Elämä janottaa / Hämeenlinnan Uusi Kesäteatteri

Elämä janottaa / Hämeenlinnan Uusi Kesäteatteri

Kantaesitys 30.6. 2016, kesto noin 2h (väliaikoineen)

Nähty kutsuvierasennakossa 29.6. 2016

Käsikirjoitus Mikko Kivinen ja Tapio Liinoja
Ohjaus Mikko Kivinen
Puvustus Elina Vättö
Lavastus Juha Mäkipää
Kampaus ja maskeeraus Työryhmä
Äänitarkkailu Markku Ahtinen

Rooleissa : Tapio Liinoja, Otto Kanerva, Helena Rängman, Tuula Penttilä ja Kalle Pylvänäinen/Ville Keskilä sekä avustajat Emma Peltola, Hanna Koukku, Anna Kupari, Titta Toivanen, Miikka Anttila, Ilmari Huhtanen, Emppu Jurvanen ja Samu Tolvanen

Bändi : Lasse Sakara (kapellimestari), Peter Engberg (kitara), Jukka Mänty-Sorvari (rummut), Kalle Penttilä (koskettimet) ja Henri Savolainen (basso)

 No niin, näin kauan kesti ennen kuin saatiin ensimmäinen teatteriproggis, jossa Lapinlahden lintujen musiikkia. Itse en 'Lappareiden' varsinaiseksi faniksi tunnustaudu, mutta siitä huolimatta olen käynyt muinoin useammallakin bändin keikalla sekä osaan mennen tullen muutamankin biisin ulkoa, vaikken yhtäkään levyä (tai c-kasettia) bändin mittavasta tuotannosta ole hankkinut. Eniten taisin fanittaa tv-sarjoja, joissa nähtiin monenkirjavaa sakkia aina Johanssonin pojista vittuilupuhelimeen sekä viinistä laulavista ortodoksimunkeista hurjaan mopojengiin. Unohtaa ei myöskään sovi hetkiä, joissa miehet tuntevat olonsa alastomaksi milloin missäkin ja toisaalla todetaan että "kyllä suomalainen miesvartalo on sitten kaunis!". Muinoin ajaessani ekoja kertoja ratikalla Helsingissä kuulin lippua leimatessani aina Markku Toikan äänen ja kädet alkoivat vapista kun jännitti niin paljon se, että nolaanko nyt itseni vai osaanko tällä kertaa leimata lipun oikein päin. Aina ei mennyt kerralla oikein. Muistuupa mieleeni myös eräs viikonloppu opiskelijakämpässäni Vaasassa 90-luvun alussa, kun jossain soitettiin taukoamatta 'Elämä janottaa'-levyä ja 'Hip hop' lähti soimaan noin sadatta kertaa. Lue siinä sitten kokeisiin. Kerran taas tulin täpötäydessä junassa Seinäjoen Provinssi-rockista kotiin ja eräs nuorimies erehtyi laulamaan konduktöörille "Älä pure mun ananasta" ja lensi ulos junasta. Onko sitten suosikkibiisini 'Tero ja minä' vaiko kenties 'Lipputangon nuppi'? Ehei, se on jostain syystä 'Paarma-tango'! "ja mä sanon mun eläimet ne on hirvi ilves karhu kotka susi peura marsu leijona kärmes laama virtahepo norppa kärppä ja PAARMA".

Etualalla Tapio Liinoja ja Kalle Pylvänäinen

 Se muisteloista. Kutsuvierasennakossa aurinkoisessa Kaupunginpuistossa elettiin jänniä hetkiä, kun katsomon yli lensi helikopteria ja muuta konetta. Että näin arvokkaassa tilaisuudessa olemme, että ihan yli lennetään! Vai olikohan sittenkin syynä toisella puolella kaupunkia käynnissä oleva konsertti, jossa lukuisien lämppäreiden jälkeen lavalle astuisi itse Iron Maiden... Ja kyllä se niin on, että perinteitä pitää olla ja kesäteatteri Kaupunginpuistossa ei tunnu miltään, ellei käyttöpäällikkö Veikko Pulli ankarasti kilkuttele portilla mattimyöhäisiä kiiruhtamaan katsomon puolelle. Kotoisa olo tulee siitä.

