tiistai 18. kesäkuuta 2013

Rakas lurjus / IdeaTeatteri

Rakas lurjus / IdeaTeatteri, Jokioisten Elonkierto

Ensi-ilta 31.5. 2013, kesto noin 1h 50min väliaikoineen

Käsikirjoitus Mika Waltari

Ohjaus Antti Kemppainen

Rooleissa Thomas Dellinger, Jaakko Loukkola ja Sanni Pekkala

Taustaa : Edvin Laine pyysi Mika Waltaria 1947 kirjoittamaan kesäkiertuetta varten kepeän komedian, ja näin syntyi Rakas lurjus. Näytelmästä tulikin melkoinen menestys ja se kiersi ympäri Suomea seitsemän vuoden ajan, jonka jälkeen se nähtiin vielä pari vuotta Kansallisteatterissa. Vuonna 1955 Toivo Särkkä ohjasi siitä vielä elokuvaversionkin. Näytelmässä kikkaillaan mukavasti sukupuolirooleilla. Arkistonhoitaja Siimes (Thomas Dellinger) asuu yhdessä veljenpoikansa Jussin (Jaakko Loukkola) kanssa kunnon poikamiesboksissa, jonne ei missään tapauksessa naisia suvaita, naiset kun ovat kaiken pahan alku ja juuri. Miehet joutuvat kuitenkin ottamaan kämppäänsä alivuokralaisen, ja tuttu asessori onkin löytänyt sopivan "nuorukaisen", joka hiljaisena opiskelijapoikana hyvin sopeutuisi muiden päiväjärjestykseen. Paikalle pölähtää Kaino Lahja Itkonen (Sanni Pekkala), joka nostattaa heti monenlaisia tunteita. Kainolla sattuu olemaan vielä kaksoissisar Lahja, joka saapuu veljeään tapaamaan ja sekös vasta tunteita kuumentaakin... Siinä menee miehillä pasmat, lettukestit ja lihapullavuorot suloisesti sekaisin!

Thomas Dellinger, Sanni Pekkala ja Jaakko Loukkola / kuva Juha Puhtila

Plussaa : Ensinnäkin esityspaikka oli mainio! Jokioisten Elonkierto on maatalouden esittelypuisto, ja matkalla teatteriin näimme niin lampaita kuin heppojakin. Harmi että satoi kovasti vettä, ei tullut pysähdyttyä tarkemmin tutkimaan aluetta. Itse esityspaikka sen sijaan sijaitsi sateelta ja tuulelta suojassa jännässä makasiinissa, ja katsomossa oli tiivis ja lämmin tunnelma. Lavastus uumoili siitä, että luvassa on yllättäviä tupsahduksia ovista. Pidin etenkin siitä, että uuden tulokkaan huone oli avoin ja siten saattoi seurata hänen touhujaan muiden kohkatessa keskellä lavaa. Teksti oli vallan nerokas ja pidin kovasti siitä, että teksti oli säilytetty vanhassa muodossaan eikä yritettykään modernisoida sitä millään tavalla. Adopteeraamiset ja toistuvat "Äsh!"-huudahdukset otin ilolla vastaan. Näyttelijät olivat eleissään ja ilmeissään mainioita, etenkin Jaakko Loukkolan eleet hänen ylivertaisesta habituksestaan, jota naiset eivät voi vastustaa, ja entäs ne rakastuneen miehen hövelit ilmeilyt. Vauhti kiihtyi loppua kohti ja marjapuurotkin hyytyivät ihan itsestään, ja huvitti etenkin yhden vanhemman mieshenkilön ilahtunut spontaani huudahdus katsomossa arkistonhoitajan pähkäillessä sitä, ettei vain olisi "sellainen mies". Muutenkin yleisö tuntui kovasti tykkäävän näkemästään, ja sateisesta päivästä huolimatta kaikki lähtivät suu messingillä paikalta.

Miinusta : ei moitteita!

Muuta : Esityksiä Elonkierrossa jäljellä enää yksi (ke 19.6.), mutta mikä ilahduttavinta, Rakas lurjus lähtee kiertueelle "entiseen malliin" ja kiertuekalenteri nähtävillä tämän linkin alta. Kannattaa ehdottomasti tsekata tämä napakka naurupommi, suosittelen erittäin lämpimästi!

Rakas lurjus saa täydet viisi tähteä *****. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).