Made in Bangkok / Tampereen Teatteri

Made in Bangkok / Tampereen Teatteri, Frenckell-näyttämö

Ensi-ilta 4.10. 2012, kesto 2h 30min väliaikoineen

Ikäsuositus yli 15-vuotiaille

Ohjaus Johanna Freundlich

Rooleissa Mikko Kanninen, Lari Halme, Esa Latva-Äijö, Eeva Hakulinen, Ilpo Hakala, Jerry Wahlforss, Veera Tapanainen ja Ida Sofia Fleming (ja äänirooleissa Mikko Hänninen ja Risto Korhonen)

Taustaa : Brittiläisen kirjailija-ohjaaja Anthony Minghellan käsikirjoittama tirkistys kaukomatkailuun on saanut kantaesityksensä Lontoossa jo vuonna 1986 ja on edelleen järkyttävän ajankohtainen. Hänen tunnetuin teoksensa on Englantilainen potilas, joka voitti aikoinaan Oscar-palkinnon parhaasta ohjauksesta. Tässä näytelmässä ryhmä länsimaalaisia tekee välilaskun Bangkokiin. Jokaisella on omat odotuksensa ja toiveensa matkasta ja ne saavat hämmentäviä ja yllättäviä käänteitä tarinan edetessä. Ennen kaikkea katsomon puolella ollaan hämmentyneitä omista ajatuksista.

Eeva Hakulinen ja Mikko Kanninen / kuva Harri Hinkka,TT

Plussaa : Näyttelijät olivat lavalla jo yleisön saapuessa paikalle ja mitä aiemmin saapui, sitä enemmän ehti seuraamaan heidän käytöstään lentokentällä ja tekemään kenties jo omia johtopäätöksiä siitä, kuka tulee käyttäytymään milläkin tavalla tarinan käänteissä. Porukasta erottui jo tässä vaiheessa selkeästi pari hahmoa - ylienerginen jatkuvasti äänessä oleva Gary Alexander (Lari Halme) sekä turvallisuutta ja rauhallisuutta huokuva hammaslääkäri Edward Gover (Ilpo Hakala). Mielenkiintoista todellakin oli se, miten alkuvaiheessa ajatteli todella stereotyyppisesti kaikista roolihenkilöistä ja valitsi omat "sankarinsa ja inhokkinsa". Tarinan edetessä ei sitten loppupeleissä enää tiennyt, kenen puolella on ja kuka tekee oikein, kuka väärin. Hämmentäviä ajatuksia pää täynnä! Pidin näytelmän visuaalisesta puolesta erittäin paljon. Musiikki, värimaailma ja valot veivät kauas pois marraskuisesta pimeydestä ja se toi jonkinlaista rauhaa näihin käänteisiin. Roolituspuolella tuntui kaikki menneen nappiin, kaikki olivat nimittäin erittäin loistavia. Britterin pariskunta Eeva Hakulinen ja Esa Latva-Äijö tuntui aluksi oikealta perusmeiningin kulttuurimatkailijaparilta, mutta kummallakin löytyi sitten hiukan erilaiset kiinnostuksen kohteet ja intressit. Kauttaaltaan valkoiseen pukeutunut Adrian West rastoineen (Mikko Kanninen) huokui koko olemuksellaan tyyneyttä ja luotettavuutta, toisin kuin assarinsa Gary. Ärsyttävä, röyhkeä ja juuri siksi niin ihana Lari Halme! Olen pitänyt hänen tyylistään jo pitkään ja tälläkään kertaa mies ei pettänyt. Mieletöntä heittäytymistä! Ilpo Hakalan hammaslääkäri, Maailman terveysjärjestön avustaja mr Gover oli täynnä hyvyyttä ja kohteliaisuutta niin paljon, että lopulta epäilykseni heräsivät. Mielikuvitukseni tosin teki minulle tepposet, eli menin ajatuksissani liiankin pitkälle. Kaiken keskellä häärää ahkera ja ystävällinen Net (Jerry Wahlforss), hotellityöntekijä joka on valmis täyttämään vieraiden jokaisen toiveen ja pitämään heidät tyytyväisinä. Ja tietysti ihanat Veera ja Ida Sofia, joiden tehtävänä oli olla hiljaisia, kauniita ja nöyriä tyttöjä. Jokaisella tosiaan omat motiivinsa toimia miten toimivat ja katsojalle jää tehtäväksi jäädä kiinni omista ajatuksistaan ja omista moraalikäsityksistään. Lisäplussaa vielä informatiivisestä, kompaktista käsiohjelmasta!

Lari Halme, Jerry Wahlforss, Mikko Kanninen ja Esa Latva-Äijö / kuva Harri Hinkka,TT

Miinusta : ei moitittavaa

Muuta : En ole koskaan käynyt Thaimaassa, joten minulla ei ole minkäänlaisia omakohtaisia kokemuksia näistä reissuista. Kaikki perustuvat toisten kertomuksiin ja ennakkoluuloihin, ja niiden perusteella olen tehnyt aikoinaan omat johtopäätökseni. Mieleeni jäi lause "Mitä täällä tapahtuu, kertoo meistä!" Joku yleisössä aplodeerasi spontaanisti sen kuultuaan. Esityksen jälkeen olin syvän hämmennyksen vallassa pitkään, hiljainen ja itkuinenkin. Luulin näkeväni hassunhauskaa komediaa ehkä, mutta kovin montaa kertaa minua ei naurattanut. Näytelmä herätteli ja pisti ajatukset moneen kertaan niin sekaisin. Tätä on teatteri parhaimmillaan. Tämä jäi kaihertamaan pitkäksi aikaa. Enkä edes lopulta tiedä miksi!? Minähän en ole tehnyt mitään, vai olenko?