 Stadilainen Morgan (Otto Kanerva) on naislauman piirittämänä (melkoista 80-luvun lookkia on kyllä neidoilla) ja juuri kun alkaa flaksi käymään, tuleekin käsky lähteä hommiin maalle. Vähän sama meininki kuin lempparikirjassani Häräntappoaseessa, jossa kaupunkilaispoika pistetään tuosta noin maalle ja yhteentörmäyksiltä ei voi mitenkään välttyä, kun erilaiset maailmat kohtaavat. Maaseudulla on sitten monensortin toukohousua liikkeellä, mm. mopojengi Hurjat liiderinään Matti (Kalle Pylvänäinen). Mopojengin tavaramerkkinähän on kilvoitella milloin missäkin lajissa, kuten syljeskelyssä (yök!) ja limsan juomisessa yhdellä huikalla. Yksi jopa hurjimmillaan kiipeää tooooosi korkealle huutelemaan. On se kyllä hurja! Morganin tehtävänä on etsiä käsiinsä ökyrikas Johanssoni (Tapio Liinoja), joka tuntuu omistavan kylältä ihan kaiken mahdollisen Sunny Car Centeriä myöten. Olihan se jotenkin sykähdyttävä hetki, kun ehta Lapinlahden Linnut-jäsen Tapio Liinoja lavalle ensi kerran astelee. Johanssonilla on tietysti kaunis tytär Aino (Helena Rängman), johon Morgan silmänsä iskee ja maalla onkin hetken kivempaa. Perinteikkäillä 'Johanssonin puhalluspäivillä' menoa ja meininkiä riittää, on kansantanhuja ja pitkästä urasta palkitsemista. "52 vuotta on vituttanut koko ajan, mutta nyt ei kyllä vituta enää yhtään!" toteaa kiitollinen palkittu. Joku mielensäpahoittaja takuulla vetää kiroilusta hernettä nenuun ja kirjoittaa yleisönosastolle, mutta siinähän vetää. Jos vituttaa niin vituttaa, ei siitä pääse yli eikä ympäri ja asioista pitää muutenkin puhua niiden oikeilla nimillä. Näiden lisäksi lavalla nähdään myös opettaja Helena (Tuula Penttilä), joka opettaa mm. ruotsia ja vetää hienon jumppatunnin heti alkupuoliskolla 'Katselen urheilua'-kappaleen tahtiin. Olipahan tytöillä taas melkoiset jytäjumppa-asut päällä, kääk sentään, ja tuollaista oikeasti oli väellä 80-luvulla päällä!

Miikka Anttila 

 Tietysti lavalle saapuvat myös ne mustakaapuiset ortodoksimunkit kertomaan rakkaudesta ja eräästä Nobel-voittajasta kaikenlaisia faktoja... Yleisö hykertelee tyytyväisenä. Miespuolinen katsomo-osasto katseli silmät kiiluen mopedirallia ja takuulla haikaili nuoruuteensa, ja tultiinpa sieltä yllärinä estradille vähän suuremmallakin menopelillä, josta ehdottomasti ylläripointsit.

"vain lääkkeeksiiii"

 Käsikirjoitukseen oli ympätty ajankohtaisuuttakin ikihonka Sunny Car Centerin ja Brexitin muodossa, mutta mukana oli tietysti aimo annos kunnon kasarinostalgiaa mm. Café Metropolin, Nights of Iguanan ja Smackin muodossa. Jotkut bongaavat bändin joukosta Skädämin laulajankin...

Parituntinen vierähti kyllä varsin viihdyttävissä, hauskoissa ja hivenen nostalgisissakin tunnelmissa. Ehdotonta herkkua ovat Lapinlahden Lintujen moninaiset biisit, joista kaikkia en ollut aiemmin edes kuullut. Mukana on monta tuttua kappaletta ja hienoja helmiä, joiden sanat aukenivat ihan uudella tavalla uusien sovitusten myötä. Laulajista kovimman vaikutuksen minuun teki etenkin Pylvänäisen Kalle, joka revitteli oikein huolella. Mukava oli nähdä tuttuja kasvoja mopojengiläisinä ja muissakin rooleissa. Lisäksi bändi oli ihan super! Ei sen puoleen, Hämeenlinnassa ei ole ennenkään bändin puolesta tarvinnut jännittää... Oli sinne yhteen biisiin ympätty mukaan pieni Iron Maiden-lisäkin, liekö enää mukana muilla esityskerroilla?

Morgan vauhdissa 

 Pientä hapuilua oli etenkin koreografioiden kanssa, mutta kyseessä olikin vielä ennakko ja eiköhän toistojen myötä lähde kuviotkin sujumaan paremmin. Jäi vähän harmittamaan se, ettei käsiohjelmassa oltu mainittu kappaleiden nimiä ollenkaan. Olisi ollut mukava kuunnella muutama vielä jälkikäteen ihan alkuperäisversiona, netin kätköistä kun kaikenlaista löytyy.

 Sen sijaan luettelen mun eläimet vielä uudestaan, ja nehän oli hirvi ilves karhu kotka susi peura marsu leijona kärmes laama virtahepo norppa kärppä ja PAARMA.

 ps. Hupaisaa kyllä, kun lavalle tuotiin Mauno Koiviston ja Tapio Liinojan potretit, kuulin päässäni äänen "Varo, homous voi iskeä milloin vain!"

Esityskuvat (c) Esko Tuovinen

(näin esityksen kutsuvieraana, kiitos kutsusta HUK)

 Allaolevassa kuvassa poseeraamme Lintu-auton edessä bloggaajakollegani Linnea (vas) ja minä.

(c) Miikka Anttila