastomia naisia. Naisvartalo on kaunis ja ihana, voisin tuijotella sitä loputtomiin!”

Jos ihminen vetäytyisi talviunille, mitä ottaisit talvipesääsi mukaan? ”Kannettavan tietokoneen, jolla kattelisin YLE Areenasta kaikkia niitä sarjoja, jotka on tulleet sillä aikaa kun oon nukkunut. Tilaisin kaikkia hienoja näytelmiä Drama Cornerista ja lukisin niitä siellä ihan mielenkiinnon vuoksi. Ruokapuoleksi ottaisin jotain beef jerkyä ja juomaksi olutta.”

Jos voisit mennä aikakoneella menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen, minne menisit? ”Menisin katsomaan jotain tulivuorenpurkausta, luonnonvoimat kiehtoo mua ihan mielettömästi!”

Bernard Pivot ́n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Joo

Mistä sanasta pidät vähiten? - Mutta

Mikä sytyttää sinut? - Hyvä parfyymintuoksu (tällä on kaksoismerkitys, tulee mieleen nainen ja alkava teatteriesitys)

Mikä sammuttaa intohimosi? - Liika analysointi

Suosikkikirosanasi? - Voi vitunvitunvittu!

Mitä ääntä rakastat? - Aploodeja, niin narsistiselta kuin se kuulostaakin

Mitä ääntä inhoat? - Yläkerran naapurin ääntä, aina siellä asuu joku kolistelija!

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Pokeriammattilainen

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Sellainen huonesiivoja, joka joutuu petaamaan sänkyjä. Mä vihaan petaamista!

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? ”Et sitten liittynyt Aromaa kirkkoon! Älä huoli, en siihen kuulu minäkään."


2 kommenttia:

  1. Sen Kellopeliappelsiinin olisin halunnut nähdä. Sääli ettei Kuopion teatterille kelvannut.

    VastaaPoista

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).