Ensi-ilta Teatteri Avoimissa Ovissa 22.1. 2016, kesto noin 2h (väliaikoineen)
Yhteistyössä Red Nose Company ja Teatteri Quo Vadis
Teksti Ilmari Kianto ja työryhmä
Ohjaus Otso Kautto
Pukusuunnittelu Tuomas Lampinen
Valosuunnittelu Antti Kujala ja työryhmä
Äänisuunnittelu ja musiikin sovitukset Työryhmä
Lavastussuunnittelu Työryhmä
Näyttämöllä : Mike (Tuukka Vasama) ja Zin (Timo Ruuskanen)
"Punainen viiva! Wau!" oli ensimmäinen aatokseni kun kuulin, että hurmaavat punanenäklovnit tekevät seuraavaksi Ilmari Kiannon klassikon. Minulla ei ollut hajuakaan koko teoksesta, jotenkin se silti on vaan kulkenut päässäni myyttisenä romaanina. TV1 esitti sitten perinteikkäällä kotimaisten elokuvien lähetyspaikallaan Matti Kassilan filmatisoinnin vuodelta 1959, ja olihan pohjatyö tehtävä lukemisen sijaan sohvaperunoinnin muodossa. Elokuvan (ja Jussi Jurkan väkevän vimmaisen roolityön) jälkeen oli hiukan hämmentynyt olo. Nyt on rajua meininkiä ja kurjuuttakin kurjempaa, toki myös tärkeitä kansallisia merkkihetkiä luvassa. Vain hetken mietin, että miten mahtaa Mikelta ja Ziniltä tämän versiointi sujua. Tietysti sujuu, Mikelta ja Ziniltä sujuu kaikki!
Punaiset nenät ja Punainen viiva on visiteerannut jo useammallakin paikkakunnalla tässä kevään mittaan, minä ehdin karkeloihin mukaan vasta Riihimäen Teatterin viimeiseen vierailuesitykseen. Ilmassa oli suuren kulttuurielämyksen tuntua, koskapa ennen esitystä oli teatterin tiloissa käyty kiintoisa keskustelu koko riihimäkeläisen teatteritoiminnan tulevaisuudesta, ja Mike ja Zin heti alkumetreillä aprikoivat, että kyseessä saattaisi olla kaikkienaikojen viimeinen esitys tässä talossa. Ei sentään. Toteamuksen jälkeen herrat klovnit pitivät juuri sopivanmittaisen tuumaushetken ja uteliain silmin seurasivat yleisön reaktioita. Aploodit olivat runsaat heti alussa. "Riihimäki on liekeissä!"
 |
| Mike ja Zin |
Näyttämölle on maalattu punainen viiva, taustalla punaiset verhot. Kerrotaan Ilmari Kiannosta ja hänen värikkäistä vaiheistaan. Zin heittäytyy Topi Romppaisen rooliin, Mike Reeta-vaimon. Eletään Kainuun maisemissa korvessa, Suomussalmella. Vuosi on 1906. Lapsia pyörii jaloissa liuta, vellijauhot on loppu. Pakkanen paukkuu nurkissa, torakat vilistävät lattialla, lähikauppaa ei löydy yllättävän läheltä vaan sinne on hiihdettävä useamman kymmenen kilometrin matka. "Nyt ollaan suomalaisuuden ytimessä!" On niin kurjaa, että se pistää väkisinkin huvittamaan ja silloin tällöin pitää vähän lauleskellakin. Mike ja Zin hyppäävät välillä roolihahmoistaan pois ja selostavat omaan tyyliinsä Kiannon elämästä ja Suomen historiasta, ja tutkailevat välillä Kiannon romaania ilmoitellen, millä sivulla ollaan nyt menossa ja kuka sanoo minkäkin repliikin. Katsomo hyrisee. Eihän noita klovneja voi muuta kuin rakastaa! Romppaisen Topi hiihtelee kirkonkylälle ja jauhoreissulla eksyy kokoukseen, jossa puhutaan suuria asioita. Solisarirattia olisi luvassa lähiaikoina, ja naisetkin saisi äänestää! Paluumatkan jälkeen nähdään Miken eeppinen kursailukohtaus hamekankaan suhteen sekä Zinin kauppareissultapaluun rehvakas asento, jota suosittelin heti vierustoverilleni jatkokäyttöä varten.
Yleisö saa kiukaan roolin joulusaunassa (lämpöinen löyly on kotisaunan), Iggy Pop ja Iki Kianto-nimiset torakat pistävät ranttaliksi isännän poistuttua.. Lauletaan Nirvanaa, Alanis Morissetteä, Lou Reediä, ja Iggy Popin "Passengeria" Nälkämaan laulun sanoin. Nerokasta! Kiivassanainen agitaattori käyttää sanojensa tueksi sähkökitaraa ja kansa kuuntelee hurmiossa. Nyt tulisi muutos köyhien oloihin ja loppuisi tämä kyykytys. Vihapuhe saa alkunsa, Suomi-neito syntyy. Sata vuotta meni muutoksiin. Vai muuttuiko mikään? Mihin suuntaan nyt ollaan menossa? Junavuoroja lakkautetaan, hallitus leikkaa, traktorimarssi Helsingin keskustassa. Lisäksi hämmentää ajatus siitä, että omalla äänestyskäyttäytymiselläni aiheutin Sakerille sen, että kuolo korjasi!
Vuonna 1909 julkaistu Punainen viiva on hämmentävän ajankohtainen. Ihmisen suhde luontoon, kansalaisvelvollisuuksiin ja vaikuttamismahdollisuuksiin mietityttää moniakin. Jaksaisitko sinä unelmoida, jos tietäisit unelmistasi tulevan totta vasta sadan vuoden/satojen vuosien kuluttua?
Seuraavaksi Mike ja Zin voisivat tarttua Volter Kilven teokseen "Alastalon salissa". Siitä saisi varmaan ihan tolkullisen näiden poikain käsittelyssä! Väliajalla sai napata trendikkään selfien itsestään pahvi-Miken tai pahvi-Zinin seurassa. Minä ja bloggaajakollegani Katri tietysti kokeilimme onneamme punanenien kera. Jännää oli se, että puheeni muuttui heti toisenlaiseksi uuden nenän kanssa! Ei yksinkertaisesti voinut puhua normiäänellään. Siinähän se on, yksi Red Nose Companyn klovnien taiasta. On lupa olla utelias, surumielinen, hassu, rakastettava, vaitonainen, rehellinen, absurdi - kaikkea vuorotellen tai samalla kertaa. Pelkkä ilmekin kertoo paljon! Olen varma, että maailma aukeaa ihan eri tavalla heille, ja ihmisetkin malttavat kuunnella mitä on sanottavaa.
Paikalla oli muuten myös liuta hämeenlinnalaisia senioriklovneja! Olivat mokomat soluttautuneet tavallisen kansan joukkoon.
Kauan eläköön ihanat Mike ja Zin! Annan esitykselle muhevan nauriin, lantun ja turnipsin.
Lisätietoja Red Nose Companysta tämän linkin alta.
Esityskuvat (c) Tero Ahonen, paitsi alempi kuva Katri Leikola
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).