Mielipuolen päiväkirja / Ryhmäteatteri

Mielipuolen päiväkirja / Ryhmäteatteri

Ensi-ilta 12.2. 2015, kesto noin 2h 40min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Esa Leskinen ja Sami Keski-Vähälä

Ohjaus Esa Leskinen

Rooleissa : Vesa Vierikko, Minna Suuronen, Taisto Oksanen ja Robin Svartström

 Käsikirjoitus perustuu vapaasti Nikolai Gogolin kertomuksiin Nenä ja Hullun päiväkirja.

 Näytelmä myi loppuun heti kättelyssä, ennen kuin ehdin exceliä sanoa. Harmitti todella paljon, koska minuakin kiinnosti nähdä, mitä tapahtuu kun tukka lähtee Microsoftin pilvipalveluiden pomoksi. Ryhmis reagoi ilahduttavan nopeasti katsojien huutoon ja jatkoi esityksiä ensi vuoden keväälle. Sinne asti en minä malttanut odottaa, ja pelastuksekseni löytyikin Cumuluksen teatteriloma. Ei muuta kuin huone varaukseen ja samalla hoitui teatteriliput haluamaani näytökseen (miksen tätä ole muuten aiemmin hokannut?).

 Päähenkilönä näytelmässä häärää herra A. I. Putkonen (Vesa Vierikko), keski-ikäistynyt keskipääkaljun yllättäen omaava miekkonen. Putkonen on töissä Cooltech-firmassa ja on pitelemätön excel-osaaja ja omasta mielestään tulevaisuuden tekijä. Ylennystä ootellessa... Cooltechin toimari Snushuvud (Robin Svartström) läväyttää pöytään melkoisia organisaatiomuutoksia kaavioineen, katsojaa huimaa moinen koska samalla se on niin totta ja tätä päivää. Porukka painaa niska limassa yötämyöten hommia, toimari lähtee vähän kolopalloa pelaamaan ja vaatimukset sen kun kasvavat. Pitäisi olla tehokkaampi jatkuvalla syötöllä. Välillä tuli sarjakuvan B. Virtanen mieleen.

Nyt lähtee... (c) Mitro Härkönen

 Ylennyshaaveet ovat iskostuneet Putkosen päähän niin syvälle, että pikkuisen alkaa sitten herralla viirata päässä. Ikeassa käydään koeistumassa kaikki tuolit ja haaveksitaan työkaveri Kirstistä salaa, on haaveksittu jo kauan. Sen tietää kopiokoneet ja printteritkin, joiden öisen keskustelun Putkonen myös kuulee.

 Näytelmän parasta antia olivatkin Kirstin (Minna Suuronen) ja Putkosen yhteiset hetket. Jotain sanoinkuvaamattoman herkkää ja surumielistä siinä oli. Ihan teki mieli huutaa Putkoselle, että unohda nyt se Microsoft-päähänpinttymä ja lähde Kirstin kanssa teekupposelle vähän juttelemaan. Mutta ei. Siinä se Afrikan tähti oli Putkosella käsissä, mutta joku muu ehti maaliin hevosenkengän kanssa ensin.

 Mieleeni jäi kovin myös Toton Africa-biisi soimaan ja Taisto Oksasen oivallinen jenkkiaksentti sekä Robin Svartström kitukasvuisena vasemmistolaisena. Olihan se hillitöntä ja absurdia, että tukka pääsi parempiin hommiin. Lopussa vain tuli ihan äärimmäisen surullinen olo, kaikkien ahkerien työmyyrien puolesta. Kenellä tahansa saattaa työelämän paineissa vähän ote lipsua, niin sinulla kuin minullakin.

 Ja olihan Vesa Vierikko aivan mahtava! Mitä älyttömiä ilmeitä etenkin (eturivistä oli antoisaa seurata) ja hämähäkkimäistä liikehdintää hulluuden rajapinnoilla. Vierikkohan viettää tämän näytelmän myötä 35-v taiteilijajuhlaa, ja sitä tämä kyllä onkin. Näyttelijäntyötä parhaimmillaan.

"Mihin katosi tukka!", tuumaa Putkonen. (c) Mitro Härkönen

 Minulla on vähän ristiriitainen olo sitten livekameroiden ja videoiden suhteen. Ekan kerran vastaavaa nähdessäni olin innoissani että jee, kylläpäs on jännää kun ei tiedä mitä ja ketä seuraisi, ja samalla tulee kameranäyttelemisen ja livetilanteen erot selville hitusen. No, nyt sitten katse hakeutui livekuvaan kun mieluummin olisin seurannut pelkästään "sitä itteään" eli näyttelijää lavalla ilman mitään kommervenkkejä. Mutta tavallaan kuitenkin tykkäsin niistä kamerajutskistakin. Ja kissavideoista ja peppuselfieistä.

 Terveisin eräskin senior sales assistant mikälie eli tuttavallisemmin kaupantäti.

Esitykset jatkuvat keväällä 2016.

Väestönsuoja 472 ja Dead End / Arx-stage

Väestönsuoja 472 ja Dead End / Arx-stage, Keinusali Hämeenlinna

Ensi-ilta 7.5. 2015, kesto noin 2h (väliaikoineen)

 Samalle viikolle sattui kivasti parikin nuorten teatteriesitystä. Tiistaina olin Parolassa Pilke-teatteriryhmän ensi-illassa ja torstaina Arx-stagen kahden ryhmän kenraaliharkoissa. On muuten kaikkien ammattilaisesitysten keskellä todella piristävää ja antoisaa nähdä nuorta intoa lavalla ja huomata, että mukana on yhä edellisvuotisistakin esityksistä tuttua porukkaa. Nimet tuppaavat minulta välillä unohtumaan, mutta kasvot muistan kyllä - ja ilmiselvän lahjakkuuden! Kannattaa jatkaa hyvää ja antoisaa harrastusta, ties mihin se vielä joskus johtaa.

 Tällä kertaa näimme kaksi erillistä näytelmää, jotka esitettiin kahdessa eri tilassakin. Väliajan jälkeen siis siirryimme eri paikkaan, ja sehän oli vallan kiintoisa ajatus. Tämänkaltaista saisi olla enemmänkin! Onko muka olemassa joku sääntö, että teatteriesitys pitäisi katsoa koko ajan samassa paikassa? Ei ole. Lisää ideoita kehiin vaan.

 Ensimmäinen näytelmä oli nimeltään 'Väestönsuoja 472'. Näytelmän oli ohjannut Antti Kemppainen, joka oli myös käsikirjoittanut sen yhdessä nuorten kanssa. Mukana olivat : Jenni Kitinprami, Teppo Nieminen, Veera Kärki, Taru Lahtinen, Leija Reilin, Joni Sandberg ja Iida Salminen.

