sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Haastattelussa Mikael Saari

Mikael Saaren tapasin elokuussa 2013 Lahden Kaupunginteatterilla West Side Story-musikaalin harjoitusten välisellä tauolla.

Vuonna 1988 syntynyt Mikael on horoskooppimerkiltään kalat. ”Mä olen syntynyt Vantaalla, asunut ensimmäiset kuusi vuotta siellä ja sitten muuttanut Hyvinkäälle. Neljä vuotta sitten muutin Lahteen ensin armeijan takia.”

Mitä harrastat? ”Onhan se tietysti nyt hallitseva homma, että koko ajan on soitto-tai laulutreeniä ja näyttelijänhommaa ja tanssia. Mullahan on leikattu molemmat jalat nyt lyhyen ajan sisään, eli urheilut on ollu kyllä aika vähissä sen takia, mutta kyllä mä tykkään kauheasti pelata. Oon pelannut fudista kauan, sulkista ja sählyä ja kaikkea sellaista. Kiva olisi päästä taas pitkästä aikaa kunnolla pelaamaan, ettei tarvis koko ajan varoa noiden polvien kanssa. Mä myös lueskelen silloin kun mahdollista. Oon Tuomas Kyröä diggaillut tässä viime aikoina, ja runoja olen lukenut myös paljon ja ihan siksi, että olen tykännyt säveltää niitä. On myös kiva syventyä ihan fiilistelemäänkin niitä”, Mikael kertoo.

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi? ”Kaikenlaiset volttihypyt ja muut kivat on nyt mennyt noiden jalkojen myötä, eli en enää liiku niin paljon. Mä en osaa enää mitään, heh. Oon joutunut keskittymään ihan perusasioihin nyt esim. ihan vaan jaloillaan pysymiseen, mutta sitä ei varmaan voi pitää minään erityistaitona...?”

Minkä taidon haluaisit osata? ”Musta olisi ihana tehdä äänellä kaikenlaisia juttuja, imitoida. Ja olisi kiva osata ylipäätään näytellä! Ihan tässä viime aikoina on tullut se, että pitäisi osata soittaa. Mä oon aina ollut vähän laiska treenaamaan, eli tavallaan ne vähätkin taidot mitä on, on tullu sitä kautta, että tekee vaan. Nyt pitäisi pianon-ja kitaransoittoa vaan tiukasti treenata.”

Löytyykö suvustasi muita teatteri- tai taiteellisella alalla olevia? ”Ei löydy työkseen tekeviä, mutta mun pikkuveljeni opiskelee tässä Mutella myös, eli samassa koulussa missä mäkin oon, ja menee nyt tokalle. Mun äitini on opettaja ja isä on rakennusinsinööri. Taitaa muuten äidin puolelta yksi olla tanssija, mutta ihan lähisuvussa ei ole muita. Niin ja itse asiassa mun mummoni veli on Martti Kuningas, joka oli esim. klassikkoelokuva Nuoren myllärin nimiroolissa aikoinaan. Ja Tuntemattomassa.”

Milloin kiinnostuit musiikista ja biisienteosta? ”Mä oon käynyt sellaisen traagisen lapsuuden musiikkiopistossa, niin kuin varmaan suurin osa lapsista on käynyt. Se oli ihan hirveetä! Ajattelin joskus 11-vuotiaana, että en aio enää ikinä tehdä mitään musiikkiin liittyvää. Mä menin musiikkiopistoon alle kouluikäisenä ja ihan omasta halustani, mutta mä olisin halunnut soittaa pianoa tai selloa. Se on mun ”vanhuudenhaaveeni”, että vielä jossain vaiheessa opettelen soittamaan selloa. Mutta siis Hyvinkäällä ei ollut mahista oikein mihinkään ja mut laitettiin soittamaan nokkahuilua. Se ei ollut oikein se pienen pojan suuri unelma, jos näin voi sanoa. Viisi vuotta mä jaksoin siellä käydä. 13-vuotiaana olen tehnyt pari biisiä itse. Kun alkoi tulla tyttöjä kuvioihin, niin piti alkaa soittamaan kitaraa... se oli ainoa ja vahvin motivaattorini silloin kyllä! Rippikoulussa mä oon sitten ekan kerran laulanut yksin julkisesti, pienelle porukalle tosin. Nyt muuten lokakuussa tulee 10 vuotta täyteen mun ensimmäisestä sävellyskonsertista! Mulla oli oma bändi ja siinä soitettiin omia biisejä. Oon jotenkin näin jälkikäteen vasta tajunnut, että miten hienoa se on. Se eka keikka oli Hyvinkäällä sellaisella nuorisotalolla. Mun veljeni soitti rumpuja siinä. Bändin nimi oli Kanava. Se eli pitkään se bändi, ja yhtä biisiä mä soitan edelleenkin, oon tehnyt sen silloin 13-vuotiaana. Niin ja se on vielä mainittava, että mähän oon aina ollut musiikkiluokalla ja laulanut kuorossa, mutta se oli aikoinaan lähinnä siksi kun kaikki kaveritkin oli”, Mikael muistelee.

