Haastattelussa Ella Pyhältö

 Ella Pyhältön tapasin huhtikuun alussa 2015 Brooklyn Cafessa Helsingissä.

Vuonna 1976 syntynyt Ella on horoskoopiltaan härkä. ”Mä olen syntynyt Kokkolassa, mutta en ole asunut siellä kuin vuoden. Sen jälkeen muutettiin Hämeenlinnaan, jossa olen viettänyt lapsuuteni. Tampereella mä kävin lukion ja asuin siellä neljä vuotta. Tällä hetkellä asun Espoossa, mutta ihan kohta muutamme Helsinkiin. Vaikka Espoossa on tullut perheen kanssa asuttua neljä vuotta, en missään vaiheessa ole tuntenut itseäni espoolaiseksi. Kaikki työt on olleet täällä Helsingissä enkä täällä kyllä enää lähtisi pois.”

Mitä harrastat? ”Välillä mietin, että mitä mä oikeasti harrastan ja pilates lukeutuu kyllä niihin. Sitten mulla on koira, Kamu-niminen borderterrieri, jonka kanssa tulee käytyä paljon lenkillä ja touhuttua muuten kaikenlaista. Poikani kanssa tehdään päivittäin seitsemän minuutin kuntopiiri, puhelimessa on oikein appsi sitä varten muistuttamassa... ”

Osaatko soittaa jotain soitinta? ”No en kyllä osaa. Pianoa olen soittanut ihan pienenä kunnon porvarilliseen tyyliin heh. Totuus on kuitenkin se, että mä en ole kovin musikaalinen ihminen. Se on ehkä vähän yllättävääkin, koska mä dubbaan paljon ja mulla on kyllä hyvä rytmitaju. Haluaisin osata myös laulaa, mutta sekin on vähän niin ja näin. Ensimmäinen roolinihan oli Reeta, Hämeenlinnan Miniteatterissa näytelmässä Uppo-Nalle. Siivosen Tatu oli Laulava lintukoira... Reetakin lauloi ja ne kappaleet oli tosi vaikeita, tajusin siinä että rakastan tätä hommaa, mutta laulaminen on tosi haasteellista”, Ella muistelee.

Mitkä ovat omasta mielestäsi sinun vahvuutesi/erityistaitosi ammatillisessa mielessä? ”Kyllä ne varmaankin on tunneherkkyys ja heittäytymiskyky – niin hyvässä kuin pahassakin mielessä, mä en ikinä pelkää juosta ns. kylmään veteen. Se on mun tapani, on oltava 100% mukana siinä mitä teen. Tekstinkäsittelyssä mä olen myös hyvä, aika nopeasti pääsen jyvälle siitä, mistä tekstissä on mielestäni kyse ja opin tekstin myös helposti. Mullahan on runotaustaa, joten tuo on varmaakin sieltä lähtöisin. Jonkinlainen erityistaito lienee se, että mulla on päässäni satakunta runoa, joita voin lausua tilanteessa kuin tilanteessa nopeallakin aikataululla. Ei tuossa kyllä mitään kauhean mediaseksikästä ole, heh. Dubbaus ja äänityöt multa myös hoituu, viimeisin iso rooli oli Paddington-leffassa pahis, jota näytteli Nicole Kidman. Oli älyttömän ihanaa tehdä se rooli, koska Nicole teki sen vielä niiiiin hyvin.”

Minkä taidon haluaisit osata (laulu-ja soittotaidon lisäksi kenties)? ”Sirkusjutut ehdottomasti! Olisi hienoa mennä trapetsilla ja tehdä kaikenlaisia akrobaattisia temppuja. Mimiikassakin mä olen todella huono, en lähtis Marc Gassot´n kanssa kokeilemaan yhtään... Muuten mä olen sitä mieltä, että kaikki on tarvittaessa opittavissa. Aikaa täytyy tosin olla kunnolla opettelemiseen. Näyttelijän ei pidä lavalla jännittää sitä, että onnistuuko joku tietty juttu, vaan se pitää harjoitella niin hyvin, että se varmasti onnistuu. Vaatii ohjaajalta taitoa tunnistaa näyttelijän vahvuudet ja tarvittaessa keventää kohtausta, esimerkiksi miksi vaatia vartin päälläseisontaa, jos se ei kerta kaikkiaan onnistu harjoittelemisesta huolimatta. Jättää reilusti pois sitten tuollaiset temput...”