 Tapahtumat sijoittuivat ydinvoimalan väestönsuojaan, jonne työntekijät kukin vuorollaan saapuivat hälytyksen tultua. Moni luuli kyseessä olevan vain harjoituksen, mutta kun hälytys ei kuittaantunutkaan pois eikä valo vaihtunut vihreäksi, väki tajusi että nyt on tosi kyseessä. Porukassa oli hyvin tunnistettavia ihmistyyppejä, joita varmaan löytyy jokaisesta työyhteisöstä. Vanha konkari, kesätuuraaja, vitsiniekka, järjen ääni, onnellista perhe-eloa viettävä isä... Ajan kuluessa kulissit vähän rapisevat ja kaikista paljastuu uusia puolia. Dialogi oli varsin nokkelaa ja vei tarinaa hienosti eteen päin. Ei jämähdetty vatvomaan ongelmia, vaan juoni rullasi omalla painollaan kohti ... jotain. Oikeasti jännitti tämän porukan puolesta, että miten tässä nyt lopulta käy, vaihtuuko valo vihreäksi, löytyykö kenttää, toimiiko varageneraattori. Varsin koukuttava, onnistunut esitys oli tämä!

Väestönsuoja 472 (c) Atte Kesti

 Väliajan jälkeen siirryimme viereiseen tilaan, ja vuorossa oli Henna-Maija Alitalon ohjaama 'Dead End', jonka nuoret olivat itse käsikirjoittaneet. Lavalla olivat : Atte Kesti, Anni Vuorinen, Elena Partanen, Veikka Nieminen, Noora Koivisto, Meri Haavikko, Petra Toivonen ja Roni Poussu.

 Tämä tarina sijoittui Amerikkaan. Nuori tyttö sai muistotilaisuudessa lahjaksi laatikollisen päiväkirjoja, joita alkoi lukea. Lavalla siirryttiin takaumina näihin tytön lukemiin tapahtumiin ja aloitettiin 50-luvulta. Seurasi nuoren miehen matkaa arvostetuksi rikollispomoksi, jengien välienselvittelyjä ja tietenkin nuorten rakkaussotkuja, joilla oli ikävät seuraamukset. Päiväkirjojen kautta tyttö huomaamattaan tutki omaa historiaansa, kun henkilöhahmojen tiet kohtasivat.

Henkilöhahmoja oli himpunverran liikaa ja samoin tapahtumia lavalla, pieni tiivistys olisi tehnyt hyvää kokonaisuudelle. Pysyin tarinassa kuitenkin hyvin kärryillä eikä lopputulos ollut ennalta-arvattavissa, takapuoli vain tuppasi puutumaan. Hyviä näyttelijäsuorituksia nähtiin tässäkin, mieleeni jäi erityisesti Gabrielin roolissa nähty Meri Haavikko, joka oli niin loistava, että haluan mainita hänet oikein erikseen. Ennio Morriconen musiikki jäi myös mieleeni sekä kohtaus, jossa kaikki hölisivät omaa asiaansa yhteen ääneen ja meno oli kuin puoluepomojen vaalitentissä.

Kilpahuutoa Dead Endissä (c) Lotta Hakamäki

  Hyvä nuoret! Arx-stagen juttuja kannattaa kyllä seurailla jatkossakin, ja käsiohjelmissa mainittu lause "Arx-stage ylpeänä esittää" pitää kyllä kutinsa. Ilo näitä on katsoa.

Haastattelussa Minka Kuustonen

Minka Kuustosen tapasin Helsingin Sanomatalon kahvilassa marraskuussa 2014 (huom. Osa kysymyksistä on lähetetty meilitse jälkikäteen ja niiltäosin haastattelua on täydennetty myöhemmin).

Vuonna 1985 syntynyt Minka on horoskoopiltaan neitsyt. ”Kotoisin mä olen Vantaalta, vaikkakin olenkin syntynyt Helsingissä Kätilöopistolla. Ekat kahdeksan vuotta olen asunut Vantaalla, sitten Espoossa kymmenen vuotta, jonka jälkeen muutin Lahteen, Helsinkiin, Tampereelle ja takaisin Helsinkiin. Täällä asun tälläkin hetkellä.”

Mitä harrastat? ”Pidän huolta kunnostani käymällä kuntosalilla, maastopyöräilen, joogaan ja lenkkeilen. Ne vähän vaihtelee, et mikä on milloinkin pinnalla. Viimeisen vuoden aikana oon taas ruvennut tekemään musiikkia, pitkästä pitkästä aikaa. Mä sanoitan ja työparini säveltää. Olen iloinen, kun luovuutta on vapautunut biisintekoon. En osaa soittaa juuri mitään, ja on tosi mukavaa, kun ympärilleni on löytynyt soittotaitoisia ihmisiä. Mulla ei vaan ole riittänyt pitkäjänteisyys soittotaidon opetteluun, piano-opinnotkin jäi aikoinaan kesken.”

Mitä sanoisit ammatillisessa mielessä sinun vahvuudeksesi/erityistaidoksesi? ”Hmmm... Paneutuminen, tunnollisuus, herkkyys, ryhmätyötaito. Nämä liittyy paljolti tahtotilaan. Mulla ei ole koskaan ollut mitään erikoiskikkoja, vaan työkaluni ovat karttuneet eri proggisten myötä. Oon saanut tutustua eri aihealueisiin ja roolin vaatimiin yksityiskohtiin mahdollisimman tarkasti, ja se on rikastanut omaakin maailmaani”, pohtii Minka.

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Matkanvarrella on tullut vastaan kaikenlaista, joista on ihan ammatillistakin hyötyä. Tellusta varten opettelin maastopyöräilemään, Persona-näytelmää varten opettelin soittamaan haitaria, kitaraa tahtoisin oppia soittamaan, ehkä se seuraavaksi.”

Jaahas, löytyykö suvustasi muita teatterialalla olevia? ”On, siskoni Iina on myös näyttelijä. Iina valmistui samaan aikaan TeaKista kuin minä Nätyltä. Isäni on muusikko ja tv-esiintyjä, ja serkkuni Sami Hedberg stand-up koomikko ja näyttelijä.”

Milloin olet kiinnostunut teatterista/näyttelemisestä? ”Luulen, että sillä on ollut paljonkin vaikutusta, että olen pienestä pitäen elänyt kulttuuri-ihmisten ympäröimänä ja kotona on puhuttu paljon taiteesta ja ilmapiiri on ollut innostava ja ”kupliva”. Se on varmasti vaikuttanut kiinnostukseeni. Aina kun multa tätä kysytään, mun ajatukset menee heti ala-asteelle. Aloin varhaisessa vaiheessa kirjoittamaan kaikenlaisia tarinoita, ja halusin jatkaa leikkimisen maailmaa tosi pitkään. Monet luokallani löysivät jonkun oman joukkueurheilulajin ja innostuivat siitä, ja mä en löytänyt paikkaani sellaisesta. Sit löysin teatterikerhon ja sain jatkaa leikkimistä ja tarinankerrontaa siellä, se oli luonteva jatkumo – muitakin harrastuksia tuli ja meni mutta teatteri pysyi koko ajan. Myöhemmin aloin kirjoittaa ja ohjata koulun näytelmiäkin, ja siskon kanssa meillä oli kotona kaikenlaisia musiikkiesityksiä ja näytelmiä. En tavallaan nää mitään suurta siirtymää tässä välillä, liu´uin sujuvasti paikasta toiseen koska halusin tehdä lisää ja siitä tuli tapa elää. Nuorisomusikaalit, Kallion ilmaisutaidon lukio ja niin edelleen.”

