Haastattelussa Markus Virtanen

Markus Virtasen tapasin Ravintola Vltavassa Helsingissä helmikuun loppupuolella 2013, ennen Perhosia askelten alla-näytelmän ennakkonäytöstä.

Markus on syntynyt 1986 ja horoskooppimerkiltään hän on härkä. ”Olen syntynyt Bremenissä Saksassa, mutta sanoisin olevani Hämeenlinnasta kotoisin. Tällä hetkellä asun Helsingissä.”

Mitä harrastat? ”Mä harrastan lenkkeilyä, leffojenkatselua, pleikkarilla pelaamista, kirjojen lukemista ja yleistä oleskelua kavereiden kanssa. Leffoista viimeisin näkemäni on tuo Tarantinon Django Unchained”, Markus kertoilee.

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi? ”Varmaankin se on erityistaito, että mä olen juossut kolme kertaa maratonin! Sitä ei kai ihan kaikki näyttelijät oo tehny. Sit varmaan sellainenkin erityistaito voisi olla, että mä olen kyllä aika periksiantamaton tyyppi. Hei, ja mä osaan heiluttaa korviani! Heh, mä ootan sitä hetkee kun mä voin käyttää tätä taitoa jossakin”, nauraa Markus.

Minkä erityistaidon haluaisit osata? ”No kyllähän kaikkea voisi tietty osata enemmän noin niinkun liittyen tuohon näyttelijäntyöhön, mutta sellainen, jota pyrin kehittämään paljon on fysiikka ja kehonhallinta. Siihen olen kiinnittänyt nyt paljon huomiota.”

Löytyykö suvustasi muita tällä alalla olevia? ”Veljeni Mikko näyttelee Kokkolan kaupunginteatterissa tällä hetkellä ja myös hänen vaimonsa Essi, ja vanhempani näyttelevät hämeenlinnalaisessa Eräs Teatterissa harrastuspohjalta.”

Osaatko soittaa jotain instrumenttia? ”No kitaraa vähän. Silloin kun mä olin Jyväskylän kaupunginteatterissa vuoden, niin siellä mä ostin kitaran. Mun pukukoppikaverina oli Grönstrandin Hiski, joka on tosi kova kitaristi ja hän sai mut kannustettua ostamaan sen kitaran. Kyllä mä sitä aika paljon jaksoin treenatakin siellä! Nyt se on sitten jäänyt vähän vähemmälle, ehkä täytyisi taas aloittaa”, Markus tuumailee.

Markus ja värikäs lapanen / kuva Teatterikärpänen

Milloin olet kiinnostunut teatterista ensimmäistä kertaa? ”Mikko taisi kertoa sen Robin Hood- stoorin, eikö? Olin sillä samalla reissulla mukana, eli sitä Robin Hoodia oltiin katsomassa ja sitten mä olin ilmoittanut vanhemmilleni sen jälkeen, että musta tulee näyttelijä. Olin silloin jotain 6-7- vuotias, koska Miniteatteriin mä oon mennyt sitten 7-vuotiaana. 1993 syksyllä menin sinne, eli mullahan on itse asiassa 20-v taiteilijajuhla tänä vuonna! Järjestän jonkun korvienheilutteluperformanssin jossain. No joo, siitä Robin Hoodista siis syntyi se ajatus, tosin muhun teki eri kohtaus vaikutuksen kuin Mikkoon. Mulla oli se, kun Robinia oltiin viemässä mestattavaksi ja näyttämölle tuli pyöveli, jolla oli tietenkin huppu päässään. Mä olin ensin ihan kauhuissani, että nyt se Robin Hood kuolee, kun enhän mä lapsena osannut sillai aatella, että eihän ne sankaria tietenkään tapa. Sitten se pyöveli ottaa sen hupun pois ja siellä onkin Pikku-John, joka pelastaa Robinin siitä tilanteesta, ja sitten tuli se mieletön riemu siitä, että Robin säilyi sittenkin hengissä. Se oli jotenkin sellaista äärimmäisten tunteiden vuoristorataa, sellaista olen pyrkinyt ehkä jotenkin tavoittelemaan sen jälkeenkin, koska se on niin vahvassa tunnemuistissa, että miltä se tuntuu kun tuollaista tapahtuu. Se oli teatterin taikaa parhaimmillaan!”

”Niin, Miniteatterissa viimeinen juttu, missä olin mukana oli sellainen ”Tapaus Allu Salminen”, se oli vuonna 2004. Siinä välissä mä olin muutamaa Aulangon satuteatterin kesäjuttua lukuunottamatta kaikissa jutuissa mukana.”

