Kantaesitys 22.1. 2015, kesto noin 2h 20min
Käsikirjoitus ja ohjaus Sirkku Peltola
Rooleissa : Maria Aro, Tuire Salenius, Aimo Räsänen, Pentti Helin, Miia Selin, Emmi Kaislakari, Janne Kallioniemi, Ilkka Koivula ja Severi Saarinen
Sorin Sirkuksesta mukana : Charlotta Ingraeus. Ilona Jääski, Iitu Kivimäki, Liina Leppänen, Petra Lesonen, Elina Mäkelä, Kamilla Nisso, Veera Seppälä ja Malla Tallgrén
Sirkku Peltolan suosittu ja kiitetty Suomen hevonen-trilogia on edennyt jo neljänteen osaansa. Trilogian neljäs osa? Kyllä vaan. Kotaloille kaikki on mahdollista - myös se, että aiemmissa osissa jo kahdesti kuollut Äite (Maria Aro) elää ja porskuttaa edelleen. Peltolan mukaan "aivojensa sopukassa Äite vaatimalla vaati tarinalleen jatkoa", joten eihän siinä sitten muukaan auta.
Tarinan edellisessä osassa (Lämminveriset) koko porukka oli ajautunut asumaan sillan alle, nyt on pakattu Lada täyteen väkeä ja sohvaa, patjaa, telkkaria ja muuta tarpeellista. Kotalan klaani löytää itsensä kaukaa koto-Suomesta, "ruslanapirssin" hyydyttyä jonnekin päin Romaniaa. Villihevosia on vielä - ainakin niillä seuduilla. Tarinan edetessä käy ilmi, että eivät ne villejä olekaan, hylättyjä tosin. Eikä se hevosten keinukaan miltään kovin riehakkaalta huvipuistolaitteelta loppupeleissä vaikuta...
 |
| (c) Kari Sunnari, TTT |
Koko näytelmähän saa muuten varsin vauhdikkaan alun, sillä eetteriin pamahtaa "Ace of Spades"! Nyt mennään eikä meinata. Ensimmäiset repliikit lausunee Kai Kotala (Aimo Räsänen), yksi kaikkienaikojen suosikkihahmoistani teatterinlavalla. Juttua tulee taukoamatta kielellä, jota voi välillä vain arvailla. Vai mitä tarkoittaa esim. verbi "kerätä markkinavoimaa vatupassissa"? * Kaitsu tulisi Aaltosen Remun kanssa varmaankin loistavasti toimeen. Vaan rakkauden edessä se Kaikin menee sanattomaksi. Yes indeed!
 |
| Etualalla Kaitsu ja Tiina (c) Kari Sunnari |
Aiemmista osista tutut roolihenkilöt ottavat hetkessä oman paikkansa niin lavalla kuin katsojien sydämissä, uutena tulokkaana Jaanan (Miia Selin) herttainen kiharatukkainen tytär Tiikeri (Emmi Kaislakari). Hämmentävää on yhä edelleen se, miten tutulta koko perhe tuntuu! Kai meissä jokaisessa asuu pieni Aili Kotala (Tuire Salenius), joka vastoinkäymisistä huolimatta ei lannistu eikä varsinkaan anna vyötärömakkaroiden menoa haitata. Ihailtavaa on myös se yhteisöllisyys ja lämpö, joka porukasta huokuu. Suorat sanat sanotaan ja kinastellaan milloin mistäkin, mutta siitä huolimatta ollaan valmiita toimimaan vaihtovaluuttana ihmiskaupassa tai singahtamaan ihmiskuulana taivaalle. Tiikeri-tyttönen sen kivasti kiteyttää yhteen lauseeseen, joka onnekseni löytyi käsiohjelmasta : "Jonakin päivänä me saatamme ohikiitävän hetken katsoa toisiamme silmiin ja nauraa semmoista tosi, tosi pientä mutta yhteistä ... yhteistä elämään tyytyväistä naurua". Voiko sen nätimmin sanoa! Muitakin hienoja ajatuksia ja nasevia sloganeita näytelmä on pullollaan. Mietin monta kertaa "Just noin! Tuo täytyy muistaa!" ja sitten tulee uutta matskua ja edellinen unohtuukin. Harmi.
Jossain vaiheessa havahduin siihen, että huomaan vähän pitkästyväni. Tarina jauhaa paikallaan ja juttua tulee, mutta mitään uutta ei oikeastaan ole tarjolla. Ja sitten Sorin Sirkuksen taitavat tyypit ilmestyvät lavalle kuka mistäkin. Kyyneleet silmissä seuraan ilma-akrobaattien maagisia liikkeitä ja olen ihan "tiloissa". Huh ja hei.
Pieniä kauniita hetkiä on näytelmä täynnä. Valdo Bono (Ilkka Koivula) jänisystäväänsä etsimässä, valon siivilöityminen savun keskeltä näyttämön takaa, Kain ja Tiinan (Janne Kallioniemi) herkkä puhelu... Lähtemättömän vaikutuksen teki myös Arto Kana (Severi Saarinen) permiksineen ja salihousuineen.
 |
| (c) Kari Sunnari, TTT |
Lopussa soi taas Iltatuulen viesti, Aili keinuttelee kotipihan keinussa hiljalleen ja lunta satelee maahan. Tiikeri lähtee kohti unelmiaan. Maailmassa kaikki hyvin. Jää hyvä mieli. Tämä porukka pärjää missä vaan, koska heillä on toisensa. Vielä kun tietää sen, että kaikki eivät ole niin onnekkaita. On tämä porukka sellainen, että vähän jäi sellainen kutina, jotta vielä viideskin osa on tuloillaan jossain vaiheessa...
Hienoa työtä jälleen koko työryhmältä, huima lavastus etenkin. Pakko mainita vielä, että minä en todellakaan ole mikään käsityöihminen, mutta siitä huolimatta onnistuin väliajalla väkertämään ala-aulassa muutaman ketjusilmukan. Kato meikku se osas olla höökä päällä oikeessa kohtaa!
Hevosten keinulle neljä tähteä ****.
* lause tarkoittaa tietysti samaa kuin "vetää zulua" eli nukkua.
(näin esityksen pressilipulla)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).