Raportti Lontoosta !

 Tuossa pari viikkoa sitten tuli vietettyä hauska lomaviikko Lontoossa, ja tokihan siellä tuli tutustuttua teatteritarjontaankin. Ihmehän tuo olisi ollutkin, jos olisin malttanut vain keskittyä lomailuun. Kirjoitan näkemistäni nyt vain pienen koosteen, toivottavasti tästäkin on iloa jollekulle. Liput ostin puoleen hintaan aina samana päivänä Leicester Squaren lippukojusta, niitäkin on monenlaisia ja tarjolla olevat liput hintoineen vähän vaihtelivat. Kannattaa vähän vertailla tai ainakin kysellä paljon kysymyksiä, eikä ostaa heti ensimmäistä tarjolla olevaa tikettiä. Billy Elliot oli ainut johon ostin lipun jo Suomesta Lontoonmusikaalit-sivuston kautta, halusin varmistaa että varmasti pääsen katsomaan kyseistä musikaalia. Lontoossakin oli tarjolla lippuja kyseiseen musikaaliin joka päivä.

 Niin, ja aiemminhan kirjoitin täällä teatterikatsojan kultaisista säännöistä. Lontoossa osan säännöistä saa kyllä viskata romukoppaan, sillä kovastihan siellä eväitä syötiin jopa esityksen aikana ja katsomoon sai mennä viinilasin tai oluttuopposen kanssa. Siellä se ei jostain syystä häirinnyt tippaakaan, katsomiskulttuuri tuntuu muutenkin olevan vähän erilaista ja teatteriin usein lähdetään hetken mielijohteesta, mikä näkyi sitten pukeutumisessakin.

 Ensimmäisenä reissuiltana kävin ystäväni kanssa katsomassa Phoenix Theatressa Once-musikaalia. Phoenix Theatre sijaitsee ihan lyhyen kävelymatkan päässä Leicester Squaresta ja matkan varrella oli monia muitakin teattereita. Oncen olen nähnyt elokuvana muutama vuosi sitten ja tykkäsin siitä kyllä todella paljon. Musikaali oli ollut ensi-illassa maaliskuussa, joten suhteellisen tuore tapaus oli se. Pidin siitä, että näyttelijät ja muusikot jammailivat lavalla jo kauan ennen esityksen alkua ja osa yleisöstäkin oli mukana siellä pubimiljöössä. Itse tarinahan kertoo masentuneesta katumuusikosta, joka sattumalta kohtaa tsekkiläistytön. Vähän surullinen rakkaustarina, kumpikin kun on omalla tahollaan sitoutunut. Irkkuaksentin kanssa oli vähän tekemistä, mutta esitys oli täynnä menevää musiikkia ja kauniita pakahduttavia balladeja. Tykkäsin todella paljon! Visualisoin jo mielessäni, että tämä saattaisi toimia Suomessakin ja kuka mahtaisi olla miespääroolissa... Suosittelen ja annan täydet viisi tähteä *****.

Phoenix Theatre / kuva Teatterikärpänen

 Seuraavana iltana kävin katsomassa Spamalot-musikaalia Playhouse Theatressa. Teatteri sijaitsi vähän kauempana, mutta Embankmentin metroasemalta kun käveli ulos ja sillan ali, olikin se heti siinä. Spamalothan on musikaaliversio Monty Pythonin Hullu maailma-leffasta, jossa urheat Pyöreän pöydän ritarit metsästävät tarunhohtoista Graalin maljaa. Ja aika hulluahan meno tosiaan olikin, naurusulakkeeni oli kärvähtää moneen otteeseen etenkin siinä vaiheessa kun Musta Ritari heilui kädettömänä torsona haastamassa kaikkia tappeluun  kanssaan ja sitten oli tietenkin ne Ni-ritarit, jossa Kuningas Arthuriltakin meni pokka. Tämä oli kyllä pöhköistä pöhköin musikaali mitä kuunaan olen nähnyt ja tulen näkemään, lopuksi laulettiin yhdessä "Always look on the bright side of life" ja se Graalin maljakin löytyi, mutta vähän oudosta paikasta. Täydet viisi tähteä Spamalotille myös *****.

 Seuraavana iltana olinkin sitten näytelmää katsomassa Criterion Theatressa, joka sijaitsee ihan Piccadilly Circuksessa. 39 Steps oli nähty Suomessa jo muutama vuosi sitten Tampereen Komediateatterissa, mutta kiinnosti kovin se, miten se alkuperäisversiossa toteutetaan ja lippukin oli huokea, joten eikun sinne. Esitys kertoo tyylikkäästä herrasmiehestä, joka vähän vahingossa joutuu keskelle murhamysteeriä ja vakoilurengasta. Näyttelijöitä on vain neljä, pääpari pysyy samana mutta pari miestä häslää kaikki mahdolliset sivuroolit aidanpylväistä majatalonpitäjiin ja poliiseihin. Hauskoja nokkeluuksia ja nerokasta varjoteatteria, mutta omasta mielestäni kävi niin, että Suomen versio oli parempi ja hauskempi! Eläköön! Neljä tähteä sai tämä kuitenkin ****.