Opiskelet siis Teakissa tällä hetkellä? ”Kyllä, nyt on viides vuosi menossa ja periaatteessahan mun pitäisi nyt valmistua, mutta oikeestaan mä en oo ollut tuolla koulussa melkein kahteen vuoteen nyt. Sen jälkeen kun mä valmistuin kandiksi, mä oon ollut sen verran töissä, että nyt mulla on vielä vuosi jäljellä. Tavoitteenani on valmistua 2014. Mä pääsin silloin neljännellä yrittämällä sisään. Nätyyn mä en ole hakenut koskaan, en edes tiedä miksi. Vuoden olin Helsingin evankelisessa opistossa sellaisella draamalinjalla 2007-2008, just sen vuoden ennen kuin pääsin Teakiin. Ja onhan tietysti ala-ja yläasteella sekä lukiossa ollut aikoinaan jotain ilmaisutaitojuttuja, mutta ei sitten muuta.”

”Koulunäytelmissä mä en ollut koskaan mukana, sain ne aina Miniteatterin kautta hyväksiluettua ja sit mulla oli jotenkin sellainen olo, että se on pelkkää leikkimistä siellä koulussa, kun Miniteatterissa tehtiin ns. oikeeta teatteria. Koulussa pyrin jotenkin myös aina välttelemään esiintymistä eri tavoin”, Markus muistelee.

Katse kohti tulevaa...

Miksi haluat näyttelijäksi ja ovatko ajatuksesi näyttelijäntyöstä muuttuneet tässä vuosien varrella? ”Ei se sillai varmaan oo muuttunut, että kyllä varmaan se pohjimmainen syy on edelleen se tunne, jonka saa kun kaikki menee nappiin ja jotenkin siitä treeniprosessista alkaen yhdistettynä siihen esitykseen ja kaikkeen mikä siihen liittyy... se vaan on jotain sellaista mitä ei saa mistään muualta! Tietenkin siihen on ihan hirvittävän monta syytä, että miksi näyttelen, mutta varmaan siinä on myös se, että kun mä 7-vuotiaana aloitin niin itse asiassa mä en edes muista aikaa jolloin en olisi ollut jotenkin teatterin kanssa tekemisissä tai näytellyt itse. Kai se on sitten niin, että sen kanssa on vaan kasvanut ja sitten siitä on tullut iso osa mun elämää, on vaikeeta kuvitella että tekisin jotain muuta. Kyllähän se niin on, ja sen tietää katsojanakin, että teatterin taika on joskus ihan täysin sanoinkuvaamatonta. Sen aistii myös sieltä lavalta, milloin se taika on todella läsnä siinä tilanteessa.

Ja kyllä ehdottoman tärkeänä asiana on ollut ihan sieltä Miniteatterin ajoista lähtien myös kaverit. Teatterissa tapaa niin hienoja tyyppejä, joiden kanssa saa tehdä hommia. En tiedä kauheen montaa näyttelijää, jotka haluaisi vaan himassa näytellä yksinään...Kyllä siihen tarvitaan ne ihmiset ympärille!”

Onko sinulla mahdollisesti omia esikuvia? ”Ihan todella paljonhan on hyviä näyttelijöitä. Lapsena mä ihailin Dustin Hoffmania, muistan joskus nähneeni Sademiehen ja pidin siitä hirveesti. Sit ulkomaisista tietenkin Robert DeNiro, Al Pacino, Daniel Day-Lewis, Jack Nicholson... Kotimaisista mä oon nyt viime aikoina tykännyt tosi paljon Eero Ahon duunista. Myös Hannu-Pekka Björkman on uskomaton. Robin Svartström, joka on Ryhmäteatterissa, on myös tehnyt vaikutuksen muhun tässä viime aikoina. Suomessa on kyllä tosi paljon hyviä näyttelijöitä!”

