Takkutukkakeiju / Teatteri FAQ

Takkutukkakeiju / Teatteri FAQ, Tampereen Ylioppilasteatteri

Yhteistyössä mukana Pyynikin Kesäteatterisäätiö ja Seta ry

Ensi-ilta 17.6. 2016, kesto noin 40min (ei väliaikaa)

Käsikirjoitus Sonja Halla-aho ja Sahin Cengiz
Ohjaus Henry Pöyhiä
Musiikki Pekka V Louhimo
Koreografia Arttu Soilumo
Puvustus Jonna Heikkinen (Vihree Kala)
Lavastus Sahin Cengiz
Valot Heikki Tavilampi

Lavalla : Sonja Halla-aho, Henry Pöyhiä, Arttu Soilumo ja Veera Herranen

 Vähän on ollut sellainen olo viimeaikoina, ettei mikään oikein kunnolla innosta. Olen käynyt ahkerasti teatterissakin, mutta fiilis on ollut jälkikäteen luokkaa "ihan ok". Eli jotain on uupunut. Keskiviikon vapaapäiväkin meni miettiessä, että lähteäkö vai jäädä. Ei olisi millään huvittanut lähteä taas Tampereelle (neljättä kertaa viikon sisällä), mutta kun Takkutukkakeiju kiinnosti kovasti ja ei ollut aavistustakaan, milloin sen pystyisin seuraavan kerran näkemään... Lähdin sitten matkaan, vähän vastentahtoisesti tosin.

 Ennalta tiesin, että 'Takkutukkakeiju' on uuden sukupolven lastensatu ja työryhmästä löytyy paljon porukkaa hienon 'Jonkun on oltava Pan'-jutun takaa (pari tuttua nimeä myös Suomen Komediateatterin proggiksista). Teatteri FAQ taas on perustettu tarpeesta kertoa aiheista, jotka ovat läsnä 2000-luvun lasten elämässä, mutta joihin lastenteatteri ei ole vielä ymmärtänyt tarttua. Tässä Takkutukkakeijun tapauksessa aiheena on transsukupuolisuus ja erilaisuus, joita käsitellään sadun keinoin.

Krokanttia ei paljoa naurata 

 Samaan näytökseen oli sattumalta lipun varannut myös bloggaajakolleega Katri, ja menimme sitten kimpassa katsomoon. Matkalla tuli jo ihasteltua mielikuvitusta kutkuttelevaa metsäistä lavastusta. Tuli pieni mieliteko mennä piileskelemään kuusen alle kera keksien, mehun ja sarjakuvalehtien. Katsomossakin riitti hupia heti alkuun, kun edessäni istunut pikkupoika pyysi minua tuosta noin "leikisti niinku repimään keijun kuvan pois" mainoslappusesta. Tein työtä käskettyä. Pojalla oli muutakin asiaa, mutta se meni ohi ja sitten varsinainen esitys jo alkoikin. Puhelimiakin kehoitettiin sammuttamaan ja jostain kuului kirkkaalla lapsenäänellä "Minullapa ei oo puhelinta ollenkaan!"

(Huom! Sisältää juonipaljastuksia ;) )

