Ensi-ilta 1.7. 2016, kesto noin 2h 15min (väliaikoineen)
Käsikirjoitus Hella Wuolijoki
Ohjaus ja lavastuksen suunnittelu Mikko Kouki
Musiikin sävellys ja ohjaus Outi Ollila
Puvustuksen suunnittelu ja toteutus Marjo Muntola
Maskeerauksen suunnittelu Ida Aalto-Setälä
Äänisuunnittelu ja miksaus Heikki Merenkylä, Vertti Silver
Rooleissa : Pauliina Salonius, Marko Pekkarinen, Kristian Lehto, Lassi Turve, Selina Pietilä, Laura Flemming, Venla Lattu, Milena Pietilä, Urpo Helenius, Piia Koriseva, Salla Järvinen, Turo Entonen, Matilda Renko, Vilma Koskela, Reijo Ikala, Ulla Strang, Pentti Kallio, Riitta Rantanen, Jari T. Virtanen, Nana Saaristo, Mira Lattu, Miia Mäkinen, Jarmo "Ruuben" Toivonen, Ville Kuosmanen, Justus Pietilä, Mikko Mäntylä ja Martta Entonen
Orkesteri Hetat : Outi Ollila (kapellimestari ja koskettimet), Isabella Warnicki (sello) ja Katriina Rainio (viulu, alttoviulu ja saha)
Lammentaustan Santeri ja Heta |
Toukokuinen reissuni Kaarina-teatterin Kurjiin poiki ensi-iltakutsun Paimion Kesäteatteriin ja koskapa työvuorotkin osuivat sopivasti kohdilleen, tuli sitten taas avoimin mielin lähdettyä kohti varsinaista Suomea. Mikäpäs siinä oli ajellessa ensimmäisen virallisen kesäteatteripäivän kunniaksi, sää oli jälleen mitä mainioin ja matkalla katsoin taas ihaillen maalaismaisemaa ja ymmärsin jotain olennaista koko Suomen kesän kauneudesta, rypsipellotkin jo keltaisina hehkuivat ja kuski mokoma ei suostunut pysähtymään sen vertaa, että olisin saanut napattua väriloistosta kuvia. Kesäteatterille löysimme kätevästi ja olimme paikalla sen verran hyvissä ajoin, että ehdimme nauttimaan ennakkopullat ja jäätelöt sekä ihmettelemään sitä, että kesäteatterin parkkipaikan ja varsinaisen teatterialueen välissä oleva suojatie johti suoraan ojaan.
Katsomoon päästyämme ihastelin hienoa tuliterää katosta, joka oli talkoohengen ja yhteen hiileen puhaltamisen taidonnäyte ja pitkäjänteinen projekti, josta oli vihdoin tullut totta. Käsiohjelmasta lueskelin lisää katoshankkeesta. Katsomo oli muutenkin oikein mukava, kerrankin oli jaloille kunnolla tilaa eikä tarvinnut istua missään sumpussa eikä liioin nousta ylös, jos joku oli menossa ohitse suuntaan tai toiseen. Lisää tuollaisia katsomoita! Näytelmän lavastus toi vahvasti mieleen sen, että nyt ollaan suomalaisuuden ytimessä. Vasemmalla katsomosta päin oli vielä idyllinen postikorttimainen maisema aittoineen, mielessäni jo odotin sieltä nuoren Tauno Palon astelevan pussihousuissaan, heinänkorsi suussa ja silmät kiiluen kosioretkelle. Olin valmis lyömään vetoa, että joku sieltä näytelmässäkin astelisi. Arvatkaapa vaan, olisiko kannattanut moinen veto suorittaa?
Tuolta puun takaa voisi Tauno astella. |
Niskavuoren meiningit on monella selkäytimessä ja kuulunee ihan yleissivistykseen edes jotain tietää Hella Wuolijoen luomasta suvusta. Itsekin olen muutamat Niskavuoren näytelmäversiot nähnyt ja niissä jos missä on draamaa, paatosta, tunteen paloa, kaipuuta sekä napakkaa dialogia ja julistusta. Niskavuoren Heta on jäänyt hiukan muiden hahmojen varjoon, joten onneksi Paimion Kesäteatterissa tartuttiin tähän näytelmään, jotta Heta pääsee kunnolla parrasvaloihin.
Ja totta totisesti Heta oman näytelmänsä on ansainnut. "Iloitse sinä häähuone"-tyylisessä alkukohtauksessa on tosin kaikkea muuta kuin iloinen meininki. Heta (Pauliina Salonius) on naitettu vähän väkisin Akustille (Marko Pekkarinen), joka nyt vaan sattuu olemaan myös Niskavuoren entinen renki. Akusti ei ihan ole Hetan sydämen valittu, vaan nainen on tullut aiemmin vietellyksi raamikkaan Lammentaustan Santerin (Turo Entonen) toimesta. Santeripa on nyt pihkaantunut ihan toiseen neitoseen ja Heta on pakkonaitettu Akustille, siitä ei päästä mihinkään, mutta tästä se koko kylmyys ja katkeruus saa sitten alkunsa. Hetalla ja Akustilla on nyt oma pikkuinen mökkinsä, Muumäki, ja uusi ihana yhteiselo voisi alkaa. Hah, sanon minä! Entinen renki on nyt isäntä ja varsin työteliäs ja reilun miehen maineessa onkin, mutta Hetalle Akusti tulee aina olemaan se Niskavuoren renki, ja Muumäelle ei kenelläkään ole asiaa ennen kuin uusi ja uljas 'pytinki' olisi valmis. Eihän siinä sitten menekään kuin parisenkymmentä vuotta...
