Haastattelussa Anna-Leena Sipilä

Anna-Leena Sipilän tapasin huhtikuun alussa 2015 Théhuoneessa Helsingissä.

Vuonna 1967 syntynyt Anna-Leena on horoskoopiltaan kalat. ”Olen kotoisin Pyhäjärveltä, Pohjois- Pohjanmaalta Oulun ja Jyväskylän puolivälistä. Helsingissä asuin 18 vuotta, jonka jälkeen muutin kolmeksi vuodeksi Seinäjoelle. Pariisissakin olen asunut yhden vuoden. Tällä hetkellä asun Keravalla.”

Mitä harrastat? ”Mä harrastan laitesukellusta, neulomista ja lukemista. Liikuntaa mä harrastan myös aika paljon – kuntosaliharjoittelua ja erilaisia jumppia.”

Osaatko soittaa jotain soitinta? ”Trumpettia olen opetellut soittamaan, se on ikuisuusprojekti ja sen kautta osaan soittaa vähän muitakin puhallinsoittimia. Esimerkiksi tuuballa osaan soittaa 'Uralin pihlajan' ja 'My heart will go on'. Trumpettia olen töräytellyt jossain esityksessäkin, ja lapsena soitin pianoa. Jaa miksi just trumpetti? Mä tykkään siitä, musta vaskipuhaltimien ääni on jotenkin vastaansanomattoman vaativa.”

Mitä sanoisit omasta mielestäsi sinun vahvuudeksesi/erityistaidoksesi ammatillisessa mielessä? ”Mä olen kuulemma muuntautumiskykyinen ja tulen ihmisten kanssa hyvin toimeen ryhmässä. Tykkään tehdä sellaisia rooleja, joissa saa muuttua eri näköiseksi kuin mitä oikeasti on. Erityistaidoista voisin mainita sen, että osaan heiluttaa korviani. Kukaan sitä ei ole koskaan tosin pyytänyt...”

Minkä taidon haluaisit osata? ”Kyllä mua vähän harmittaa se pianonsoiton lopettaminen, lapsena tosiaan soitin ja nyt mietin, että miksi ihmeessä en pitänyt yllä sitä taitoa. Se olisi ollut hyödyllinen taito”, harmittelee Anna-Leena.

Onko kaikki tarvittaessa opittavissa? ”On totta kai, mutta en mä ehkä mihinkään voltteihin tässä iässä enää taivu. Tai mistä sitä tietää…Kaikkea muuta kyllä haluan yrittää, haasteethan on ihania. Yksi tämän ammatin hienoimpia puolia on se, että pääsee opettelemaan välillä kaikenlaisia uusia taitoja.”

Mikä on ollut suurin haaste, joka on tullut vastaan? ”Mä pääsin mukaan sellaiseen yhteistyöproduktioon (Wasa Teatern, Riksteatern ja Blaue Frau-ryhmä) 'Svinalängorna'(suom. Sikalat), jossa näyteltiin ruotsiksi. Harjoitusten alkaessa oli aika hyytävä tilanne, kun en ymmärtänyt yhtään mitä ohjaaja sanoo. Hiki valui otsalta ja tuntui, että nyt oon kyllä haukannut liian ison kakun. Kyllä se sieltä sitten pikku hiljaa lähti. Tein aika paljon töitäkin sen eteen, mulla oli sanakirja mukana aina ja kirjoitin ylös sanoja, joita en ymmärtänyt. Piinasin suomenruotsalaisia työryhmän jäseniä kyselemällä heiltäkin jatkuvasti. Suurin voitto oli se, että uskalsin puhua, vaikka välillä sanoinkin jotain hölmöä. Se riski vaan oli otettava, ja se kannatti.”

