Haastattelussa Jussi-Pekka Parviainen

 Näyttelijä ja muusikko Jussi-Pekka Parviaisen tapasin huhtikuun puolivälissä 2026 Kahvila Willensaunassa Helsingissä. Haastattelua ennen satuimme molemmat olemaan Kansallisteatterin Taivassalissa katsomassa näytelmää Vanja, jossa Ilja Peltonen urakoi puolessatoista tunnissa kahdeksan roolia. On myös paljastettava, että haastattelua edeltävänä yönä näin unta, jossa Willensauna oli yllättäen kahvila-ravintolan sijaan baari ja itse haastattelu ei päässyt alkamaan lainkaan, sillä innostuimme Jussi-Pekan kanssa ryypiskelemään ja samaan pöytään änkesi koko ajan kaikensorttista juomantarjoajaa. Olikin juhlan paikka, kun pääsin painamaan nauhurin käyntiin, sillä siihen vaiheeseen ei unessa ehditty lainkaan. 

(c) Anna-Maria Viksten 

 Lahdesta kotoisin oleva Jussi-Pekka on syntynyt vuonna 1987. ”Lahessa oon syntynyt ja kasvanut. Lukion jälkeen olin kaksi vuotta Lahden ammattikorkeakoulun musiikkiteatterilinjalla (”Mute”) ja sitten…” 

 Haastattelu keskeytyy kun viereemme astelee ei niinkään juomantarjoaja vaan äskeinen kahdeksan roolin Ilja Peltonen, jota kiittelemme hienosta roolityöstään. Vaihdamme muutaman sanan ja sitten jatkamme Jussi-Pekan kanssa hyvinalkanutta haastattelua. ”Niin piti sanomani, että Mutella olin pari vuotta ja sitten olin sivarina Teatteri Vanha Jukossa vuoden, jonka jälkeen pääsin opiskelemaan Nätylle. Tällä hetkellä asun täällä Helsingissä, jo vuodesta 2015.”

 Mitä harrastat, kenties sellaista mikä ei liity mitenkään teatteriin tai soittohommiin? ”Joitain vuosia sitten aloin harrastaa vapaalaskua. Oon käynyt ehkä noin kerran vuodessa joko pohjoisessa Suomessa tai Pohjois-Norjassa. Hiihdetään mäkeä ylös ja lasketaan alas. Kolme-neljä tuntia tarvotaan ensin ylämäkeen ja sitten suihkautetaan alas. Ja sitten mennään mökkiin nautiskelemaan ja seuraavana päivänä uudestaan sama homma.” 

 Niin että saman päivän aikana et tarvo mäkeä ylös kuin kertaalleen? ”Ei sitä oikein jaksa. Tajusin juu, että tämähän on ihan oikea harrastus, joka ei liity mitenkään ammattiini. Työskentelen myös muusikkona mm. Minja Kosken bändissä M, joten soittaminen ja treenaaminen on myös tavallaan harrastus, mutta on vähän hankala sanoa, että mihin kohtaan vetäisi rajan, kun kaikki liittyy myös näyttelijäntyöhön ja kaikesta on hyötyä näyttelijäntyölleni. Vielä ei ole tullut eteen sellaista roolia, missä voisin hyödyntää vapaalaskutaitoani.”

 Ei vielä! Ehkä näen ensi yönä unta Suuresta Vapaalaskuperformanssista. On kyllä aika haasteellista se, että mihin kohtaan katsomo sijoitetaan. Varsinainen esitys on aika nopeasti ohi, jos sekunnissa sujahdat katsomon ohi puolivälissä alastulorinnettä. ”Olisi siinä katsojilla aika puuduttavaa hommaa, jos istuisivat paikoillaan jossain seuraamassa sitä, että nousen tuhat metriä korkealle vuorelle vaikkapa Norjassa. Pitänee ruveta suunnittelemaan esitystä, jossa yleisö kapuaisi ylös mun kanssani ja laskettaisiin yhdessä alas. Apurahaa vaille valmis konsepti!” 