Jaakko ja Akusti |
Akustilla on erinomaiset välit kaikkien kanssa ja etenkin suojattinsa Siipirikon (Vilma Koskela), joka toimii Muumäellä epävirallisena piikana. Heta katkeroituu katkeroitumistaan ja kylvää pahaa mieltä ympärilleen puheillaan sekä tylyllä ja tympeällä asenteellaan. Omat lapsetkin pelkäävät häntä. Vain satunnaisesti kylmä hymy käväisee Hetan kasvoilla ja silloinkin vain, jos on ollut mahdollisuus jotenkin pönkittää omaa egoaan ja suuruudenhulluuttaan. Lämpöä ja lempeä ei Hetalta kenellekään heru, ei edes satunnaisvierailuita tekevälle Lammentaustan isännälle, josta koko soppa sai alkunsa. Mielessään Heta varmaan liihottaisi onnellisena hymy korvissa sydämensä valitun syleilyssä, jos kaikki olisi mennyt aikoinaan toisin. Minun käy kovasti sääliksi välillä Hetaa. Että voikin olla ihminen kylmä. Miksei voisi jo katsoa eteen päin eikä haikailla menneitä, päästäisi irti ja alottaisi kaiken alusta. Näkisi kaiken sen hyvän ja kauniin ympärillään, rakastavan aviomiehen, terveet ja kauniit lapset, katon pään päällä, metsät ja viljavat pellot. Mutta ei. Heta pitää päänsä, ja ihan sielusta ottaa. Viulu soi taustalla, välillä sahakin. Linnut laulavat puissa, aurinko paistaa, pieni tuulenvire käy.
Pauliina Salonius nimiroolissa on kirjaimellisesti jäätävän hyvä ja samalla todella herkillä ja avoin. Loistosuoritus. Kovasti pidin myös Akustista sekä Siipirikosta, Lammentaustan isäntä oli kuin suoraan kotimaisesta vanhasta elokuvasta ja ihastelin myös väliajan jälkeen ilmestyneitä komeita viiksiä hänellä. Hurjan paljon pidin myös 'isänsä pojasta' Jaakosta (Lassi Turve), jotenkin hirmuisen symppiksenoloinen kaveri. Joku sai Jaakosta kyllä oivan aviomiehen itselleen. Jännää oli myös huomata se, miten aiemmat roolityöt vaikuttavat mielikuviini. Vallesmanni kun asteli ryhdikkäästi taloon, olin heti sitä mieltä että siinä on kunnian mies, hänen sanaansa voi luottaa kuin kiveen! Pentti Kallio kun oli Kaarina-teatterissa Jean Valjeanin roolissa.
Suosikkikohtauksekseni muodostui loppupuolella nähty pesänselvitystilaisuus, jossa rengin mystistä arkkua availtiin vihdoinkin ja ahneus oli kyllä huipussaan tässä. Yleisön joukosta kuului ilmiselviä tuohtuneita puuskahduksia, kun Heta antoi taas tulla tekstiä. Perhana, jos on itse elänyt sydän kylmänä ja katkerana, pitääkö sitä samaa lientä juottaa seuraavillekin sukupolville! Ahneus alkoi mennä jo farssin puolelle. Surullistahan tässä on se, että samanmoista meininkiä on ihan oikeastikin olemassa (ja samanlaisia ihan oikeitakin ihmisiä) ja liekö yhtään perinnönjakotilaisuutta käyty riidoitta läpi, jos on jaettavaa ja jakajia enemmänkin. Suku on pahin, ainakin näissä kuvioissa.
Pesänselvittelytilaisuudesta |
Ei se Heta varmasti oikeasti niin hirviömäinen tapaus ollut, eihän? Olihan hänellä varmasti onnellisiakin hetkiä yhdessä Akustin kanssa, muutoinkin kuin hienosta pytingistä ja omaisuuden määrästä puhuttaessa, olihan? Silittelihän Heta varmasti edes joskus lastensa hiuksia, kertoi iltasadun, peitteli nukkumaan?
Pala kurkussa sitä aplodeerattiin sitten koko hienolle porukalle, ja kuultiin vielä muutama puhekin ensi-illan kunniaksi. Paimiossa ollaan syystäkin ylpeitä kesäteatterista ja koko alueen yhteisöllisyydestä, minäkin tunsin ylpeyttä vaikka olen ihan muualta! Ihailtavaa toimintaa ja esimerkillistä meininkiä. Lisäinfoa kesäteatterista täältä. Kotomatkalla ei isäntä suostunut edelleenkään pysähtymään rypsin vuoksi. Mokomakin tyyppi. Ja rakas silti, vaikkei aina teekään niin kuin minä käsken...
Esityskuvat (c) Marika Mulari ja Merita Seppälä
(näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Paimion Kesäteatterille kutsusta!)
Ojaan päättyvä suojatie |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).