Criterion Theatre / kuva Teatterikärpänen

 Pidin pari päivää taukoa ja sitten se varsinainen kliimaksi, eli Billy Elliot Victoria Palace Theatressa. Teatteri sijaitsee vähän kauempana, mutta ihan Victorian aseman vieressä joten sinne oli helppo löytää. Rakastan Billy Elliot-leffaa ja olin varma että tulen pitämään musikaalistakin. Tarina kertoo nuoresta Billy-pojasta, josta isä kaavailee nyrkkeilijää ja poika taas kiinnostuu tanssimisesta enemmän. Tapahtumat sijoittuvat kaivoskaupunkiin ja lakkoilua on luvassa ja suuria tunteita monessakin suhteessa, mutta kaiken huippu on kuitenkin se poika joka Billyn roolin vetää. Miten voi olla nuori poika niin lahjakas!!? Monta pakahduttavaa tanssikohtausta on luvassa ja kyyneliä pyyhitään katsomossa. Itselläni oli paita märkänä, koska annoin kyynelien virrata vuolaana, mitä sitä peittelemään. Tämä olisi mahtavaa nähdä Suomessakin, mutta lienee monessakin suhteessa mahdoton ajatus. Ehdottomasti täydet viisi tähteä *****. Moni on sanonut, että tämä on ollut paras musikaali mitä on ikinä nähnyt. Itselläni se ei ihan ykköseksi noussut, olen nähnyt niin paljon etten osaa enää nimetä selkeää ykköstä.

 Tämmöisiä tuli siis nähtyä! Vielä jäi hirmuisesti kiinnostavaa nähtävää, ehkäpä ensi vuonna teen uuden reissun, jos vain budjetti antaa myöten.

Victoria Palace Theatre / kuva Teatterikärpänen

Remu & The Hurriganes / Musiikkiteatteri Palatsi

Remu & The Hurriganes-musikaali / Musiikkiteatteri Palatsi

Ensi-ilta 16.1. 2013, kesto noin 2h 15min väliaikoineen (viikonloppuisin 2h 40min)

Käsikirjoitus Katariina Leino

Ohjaus Petri Lairikko

Rooleissa Miro Honkanen, Jussi Ojanen, Teemu Rajamäki, Ari Myllyselkä, Päivi Lepistö, Annika Eklund, Jukka Mänty-Sorvari, Christian Lairikko/Rolle Puumalainen, Jani Kemppinen/Juha Kinnunen

Taustaa : Hurriganes ei paljoa esittelyjä kaipaa. Vuonna 1971 perustettu legendaarinen bändi pisti höpinää tötteröön siihen malliin, että moista ei ole näillä lakeuksilla sen koommin sitten nähtykään. Musikaalissa käydään läpi hieman tarkemmin Remun elämänvaiheita, ja itse Remu toimiikin myös musikaalin virallisena suojelijana. Albert ja Cisse varmaan seuraavat menoa tuolta yläilmoista?

Plussaa : Hyvin on ainakin Miro Honkanen remuelkeensä opiskellut, juttua tuli ja pannuja paukutettiin antaumuksella, laulutyyli pysyi hanskassa myös hyvin. Jussi Ojasen esittämä Ile Kallio jäi sen sijaan jotenkin latteaksi suoritukseksi (Ile itse lienee liian "normaali" tyyppi kaiketi), mutta Albert Järvinen taas oli oivallinen hahmotelma "Kannelmäen tarhapöllöstä". Entäs sitten Teemu Rajamäki Cisse Häkkisenä! Huh, oli sen verran kuumaa kamaa, että isännältäkin repesi levikset sitä rokkikukkoilua katsoessaan. Oli sangen näyttävää menoa kaikinpuolin Cissellä. Piti jälkikäteen oikein googletella, että mikäs mies tämä on ja sieltähän paljastui entinen Uniklubin basisti, asia oli minulle täysin uusi vaikka keikoillakin on joskus tullut käytyä... Musiikkipuolelta kuultiin kaikki legendaarisimmat suosikit ja muutama vähemmäntunnettukin. Naisrooleista vastanneet Päivi Lepistö ja Annika Eklund olivat ihan ok, Annika Eklund etenkin miellytti silmääni varsinkin Remun mummon roolissa ja muutenkin suoriutui naisista paremmin. Hauska kuriositeetti oli Mikko Alatalon (Ari Myllyselkä) vetämä Iltatähti-haastattelu ja lopuksihan sitten näytettiin aitoa Iltatähti-matskua isolta screeniltä, moni ei kuitenkaan jäänyt sitä seuraamaan.