Ja sitten kohti Nätyä? ”Niin. Kallion ilmaisutaidon lukio oli ratkaiseva lenkki, mä kävin kaikki musiikin, ilmaisutaidon, kirjallisen ilmaisun ja puheilmaisun kurssit mitä tarjolla oli. Siellä sai kyllä inspiroivaa opetusta ja ekaa kertaa löytyi ympäristö, jossa sain ahmittua sitä tietoa ja taitoa. Sit mä menin Lahden Kansanopiston teatterilinjalle ja sit opiskelin Stadiassa (nykyinen Metropolia) teatteri-ilmaisunohjaajalinjalla vuoden. Se oli nelivuotinen koulutus, mutta jätin sen kesken päästyäni Nätylle. Tampere on ihana kaupunki, viihdyin siellä todella hyvin ja siellä sai rakennettua ammatti-identiteetin helposti. Sopivan pieni kaupunki, mutta paljon teatterintekijöitä kuitenkin. Mulle teki tosi hyvää myös tietynlainen irtautuminen Helsingin kuvioista ja myös siskostani, me oltiin niin tiiviisti yhdessä ja sain rauhassa rakentaa omaa näyttelijyyttäni ja itseäni Tampereella. Me käytiin Iinan kanssa siis samaan aikaan teatterikoulua, Iina Helsingissä ja minä Tampereella, ja musta se oli hyvä ratkaisu. Saatiin tavallaan peilattua koulutuksen eroja ja näyttelijäksi kasvua, ja koulussa ei oltu pikkusisko/isosisko-meiningillä. Siihen asti me oltiin ihan joka paikassa yhdessä, Kallion lukiossa myös. Nätyltä valmistuin sitten vuonna 2011.”

Mikä oli kirjallisen lopputyösi aiheena? ”Hyppäämisen pelko – Lukihäiriöisen näyttelijän 12 askelta”. Siinä mä ekaa kertaa hahmotin niitä esteitä ja hidasteita, joita olin kokenut ja kohdannut teatterikoulun loppuvaiheessa, suhteessa omaan itseeni ja näyttelijäntyöhöni sekä treenaamiseen. Et missä kohtaa menin esimerkiksi paniikkiin, tajusin että sillä on jotain tekemistä lukihäiriöni kanssa ja sen, että koin itseni tyhmäksi ja hitaaksi. Mun piti selkeästi ensin hahmottaa asiat tietyllä tavalla ja vasta sen jälkeen pystyin heittäytymään harjoitusprosessiin. Se oli mulle käänteentekevää aikaa, tiedostin ensimmäistä kertaa ne riskit, jotka saattaa paineessa tulla ja osasin paremmin varautua niihin. Tuo oli mulle hirveen tärkeä oivallus ja auttoi ymmärtämään omaa ammatillisuuttani, ja siitä tuli hyvin henkilökohtainen opinnäyte.”

”Työharjoittelunani mä tein Tampereen Teatterissa Popcorn-nimisen näytelmän, Snoopi Sirenin juttu. Varsinaista taiteellista opinnäytetyötä meillä ei ollut, paljon oli Nätyn proggiksia ja tein lisäksi maisterinvuosinani pari ammattiteatterituotantoa, joiden kautta opin tästä työstä ja joista ammensin havaintoja kirjalliseen opinnäytteeseeni.”

Minka Kuustonen (c) Anna Paavilainen

 Mitä tekisit, jos et olisi tällä alalla? Onko sinulla ollut muita suunnitelmia/haaveita, vaiko onko tämä ollut niin selkeä suunta? ”No kyllä se tosi selkeää oli, ala-asteella haaveilin ammatista näyttelijä-laulaja-kirjailija. Eri elämäntilanteissa on noussut sitten joku osa-alue enemmän pinnalle. Jos en näyttelisi, tekisin varmaan enemmän musiikkia, kun nyt teen sitä kaiken ylimääräisen vapaa-aikanikin. Oon ollut tosi iloinen siitä, että Tellus- tv-sarja on jotenkin avannut sitä, että olen poliittisesti kiinnostunut asioista ja siitä, mitä ympärillä tapahtuu. Koen, että se on taiteilijan velvollisuus ja tehtävä. Teatterikouluaika kun meni tavallaan ”omaan napaan tuijotellessa”. Mussa on nyt viimeisen vuoden aikana herännyt se puoli, että haluan ottaa selvää yhteiskunnallisista asioista, ja siitä olen tosi kiitollinen. Työnkuvani on laajentunut ja tiedän tarkemmin, mikä on mun elämäntehtäväni ja miten se kanavoituu. Voisin haluta toimia toisellakin alalla - tärkeää on se, että aihe puhuttelee ja että paneutuu siihen mitä tekee ja luovuus johdattaa mitä sitten tekeekin. Tapa toteuttaa saakin muutua elämän mukana, ovia ei pidä sulkea.”

Tästä tuli mieleeni esimerkiksi se ”Väkivallankumous”-tapahtuma, jossa olit mukana? ”Kyllä, se oli yksi tällainen hanke, joka herätti toimimaan tärkeäksi kokemani asian puolesta. Väkivallankumouksessa toimimme suvaitsevuuden ja väkivallattomuuden puolesta. Oli hienoa, että löytyi sellaisia ihmisiä, jotka haluaa toimia ja että korostetaan sitä, että ei saa kiusata, ei tehdä henkistä eikä myöskään fyysistä väkivaltaa. Mulle se oli jälleen yksi herättely siitä, että tuollaiseen haluan käyttää ammattitaitoani ja puhua asioiden puolesta, joita pidän tärkeinä. Yhteinen tekeminen, se että lapsi tulee kuulluksi ja nähdyksi ja saa mielekästä tekemistä on ratkaisevaa kehityksen kannalta, niin oli minullekin. Muakin on kiusattu koulussa. Väkivallankumous oli hyvin yhteisöllinen päivä ja hienoa, miten paljon tapahtuma säteili ulkopuolelle ja miten moni tarttui kiinni tapahtuman perusideasta. Oli avartavaa työskennellä mm. Helsingin Nuorisotoimen ja Aseman Lapset ry:n kanssa ja nähdä heidän pitkäjänteisen työnsä voima.”

Miksi olet näyttelijä? ”Ala-asteelta se aikanaan lähti ja halusta jatkaa leikkimistä, mutta toimenkuvani on muuttunut. Pääsykokeissa vastasin tähän kysymykseen, että haluan kertoa tarinoita. Nyt haluan tutustua uusiin asioihin ja oppia lisää maailmasta, välittää jonkun roolihenkilön elämäntilanteen ja tavan katsoa maailmaa parhaani mukaan. Näyttelijyys on elämäntapani, on aina ollut. Yhteisö on myös todella tärkeä, ja arjessa se korostuu. Teatterille mennään joka aamu ja ilta ja yhdessä virittäytyminen ennen lavalle astumista on tärkeä osa työtäni. Esimerkiksi Persona-näytelmässä, jossa näyttelimme yhdessä Marja Salon kanssa me myös virittäydyimme yhdessä esityksen tunnelmaan”, Minka naurahtaa ja kertoo ”nolotanssista”, jossa he Marjan kanssa tanssivat peilin edessä kikattaen ja näyttävät takuulla kaksivuotiailta, ennen jokaista yhteistä esitystä.

Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet saanut ja keneltä/mistä se on tullut? ”Tää on tullut monestakin paikasta, eli muistaa olla kiitollinen jokaisesta työstä, sillä kaikesta oppii ja muistaa olla myös nöyrä. Kiitollisuus myös herkistää elämään, kokemaan ja kohtaamaan – niin työssä kuin arjessakin.”

Onko sinulla omia esikuvia, joita ihailet tai arvostat erityisesti? ”Hmmm, niitä on paljon. Tästä tulee pitkä vastaus. On paljon näyttelijöitä ja taiteilijoita ja eri alojen ihmisiä, joita arvostan ja kunnioitan valtavasti. Tällä alalla ikä katoaa ja kaikki ovat samassa leikissä mukana. On ihanaa saada oppia pitkän linjan tekijöiltä, ja se on varmasti vastavuoroista myös. Esimerkiksi kohtaaminen Seela Sellan kanssa vähän aikaa sitten sykähdytti – siinä on nainen joka jaksaa leikkiä ja oivaltaa vuodesta toiseen. Ja Satu Silvon ja muiden vastanäyttelijöideni heittäytymistä ihailen Espoon Kaupunginteatterin "Kuka pelkää Virginia Woolfia?” -näytelmässä. Ja Marja Salo, jonka kanssa olen saanut kohdata ja tulla todeksi ja yhdeksi yhdessä näyttämöllä. Ja siskoni Iina ja vanhempani, joiden kanssa olen saanut kasvaa ja oppia. Jokaisessa projektissa on omat, uudet opettajansa ja aina uudestaan hämmästelen eri puolia kollegoideni työssä, päivittäin. Mutta tässä oli vasta näyttelijät ja perhe. Esikuviani ovat yhtä lailla esimerkiksi näytelmäkirjailijat, ajattelijat, ympäristöaktivistit, ystäväni joka on maatilan emäntänä, ja vaikka kuka! Mulla on tällä alalla muutama luottoihminen, joihin otan yhteyttä, jos musta tuntuu, että mulla ei ole itselläni riittävästi työkaluja jonkun tietyn ongelman ratkaisemiseen. Aina voi pyytää apua ja keskustella.”

Jos saisit valita ihan kenet tahansa, kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä? ”Ah, heitä on paljon. Haluaisin näytellä joskus Hannu-Pekka Björkmanin kanssa. Arvostan häntä hyvin paljon, ja hänellä on todella syvä ajatus näyttelijyydestä, vaikka en häntä hyvin tunnekaan. Silmistään näkee, miten levollisesti hän on aina läsnä siinä tilanteessa. Vastanäyttelijän kanssa kohtaaminen on parasta tässä työssä, silmiin katsominen.”

Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton, ja mikä olisi mahdollisesti kappale? ”Voi, niitäkin on niin paljon! Musiikki on kuulunut aina elämääni hyvin vahvasti. Mulle tulee nyt mieleen Bonnie Raitt, blueslegenda. Pidän hänen rouheudestaan, hänessä on asennetta ja hän nauttii siitä mitä tekee. Olen laulanutkin hänen kappaleitaan joskus. Ja suomalaisista esimerkiksi Tuure Kilpeläinen, arvostan Tuurea suuresti. Tuuren kanssa pääsenkin esiintymään kesällä, kun vierailen heidän keikallaan 'Sata-Häme soi'-festivaalilla heinäkuussa. ”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Teatteri Siperiassa ”Valhetta ja vedätyksiä” , Linnateatterin, Aleksanterin teatterin ja Peacockin yhteistyönä ”Ella ja kaverit”, Tampereen Teatterissa kaksi näytelmää, Kansallisteatterissa muutamassa näytelmässä ja sitten Teatteri Nirvanassa, joka on meidän oma ryhmä ja sillä ei ole vakituista omaa tilaa. Tällä hetkellä näyttelen Espoon Kaupunginteatterissa näytelmässä ”Kuka pelkää Virginia Woolfia?” ja Suomen Kansallisteatterissa näytelmässä ”Kuningas kuolee”.”

Mainitse muutama itsellesi tärkeä roolityö. ”Saako sanoa muitakin kuin teatterijuttuja? JP Siilin käsikirjoittama ja ohjaama Tellus ja Eevin rooli siinä on mulle hyvin tärkeä ja monisyinen. ”Patriarkka” oli eka työ, jota pääsin tekemään Kansallisteatteriin. Se oli mulle unelma ja olen tosi kiitollinen Juha Jokelalle siitä, että otti mut mukaan siihen. Tuosta teatterista on tullut mulle toinen koti, ja rakastan sitä paikkaa. Personassa esimerkiksi puhuin koko ajan. En oo koskaan aiemmin tehnyt mitään noin isoa kakkua, ja mua jännitti tosi paljon. Opin siitä paljon, juurikin siksi että koimme näytelmän Marjan kanssa niin yhdessä. Kaikki roolit ovat olleet minulle tärkeitä ja opettavaisia.”

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Tätä on kysytty usein ja olen vastannut, että haluaisin tehdä jonkun klassikkoroolin, Tsehovia esimerkiksi. Nyt olen tajunnut, että haaveeni liittyy työryhmiin ja ohjaajiin, joiden kanssa haluaisin tehdä. Tai tiettyjen henkilöiden kirjoittamiin näytelmiin (esimerkiksi Klemolan, Smedsin, Hurmeen tai Jokelan...) Toinen vastaukseni on, että tahdon tehdä mahdollisimman erilaisia, monipuolisia rooleja – niin tv:ssä, elokuvassa kuin teatterissakin. Ja tahtoisin, että voisin tehdä vanhana naisena elämäni roolin."

Miten määrittelisit sanonnan ”teatterin taika”? ”Taika on uusi joka ilta! Se riippuu siitä, miten pallo kulkee, miten tuntee roolihenkilön tunteet, mitä näkee vastanäyttelijän silmissä. Personassa mulla oli kuuden sivun kännimonologi, joka meni aina hiukan eri tavalla. Se aaltoili ja ne hersyvät kohdat tuli aina vähän eri kohtaan. Niin sen kuuluukin mennä, että näyttelijän pitää elää ja hengittää siellä mukana, koska sen tuntee heti, jos yrittää vain toistaa jotain. Pitää uskaltaa heittäytyä tuntemattoman päälle, ja siellä jossain välissä syntyy se taika. Taikaa on luottamus, että tarina ja elämä roolin nahoissa kantaa, taikaa on vastanäyttelijän katse. Taika on mukana myös jännityksessä, mikä kihelmöi yleisön ja näyttelijän välillä. Yleisö on tullut katsomaan ja kuulemaan, elämään tarinaa, ja mä haluan välittää sen niille itseni kautta. Molemminpuolista taikaa!”