 Minulle krediitit esitysideasta sitten! Ei sovellu kyllä huonokuntoisille eikä korkeanpaikankammoisille, että itselläni jäisi kyllä tallenteen varaan tämän spektaakkelin katselu. Mutta nyt vapaalaskusta varsinaiseen aiheeseen. Milloin sinua puraisi teatterikärpänen? ”Aloin kyllä itse aika myöhään harrastamaan teatteria. Olin 17-18 -vuotias mennessäni Lahdessa nuorisoteatteriin ja sitten aika nopeasti päädyinkin hakemaan sinne musiikkiteatterilinjalle. Hain Nätylle ja TeaKiin myös. Mutta mistä se idea sitten lähti? Mulla on sen verran perhetaustaa, että edesmennyt isäni on tehnyt teatteria ja isosiskoni oli harrastanut teatteria pitkään. Perheessäni kyllä kannustettiin mua teatterin pariin, mutta jostain syystä vastustin ajatusta. Muistan, että ysiluokalla saatiin koulussa semmoinen leimakortti, millä pääsi katsomaan Lahden Kaupunginteatterin esityksiä ilmaiseksi. Se oli huimaa! Kymmenen kertaa pääsi teatteriin, ja sillähän näki koko vuoden ohjelmiston. Muistan nähneeni ainakin Kari Heiskasen ohjaaman Seitsemän veljestä, taisin nähdän sen pariinkin kertaan. Ensin harjoitukset ja sitten myöhemmin uudestaan. Se oli vaikuttava kokemus. Jukossa tuli nähtyä Jari Juutisen ohjaama Kekkonen!, joka alkoi muistaakseni siten, että Ville Haapasalo tuli lavalle lavan alta, esittäen nuorta Paavo Lipposta ja lausui jotain todella räävitöntä heti alkuun. Koulun kanssa oltiin katsomassa ja mä aattelin, että tää jos mikä on punkia!"

Pyöreän pöydän ritarit / TTT (c) Janne Vasama

 "Jukon jutut kolahti kovaa myöhemminkin, esimerkiksi Minä olen Adolf Eichmann. Nää kaikki sai mut kyllä kiinnostumaan teatterista. Lahden satavuotisjuhliin tehtiin lukioikäisenä näyttämöllinen esitys, jonka ohjasi lahtelainen kulttuurivaikuttaja Lasse Kantola. Se oli varmaankin ensimmäinen lavakokemukseni. Seuraavana kesänä olin Lahden kaupungin kulttuuritoimessa kesätöissä näyttämöllä. Tehtiin kieli poskessa -tyylinen revyy Pyöreän pöydän ritareista, sen ohjasi Oskari Katajisto. Se oli hauska kesä, porukka oli tosi kiva. Sitä esitettiin Vaahterasalissa. Esitin siinä ensimmäistä kertaa Percivalia, myöhemmin uusin roolin Tampereen Työväen Teatterissa. Se on ainut rooli, jonka oon päässyt esittämään kahdesti. Tulkinnat oli kyllä aika erilaisia, mutta molemmat kyllä kieli poskessa tehtyjä. Ritareiden jälkeen taisin mennä sitten nuorisoteatteriin, ja lukiossa tehtiin abivuotenani Peter Pan -musikaali. Siinä vaiheessa oli teatterikärpänen jo puraissut kunnolla.”

 ”Nätylle mä ehdin hakea kaksi kertaa, heti lukion jälkeen ja sitten vuonna 2009, jolloin pääsin sisään. Tuli lähtö Tampereelle. Valmistuin vuonna 2014. Tampereen Teatterissa olin kiinnityksellä kauden 2014-2015. Olin jo tehnyt sinne työharjoitteluita, ensin Veriveljet-musikaalin teatterinjohtaja Reino Braggen ohjauksessa ja sitten Tšehovin Lokin, Samuli Reunasen ohjaamana.”

 Veriveljissä näinkin sinut ja Martti Mannisen ensimmäistä kertaa! Vuosi taisi olla 2012 ja muistan kirjoittaneeni blogiini, että ”näistä Nätyllä opiskelevista nuorukaisista kuullaan vielä”. ”Kiva! Se oli kyllä merkittävä juttu, että tarjottiin niinkin iso näytön paikka ammattiteatterissa siinä vaiheessa. Oltiin kuitenkin Martin kanssa vasta kolmannella vuosikurssilla treenien alkaessa. Kyllä mä uskon, että sillä on ollut iso vaikutus siihen, miksi oon työllistynyt aika paljon juuri Tampereella. Se oli varsin onnistunut juttu ja antoi myös ammatillista itseluottamusta jatkoakin ajatellen.”

