Ensi-ilta 7.4. 2016, kesto noin 1h 45min (ilman väliaikaa)
Käsikirjoitus David Ives
Suomennos Reita Lounatvuori
Ohjaus ja sovitus Hilkka-Liisa Iivanainen
Lavastus Antti Mattila
Puvut Sari Salmela
Valosuunnittelu Vesa Ellilä
Äänisuunnittelu Eradj Nazimov
Naamiointi ja kampaukset Tuula Kuittinen
Rooleissa : Armi Toivanen ja Sampo Sarkola
Helsingissä on tullut ravattua viime aikoina suhteellisen useasti, joten VR:n sarjaliput ovat olleet ahkerassa käytössä. Torstaina lähdin reissuun lähes suoraan töistä, joten en ehtinyt napata sateenvarjoa mukaani, ja tietysti matkan varrella sitten kastuin pariin otteeseen. Vaatteet kosteina suuntasin rautatieasemalta metrolla Hakaniemeen (asematunnelissa soitti joku jousikvartetto ja jäin lumoutuneena kuuntelemaan toviksi, liikutuin kyyneliinkin ja jälkikäteen jäi mietityttämään, että mikähän se kaunis kappale mahtoi olla) ja hiukan viluisena saavuin Pengerkadulle.
Pari tuntia myöhemmin lähdin paikalta takki auki liihottaen, koska olin sen verran pasmat sekaisin, etten saanut edes vetoketjua kiinni! Kädet vaan ei toimineet! Ei ollut kylmä ei, pikemminkin kuuma. Poskia varmaan kuumotti myös. Jos joku olisi koskenut minua, olisi varmaan saanut sähköiskun tai ainakin olisi kuulunut sihinää.
 |
| Sampo Sarkola ja Armi Toivanen (c) Antti Mattila |
Mistä sitten kertoo itse näytelmä, joka saa moisen aikaan? On meneillään koe-esiintymiset Venus turkiksissa-näytelmän naispäärooliin, tai jos ihan tarkkoja ollaan, ne ovat juuri päättyneet tuloksettomina. Ketään sopivaa naisnäyttelijää ei vaan löytynyt ja piste! Ohjaaja Thomas (Sampo Sarkola) on syystäkin turhautunut ja toivoo ihmeitä tapahtuvaksi. Ulkona pauhaa ukonilma, valot sammuvat hetkeksi ja kuuluu niin kova jyrähdys, että ihan säpsähdän. Ja katso, ovesta on tupsahtanut sisään lievästi hössöttäväinen nainen Vanda (Armi Toivanen), joka on erinäisistä syistä johtuen pahasti myöhässä koe-esiintymisestä ja anelee vielä yhtä mahdollisuutta näyttää ohjaajalle mitä osaa. Thomas suostuu, ja joutuu/pääsee itse hoitamaan vastapelurin repliikit. Yllättävää on ensinnäkin se, että Vandan laukusta löytyy juuri sopivia pukuja, rekvisiittaa kaulapannasta lähtien ja näytelmän käsikirjoitus, joista jälkimmäistä ei pitäisi mistään edes löytyä. Thomaskaan ei löydä koe-esiintyjälistalta naisen nimeä...
Se joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Kuten arvata saattaa, näytelmän koe-esiintyminen lähtee hitusen käsistä ja roolit vaihtuvat. Kuka ohjaa ja ketä, ja millä keinoilla. Äanimaailma ja valot vievät tunnelmasta toiseen, kuten myös loistavassa vedossa olevien näyttelijöiden kaikki eleet, äänenpainot ja etenkin katseet. Hämärässä kiiluvat silmät... Jos tätä olisi esitetty vieläkin pienemmällä näyttämöllä (esim. Teatteri Jurkassa), olisi huoneessa ollut niin kuuma tunnelma, että väki olisi alkanut katsomossa vähentää vaatetustaan. Kravattia olisi höllätty, hameenhelmaa olisi ehkä vähän nostettu viilennyksen toivossa... Vähän jo kauhunsekaisin tunnelmin odotan, millaisen trailerin HKT tästä tekee jos on tehdäkseen?
 |
| (c) Henrik Schütt |
Suuren vaikutuksen teki se, miten tunnelma muuttui silmänräpäyksessä aivan toisiin sfääreihin. Unohtui täysin kaikki, mitä ulkona tapahtuu. Ohjaaja-Thomaksen sanoin "Teatteri on juuri sitä varten, että se tuo esiin kaiken sen intohimon, joka muusta elämästä puuttuu" tai jotain sinne päin. Millaisiin tekoihin on ihminen valmis saavuttaakseen sen, mitä janoaa ja kaipaa. Valtapeli on kovaa, 'kuka saa ja kenelle annetaan'. Sanonta 'mie vien ja sie vikiset' nousi myös mieleeni.
Haistoin nahkan, kerran jopa vaistomaisesti väistin kuullessani piiskan sivalluksen äänen, tunsin vieressäni istuvan miehen tulikuuman reiden omaa jalkaani vasten. Oli pakko vähän vaihtaa asentoa.
Venus turkiksissa on jälleen loistoesimerkki siitä, miten käy kun ihan kaikki toimii ja tehokeinot ovat käytössä. Näin intensiivistä menoa en olekaan vähään aikaan nähnyt!
ps. Vampyyrien tanssi kun pyörii myös päässä, tuli muutamia mielleyhtymiä sinnekin. Thomas kiertämässä punamekkoisen Vandan ympärillä, katse täynnä tukahdettua himoa ja sähkövirta kulkee henkilöstä toiseen, myös katsomoon asti.
 |
| (c) Henrik Schütt |
Metrolla takaisin rautatieasemalle. Jostain syystä koitin hakea röyhkeästi katsekontaktia ihan kaikista vastaantulevista miehistä. Tuli myös outo ajatus ja halu pukeutua mustaan nahkaan!? Teatteri nostaa pintaan asioita, joita ei tiedä edes olevan. Hurjaa.
Hedelmänä ehdottomasti passion.
HKTn sivuilta löytynee se trailerikin jossain vaiheessa?
(näin esityksen pressilipulla)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).