kuva Musiikkiteatteri Palatsi

Miinusta : Jälleen kerran mikkiongelmia ja ääniongelmia Palatsissa. Istuin aika ylhäällä ja puheesta ei aina saanut selvää, tosin syynä saattoi olla myös epäselvä ja liian nopea artikulointi remukielellä eikä siis varsinaiset ääniongelmat. Näkemässäni näytöksessä lisähämmennystä myös aiheutti suurehko joukko juhlatuulella olevia asiakkaita, joista osa ei seurannut esitystä lainkaan, vaan keskittyi esimerkiksi kädenvääntöön ja pöydästä toiseen huuteluun kesken shown. Biisien aikana se ei häirinnyt, mutta puheosuuksien aikana jopa ärtymykseen asti. Ymmärrän sen, että Palatsiin tullaan isollakin joukolla viihtymään, ruokailemaan ja samalla laadukasta esitystä seuraamaan, mutta jonkinlaiset käyttäytymissäännöt olisivat paikallaan tai ainakin tarjoilu stoppiin pahimpien möykkääjien osalta. Joku taidettiin poistaakin paikalta vai poistuiko kenties itse, sitä en huomannut. Lavallaolijathan tähän eivät pystyneet millään lailla vaikuttamaan, mutta omaan kokonaiskuvaani esityksestä tämä pieni episodi kyllä vaikutti. Itse esityksessä löyhä juonipuoli ja Remun lapsuudessa usein pomppiminen jotenkin tökki, samoin jäi vähän epäselväksi, että kuka oli tyttöystävä ja kuka vaimo. Olisin toivonut kuulevani myös I will stay´n Cissen esittämänä. Minuun ei myöskään kökköhuumori jaksanut oikein kolahtaa, miksi aina näitä stereotypioita homppelimaisista valokuvaajista ja etenkin liikaa alleviivattu Mikko Alatalo, joka olisi toiminut paremmin ihan omana itsenään ilman mitään hokemia ja rallien sanoituksia? Lopetus oli myös oudohko, kaikki loppui kuin seinään ja varsinainen kliimaksi jäi saamatta. Get on vaikkapa ihan sinne viimeiseksi vedoksi, jolloin Ganes-leffan erään repliikin mukaan olisi "tumma poika Tuusulassa miettinyt että mihin ******n ne pussihousut lensi". Nyt pysyi pussihousut ja levikset jalassa ainakin meikälikalla.

Muuta : Jäi myös mietityttämään, että miksi musikaalia mainostetaan Remu & the Hurriganes-nimellä, tiettävästi bändi kun oli Hurriganes ilman mitään etuliitteitä? Saatan olla väärässäkin. Get on´in sanat olisi vaikka voitu painattaa käsiohjelmaan ja ihmetellä tajunnanvirtaa, josta en toistaiseksi itse ole saanut koskaan mitään tolkkua. Musiikkipuolessa ei ole koskaan ollut Palatsilla mitään moitittavaa, se toimi tälläkin kertaa ja sen suhteen sain sen mitä lähdin hakemaankin.

Musikaalille kokonaisuutena kolme tähteä ***, musiikkipuolelle täydet viisi *****. 

Nummisuutarit / Krapin kesäteatteri

Nummisuutarit / Krapin kesäteatteri, Tuusula

Ensi-ilta 7.6. 2013, kesto väliaikoineen noin 2h (oma näytöksemme kesti tosin 2,5h)

Ohjaus ja sovitus Juha Hurme

Rooleissa : Juha Svahn, Tiina Karvinen, Tomi Alatalo, Anna-Leena Sipilä, Susanna Roine, Sami Ahonen, Mikko Pörhölä, Antti Laukkarinen, Metsälintu Pahkin, Riku Korhonen ja Jari Pahkin

Muusikot (vuoroesityksin) : Iida Savolainen (alttoviulu, oktaaviviulu ja jouhikko) ja Miikkael Anttila (kontrabasso)

Taustaa : Aleksis Kivi kirjoitti Nummisuutarit jo 1864, ja yhäkin sen väitetään olevan Suomen hauskin komedia. Siinäpä Esko lähtee toiveikkaana ja intoa täynnä onnettoman käänteen saavalle kosioretkelleen, aiheuttaa kaikenlaista hämminkiä reissullaan, sortuu ensimmäistä kertaa viinaksiin, ja tietäähän sen jo ennalta että siitä ei hyvä seuraa. Toinen kenkä ja hattukin katoaa reissussa. Matkaseurakseen Esko saa luottomiehen, Mikko Vilkastuksen, mutta tässä tapauksessa ainakin huomataan, että luotto on häilyväinen asia... Erikoisuutena ehkä aikaisempiin Nummisuutareihin nähden tämä versio sisältää paljon musiikkia ja lauluja, jonka sävellyksistä vastaa Petra Poutanen-Hurme. Pitäkää hatuista kiinni, nyt lähdetään...

