( Mainos / lippu saatu Helsingin Kaupunginteatterista )
Välillä on mentävä oman mukavuusalueensa ulkopuolelle katsomaan jotain vähän toisenlaista teatteriesitystä ja haastaa itseäänkin katsojana. Studio Pasilassa esitettävä Somatic Sitcom tarjosi tähän oivallisen tilaisuuden. Esityksessä ei nimittäin ole vuorosanoja lainkaan, ja se on enemmänkin nykytanssiteos kuin perinteinen teatteriesitys. Mielenkiintoni herätti ensinnäkin se, että mukana tässä produktiossa on HKT:n eri näyttämöiltä tuttuja näyttelijöitä (Antti Timonen, Juha Jokela ja Vappu Nalbantoglu) ja oli kiehtovaa nähdä heidät täysin uusin silmin.
Esitys on osa Nykyesityksen näyttämön ohjelmistoa. "Studio Pasilassa toimiva Nykyesityksen näyttämö tuo uusia esittävän taiteen muotoja osaksi Helsingin Kaupunginteatterin ohjelmistoa ja luo ainutlaatuisia kohtaamisia ammattiteatterin ja vapaan kentän toimijoiden välille." (lainaus HKT:n sivuilta)
Junani oli saapunut Pasilan asemalle kahta tuntia ennen esityksen alkua. Istuin kahvilassa pitkään kuulokkeet päässä, ympärillä aikamoinen hulina ja hälinä ja ihmisiä kiirehtimässä kuka mihinkin suuntaan. Alkoi jo hiukan ahdistaa se ihmispaljous ja jatkuva kiireen tuntu. Enpäs sitten osannut aavistaa, että pari tuntia myöhemmin istuisin Studio Pasilan katsomossa lähes meditatiivisessa tilassa seuraamassa näyttelijöiden (vaiko esiintyjien?) hiiiiitaiiitaaaa liikkeitä paikoin täysin äänettömässä salissa. Se rauhoitti mieltäni, mutta pitempään kestäessään toi ajoittain vähän liiankin raukean fiiliksen.
Näyttämö on lavastettu sitcom-sarjan tyyliin, keskellä sohva johon sopii kokoontua jonkun yhteisen asian ääreen, kuten tv-sarjoissa tapana on. Alkutunnari soi, ja illan tähdet hyppelehtivät ja kurkistelevat ja kaatuilevat ovista sisään. Kaukosäädin kiertää kädestä toiseen, eipä katsotakaan yhdessä tiettyä ohjelmaa vaan kanavasurffaillaan, kukin omien mieltymystensä mukaan. Pian kaikki alkaa alusta, samat musat ja samat kuviot ja liikeradat. Vai onko sittenkään? Alkaa tapahtua erilaisia juttuja. Yksi kuoriutuu vaatteistaan kerros kerrokselta (Hanna Ahdin habituksesta tuli jotenkin Tilda Swinton mieleeni), Esete Sutinen levittää postit pitkin lattioita, yksi tekee kulhollisen pop corneja kunhan ensin hakee jostain jatkojohdon, yksi kiemurtelee sohvalla, yksi on ostanut uuden nahkarotsin ja johan lähteekin uutta virtaa uudesta takista! Välillä korostuu pysähtyneisyys ja joutilaisuus. Tulee mieleeni joku oikein helteinen päivä, kun ei jaksa tehdä yhtikäs mitään. Ikään kuin sulaa niille sijoilleen, on sitten sohvalla, keittiössä tai lattialla. Koko homma lähtee täysin uusille kierroksille Duran Duranin Ordinary worldin tahdissa ja salakavalasti huomaan liikuttuvani, kun ovi aukeaa vähän niin kuin toiseen ulottuvuuteen ja maailmaan. Sitten tuleekin jo väliaika ja olen enemmän tai vähemmän hämmentyneessä mielentilassa.
Väliajan jälkeen olen vielä enemmän hämmentynyt, kun liikekieli muuttuu toisenlaiseksi enkä tunnu saavan enää oikein otetta. Jotenkin sitä alkaa miettiä omiakin arkisia liikeratojaan ja toistoja. Tiedän tekeväni monta asiaa päivittäin tismalleen samalla tavalla, tismalleen samassa järjestyksessä. Jospa ryhtyisikin liikkumaan kotosalla huoneesta toiseen tarkoituksellisen hitaasti, käsien ja jalkojen liikeratoja korostaen ja makustellen, rikkomaan rutiineita, pistämään Duran Duranit soimaan ja läväyttämällä oven tyylillä auki?
Jännä olohan tästä jäi, vaikka ei ihan täysin minun juttuni ollutkaan. Mutta kuten jo alussa mainitsin, välillä on hyvä haastaa itseään katsojana ja mennä ennakkoluulottomasti kohti jotain, missä ei pelatakaan sanoilla vaan jollain ihan muulla. Tanssiteoksia ja kokeilevampaa teatteria olen nähnyt todella vähän, pitäisi ottaa varmaan enemmän haltuun. Jotain samaahan tässä oli kuin Samuli Niittymäen sooloprojekteissa, ihan ei ole kartalla missä nyt mennään, mutta mitä enemmän esitystä jälkikäteen miettii, sitä enemmän siitä nousee ajatuksia ja fiiliksiä pintaan. Ehkä tämäkin kolahtaa kunnolla pienellä viiveellä?
Esityksiä Studio Pasilassa 9.5. asti.
~
SOMATIC SITCOM / Helsingin Kaupunginteatteri
Ensi-ilta 21.4. 2026 Studio Pasilassa, kesto noin 2h (väliaikoineen)
Lavalla : Hanna Ahti, Juha Jokela, Vappu Nalbantoglu, Esete Sutinen ja Antti Timonen
Konsepti ja koreografia Anna Maria Häkkinen, konsepti sekä lavastus, valo- ja äänisuunnittelu Erno Aaltonen, dramaturgi Emil Santtu Uuttu ja puvustus Paula Ojala sekä työryhmä
Esityskuvat (c) Katri Naukkarinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).