Saha Saimaan rannalla - Balladi työstä ja rakkaudesta

 Myönnetään heti alkuun se, että minusta on hiljalleen tullut kovin mukavuudenhaluinen enkä jaksa aktivoitua lähtemään kovin kauas enää teatterin perässä, vaikka kovin rakas harrastus onkin. Kesäisin olen suosinut "tuttua ja turvallista" ja reissujeni kohteiksi on valikoitunut paikkoja, joissa katsomo sijaitsee kivasti katoksen alla, eli ei haittaisi vaikka sataisi koko esityksen kuin saavista kaataen. Ja sitten tuli tämä erittäin helteinen heinäkuinen lauantai, jolloin löydän itseni kolmen tunnin ajomatkan päästä Joutsenosta (tai Joussenosta, kuten esityksessä paikkaa kutsutaan) hikoilemasta katoksettomasta täpötäydestä katsomosta, jossa aurinko porottaa suoraan kasvoihin ja tuntemattoman vierustoverin hikinen reisi liimaantuu kiinni omaani. Nautin silti! Pieni viilentävä tuulonen käy järveltä (eikä mikä tahansa järvi vaan Saimaa), puuhake tuoksuu... Sattumalta en tästä kohteesta kyllä itseäni löytänyt, sillä liput tuli hankittua aikoja sitten. Erityisesti kiinnosti tuttu kaksikko Martti Manninen - Sonja Pajunoja, heitä lähden mielelläni katsomaan ja kuuntelemaan kauemmaksikin. Toki itse tarinakin ja etenkin esityspaikka kiehtoi jo ennalta.

Martti Manninen ja Sonja Pajunoja

 Harvinaislaatuinen on tämä miljöö kyllä, kesäteatteriksi! Ei tule äkkiseltään mieleeni mitään vastaavaa, vaikka järvimaisemapaikkoja olen nähnyt muuallakin. Teatteri on nimittäin rakennettu Honkalahden Sahan rantalaiturille, ja itse Honkalahden Saha täyttää tänä vuonna kunnioitettavat 120v. Lauantain näytöksessä oli runsain määrin Stora Enson nykyisiä työntekijöitä, ja jotenkin minulle tuli hirmuisen herkistynyt olotila siitä ajatuksesta, että vuodet vierivät ja sukupolvet vaihtuvat, vaan Saimaa se siinä vieressä elämänmenoa ja ihmisiä katselee, on katsellut ja tulee katselemaan jatkossakin.

 Enpä ole aiemmin nähnyt näytelmää, jonka alussa kaksi venettä kohtaa ihan oikeasti toisensa vesillä. Mieli herkistyi jo siitä, kun bongasin ensimmäisen soutelijan ennen ensimmäistäkään repliikkiä! Vikke (Martti Manninen) ja Helmi (Sonja Pajunoja) kohtaavat vähän sattumalta. Vikke pestautuu sahalle töihin saunavastaavaksi, Helmi taas ansaitsee pienen elantonsa kalastuksella. Nuoret törmäävät toisiinsa useammankin kerran milloin missäkin yhteydessä, jotain mystistä heidän välillään on vaan aina tulee jotain muuta eteen. Mieleni tekisi huutaa katsomosta, että haloooo, tajutkaa nyt ja sanokaa ääneen ne lauseet, jotka ilmassa selkeästi roikkuu! Saamme ilon tutustua myös sahan työntekijöihin, joista suosikkini on kipakkaluonteinen Hurjansaari (Aapo Stavén). Nuorta lempeä edustaa kotiapulainen Hilma (Sanni Kauppinen) ja suomea opetteleva Borovikoff (Juho Rantonen), kypsempää parisuhdetta sahan johtaja Serenius (Ilkka Hämäläinen) kera vaimonsa Olympiadan (Niina Ahola). Yleisön saa nauramaan etenkin sattuneesta syystä haaruksiaan raaviskeleva Sulo (Sami Sivonen). Vaan kuka saa lisänimen "Pempula"? 