Mitä ihmettä taustalla tapahtuu? / kuva Heli Tiensuu

Plussaa : Mikäs mies se oikein on, joka pistää kirjallisuuden klassikoita nippuun jo toistamiseen pillifarkut ja tennarit jalassa, kulahtanut t-paita ja nahkatakki päällään? No kukas muukaan kuin Tomi Alatalo! Mies, joka vaikuttaa välillä vähän venähtäneeltä pikkupojalta ja tutkii ympäristöään uteliain silmin, ja välillä taas huokuu rauhaa ja järkeä, kunnes taas katoaa aikansa riehuttuaan takavasemmalle "hevosellaan" laukaten niin että kuiva hiekka vaan pöllyää. Alusta alkaen oli heti selvillä se, että ei ole ihan perinteinen versio Nummisuutareista luvassa, kun Martta-äiti (kipakka Tiina Karvinen) verkkareissaan lavalle asteli. Muutamat katsojat jo loivat kysyviä katseita toisiinsa, että mitäköhän tässä nyt tuleman pitää. Esko (Tomi Alatalo) kirmaa hevosineen (joka koki kovan kohtalon ainakin tässä näytöksessä...) paikalle ja aloittaa kummallisen touhuamisen tikapuiden, housujen, takin ja puunrungon kanssa. Yleisöstä irtoaa ensimmäiset hyväksyvät hihitykset, tuo mieshän on melkoinen vempula. Tansseissa oli liikettä ja vimmaa ja naiset olivat helmat kirjaimellisesti korvissa välillä. Jännästi oli yhdistetty vanhanaikaisia ja nykyaikaisia pukuja, etenkin Eskon ja Mikko Vilkastuksen (Mikko Pörhölä) asukokonaisuudet pistivät silmään, mutta ei suinkaan häiritsevällä tavalla. Lavastuksesta ja rekvisiitasta tykkäsin, puupölkyt olivat varsin muuntautuvaisia ja viulut ja muut soittimet tuntuivat olevan uusiutuva luonnonvara. Lähipusikot täynnä Eskon päreiksi pistämiä soittimia (ja hevosia). Oikeasta viulusta ja jouhikosta tykkäsin soittimena kovasti, ja pari laulua nousi sieltä muiden yläpuolelle niin solistin puolesta kuin muun väen hienosta moniäänisyydestäkin. Ainakin Karrin (Metsälintu Pahkin) ja Iivarin (Anna-Leena Sipilä) soolot olivat huikeita. Muutenkin tykkäsin heidän roolisuorituksistaan, varsinkin Iivari oli herkullinen hahmo, toisaalta traaginen ja toisaalta taas koominen. Antti Laukkarisen useampi rooli oli myös mainiosti suoritettu, jännän ilmeikkäät kasvot oli hänellä kyllä. Mutta kyllä se niin on että Tomi Alatalo oli taas tämänkin esityksen dynamo ja shown varastaja. Voisi sanoa, että rakastan Tomin tapaa vain pudotella sanoja ja repliikkejä tietyllä tyylillä. Sitä kuuntelisi vaikka kuinka ja kauan, ja se tyyli on vielä erittäin selkeä, kaikki lausutaan niin että sanoista saa selvän eikä mumista vain. Keväällä näin unen, jossa oli Hamlet-dubbaus taustalla, tällä kertaa ei ihan niin pitkälle menty, mutta siltikin rohkenen sanoa, että kyllä tämä versio kannattaa nähdä ihan vaikka vain Tomin letkeän olemuksen takia. Mummutkin tykkäsi!

Esko uhoaa / kuva Heli Tiensuu

Miinusta : Muutama laulu oli aikamoista riekkumista eikä uponnut minuun ainakaan millään tavalla. Täytyy myös vähän ihmetellä esityksen kestoa, etenkin kun käsiohjelmassakin mainostetaan "tiivistä, kaksituntista pakettia" ja tietysti silloin tiivistä kamaa odottaa saavansa ja parin tunnin kohdalla väkisinkin vilkaisee kelloa, etenkin jos vaikuttaa siltä, että esitys ei ole loppumaisillaankaan vielä vähään aikaan. Puoli tuntia meni yli sen mitä piti, tokihan sitä meuhkaamista loppupuolella mielellään katsoi mutta ymmärtänette pointin. Kesto ei voi olla näin radikaalisti muuta kuin mitä mainostetaan! Saattaapi olla niin, että vartti lähtee vielä toistojen myötä pois tai kenties enemmänkin. Lukijoille kuitenkin tiedoksi, että osaatte varautua pitempään kestoon. Ja pakko mainita myös, että esityksessä syljeskely saa minussa aikaan aina todella negatiivisia tunteita, joten siitäkin vähän miinuksia.

kuva Heli Tiensuu

Muuta : Tämä oli ensivisiittini Krapin kesäteatteriin! Aluehan oli hyvin miellyttävä ja tutustumisen arvoinen kokonaisuus, eli kannattaa tulla kauempaakin paikalle.

Nummisuutarit saa kokonaisuudesta neljä tähteä ****, Tomille täydet viisi ***** .

ps. Olen haastatellut Tomia maaliskuussa ja haastattelu löytyy nyt tämän linkin alta!

kuva Heli Tiensuu

Fiftari!-esittelyssä Krista Laaksonen

 Ja lisää ”yleisön pyynnöstä” Fiftari!-haastatteluita! Seuraavaksi vuorossa etenkin laulullaan kaikki hurmannut ”Eeva”, eli Krista Laaksonen, jonka tapasin Hämeenlinnan kirkkopuistossa kesäkuisena lauantaina.

Rengosta kotoisin oleva Krista on syntynyt 1993 ja horoskooppimerkiltään hän on neitsyt. ”Mä oon asunut koko ikäni Rengossa, eli periaatteessa olen siis hämeenlinnalainen. Ensi viikolla muutan tänne keskustaan ekaan omaan kämppääni!”

Mitä harrastat? ”Mä harrastan tanssia, erilaisia katutansseja ja break on mulle se mieluisin laji. Olen nyt harrastanut kolmisen vuotta ja olen käynyt Tanssi-ja liikuntakeskuksen tunneilla. Opettaja Taija Hinkkanen tulee sinne aina Helsingistä, sillä on oma ryhmä ja oma tanssikoulu siellä, ja se on yks maailman parhaista b-girleistä”, Krista hehkuttaa.