Made in Bangkok saa täydet viisi tähteä *****.

Urakkaporukka / Tampereen Työväen Teatteri

Urakkaporukka / Tampereen Työväen Teatterin Vanha päänäyttämö

Ensi-ilta 4.9. 2012, kesto noin 2h 10min väliaikoineen

Ohjaus Pentti Kotkaniemi

Rooleissa Heidi Kiviharju, Janne Kallioniemi, Aimo Räsänen, Miia Selin, Tommi Raitolehto, Jyrki Mänttäri, Ilkka A. Jokinen ja Tuire Salenius

Taustaa : Tanskalaisen Line Knutzonin käsikirjoittama näytelmä on pyörinyt täysille katsomoille aiemmin niin Tukholmassa, Göteborgissa kuin Kööpenhaminassakin. Absurdista huumoristaan tunnettu Knutzon on tällä hetkellä Pohjoismaiden kiinnostavimpia näytelmäkirjailijoita, ja hänen teksteistään on Suomessa aiemmin nähty ainakin Riihimäen teatterissa pyörinyt Pian koittaa aika. Tässä näytelmässä nuoripari Annika ja Hannes (Heidi Kiviharju ja Janne Kallioniemi) asustelevat keskellä rakennustyömaata, josta on tarkoitus tulla oma unelmien koti ihan pian. Rakennushommelit näyttävät tosin vähän venähtäneen, vaikka hommia paiskotaan (kirjaimellisesti) aamusta iltaan ahkeran urakkaporukan toimesta...

Ylhäällä Heidi Kiviharju ja Janne Kallioniemi, remppamiehinä Ilkka A. Jokinen ja Aimo Räsänen / kuva Janne Renvall,TTT

Plussaa : Alkuasetelma oli herkullinen, remppa todellakin näytti olevan pahasti kesken ja tarinan edetessä homma senkun hankaloitui. Musiikki pauhasi ja hurtti huumori lensi rakennusmiesten kesken. Yleisöstä kantautui naurua tämän tästä, joko katsomossa oli paljon remppamiehiä tai sitten itse remontin/rakennushommien keskellä eläneitä ja siksi oli helppo samaistua tapahtumien kulkuun. Matkoillaan mahtaillut ystäväpariskunta Jatta ja Kari (Miia Selin ja Tommi Raitolehto) oli mainio, Jatan tapa sulkea silmät ja paeta omaan maailmaansa oli ovela ja itse aion kokeilla joskus samaa... Minihameen kanssa taisi olla myös hiukan hankaluuksia! Kovasti huvitti myös kohtaus, jossa Annika ja Kari visualisoivat mielessään takan paikkaa ja käyvät oikein ulkona katsomassa, että miltä se mahdollisesti näyttäisi ikkunasta katsottuna. Sille ei myöskään voi mitään, että kunnon vessahuumori jaksaa naurattaa aina ja se perinteinen, eli jonkun kompurointi portaissa. Aimo Räsänen vastaavana mestarina oli jees, vaikkakin sangen "aimoräsänen" eli taattua laatua muttei mitään uutta ja yllättävää. Mieleeni jäi lause "Ette te maallikot näistä mitään ymmärrä", itseäni ainakin vedätettäisiin noissa hommissa ihan 100-0. Valmistuihan se unelmakotikin sitten, mutta hiukan eri tavalla mitä aluksi luultiin.

Miinusta : Ei tämä nyt ihan sellainen ollut mitä ennalta kuvittelin, etenkin siinä vaiheessa tarina lähti mielestäni väärille urille kun työmiehiä alkoi vain katoamaan eikä niitä sen enempiä kukaan ihmetellyt. Hanneksen äiti (Tuire Salenius) saapui paikalle ja odotin varmaan vähän enemmän noloja tilanteita ja hassuja sattumuksia remontin keskellä, mutta ei. Jonkinlaista romanssintynkää myös odotin hänen ja Virtasen (Ilkka A. Jokinen) välille... Loppua kohti tuli ihme kiire ja asioiden todellinen luonne paljastui jotenkin hätäisesti vain sivulauseessa. Ymmärrän toki, että loppupuolella pidetty viulukonsertto oli siksi, että taustalla saatiin lavasteita vaihdettua, mutta jotenkin se siinä tilanteessa tuntui sangen päälleliimatulta ja turhalta kuviolta. Loppu tuli myös vähän yllättäen ja jäin vain ihmettelemään, että noinko helpolla pariskunta tekosistaan sitten pääsi. Enemmän odotin sellaista remppamiesten keskinäistä kohkaamista tosiaankin.

Muuta : Hulvattomaksi komediaksihan tätä kovasti mainostetaan, mutta minulta meni ainakin muutama vitsi sitten totaalisesti ohi. Ehkä olisi naurattanut enemmän, jos olisi ollut jotain omakohtaisia kokemuksia moisista raksahommista ja remontin keskellä asustelemisesta. Ehkä ei. Tämä oli sellaista peruskauraa, josta ei juurikaan jäänyt jälkipolville muisteltavaa mahtavana teatterielämyksenä.

Urakkaporukka saa kolme tähteä ***.