 Tapahtumat sijoittuvat sadan vuoden taakse, vaan eipä ihmisten haaveet ja unelmat miksikään muutu sadassakaan vuodessa. Rakkaus, elämän valinnat, ilot ja surut, pettymykset, työn merkitys, vastakkainasettelu ja me vastaan ne -ajattelu, monessakin mielessä. Jotenkin korostui yhteisöllisyys, yhdessä tekeminen ja selviytyminen haasteiden kohdatessa. Rinnalla ja tukena ystävä, ihastus, puoliso, työkaveri. Vaan kansalaissodasta ei ole kovinkaan montaa vuotta, sekin kummittelee mielissä.

 Niinhän siinä käy, että kyyneleet kirveltävät silmiäni heti alkupuolella Helmin laulaessa "Kuinka olla yksinäinen lintu". Miten hienoja ovat Sari Kaasisen säveltämät kappaleet muutenkin, osa menee suoraan jalan alle ja osa suoraan sydämeen. Huomaan liikuttuvani kovin herkästi kauniista tanssikuvioista, viulusta, haitarista, kanteleesta, näyttämön päältä juuri oikealla hetkellä liitävästä satunnaisesta lokista, saunan tuoksusta, mukavasta murteesta. Rakastan murteita! Mie ja sie. Tarina ja laulut vievät mennessään. Tämä on täydellinen esitys juuri tässä paikassa. Tämähän on kulttuuriteko! Millainen vaikutus tällä on paikallisiin? Miltä mahtaa tuntua hänestä, jonka perheeseen on saha tuonut elannon ennenmuinoin ja edelleen, kun tämä paljasjalkainen hämäläinenkin tuntee suurta ylpeyttä onnistumisesta ja tekemisen meiningistä? Näin ja koin jotain uniikkia ja suurella sydämellä tehtyä. 

Vikke halonhakkuussa

 Olin yhtä hymyä esityksen jälkeen, vaikka niskani kärvähti, viuhkani hajosi ja vaatteet olivat liimaantuneet ihooni kiinni. Ei tunnu missään! Eipä käynyt kateeksi näyttelijöitä, kun mukana kaikenlaista sahatavaran käsittelyä, halonhakkuutakin ja reippaita tanssikuvioita. Hellehattua, viuhkaa ja juotavaa mukaan (eräs herra oli katsomossa jopa sombrero päässään, taisi olla ihan järkivalinta), ja sadeviittaa kosteamman sään sattuessa.

Lisäinfoa tästä linkistä. Korostan vielä, että esityskausi on vain 25.7. asti, joten kiirehdi, jos mielit nähdä tämän pienen suuren helmen. Elokuun puolella on jo liian myöhäistä, ja osa näytöksistä on jo loppuunmyyty tai ainakin liput ovat vähissä.

 Saha Saimaan rannalla - Balladi työstä, rakkaudesta, joussenista ja ihmisistä

 ~

SAHA SAIMAAN RANNALLA - Balladi työstä ja rakkaudesta 

Kantaesitys 8.7. 2026 Honkalahden sahan rannassa, kesto noin 2h 30min (väliaikoineen) 

Rooleissa : Martti Manninen, Sonja Pajunoja, Ilkka Hämäläinen, Niina Ahola, Aapo Stavén, Minna Mänttäri, Juho Rantonen, Sanni Kauppinen, Sami Sivonen, Teemu Simpanen ja Tommi Männistö

Muusikot Virve Jääskeläinen (kapellimestari ja harmonikka), Ella Talka (kantele), Eelis Kurkela (rummut) ja Åke Forsell (kontrabasso)

Käsikirjoitus ja laulujen lyriikat Petter Sairanen, ohjaus Johanna Juslin, laulujen sävellys Sari Kaasinen, sovitus Virve Jääskeläinen ja työryhmä, skenografia Anu Pirilä, tarpeisto ja rekvisiitta Satu Kivistö ja koreografia Anu Itkonen

Tuotanto Millilleen Events

Kuvat (c) VMH Productions