Mikä on suurin haaste, joka on tullut vastaan? ”Hmmm, ei nyt varsinaisesti haaste, mutta iso asia oli se, kun viime vuonna kierrettiin Kansallisteatterin Kiertuenäyttämön Helmi-nimisen näytelmän kanssa päihde-ja mielenterveysyksiköitä ympäri Suomea. Se oli tietyllä tavalla haasteellista, koska näytelmä kertoi huostaanotosta ja aihe kosketti niiden ihmisten elämää niin täysin. Ei voinut esittää mitään roolia, vaan oli riisuttava kaikki ja uskallettava kohdata ne ihmiset, tuli vastaan mitä tuli. Kokemus oli tavattoman opettavainen ja hieno, enkä vaihtaisi sitä mihinkään. Nuo kiertue-esitykset ovat tärkeitä niin katsojille kuin tekijöillekin, ja uskon kyllä vahvasti taiteen voimaan ja merkitykseen ihmisten elämässä.”

Onko suvussasi muita teatterialla tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”No, Miitta Sorvali ei tätä varmaan itsekään tiedä, mutta olen kuullut että olisimme jotain sukua. Hän lienee ainut, lähisuvussani ei ole ketään taiteellisella alalla olevaa. Äitini on äidinkielenopettaja, se lienee lähin taiteellisuuteen liittyvä.”

Milloin olet kiinnostunut teatterista/näyttelemisestä? ”Tosi pienenä. Olin 3-vuotias ja mennyt äitini kanssa Hämeenlinnassa katsomaan Tuhkimoa tai vastaavaa, menimme katsomoon istumaan ja olin katsonut lavalle. Itse en tätä muista, mutta kuulemma sanoin, että ”Minun ei kuuluisi olla täällä vaan tuolla!” ja osoittanut lavalle. 6-vuotiaana opin lukemaan ja löysin Uuno Kailaan runot ja ”Pallokentän laitaan”, jossa rampa poika katselee pallokentän laidalla, miten terveet lapset juoksee. Mä eläydyin siihen runoon niin voimakkaasti, että ramman pojan kohtalo alkoi itkettää ja äitini laittoi runokirjan ylähyllylle! Joo, toiset lapset ei saanu pelata tai katsoa telkkaa ja mulla oli toi Uuno Kailaan runot... Siitä se lähti. Välillä kun olen tosi väsynyt eikä jaksaisi tehdä mitään, mä mietin että kuinka etuoikeutettu olenkaan, kun saan tehdä sitä työtä mitä rakastan. Mä olen edelleenkin tosi kiitollinen kaikista esityksistä ja ihmisistä, jotka ovat katsomassa, koska ilman katsojia ei olisi esityksiäkään.”

”Noin 8-vuotiaana menin sitten Miniteatteriin, Marja Myllyniemi tuli niihin aikoihin toimintaan mukaan. Onhan se Miniteatteri ihan uskomaton paikka, entisten miniteatterilaisten kanssa on paljon puhuttu siitä, miten upeaa oli tehdä ihan oikeaa teatteria heti alusta alkaen! Marja Myllyniemi luottaa hienolla tavalla siihen, että lapset kyllä osaa ja pystyy. Ja mä olen aina ollut vähän konfliktipelkoinen ihminen ja teatterin kautta olen pystynyt tekemään kaikenlaisia asioita enemmän kuin muuten. Luulen, että mulla olisi ollut ihan kauhea murrosikä ilman teatteria, se on pelastanut mut paljolta”, pohtii Ella.

Ella Pyhältö (c) Teatterikärpänen

 ”Suhtauduin jossain vaiheessa aika fanaattisestikin siihen, että minusta tulee isona näyttelijä. Ei ollut muita vaihtoehtoja. Ei tullut kuuloonkaan, että edes voisi ajatella tekevänsä jotain muuta. Miniteatterin jälkeen mä menin ilmaisutaidonlukioon Tampereelle, niihin aikoihin mulla oli aika vaikeitakin aikoja ja haasteita elämässäni. Lukion jälkeen mä pidin vuoden verran maahanmuuttajataustaisille lapsille teatterikerhoa ja sen jälkeen menin Snellman-korkeakouluun yleisopintovuodeksi ensin ja jatkoin puhe-ja draamalinjalla. Siellä olin sitten neljä vuotta. Kyllähän mä TeaKiinkin hain, tuloksetta. Olin sitä mieltä, että mä en suostu jämähtämään siihen, että haen sinne kerta toisen jälkeen. Monesti oon myöhemmin miettinyt, että olisi helpommalla päässyt jos olisin kuitenkin jumittunut siihen... Suomi on pieni maa ja ne maisterinpaperit on tae siitä, että on hyvä näyttelijä. Toisaalta sitten oon pystynyt osoittamaan muilla keinoin (omalla työlläni etenkin), että pärjään tässä ilman niitä papereitakin. Sekin on kyllä aiheuttanut tiettyä nöyryyttä ja sitä, että aina pitää tehdä työnsä helvetin hyvin. Ei oo varaa mokata koskaan. Onhan se aika kauheetakin toisaalta, joskus voisi olla ihanaakin olla vaan tyyliin ”ihan sama, mä tulin tänne vaan vähän käsiäni heiluttelemaan”. Tai sitten se ei olisi ihanaa. Mä oon myös tajunnut hyvin varhain jo sen, että mulla ei ole mitään instituutiota takana, vaan kaikki on tehtävä itse; haettava apurahat ja kontaktit ihmisiin. Toisaalta se on ollut hyväkin asia, että ilman omaa työtäni mua ei mihinkään pyydettäisi. Eikä ole voinut ajatella niin, että tuo työ ei ole nyt ”minun arvolleni sopivaa”. Kaikki on ollut, jokainen työ on ollut arvokas!”

