Pohjoismainen kantaesitys 22.6. 2016, kesto noin 2h 30min (väliaikoineen)
Musiikki Alan Menken
Sanoitus Glenn Slater
Teksti Cheri Steinkellner ja Bill Steinkellner
Suomennos Heikki Sankari, Kristina Vahvaselkä ja Jussi Vahvaselkä
Ohjaus ja sovitus Heikki Sankari
Musiikin sovitus ja harjoitus Jussi Vahvaselkä
Kapellimestari Markus Länne
Koreografi Sami Vartiainen
Lavastaja Niina Suvitie
Puvustaja Kaarina Kopola
Kampaaja-maskeeraaja Petriina Suomela
Tarpeistonvalmistaja Jaana Jussila
Äänisuunnittelu Eero Auvinen
Valosuunnittelu Taina Möysä
Rooleissa : Maria Lund, Satu Paavola, Pauliina Saarinen, Annamaria Karhulahti, Tuija Piepponen, Annina Rubinstein, Hanna Silander, Kia Laitakari, Kaisla Ollila, Suvi Salospohja, Sofia Arasola, Maija Pihlajaoja, Sonja Pajunoja, Hilma Raussi, Harri Helin, Lauri Ketonen, Martti Manninen, Anssi Valikainen, Mikko Jokinen, Juuso Porekari, Viljami Hotanen ja Kenneth Mellin
Orkesteri : Markus Länne, Petter Järvi, Kimmo Gröhn, Juha Keskinen, Ari Kataja, Jani Riihimäki ja Ville Vihko/Timo Kajamies
Nunnia ja konnia -musikaali perustuu samannimiseen elokuvaan (alkuperäiseltä nimeltään 'Sister Act'), jonka pääosassa heilui Whoopi Goldberg. Elokuvaa en ole jostain syystä nähnyt kokonaan (vain pieniä pätkiä ja nunnia laulamassa vauhdikkain elkein), joten kuullessani tämän olevan Samppalinnan tämänkesäisen jutun en ollut aluksi lainkaan innostunut. Pari aiempaa Samppiksen kesää olivat olleet minulle enemmän tai vähemmän järkytyksiä/suuria pettymyksiä, mutta nähtyäni sitten esiintyjälistan päätin antaa Samppalinnalle vielä uuden mahdollisuuden voittaa minut puolelleen. Niin löysin erittäin kauniina aurinkoisena keskiviikkona itseni ensin Toijalan asemalta junaa odottamassa tunnin vaihtoyhteyden takia ja sitten väistelemässä PokemonGo-pelaajia väliltä Turun rautatieasema-Samppalinna.
Kyllä lähtee! |
Tapahtumat ja katsomo pyörähtivät käyntiin ihme kyllä ajoissa, vielä muutamaa minuuttia vaille esityksen alkua oli väkeä vielä paljon odottamassa katsomoonpääsyä. Vesipullojakin meni kiitettävästi kaupaksi ja nestetankkauksen tärkeydestä erinomaisesti muistutettiin, ettei vaan kukaan kupsahda helteen uuvuttamana katsomoon. Heti alusta alkaen oli hyvä svengi päällä! Yökerholaulaja Deloris Van Cartier (ja sukunimi etenkin lausuttava niin kuin Cartier, tiedättehän, ja roolissa Maria Lund valloittavine kiharapilvineen) näyttää heti mikä on homman nimi : nyt mennään eikä meinata! Hyvä fiilis suorastaan vyöryi päälleni jo tässä vaiheessa siitäkin huolimatta, että tanssityttö Tinan (Sofia Arasola) afrosta tuli mieleeni oma kampaukseni 80-luvun loppupuolelta. En muistele kovinkaan lämmöllä sitä. Hetkeksi myös pelästyin, että historia toistaa itseään, kun lavalla ilmestyi Baddingin näköinen hahmo parinvuodentakaisesta Matti ja Teppo-spektaakkelista ja kävi mielessä, että vaikka kuinka yrittää unohtaa sen kesän, aina jostain näitä muistoja pulpahtelee esiin, halusi tai ei. Tällä kertaa Baddingin näköinen hahmo ei kauaa kuvioissa ketkutellut, kun yökerhon omistaja ja Deloriksen rakastaja Curtis (Lauri Ketonen) pisti miehen päiviltä, ja paikalla oli pari muutakin ketkua eli TJ komeine pulisonkeineen (Anssi Valikainen) sekä takatukkakihara-Pablo (Mikko Jokinen). Pahaksi onneksi tilanteen näkee myös Deloris, ja jos ei olisi nähnyt, olisi tämän leffan/musikaalin juoni loppunut kovin lyhyeen. Alkaa ajojahti, ja Deloris löytää tiensä poliisiasemalle, jossa onkin varsin komea ja etenkin upeaviiksinen poliisimies Ricky (Martti Manninen). Mies paljastuu Deloriksen vanhaksi koulutoveriksi Hiki-Rickyksi, ja tämä järkkää neidon todistajansuojeluohjelmaan ja piileksimään Curtisin oikeudenkäyntiin asti.