Mitkä asiat inspiroi sinua? ”Intohimoinen suhtautuminen ihan mihin tahansa asiaan, välinpitämättömyys ei inspiroi. Musiikki ja kauniit melodiat inspiroi mua, keskustelut, tiedon saaminen ja sen jakaminen, ihmisten kohtaaminen. Muiden tekemä taide; kuvataide, musiikki, teatteri tuo kipinää sieluun ja se resonoi omaankin tekemiseen elämään.”

Podetko ramppikuumetta? ”Mä oon kova jännittämään kyllä, mutta onneksi tässä vuosien varrella se on vähän helpottanut. Oon hyvällä tavalla löytänyt omat työkalut siihen, miten valmistaudutaan. Kyllä mulla aamusta on heti mielessä, jos illalla on esitys. Koko päivä tavallaan hahmottuu sen kautta. Iltaa kohti suuntaa energiahuippunsa. Riippuu tietysti vähän esityksestäkin, Persona esimerkiksi vaati isommat kierrokset ja erilaisen herkistymisen tason kuin joku toinen näytelmä.”

Onko sinulle muodostunut omia rutiineja tai rituaaleja, joita huomaat toistavasi jokaisessa esityksessä? ”Joka esityksessä mulla on ollut vähän erilaiset valmistautumisrutiinit. Eri esitykset vaativat erilaisen virittäytymisen. Kaikissa esityksissä veryttelen kropan joogaamalla tai juoksemalla ja avaan äänen. Äänenavauksena käytän teatterikoulussa puheenlehtoriltani Tiina Syrjältä oppimiani Niilo Kuukan kehittämiä ääniharjoitteita. Äänenavauksen myötä koko ääniala ja artikulaatio pelaa esityksessä. Jos jätän äänenavauksen tekemättä, puhe puuroutuu helposti. Käyn myös aina läpi pari pidempää repliikkiä jotka mua jännittää, se on pakkomielteeni, ja välillä käyn jonkun kohtauksen vastanäyttelijän kanssa, jos jokin kohta kaipaa preppaamista.”

”Tulen teatterille myös aina hyvissä ajoin ennen esitystä, kohtaan työryhmän ja vaihdamme kuulumiset. Lisäksi tarvitsen pienen hetken itselleni aina ennen esitystä, etten ajattele omia päivän asioitani enää lavalla. En pysty keskittymään mihinkään roolin ulkopuoliseen juuri ennen esitystä enkä sen aikana lavan takana, vaikka olisikin pidempi tauko. Koen, että olisi väkivaltaa roolihenkilöä kohtaan joutua surffaamaan oman itsen ja roolin välillä, enkä tahdo omia asioitani lavalle mieleen pyörimään. Tahdon kohdata esityksen maailman mahdollisimman puhtaana. Usein sanon itselleni tietyn mantran ennen esityksen alkua, joka auttaa minua tekemään parhaani sinä iltana ja avaamaan sydämeni ja olemaan hetkessä.”

Käytkö itse seuraamassa teatteria ja mikä esitys on viimeaikoina tehnyt sinuun vaikutuksen? ”Kun ehdin, käyn katsomassa kiinnostavia esityksiä ja keikkoja. Viimeksi vaikutuksen teki mm. Kansallisteatterin Red.”

Kiinnostaisiko sinua tulevaisuudessa ohjata tai käsikirjoittaa, näyttelemisen lisäksi? ”Jossain vaiheessa elämää kyllä, mutta ei vielä.”

Tulevia roolejasi tai muita töitäsi? ”En voi vielä kertoa, mutta syksyllä alkaa seuraavan kamerajutun kuvaukset. Sitä ennen on luvassa kesälomaa ja rooliin valmistautumista.”

Onko sinulla mottoa? ”Kaikki järjestyy. Tai 'Tee parhaasi hetkessä, muuta et voi...” Näitä mä hoen itselleni ja ystävilleni, kun iskee hätä.”

Mikä sarjakuvahahmo/fiktiivinen hahmo haluaisit olla ja miksi? ”Haluaisin olla Spiderman, musta se on niin siisti tyyppi! Se voi tehdä mitä vaan eikä pelkää mitään. Paitsi kyllähän sekin pelkäsi läheistensä menettämistä...”

Jos saisit viettää päivän miehenä, mitä tekisit? ”Tutkisin miesten ajatuksenkulkua, et onks se niin ettei mies pysty keskittymään kuin yhteen asiaan kerrallaan. Haluaisin myös saada selville sen, että mikä naisellisissa avuissa on niin kiinnostavaa, että tekee niistä niin ihmeellisiä asioita. Yrittäisin takoa miehenä päähäni sen, miten tärkeää on kuunnella naista eri mielentiloissa. Aika paljon asioita... ei taida yksi päivä riittää.”

Jos ihminen menisi syksyisin talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? ”Välillä oon haaveillutkin tuosta. Hunajapurkin ottaisin, viltin ja jotain unimusiikkia, jotta nukahtaisin uudestaan.”

Jos rakentaisit puuhun majan, mitä sinne ottaisit mukaan? ”Muistikirjan ja kynän (ja kiikarit). Tutkisin ympäristöä ja tekisin lauluja.”

Jos voisit palata aikakoneella menneisyyteen johonkin tiettyyn ajanjaksoon tai hetkeen, minne menisit? ”Mua kiinnostaisi oma lapsuuteni, olisi kiva nähdä itseni pienenä, ilman minkäänlaisia suodattimia.”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Menen Kansallisteatteriin ja klo 19 alkaa Kuningas kuolee-näytelmä.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä : ”Jee mä en oo koskaan saanut vastata näihin!”

- Mistä sanasta pidät eniten? - Rakkaus

- Mistä sanasta pidät vähiten? - Viha

- Mikä sytyttää sinut? - Kohtaaminen

- Mikä sammuttaa intohimosi? - Kohtaamattomuus

- Suosikkikirosanasi? - Vittu

- Mitä ääntä rakastat? - Musiikkia

- Mitä ääntä inhoat? - Hälinää

- Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Poliitikko

- Missä ammatissa et haluaisi olla? - Sellaista ei ole, koska näyttelijänä voisin sukeltaa kaikkiin nahkoihin. Paitsi korkealla en haluaisi olla, eli vastaan nosturinkuljettaja.

- Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Hyvin sä vedit!

Haastattelussa Petri Liski

 Petri Liskin tapasin helmikuun loppupuolella 2015 Kansallisteatterin henkilökuntakahviossa, ennen Petos-näytelmän alkua.

Vuonna 1965 syntynyt Petri on horoskoopiltaan vaaka. ”Mistäkö olen kotoisin? Kaikkialta. Oon syntynyt Turussa ja asunut lisäksi Kuopiossa, Oulussa ja Helsingissä suurimman osan elämästäni. Tällä hetkellä asun Lahdessa. Kesiäni oon viettänyt myös Ypäjällä ja ollut kesäteattereissa ympäri Suomea, varsinkin nuorempana. Sielultani olen karjalais-hämäläinen”, Petri tuumaa lopuksi.