Milloin olet kiinnostunut teatterista/näyttelemisestä? ”Kolmannella luokalla kirjoitettiin kavereiden kanssa yhdessä näytelmä, ja silloin ensimmäisen kerran tajusin, että tämähän on tosi mukavaa. Näytelmässä oli henkilö nimeltään Roger, jota mä esitin ja Roger meni kosimaan yhtä naista, joka suostuu kosintaan ja molemmat poistuvat. Sellainen oli näytelmän nerokas juoni. Rogerilla oli viikset, jotka olin itse tehnyt langasta. Teippi ei oikein tahtonut pysyä, joten laitoin sinitarralla ne kiinni ja eihän sekään pitänyt. Roger joi kahvia ja viikset putosivat kahvikuppiin, ja yleisöhän nauroi tietysti ihan hulluna moiselle kommellukselle. Kaivelin ne kupista ja heitin johonkin nurkkaan. Normaalisti kun sulle nauretaan, sun pitäisi olla loukkaantunut, mutta tällä kertaa siitä naurusta tuli hyvä fiilis ja se tuntui erilaiselta. Silloin mä varmaan tajusin, että tässä on jotain tosi jännää.”

Oliko teillä koulussa oikein näytelmäkerhoa? ”Ei meillä ala-asteella ollut, mutta yläasteella tai lukiossa meillä oli ilmaisutaidon kerho, jota piti poikien liikunnanmaikka... Ala-asteella me tehtiin yksi toinenkin näytelmä jouluksi, ja siinä oli kohtaus, jossa yhdeltä näyttelijältä tippuu housut. Opettajat olivat sitä mieltä, että sellaista ei voi laittaa joulunäytelmään, mutta me pysyttiin jyrkkinä – joko housut tippuu tai sitten ei esitetä näytelmää ollenkaan. Saatiin sitten lupa, ja villahousujen putoamiskohtaushan oli tietysti koko esityksen kovin naurupommi. Hameen altahan ne putosi, mutta muutamien vanhoillisten opettajien mielestä sekin oli jo liikaa.”

”Lukioaikoina mä innostuin käymään Haapajärvellä kansalaisopiston näytelmäpiirissä, autolla ajelin sinne kun olin jo täysi-ikäinen. Heti päästyäni ylioppilaaksi muutin Helsinkiin ja hain Ylioppilasteatteriin, pääsin viimeiseen vaiheeseen mutta en sisälle. Pääsin kuitenkin Kellariteatteriin ja siellä tuli oltua sitten jonkin aikaa. Välissä kävin Lahden Kansanopistossa, palasin takaisin Kellariteatteriin ja pian Antti Raivio pyysikin mua Q-teatteriin. Kävin siellä pääsykokeissä ja tulin valituksi. Q-teatterissa olin monissa produktioissa mukana.”

”TeaKiin mä hain monta kertaa, kuudennella kerralla vasta tärppäsi. Muita hakijoita tervehdittiin sanomalla 'hei' ja mulle sanottiin, että 'terve Anna-Leena, mites on vuosi mennyt'. Neljällä viimeisellä hakukerralla mä olin mukana ihan viimeisessä vaiheessa, mutta en vaan päässyt kun keskityin vääriin asioihin ja olin huono. Viimeisellä kerralla tuli voimakas tunne, että nyt taisin onnistua. Hakukertojeni välissä mä olin siellä Q-teatterissa ja lisäksi tein kaikenlaisia hommia – olin mm. Valintatalossa, siivoojana, toimistoapulaisena ja teollisuusvartijana. Kaikenlaista. TeaKiin mä pääsin 1991 ja valmistuin ́95, tosin lopputyön tein vasta ́97. Mulla oli niin paljon töitä, etten ehtinyt tekemään silloin viimeisenä vuonna”, Anna-Leena muistelee.

Anna-Leena Théhuoneen edessä (c) Teatterikärpänen

Mikä oli kirjallisen lopputyösi aiheena? ”Sen nimi oli ”Viidestoista tyttörooli eli ajatuksia ja faktaa näyttelijän määrittelystä ja siitä, ketkä sitä tekevät”. Tutkin siis type castingia, sitä mitkä tekijät vaikuttavat siihen, että näyttelijälle tarjotaan koko ajan samantyyppisiä rooleja. Se lopputyö jäi kyllä vähän pakinan tasolle, olisin voinut ehkä vähän syvällisemminkin aihetta pohtia. Aihe on kiinnostava edelleenkin ja sitä tapahtuu koko ajan, näyttelijä leimataan helposti tietynlaisten roolien näyttelijäksi.”

