Miikka
Tuomisen tapasin Gastropub Jalossa Jyväskylässä marraskuun
puolivälissä 2015 kahden lauantainäytöksen välisellä tauolla.
Vuonna
1978 syntynyt Miikka on horoskooppimerkiltään kalat. ”Oon
syntynyt Hollolassa, mutta muutimme Lahteen ollessani yksivuotias.
Lahdessa oon käynyt kouluni ja pidän sitä kotikaupunkinani. Oon
siis Lahest! (”Lihamukimiehiä”, kommentoi pöytäseuralainen…)
Lukion ja armeijan jälkeen 2000-luvun alussa muutin Helsinkiin
elämän ja teatterin perässä. Tampereella asuin Nätyn
opiskeluajat (neljä vuotta) ja vielä kerran Helsingissä, ja nyt
oon asunut täällä Jyväskylässä kolmatta vuotta, mutta puolet
elämästä on vieläkin pääkaupunkiseudulla.”
Mitä
harrastat? ”Purjehtimista! Mulla on kurssikaverini kanssa yhteinen
vene Helsingissä Tervasaaren rannassa. Toistaiseksi oon pitänyt
kesälomat vapaina, on päässyt tätä harjoittamaan kunnolla ja
lepuuttamaan samalla hermoja siinä merituulten puhaltaessa. Täällä
Jyväskylässä mä harrastan ruuanlaittoa ja kuntoilua eri
muodoissa, en oo lähtenyt hakemaan muita vapaa-ajanrientoja.
Suuntaan kaiken energiani teatteriin.”
Purjehdushommia |
Osaatko
soittaa jotain soitinta? ”Joo, kitaraa lähinnä ja auttavasti
muitakin bändisoittimia. Teatterissakin oon päässyt kitaraa
soittamaan – tehtiin Aleksanterin teatterin ja Linnateatterin
yhteistuotantona ”Ella ja kaverit”-niminen juttu viitisen vuotta
sitten, ja siinä ”lapset” muodostivat bändin. Pääsin
soittamaan sähkökitaraa lavalla suurelle yleisölle, jes! Se oli
hienoa!” Miikka hehkuttaa.
Mitä
sanoisit omasta mielestäsi sinun vahvuudeksesi/erityistaidoksesi
ammatillisessa mielessä? ”Oon harrastanut tanssia ennen kuin
sukelsin teatterin maailmaan, eli kyllä se sinne liikkeen puolelle
menee. Kehon kokonaisvaltainen ilmaisu! Mä ajattelen teatterista
niin, että siellä kehollistetaan ja ruumiillistetaan asioita ja
tunteita, tehdään niitä näkyväksi. Totta kai muokkaaminen
tapahtuu pään sisällä ensin, mutta mulle tää on ruumiillista
työtä. Mun vahvuuksia on ehdottomasti kehollinen monimuotoisuus,
joka lähtee nimenomaan siitä että keholla voi ilmaista ja luoda
erilaisia hahmoja.”
Mikä
olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Kyllä tämä tuonne
lauluosastolle menee. Toki mä oon laulanut musikaaleissa myös,
mutta sitä taitoa voisi vielä hioa ja tulla mestariksi siinä.”
Onko
niin, että kaikki haasteet otetaan vastaan ja kaikki on
tarpeentullen opeteltavissa? ”Kyllä, ilman muuta, ja aika nopeasti
mä omaksunkin uusia asioita. Tällä hetkellä suurennuslasin alla
on toi laulu. Oon opetellut sen siihen pisteeseen, että
lähtökohtaisesti voin laulaa musikaaleissa, eikä ihmiset heti
ensimmäisenä peitä korviaan. Alkuvaiheessa se ei todellakaan ollut
mun vahvin osa-alueeni, mutta nyt uskallan laulaa ihmisten edessä ja
se on vieläpä mukavaakin. Laulaminen on muutenkin kokonaisvaltainen
juttu, se on suorassa yhteydessä koko esiintymiseen, itsensä
näyttämiseen ja paljastamiseen sekä tapaan olla ihmisten edessä.”