(c) Teatterikärpänen

Miten sitten teatteri tuli mukaan kuvioihin? ”Lapsena olin mukana jossain koulun proggiksissa ja väkisin, se oli lähinnä hirveätä. Soittaminen ja laulaminen on mulle helppoa eikä sillä tavalla jännitä, mutta puhuminen lavalla on mulle ihan kauheeta edelleen. Kun olin 16-vuotias, pari mua vanhempaa tyttöpuolista kaveria raahasi mut väkisin yksiin koelauluihin Helsinkiin. Meitä oli reissussa itse asiassa viisi, ja mä olin ainoa joka siihen proggikseen sitten pääsi. Se oli vuonna 2005 ja se oli Queenin musiikkiin perustuva musikaali. Se on tavallaan se isoin juttu edelleen, sitä kautta mä olen tähän hommaan jäänyt. Seuraavana vuonna olin sitten saman porukan uudessa jutussa mukana, se oli HONK! –koko perheen musikaali. Ne oli mulle kauhean tärkeitä molemmat, koska ne oli ne ensimmäiset.”

Mä olin täällä Lahdessa armeijassa soittokunnassa ja pari tuttua oli koulussa Mutella ja kehoittivat muakin hakemaan sinne. Mä hain englantiakin lukemaan. Pääsykokeet oli samana päivänä ja jotenkin mä sitten jäin tänne. Mä oon aina ollut maailman surkein näyttelijä, mulla ei ole minkäänlaisia lahjoja siihen, mutta kyllä toi musa oli ja on ollut mulle sellainen tärkeä juttu ja sitä mä haluan tehdä jatkossakin, laulaa ja näin. Ja kai sitä näyttelijäntyötäkin voi oppia! Loppujenlopuksi se meni niin, että se Mute olikin ihan oikea ratkaisu, niin ne asiat jotenkin aina menee. Oon nyt kolmatta vuotta täällä Mutella. Mun piti itse asiassa valmistua jo keväällä, mutta mulla on tosiaan kouluaikana menny molemmat jalat, niitä on leikelty ja väännelty ja käännelty, ja mä oon sen takia ollut aika vähän koulussa. Tarkoitus olisi valmistua sitten syksyllä 2014.”

Olisiko englannin opiskelu kenties vaihtoehto B sinulle? ”Varmaan olisin jotenkin kirjallisuuden ja englannin kielen parissa. Mä edelleenkin mietin sitä, että jossain vaiheessa lähtisin englantia lukemaan. Kääntäisin kirjoja tai muuta. Pienenä mä innostuin hirveesti Harry Pottereista ja niiden suomennoksista. Aina kun uusi kirja ilmestyi, mä luin sen ensin englanniksi ja ehdin itse tavallaan suomentamaan sitä aika paljon, ennen kuin virallinen suomennos ilmestyi. Siinä kun oli kaikkia niitä uudissanoja, et miten ne kääntäisin itse. Se oli kauhean mielenkiintoista! Ja sit toinen haaveammatti, mikä on tullut vasta myöhemmin, olis et pääsis suomentamaan Aku Ankkaa. Se olis ihan mielettömän siistiä. Mä oon tosi natsi mitä tulee suomen kielen oikeellisuuteen ja Akussa se on aina oikein. Niissä puhekuplissa on tietynlaista runoutta. Nerokasta! Ja kaikkia niitä hauskoja sanoilla kikkailuja...aikoja sitten siellä seikkaili mm. Poski-niminen artisti, jonka tajusin vasta myöhemmin”, nauraa Mikael. “Toisaalta taiteilijana suurin haave on tietenkin saada omasta nimestä väännös Aku Ankkaan.”