Millä alalla mahdollisesti olisit, jos et olisi tällä alalla? ”Olen käynyt Marcus Grothin parivuotisen hahmometodikoulutuksen ja silloin ajattelin, että haluaisin jossain vaiheessa toimia terapeuttina. Se olisi kuitenkin vaatinut lisäopintoja ja siihen aikaan oli paljon näyttelijäntöitä, joten ajatuksentasolle se jäi. Ihminen mua kyllä kiinnostaa kovasti. Lapsena mua kiinnosti kovasti arkeologia ja historia ylipäätään - mua on kiinnostanut etenkin se, että millaisissa tilanteissa ihmiset ovat eläneet ja olleet. Oon paljon tehnyt sellaisia juttuja, joissa ei ole näyttäviä pukuja tai suuria lavasteita ja haluaisin joskus tehdä oikein kunnon pukudraaman! Peruukit ja tyllihameet... Oikeasti, nautin kyllä kovasti ”tyhjän tilan” esityksistä, joita vapaalla kentällä toimivilla teatteriryhmillä useimmiten on.”

Miksi olet näyttelijä? ”Se on mun tapani olla tässä maailmassa ja kertoa tarinoita, joiden kautta ihmiset voivat löytää jotain uutta ja tärkeää. Se on mun missioni. Lisätä rakkautta maailmassa.”

Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet urasi varrella saanut ja mistä/keneltä se on tullut? ”Se ei ole tullut keneltäkään tietyltä, vaan matkan varrella monestakin paikasta ja se menee niin, että läsnäolo syntyy kuuntelusta ja siitä, että kaveria ei näyttämöllä jätetä. Niin kauan kuin mä olen kontaktissa vastanäyttelijöihini, itseeni ja yleisöön, niin kauan kaikki on hyvin. Vaikka tapahtuisi mitä, kaikki on hyvin. Mutta siinä vaiheessa kun alan kuvitella, että just mun egoni on jotenkin erityisen tärkeä tai että miltä mä näytän, niin sitten homma lähtee lapasesta eikä enää pysy kasassa. Eeva-Kaarina Volanen on joskus sanonut hienosti, kun häneltä kysyttiin jännittämisestä, että on itse asiassa aika itsekästä ajatella jännittämisestä sitä, että miten minä pärjään kun se on niin, että minulla on asia jota menen kertomaan ja tämä tarina on niin hyvä, että sillä on oikeus tulla kuulluksi.”

Onko sinulla ollut omia esikuvia tms. joita erityisesti ihailet tai arvostat? ”Kyllähän mä lapsena tein Ella Erosesta monta esitelmääkin, hänhän on ihan huikea! Lapsena kävin katsomassa Teatteri Pienen Suomen juttuja myös ja Jouko Klemettilä teki suuren vaikutuksen silloin. Veikko Sinisalo otti mut tavallaan siipiensä suojaan yhden lausuntaesityksen jälkeen ja hän soitti mulle joka viikko ja vei mua kanssaan esiintymään eri paikkoihin. Ilman Veikkoa mä en olisi kyllä niin rohkeasti tehnyt asioita, hän jaksoi aina kannustaa upealla tavalla.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Teatteri Avoimissa Ovissa olen tehnyt todella monta näytelmää. Sitten Komediateatteri Arenan kautta Aleksanterin teatterissa nyt tämä 'Uusioperh(s)e', Teatteri Jurkassa olen ollut, Kansallisteatterissa ja lisäksi olen ollut monessakin kesäteatterissa.”