Haastattelussa Turkka Mastomäki

Turkka Mastomäen tapasin Hämeenlinnan Verkatehtaan kahvilassa elokuun loppupuolella.

Vuonna 1970 syntynyt Turkka on horoskoopiltaan rapu. Hän kertoo olevansa kotoisin Hämeenkyröstä, tosin lapsuutensa hän vietti Noormarkussa. Tällä hetkellä hän asustelee Hämeenlinnassa.

Mitä harrastat? ”Koiraharrastus ja koiranäyttelyt lähinnä. Leonberginkoiran rotuun ja mielenmaisemaan tutustuminen on vallannut viimeisen vuoden aikana vapaa-ajan hyvin paljon ja kaikenlainen nikkarointi myös. Ai niin ja pelaan kerran viikossa sulkapalloa!” Turkka kertoo.

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi? ”Näissä harrastuksissani olen kehittynyt mielestäni koko ajan, rakennuspuolella etenkin ja siitä olen suorastaan ylpeä. Olen rakentanut itse sellaisen betonisen holvisavusaunan maan alle, oli mulla aika-ajoin siinä apua mutta pääosin se on mun kädenjälkeni joka siinä näkyy.”

”Ammatillisessa mielessä olen omasta mielestäni suht laaja-alainen, eli otan haltuun jutut hilpeästä komediasta vakavampiin aiheisiin. Musiikilliset lahjani ovat keskinkertaiset. Vaikeaa sanoa että mikä olisi se ”mun juttu”. Kesällä kun ohjasin ekaa kertaa, olin todella iloinen huomattuani, että on sen verran jäänyt takkiin että sekin puoli hoitui. Aluksi vähän pelotti ja jännitti lähteä siihen mukaan!”

Minkä taidon haluaisit osata? ”Haluaisin osata soittaa jotain instrumenttia, mielellään sellaista jolla pystyisi helposti itseään säestämään. Sanotaan nyt esimerkiksi vaikka kitara. Se olisi kyllä tosi kiva ja siitä olisi varmasti hyötyä myös ammatillisessa mielessä. Sehän ei oo mitään maailman vaikeinta hommaa jos ei vaadi itseltään ihan mahdottomia, eli sen voisi vielä joskus ottaa asiakseen ja opetella.”

Löytyykö suvustasi muita tällä alalla olevia ihmisiä? ”Kolmesta vanhemmasta sisaruksestani nuorin harrasti ja oli hetken aikaa ammatissakin 80-luvun lopulla ja 90-luvun alussa, mutta sitten hän jätti nää hommat ja mä sain hänen kauttaan jonkinmoisen innoituksen ja idean tästä, en nyt sanoisi kutsumuksesta, vaan siitä että lähdin pyrkimään tähän ammattiin”, Turkka muistelee.

Turkka Mastomäki / kuva Teatterikärpänen

Siskon innoittamanako siis lähdit tälle tielle? ”Lukiossa mut pakotettiin kerran esiintymään puurojuhlassa, kun mä olin sillai passiivinen noissa yhteistoiminnoissa. ”Nyt sun on kannettava kortesi kekoon!” Join kassillisen pussikaljaa jotta uskalsin mennä näyttämölle ja sit mä vedin siellä imitoiden ja improvisoiden sellaisen Kylli-täti -shown ja se oli mahtava menestys! Mä en oikeesti esiintynyt aiemmin, olin nuorempana pohjimmiltani ujo. Mä vaan katoin sitä siskoni teatteritouhua ja katoin niitä jengejä ja vaikutuin niistä näytelmistä ihan hirveesti, et toi vois olla mun juttu. Vanhemmat joskus vei mua nuorempana teatteriin, mutta ei siitä silloin mitään kipinää vielä syttynyt. Lukion tokalla kaverin kanssa laitettiin hakupaperit Teakiin, se oli meidän yhteinen salaisuutemme. Se toinen meni sitten pääsykokeisiin ja mä en. Aattelin silloin, että ei ei tuommosta hömpötystä vaan että joku konservatiivinen ammatti pitää olla ja ensin käydään lukio loppuun ja mietitään ihan rauhassa vaihtoehtoja. Niin se sitten loppujenlopuksi menikin. Mä kävin lukion loppuun, kirjoitin ylioppilaaksi, menin armeijaan ja aattelin, että siellä pikkuhiljaa joku asia valkenisi mulle. Olin armeijassa Heikki Vihisen kanssa samaan aikaan ja Pote muistaa, että mä olisin siellä puhunut haluavani näyttelijäksi. Itse en kyllä muista sellaista sanoneeni. Sen muistan, että faija toi mulle sinne lakikirjat että nyt rupeet poika lakia lukemaan, ja mä avasin ne ja suljin samantien. Loput 11kk ne kirjat oli kiinni ja vieläkin mä arvoin ja ihmettelin, ja olinhan mä vuoden kunnalla lapiohommissakin. Ehkä se viimeinen niitti oli sitten se, kun mä olin ollut armeijassa metsäkeikoilla ja sun muuta yhden talven ja seuraavan talven olin lapionvarressa, niin mietin että kyllä sisätöihin on päästävä ja sit mä hain Teakiin.”