 Mikä oli kirjallisen lopputyösi aiheena? ”Aiheena oli näyttelijän itseohjautuvuus. Se teema oli pyörinyt koko kouluajan opetuksessakin mukana, ja Nätyllä opetettiin myös tekemään esityksiä, mitä pidän suuressa arvossa. Kykenisi tuottamaan materiaalia ja luomaan kokonaisuuksia näyttelemisen ohella, ettei tekijyys rajoittuisi pelkkään näyttelemiseen. En oo liiemmin palannut tutkimaan kirjallista opinnäytettäni, taisi olla semmoinen elämänvaihe silloin meneillään, että äkkiä nyt paperit ulos, töihin ja elämään. Varmasti ajatuksistani jotain on säilynyt nykyhetkiinkin. Taiteellista opinnäytettä meillä ei varsinaisesti ollut silloisessa tutkinnossa, työharjoitteluproggiksiin pyydettiin vähän kirjallisessa viittaamaan. Ajattelen, että Lokki oli enemmän mun taiteellinen lopputyöni.”

 Oliko sinulla ”kumminäyttelijää”? ”Joo, Kai Vaine. Kaitsun kanssa ollaan oltu enemmänkin kavereita kuin perinteisessä kumminäyttelijä-oppilas -suhteessa. Häntä kyllä arvostan kokeneempana kettuna todella paljon. Oltiin tutustuttu Pyynikin Kesäteatterin Häräntappoaseessa vuonna 2010, meillä vaan synkkasi tosi hyvin.”

 Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Tampereen Teatteri, Tampereen Työväen Teatteri, Teatteri Telakka, Teatteri Vanha Juko, & (eli Espoon Teatteri), Pyynikin Kesäteatteri ja Pesäkallion Kesäteatteri Lahdessa. Unohdinkohan nyt jotain? Loppujenlopuksi paikkoja on aika vähän tähän kymmenen vuoden ammattiuraan nähden, Työviksessäkin olin viisi vuotta vierailijana useammassa proggiksessa suurella näyttämöllä.” 

Juhannustanssit / TTT (c) Janne Vasama

 Mainitse muutama itsellesi merkityksellinen oma roolityösi tai koko proggis. ”Tää onkin sillai hankala vastattava, koska oon freelancer ja ehkä mulla on käynyt vaan mäihä, mutta kyllä mulle kaikki jutut on olleet kauhean merkityksellisiä, koska kaikki on kasvattaneet mua taiteilijana ja tekijänä. No, Työviksen Juhannustanssit oli iso kokemus ja siinä tapahtui paljon isoja asioita. Toimittiin oikeasti esityksen bändinä siinä ja esityshän oli Otso Kauton johtajakauden ja ohjelmiston avaus ja mahtavaa oli se, että se herätti niin paljon reaktioita joko puolesta tai vastaan. Niin se Hannu Salaman alkuperäisteoskin jakoi kansaa, haastoi ja aiheutti voimakkaita reaktioita. Onnistunut taide ei mielestäni ole välttämättä sellaista mikä olisi kaikille. Hienoa oli se, että siellä kävi paljon nuorta porukkaa monta kertaa katsomassa, ja olivat ihan fiiliksissä ja ottivat sen omakseen. Meitä oli sitä Linda Wallgrenin ohjauksessa tekemässä koko liuta oman sukupolveni tekijöitä. Dramaturgi Juho Gröndahlin ja Lindan kanssa me kehitellään nytkin uusia juttuja."

 "Ja kyllähän nyt Espoon Minna Craucher pitää erikseen mainita. Meitä oli niin spesiaali porukka siinä Riikka Oksasen ohjattavina ja meillä oli esityksissä tosi nastaa yhdessä, oltiin bändi. Tiivis jengi. Eeva Kontun musa ja Aino Pennasen teksti, erittäin kova! Eevan musikaaleja oon päässyt tekemään muutamankin, mm. Eevan, Sirkku Peltolan ja Heikki Salon MOMENTUM 1900 Työviksellä, joka oli kans tosi tärkee proggis. Pidän kyllä Eevaa suomalaisen musiikkiteatterin kiistattomana huippuna. Viime kesän Tuntematon sotilas Pyynikillä jää varmasti ikuisesti mieleen. Eikä vähiten hikoilun määrän ja mahtavan porukan vuoksi. Oli ns. kovaa ajoa painaa kovimmillaan 8 kertaa viikossa kyseistä rallia kolmenkympin helteellä. Sitä ei varmasti olisi jaksanut, jollei ympärillä olisi ollut niin sitoutunut työryhmä. En olisi itse osannut roolittaa itseäni Koskelaksi. Ohjaaja Antti Mikkola antoi siinä mulle kyllä aikamoisen luoton. Oli helppoa kasvaa siihen rooliin hyvässä ohjauksessa." 