Mitä harrastat? ”Mä harrastan kyllä ihan kaikkea, työntekoakin. En koe tätä sillä tavalla työksi. Toisaalta taas voin vastata, että mä en harrasta mitään, teen pelkästään töitä. Elämäni täyttyy teatterista eri muodoissaan – Kansallisteatterissa näyttelemisestä, Tuuloksen VPK:n Ruuttanäyttämöllä ohjaamisesta, freelancer-näyttelijän työkeikoista ja vastaavista. Musiikki on mulle työn ohella hyvin keskeinen intohimon kohde, 9-vuotiaasta alkaen jo. Soittoharrastukseni alkoi noin 13-vuotiaana, eka bändi mulla oli pari vuotta myöhemmin. Bänditoiminta on ollut mulle henki ja elämä siitä lähtien ja säilynyt ihan tähän päivään asti. Puolitoista vuotta sitten perustettiin pop-orkesteri nimeltään Adam & Eve, soitan siinä rumpuja. Palasin rumpaliksi, aiemmin olin laulajana melkein parikymmentä vuotta (1992-2012). Aloin myös tehdä biisejä.”

Osaatko soittaa muutakin kuin rumpuja? ”No auttavasti siten, että pystyn tekemään biisejä. Mä oon aloittanut aikoinaan Oulunkylän pop-jazz- opistossa sähköuruilla, nyt oon ominpäin opetellut soittamaan kitaraa ja bassoa. Teatterissa oon soittanut aika monessakin jutussa kontrabassoa.”

(c) Andreas Janett

 Miten itse asiassa päädyit Tuulokseen ohjaajaksi? ”Appiukko houkutteli! Hän oli mukana siellä harrastamassa ja edellinen ohjaaja (Pertti Roisko, joka oli silloin Lahden Kaupunginteatterissa näyttelijänä) oli jäänyt porukoista pois. Vuoden verran koittivat ensin omin voimin, mutta ei siitä oikein tullut mitään ja pyysivät sitten mua mukaan. Innostuin kovasti, aiemminhan en ollut ohjannut lainkaan. Aluksi vähän nikottelin alkutalvesta siinä, että mites tätä hommaa oikein tehdään. Olin tietysti nähnyt sitä hommaa ja ollut isäni Paavon avustavana assistenttina ohjauksissa mukana. Työn kautta innostuin sitten enemmän ja on ollut kyllä todella antoisaa hommaa. Se on antanut omallekin näyttelijäntyölleni tosi paljon ruutia ja perspektiiviä. Tulossa on nyt seitsemäs kesä. Luvassa on hyvin maanläheistä maalaiskomediaa, jota tehdään tosi hyvässä hengessä”, kertoo Petri.

Mitä sanoisit sinun vahvuudeksesi ammatillisessa mielessä? ”Varmaankin monipuolisuus ja nopeus. Oon saanut tehdä kaikenlaisia rooleja maalaistolloista tragediarooleihin ja animaatioiden prinsseihin, ja nyt tässä iässä oon saanut tehdä aikuisia miehiäkin jopa!”

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Moni kollega on pärjännyt aika hyvinkin vaikka Ruotsissa. Kielitaito mulla voisi olla parempi, ja olisi se voinut olla ihan mielenkiintoista suunnata ulkomaille. Toisaalta, mä oon kyllä niin kotimaanrakas, etten ole kokenut mitään suurta kaipuuta muualle. Taitojeni suhteen olen mielestäni jo nyt aika monipuolinen, tietysti niissä voisi aina olla vielä parempi.”

Onko suvussasi muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Isäni Paavo Liski oli näyttelijä-teatteriohjaaja-teatterinjohtaja-professori. Hän aloitti uransa Turussa vuonna 1963, oli siellä ensin dramaturgi-näyttelijänä ja sitten Kuopion Yhteisteatterissa ohjaaja-näyttelijänä, Oulun Kaupunginteatterissa ja Helsingin Kaupunginteatterissa teatterinjohtajana ja sitten freelancerina.”

Innostuitko sinä teatterista jo ihan lapsena, vai miten se lähti? ”Ehkä voisi sanoa niin, että oon innostunut teatterista siitä huolimatta. Mulla oli nuorena aikuisena pitkään sellainen vastustusvaihe, musiikin piti olla mulle se ykkösjuttu ja vakavissani ajattelin rumpalinuraa ja paria muutakin visuaalisempaa ammattia. Sitten kuitenkin pyrin TeaKiin ja pääsin sisään. Kipuilin Turkan aikakaudella siellä kaksi vuotta, kävin armeijan siinä välissä ja kahdeksi viimeiseksi vuosikurssiksi tilanne oli sen verran seestynyt, että sain paremmin kiinni opiskelusta. TeaKissa olin vuodet 1985-90. Heti valmistumiseni jälkeen sain kiinnityksen Kansallisteatteriin ja täällä oon ollut siitä asti, lukuunottamatta muutamaa Lahden vuottani.”

Mitä tekisit, jos et olisi tällä alalla? ”Kyllä mä musiikkia tekisin. Jaa jos unohdetaan sekin? Mulla oli vahvoja mieltymyksiä sisustusarkkitehdin hommiin ja jonkunverran muodin ja vaatesuunnittelun pariin myös. Ne on jääneet kytemään ja sitä luovuuden saraa oon voinut pikkuisen aina purkaa erinäisissä remonteissa - ja bändikuvioissa vaatesuunnittelua.”

Adam & Eve (c) Jari O. Anttonen 

 Miksi olet näyttelijä? ”Luontaiset ominaisuudet on vähitellen vetäneet mut tähän ammattiin. Ei olisi ollut mahdollista, että olisin mennyt oikeustieteelliseen tai vastaavaan, jossa olisi luettu ja luettu ja luettu. Tässä on vähän semmoinen käsityöammatin tenho, ja esiintymisvietti on myös vetänyt mukaan.”

Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet urasi varrella saanut ja mistä/keneltä se on tullut? ”On helppo muistaa yksittäisiä huonoja kokemuksia, ne on opettaneet tietysti yhtälailla kuin hyvätkin kokemukset. Mä oon aina pitänyt tärkeänä sitä, että tekee kaikkea mahdollisimman paljon ja niin paljon kuin ehtii. Se liittyy tuohon mainitsemaani käsityöläisyyteen, itse on opeteltava ja tehtävä, ja sama koskee myös musiikkia.”

Onko sinulla ollut omia esikuvia? ”Onhan niitä vaikka kuinka paljon. Esiintymiseen mä oon saanut ensikipinän varmaankin Dannylta, 70-luvun alussa Danny oli tosi kova juttu. Esiintyminen ja musiikkiharrastus alkoi siitä, kun sain Dannyn Parhaat ja pystyin samaistumaan häneen valkotukkaisena farkkupukuisena poikana. Mulla oli ”voimahumppaorkesteri” Muukalaislegioona sitten myöhemmin ja Suomi-filmien myötä Tauno Palo levytyksineen osui siihen saumaan. Sen bändin kanssa keikkailtiin kymmenen vuotta ympäri Suomea, muutama levytyskin tehtiin. Maailma on täynnä hyviä tekijöitä, mutta en mä oo sillai henkilönpalvontaan tai vaikutteiden imemiseen lähtenyt mukaan, varsinkaan teatterin saralla. Fanituspuoli on suuntautunut enemmänkin musiikin puolelle – Dallapé, Elvis, Tom Jones, Duran Duran...”

