Kummitusjuna / Helsingin Kaupunginteatteri

Kummitusjuna / Helsingin Kaupunginteatterin Studio Pasila-näyttämö

Kantaesitys 14.10. 2015, kesto noin 1h 40min (ei väliaikaa)

Ohjaus Lauri Maijala

Käsikirjoitus Lauri Maijala ja Sinna Virtanen

Musiikki Jussi Tuurna ja Anna-Mari Kähärä

Rooleissa : Petrus Kähkönen, Tuukka Leppänen, Janne Marja-aho, Antti Timonen, Sanna Majuri, Emilia Nyman, Tiina Peltonen ja Ursula Salo

Orkesteri : Jussi Tuurna (kapellimestari), Sara Puljula, Topi Korhonen ja Esko Grundström

 Kylläpä sään lykkäsi tälle reissulle... voisi siteerata J. Karjalaista ja Ankkurinappi-kappaletta "kun kohdattiin oli pimeää, kun erottiin oli pimeämpää..." ja siihen päälle vielä kova tuuli ja kaiken kasteleva jäätävä tihkusade. Ennen esitystä nautittu palanen porkkanakakkua lämmitti mieltä hetken ja sitten saliin.

 Istuin neljännessä rivissä ja prologi jyräsi päälle heti kuin yleinen syyttäjä. Valot vilkkuivat suoraan päin näköä, jotenkin tuntui että tässä metelissä halkeaa kohta korvat. Kyyti oli siis kovin kylmää aluksi ja mielessäni liikkui kaksi sanaa "en tykkää". Mutta kas, sitten biisissä mainittiin yllättäen pitkät kalsarit ja johan nousi meikälikalla hymy huulille ja aloin hiljalleen lämmetä mukaan kyyditettäväksi. Viekää te, mie vikisen!

 Täytyypä muuten erikseen mainita, että Kummitusjuna ei olekaan mikään tavanomainen musiikkipläjäys. Tai mistäs minä tiedän muiden musikaalien syntyhistoriasta ja hautomisajoista sen enempiä, mutta käsiohjelmaa lukiessani kulmakarvani kohosivat hämmästyksestä ja yllätyksestä. Kaikki nimittäin alkoi Jussi Tuurnalle soitetusta puhelusta jo vuonna 2009, ja pian syntyi neljän naisen ja neljän miehen esiintyjäryhmä Ochetti. Yhteiseksi päämääräksi muodostui uuden kotimaisen musikaalin kantaesitys, jonka materiaali on ollut osittain valmiina jo muutaman vuoden ajan. Aikataulujen kanssa puljatessa tietysti menee aikaa, sehän on selvä, mutta niin se vaan Kummitusjuna putkahti tunnelista ulos ja näki päivänvalon lokakuun puolivälissä. Ihailtavaa pitkäjänteisyyttä  koko porukalta ja osoitus siitä, että hyvää kannattaa odottaa. Itselleni yllätys oli se, että tämä oli näinkin pitkän prosessin tulos.

Musikaalissa matkataan metrojunan kyydissä Mellunmäestä Ruoholahteen. (Tämä olikin muuten kuluvalta vuodelta jo toinen metroon sijoittuva juttuni, alkuvuodesta Teatteri Tuike tarjosi aistikauhuteatteria Viimeisen vuoron matkassa.) Jokaisella pysäkillä sitten sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, joka vuorotellen huvittaa, kauhistuttaa, liikuttaa, hämmentää ja kaikkea sekaisin. Itse olen metrolla suhannut lähinnä Kamppi-Hakaniemi - väliä, joten kauhean kokenut metromatkustaja en ole. Kerran olen käynyt ihan Ruoholahdessa ja kerran Kalasatamassa ja Sörnäisissä (ja kaikkiin olen yllättäen mennyt jonkun teatterijutun vuoksi...) Paikallisväestölle aukeni metrokartasto varmasti eri tavalla kuin kaltaiselleni noviisille, enkä valitettavasti muista enää mitä missäkin tapahtui. Poikkeuksiakin tietysti mahtuu mukaan...