”Oli mulla kyllä muutamia muitakin vaihtoehtoja mielessä, esim. historiaa lukemaan. Välillä vähän sapettaa, että voi vitsi miksen mä valinnut sitä... Harkitsin myös lentäjäksi kouluttautumista, mutta noin se nyt meni! Noin sen piti mennä. Ja mähän olen ollut lentäjäkin, kaksi vuotta tehtiin sitä sarjaa ”Samaa sukua, eri maata”. Onhan näissä hommissa eroja...nykyään mä aloitan päivän sillä että mä menen tuonne mustaan pimeään huoneeseen keinovaloihin, kun taas lentäjä nousisi puolessa tunnissa tuonne pilvien yläpuolelle ja näkisi joka päivä auringon.”

”Pääsin sitten Teakiin ensiyrittämällä sisään ja opiskelin siellä ´91-´95. En ole tosin koskaan valmistunut sieltä. Jaa miksikö? Siksi, koska Franzénin Pete kielsi mua valmistumasta. Jaa miksi? Sen takia, koska luuserit valmistuu ja lahjakkaat otetaan sieltä kesken koulun pois... Ei mulla hirveesti jäänyt opintoja kesken, lähinnä se kirjallinen opinnäytetyö multa puuttuu ja jotain muuta. Se vaan jäi silloin eikä se silloin siinä painanut. Sen jälkeen se on kiusannut mua tasaisesti kohta 20v, et jos mä joskus teenkin jotain muuta ja olisi joku virallinen ammatti ja paperi. Jos mä vaikka muutan Joutsenoon ja haen sieltä kulttuurisihteerin virkaa niin miten mä haen sitä...” Turkka naurahtaa.

”Meidän kurssi oli kyllä tosi kova ja hyvä porukka, olen onnellinen siitä että kaikki ovat pärjänneet hienosti niin alalla kuin elämässään muutenkin. Samaan aikaan oli Tommi Korpela, Tommi Eronen, Peter Franzén, Janne Reinikainen, Esa-Matti Lång, Jussi Johnsson, Timo Tuominen ja mimmeistä Katja Joutsijoki, Petra Karjalainen, Sari Puumalainen, Kirsi Mustalahti, Anu Sinisalo, Susanna Mikkonen ja Kirsi Ylijoki.”

Ei lainkaan hassumpi kattaus...

Miksi olet näyttelijä? ” Kyse on ollut alunperinkin enemmän siitä porukan hengestä eikä niinkään siitä että haluaisi olla esillä. Se tarinankerronta ja yhteisöllisyyden luominen, ja se että hengitetään yleisön kanssa samaan tahtiin, annetaan elämyksiä ja vaikutteita. Välillä aina tietysti tulee niitä hetkiä, ettei aina jaksa olla kauhean motivoitunut ja kaikki jutut ei välttämättä sovi mulle, mutta kuitenkin se on ammattitaito joka on aina olemassa siellä. Joka juttu kuitenkin aloitetaan aina alusta ja tyhjältä pöydältä, mutta sekin on yksi osa sitä ammattitaitoa, että tuntee ja tietää ja hallitsee sen tilanteen ja osaa käyttää itseään siinä. Parhaimmillaan se on toi mitä mä ensin sanoin ja se on se lähtökohta sille, miksi mä olen lähtenyt teatteria tekemään!”

Jos et olisi näyttelijä, millä alalla mahdollisesti olisit nyt? ”Lentäjäksi taidan olla jo liian vanha, että kai mä sitten olisin se historianopettaja joka jaarittelisi luokan edessä niitä historiallisia tarinoita..” Turkka nauraa.

Onko sinulla omia esikuvia? ”Kyllä mä ihailen hirveesti moniakin. Kouluaikoina oli ihan selkeesti esikuvana Heiskasen Kari, se oli meillä proffana. On niitä ollut, tässä iän myötä se on pikkuisen vähentynyt. Se on kääntynyt enemmän nyt niin, että niitä sillai tarvii vähemmän. Aina sitä vähän varastaa, lainaa, käyttää mielikuvitusta että miten joku teki tuon, käyttää tavallaan hyväkseen niitä esimerkkejä ja esikuvia mitä on ollut. Tosiaan Heiskanen oli aikoinaan, Esko Salminen, Kari Väänänen. Ulkomaisista Robert DeNiro ja Christopher Walken.”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ” DeNiro tietenkin. Tuli myös eräs toinenkin mieleen ja osaan kohtuullisen hyvin imitoida häntä ja mua on väitetty vähän samannäköiseksikin, eli olisi ollut mielenkiintoista saada näytellä yhdessä Jussi Jurkan kanssa!”

Jurkka vaiko Turkka? / kuva Teatterikärpänen

Missä eri teattereissa olet näytellyt ja tärkeimmät roolisi? ”No Tampereen Työväen Teatteri ja tärkein rooli oli Jouko Turkan ohjaama ”Rakkaita pettymyksiä rakkaudessa”, näyttelin siinä filosofian tohtori Pekka Himasta, satakunta esitystä olin siinä mukana ja sit lähdin pois Tampereelta ja se jäi pyöriin vielä pitkäksi aikaa. Se oli ihan huikee menestys 90-luvun puolivälissä, todella mielenkiintoinen ja hieno juttu. Sit olen ollut Tampereen Teatterissa, sieltä sanoisin tärkeimmäksi roolityökseni Othellon tässä muutama vuosi sitten, se oli yks raskaimpia ja vaikeimpia töitä. Lohdukseni sitten luin että se on ollut myös Esko Salmiselle ja monelle muullekin se vaikein rooli. Sit mä piipahdin Kansallisteatterissa yhdessä näytelmässä ja sitten Ryhmäteatterin Suomenlinnan kesäteatterissa yksi tärkeimmistä rooleistani, eli Tuntemattoman sotilaan Koskela. Kesäteattereissa olen ollut muuallakin, Pyynikillä olen ollut neljänä kesänä Kalle Holmbergin Pohjantähti-trilogiassa ja useampana kesänä myös Hämeenkyrössä. Sinne tehtiin mm. tosi hieno juttu, Panu Rajalan sovitus ja ohjaus F.E. Sillanpään Hurskas kurjuus, olin siinä sellainen kirjailija-kertoja – hahmo. Siinäpä ne.”