Onko
suvussasi muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla
olevia? ”Ei ole, mä oon tässä suhteessa suvun musta lammas.
Viime jouluna mä kuulin, että saatan olla kaukaista sukua
Eeva-Kaarina Volaselle. Isäni äidin sukunimi on Valo, ja hänen
isänsä on jossain vaiheessa vaihtanut sukunimensä Volasesta
Valoksi. Jotain yhteyksiä siis ilmeisesti on.”
Milloin
sinä alunperin sitten kiinnostuit teatterista/näyttelemisestä? ”Se
kävi vähän salakavalasti ja vahingossa. Mähän harrastin
kansantanssia Lahdessa, jonne myös päädyin vähän vahingossa.
Sukulaistyttöni halusi päästä kansantanssiryhmään ja tarvitsi
sinne parin, ja kaappasi mut mukaansa. Olin 14-vuotias silloin ja
aattelin, että ollaan nyt sitten vähän aikaa täällä, sillä
onhan tää ihan kivaa. No, Lahden Kaupunginteatteri haki avustajia
musiikkinäytelmään ”Jääkärin morsian” paikallisista
nuorisoseuroista. Päädyin sinisilmäisenä pääsykokeisiin, jossa
vastassa oli Kalle Holmberg, joka sanoi, ettei me tänne tanssijoita
tarvita, mutta tarvitaan avustavia näyttelijöitä. Holmbergin
Kallen edessä pidettiin sitten lyhyet pääsykokeet ja kohta
huomasinkin olevani lavalla tekemässä nuorta jääkäriä. Olin
16-vuotias silloin, eli ryminällä lähdettiin. Eipä siinä juuri
kiinnostusta enempiä kyselty, heti tehtiin täysiä. Olihan se
tietysti iso ja vaikuttava kokemus mulle heti alkuun, olla ensinnäkin
suurtuotannossa mukana ja vielä Holmbergin ohjauksessa. Se oli kyllä
äkkikaste koko teatterin maailmaan ja vei mukanaan
kokonaisvaltaisesti.”
Kävitkö
nuorempana teatterissa koulun kanssa tms.? ”Käytiin me
muistaakseni ainakin kerran, Lahden Kaupunginteatterissa sekin ja
”Ronja Ryövärintytär” oli näytelmä. Olihan se mahtava
kokemus, mutta ei mulle mitään sellaista herännyt siellä, että
minäkin haluaisin näyttämölle.”
Missä
vaiheessa heräsi ajatus siitä, että sinäkin haluat alalle? ”Kyllä
”Jääkärin morsiamen” aikana ja jälkeen palo syttyi ja
tajusin, että tätä mä haluan tehdä. Toki välissä oli monia eri
vaiheita (lukiot ja armeijat ja muitakin taukoja) ennen kuin unelmani
kävi toteen. Pikkuhiljaa unelmaa kohti kuitenkin mentiin, ja tässä
ollaan.”
”Nätylle
mä pääsin ekalla yrittämällä sisään, TeaKiin hain
kaikenkaikkiaan kolme kertaa. Ekalla kerralla pääsin
kolmosvaiheeseen. Nätyllä opiskelin 2002-2006.”
Mikä
oli kirjallisen lopputyösi aiheena? ”Kirjoitin keskittymisestä ja
keskittymisrituaaleistani ennen esitystä sekä siitä, millä
tavalla ne on kehittyneet vuosien saatossa, eli miten keskittyy
lavalle menemiseen ja miten pitää keskittyneisyyden tilaa yllä
esiintymisen aikana. Lahden jälkeen mä olin Helsingissä
Ylioppilasteatterissa, jossa sain seuraavan isomman koulutuksen
teatterintekemiseen. Ylioppilasteatterissa meininki oli hyvin
fyysistä ja tavallaan jälkiturkkalaista, pumpattiin paljon ja
fyysisen kautta lähdettiin keskittymään. Tuosta lähtökohdasta
kouluaikoinani keskittymiseni sitten jalostui ja mukaan tuli kaikkea
muutakin. Erilaisia päänsisäisiä metodeja ja apuja esim.