Mainitse muutama itsellesi tärkeä roolityö tai produktio. ”Lähiaikoina on ollut kyllä paljonkin hienoja juttuja! 'Uusioperh(s)eessä' on hieno työryhmä ja henki, se on ollut poikkeuksellisen upea juttu. Minna Koskelan ohjaama 'Melkein kuin Emmerdalessa' on ollut myös tärkeä. Lisäksi olen tehnyt paljon esityksiä, joissa olen näytellyt esim. Katri Valaa tai Helene Schjerfbeckiä – vahvoja naisrooleja.”

Onko sinulla jotain roolihaavetta (epookkiroolin lisäksi...)? ”Mähän haluaisin tehdä myös jonkun dekkarityyppisen jännärin, musta se olisi ihanaa! Nuorempana halusin aina tehdä Ronja Ryövärintyttären, nyt taidan olla siihen jo liian vanha.”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos voisit maailmasta valita ihan kenet tahansa? ”Meryl Streepin kanssa työskentely voisi olla oikein kiva kokemus...”

Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton? ”Hah! Se voisi olla joku tosi hyvä laulaja, jotta voisin itse olla ihan hissukseen siinä. Ootas nyt, mä mietin hetken. Sen täytyisi olla joku humaani henkilö, joka ei suuttuisi siitä, että mä laulan ihan väärin. Apua, mä en kyllä osaa vastata tähän mitään... Joku rap-duettohan voisi olla hyvä!”

Miten sinä määrittelisit sanonnan 'teatterin taika'? ”Teatterin taikahan on jo siinä, että me kaikki yhdessä uskomme johonkin. Katsojat uskovat, että 'ahaa noi on nyt noita' ja näyttelijät uskovat, että 'me ollaan nyt niitä'. Siitä syntyy yhteinen uskomus, ja se on musta niiiin hienoa. Meillä on aikuisinakin ihmisinä kyky hyväksyä se, että tämä on nyt näin. Tällä mennään ja vapaaehtoisesti tullaan huijatuksi, kyllä. Ja tuossa mainitsemassani Helmi-näytelmässä, jota tehtiin laitoksissa, oli toisenlaista taikaa. Ensin samassa tilassa oli vaikkapa ruokailtu ja kun esitys alkoi, sama tila muuttui teatteriksi. Teatteri voi syntyä missä vaan, jossa on läsnäolo ja jaettu yhteinen hetki. Kaikki ollaan saman asian ympärillä. Teatterin taikaa pitäisi olla mukana joka kerta tavalla tai toisella, leipiintymistä ei saisi tapahtua.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Mä inspiroidun siitä, että saan jakaa kokemuksia ja elämää ihmisten kanssa. Ja aina kun mä saan eteeni uuden tekstin, mä innostun siitä. Nyt alkaa matka, josta en vielä tiedä enkä edes tiedä, kuka tämä ihminen on jota tulen esittämään. Ajattelen aina niin, että roolihenkilö alkaa kertoa mulle mitä se haluaa tehdä ja millainen on. Tarinat, historia ja ihmisten elämä inspiroi mua myös. Ja taide! Mä tykkään käydä taidenäyttelyissäkin ihan yksistäni. Oikeastaan ihan kaikesta voi inspiroitua, linnunlaulusta keväisin esimerkiksi.”

Podetko ramppikuumetta/esiintymisjännitystä? ”Kyllä mulla adrenaliini nousee ja täytyy olla ikään kuin valmiustilassa tulevaan ja ennen ensi-iltaa mua jännittää kyllä, mutta ei mulla mitään ihan tavatonta ole. Koen sen niin, että mitä valmistautuneempi on, sitä vähemmän jännittää. Jos joutuu ex tempore jotain esittämään, silloin tulee kyllä sellainen ”apuaaaa”-olo. Jännitys iskee kummalla tavalla päälle.”

Onko sinulla jotain omia rutiineja/rituaaleja ennen esitystä? ”Kyllä ne liittyy aina siihen kyseiseen proggikseen. On sellaisia esityksiä, jota ennen on hyvä höpötellä niitä näitä ihmisten kanssa ja sitten on niitä, joissa joutuu vähän käymään tekstiä läpi itsekseen. Sen olen huomannut, että mulle ei sovi sellainen ”pumppaaminen” ennen esitystä. Yritän lähteä mahdollisimman puhtaalta pöydältä esitykseen ja antaa mennä vaan, esitys itse toteuttaa parhaiten kulkunsa sitten.”