Deloris ja tanssitytöt |
Sopiva piilopaikka löytyy kirkon uumenista ja Deloris soluttautuu nunnien joukkoon ja vaihtaa nimeäänkin, kaikki kun ovat mallia Sisar Maria Sitäjatätä. Nunnat ovat tottuneet vähän rauhallisempaan menoon ja abbedissa (Satu Paavola) ei tunnu millään sulattavan sitä, että nyt joukossa on hiukan räväkämpi tyyppi, joka tuntuu vielä villitsevän muita käytöksellään. Niin kuitenkin lienee, että Delorikselle on annettu tehtävä ns. Korkeammalta taholta ja musikaalisena tyyppinä mimmi pistääkin nunnien kuoron uuteen vauhtiin. Hän kannustaa muita käyttämään rohkeammin omaa ääntään ja kunnolla irroittelemaan jos siltä tuntuu, ja niin laulava nunnaporukka herää aivan uuteen eloon. Jumalanpalveluksiin virtaa väkeä ja penkit täyttyvät, pappi kailottaa "hyvistä viboista" ja nunnat vetävät kaavunhelmat korvissa niin hienoja muuveja ja svengaavia biisejä, että itsekin tekisi mieli nousta ylös jammaamaan, hihkumaan ja hytkymään puolelta toiselle. Jotenkin samaistuin muuten Sisar Maria Lazaruksen mainioon hahmoon (Tuija Piepponen) ja siinä sitä olisikin meikäläiselle unelmarooli. Upeaäänisestä nunnajoukosta nousivat esiin myös Sisar Maria Patrick (Annamaria Karhulahti, joka on aina loistava) sekä Sisar Maria Robert (Pauliina Saarinen). Niin se kuitenkin on, että koko esityksen dynamo on edelleen varsin maaginen ilmestys Sisar Maria Lund (unohdin sen nunnanimen...). Mielessä kävi useasti, että tuossa jos missä on poweria ja 'munaa'!
Väliajalla sattui muuten hauska pikku juttu, en jaksanut lähteä paikaltani mihinkään koska väkeä oli ryysikseen asti, ja vieressäni istuneen iäkkäämmän seurueen ainut miespuolinen jäsen lähti toivioretkelle jäätelötuuttien hakuun muiden jäädessä odottamaan. No, herra saapui kolmen tuutin kera takaisin ja tokaisi "Löytyihän niitä!" ja vieressäni istunut harmaahapsinen vaimoke heitti takaisin "Jaa Pokemoneja vai?", tökkäisi minua kylkeen kyynärpäällä ja päästi ilmoille oikein hersyvän naurun. Sitä sitten hetken naurettiin. Tämmöinen hyvä fiilis ja ilmapiiri oli koko ajan ilmassa, enkä kuullut kenenkään valittavan porottavasta auringosta, liian kovaa soivasta musiikista tai kovista penkeistä.
Koska esityksen nimi on 'Nunnia ja konnia', ei tässä keskitytä pelkkiin nunniin vaikka heidän touhujaan olisi kieltämättä enemmänkin seurannut. Konnat tietenkin pääsevät Deloriksen jäljille ja orastavaa lempeäkin on ilmassa ja Paavikin saadaan vierailulle! Enpä paljastele sen enempiä. Musikaaleissa olen nähnyt paljon notkealanteisia äijäporukoita viemässä katsojien huomion, mutta kyllä tässä naiset jyrää kunnon joukkovoimalla. Upeimmista sooloista sen sijaan vastasivat mielestäni miehet - Curtis ja "Tunnen naiseni" sekä Ricky ja "Samaan kykenen" saivat yleisön intoutumaan taputtamaan kädet rakoille. Lisäksi tunsin suurta ylpeyttä Rickyn eli Martti Mannisen soolon yhteydessä. Väliaploodeita kuultiin kiitettävän paljon muutenkin, yleisö oli siis sangen tyytyväisellä päällä ja syystäkin.
Sanonta "kolmas kerta toden sanoo" pitää näemmä paikkansa. Olen toki useammankin kerran Samppalinnassa käynyt, mutta ei tullut kolmatta ei-niin-loistavaa juttua peräkkäin. Erittäin svengaava, viihdyttävä, ammattitaitoinen ja nautinnollinen meininki oli tällä kertaa!
Esityskuvat (c) Robert Seger
(näin esityksen lehdistölipulla)
Olimme sitten kummallisesta sattuman oikusta juuri samassa näytöksessä! Me teimme päätöksen lähtemisestä muistaakseni sunnuntaina, jolloin lippuja vielä sai nettikaupasta. Näytöshän oli viimeistä paikkaa myöden loppuunmyyty, ja kuulimmepa sivukorvalla puhuttavan ylibuukkausestakin. Muutamat istuivat irtotuoleilla käytävällä!
VastaaPoistaMe pidimme myös kovasti vauhdikkaasta ja rautaisella ammattitaidolla vedetystä show'sta. Maria Lund ei ole kummankaan, miehen eikä minun, ykkössuosikki, mutta on tunnustettava, että lauluääntä ja karismaakin naisessa riittää, vaikka näytteleminen, noh, ei siitä sen enempää. Liikaa vaadittu, että astuisi Whoopin saappaisiin?
Jos kaipaa kesäteatterilta tasokasta palvelua ja rentoa, hauskaa ja harmitonta menoa, tätä voi suositella minustakin lämpimästi! Paavin vieralua ei kannata missata!
Haa, sepäs oli hauska sattuma! Huomasin kyllä, että väkeä istui irtotuoleilla ja mietin, että onko täällä tosiaankin näin täyttä!
Poista