kameratyöskentelyyn ja keskittymiseen siinä tilanteessa. Itse
asiassa mä luin tuon lopputyöni viime viikolla läpi, tosi monen
vuoden tauon jälkeen. Aluksi luin sitä aikamoisen myötähäpeän
kourissa, koska muisti miten yltiörehellinen olin ollut omalle
itselleni ja kaikille kouluaikojen kokemuksilleni. Herkkää aikaahan
se olikin. Myöhemmässä vaiheessa tuli sitten tunne, että kyllähän
tässä on ajatustakin ja kylläpäs olen ollut fiksu! Melkein
pitäisi kirjoittaa näin kymmenen vuoden jälkeen uusi teksti, jossa
pohtisi lisää tätä aihetta, koska monestakin asiasta oon edelleen
samaa mieltä ja osaan on tullut sitten syvyyttä ja konkretiaa
mukaan. Teatterin tekeminenhän on hyvin konkreettista, joten olisi
hyvä aika-ajoin pohtia teoriapuoltakin uudelleen”, Miikka
suunnittelee.
Mikä
oli taiteellinen lopputyösi? ”Me tehtiin viimeisen vuoden aikana
kolme näytelmää italiaksi, Nätyn perinne on tehdä eri kielillä.
Kirjallinen lopputyönikin liittyi siihen ihan viimeiseen
näytelmään.”
Onko
sinulla ollut missään vaiheessa mielessä muuta alaa, eli
vaihtoehtoa B? ”Ei oo ollut. Mä kyl opiskelin hetken aikaa
tietojenkäsittelyä Helsingissä, samaan aikaan olin
Ylioppilasteatterissa. Aika pian tuli kuitenkin selväksi, ettei
koodausmaailma jaksa kiinnostaa mua ihan loppuun saakka. Teatteri vei
voiton. Oon nyt miettinyt, että jos jostain syystä haluaisin tältä
alalta kokonaan pois, mua voisi kiinnostaa peliala. Siinä voisi
käyttää tarinankerronnan ja dramaturgian taitojaan, loisi
hahmoja.”
Miksi
olet näyttelijä juuri nyt, ja onko syy muuttunut matkan varrella?
”Mä oon lähtökohtaisesti näyttelijä siksi, koska mä en tiedä
enkä oo kohdannut mitään sen parempaa tässä maailmassa. Se
kiehtoo mua edelleen ja se on koko ajan haastavaa, ja olen yhä
näyttelijä siksi, että en oo kokonaan vieläkään selvittänyt
sitä, mitä kaikkea näytteleminen on. Mulla on pakkomielle ja
intohimo selvittää se, mitä kaikkea tää on. Se liittyy myös
siihen, mitä on olla ihminen ja mitä on olla tässä maailmassa
toisten ihmisten kanssa. Näytteleminen on mulle paras väline tutkia
elämää ja ihmistä, ja se jos mikä jaksaa kiinnostaa.”
Mikä
on ollut tärkein oppi, jonka olet urasi varrella saanut ja
mistä/keneltä se on tullut? ”Se on tullut Kirkkopellon Esalta,
jonkinverran ollaan tehty töitä yhdessä. Se liittyy
näyttelemiseen, toisena olemiseen ja leikkimiseen – ei vaadi
itseltään mitään pysyvää roolin sisällä pysymisen tilaa, että
kun hahmo ajattelee näin, niin minun myös pitää pysyä siinä
tilassa koko ajan. Antaa itselleen ja omalle mielelleen vapauden
liikkua eri tietoisuuksissa joko roolin sisällä tai lavan
sivussakin roolivaatteet päällä. Antaa mielelleen luvan vaeltaa
syvälle rooliin ja taas takaisin. Roolikin syvenee, kun ei itse
yritä koko ajan määrittää sitä, mikä on oikein ja mikä
väärin. Vapauta ja aukaise. Free your mind, juuri niin!”