”Taiteellisen lopputyöni tein Kalle Holmbergin ohjauksessa, 'Illuusio'-nimisessä Tony Kushnerin näytelmässä, jota esitimme Aleksanterin teatterissa. Kävimme vierailemassa sen kanssa Ranskassakin, samassa koulussa jossa olin vaihto-oppilaana TeaKin kolmannella vuosikurssilla.”

Mitä tekisit, jos et olisi tällä alalla? ”Kielet mua on aina kiinnostanut ja olen hyvä kielissä. Myös psykiatrinen sairaanhoito kiinnosti mua, olin Hesperian sairaalassa töissäkin. Hain sairaanhoitajakouluunkin, mutten päässyt. Mulla oli ehkä vähän liian radikaaleja ajatuksia mielenterveydenhuollon uudistamiseksi ja persoonallisuustestissä olin kuulemma vastannut ihan päinvastaista, mitä he etsivät. En sitten hakenut uudestaan koskaan, varmaan vähän loukkaannuin tuosta tyyliin 'pitäkää tunkkinne ja opiskelupaikkanne'. Onhan mulla nyt tämänkin ammatin aikana monenlaista käynyt mielessä, varsinkin silloin kun on ollut vähemmän töitä. Yhdessä vaiheessa halusin taksikuskiksi mutta mieheni ei päästänyt, sanoi sen olevan liian vaarallista. Kai mulla oli vähän romantisoitu ajatus itsestäni Travis Bickle-tyylisenä̈ tyyppinä̈. Keravalla ajelisin irtoviikset tuulessa lepattaen. ”Someday a real rain will come and wash all this scum off the streets.” Kyllä mua tulevaisuus vähän pelottaa, keski-ikäinen naisnäyttelijä kun ei välttämättä ole mitään kovaa valuuttaa. Tosin tuntuu, että tämäkin on hieman muuttumassa naiskäsikirjoittajien ja ohjaajien määrän lisäännyttyä. Kyllä mulla kaikenlaisia vaihtoehtoja aina välillä päässä liikkuu, mutta heti kun alan kunnolla kehitellä, tulee eteen joku ihana teatteri-, leffa-, tai telkkarityö.”

Miksi olet näyttelijä? ”Se on mun keinoni kertoa tarinoita, ilmaista itseäni, tehdä itseni kuulluksi ja nähdyksi. En osaa tähän oikein muuta vastata. Se on mun tapani olla olemassa. Vaikka tämä on mun ammattini, on tämä myös elinikäinen oppimisen mahdollisuus. Pystyn kehittämään itseäni läpi koko elämäni, näen sen myös niin. Tässä on henkisen kasvamisen mahdollisuus sen lisäksi, että elätän tällä työllä itseni.”

Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet urasi varrella saanut ja mistä/keneltä se on mahdollisesti tullut? ”Suurella sydämellä näitä hommia on tehtävä, Q-teatterin alkuajoista on tämä lähtenyt. Teatterikoulussakin kyllä korostettiin, että pitää yrittää säilyttää tietty kipinä ja innostus työhön. Kyllä mä itse yritän kovasti pitää tuosta kiinni, en jaksa katsoa enkä varsinkaan itse tehdä mitään väsynyttä nyhertämistä. Teatterinteossa pitää olla kipinä ja innostus mukana, ja mulle se on aika helppoa, koska innostun kaikista uusista asioista. 'Onnelin ja Annelin talvi'-elokuvassa näyttelin noin 15 cm pitkää Vaaksanheimon perheen äitiä. Elokuvassa oli jättikokoisia esineitä ja mä sain ihan mielettömät kicksit niistä. Jee jättiläislusikka! Jättiläislankakerä! Joka aamu kuvauspaikalle tullessa oli jotain uutta ihanaa ihmeteltävää, joka stimuloi hyvin myös roolin rakentamisessa.”