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi? ”Ai kauheeta, enhän mä nyt itestäni osaa mitään sanoa! Kai mä sitten olen ihan hyvä laulamaan. Ja sellaisen yleishäröilyn mä hallitsen myös”, Krista naurahtaa.

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Se break on kyllä sellainen, missä mä haluaisin olla todella hyvä. Olis mahtavaa kun sais siihen tekemiseen sen flown ja pystyis joskus vaikka meneen kisoihinkin.”

Osaatko soittaa jotain soitinta? ”No bassoo mä oon joskus soittanut, mutta se sitten jäi. Yleisesti osaan soittaa vähän pianoa ja kitaralla osaan soittaa yhden biisin, wo-hooo, ja sit rummuista peruskompit ja sellaiset.”

Krista Laaksonen / kuva Teatterikärpänen

Missä vaiheessa kiinnostuit teatterista? ”Mua on kiinnostanut teatteri kyllä tosi paljon, mutta mä en oo tätä Fiftaria ennen ollut missään. En oo aiemmin vaan lähtenyt mukaan tai ei oo aiemmin tullut sellaisia tilaisuuksia eteen. Tää Fiftari oli kyllä ihan mahtava tilaisuus, en ollut ikinä aiemmin esiintynyt muuten kuin bändin kanssa lavalla, ja nekin on ollu koulun bändejä. Tää oli siis eka kerta, ja tykkäsin kyllä tosi paljon! Koulussa on toki aiemmin ollu jotain juttuja, mutta mä olen ollu niissä vaan juontajana. Esiintymistähän sekin on periaatteessa, mutta näytellyt en siis ollut aikaisemmin missään.”

Miten päädyit Fiftariin mukaan? ”Siinä kävi silleen, että mun broidin tyttöystävältä tuli yhtenä päivänä viesti koskien Kaupunkiuutisissa ollutta juttua, jossa haettiin musikaaliin ihmisiä mukaan. Ei kestänyt edes puolta tuntia kun mä olin jo soittanut ohjaaja-Lauralle, että olisko mahdollista päästä mukaan ja mikä juttu tää yleensä on. Sit mä olin mukana! Tää oli siis joskus vuosi sitten kun oli se ilmoitus.”

Esityksistä on kulunut nyt kohta kaksi viikkoa. Mitkä ovat fiilikset nyt? ”No vähän haikeet on, kun se oli kuitenkin niin iso osa elämää. Mä oon kyllä tosi ylpee meidän porukasta! Siel oli tosi paljon sellaisia ihmisiä, jotka sanoi että ”mä en sitten kyllä laula”, ja kaikki kuitenkin sitten lauloi ja veti sen niin täysillä! Mahtavia tyyppejä! Ittelleni on tullut tosi paljon positiivista palautetta ja se tuntuu tietysti tosi hyvältä, varsinkin kun olin ensikertalainen. Ihmiset on kuulemma saaneet kylmiä väreitä sen mun laulun aikana.”

Miten sait niin lyhyessä ajassa rohkeutta lisää laulamiseen? ”Heti kun pääsi sinne lavalle ja saatiin ne mikit, ja näki ne lavasteet ja muut ja tajusi, että mikä juttu tää oikeesti on, niin piti vetää vaan täysillä eikä auttanut himmailla yhtään, kun sit siitä ei olisi tullut yhtään mitään. Muu porukka tsemppas mua kyllä tosi paljon. Meillä oli tosi tiivis porukka ja ei ollu enää mitään hävettävää, sit mä vaan sain lisää rohkeutta siihen laulamiseen ja ääni alkoi tulemaan kovempaa. Totta kai ne laulutreenit auttoi kanssa tosi paljon, meillä oli erikseen vielä muutama laulutreeni niiden yhteisten treenien loputtua. Sit sekin auttoi tosi paljon, kun kapellimestari Osku Paappanen sanoi, että ”ajattele sitä tekstiä äläkä vain laula sitä, vaan kerro se tarina”. Mä ajattelin sitä kotona ja lauloin sitä tosi paljon, peilin edessä ja suihkussa ja joka paikassa.”

Krista ja Kristan värikkäät housut

Haluaisitko tulevaisuudessakin olla nyt teatteriproggiksissa mukana? ”Joo mä ainakin haluaisin, koska toi oli niin kivaa. Mutta kun mullakin on toi työ, niin se rajoittaa kyllä tosi paljon. Teen kaksivuorotyötä ja nytkin oli välillä vaikeuksia noiden treenien kanssa.”

Onko sinulle jotain tulevaisuudensuunnitelmia? ”Mä en oikein silleen suunnittele niin pitkälle, mä tykkään sellaisesta, että elämää ei suunnitella kauheasti etukäteen. No nyt ensi viikolla muutan, siinä on mun suunnitelmani”, Krista naurahtaa.

Onko sinulla omia esikuvia? ”Se mun tanssinopeni Taija, sitä mä arvostan ja ihailen tosi paljon. Broidille kyllä iso kiitos kanssa, hänen kauttaa olen ruvennut musiikkiakin kuunteleen ja löytänyt paljon hyvää musaa. Ja se bassokin tuli mulle aikanaan hankittua siks kun veljellä oli kitara.”