Mikä olisi valmistumisen jälkeen sinulle ihanteellisin tilanne? ”Mä en tiedä onko mulla varaa siihen, mutta mä aattelin lähteä Englantiin käymään sellaisen maisterikurssin, tekeen musaa. Sit ehkä haen Helsinkiin yliopistolle musiikkitiedettä lukemaan. Ja tehdä lisää, jatkaa sitä mitä mä teen nyt eli teatteria ja musaa. Nyt kun olen täällä teatterissa vierailemassa ja teen yhtä proggista kerrallaan, niin se käytännössä tarkoittaa sitä, että mulla on pari-kolme näytöstä viikossa ja sen lisäksi ehtii vielä tekemään keikkaakin. Ne tukee toisiaan todella hyvin, ja motivoi myös.”

Onko sinulla omia esikuvia? ”Niitä on nykyään ihan älytön kasa, koska niitä tulee koko ajan lisää ja mulla on hirvee määrä kavereita, joita myös fanitan ihan suunnattomasti. Kun näkee läheltä, että miten ne työskentelee, niin tietää tarkemmin ja sitä kautta ihailee myös. Tämmöisistä tunnetummista mä olen esimerkiksi Jarkko Martikaista ihaillut aina, sitä sanakikkailua ja musiikkia. Ulkomailta sitten Damien Rice, joka on irlantilainen singer-songwriter. Ja Rahmaninov, klassista romanttista pianomusaa! Vähän eri juttuja. Helppo on fanittaa myös Adam Lambertia ja muita superhyviä laulajia, omien alojensa mahtavuuksia”, Mikael hehkuttaa.

Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi mahdollisesti kappale? ”Mä oon tavallaan siitä onnellisessa asemassa, että mä oon saanut tehdä jo niin hienoja juttuja niin hienojen tyyppien kanssa. Täällä koulullakin on mahtavia laulajia, joilla on synnynnäinen magee soundi äänessä ja karisma ja siihen sitten lisätään vielä treenaamalla tehty taito. Freddie Mercuryn kanssa mä kyllä haluaisin päästä laulamaan! Ja Adam Lambertin. Meillä on myös sellainen lauluporukka kuin PopUp (linkki ohessa), jossa siis kertakaikkiaan ihan 6-0 oon huonoin laulaja. Oon mä nyt laulanut ja pärjään kyllä, mutta että saa olla osa tuollaista porukkaa, jossa on kaikki niin älyttömän hyviä. Meitä on yksitoista siinä ryhmässä mukana.”

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Tää on tavallaan helppo, et tuollakin kun noissa lavasteissa pyörii ja katsoo tuota isoa lavaa, niin olisi mahtavaa tehdä se Queen-juttu uudestaan ja siitä se sama rooli. Varmaan Last 5 years tai Once olisi mahtavaa tehdä myös.”

Mikä on mielestäsi parasta teatterissa? ”Tähän on kaks eri vastausta, joista toinen on lavalta käsin ja toinen on katsomosta käsin. Kävin keväällä katsomassa täällä tuon Niskavuoren naiset ja siinä oli mun mielestä paljon sellaista, mikä on mun mielestäni parasta teatterissa. Se hienous mikä tulee siitä, että se oli ensinnäkin musiikkiteatteria ja siinä oli lisäksi todella hienot näyttelijäsuoritukset, ja miten se teksti oli käsitelty. Mä en ole ikinä aiemmin ymmärtänyt Niskavuorista mitään, oon kattonut niitä vanhoja elokuvia ja miettinyt, että mikä tässä on se juttu! Vaikka tehdään epookkia ja vaikka se oli pateettista ja melkeinpä saippuaoopperaa paikoitellen, niin vaikka se ei sillä tavalla kerro minusta, niin mä sain silti itelleni sellaisia henkilökohtaisia fiiliksiä, et tää puhuu musta! Mulle tuli sellainen olo siitä, että nää tietää miltä musta tuntuu, mitä mä oon tehnyt omassa elämässä ja se kosketti todella monella tavalla. Se tuntuu myös todella hienolta, kun ihan spontaanisti voi vähän itkeäkin siellä. Tiivistettynä parasta teatterissa on se tunteisiin vetoaminen ja toisaalta se ajatusten herättäminen. Mun lempipaikkani Lahdessa on Teatteri Vanha Juko, ne tekee todella uskomattomia juttuja välillä rankoistakin aiheista. En tykkää politiikka-sanasta yhtään, mutta että näytetään miten asiat on ja millainen maailma on. Lavalta käsin ne on periaatteessa samoja asioita, mutta mä en ole vielä toistaiseksi tämän lyhyen urani aikana päässyt sellaiseen tilanteeseen, että mä olisin päässyt kokemaan sen, että mitä olisi välittää sitä tunnetta. Se johtuu monesta asiasta, rooleista mitä oon tehnyt mutta ennen kaikkea siitä, että mä en ole näyttelijä. Mutta mä luotan siihen, että se tulee vielä.”


Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Saan kyllä inspiraatioita tosi iisisti ja tosi monesta paikasta. Eilen kävelin klo 22 jälkeen kotiin täältä teatterilta ja oli tosi pimeetä kun ukkonen oli tuossa ihan päällä. Taivas oli hieno. Aika herkästi alkoi tulla mieleen melodioita. Kännykkään tallennan aina sellaisia pieniä pätkiä, jotka sitten pystyn sieltä nappaamaan kun pääsen ns. sorvin ääreen. En mä niitä siellä lenkillä tosin tallentanut, kyllä se aina vaatii sen kitaran kuitenkin. Lisäksi hyvä kirja, hyvä leffa, hyvä biisi, hyvä teatteriteos, mikä tahansa hyvä juttu inspiroi mua. Tulee sellainen fiilis, että mä haluan tehdä tuollaisen itse, ja sitten sieltä lähtee jotain kautta kierrättämään sitä juttua. Ihan parasta on myös se, että Hyvinkäällä mun lapsuudenkodissa tykkään loputtomiin touhuta kaikenlaista, laittaa pihaa, hioa seinää. Se on ihanaa kun näkee omien kättensä jäljen. Mahtavaa on myös päästä jonnekin veden äärelle ja vain tuijottaa sitä. Ei tarvitse tehdä mitään muuta. Vesi on mun elementtini. Hyvinkää on muuten hyvä paikka, mutta kun siellä ei ole vettä, ne on niin pieniä lätäköitä siellä, eikä se oo ollenkaan sama asia. Meren kohina on ihan paras juttu!” Mikael intoilee.

Kärsitkö esiintymisjännityksestä? ”Keikalla mua ei jännitä, se on mulle se kaikista turvallisin paikka tavallaan. En voi kyllä sanoa, ettei ikinä jännittäisi keikalla... Totta kai on vaikeita tilanteita ja sitten on vaikeahkoja yleisöjä. Olen tehnyt tosi paljon mies ja kitara – tyylistä keikkaa ja se on sillä tavalla helppoa, koska mä tiedän mitä mä teen. Mutta että heti kun joutuu puhumaan ja varsinkin puhumaan ja liikkumaan, niin sitten onkin kova paikka. Ei ole tavallaan turvassa heti. Se on aika perinteistä se jännitys, mahaan sattuu. Se menee muuten jännästi niin, että mua jännittää treeneissä enemmän kuin yleisön edessä. Luulen, että jos esityksessä teen jonkun virheen, niin yleisö ei välttämättä edes huomaa sitä, mutta työyhteisön edessä mokaaminen jännittää mua tosi paljon.”

Onko sinulla jotain omia rutiineja tai rituaaleja ennen lavalle menoa? ”Ei oikeestaan. Se liittyy ehkä taas siihen laiskuuteen, mutta mä istun ja tuijotan vaan, ja sitten menoksi. Totta kai kun lähtee liikkumaan, niin sitten pitää fyysisesti ihan lämmitelläkin. Ääntä mä en oo koskaan osannut avata.”