Missä eri teattereissa olet näytellyt ja omasta mielestäsi onnistuneimmat roolityösi? ”Oon näytellyt Miniteatterissa, Eräs Teatterissa, Helsingissä Kellariteatterissa, Jyväskylän Kaupunginteatterissa ja

Kansallisteatterissa, ja tietysti koululla Teakin jutuissa. Miniteatterin ajoista on tietenkin jäänyt mieleeni se Rajatapaukset, jossa mä näyttelin Augustia. Se oli aika rankka rooli ja vanhemmat, ei siis omani, meni jotenkin ihan sekaisin siitä, että miten noin pieni poika voi näytellä noin rankkaa roolia. Se oli näin jälkeenpäin aateltuna tietenkin merkki siitä, että mä tein sen hyvin, koska siitä nousi sellainen haloo. Se kertoi sellaisesta koulukodista se esitys, Peter Hoegin kirjoittama juttu, ja August oli 12-vuotias poika, jota vanhemmat pahoinpiteli ja sitten hän tappoi ne ja ui muutenkin aika syvissä vesissä siinä näytelmän aikana ja päätyy vielä itsemurhaan siinä lopussa. Se on todella hieno stoori ja mä olin itsekin silloin 12-13- vuotias ja totta kai mä sen ymmärrän, että siitä aikuiset vähän meni shokkiin, koska siinä oli tosi rankkoja juttuja ja sitä sitten mietittiin, että meneekö mulla jotenkin järki päästä kun teen tuollaista roolia noin nuorena. No nyt voi todeta, että menihän se, kun tällä alalla ollaan vieläkin! Ei vaan, se oli kyllä ikimuistoinen homma. Sellaiset roolit on jotenkin kivoja, missä joutuu vähän haastamaan itseään ja astumaan sellaiselle alueelle, missä ei ehkä normaalisti näyttelijänä ole. Esimerkiksi tuolla Jyväskylän Kaupunginteatterissa ”33 variaatiota” mä näyttelin Schindleriä, joka nimitti itseään Beethovenin ystäväksi, mutta oli käytännössä hänen orjansa. Se oli hyvin sellainen kohotettu ja kepeä roolihahmo, siinä pääsi jotenkin niinku tutkimaan sellaista puolta itsestään, mikä ei oo mulle ominaista. Sitten oli myös se, kun kolmoskurssilla tehtiin monologit kouluun ja siinä mä näyttelin sellaista 6-7- vuotiasta pikkupoikaa. Tein tuosta Peter Franzénin Tumman veden päällä-kirjasta sen monologin ja Olli Jalosen Poikakirjaa yhdistelin vähän siihen myös. Siinä oli hirveen mielenkiintoista etsiä sitä lapselle ominaista leikkisyyttä, mikä tietyllä tavalla aikuiselta katoaa. Ainahan sitä tosin sanotaan, että näyttelijät on ikuisesti lapsia kun ne leikkii, mutta se lapsen leikkiminen on kuitenkin erilaista ja sen puolen etsiminen oli todella mielenkiintosta”, Markus kertoo.

”Tässä Perhosia askelten alla – jutussa olen päässyt kans sillai hyvällä tavalla omalta mukavuusalueelta pois. Nukketeatteri on ollut mulle ihan tuntematon tyylilaji aikaisemmin ja se on kuitenkin hyvin erilaista. Siinä on paljon sellaista uutta, mistä tulee olemaan varmasti sitten hyötyä myös tulevaisuudessa, vaikka ei nukketeatteria enää tekisikään. Voi olla että teen, voi olla että en tee. Siinä on kyllä kanssa sellaisia taikuuden hetkiä, kun ne nuket oikeesti herää eloon.”

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Tää sijoittuu tuonne 50 vuoden päähän suunnilleen, eli tuo Willy Loman Kauppamatkustajan kuolemassa. Mä oon jotenkin päättänyt omassa päässäni, että sen mä sitten joskus teen. 70v-taiteilijajuhlaroolina, joo!”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”Kyllä mä veljeni Mikon kanssa haluan näytellä, siitä on nyt jo kymmenen vuotta kun me ollaan viimeksi näytelty yhdessä. Miniteatterissa sekin oli, eli ollaan kuljettu molemmat kyllä pitkä matka. Kuten aiemmin sanoin, Suomi on täynnä loistavia näyttelijöitä, mutta jos yksi pitäisi valita niin se olisi kyllä Mikko.”

Oletko koskaan katunut uravalintaasi? ”En todellakaan. Voihan se olla, että jossain vaiheessa tajuaa, että olisi pitänyt valita joku muu homma.”

Mikä on parasta teatterissa? ”No just se tunne, mikä siitä tulee ja se taianomainen hetki yleisön ja esiintyjien välillä. Sitten se, että näyttelijänä pääsee tutkimaan ihmistä. Mä oon pohjattoman kiinnostunut ihmisistä, on todella kiinnostavaa tutkia erilaisten ihmisten ajattelutapoja ja pyrkiä ymmärtämään erilaisia ihmisiä mitä ite on. Sitten tietenkin nää ihmiset, joiden kanssa tätä saa tehdä. Upeita tyyppejä! Tosi erilaisia, mutta kaikki kuitenkin tietyllä tavalla samanlaisia. Ja sitten on niitä vähän narsistisempiakin lähtökohtia, eli saa huomiota ja hyväksyntää ja pääsee olemaan esillä.”