 "Teatteri Vanha Jukon Rikhard III on tärkeä myös, Jussi Sorjasen ohjaus. Tampereen vuosien jälkeen oli hienoa palata Jukoon, Mute-aikoina kun olin ollut siellä työharjoittelussa ja myöhemmin sivarissa. Muutama vuosi vierähti siellä. Juko-historiani on antanut mulle kyllä paljon, ja määrittää omaa tekemistäni ja käsitystäni teatterin tekemisestä. Juko on ollut mulle se toinen teatterikoulu. Jukon, Telakan ja virolaisen Rakveren teatterin kanssa yhteistyössä tehty Petroskoi oli varmasti kaikille mukanaolleille erityinen. Nummisen Arin ja Sorjasen yhteisohjauksella kierrettiin Suomessa ja Virossa, saatiin taiteen valtionpalkinto koko kolmen esityksen yhteistyöhankkeelle. Erityisesti mieleen on jäänyt esitysreissu Tarton Drama-festivaaleille, jossa kahden onnistuneen Petroskoi-vedon ja näyttämön purkamisen jälkeen menimme festarin viralliseen kapakkaan. Paikalla ollut yleisö antoi meille vielä sinne kapakkaan saapuessa aplodit. Seuraavana päivänä kuuntelin lauttamatkalla Helsinkiin Matin ja Tepon keikkaa, melkein samoilla silmillä. Oli lievästi sanottuna eriskummallinen olo. Ahh, muistoja.”

 Onko vuosien varrelta jäänyt mieleesi joku tietty oppi tai ohjenuora? ”Yksi on aika selkeä ja huomaan palaavani siihen aina silloin, jos mun pitää lähteä purkamaan mitä näyttelijäntyö on. Hanno Eskola sanoi Nätyllä jossain vaiheessa, että näyttelijän tehtävä on luoda merkityksiä näyttämöllä. Mun mielestä se on pintaa syvempi juttu, joka ulottuu toimintaan, emootioihin ja oikeastaan kaikkeen. Mä lähden sitä kautta liikenteeseen, että millaisia merkityksiä mä yritän näyttämölle luoda tukemaan tekstiä, ohjausta ja koko esitystä, ja minkälaisen kulman mä haluan tuoda roolihenkilööni niiden merkitysten kautta. Kerron esimerkin. On muuten tyhjä näyttämö, mutta siellä on kolme toisiinsa täysin liittymätöntä esinettä. Me katsotaan niitä, eikä esineillä ole vielä mitään erityistä merkitystä. Esiintyjä tulee paikalle, ottaa yhden esineen, ottaa toisen ja kolmannen ottaakin hitaasti. Sillä on iso vaikutus. Yhtäkkiä me kaikki tiedetään, että kolmannella esineellä on isompi merkitys kuin kahdella muulla ja se esiintyjä on luonut sen merkityksen, vaikkei me edes tiedetä sitä, että mikä se merkitys on. Tuota mä yritän muistaa ajatella työskennellessäni.”

 Mitkä ovat omasta mielestäsi sinun vahvuutesi näyttelijänä? Entä onko jotain erikoistaitoja? ”Ehkä tätä pitäisi kysyä joltain muulta kuin itseltäni... Mä pyrin olemaan aika vahvasti emotionaalisesti sitoutunut työhöni ja roolihenkilööni. Antti Mikkola, jonka kanssa oon päässyt tekemään paljon töitä viime vuonna, on sanonut mulle pari kertaa jotenkin tosi kivasti, että mulla on kyky fyysistää asioita ja tunteita. En ihan sanatarkkaan muista. Kyllä se pitää varmaan ihan paikkansa, sillä mä pyrin aina voimakkaaseen ruumiilliseen läsnäoloon eikä se tarkoita sitä, että pitäisi hikoilla enemmän. Kehollinen vaikuttuminen ja vaikuttaminen, sitä tarkoitan. Erityisosaamistani on varmasti soittamisen ja näyttelemisen yhdistäminen. Sillä alueella katson olevani aika monessa liemessä keitetty.” 