Kerro joku kommellus. ”Tein yhdessä teatterissa kerran kahta eri näytelmää ja esitys oli alkamassa juuri. Vastanäyttelijäni tuli sanomaan, että mitä ihmettä sulla on päälläsi, eihän noi ole sun roolivaatteet! Mä olin koko ajan asennoitunut tekemään sitä toista näytelmää. Järjestäjä äkkiä juoksi mulle ne toiset vaatteet jostakin ja puin ne äkkiä aiempien vaatteiden päälle. Oli se kyllä, kun päässäkin piti vaihtaa ajatukset siihen, että olenkin se toinen roolihenkilö.”

Kerro joku oikein hyvä muisto. ”Äidin kanssa käytiin Hämeenlinnasta usein bussilla teatteriretkillä Helsingissä, Tampereella ja Lahdessa. Retkille osallistui pääasiassa keski-ikäisiä naisia ja lisäksi minä. Jossain lipunmyyjä sanoi, että osaako tämä lapsi olla katsomossa hiljaa ja äiti vaan totesi, että 'luulen että hän saattaa jopa olla kaikkein hiljaisin' . Kerran oltiin oltu Lahdessa esitystä katsomassa ja menin seuraavana päivänä kouluun. Ajattelin kotimatkalla, että noi näyttelijät saa mennä seuraavanakin päivänä tuonne samaan paikkaan ja että mä en ikinä valita, jos saisin aamuisin mennä koulun sijaan teatteriin. Mä yritän tuota ajatusta pitää aina mielessäni.”

Tulevia rooleja tai tai muita töitäsi? ”Kajaanin Runoviikoille on kesäksi tulossa ensi-iltaan Helena Kallion ohjaama 'Sydänten talossa', joka koostuu monista teksteistä. Esitys käsittelee eri kulttuurien kokemuksia kuolemasta monologiesityksen muodossa. Heinäkuun alussa ensi-illassa.”

Onko sinulla jotain mottoa? ”Rakkaus on kaikki.”

Osaatko imitoida ketään? ”En mä niinkään imitaatioita harrasta, mutta joskus ääninäyttelemisessä joutuu tekemään prikulleen jonkun tietyn äänen ja olen siinä kyllä aika hyvä.”

Mikä sarjakuvahahmo tai supersankarihahmo haluaisit olla ja miksi? ”Haluaisin olla Spiderman, mutta nainen sen pitäisi olla. Voimakas sankarihahmo. Jos mulla olisi jokin supervoima, se olisi sellainen, että voisi vaikuttaa ihmisten valintoihin tai saisi ihmisen näkemään, miten kannattaa tietyissä tilanteissa toimia. Ja lapsia haluaisin suojella, ihan kaikissa tilanteissa.”

Jos saisit viettää päivän miehenä, miten viettäisit päivän? ”Ainakin mä tutkisin kovasti sitä, että miten muut reagoi minuun. Olisko ihmisten käyttäytyminen toisenlaista minua kohtaan? Menisin mahdollisimman paljon erilaisiin tilanteisiin – autokaupoille, elektroniikkakauppaan esimerkiksi. Ja sit kiinnostaa se, miten vaikkapa pissaaminen tapahtuu.”

Jos ihminen vetäytyisi syksyisin talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? ”Kirjoja pitäisi olla ja plareja myös. Valoa pitäisi myös olla ja lämpimiä peitteitä. Kasvisruokaa, sushia.”

Jos rakentaisit puuhun majan, mitä sinne ottaisit mukaan? ”Siellä pitäisi olla mun poikani mukana, hän kyllä keksisi meille kaikenlaista mukavaa tekemistä. Majaa voisi rakennella ja tuunailla lisää myös, tekisi merirosvolaivatyyppisen siitä. Kaukoputki ja sisäänvedettävät tikapuut! Evääksi voipaperiin käärittyjä kolmioleipiä ja termarissa kahvia ja kaakaota. Vanhanajan jättikokoisia merkkareita.”

Jos voisit palata aikakoneella menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai aikakauteen, minne menisit? ”Mä haluaisin mennä katsomaan Aurinkokuninkaan hoviin sitä meininkiä. Ja johonkin keskiaikaiseen linnaan.”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Mä menen kampaajalle.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten?- Rakkaus

Mistä sanasta pidät vähiten? - Inho

Mikä sytyttää sinut? - Rakkaus

Mikä sammuttaa intohimosi? - Viha

Mikä on suosikkikirosanasi? - Perkele

Mitä ääntä rakastat? - Lapseni ääntä

Mitä ääntä inhoat? - Poran ääntä

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Lääkäri

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Teurastaja

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Tervetuloa!