 Lavalle tupsahti Krokantti (Veera Herranen), menninkäismäinen rastatukkainen ja siivet roikkuen tepasteleva keiju. Pian paikalle liihottelivat myös Krokantin äiti ja isä (Sonja Halla-aho ja Arttu Soilumo), kaksi värikästä valopilkkua joilla oli niin laulutaitoa kuin tanssikuviotkin hallussa. Krokantti yritti parhaansa mukaan pysyä kuvioissa mukana, mutta eihän siitä mitään tullut eikä lauluääntäkään ollut. Kovasti tunsin sympatiaa Krokanttia kohtaan ja meikä samaistui välittömästi. Vanhemmat hehkuttavat tulevia Hattarakarnevaaleja, jonne kaikkien pitäisi pukeutua samalla tavalla räväkästi ja mussuttaa hattaraa, kuten tapana on. Mutta kun Krokantti ei tykkää hattarasta yhtään! Popsisi paljon mieluummin popcornia. Krokantti tuntee olevansa epäonnistunut keiju ja pettymys vanhemmilleen, kun ei sovi näiden muovaamaan muottiin mitenkään. Hän lähtee maailmalle tutkimaan keinoja, miten voisi tulla paremmaksi keijuksi. Hän tulee myös lukeneeksi 'Mitä keijua??!!'-lehdestä, jotta kuuluisa tanssipari Harald ja Ronald (Henry Pöyhiä ja Arttu Soilumo, en tosin muista kumpi oli kumpi) olisi lähistöllä esittämässä showtaan ja menee ukkojen pakeille ensitöikseen, josko heiltä vaikka oppisi niitä tanssiaskeliakin. Äijäthän pistävät melkoisen shown pystyyn! Meno on aluksi kankeaa, mutta kun vauhtiin päästään niin kyllä jalka nousee. Kukaan ei lähde sen enempiä selittelemään sitä, että Harald ja Ronald ovat oikeastikin pari. Ne vaan nyt on niin kuin paita ja peppu ja luodut toisilleen, ja sillä siisti. Ukot steppailevat onnellisina takaoikealle.

Arttu Soilumo ja Henry Pöyhiä 

 Seuraavaksi Krokantti törmää prinsessa Salliin (Sonja Halla-aho), joka ei halua olla prinsessa lainkaan ja on heittänyt rimpsumekkonsa ties minne. Hänpä haluaa olla paljon mieluummin supersankari ja kulkea viitta liehuen kuin kytätä ikkunassa prinsseistä haaveksimassa. Kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta! Krokanttikin alkaa pikku hiljaa hiffata, että mistä kiikastaa. Miten voisi olla parempi keiju, jos ei tunne olevansa keiju ensinkään vaan jotain aivan muuta? Jos voisikin vaan olla parempi Krokantti? Seuraavaksi tie vie Viisaan Puun (Arttu Soilumo) luokse, joka viisauksien lisäksi tuntuu viljelevän hykerryttävän paljon erinäisiä sanaleikkejä ja puujalkavitsejä ja toki asiaakin. Seuranaan hänellä on pari laulavaa hahmoa, jotka nähdessäni meinasin tipahtaa tuolilta. Nehän olivat kuin suoraan Muppet Showsta tahi meikäläisen suunnittelemat eräätkin vampyyrimusikaalin sukkatyypit!

 Lopulta sitten Krokantti (tuttavallisemmin Kroke) tutustuu tooooosi hurjiin ja pelottaviin peikkoihin joista oli varoiteltu pitkin näytelmää (yhden nimi oli Jyrki) ja lamppu syttyy. Haa! Tässäpä syy, miksi olo ei tuntunut 'omalta' keijuna. Vaaditaan sitten rohkeutta ja itsensä hyväksymistä, ja vanhemmillehan on tärkeintä se, että lapsi on onnellinen omana itsenään. Näin ainakin pitäisi olla, ja ehkä siellä sydänalassa voisi vähän kouraista katsomon puolellakin.

Iskä ja äiskä ja Krokantti

 Että näin tärkeä asia oli saatu mahtumaan näin lyhyeen kestoon ja tämmöiseen muotoon! Mitään ei selitelty eikä lässytetty, vaan hurmaava esitys oli oivalluksia, asiaa, huumoria, ihania pukuja ja tanssikuvioita sekä muikeaa musiikkia täynnä (sävellyksistä vastannut Pekka V Louhimo se kanssa ehtii joka paikkaan, hattua nostan!) Rakastuin ihan kaikkiin hahmoihin erikseen ja yhdessä, ja sain tästä valtavasti iloa ja energiaa. Yhtään ei enää harmittanut se, että tuli lähdettyä Tampereelle. Lähtisin uudestaankin katsomaan. Mites nämä tämmöiset ns, mustat hevoset onnistuukin aina menemään kärkeen ohi kaiken muun ja kauanodotetun? Sitä sietää mietiskellä tarkemminkin.