 Osaatko imitoida ketään? ”Aika huonosti, mutta kai kaikki suomalaiset nuoret tai nuorehkot miesnäyttelijät jostain syystä osaa jonkinlaisen Vesku Loiri -imitaation. Mulla se on niin huono, etten rupea tässä nyt sun edessäsi yrittämään. Viime kesänä Pyynikillä oli legendaarista, kun mulla oli työkavereina mielestäni kaksi kovinta nuoremman polven Vesku-tulkkia eli Pyry Kähkönen ja Verneri Lilja. Pyryhän on ihan ilmiömäinen Vesku-tulkintansa kanssa! Ja siinä on jotain tosi erityisellä tavalla kieroutunutta, kun nuori, kaunis, kiltti ja hyvätapainen Vennu muuttuu täysin toiseksi imitoidessaan vanhaa, tupakanhajuista Veskua... Kiehtovaa seurattavaa! Mutta joo, mulla ei oo mitään hahmopankkia, mistä voisin tuosta noin vetäistä imitaation. Ehkä pitää ottaa hiljalleen haltuun tämä taito.”

 Vapaalaskuperformanssiin sekin mukaan. No entä minkä taidon haluaisit osata, imitoinnin lisäksi? ”Olisi hienoa osata enemmän kieliä. Siitä taidosta olisi hyötyä ja iloa niin näyttelijänä kuin elämässä muutenkin. Jossain vaiheessa tajusin, että mä en osaa esim. volttia tasaisella. Jouduin toteamaan, että jos piakkoin ei tule vastaan työssä tarvetta osata voltti, niin en tule kyllä koskaan sitä oppimaankaan. Ja ei ole tullut!”

 Pyynikilläkään ei kukaan sanonut, että heitä Koskela voltti! ”Ei sanonut ei. Olishan se kiva osata kaikenlaisia temppuja, mutta ehkä mun keskittymiseni on mennyt johonkin muuhun. Vapaalaskussa on tullut kyllä voltteja vedettyä, mutta tahattomia.”

 Tekemistä vaille valmista kamaa sun vapaalaskuteoksesi. Imitoit siinä Loiria samalla ja lopuksi heität hienon voltin. Ja sitten seuraava kysymys. Onko sinulla ollut koskaan muita urasuunnitelmia? Vaihtoehto B? ”Lukiossa mä olin kuvataidelinjalla ja vähän haaveilin silloin muotoilijan ammatista ja urasta. Se olisi ollut varmasti hienoa. Aika nopsaan mä ymmärsin, että oon oman vuosikurssini huonoin kuviksessa ja sitten löysinkin teatterin pariin, ja loppu on historiaa. Oli kyllä pelottavankin ehdotonta se, että musta on tultava ammattinäyttelijä. Ei vaan ollut muita vaihtoehtoja silloin, se tietynlainen ehdottomuus kuuluu nuoruuteen. En tiedä mitä olisi käynyt, jos en olisi päässyt Nätylle tai TeaKiin. Olisin varmaan keksinyt jotain ihan muuta, ei voi tietää. Nyt nämä vallitsevat olosuhteet meidän alalla ja ylipäätään suomalaisessa yhteiskunnassa on ajaneet mut ajattelemaan, että kyllähän tässä olisi joku toinen ammatti hankittava. En ole ihan varmuudella keksinyt, että mikähän se voisi olla. Puutarhurina voisi olla kivaa.”

 Vanjaa oltiin äsken sattumalta yhdessä katsomassa, mutta käytkö noin muuten usein teatterissa?”Kyllä mä käyn aika paljon, riippuu tietysti keneen vertaa. Mä veikkaan, että sä käyt paljon enemmän teatterissa kuin mä. Tämän vuoden puolella oon nähnyt parisenkymmentä esitystä. Mulla on välillä sellaisia kausia, että ensin käyn katsomassa hirveästi ja sitten itse kyllästyn teatterissa istumiseen. Tulee totaalinen stoppi pariksi kuukaudeksi, ja sitten taas jatkan. Oon yrittänyt opetella käymään tasaisemmalla tahdilla. Näin freelancerina ajattelen myös niin, että oman ammattini harjoittaminen tapahtuu myös katsomon puolella, saan sieltä oppia." 