Entä mahdollisia miinuspuolia? ”Enskariviikolla ei oikein nuku öisin ja pyörii päässä toi juttu,

se on kyllä miinuspuoli. Nukkuminen on kuitenkin niin kivaa! Ja sitten se on miinuspuoli myös, että itse ei ehdi teatteriin niin paljon ja niin usein kuin haluaisi.”

Millaisessa roolissa olet omimmillasi? "Mä ainakin toivon, että olisin niin monipuolinen, että pystyisin näyttelemään sitä mitä tarjotaan. Kaikki käy!”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Kanssanäyttelijät, ehdottomasti!”

Kärsitkö esiintymisjännityksestä ja miten se sinulla ilmenee? ”Kyllä mä sitä poden, totta kai. Taisin kirjoittaa mun kandityöhön, että mulla on kaikki mahdolliset jännittämisen oireet mitä vaan voi keksiä. Mä oon kyllä sellainen sekä fyysinen että henkinen jännittäjä. Toisaalta mä kyllä jännitän elämässäni muutenkin kaikkee, että en mä tiedä eroaako se esiintymistilanne siitä kauheesti. Kyllä mua jännittää tää haastattelukin! Onhan se jännittäminen myös merkki siitä, että tää on tärkeä asia, että se ei oo ihan sama miten se menee.”

Onko sinulla mitään omia rituaaleja, joita huomaat toistavasi ennen esityksiä? ”Monesti se vaihtelee esityksestä riippuen sillai, että jos on hirveen fyysinen juttu, niin silloin pitää tehdä kunnon fyysiset lämmittelyt, mutta se mikä on joka esityksessä mulla on se, että kattoo omat rekvisiitat läpi, vähän niinku tavallaan muistelee läpi sen oman ratansa siinä esityksessä, ja sitten jotain 15 minuuttia ennen esitystä alkaa se semmoinen henkinen keskittyminen siihen, siirrytään siihen maailmaan pikku hiljaa. Joihinkin juttuihin sopii tosi hyvin se, että ihan viimeiseen asti heitetään läppää muiden näyttelijöiden kanssa ja sit vaan mennään näyttämölle. Se on niin jutusta kiinni.”

Onko sinulla jotain taikauskoon liittyviä juttuja? ”Onks se sitten taikauskoa, jos pyrkii tietoisesti rikkomaan ne kaikki taikauskoon liittyvät jutut? Jos ja kun jotain odottamatonta aina välillä tapahtuu, mikä on tietenkin myös yksi hieno osa tätä hommaa, niin ei sitä ehkä laiteta sen piikkiin että nyt tuli laitettua se vasen sukka jalkaan ennen oikeaa”, Markus nauraa.

Oletko nähnyt Kansallisteatterin kummitusta? ”En, mutta Kansis on kyllä kuumottava paikka joskus iltaharjoitusten jälkeen, jos huomaat että oho, mä oonkin yksin täällä ja kun sen tietää, että siellä kuitenkin on niitä kummituksia ja mä uskon niihin ihan täysin, niin kyllä siellä aika nopeesti sitten pistää pukkarissa vaatteet päälle ja lähtee ulos.”

Kerro joku sattumus tai kommellus! “Tää tapahtu mun siskon häissä muutama vuosi sitten. Olin lupautunut laulamaan kirkossa ja kun tuli mun vuoro menin sinne ihmisten eteen aloittamaan laulua, kun kanttori alkaa soittaa jo seuraavaa välisoittoa. Se oli siis hypännyt sen mun biisin yli ja meni jo ohjelmassa eteenpäin. Seison siinä häävieraiden edessä täpötäydessä kirkossa ja mietin hetken mitä teen. No, sit kun kanttori oli saanut oman välisoittonsa päätökseen, alotin sen mun biisin ja lauloin a’cappellana ekan säkeistön samalla kun kanttori varmaan mietti että mitä ihmettä siellä tapahtuu. No, onneks se tajus ja tuli sit tokaan säkeistöön mukaan. Siskolle ja hänen miehelleen oli ainakin mennyt ihan täydestä että noin sen biisin pitikin mennä eli loppu hyvin kaikki hyvin, mutta hetkellisesti se oli aika kuumottava tilanne.”