Miten tänne Hämeenlinnaan sitten ajauduit? ”Ai niin olenhan mä Hämeenlinnan teatterissakin ollut,heh! Asuin pitkään Helsingissä ja kävin Tampereella töissä, aattelin siinä reissatessani että miksi ihmeessä mä en asu Hämeenlinnassa, kaunis pieni kaupunki ja keskellä kaikkea. Sit tuli tuo Sani kuvioihin ja hänen kanssaan rampattiin Nurmijärveltä Tampereelle. Sit freelancerina etsin seuraavaa duunia ja soitin Hämeenlinnan teatteriin et olisko teillä mitään, ja Kuikkaniemen Matilla oli mulle rooli tuohon Niskavuoreen kunhan ensin tekisin Viulunsoittajassa Perchikin roolin ja siinä se sitten oli! Sit mä näin yhden asuntoilmoituksen ja näytin sitä rouvalle, tartuttiin siihen kiinni ja muutettiin tänne. Niskavuori oli kyl yksi isoimmista näyttämöduuneista mitä oon koskaan tehnyt ja hyvin merkittävä sillä tavalla, koska oon aina halunnut tehdä Niskavuorta, rakastan sitä yltiöpateettista draamaa ja sitä kuitenkin niin perisuomalaisuutta mitä siinä samaan aikaan on. Se osoittautui monella tavalla haasteellisemmaksi mitä olin kuvitellutkaan, lopputulokseen olin kyllä hyvin tyytyväinen. Koitin siinä roolityössäni tuoda esiin vähän erilaista miesnäkökulmaa mihin Niskavuorissa oli aiemmin totuttu, ja onnistuin siinä kyllä mielestäni.”

Miten sitten päädyit ohjaamaan kesällä Sappeelle ”Noin seitsemän veljestä”? ”Oltiin sovittu Sanin kanssa, että kun meillä on se 2v tytär niin toinen vaan tekee kesän duunia ja toinen on lapsen kanssa. Laskin kuitenkin äkkiä mun budjetin ja huomasin ettei rahat riitä mitenkään. Eurooppa Nelosesta soitettiin, että lähtisinkö näyttelemään Haavelaivaan Keski-Suomeen. Sanoin etten missään nimessä voi sinne ainakaan lähteä, että eikö teillä ole lähempänä mitään. Kuulin sitten, että Sappeella ei ole ohjaajaa ja mä sanoin että ”Nyt on!” Ajatuksena oli, etten koko kesää roiku näytöksissä vaan teen alkukesän duunia ja sit on aikaa olla lapsen kanssa. Ja niinhän se sitten menikin! Ottivat sen riskin, ettei mulla ollut aiempaa kokemusta ohjauksesta. Toivon, että jatkossakin joku soittaisi ja tarjoaisi ohjaushommia. Se oli mulle haaste ja mä sain siitä hirveesti lisäenergiaa ja hyvää fiilistä. Miten se porukka siellä toimi ja leikitteli ja haastoi toisiaan, sitä on teatteri parhaimmillaan kun yleisökin näki miten paljon me nautittiin.”

Onko sinulla jokin roolihaave? ”Olen saanut tehdä tosi hyviä, Koskelat ja Othellot ja sketsipuoltakin. Varmaan niitä rooleja tulee koko ajan sen mukaan miten tää oma elämä tulee muuttumaan ja antamaan. Nyt en pysty nimeämään mitään tiettyä.”

Oletko koskaan katunut ammatinvalintaasi? ”Vähän väliä, aina kun sataa vettä ja aina kun väsyttää aamulla ja pitää mennä tuonne pimeeseen... En missään nimessä oo sillai katkerasti katunut, mutta aina joskus sitä haaveilee että voi hitto, olis voinut olla joku toinen homma... Mut kyllä tää on niin paljon antanut ja rikastuttanut, ja oon saanut upeita ihmisiä tavata. Parastahan tässä on työkaverit, ja ehdoton miinuspuoli on sitten noi työajat.”

Minkälaisessa roolissa koet olevasi omimmillasi? ”Traagisemmat hahmot on ehkä mielletty muidenkin silmissä lähimmäksi mua, mutta on mulla ollut hiton hauskaa noissa huumoripläjäyksissäkin. Mutta ei musikaaleissa!”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Mikä milloinkin. Mä kopioin monia asioita omasta tyttärestä tohon satuun (Kaunotar ja Hirviö). Pääosin muut ihmiset inspiroi mua, mä tarkkailen muita ihmisiä aika paljon. Myös musiikista saan monta kertaa sellaista tietynlaista potkua juttuihin, kirjoista ja elokuvista. Nuorena jo tajusin sen, että sellainen tietyntyyppinen ihmisten tarkkailu (en tarkoita mitään kyttäämistä) on ollut mulle aina enemmän tai vähemmän kiinnostavaa.”

