sunnuntai 19. heinäkuuta 2026

Täydelliset häät / Tampereen Komediateatteri

 (Mainos / lippu saatu Tampereen Komediateatterista)

 Tampereen Komediateatterin Täydelliset häät sai ensi-iltansa jo kesäkuun alussa, vaan ehtii sitä paikalle myöhemminkin oikein mainiosti. Paikanpäälle astelin tukahduttavan hiostavassa helteessä Tammerfest-lauantaina, ja portilla onnistuivat myymään minulle käsiohjelman ihan vain siksi, että sitä voisi käyttää viuhkan tavoin. Kätevää, kaupat syntyi oitis! Vesipullokin tuli tarpeeseen, vettä tuli kyllä sitten myöhemmin ihan riittämiin taivaaltakin (ja Tampereella taitaa sataa kirjoitushetkelläkin vielä). Onneksi oltiin kaikki katoksen alla.


 Olen sen todennut ennenkin, että en ole ihan täysin farssien ystävä. Aluksi on hauskaa, mutta sitten meno alkaa toistaa itseään ja kyllästyn. Poikkeuksiakin tietysti on, kuten nyt tämä häähässäkkä. Esitys käynnistyy Tapani Kansan R.A.K.A.S. -kipaleen tahdissa niin yllättäen, että vierustoverini säpsähtää, ja sitten hotellin hääsviitin sängystä löytyy Mika-sulhasen (Jere Riihinen) lisäksi tuntematon kaunotar (Pia Piltz). Sulholla on jumalaton kuhmukin otsassa, ja vihkimiseen olisi aikaa vain muutama tunti. Väliovella varustettuun hääsviittiin pelmahtaa vielä bestis/bestman Tommi (Aku Sajakorpi), itse tuleva morsian Kirsi (Idalilja Raipia), siivooja (Sinikka Salminen) ja vielä morsiamen äitikin (Satu Silvo). Katsojahan on ovelasti koko ajan askeleen edellä tapahtumien väistämättömästä kulusta, kun tiedämme alkutilanteen. Voi niitä selityksiä ja valkoisten valheiden määrää, kun porukka yrittää setviä kuka kukin on ja mitä oikeastaan edellisyönä on tapahtunut. Kuka on Salla? Vai oliko se sittenkin Malla? Miten tähän liittyy vessaharja ja tilipitappi-tippitappi? Ja mitä tekemistä Eskolla ja varsinkin Raimolla on tämän kaaoksen kanssa? Kuka saa ja kenelle annetaan? Se selviää parin tunnin aikana, ehkä. Kompakti kesto muuten, tykkään.

 Mainioita kierroksia saavat näyttelijät aikaan, vaan näin jalkapallon MM-kisojen mitalipelien aikaan täytyy antaa varsin uniikin tönköstä jalkatekniikasta erityismaininta ja virtuaalinen diplomi Sinikka Salmiselle, huh mikä ryhtiritva muutenkin koko ilmeikäs siivoojatyyppi! Päivän ehdottomasti parhaat naurut ja muutamat väliaplooditkin. Ajoituksesta erityispointsit ukonilmalle. Alkupuolella kun selkeästi toisiinsa vetoa tunteva pari muistelee yhteistä yötä ja samantien jyrisee ykskaks kunnolla. "Love is in the air" lukee seinällä ja ilmassa on selkeästi myös sähköä, äänitehosteiden kera.

Aku Sajakorpi, Sinikka Salminen ja Jere Riihinen

 Sateenvarjoksi käsiohjelmasta ei kuitenkaan ollut, kunnon myräkkä pyöri Tampereen keskustan yllä esityksen jälkeenkin ja kadut tulvivat. Sateenvarjosta huolimatta en selvinnyt kuivin jaloin enkä vaattein rautatieasemalle. Voisikin sanoa, että varsin kosteissa merkeissä sujui tämänkertainen reissuni Tampereelle. Täydelliset häät koettavissa vielä 8.8. asti. Lisäinfoa tästä linkistä

~

TÄYDELLISET HÄÄT / Tampereen Komediateatteri

Ensi-ilta 6.6. 2026, kesto noin 2h (väliaikoineen) 

Rooleissa : Pia Piltz, Idalilja Raipia, Jere Riihinen, Aku Sajakorpi, Sinikka Salminen ja Satu Silvo 

Käsikirjoitus Robin Hawdon, suomennos Sarianne Paasonen, ohjaus ja lavastus Panu Raipia, pukusuunnittelu Kaisa Savolainen, kampaus- ja maskeeraussuunnittelu Katri Haukijärvi ja äänisuunnittelu Janne Pärnänen

Esityskuvat (c) Harri Hinkka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).