Muukalaislegioona (c) Riitta Sourander 

 Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Kansallisteatterin ja Lahden lisäksi olen ollut tosi monessa kesäteatterissa mukana, lisäksi sitten pieniä rooleja elokuvissa ja tv-sarjoissa sekä viihde-ja musiikkiviihdeohjelmia, joista Nelosen Mitä maksaa?- visailun juontohommat poiki mulle enemmänkin juontokeikkaa.”

Mainitse muutama itsellesi tärkeä roolityö, vai pystyykö niitä edes laittamaan tärkeysjärjestykseen? ”Kyllä varmaan haasteellisuutensa vuoksi Kansallisteatterin 'Kolmen pennin ooppera' on kärkikahinoissa mukana, mulla oli siinä päärooli eli Puukko-Mackie. Sitten Lahden Kaupunginteatterin musikaaleista varsinkin 'Laulavat sadepisarat' oli oikein onnistunut ja iso tuotanto. Viimeaikaisista töistäni Pienen näyttämön 'Lauantai' ja siinä anestesialääkäri Jay Straussin rooli tuntuu merkittävältä ja nyt tämä Pinterin 'Petos' ja siinä Robertin rooli on ollut kyllä yksi miellyttävimmistä töistä, joka on osunut kohdalleni. Kokonaisuutena kaikki kesäteatteri-ja freelancerjutut, jotka sain isäni kanssa tehdä vuodesta ´85 alkaen on olleet pieniä herkkuhetkiä ja samalla olleet mulle tavallaan toinen teatterikoulu.”

Puukko-Mackie (c) Leena Klemelä

 Jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa, kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä? ”Huh huh! Parastahan tässä on se, että vastanäyttelijät vaihtuu koko ajan ja saa jatkuvalla syötöllä uusia kokemuksia. Tässäkin kohtaa mainitsen 'Petoksen', me viihdytään todella hyvin keskenämme näyttämöllä (minä, Maria Kuusiluoma ja Marc Gassot).”

Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi mahdollisesti kappale? ”Mähän oon laulanut dueton Pandoran kanssa yksissä häissä. Valitettavasti meillä oli vähän eri äänialat, mutta laulettiin kuitenkin. Tällä hetkellä mä oon vähän feidannut tuon laulamisen suhteen, oon keskittynyt enemmänkin biisientekemiseen kuin laulamiseen. Silloin Muukalaislegioonan kanssa mulla oli unelmana, että pääsispä soittamaan Euroviisuihin humppaa! Soitin aikoinaan Päät-nimisessä yhtyeessä rumpuja ja jo viisuihin osallistunut Kaija Kärkinen lauloi siinä taustalaulajana, ja Kaija katsoi mua hiukan pitkään ja totesi, että onpas perverssi haave sulla!”

Miten sinä määrittelisit sanonnan 'teatterin taika'? ”Se on varmaankin muuten yksi asia, joka mut on tälle alalle saanut. Pienenä poikana kun katselin satunäytelmiä, astuit ensin saliin, katsomo pimenee ja aukesi ihan uusi taikamaailma. Lavastus ja valot saivat aikaan jo sen tunnelman ja sen, että nyt siirrytään toiseen aikaan ja paikkaan. Tuo visuaalinen puoli teatterissa on näyttelijäntyön lisäksi kiehtonut mua aina.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Äänet, saan biiseihin ideoita vaikkapa lasinkilahduksesta tai jonkun kännykän soittoäänestä.”

Podetko ramppikuumetta/esiintymisjännitystä? ”En enää mainittavasti. Teatterikouluaikoina se oli jostain syystä vielä kaamea, mutta pääsin siitä ammatin alkuvuosina hyvin äkkiä eroon. Kaikessa tekemisessäni tykkään sellaisesta vahvasta rutiinin noudattamisesta, että harjoitellaan pirusti ja täsmällisesti ja järjestelmällisesti, sillä minimoidaan epäonnistumisen riskit. Ja kun tiedät, että olet harjoitellut tosi hyvin ja käynyt kaikki tilanteet mielessäsi läpi, niin silloin vääränlainen ja liian pitkälle menevä ramppikuume häviää tai sen saa ainakin kuriin. Toki eteen tulee välillä uusia tilanteita, esim. bändin kanssa keikalla tai tavallistakin tavallisemmalla juontokeikalla, joissa et tiedä paikasta tai yleisöstä yhtään mitään etukäteen, niin silloin se saattaa iskeä. Niistäkin on aina selvitty kuitenkin positiivisin fiiliksin.”

Onko sinulla jotain omia rutiineja/rituaaleja, joita teet ennen esitystä? ”Nykyään kun asun Lahdessa, niin tunnin junamatkan aikana mulle on muodostunut sellainen rutiini, että mä melkein aina kertaan junassa tekstin. Junamatkailu sopii mulle muutenkin hyvin, ennen mä myöhästelin aina ja nykyään mä en ole myöhässä koskaan, tosin minusta riippumattomista syistä on jouduttu esityksen alkua siirtämään puolella tunnilla eteen päin... Taikauskoon liittyviä rituaaleja ei ole, mutta tulikin just mieleen, että isähän testamenttasi mulle onnea tuovan jäniksenkäpälänsä, joten munhan pitääkin ottaa se käyttööni.”

Kerro joku kommellus. ”Akuutti muistamattomuushan toistuu joka kuukausi. Petoksen edellisessä näytöksessä mulle tuli jatkuvasti muistikatkoja, mutta se sopi siihen koska näytelmään on muutenkin kirjoitettu paljon taukoja. Pidin taukoa niin kauan, että replat muistui mieleen... Kerran mä tein Veijarit-nimisessä näytelmässä Petteri Summaselle kunnon pääsiäispilan! Petteri esitti siinä Rudolf Nurejev-parodian, Nurejev oli oikeasti tanssinut joskus balettia rukkaset kädessä. No, ne rukkaset oli pukijalla ns. 'nollassa' eli teatterirampin sivussa, jonne Summanen sitten sipsuttaa kärkitossuissaan. Mä olin laittanut rukkaset täyteen mämmiä pääsiäisen kunniaksi, heheh! Summasen ilme oli hyvin kuvaava, kun hän tunki kätensä rukkasiin ja tunsi, että siellä on jotain mönjää nyt sisällä. Se ei voinut tietää että se oli just mämmiä. Tuo oli hyvin mieleenpainuva tapahtuma!” Petri myhäilee onnistunutta pilaansa.