Kärsitkö ramppikuumeesta tai esiintymisjännityksestä? ”Kyllä ja erityisesti ensi-illoissa. Suu kuivuu, hikee pukkaa ja pelkää ettei muista mitään, tulee pieniä paniikkihäiriömäisiä oireita, mutta niistä yleensä selviää aika nopeasti, et sit kun menee vaan lavalle niin se menee ohi. Ei mulla ihan valtavaa esiintymisjännitystä oo, yleensä nää jutut on niin hyvin harjoiteltuja et sit kun saa jostain ohjenuorasta kiinni ja tekee sen niin kuin sen on tehnyt, niin silloin tietää että siitä selviää. Parhaimmillaan on niin varma siitä jutustaan että sillä pystyy pelaamaan ja leikkimäänkin.”

Onko sinulla jotain omia rituaaleja tai taikauskoon liittyviä juttuja ennen esitystä? ”Mä aina kyllä kehittelen jonkun idioottimaisen jutun, että esim. Niskavuoressa mä söin Mynthon-pastilleja niin paljon että... no niillähän on niitä laksatiivisia vaikutuksia. Taikauskoon liittyen on niitä, että plaria ei saa heittää lattialle ja jos se tippuu niin sitä pitää suudella, teatterissa ei saa viheltää... Yleensä joka esitykseen tulee joku juttu ihan puolivahingossa, kerran mulla piti olla pussillinen niitä äiteliä autonrenkaita, tungin niitä suun täyteen, nielaisin ja sit näyttämölle”, Turkka naurahtaa.

Suisto-klubin ovi auki !! / kuva Teatterikärpänen

Kerro jokin hauska sattumus! ”Onhan sitä kaikennäköistä sattunut, mutta yksi mitä mä jaksan aina lämmöllä muistaa koko loppuelämäni on sellainen, kun menin teatterikoulusta Työvikseen ja paikkasin Nuojuan Mikaa yhdessä näytelmässä (Solveigin laulu). Siinä mun roolissani ei ollut montaa repliikkiä, meillä oli yksi lyhyt harjoitus vaan päivällä ja illalla oli esitys. Siinä oli sellainen kohtaus, jossa poljetaan Saarelaisen Immun kanssa polkupyörällä ja kaadutaan ja tää mun hahmo rupeaa etsimään sitä isoisää. Kaikki nyt tietää että se on ruotsiksi ”fafa” (farfar) ja mä kun en oo ikinä ruotsinkielestä niin välittänyt eikä sitä oo tarvinnut osata.. No siinä esityksessä sit kaadutaan sillä fillarilla ja mä mietin että ”Mikä perkele se sana nyt oli!” ja sanoin sit ”DEFA” ja Immu putoo niin hirveeseen räkätysnauruun ja mua nolottaa niin älyttömästi tietysti oma sivistymättömyyteni, et en ees ton vertaa ruotsia muistanut et se on fafa eikä mikään auton sisätilanlämmitin!”

Kerro jokin oikein hyvä muisto! ”Olin 25-vuotias ja päässyt just koulusta ja ruvettiin tekeen Jouko Turkan kanssa kanssa Tampereella töitä. Olin aika kovan paikan edessä ja selviän siitä ihan kohtuudella ja päästään ensi-iltaan. Veikko Sinisalo tulee ja ottaa mut siitä juhlaryhmästä vähän sivuun ja sanoo ”Oot sä Himanen kova jätkä!” Se oli 25-vuotiaalle nuorelle pojalle aikamoinen juttu, että Turkan jutusta selviää ja sit tulee vielä tällainen ikoni sanomaan mulle näin. Se teki todella hyvää nuoren pojan itsetunnolle , ja itsekin koitan nykyään aina muistaa, että miten kannustetaan työkavereita ja nyt ohjatessa Sappeella noita nuoria kundeja, et en lytännyt enkä pyrkinyt kiusaamaan tai latistamaan heitä vaan päinvastoin, muistin aina kiittää että ”Hyvä jätkät, hyvää duunia!”

”Samasta jutusta on toinenkin muisto, jostain syystä nää pyörii nyt mun mielessäni. Suutuin Jouko Turkalle ja aattelin et ”Jumankauta äijä nyt mä näytän sulle närhen munat!” kun se keskeytti koko ajan ja se oli helkkarin ärsyttävää. Sit se oli varmaan puoli tuntia keskeyttämättä ja haukku kaikki muut näyttelijät, se puhutteli mua Himaseksi roolinimellä koko ajan ja sanoi ”Himanen löi multa nyt niin luun kurkkuun etten mä pysty sanoon yhtään mitään!” (Jouko Turkan äänellä...)

Kerro vähän tulevista rooleistasi! ”No nyt täällä Hämeenlinnassa olen koko perheen satunäytelmässä Kaunotar ja Hirviö herra Hosuanin roolissa ja sitten sellainen kuin Perheistä parhain. Keväällä mä lähden vierailemaan Tampereen Teatteriin, teen kuninkaan roolin Hamletissa. Se on ensi helmikuussa ensi-illassa.”

Osaatko imitoida muitakin kuin Veikko Sinisaloa tai Jouko Turkkaa? ”No jos mä vaikka imitoisin sulle Sauli Niinistöä nyt tässä, hänhän yleisesti ottaen puhuu pikkuisen tähän tyyliin...”

Ja sitten hiukan Jussi Jurkkaa myös!

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Hämähäkkimies, koska se pääsee vaklaamaan ihmisten ikkunoista sisään et mitä ne oikeasti touhuaa iltaisin.”

Mitä tekisit, jos saisit viettää päivän naisena? ”Voi hyvänen aika. Lohduttaisin puutteessa olevia miehiä!”

