maanantai 15. helmikuuta 2016

Töppöhörö ja bloggaritapaaminen

Töppöhörö / Kansallisteatterin Suuri näyttämö

Ensi-ilta 28.1. 2016, kesto noin 2h 5min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Juha Hurme
Ohjaus Juha Hurme ja Hanna Brotherus
Lavastus Matti Rasi ja Juha Hurme
Valosuunnittelu Matti Tiilama
Äänisuunnittelu Raine Ahonen

Rooleissa : Jarkko Lahti ja Alina Tomnikov

 Töppöhörö on "komedia miehestä Suomessa ja Suomesta miehessä". Päähenkilö on 35-vuotias Viki (Jarkko Lahti), jolla on aikamoinen uho päällä. Viki on oikeastaan kaikkea muuta vastaan, paitsi halpaa kaljaa, lihaa ja urheilua. Vikillä on mielipide ihan jokaiseen asiaan, ja tietenkin juuri se ainoa oikea mielipide. Niitä sitten kirjoitellaan nettiinkin jokaiseen mahdolliseen foorumiin, älypuhelin on ahkerassa käytössä. Ennen väliaikaa Viki bongaa lehdestä tarjouksen kunnon lihakimpaleesta, ja sitä mies lähtee innoissaan sitten Prismasta hankkimaan.

(c) Tuomo Manninen 

 Ensimmäisen näytöksen aikana minulla (ja vierustovereillani) oli vaikeuksia pysyä hereillä. Keskittymiskyky ei ollut huipussaan, mutta jotenkin Vikin tunnin mittainen yksinpuhelu oli salakavalan kiehtovaa seurattavaa eikä vähiten siksi, että Jarkko Lahti sai paikoitellen melkoisen vauhdin päälle. Hattua pitää ihan nostaa. Väliajalla keskustelimme muutaman bloggarikollegan kesken tästä ja hiukan oli ristiriitaiset fiilikset siitä, mitä tällä kaikella nyt oikeastaan halutaan sanoa. Emme päässeet oikein minkäänlaiseen lopputulokseen asian suhteen.

 Näytelmä jatkui, ja Viki palasi lihanhakureissultaan. Laukusta lihan sijaan tupsahtikin ulos Simpeleen seudun karjalanmurteella puhuva raikas Helinä-keiju (Alina Tomnikov), joka puheillaan pakotti Vikin vaihteeksi kuunteluoppilaaksi. Kävi ilmi myös se, että jatkuvasti kämmenessä oleva tuijottelun kohde ei ole ollutkaan älypuhelin, vaan peili. Viki myös ruinasi yhtä olutta, jonka sitten joi ahnaasti. Olut tietenkin paljastui totuusseerumiksi, ja sen jälkeen Viki puhuikin asioitaan ja ajatuksiaan hiukan toisenlaiselta kantilta. Jaa-a. Minulle jäi päällimmäisenä mieleen tästä kaikesta se, että mielipidekirjoittelijat luulevat kertovansa totuuden kaikista muista, vaikka todellisuudessa he vain kertovat itsestään. Tai jotain. Edelleenkään en tiedä, mikä tässä oli koko homman pointti, mutta hyvin Jarkko ja Alina roolinsa vetivät ja jokainen varmasti kokee Töppöhörön eri tavalla. Niin kuin narikkajonossa ollut vanhempi mies, joka sanoi seuralaiselleen tiivistetysti "Ensi puhui Jarkko yksin ja sitten Alina yksin ja sitten taas Jarkko. Ei tässä ollut mitään järkeä! Ihan perseestä!"

 Ennen Töppöhöröä meillä oli ihkaensimmäiset "Kulttuuribloggaajien kokoontumisajot", jotka aloitimme yhteistapaamisella Kansallisteatterin vieressä olevassa nepalilaisessa Mount Everest-ravintolassa. Parituntinen vierähti rattoisissa merkeissä ja teatterista tietenkin tuli paasattua niin paljon, että viereisestä pöydästäkin heiteltiin välikommentteja. Ruokailun jälkeen siirryimme Kansallisteatterin pääovien eteen, josta teatterikuraattori Pirjo Virtanen meidän nouti. Seuraavan tunnin aikana meitä kierrätettiin mm. lavastamossa, puvustamossa ja pitkin lukuisia käytäviä. Kuinkahan moni lienee eksynyt, aika sokkeloista nimittäin on! Samalla kuulimme kiehtovia tarinoita ja taustoja Kansallisteatterin historiasta, tapasimme valtaisan Mörkö-hahmon, otimme suuren näyttämön haltuun Töppöhörön lavasteissa ja näimme kenkävaraston, joka sai etenkin naiskollegat hurmoksen valtaan. Minulla ei ollut kameraa mukana enkä liioin tehnyt muistiinpanoja, mutta linkittelen muiden bloggauksia tähän sitä mukaa kun niitä julkaistaan. Oman juttunsa ovat ainakin julkaisseet Nuotin vierestä-blogin Maiju sekä Pilkkuun asti-blogin Isa, noissa siis ainakin muutama kuva kierroksen varrelta. Isa kirjoitti toisenkin jutun, johon linkki tässä. Simo taisi saada eniten irti itse Töppöhöröstä, ainakin analyysia pukkasi aika tuoreeltaan. Katrin kirjoituksessa paljon kuvia ja faktatietoa itse teatterirakennuksesta.

 Kansallisteatterin aulan portaikossa Pirjo nappasi meistä varsin luokkaretkihenkisen yhteiskuvan, josta meikäläisen voi bongata pönöttämästä eturivistä (porukan lyhyin kun olen...). Varsin onnistunut kuva muuten! Kuvassa siis Simon enkelit alias Thalian Hedelmät ( Simon ja minun lisäkseni Maiju, Linnea, Laura, Katri ja Isa).


 Kiitos Kansallisteatterille ja bloggarikollegoille mukavasta ja mielenkiintoisesta päivästä!

Ai niin, Thalian Hedelmät jakaa niitä hedelmiä/marjoja  nykyään... Annan Töppöhörölle rusinan.

2 kommenttia:

  1. Simon enkelit! Mahtavaa.

    Tuosta "puhelin olikin peili" -jutusta tuli mieleen Saturday Night Liven sketsi, jossa nuorten harrastelijateatterissa aina esitetään jotain kohtausta todella ylitaiteellisesti ja sitten tuleekin tuollainen twisti ja kaikki esiintyjät kääntyvät dramaattisesti yleisöön ja vaipuvat pitkään hiljaisuuteen. "Se olikin... PEILI! Kuinka symbolista.."

    VastaaPoista

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).