 Kuinka kaukana tulee käytyä teatterissa? ”Välillä tulee käytyä kauempanakin. Hiljattain kävin Jyväskylässä katsomassa Juha Hurmeen ohjaaman Seitsemän veljestä ja samalla reissulla tuli nähtyä myös Liila Jokelinin ohjaama Lou Salomé. Ystävien esityksiä tulee aika paljon katsottua, toki muutakin. Enimmäkseen tulee käytyä täällä Helsingissä. Lahdessa kevään suosikkejani on olleet Kaupunginteatterin upea Maan ja veden välillä ja Jukossa I love Nelly. Jos vapaasti saisin valkata, kyllä mä erilaisia esityksiä haluaisin nähdä. Eniten kiinnostaa uudet jutut, kantaesitykset. Yhtenä syksynä päätin, että nyt haluaisin nähdä enemmän tanssia kuin teatteria. Se ei ihan onnistunut, teatteri vei silti määrällisesti voiton, mutta kokeiluni lisäsi ehdottomasti näkemieni tanssiteosten määrää. Oli hauskaa ja kiintoisaa valita vähän erilainen kulma.”

Minna Craucher / & (c) Daria Rodionova

 Mitkä asiat inspiroi sinua työssä ja elämässä noin yleensä? ”Mua inspiroi se, jos tuun yllätetyksi taiteen äärellä mukavalla tavalla. Se antaa yleensä inspiraatiota omaankin tekemiseeni. Matkoilla on tullut käytyä vaikkapa Roomassa, se valtava määrä historiaa ja taidetta kaikkialla inspiroi.”

 Onko sinulla omia ns. esikuvia, joita erityisesti arvostat tai ihailet? ”On niitä aikamoinen liuta vanhempia kollegoja, joiden kanssa oon onnekseni päässyt tekemään töitä. Jukon vanhasta jengistä Hannu Salminen, Ritva Sorvali, Kirsi Asikainen… Työviksestä Miia Selin, Petra Karjalainen, Jyrki Mänttäri, Tommi Raitolehto, Ami Räsänen… Tampereen Teatterista Mari Turunen, Ville Majamaa, Eeva Hakulinen ja Risto Korhonen… Telakalta Kaisa Sarkkinen ja Tanja-Lotta Räikkä… Edesmennyt Tomi Alatalo. Onhan näitä! Vaikutteita imen aina niiltä, joiden kanssa pääsen tekemään töitä. Leffapuolelta suosikkini on norjalainen näyttelijä Renate Reinsve, hiljattain tuli nähtyä Sentimental value, hän oli huikea siinä. Daniel Day-Lewis kiinnostaa myös, samoin Leonardo DiCaprio nykyään ja Frances McDormand. Oon tosi kova Sopranos-fani ja sieltä diggaan tietenkin James Gandolfinistä ja Edie Falcosta.”

 Kuka olisi ”unelmiesi vastanäyttelijä”, jos saisit valita ihan kenet tahansa maailmasta? ”Kyllä se olisi tuo Edie Falco.”

 Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton? ”Oon kuunnellut viime aikoina aika paljon Blake Millsiä. Hänen kanssaan voisin laulaa duettona kappaleen Money (That’s What I Want).”

 Entäpä mitäs me laulaisimme karaokessa? Tai vaikkapa tuossa läheisessä puistossa. Unessa oltaisiin varmaankin päädytty ennenpitkää laulamaan jotain yhdessä... ”Ai hitto! Olisko Kotiviini mitään? Sehän sopisi tuohon puistoon esitettäväksi. Varsin ”klassinen” karaokeduetto.”

 Aaaaargh Kotiviini, oon kuullut siitä kyllä ”hienoja” versioita. Vaan miten olisi nyt ajankohtainen Liekinheitin? Voisin soitella ilmaviulua. ”Ei kun oo sä Pete Parkkonen. Mä oon kuitenkin lapsena soittanut pari vuotta viulua, joten mä voisin olla Linda. Mennään haastattelun jälkeen tuohon Ida Aalbergin patsaan juurelle esiintymään.”

 Mitä sinun mielestäsi on ”teatterin taika”? Onko se pelkkä sanonta, vai onko se oikeasti olemassa? ”Kyllä mun mielestä tuossa äskeisessä Vanjassakin tapahtui teatterin taikaa. On luotu se leikki, että tää olis tää henkilö ja tää olis tää, ja lopulta siihen riittää ainoastaan pieni päänkääntö tai muu ele. Siihen riitti se, että näyttelijä ajattelee nyt vaihtavansa roolihenkilöä ja me yleisössä ollaan heti samalla aaltopituudella. Yleisön ja näyttämön yhteinen hetki, leikki ja sopimus. Teatterin taika on yhteistä mielikuvittelua. Ei oo mitään hienompaa!”