Onko
sinulla mahdollisesti omia esikuvia, joita erityisesti ihailet tai
arvostat? ”Onhan niitä. Vuosia sitten Summasen Petteri tuli Lahden
Kaupunginteatteriin Tähtiyö-nimiseen musikaaliin näyttelijäksi,
taisi olla vastavalmistunut TeaKista silloin. Mä olin avustajana ja
tanssijana siinä jutussa. Peten kehollinen notkeus, ”mitä vaan
voi tapahtua”-tyyppinen olemus ja vekkulimaisuus teki muhun suuren
vaikutuksen. Raikas leikkiminen, samalla tarkka. Martti Suosaloa
katselen myös sillä silmällä, et miten hän muokkaa itsestään
erilaisia juttuja ja on myös hyvin fyysinen näyttelijä mun
mielestäni. Ihailen myös tanssijoita todella paljon, vapaus tehdä
kehollaan erilaisia asioita.”
Kuka
olisi unelmiesi vastanäyttelijä/kanssanäyttelijä, jos saisit
maailmasta valita ihan kenet tahansa? ”Aika hurja ajatus! (miettii
pitkään) Kyllä se on edesmennyt Robin Williams. Hänen kanssaan
olisi hienoa tehdä joku hulvaton mutta samalla syväluotaava
kamerakohtaus”, tuumaa Miikka, ja hetken keskustelemme Robin
Williamsin muutamistakin hienoista roolisuorituksista.
Entä
kenen kanssa haluaisit laulaa dueton? ”Tää on helppo – Maria
Lund! Hänessä on jotain toooodella maagista, kuten näitte äsken
tuossa Jekyllissä & Hydessä.”
Missä
eri teattereissa olet näytellyt? ”Lahden Kaupunginteatterissa,
Ylioppilasteatterissa, Helsingin Kaupunginteatterissa, Aleksanterin
teatterissa ja Jyväskylän Kaupunginteatterissa. YO-teatterin
jälkeen perustettiin Helsingin Taiteellinen Teatteri, se toimi vähän
aikaa.”
Mainitse
muutama itsellesi tärkeä roolityö/proggis. ”Ensimmäisenä tulee
mieleeni Niskavuoren Aarne, tänne Jyväskylään tehtiin
”Niskavuoren naiset” vuosi sitten. Perttu Leinosen ohjaus oli
raikas nykyteatteriversiointi klassikosta, ja onnistui oikein hyvin.
Kaikki tykkäsi siitä, eli uudelleen versiointi ei karkoittanut
Niskavuori-faneja ja nuoremmallekin sukupolvelle oli mielekästä
seurattavaa! Se Aarnen rooli oli tietysti mieluisa, mutta kun oon
itsekin Hämeestä kotoisin ja koko isän puolen sukuni on
maanviljelyspohjaista sukua, niin koko se tematiikka osui muhun
hienosti ja oli lähellä sydäntäni. Kaipuu maahan ja omiin
juuriinsa, ja kaikki se ristiriita kaupungista tulleen muun
mahdollisen elämän suhteen. Kameratöistä tärkein on ollut
Sydänjää tv-sarjan Mikko Suutari. Valmistumiseni jälkeen pääsin
nerokkaan Veikko Aaltosen ohjaukseen, nuoren muusikkopojan rooliin.
Sitä oli mukava tehdä ja roolihahmo tuli myös lähelle minua.”
Onko
sinulla jotain roolihaavetta? ”Mä en haaveile rooleista enkä
mieti niitä niin, että minkä roolin haluaisin tehdä. Se ei ole
mun tapani ajatella teatterista. En tiedä miksi näin on. Halu ei
ole siinä, että ”voi kunpa pääsisin nämä tunteet näyttelemään
nyt tuossa ja tuossa roolissa”, vaan se tehdään mitä eteen
tulee.”