Tiina Peltonen ja Antti Timonen / (c) Jori Grönroos, HKT

 Mellunmäessä herttainen mummeli (Sanna Majuri) pyydysteli lumihiutaleita ja lopulta jäätyi lumikasan alle. Kontulassa eteemme saapui alushoususillaan ostarin mysteerimies (Janne Marja-aho) vääntelemään ilmapalloista eläinhahmoja ja tyyppi oli sen verran hillitön näky, että Putouksen sketsihahmokisassa olisi pärjätty suhteellisen pitkälle sillä habituksella ja puheilla. Viimeistään siinä vaiheessa alun "en tykkää" oli mielessäni muuttunut "jestas että tykkäänkin tästä menosta"-ajatukseksi. Siilitiellä siili meni reippain elkein lypsylle ja heikostihan siinä kävi. Eipä käynyt kovin hyvin citykanillekaan, joka tuli raiskatuksi sekä edestä että takaa. Jotenkin absurdismin huippua edusti se, miten ryhmä kuusia ja käpyjä ja mustikoita ja härskejä poliisisetiä tanssi iloisena piirileikkiä ja rallatti "kuolema aiheuttaa ensin hämmennystä". Nukenkaltaiset hahmot liikuttelivat niveliään, aavemaiset kaksostytöt laulelivat tasaisen varmaan tahtiin taustalla. Yksi herra oli pistänyt morsiamensa pakastimeen. Jääkaapit ja mikroaaltouunit rallattivat iloisina ja komeasti. Jostain tuli mieleeni KOM-teatterin Sattumia, myös Q-teatterin parinkin näytelmän omituiset käänteet käväisivät mielessäni.

(c) Jori Grönroos, HKT

 Parhaiten taisi jäädä mieleeni visiitti eläintarhaan, jossa nainen (tyrmäävän upeaääninen Emilia Nyman) luuli kesyttäneensä pedon (Tuukka Leppänen, huh huh) ja astui varoen tämän häkkiin. Huonostihan siinäkin kävi, ja Tiikeri livahti kylille saalistamaan avoimesta ovesta. Olkaapas varuillaan, tosin kyllä sen pedon edessä lankeaisi allekirjoittanutkin helpoksi saaliiksi...

 Ulosheitetty joulukuusi lähti käsi kädessä kävyn kanssa kävelylle, kokouksessa syntyi paljon käsittämätöntä puhetta (tosin kuulin oman nimeni mainittavan ainakin kerran siellä sattumalta) ja paljon paperisilppua, yksinäinen hiihtäjä veteli perinteisellä tyylillä viimeisen matkansa kannustusjoukkojen hurratessa. Tunnelmat vaihtelivat aika vahvasti, tämän nimi olisi hyvin voinut olla myös vaikkapa Vuoristorata?

 Espooseen yritettiin päästä, mutta eihän se onnistunut kun ei siellä ole mitään metroa! Hitto soikoon! Olisin viihtynyt kyydissä pidempäänkin. Sama reitti takaisinpäin?

 Mahtava, monipuolinen, taitava orkesteri, (etenkin Sara Puljulaa lyömäsoittimineen seurailin erityisen tarkasti)! Erikoisia, haastavia biisejä! Yllätyksiä, ahaa-elämyksiä, kekseliästä meininkiä! Upeat, omaääniset ja persoonalliset laulajat! Kaikessa karmaisevuudessaan ja välillä hyvän maun rajoilla häilyvä kokonaisuus, joka omalla kohdallani kallistui yhdeksi tämän vuoden ilahduttavimmista musikaaleista. Pointsit Helsingin Kaupunginteatterille ohjelmistovalinnasta ehdottomasti, mustaa huumoria saisi olla laajemminkin katsottavana.

 Samanlaisen Mordorin säätilan läpi talsin Pasilan asemalle ja lauleskelin mielessäni "siilin lapset piiperoiset paaperoiset palleeerooiiiseeet" ja taatusti hymy huulillani, vastaantulijat ihmettelivät varmaan, että onpas siinäkin taas yksi omituinen hiihtäjä.

 (näin esityksen pressilipulla)

Ostarin mysteerimies (c) Jori Grönroos, HKT