maanantai 6. marraskuuta 2017

Teatterikärpänen lukee / Sylvi Salonen -Viimeinen diiva

Aika usein olen manannut sitä, että teatterikärpänen ei ole puraissut minua heti kun se olisi ollut mahdollista, niin paljon on jäänyt näkemättä ja kokematta. Legendaarinen Sylvi Salonenkin olisi ollut mahdollista nähdä lavalla 80-ja 90-luvulla, mutta kun ei... Minulle Sylvi Salonen oli tuttu vain ja ainoastaan Tankki täyteen -sarjan Emmi Vilénin roolista (ja pitkään kesti aikoinaan muutenkin,  ennen kuin tajusin, että hei näitä "teeveestä tuttujahan" voi nähdä teatterin lavalla) ja tämän elämäkerran luettuani haluaisin oitis matkata aikakoneella Tampereelle näytökseen, jossa yleisö aloitti aplodeerauksen aina kun Sylvi astui lavalle. Mikä persoona!

 "Sylvi Salonen - Viimeinen diiva" -kirjan ovat kirjoittaneet yhdessä Pirkko Vekkeli sekä Ismo Loivamaa, toimittajia ja tietokirjailijoita molemmat. Aiemmin heiltä on ilmestynyt mm. elämäkerrat Ansa Ikosesta sekä Eeva-Kaarina Volasesta.


 Kirjassa käydään hyvin mielenkiintoisella tavalla läpi Sylvi Salosen elämän ja uran tärkeitä vaiheita, kronologisessa järjestyksessä. Mukana on myös paljon kuvia ja erillinen kuvaliitekin, ne tuovat mukavan lisän lukukokemukseen. Sylvi syntyi vuonna 1920 Porissa ja aloitti Porin Teatterissa harjoittelijana 1936. Tampereen Teatteriin hän siirtyi 1943 ja Tampereen Työväen Teatteriin 1949. Työviksen vakituiseen näyttelijäkuntaan hän kuului vuoteen 1985 asti, jonka jälkeen hän vieraili mm. Helsingin Kaupunginteatterissa. Sylvi Salonen menehtyi Hatanpään sairaalassa vaikean sairauden murtamana loppuvuodesta 2003. Toinen kansan rakastama näyttelijä, Sylvin pahin kilpakumppani ja "rakas vihollinen" Veikko Sinisalo menehtyi viikoa aiemmin.

 Sylvi Salonen ei koskaan ollut naimisissa eikä hänellä ollut lapsia. Teatteri oli hänen suuri rakkautensa. Miesystäviä hänellä tietysti oli, olihan hän näyttävä nainen ja viihtyi juhlissa. Mm. presidentti Kekkonen oli hänen läheinen ystävänsä. Sylvi osteli mielellään uusia vaatteita ja uusinta kodintekniikkaa ja esitteli ostoksiaan usein lehtien sivuilla kotonaan tehdyissä haastatteluissa, joissa kaikissa näkyi eräs tietty lahjaksi saatu iso peili. Mieleeni jäi lause "Vaikka olenkin romanttinen, opin jo nuorena, että vain elokuvateatterissa soivat viulut kun suudellaan. Näyttämöllä jouduin käsittelemään elämän suuria kysymyksiä; oliko niistä omassa elämässäni apua? Ei."

 Kirja on täynnä mehukkaita anekdootteja ja tarinoita kulisseista ja kulissien takaa, teatterihistoriaa parhaimmillaan. Tarinoita Sylvistä ovat kertomassa mm. kollegat Eila Roineesta Ilmari Saarelaiseen.
Sylvillä oli tapana töksäytellä asioita, eikä hän välttämättä ajatellut, että moisista kommenteista tulisi jollekin paha mieli. "Kauhee puku, mutta sulle se kyllä sopii" on tästä hyvä esimerkki. Tai lavan takana todettu "Mitä ne siellä nyt taputtaa, enhän minä ole vielä edes lavalla".

 Itse ahmin kirjan parissa päivässä. Oli erittäin kiehtovaa lukea erilaisista rooleista "muijarooleista" Sarah Bernhardtiin ja Bernarda Alban taloon. Myös Sylvin yksityiselämä kiinnosti, millainen persoona hän oli teatterin ulkopuolella. Hän saattoi valita lyhyttäkin kaupunkireissua varten pukua tuntikausia peilin edessä mallaten, ja kun sopiva vihdoin löytyi, sillä tehtiin lyhyt pyrähdys ulkona ja tultiinkin vielä vaihtamaan. Suuri diiva, läheinen ystävä ja rakastettava persoona. Paljon muutakin kuin se teeveestä tuttu Emmi Vilén.

 Sylvi Salosen siunauksen toimitti piispa Juha Pihkala. "Jokaisella on monta roolia elämässään. Silti ihminen ei ole vain rooliensa summa, vaan jotain olennaista niiden takana."

Sylvi Salonen - Viimeinen diiva 
Kustantaja Minerva Kustannus Oy 
Kirjoittajat Pirkko Vekkeli ja Ismo Loivamaa 
250 s. 

(Sain kirjan arvostelukappaleena, kiitos Minerva Kustannus!)

 Lisäinfoa tästä linkistä.

3 kommenttia:

  1. Voi, samaa harmittelin minäkin tätä lukiessani, olisi ollut hienoa nähdä Sylvi Salonen teatterin lavalla! Minullekin Sylvi oli tuttu vain Emilia Viléninä. Vasta tämän kirjan lukiessani ymmärsin kuinka monipuolisen uran hän on teatterissa tehnyt. Ihastelin juurikin noita valokuvia, joista kävi hienosti ilmi kuinka tyylikäs leidi hän olikaan, joka myös loi itsestään määrätietoisesti tietynlaista julkisuuskuvaa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Teatterikärpänen! Me tekijät olemme hyvin otettuja arviostasi. Ja vaikka olemmekin ehkä jäävejä, sanoisimme, että arvioijana olet ammattilaistasoa! Kirjoitat hyvää, kaunista suomen kieltä, analysoit asiallisesti ja nostat esiin mainioita yksityiskohtia - jos tällainen pieni "kririikin kritiikki" sallitaan. Siis kiitos vielä kerran! Ismo Loivamaankin puolesta Pirkko Vekkeli

    VastaaPoista

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).