Onko sinulla mahdollisesti omia esikuvia tms. joita erityisesti ihailet tai arvostat? ”Onhan niitä – kaikki muut näyttelijät! Arvostan jokaista, joka tekee hommaansa oikealla asenteella ja niin, että hänellä on jotain sanottavaakin.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Q-teatterissa, Lahden Kaupunginteatterissa, Tampereen Työväen Teatterissa, Hämeenlinnan Teatterissa, Seinäjoen Kaupunginteatterissa (kiinnityksellä), Joensuun Kaupunginteatterissa, Riksteaternissa Ruotsissa, Wasa Teaternissa, Vapaa Teatterissa Berliinissä, Keski-Uudenmaan Teatterissa, Espoon Kaupunginteatterissa, Helsingin Kaupunginteatterissa ja Kansallisteatterissa.”

Mainitse muutama itsellesi tärkeä roolityö tai produktio. ”Lahden Kaupunginteatterin 'Anna Liisa', jonka ohjasi Sirkku Peltola, on mulle todella tärkeä työ ja siinä mulla oli nimirooli. Ja kyllä Keski-Uudenmaan Teatterin 'Nummisuutarit' Krapin kesäteatterissa oli ihan mahtava kokemus, ihania tyyppejä ja Juha Hurme on hieno ohjaaja. Olin siinä herkullisessa roolissa viinaanmenevänä velipoika Iivarina ja roolityöstäni tulin verratuksi nuoreen Juha Mujeeseen, mikä on kyllä valtava kunnia! Lisäksi haluan mainita Kansallisteatterin 'Oppitunti ja Tuolit', Eugène Ionescon pienoisnäytelmät. Otso Kautto ohjasi ja produktio oli kyllä kaikenkaikkiaan hyvin opettavainen. Teksti oli todella vaikea, mutta kiinnostava. Mukana oli lisäkseni arvostamani konkarit Seela Sella ja Jukka Puotila.”

Onko sinulle kenties jotain roolihaavetta? ”Tällä hetkellä musta tuntuu siltä, että haluaisin tehdä jotain tosi modernia, sellaista missä olisi paljon liikuntaa. Jotain vähän epäteatterityyppistä. Oon tehnyt paljon ns. perinteistä teatteria, olisi kiva olla mukana sellaisessa jutussa, jossa käytettäisiin muitakin keinoja kuin perusnäyttelijäntyötä. Sit haluaisin tehdä 'Huomenna hän tulee'-näytelmästä Vladimirin tai Estragonin roolin, mutta Samuel Beckett on kieltänyt, että hänen näytelmissään naiset eivät saa esittää miehiä, koska kuulemma nainen ei voi tietää, miltä eturauhastulehdus tuntuu...”

Jos saisit valita maailmasta ihan kenet tahansa, kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä? ”Nuori Robert De Niro... mä en tosin ehkä pystyisi näyttelemään hänen kanssaan, koska hän olisi liian ihana. Kirkuisin ja pyörtyisin ja laskisin varmaankin alleni, heh. No, kyllä mä Humphrey Bogartin kanssa haluaisin näytellä. Hänkin on lyhyt ihminen. Hänenkin kanssaan voisi tosin tulla sama ongelma kuin nuoren De Niron kanssa. Naisista haluaisin ehkä näytellä Holly Hunterin tai Kathy Batesin kanssa.”

Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi mahdollisesti kappale? ”Mä haluaisin laulaa M.A. Nummisen kanssa kappaleen 'Ave Maria' ” hihittää Anna-Leena.