Jos ihminen vetäytyisi talviunille, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan? ”Mulle tulee kauhea makeanhimo kun herään päikkäreiltäkin, joten kai mä ottaisin suklaata ja karkkia. Pari koria kaljaa, sipsejä ja röökiä riittävästi...”

Jos saisit palata yhteen päivään menneisyydessäsi, minne palaisit? ”Menisin siihen päivään kun mun tyttäreni syntyi.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä näyttelijöille :

Mistä sanasta pidät eniten? - Rakkaus

Mistä sanasta pidät vähiten? - Pelko

Mikä sytyttää sinut? - Kollektiivinen ilo

Mikä sammuttaa intohimosi? - Kateus

Suosikkikirosanasi? - Vittu

Mitä ääntä rakastat? - Sello

Mitä ääntä inhoat? - Liikennevalojen piipitys

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Maanviljelijä

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Asianajaja

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - No Turkka, ihan hyvinhän se meni!

Kolmen naisen kohtauksia / Teatteri Siperia

Kolmen naisen kohtauksia / Teatteri Siperia,Tampere

Ensi-ilta 19.10. 2012, kesto noin 2h väliaikoineen

Ohjaus Marika Vapaavuori

Rooleissa Karoliina Blackburn, Miina Maasola ja Marika Heiskanen

Taustaa : Näytelmässä lapsuudesta asti toisensa tuntenut naiskolmikko tapaa jälleen yhden syntymäpäivien merkeissä. Nyt eletään elämän ruuhkavuosissa ja jokainen naisista on jotain vailla, kuka mitäkin. Karoliina Blackburnin esittämä Kirsi etsii tasapainoa perheen ja uran välillä, sydänkohtauskin pysäyttää vain hetkeksi. Miina Maasolan esittämä Sonja hakee voimaa ja etsii itseään meditaation avulla, kolme lasta ja neljännestä haaveillaan. Marika Heiskasen naishahmo Riikka on hoitovapaalla oleva kahden pienen lapsen äiti, joka on miehensä kanssa ostanut vanhan kyläkoulun ja remontti vie hermot ja aikaa pois parisuhteelta. Näytelmä on valmistettu ns. devising-tekniikkaa apuna käyttäen, eli näyttelijät ovat tuottaneet itse näytelmän tekstin kokonaisuudessaan ja ohjaajan tehtävänä on ollut johdatella näyttelijät erilaisten ajatusten ja alkujen luo, ja siltä pohjalta "Kolmen naisen kohtauksia" syntyi.

Miina Maasola, Marika Heiskanen ja Karoliina Blackburn / kuva Harri Hinkka

Plussaa : Ensinnäkin pidin lavastuksesta hyvin paljon, värimaailma miellytti silmääni kovasti ja sama toistui myös näytelmän esitteissä ja käsiohjelmassa. Alku lähti kiintoisasti käyntiin, kun Kirsi soittaa sairaalasta miehelleen. Heti tuli selväksi, että varmaankin hän on hyvin kiireinen ihminen, joka taitaa vaatia itseltään liikaa. Aika suorituskeskeistä olikin Kirsin elo ollut, kovin tutulta tuntui koepapereiden esittely äidille. Kovasti pidin Karoliina Blackburnin miesroolistakin, taitavaa havainnointia. "Niin tuttua" kuului yleisöstä useaankin otteeseen ja vapautunutta naurua naiskatsojien suusta, kun Riikka talutti kaatosateessa pyörää ostoskassien ja lasten kanssa. Moni varmasti tunnistikin tuttuja tilanteita niin remonttikaaoksesta kuin aamiaispöydästäkin. Itse lapsettomana en tietenkään pystynyt samalla tavalla "samaistumaan" tilanteisiin, mutta hyvin pystyin kyllä kuvittelemaan että noinhan se varmaan ajoittain menisi. Parisuhdeongelmista on jokainen takuulla kärsinyt ja sieltä tunnistin itseni, kuin myös ensimmäisistä alkoholikokeiluista. Liikuttavaa oli Riikan lähtö ravintolaan ja pikavipin ottaminen, komean miehen kanssa kohtaaminen ravintolassa oli jotenkin hellyyttävää. Sonja taas oli joka välissä meditoimassa ja ottamassa pientä palaa omaa aikaa, ja lopussahan se sitten avautuikin eri tavalla ja Sonja tajusi jotain suurta. Kaikki naiset olivat kyllä rooleissaan mielettömän hyviä ja avoimia, myös muuntautumiskykyisiä.

Miinusta : Näytelmässä oli paljon myös tanssillisia, sanattomia kohtauksia ja pieninä annoksina ihan jees, mutta pitempi tanssikohtaus itseäni kyllä jo puudutti vaikka hyvinhän nekin kuviot vedettiin.

Muuta : Toivoisin joskus näkeväni sellaisen "naisnäytelmän", jossa joukossa olisi lapseton nainen ja miten se vaikuttaisi ystävyyssuhteisiin ja ympäristöön... Pidän kovasti näistä Teatteri Siperian tuotannoista, ne antavat hyvin paljon ajattelemisen aihetta vielä pitkäksi ajaksi eteen päinkin!