Mitkä asiat inspiroi sinua? ”Musiikki ja luonto inspiroi tosi paljon.”

Podetko ramppikuumetta? ”Oli itse asiassa tosiaankin aika outoo, mutta en kyllä kauheesti jännittänyt. Tietty sellainen pieni jännitys kuuluu asiaan, mutta ei tullut sellaista samaa jännitystä, mitä mulle tuli aina silloin kun mentiin bändin kanssa vetämään. Se oli silloin nimittäin ihan hirveetä! Kai se oli sit siinä, kun ei oo oma itsensä periaatteessa ja kaikki tietää, että sun täytyy nyt olla tommonen ja sun pitää tehdä se hyvin. Ja muista sai myös voimaa.”

Käytkö itse teatterissa näytelmiä tai musikaaleja katsomassa? ”En oo kyllä käynyt, en muista edes milloin oon viimeksi ollut, varmaankin joskus tosi tosi pienenä. Jotain kesäteatteria voisi mennä kyllä katsomaan!”

Kiinnostaisi sinua kenties ohjata tai käsikirjoittaa jotain itse tulevaisuudessa? ”Ideoimaan voisi kyllä mennä, mutta ei mun rahkeet varmaan riittäisi ohjaus- eikä käsikirjoitushommiin.”

Onko sinulla mottoa? ”Hakuna matata, sen mä tatuoin kyllä vielä johonkin.”

Krista, värikkäät housut ja Adidaksen lenkkarit :)

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Joku Spiderman varmaan, se on niin siisti kun se painaa menemään tuolla ja pelastaa ihmisiä ja jossain vaiheessa on todella väärinymmärrettykin.”

Jos saisit viettää päivän miehenä, mitä tekisit? ”Kai mä sit menisin pokaileen naisia, kattosin et mimmosia ne oikeesti on miehen näkökulmasta katottuna. Eiku mä olisin sellainen skeittaripoika, rullailisin tuolla pitkin katuja ja mulla olisi sellaset vähän pidemmät hiukset.”

Mitä ottaisit talvipesääsi mukaan, jos ihminen vetäytyisi talviunille? ”Ipodin, et saisi kuunnella musiikkia. Kuulostaaks tää tyhmältä jos vastaan peilin? Joo peilin ottaisin, sille olisi kiva jammailla. Sit ottaisin kivoja vaatteita, Adidaksen kenkiä ja sellaisia, mä oon Adidas-friikki. Piltti-soseita ottaisin ja kanaa. Maitoa ehdottomasti juomaksi!”

Jos voisit palata aikakoneella menneisyyteen, minne matkaisit? ”Matkaisin 80-luvulle, siellä oli ne kaikki ihanat vaatteet ja värit ja hiukset ja muut, ja tietysti se mahtava musa!”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Flow

Mistä sanasta pidät vähiten? - Ilkeä

Mikä sytyttää sinut? - Hyvä musiikki

Mikä sammuttaa intohimosi? - Oksennus

Mikä on suosikkikirosanasi? - Perkele

Mitä ääntä rakastat? - Aamuyöllä käen kukunta

Mitä ääntä inhoat? - Styroksi

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Automaalari

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Vessojen siivooja

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Kato, ai säkin vihdostaviimein pääsit tänne!

Fiftari!-esittelyssä Miku Huttunen

Lisää Fiftari!-porukan haastatteluita toivottiin ja niitä tuleman pitää, tässä ensimmäinen niistä. Miku Huttunen nähtiin Jukkiksen roolissa, ja Mikun tapasin kesäkuun alkupuolella Robert´s Coffeen terassilla Hämeenlinnassa kesäisenä lauantaina.

Käytännössä koko ikänsä Hämeenlinnassa asunut Miku on syntynyt 1994 ja horoskooppimerkiltään hän on vaaka.

Mitä harrastat ja onko sinulla jotain erityistaitoa? ”Oon ollu mukana erilaisissa SPR:n nuorisotoiminnan jutuissa, oon mm. Hämeen piirin nuorisotoimikunnassa mukana ja lasten leireillä oon ollu ohjaajana myös. Se on kyllä mukavaa puuhaa! Teatterinkin voisin sanoa harrastukseksi, sitä on tullut tehtyä muutama vuosi. Sitten tietty piirtäminen ja maalaaminen kiinnostaa mua, niitä tulee tehtyä aika paljon vapaa-ajalla myös. Joskus pienenä olin kuvataidekoulussa ARXilla, mutta sitten se jäi ja siitä asti oon sitten ihan itsekseni piirrellyt just sitä mitä huvittaa. Siitä asti kun kynä on pysynyt kädessä mä oon ollut kova piirtämään kaikkea. Se piirtäminen taitaa kyllä olla se mun vahvin puoleni”, kertoilee Miku.

Mikä olisi sellainen taito, jonka ehdottomasti haluaisit osata? ”No laulutaito, olisihan se tosi siistiä osata laulaa kunnolla. Tai sitten kitaransoitto, se olis vielä hienompaa!”