Kerro joku hyvä muisto! ”Ne on ollu kyllä hienoja noi Miniteatterin kanssa tehdyt ulkomaanreissut ja muutenkin se, kun on päässyt ulkomailla näyttelemään. Upeita juttuja ja muistoja! Ja kyllä hieno muisto oli se, kun oli ensimmäisessä ammattilaisproggiksessa mukana silloin Jyväskylässä. Muistan silloin ensi-illassa kun tultiin kumartamaan, silloin mietin että kyllä tässä on Miniteatterin poika päässyt pitkälle. Tuollaiset jutut yleensäkin, jotka tapahtuu ensimmäistä kertaa...eka ensi-ilta Kansiksessa, toteutuneet unelmat.”

Mitäs tulevia rooleja on luvassa kenties? ”Mä heittäydyn tuohon näyttelijäopiskelijan rooliin, eli palaan koulunpenkille, mikä on tosi kivaa. Oon saanut siihen tiettyä etäisyyttä ja kyllä mä sen kuitenkin haluan saada loppuun sen koulun ja saada ne maisterinpaperit sieltä. Se ei oo työnsaannin kannalta sillain tärkeetä, mutta itselleni se on. Koululle tulee varmaan jotain demoja ja esityksiäkin, mutta en niistä tiedä sitten vielä sen enempiä.”

Onko sinulla jotain mottoa? ”Jaa sellainen, jonka mukaan mä pyrin elämään vai? Kyllä mä sillai pyrin elämään, että kohtelisi muita niin kuin itseään haluaisi kohdeltavan. Se on kai aika hyvä.”

Mistä haaveilet? ”No vaikka Oscar-pystistä, nehän oli just ne Oscarit. Aika realistinen haave, eikö?”

Mitä muuta mahdollisesti haluaisit sanoa? ”Muuta en halua sanoa, kuin että HPK ottaa mestaruuden tänä vuonna!” (Eipä ottanut.)

Mitä haluaisit sanoa katsojille? ”Käykää paljon teatterissa! Ottakaa myös lapset mukaan, olisi hienoa, että nuoret myös löytäisivät tiensä katsomoon.”

Osaatko imitoida ketään? ”Pokkaklubillahan on se imitaatiotehtävä, mutta ei siellä multa kyllä mitään rautaisia imitaatioita koskaan tule!”

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Ehdottomasti Batman. Se olisi pitänyt tajuta myös vastata siihen roolihaave-kohtaan! Se on vaan jotenkin ollut aina mun suosikki noista, se on niin kiinnostava tyyppi, kun se on jotenkin niin ristiriitainen hahmo ja sillä on myös aika siistejä vastustajia.”

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Kyllä mä varmaan ensin tutustuisin kehooni ja siitä lähtis päivä hyvin käyntiin, ja sit vois lähteä vaikka kokeilemaan, että onko miehen iskeminen helppoa. Ja sit tietenkin seksiä lopulta. Päivän aikana ehtis kyllä kaikkee!”

Jos ihminen vetäytyisi talviunille, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken? ”Mä ottaisin varmaan The Wire-sarjasta jonkun boxin mukaan, kaikki on hehkuttaneet sitä ja mulla on ihan kokonaan se näkemättä. Sit ottaisin läppärin tai telkkarin, jolla voisi katsoa sitä. Sit ottaisin sipsejä, ne on tosi hyviä ne uudet Furious-sipsit. Vichyä ottaisin ja ehkä pari olutta myös. Ei siellä pelkkiä kalsarikännejäkään jaksaisi vetää koko talvee. Pikku hönössä kattelis The Wiree ja söis sipsejä!”

Jos voisit mennä aikakoneella jonnekin menneisyyteen tiettyyn hetkeen, minne menisit? ”Kun puhuttiin tuosta Daniel Day-Lewisista, niin mua kyllä kiinnostaisi tosi paljon se kun hän voitti toisen Oscarinsa siitä There will be blood-elokuvasta, joka mun mielestä roolisuorituksena hipoo täydellisyyttä. Haluaisin mennä seuraamaan sitä kuvausprosessia.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Aamuyö (se on sanana kaunis ja ajankohtanakin)

Mistä sanasta pidät vähiten? - Räkärihma

Mikä sytyttää sinut? - Katse

Mikä sammuttaa intohimosi? - Negatiivisuus

Suosikkikirosanasi? - Perseenvittu

Mitä ääntä rakastat? - Läheisten naurua

Mitä ääntä inhoat? - Ruuan maiskutusta

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Rokkitähti

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Lappuliisa tai lipuntarkastaja

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Hyvin

meni!