Supersankari 

 Näin muuten voisi todeta, etten oikein itsekään aina tiedä mikä ja kuka oikein olen. Peikkomainen keiju minäkin. Eipä juuri prinsessamekot ja kotileikit meikää lapsena kiinnostaneet, meikä kiipeli mieluummin tarzanina puissa ja toivoi joulupukilta autorataa nukkien sijaan. Keiju olen silti, mutta peikkomaisella twistillä, ja minua ei onneksi pakkopuettu mekkoihin lapsena koska niissä en viihtynyt alkuunkaan. Katselin hiljakkoin telkasta dokumentin transsukupuolisista lapsista ja heidän vanhemmistaan. Äärimmäisen kiinnostava ja ajatuksia herättävä dokkari oli se, aivan kuten tämä Takkutukkakeijukin. Seuraavaa proggista innolla odottaen! Lastennäytelmänähän tätä markkinoidaan, mutta kyllä suosittelen ihan kaikille tätä esitystä, ja seuraavaksihan Takkutukkakeijua voi nähdä Helsingissä ja heinäkuun puolella taas Tampereella. Lisäinfoa esityksistä, lipuista ym. Facebookista.

 Toinen hupi alkoi sitten varsinaisen esityksen jälkeen, kun lapsille ja lapsenmielisille oli kolmenlaista toimintaa kehitelty... Sai mennä tekemään kuperkeikkoja ja kärrynpyöriä Sallin kanssa, tämä jäi nyt sattuneesta syystä väliin koskapa en ole kaiketi muutamaan kymmeneen vuoteen kupperskeikkoja tehnyt (muuta kuin vahingossa) enkä koskaan yhtään kärrynpyörääkään. Sitten sai Krokantin ja Jyrki-peikon kanssa askarrella ihtelleen hienon rohkeusrannekkeen, ja hieno tulikin!

Tallen rohkeusranneke ja Lainahöyhenissä-rintamerkki :) 

 Rohkeusranneke ranteessa sitten viimeiselle etapille takaisin saliin, jossa hempeän musiikin siivittämänä sai tanssata isäkeijun kanssa pitkin parkettia. Olisittepa nähneet... Hihih, mukaan liittyi tuntemattomaksi jäänyt herrasmies, jolla oli ihan uniikit askelkuviot! Muodostimme piirin, jossa kukin vuorotellen meni vetämään omia kuvioitaan keskelle. Tämä jäi nyt sitten minun, tämän miehen ja isäkeijun kontolle koko homma ja kuten arvaatte, homma lähti käsistä. Suunnittelimme perustavamme miehen kanssa tanssiryhmän Tonnikeijut (nimen kanssa vielä kaiketi hiomista) ja varaamme ensi kesäksi Tampere-talon, jossa tuleva spektaakkeli esitetään. Paikalle vielä Santtu-Matias Rouvali kiharoineen ja Tampere Filharmonia. Täysi sali, tyhjä estradi ja sitten mies sipsuttaa toisesta laidasta ja minä toisesta. Oi jestas mikä menestys! Just kun päästiin vauhtiin, niin piti lähteä junalle ja kyllä harmitti. Kaikki kiva loppuu aina kesken. Hei sinä tuntematon balettimies, jos luet tämän niin ota yhteyttä hehehehheh.

 Ja hei, oli muuten mahtavaa huomata, että nyt se meni ohi että 'mikään ei tunnu miltään'. Kyllä tuntuu! Sain ilon ja riemun elämääni takaisin! Jihuuuuu! Tämä oli muuten myös tiettävästi 800. näkemäni esitys vuosien saatossa, joten ei hassumpi virstanpylväs. Toivottelen Takkutukkakeijun myötä kaikille oikein hyvää juhannusta. Eläkäähän ihmisiksi ja palataan asiaan taas ensi viikolla, silloin luvassa muutamakin erittäin mielenkiintoinen juttu.

Esityskuvat (c) Sahin Cengiz

(näin esityksen kutsuvieraana, lämmin kiitos kutsusta!)