Miku / kuva Teatterikärpänen

Milloin olet kiinnostunut teatterista ja mitkä asiat tai henkilöt ovat vaikuttaneet siihen kenties? ”Kun olin 7. luokalla, niin mun kaveri oli Miniteatterissa, oli ollu itse asiassa jo muutaman vuoden, ja se pyysi mua mukaansa sinne. Olin kuullut, että siellä on tosi kivaa ja hauskaa, ja sit mä menin. Niissä ryhmissä tuli käytyä sitten ja olihan se kyllä tosi nastaa! Miniteatterissa mä en tosin uskaltanut mennä yhteenkään näytelmään vielä mukaan, aattelin että mä en oo vielä niin hyvä, että uskaltaisin. Jännitti kovasti. Sai onneksi ite päättää, että meneekö mukaan niihin näytelmiin, ja jos haluut olla vaan niissä opetusryhmissä, niin sekin on ihan ookoo. Sitten 9. luokalla, kävin siis yläasteeni Hämeenlinnan Yhteiskoulussa, mun äidinkielenopettajani pyysi mua mukaan yhteen näytelmään ja mä suostuin. Siinä sit lopullisesti tuli se, että tää on tosi siistiä ja mä haluun tehdä tätä jatkossakin niin paljon kuin vaan pystyn. Kuusi vuotta olen siis nyt harrastanut teatteria. HYKin teatteriporukkaan pääsee myös entisetkin oppilaat, eli peruskoulun jälkeen mä oon ollut siellä vielä kahtena vuonna mukana.”

”Koulussa olin ala-asteella jossain joulujuhlajutuissa mukana, ja sit kuudennella oli sellainen ”Paluu kouluun”-juttu, jonka mun kaks luokkakaveria oli käsikirjoittanu ja me esitettiin sitä sitten”, Miku muistelee.

Haluaisitko teatterista tulevaisuudessa kenties ammatin, vai onko se vaan hyvä harrastus? ”En mä oikeen osaa sanoa...onhan se kyllä hyvä harrastus, mutta mietityttää se, että olisko sitä tarpeeksi hyvä. Kyllä mä varmaan aion esim. Teakiin hakea jossain vaiheessa. Olishan se tosi hienoa päästä tekemään tätä työkseen, mutta jos ei, niin miksei sitten harrastuksenakin, onhan tätä kiva tehdä. En ole sulkenut pois sitä mahdollisuutta, että joskus yrittäisi oikeesti päästä tekemään tätä työkseen, mutta on mulla muitakin vaihtoehtoja mielessä. Oon sitä mieltä, että mitä enemmän eri juttuja tekee niin siitä on aina enemmän hyötyä, ja teatterissakin on se, että vaikkei olis käynyt mitään kouluja, niin silti saattaa päästä johonkin pieneen juttuun mukaan ja näkeen sitä kautta sitä teatterimaailmaa. Teitä on paljon!”

Mitä muita vaihtoehtoja sinulla esimerkiksi on? ”Jotain taiteeseen liittyvää varmaankin, graafinen suunnittelu kiinnostaisi myös ja ehkä vanhempana vois olla kiva vetää jotain kuvataidekoulua nuorille vaikkapa.”

Onko sinulla omia esikuvia? ”Ei tuu mieleen ketään tiettyä sillai, mutta välillä näkee jonkun tekevän jotain hienoa, huippu näyttelijäsuoritus tai hieno maalaus. Kyllä niistä tulee sellainen ”wow”-olo. Hei toihan osaa ja tietää mitä tekee, sellaisia ihmisiä mä ihailen!”

Miten päädyit Fiftariin mukaan? ”HYKin teatterin valomies Veikko Pulli tuli kysyyn multa 2012 keväällä, että kiinnostaisiko mua tulla mukaan musikaaliin. Mä aattelin ensin että EI, mä oon aina sanonut, että ikinä en mee kyllä musikaaliin. Kaikki tollanen musikaalinen puoli on mulla niin surkeeta, että ei tuu onnistuun kyllä. No, Veikko kysy mua mukaan ja sanoin, että kun ei toi tanssiminen ja laulaminen oo kyllä ihan mun juttuni eikä ne oo mun vahvuuksiani. Veikko sai mut kuitenkin käännytettyä siihen mukaan ja sanoi, että tehdään kuule niistä sun vahvuudet, et ei oo sooloja joita joutuisit laulamaan. No niin...ja sit mä vedän musikaalin loppupuolella soolon ja mut jätetään vielä yksin lavalle. No, menihän se, ja hyvä että Veikko kysyi, sillä en kadu yhtään. Oli kyllä huippujuttu!”, kertoo tyytyväinen Miku.

Nyt kun esitysten päättymisestä on reilu viikko, mitkä ovat fiilikset tällä hetkellä eli kliseinen kysymys ”miltä nyt tuntuu”? ”Ihan hyvältä tuntuu. Siinä vaiheessa kun päästiin sinne Hämeenlinnan teatterin tiloihin ja nähtiin ne lavasteet kokonaisuudessaan ja valot ja muut, niin siinä vaiheessa ekan kerran aattelin, että hei tästä oikeesti tulee tosi hyvä juttu. Esitykset meni koko ajan paremmin ja paremmin, ja sen vikan esityksen jälkeen olikin sit aika hieno olo kun tajusi, että hei tää onnistui! Ihan mieletön juttu! Nyt tällä hetkellä on ehkä vähän sellainen haikee olo, kun siihen kuitenkin meni paljon aikaa ja oltiin niin paljon yhdessä siellä etenkin loppuvaiheessa. Se ihan viimeinen esityshän oli tilausnäytös ja sali oli ihan täynnä, siinä oli kyllä ihan erilainen fiilis vielä kun tiesi, että on niin paljon katsomossa väkeä. Voin kyllä sanoa, että paras energiaboosti mitä voi saada! Oli kyllä fiilikset tosi korkeella siinä”, Miku iloitsee.