Miten
sinä määrittelisit sanaparin ”teatterin taika”, vai pystyykö
sitä edes määrittelemään? ”Yritetään ainakin… Se on siinä,
että kaiken tämän nykyteknologian aikana ihmissilmälle pystytään
rakentamaan illuusioita. Voi vaikkapa tulla lavalle vesilasin kanssa
ja samalla väittää, että se on avaruusalus ja kaikki uskoo siihen
yhdessä. Jollain ihmeellisellä tavalla pystytään luomaan se
illuusio ihmisen päähän, ja ihminen alkaa käyttää omaa
mielikuvitustaan. Mulle teatterin taika on sitä, yhdessä luotua
maailmaa, johon mielikuvituksen voimalla voi upota hetkeksi ja
unohtaa kaiken muun. Tai jotain sinne päin.”
Mitkä
asiat inspiroivat sinua tai saavat sinut innostumaan? ”Mua inspiroi
vaikeat haasteet ja itsensä ylittäminen.”
Podetko
ramppikuumetta tai esiintymisjännitystä? ”Ramppikuumetta en pode,
mutta esiintymisjännitystä kyllä. Aina. Se on ihan normaalia.
Onhan se ihan kauhua olla ihmisten edessä tarkkailtavana, ihan joka
kerta.”
Kerroit
tuossa aiemmin keskittymisrituaaleista. Onko sinulla nyt jotain
tiettyjä rituaaleja, joita huomaat tekeväsi ennen esityksiä? ”Ei
ole mitään tiettyjä, vaan ne on aina esityskohtaisia. Oon
huomannut sen, että mieli alkaa alitajuisesti valmistautua itse
esitykseen, nyt kun täällä kaupunginteatterissa on tietynlainen
esitysrytmi ja lavalla ollaan lähes joka ilta, joko esityksessä tai
harjoituksessa. Ainut erityinen juttu on se, että esityksissä
laitan pukuhuoneessani peiliin extravalon päälle. Se on mulle
merkki siitä, että nyt on aika loistaa, ja se liittyy vähän
taikauskoonkin. Sen valon pitää palaa aina kun on näytös.”
Kerro
joku legendaarinen kommellus. ”Tultuani tänne Jyväskylään
tehtiin Ray Cooneyn farssi ”Koukussa”, siinä ovista tullaan ja
mennään. Siinähän on isä, joka yrittää pitää kahta perhettä
ja kumpikaan ei tiedä toistensa olemassaolosta mitään. Olin toisen
perheen nuori poika, ja mut oli juuri ohjattu piiloon yläkertaan.
Oon näyttämön takana ja kuulen iskurepliikin, joka on hyvin
samantyyppinen kuin repliikki, jolloin mun pitäisi tulla ulko-ovesta
asuntoon sisään. No, oon just siellä yläkerrassa ja kuulen
repliikin, ja aivoissani naksahtaa että nythän mun pitäisi olla
taas lavalla! Juoksen alakertaan, ryntään ovesta sisään ja
samalla tajuan, että nyt en saisi missään tapauksessa olla tässä
kohtauksessa lavalla. Joku katsojakin laittoi kädet silmiensä
eteen, että ei voi olla totta. Mä vähän aikaa ihmettelin siinä
ja poistuin vaivihkaa ovesta, eipä siinä muutakaan voinut kun
vahinko oli jo tapahtunut. Toiset ne vaan jatkoi kohtausta lavalla
muina miehinä.”
Kerro
joku oikein hyvä muisto. ”Alaan liittyen hieno muisto on se, kun
pääsi teatterikouluun Tampereelle. En ollut kertonut vanhemmilleni
hakeneeni sinne, koska sieltä suunnasta oli tullut vähän
varovaista kommenttia tyyliin ”voithan pitää sen teatterin hyvänä
harrastuksena ja hankit nyt kunnon ammatin”. Se hetki jäi mieleen,
kun soitin sitten vanhemmilleni ja ilmoitin pääseeni kouluun ja
että elämä lähtee nyt tähän suuntaan. Itkuhan siinä tuli, ilon
itku. Se oli elämäni täyttymys sillä hetkellä. Sillä tiellä
ollaan!”