Miten määrittelisit sanonnan 'teatterin taika'? ”Siinä on teatterin taikaa, kun juttu lähtee yhtäkkiä lentoon, kun näyttämöltä huomaa olevansa yleisön kanssa samalla aaltopituudella. Tai jos joku muuntuu toiseksi ihmiseksi teatterissa. Meillä oli TeaKissa kakkosvuosikurssilla naamioteatterikurssi, jota veti Mario Gonzales. Hänellä oli mukanaan assistenttipoika, joka oli jotenkin estyneen oloinen, ei koskaan puhunut mitään, hoiteli hommiaan huomiota herättämättä. Viimeisenä kurssipäivänä me pyydettiin Marioa näyttämään, miten maskin kanssa esiinnytään ja hän kieltäytyi mutta sanoi, että assistentti voi näyttää. Poika otti maskin ja mustan kaavun, meni hetkeksi tuolin taakse ja kääntyi. Se poika muuttui yhtäkkiä täysin toiseksi henkilöksi, jopa maskin rajat häipyivät. Yhtäkkiä edessämme oli vanha äijä, Pantalone-hahmo. Siinä oli jotain todella maagista ja mystistä, ja se kolahti muhun ihan täysin. Tuo on sitä mistä mun mielestä näyttelijäntyössä on kyse, ei siitä että esittelet itseäsi vaan sitä, että luot jonkun illuusion tai uuden ihmisen.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua erityisesti? ”Mä inspiroidun melkein kaikesta. Innostuneiden ihmisten kanssa on kiva tehdä töitä, innostuneisuus tarttuu ja silloin saadaan enemmän aikaankin. Mä inspiroidun ihmisistä, miten ne kävelee ja on. Luonto, metsä on mulle rakas paikka. Akut täyttyy mökillä, kun saan siellä kävellä luonnossa. Kaikki uudet keksinnöt ja teknologia, uudet maut... Taidenäyttelyt... mä en osaa itse piirtää yhtään mitään enkä esimerkiksi ymmärrä Mona Lisan hienoutta, mutta vaikutuin todella paljon Monet ́n 'Lumpeet'-tauluista. Silloin tajusin, että kuvataidekin voi olla kyyneliin asti liikuttava elämys, ei vain kivoja kuvia. Se on yksilöllistä, mikä kutakin koskettaa.”

Podetko ramppikuumetta/esiintymisjännitystä? ”Ennen ensi-iltaa kyllä. Muuten riippuu vähän jutustakin, toiset vaatii vähän erilaista lähestymistapaa tai valmistautumista. Ensi-illoissa mä olen aika kovakin jännittäjä, mutta se vapautuu kun esitykset lähtevät rullaamaan.”

Onko sinulla omia rutiineja/rituaaleja, joita teet aina ennen esitystä? ”Kyllä mä koitan jotenkin saada kehon auki, venyttelen tai liikun. Nekin vaihtelee sen mukaan, millainen esitys ja rooli on kyseessä. Tykkään kyllä olla hyvissä ajoin teatterilla, mä en pysty siihen, että tulisin viime tipassa paikalle ja vetäisin vain roolivaatteet päälleni. Tykkään ollan valmiiksi siinä tilassa ja meikkaan myös itse, ellei ole kyseessä mikään fantasiamaski tai vastaava isotöisempi. Meikkaamisen aikana keskityn ja käyn juttua läpi. Rooli rakentuu ulkoisesti siinä samalla. Toiset roolit vaativat sitten enemmän liikuntaa, rauhoittumista tai musiikin kuuntelua ennen esitystä.”

Kerro joku legendaarinen kommellus. ”Teatterikoulun ensimmäisen vuosikurssin ensimmäisenä näytelmänä tehtiin 'Romeo ja Julia', siinä oli neljä eri Romeota ja neljä eri Juliaa, mä olin 'loppupään Julia' jolle jäi tehtäväksi tappaa itsensä. No, meillä oli sitten ensi-ilta ja kaikki olimme hirveän innostuneita, olihan meillä näytön paikka. Oli vähän turhankin paljon energiaa. Mun piti ottaa veitsi, jolla lopussa tapan itseni. Hetkeä aiemmin oli munkkia esittänyt kollega energioissaan iskenyt sen veitsen kahvaa myöten lattiaan ja mä en saanut veitseä lattiasta irti! Lopulta aikani kitkutettuani sain sen irti ja sehän oli ihan vääntynyt, epäuskottavasti sillä koitin sitten tappaa itseni. Samassa esityksessä eräänä toisena päivänä meille sattui toinenkin kommellus. Julia tulee paikalle hautaholviin ja Romeon kädessä pitäisi olla myrkkypullo, josta Julia heti näkee mitä on tapahtunut ja luikauttaa pienen monologin, että olisiko pulloon jäänyt pari pisaraa minullekin. No, myrkkypulloa ei näkynyt missään, joten enhän mä voinut lausua sitä monologinpätkääkään, joten tapoin itseni aika lakonisesti sitten vaan, ilman turhia höpinöitä. Kollegani oli laittanut vahingossa pullon taskuunsa. Olin ihan maissa tuon esityksen jälkeen, aattelin että seuraavalla kerralla hautaholvissa ei varmaan ole koko Romeota! Muut esitykset meni sitten ihan hyvin.”