Teatterikärpänen antaa Kolmen naisen kohtauksille neljä tähteä ****

Liz-musikaali / Tampereen Työväen Teatteri

Liz-musikaali / Tampereen Työväen Teatterin Suuri näyttämö

Maailman ensi-ilta 6.9. 2012, kesto noin 2h 40min väliaikoineen

Käsikirjoitus Eppu Nuotio ja Tiina Brännare

Ohjaus Tiina Brännare

Rooleissa : Maria Lund, Sinikka Sokka, Toni Harjajärvi, Laura Alajääski, Emmi Kaislakari, Mika Honkanen, Vesa Kietäväinen, Juha-Matti Koskela, Matti Pussinen-Eloranta, Jari Ahola, Kristiina Hakovirta ja Jari Leppänen

Taustaa : Maailman kauneimmaksi naiseksi syystäkin tituleerattu näyttelijätär Elizabeth Taylor olisi tänä vuonna täyttänyt 80 vuotta. Kahdeksan kertaa naimisissa ollut Liz eli glamourintäyteistä elämää ja rakasti hullun lailla Richard Burtonia, jonka kanssa oli kahdesti naimisissakin. Tässä musikaalissa ikääntynyt Liz (Sinikka Sokka) saa nuorelta tuottajalta (Toni Harjajärvi) vielä kerran mahdollisuuden olla elokuvan päätähtenä. Muistot palaavat hänen mieleensä ja niiden kautta estradille saapuu nuori Liz (Maria Lund), lukuisat elokuvaroolit, rakkaudet, kipeät muistot ja menetykset.

Maria Lund ja Vesa Kietäväinen / kuva Petri Kovalainen,TTT

Plussaa : Musikaali on täynnä näyttävyyttä ja Hollywood-henkistä glamouria, lavasteet ovat prameita ja puvut ja korut huikaisevan kauniita. Molemmat Lizit loistavat rooleissaan ja ovat kuin esikuvansa. Joku häiritsee minua Maria Lundin puhetyylissä, hänen äänensä on jotenkin "terävä" ja metallimainen!? Upea kaunotar hän kuitenkin on, ja kantaa ylväänä niin puvut kuin korutkin. Vanhempi Liz oli myös sangen hurmaava näky ja Sinikka Sokka on roolissaan myös hyvin uskottava ja herkkä. Maria Lundin Lizistä löytyi myös kunnon kipakkuutta ja temperamenttiakin! Aloituksesta pidin kovasti, taustalla vain safiirisilmät. Hauskasti oli toteutettu myös se, miten alussa häävalssattiin kaikkien kahdeksan (oikeastaan seitsemän, sillä yhden kanssa oltiin tuplat) aviomiehen kanssa samaan aikaan. Huumoria tarjosi myös Jättiläisen kuvaukset ja etenkin James Deanin (Jari Ahola) "ratsastaminen". Tanssijat olivat taitavia ja katosta laskeutunut ilma-akrobaatti myös. Miehistä pidin etenkin Lizin viimeistä aviomiestä esittäneestä Mika Honkasesta, Rock Hudsonista (Juha-Matti Koskela) sekä nuoresta tuottajasta (Toni Harjajärvi). Richard Burton (Vesa Kietäväinen) oli aika kirveellä veistetty, särmää ja säpinää löytyi kyllä yhteisistä kohtauksista Lizin kanssa. Laura Alajääski Angel-avustajana oli myös oiva, ja koiruus alkupuolella oli mukava ylläri aina. "You are my destiny" oli musikaalin komein biisi!

Maria Lund ja Sinikka Sokka / kuva Petri Kovalainen,TTT

Miinusta : Näyttävyyttä oli kyllä vaikka muille jakaa, mutta tuli mieleen sanonta "moni kakku päältä kaunis". Aika huttuahan tämä oli ja vilkuilin kelloa useaan otteeseen, että kauanko tätä piinaa pitää vielä katsoa. Kohtaukset alkoivat hyvin, mutta sitten tapahtuu joku käsittämätön käänne, joka vei pohjan kaikelta. Tanssijat tulivat mitä oudoimmissa asuissa ja mitä ihmeellisimpiä kuvioita, ja etenkin musiikkivalinnat hämmästyttivät. Kleopatra alkoi näyttävästi lavasteilla ja faaraohenkisillä miestanssijoilla, mutta juuri kun pääsee tunnelmaan niin lähtee "Pretty woman" soimaan ja tanssataan sen tahdissa. Haloo! Kas kun ei tullut "Walk like an Egyptian". Tankotanssijat ja siihen kohtaukseen kuuluva kappale?? Macarena? Thrillerin tahdissa hautakivien seassa?? Hautausmaalla tausta oli hieno, mutta ihmettelen kohtausta suuresti. Sairaalassa katosta laskeutunut, vaikkakin taitava, ilma-akrobaatti oli jotenkin outo myös. Homma olisi toiminut jossain taustalla, mutta että suoraan sängyn päälle? Loppu oli vähän outo myös, kuningatar Elisabeth ja jäi mietityttämään, että onko tääkin jostain leffasta ja kohta tulee tanssijoita pilaamaan...

Muuta : Muu yleisö tuntui tykkäävän kovasti ja kuului jopa "bravo"-huutoja välillä, mutta itselleni jäi niin tyhjä olo tästä kuin vain suinkin voi olla. Pyhästi päätinkin sitten, että vastedes yritän kiertää kaukaa tämäntyyliset musikaalit. Haluan jotain mietittävääkin kotiinviemisiksi! Tämä oli sellainen "tulipahan tämäkin nähtyä"-kokemus...

Lizille vain kaksi tähteä **, toinen niistä pääosille ja toinen puvustukselle