Tulevia
roolejasi? ”Keväällä 2016 Kaisa Korhosen ohjauksessa
”Elämänmeno”, jossa teen Tapparin, pihapiirin kiusaajan roolin.
Syksyn Ansa-musikaalissa olen myös mukana, ja siellä odottaa
suorasukainen konsulttiyritysjohtajan rooli. Eli pahiksia saan tehdä
pitkästä aikaa!”
Osaatko
imitoida ketään? ”Jörn Donneria tässä on viimeksi haettu ja
Stefan Lindforsia, pientä rentoutta ilmassa.”
Mikä
sarjakuvahahmo tai muu fiktiivinen hahmo haluaisit olla? ”Aku
Ankka. Joku pikkupoika oli käynyt katsomassa Prinsessa Ruususen ja
olen siinä hyväntahtoinen, vähän hömelö prinssi. Eräs poika
oli kysynyt jälkeenpäin, että ajattelinko mä olevani Aku Ankka.
Olin otettu. Prinssini on vähän sellainen Akun tyylinen
antisankari, joka lopussa on kuitenkin sitten myös sankari.”
Jos
saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Hah hah! Onpa
hieno kysymys, ja vaikea! Ehkä sitä tulisi hakeuduttua miesten
katseiden alaisuuteen, olisi kiintoisaa tutkia reaktioita ja valtaa,
mikä liitty naisena olemiseen. Jotain liikuntaa olisi myös kiva
harrastaa, saisi lisää sulavuutta liikkeisiin. Naisvoimistelua,
balettia! Vähän aikaa kyllä katselisin itseäni peilistäkin, tai
ehkä vähän pitempäänkin hahahhah.”
Jos
ihminen vetäytyisi syksyllä talviunille ja heräisi keväällä,
mitä sinä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että
heräät kesken kaiken? ”Kitaran mä ottaisin. Olisi kerrankin
aikaa olla musiikin, itsensä ja kitaran kanssa. Kukaan ei kuuntelisi
eikä kommentoisi, voisi tehdä ihan mitä lystää. Äänityslaitteen
ottaisin myös, tekisin biisejä samalla.”
Jos
rakentaisit puuhun majan, millaisen majan rakentaisit ja mitä sinne
ottaisit mukaan? ”Riippumattotyyppisen majan tekisin,
sarjakuvalehtiä ottaisin mukaani. Kunnon pikkupoikafiilis!”
Jos
voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn
ajanjaksoon tai tapahtumaan, mutta et saisi esimerkiksi muuttaa
historian kulkua, minne menisit? ”Mua kiinnostaisi nähdä Ranskan
vallankumous. Vapaus, veljeys, tasa-arvo!”
Mitä
aiot tehdä seuraavaksi? ”Menen takaisin teatterille
valmistautumaan illan ”Katoava maa”-esitykseen. Pesen hampaat
ihan ensimmäiseksi!”
Bernard
Pivot´n kymmenen kysymystä :
Mistä
sanasta pidät eniten? - Rakkaus
Mistä
sanasta pidät vähiten? - Viha
Mikä
sytyttää sinut? - Ilo
Mikä
sammuttaa intohimosi? - Kontrolli
Mikä
on suosikkikirosanasi? - Saatana
Mitä
ääntä rakastat? - Kielisoittimet
Mitä
ääntä inhoat? - Junan kiskojen kirskuminen
Mitä
muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Lentäjä
Missä
ammatissa et haluaisi olla? - Ammattisotilas
Jos
Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut
Taivaan porteille? - Moro Miikka!
(haastattelun kuvat Miikka Tuomisen kautta saatuja)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).