 Kerro joku erikoinen sattumus näyttämöltä. ”Viimekesäinen Pyynikki ja Tuntematon sotilas tarjosi kyllä monenlaista sattumusta. Kerran kävi tapaus, jonka yhteydessä tajusin heti, että tämä tapahtuu mulle vain kerran elämässä. Oli meneillään kännikohtaus, jossa näyttelemäni Koskela menee upseerien majaan uhoamaan. Oli aistittavissa, että ukkonen on nousemassa. Salama iski tismalleen samalla sekunnilla kun heitin pöydän ympäri, kuulin äänen ja näin välähdyksen, ja salama iski suoraan sen kohtauksen taustalle samalla kun pöytä saa kyytiä. Siitä alkoi vielä ihan jäätävä kaatosade. Sää tarjoili kyllä pitkin kesää hienoja dramaturgioita, mutta tää oli ihan ainutlaatuinen tapahtuma. Kerran satoi tasaisesti läpi koko esityksen, lopussa kun katsomo kääntyi loppukuvaan ja Ami Räsänen lausui Linnaa, että ”hyväntahtoinen aurinko katseli heitä”, niin sade loppui sillä sekunnilla ja auringonsäteet osuivat haudalle. Yhdessä näytöksessä eräässä lyhyessä kohtauksessa Ukko-Ilmari Majamaan esittämä Eerola kuolee ja pappi on häntä siunaamassa. Ukko-Ilmari esitti siinä kuolevaa niin hienosti ja järkyttävästi, mä järkytyin joka kerta aidosti siitä. Papin lausuttua aamenen pieni hiirulainen juoksi näyttämön poikki juuri samaan aikaan. Eerolan sielu juoksi hiirulaisen muodossa pois. Hieno ja kaunis hetki.”

Tuntematon sotilas / Pyynikki (c) Katri Dahlström

 Mitä sanoisit nuorelle itsellesi? ”Ole armollinen. Ei oo hirveä kiire.”

 Mitä sanoisit nuorelle, joka tällä hetkellä haaveilee urasta teatterin parissa? ”Älä odota ihmeitä, tee niitä!”

 Kerro joku hyvä muisto. Voi liittyä muuhunkin kuin teatteriin. ”Oli kevät 2009 ja vappu, olin just päässyt Nätylle sisään. Vappupäivänä oli mun silloisen bändini ensimmäinen keikka Ravintola Torvessa, joka oli mulle erittäin merkittävä paikka nuorena lahtelaisena. Siellä todellakin testataan aina kaikki bändit. Bändissä soitti nyt edesmennyt paras kaverini. Se muisto bändistä, keikasta ja niistä ihmisistä siellä on mulle erityisen rakas. Montaa kertaa en ole ollut onnellisempi kuin silloin.”

 Jos sinun elämästäsi tehtäisiin näytelmä tai muu esitys, mikä siinä olisi tyylilajina ja kuka olisi sinun roolissasi? ”Huh huh! Toivon, että se olisi tyylilajiltaan musta komedia ja mua esittäisi joku sekarotuinen koira.”

 Jos sinulla olisi supersankaripuoli, mikä olisi supervoimasi ja hahmosi nimi? ”Mulla on jo yksi superkyky! Oon merkittävän hyvä siinä, että jos oon ottamassa hyllyltä jotain ja sieltä tippuukin jotain muuta tavaraa samalla, oon ihan sairaan hyvä ottamaan kopin siitä putoavasta tavarasta. En tiedä mistä tämä kyky on lähtöisin, mutta mulla on aika hyvä itseluottamus ja oon tästä monelle kertonutkin. Koppimies ottaa kopin kaikesta putoavasta. Koppimies nimenä vie kyllä nyt vähän väärään suuntaan... Kopittaja olisi ehkä parempi nimi? Viittahan sillä pitäisi olla ja jostain joustavasta materiaalista muu asu, kun aika erikoisissakin asennoissa joutuisi venymään salamannopeasti. Viitta voisi toimia myös eräänlaisena haavina, tai sillä olisi hupullinen viitta. Jonkinlainen maski myös, jotta säilyisi anonymiteetti.”

 Jos ihminen menisi talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? ”Kitaran ottaisin ihan ehdottomasti ja evääksi Haribon Click Mix -karkkia, ruisleipää, voita ja juustoa. Ja joku hyvä punaviini. Varmaan näiden kanssa olisi syytä ottaa myös Rennie-paketti närästykseen.”

 Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai aikakauteen fiilistelemään, minne matkaisit? ”Menisin vuoteen 1439 ja Firenzeen. Siellä oli silloin käynnissä kirkolliskokous, jossa firenzeläiset ja erityisesti Cosimo de Medici sai bysanttilaisia vaikutteita ajatteluun ja renessanssi sai vauhtia. En oo koskaan käynyt Firenzessä, mutta aion mennä. Oon tosi kiinnostunut renessanssin kuvataiteesta ja musiikista myös.”

 Nyt uusi kysymys! Sana on vapaa, eli mitä haluaisit sanoa? ”Oon todella huolissani siitä, mihin suuntaan maailma ja Suomi on menossa. Se, mihin me voidaan vaikuttaa on tämä meidän oma Suomemme ja oon äärimmäisen huolissani siitä, mitä leikkaukset koulutuksesta ja kulttuurista tekevät meidän yhteiskunnallemme. Ja nää ministeritason umpityperät heitot “nukkuvista naapureista”, jotka vaan repii rikki suomalaisten keskinäistä luottamusta toisiinsa. No siitä voi lukea sitten vaikka Linnaa kolmen kirjan verran miten älykäs veto se on. Toivon, että kulttuurista ja koulutuksesta ei leikattaisi, koska Suomen itsenäisyys on kuitenkin perustettu kulttuurin ja taiteen kautta ajatukselle suomalaisuudesta ja mä en tiedä mitä se suomalaisuus on, jos me lopulta ollaan vaan joku Trumpin apupyörä vailla omaa tahtoa ja mieltä, toisin sanoen kulttuuria. Mä en tiedä mitä me silloin puolustettaisi mahdollisessa sodassa, josta tässä koko ajan puhutaan ja johon varustaudutaan. Kyllä suomalaisen yhteiskunnan sisältö on meidän omassa kulttuurissa, hyvinvointivaltiossa ja korkeassa sivistyksessä, ja sitä pitäisi vaalia. Vanjassakin sanottiin äsken, että maailma on tulessa. Siihen tulipaloon paras sammutuskeino on kirjat, teatteri, kuvataide, musiikki ja koulutus. Mikään muu ei meitä pelasta.”

 Mitä haluaisit kysyä minulta? ”Mikä on sun lempilevysi? Tai lempimusasi?”

 Tähän on vähän vaikeaa vastata, kun ei ole mitään yksittäistä tiettyä suosikkia, mutta kyllä eniten nautin irlantilaisesta kansanmusiikista. Voisin kuunnella ja fiilistellä sitä aamusta iltaan. 

 Tulevia rooleja tai muita töitäsi? ”Tätä ei oo vielä julkistettu, mutta teen ensi vuonna yhteen esitykseen täällä Helsingissä äänet ja musiikit. Tällä hetkellä ei oo muuta tiedossa. Tampereen Teatterissa on Niskavuoren nuori emäntä -näytelmä vielä yhden kerran, 7.5. vapun jälkeen.”

(Huom. Jos tämä julkaistaan ennen vappua, Teatteri Vanha Jukossa on 1.5. kaksi työväenlaulukonserttia Perkele!, ja Jussi-Pekka on mukana laulamassa.)

Linda ja Pete muina liekinheittiminä Ida Aalbergin patsaalla :) 

 Mitä terveisiä lähettäisit katsojille? ”Kiitos kun käytte, ja kun käytte jatkossa, koittakaa valita myös joku sellainen juttu, joka yllättää teidät. Valitkaa joskus jotain muutakin kuin se ensimmäinen vaihtoehto. Parhaimmassa tapauksessa avautuu aivan uusi maailma.”

 Mitä aiot tehdä seuraavaksi tämän haastattelun jälkeen, nyt vielä kun onnistuimme näköjään olemaan täysin selvinpäin? ”Menen syömään jotain, kodin liepeille Kallioon.”

Bernard Pivot ́n kymmenen kysymystä :

1. Mistä sanasta pidät eniten? - Äiti

2. Mistä sanasta pidät vähiten? - Velkajarru

3. Mikä sytyttää sinut? - Hyvä ruoka

4. Mikä sammuttaa intohimosi? - Passiivis-aggressiivisuus

5. Suosikkikirosanasi? - Vittu

6. Mitä ääntä rakastat? - Sähkökitara hyvän putkivahvistimen läpi

7. Mitä ääntä inhoat? - Styroksi, hyi!

8. Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Kokki

9. Missä ammatissa et haluaisi olla? - Aivokirurgi

10. Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - ”Noh, tän kerran!”

Kättelemme lopuksi onnistuneen haastattelun kunniaksi.