Kerro joku oikein hyvä muisto. ”Kun on mökillä, makaa riippukeinussa ja järvi liplattelee siinä vieressä. Mieletön rauha, joku lintu ääntelee vain lähipuussa. Silloin tuntee olevansa oma itsensä ja kuitenkin osa jotain isompaa kokonaisuutta.”

Käytkö itse seuraamassa teatteria ja mikä esitys on tehnyt viimeksi vaikutuksen sinuun? ”Kyllä mä käyn, mutta aika kuuriluonteisesti. Nyt kun on perhettäkin, en haluaisi olla iltoja pois kotoa sen enempää kuin tarvis. Eniten on lähivuosina kolahtanut 'Perheenjäsen', jonka näin Teatteri Takomossa. Se oli mulle ihan vuosisadan teatteriesitys.”

Tulevia roolejasi tai muita töitäsi? ”Krapin kesäteatteriin tulee 'Särkelä itte' ja olen siinä Särkelän vaimo, ja 'Onnelin ja Annelin talvi'-elokuva tulee syksyllä ensi-iltaan. Muista en uskalla vielä sanoa mitään.”

Onko sinulla mottoa? ”Kaikki on mahdollista.”

Osaatko imitoida ketään? ”En osaa, mä oon maailman huonoin imitoija. Terrieriä osaan matkia, lastani ilahdutan matkimalla terrierin haukuntaa.”

Jos olisit sarjakuvahahmo tai muu fiktiivinen hahmo, mikä olisit ja miksi? ”Haluaisin olla Roope Ankka, kun se on niin ärtyisä ja sillä on paljon rahaa. Tai Kaustinen!”

Jos sinulla olisi jokin supervoima, mikä se olisi? ”Haluaisin lentää ja kiivetä seinää pitkin.”

Jos saisit olla päivän miehenä, miten viettäisit sen päivän? ”Mä pissailisin aika paljon ja pitkin poikin. Merkkailisin reviiriäni.”

Jos ihminen vetäytyisi syksyisin talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken? ”Paljon kirjoja ja älypuhelimen. Jos ei olisi kenttää, voisi kännykällä pelata pasianssia. Eväspuoleksi ottaisin tuoretta ananasta ja matcha-teetä.”

Jos rakentaisit puuhun majan, mitä sinne ottaisit mukaan? ”Samat asiat!”

Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai tiettyyn ajanjaksoon, minne menisit? ”Ranskan vallankumouksen haluaisin kokea ja sitten haluaisin asua englantilaisessa Downton Abbey-tyylisessä kartanossa. Joku pukisi mut ja palvelusväki laittais ruokaa.”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Käyn ostamassa teesihdin ja Tokyokanista sushiriisiä.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Silityslauta (tykkään l- ja s-kirjaimista)

Mistä sanasta pidät vähiten? - Bruttokansantuote

Mikä sytyttää sinut? - Innostuneisuus 

Mikä sammuttaa intohimosi? - Ankeuttaja

Mikä on suosikkikirosanasi? - Vittu

Mitä ääntä rakastat? - Aallon ääntä 

Mitä ääntä inhoat? - Jäätelöauton soitto

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Lentäjä

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Muutosjohtaja

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Are you ready for rock ’n’ roll? (naurua)