Kerro joku erityisen hyvä muisto. ”Paljonkin hyviä muistoja liittyy etenkin bänditouhuihin. Varsinkin Muukalaislegioonan kanssa sattui kaikenlaista, kun se oli niin iso ryhmä. Tulliseikkailuista Venäjällä esimerkiksi, mutta niistä ei pysty kyllä julkisesti sen enempiä kertomaan...”

Tulevia roolejasi tai muita töitäsi? ”Luulosairas on huhtikuun loppupuolella ensi-illassa (huom. oli ensi-illassa 22.4. Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä) ja siinä mulla on roolina kenties näyttämöhistorian tyhmin tyyppi Tuomas Diafoirus, ja apteekkarin rooli myös. Niin ja 'Saiturin joulu' palaa loppuvuodesta taas ohjelmistoon ja sen tiimoilta pääsen viettämään 25v-taiteilijajuhlaakin. Maanantain 9.11. näytöksen yhteydessä niitä vietetään yhdessä mun syntymäpäivieni kanssa, ensin suurella näyttämöllä ja sitten lämpiön puolella. Tulossa onkin oikein mojovat juhlat! Tuuloksen kesäteatteriesityksen ensi-ilta on 25.6. ja näytelmähän on nimeltään 'Kirkkoväärtin kolmas kortti'. Sitten on tietysti vielä Adam & Even keikat, esimerkiksi elokuussa Lahden Isojanossa ollaan samalla lavalla Elastisen ja Neljän ruusun kanssa.”

Onko sinulla jotain mottoa? ”Pakko siteerata nyt Olavi Virtaa, kun eilen tuli hänestä Teemalta juttua. Hän muisteli elämänsä viime hetkillä uraansa ja mua ohjaa se sama intohimon liekki tekemisissäni, eli teet mitä tahansa, teet sen niin hyvin kuin pystyt.”

Mikä sarjakuvahahmo tai muu fiktiivinen hahmo haluaisit olla ja miksi? ”Mähän OON ollut vuodesta ´87 lähtien Suomen Hessu Hopo. Se on muuten kurkulle aika raskasta...”

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Haluaisin laulaa naislaulumateriaalia oikein kunnolla!”

Jos ihminen menisi syksyisin talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken? ”Kitaran ottaisin mukaani ehdottomasti. Ruokaorientoitunut en ole, mutta jos olisi herätessä kova nälkä, niin Saarioisten maksalaatikko rusinoilla ja puolukkahillolla toimii aina.”

Jos rakentaisit puuhun majan, mitä sinne ottaisit mukaan? ”Kyllä siitä pitäisi tulla kunnon hifi-maja! Se olisi viemäröity, lämpöeristetty ja siellä olisi kaikki studiot ja muut.”

Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne menisit? ”Mä haluaisin Dallapéen keikalle 30-luvulle ensinnäkin, sit Elviksen keikalle 50-luvulle.”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Menen pukeutumaan samettipukuun.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Biisi

Mistä sanasta pidät vähiten? - V-sanasta

Mikä sytyttää sinut? - Musiikki

Mikä sammuttaa intohimosi? - Lupausten pettäminen

Mikä on suosikkikirosanasi? - Ei ole sellaista

Mitä ääntä rakastat? - Analogisen syntetisaattorin ääntä

Mitä ääntä inhoat? - Lasten huutoa

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Metsänhoitoa

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Liukuhihnalla

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Tervetuloa Petri, hyvin vedit!

(c) Silja Line

Petrin nettisivut löytyvät tämän linkin alta.

Adam & Even Facebook-sivu löytyy täältä. 

Muukalaislegioonan meininkiä videon muodossa vuodelta ´96...

Elämäni someistus / Pilke-teatteri

Elämäni someistus / Pilke-teatteri, Parolan yhteiskoulun Vanha Sali

Maailmanensi-ilta 5.5. 2015, kesto noin 1h 30min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus ja ohjaus Karoliina Kauhanen

Rooleissa : Armi Taivainen, Saku Raitala, Eero Antikainen, Jani Aaltio, Sonja Penttinen, Iina Pirhonen, Eevi Kuivalainen, Viivi Kauhanen, Milla Uschanoff ja Weera Westerlund

 Minulla oli suuri ilo ja kunnia olla katsomassa jälleen maailmanensi-iltaa Parolassa. Pilke-teatteri (Parolan ilmaisutaitokerho) elää ja voi hyvin, samalla juhlittiin viisivuotissynttäreitä. Vuosi sitten olin myös nuorten esitystä katsomassa (tosin en ensi-illassa) ja ilahduttavaa oli huomata, että ensinnäkin mukana oli tuttuja tyyppejä viime vuodelta ja myös minulle täysin uusia kasvoja. Eläköön siis Pilke-teatteri, toivottavasti jatkossakin innokasta porukkaa riittää toimintaan mukaan.

 Nuorten maailmassa pyöritään jälleen, toki aikuisetkin löytävät tarttumapintaa teemoista. Laura (Armi Taivainen) kipuilee vanhempiensa eron vuoksi, tuntuu ettei kelpaa kenellekään. Vanhemmat (Jani Aaltio ja Sonja Penttinen) heittelevät tytön kuullen ivallisia kommentteja toisistaan ja kisaavat siitä, kumpi on parempi vanhempi ja kummalla on enemmän valuuttaa, jotta saadaan Laura onnelliseksi. Huutokauppakeisarikin häärää paikalla.

Huutokauppaa Laurasta

 Toisaalla sitten Laura kokee ensirakkauden huumaa ja hurmaa Nistin kanssa (lyhenne nimestä Nicolas Ilmari Severi Timoteus Iisakki, roolissa Eero Antikainen), samalla tutkaillaan somekäyttäytymistä ja laaditaan sääntöohjekirjoja siitä, miten sosiaalisessa medissa tulee käyttäytyä, nyt kun ollaan pari. Lauralla on kova hoppu edetä suhteessa eteen päin, Nisti taas haluaa edetä hitaammin monessakin mielessä. Miten yläasteikäisenä voisi tietää, miksi haluaa isona ja mitä elämältä ylipäätään odottaa? Mieleeni jäi hieno ajatus "voi kunpa elämässä olisi pause-nappula"! Sitä samaa olen itsekin toivonut, näin vanhemmitenkin.

Laura ja Nisti 

 Hieno tanssikoreografiakin jälleen vetäistiin. Varsin luontevaa esiintymistä oli monellakin, toki olisin toivonut että katseet olisivat vähän huomaamattomammin suuntautuneet kuiskaajasta poispäin ja mieluummin vastanäyttelijän suuntaan... menkööt nyt ensi-iltajännityksen piikkiin. Mainiota pantomiimiäkin nähtiin Saku Raitalan toimesta, Marc Gassot´lle on kasvamassa hyvää vauhtia vakava kilpailija!

 Lopuksi jäi vielä mieleen se, miten tärkeää on löytää oma juttunsa ja tapansa ilmaista itseään. Siinä rytäkässä mykkäkin kaveri voi yllättäen löytää äänensä.

 Esityksiä on Parolassa vielä ke 6.5. ja to 7.5. klo 18.30.

(esitystä sai kuvata, joten kuvat ovat allekirjoittaneen nappaamia)