”Vaikka tälleen lopuksi nyt numeroita on vaihdeltu ja on luvattu, että pidetään yhteyttä edelleen, niin onhan se niin, ettei niitä kaikkia varmaan tuu kyllä näkeen, mutta Fiftari jää kaikille varmasti mieleen sillai tosi hyvänä yhteisenä muistona ja hienona juttuna.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Hyvä musiikki, ja ei oo oikein edes väliä että mikä, vaan tilanteeseen sopiva. Ja tietysti ihmiset inspiroi mua ja nimenomaan erilaiset ihmiset, kun mäkin oon ollu just teatterissa ja sit Punaisen Ristin jutuissa missä tutustuu tosi paljon erilaisiin ihmisiin, mikä on mun mielestä tosi hienoa. Mun mielestä on hienoa se, että tapaa uusia ihmisiä ja oppii tuntemaan heitä. Jokainen ihminen antaa itsestään toiselle jotain, ja sen kun ottaa vastaan, niin saa itsekin uusia näkökantoja asioihin ja uusia ajattelutapoja. Se on jotenkin hirveen inspiroivaa. Sitä kautta voi saada uusia ideoita.”

Podetko ramppikuumetta ja jännittikö esityksissä nyt? ”Jos oli katsomossa jotain tuttuja, niin silloin kyllä jännitti vähän enemmän. Luulin, että mua olisi jännittänyt näissä Fiftari-esityksissä jotenkin enemmän. Joskus oli niin, ettei jännittänyt yhtään, mikä oli huono juttu, koska sä et silloin saa sitä latausta siihen ja on vähän löysä olo. Vähän tuli sellainen pieni jännitys aina silloin kun tuli se kuulutus, että ”esitys alkaa hetken kuluttua”. Loppuvaiheessa tiesi mitä piti tehdä ja tiesi, että muutkin osaa hommansa hyvin ja sit siitä pystyi vaan nauttimaan.”

Käytkö itse seuraamassa teatteria? ”Tosi harvoin, oon sitä miettinytkin että miksi niin harvoin tulee käytyä, mutta en mä kyl leffoissakaan käy kauheen usein. Kävin mä talvella kattomassa ton Hair-musikaalin Lahdessa, tykkäsin siitä tosi paljon. Vois käydä useemminkin, kyllä ne usein on aika hienoja.”

Haluaisitko tulevaisuudessa kenties käsikirjoittaa tai ohjata itse jotain? ”Ehkä ohjaamista voisi olla kiva kokeilla, en mä varmaan käsikirjoittamaan lähtis kyllä, siitä ei välttämättä tulis mitään. Ohjaaminen voisi olla mielenkiintoista, tehdä jollain porukalla jotain pientä.”

Onko sinulla jotain mottoa? ”Joskus mulla oli motto, että ”jos ei yritä mitään niin ei voi epäonnistua”. Sit mä tajusin, että se on vähän huono motto ja lopetin sen käyttämisen. Nyt mulla ei oo kyl mitään.”

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Näkymättömäksi muuttuminen voisi olla hienoo, mutta Superhessullahan on ihan mahtava asema, koska vaikka se ei käytä mitään naamaria, niin silti kukaan ei älyä sen todellista henkilöllisyyttä. Eli olisin Superhessu!”

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Shoppailisin koko päivän ja kokeilisin niin monta vaatekappaletta kuin vaan pystyisin ja sit ehkä ostaisin kuitenkin vain yhden. Ja kyllä mulla oman kehon tutkiskelemisessa menisi aamusta vähän aikaa kans...”

Jos ihminen vetäytyisi talviunille, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan? ”Kannettavan tietokoneen, sit kuntosali siellä voisi olla ja jääkaappi täynnä hyvää safkaa. Varmaan ihan perusruokaa, kotiruokaa. Ja paljon kevytmaitoa ottaisin!”

Jos voisit palata aikakoneella menneisyyteen johonkin hetkeen, minne menisit? ”Mä menisin siihen hetkeen kun ihminen keksi, että lihaa voi grillata, tai se hetki kun tulen käyttö keksittiin.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Anajöö (oli kysyttävä että mitä ihmettä, tarkoittaa kuulemma olutta.)

Mistä sanasta pidät vähiten? – Vittu

Mikä sytyttää sinut? - Se, kun joku tekee jotain todella hienoa

Mikä sammuttaa intohimosi? - Oksennus

Suosikkikirosana? - Perkele!

Mitä ääntä rakastat? - Pienen puron solina

Mitä ääntä inhoat? - Hyttysen ininä

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Konseptitaiteilijana jossain suuressa leffassa

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Rakennusmaalari

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Miten voi ihmisellä kestää näin kauan!