Kerro joku kommellus! ”Mä oon miettinyt, että milloinkohan jotain tapahtuu, kun tässä on oikeesti paljon kaikenlaista takana. Kerran mä lauloin Sibelius-talossa täydelle salille ”Täällä Pohjantähden alla”-laulua, minkä liki kaikki osaa, ja unohdin sanat kesken kaiken. Oon selvinnyt aika vähällä kyllä, ei oo käynyt mitään uskomattomia juttuja. Olin tuossa kesällä varusmiessoittokunnan bändin solistina tässä Lahdessa. Aurinko paistoi ihan kirkkaalta taivaalta, 4000 ihmistä yleisössä, upea bändi. Ensin meni aurinko pilveen, sitten alkoi sataa ja sitten ukkostaa, ja pian satoi rakeita. Ihmiset otti vaan sateenvarjoja esiin ja näytti, ettei kukaan ainakaan lähtenyt pois. Se oli ihan mieletöntä. Mun oli pakko lopettaa laulaminenkin, biisi oli tosin jo loppumaisillaan. Juttelin ihmisten kanssa siitä säästä, koska oli ihan maailmanlopun meininki ja salamoi. Oli älyttömän hauskaa ja semmosta yhteisöllistä.”

Kerro joku hyvä muisto. ”Parhaimpina jää mieleen kyllä sellaiset, kun on ollut tavallaan ekaa kertaa jossain tilanteessa. Cabaret-musikaali oli mielettömän hieno juttu, kun oli ekaa kertaa isolla lavalla ja sai laulaa. Sit se Queen-juttu ja se kun oli ekaa kertaa isossa bändissä sen varusmiessoittokunnan kanssa ammattilaisten keskellä. Hirveen paljon on myös sellaisia ihmisiin liittyviä muistoja, eikä niitä viitsi edes eritellä. Isoimmat ja parhaimmat jutut on sellaisia, joihinkin tiettyihin ihmisiin liittyviä ihan arkipäiväisiä asioita.”

Tulevia roolejasi ja muita töitäsi? ”Syyskuussa 2013 on ensi-illassa tuo West Side Story. Biisejä mä tietysti teen koko ajan ja monenlaisia. Pianopohjaista niin kuin se viisukappaleeni ja sitten irkkufolkkia.” (Tähän lisäyksenä Oulun kaupunginteatterin Poika Mancini –näytelmän päärooli syksyllä 2014 sekä Lahden Uuden kesäteatterin Pieni Lemmenleikki -tuotanto kesällä 2014, toim. huom.)

Onko sinulla jotain mottoa? ”Mä aina välillä luen tai kuulen jonkun tosi hyvän ja päätän, että tätä mä käytän, mutta sitten se unohtuukin. Toisinsanoen tällä hetkellä ei ole.”

Mistä haaveilet? ”Tasaisin väliajoin mä haaveilen kaukomaista, et pääsis vaan johonkin rantahiekkaan makaamaan ja katsomaan kauniita paikkoja.”

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Ehdottomasti mä haluaisin olla näkymätön ja lentää! Mulla on kyllä kauhea korkeanpaikankammo, mutta voishan sitä varmaan lennellä vähän matalammallakin, niin kuin unissa aina tapahtuu. Teen myös hienoja piruetteja ilmassa unissani.”

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Kyllä mä varmaan nautiskelisin siitä, että joku katsoo mua. En mä tiiä...”

Jos ihminen vetäytyisi syksyisin talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? ”Ottaisin tietokoneen, koska siinä on koko mun duuni ja kaikki mahdollinen. Voisin kattella Frendejä koko talven. Romanttisempi vastaus olisi tietysti se, että mä ottaisin kitaran ja pianon. Oman uppokeittimen ottaisin, että saisin ranskiksia ja kiinalaisen loputtoman buffet-pöydän. Mulla on muuten kauhee nälkä nyt! Juomaksi pitää olla jotain halpaa light-limua, se on mun pahe. Ja jallua tietysti. Ja punkkua.”

Jos saisit matkata aikakoneella menneisyyteen johonkin tiettyyn ajanjaksoon tai hetkeen, minne menisit? ”Kyllä mä menisin varmaan katsomaan Queenia johonkin klubille. Se olis melkoista! Voisin mä ruveta hovimuusikoksikin jossain 1500-luvulla.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Ilo
Mistä sanasta pidät vähiten? - Välinpitämättömyys
Mikä sytyttää sinut? - Into
Mikä sammuttaa intohimosi? - Järjestelmällisyys
Suosikkikirosanasi? - Perkele
Mitä ääntä rakastat? - Aaltojen kohinaa
Mitä ääntä inhoat? - Keväällä lintujen jatkuvaa sirkutusta, se on todella rasittavaa!
Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Arkkitehti
Missä ammatissa et haluaisi olla? - Yläasteen opettaja
Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Tervetuloa, kiva nähdä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).