Kurjat / Kaarina-teatteri

Kurjat / Kaarina-Teatteri

Ensi-ilta 11.3. 2016, kesto noin 3h 15min (väliaikoineen)

Alkuperäisteos Victor Hugo

Näytelmädramaturgia ja ohjaus Minna-Stiina Saaristo-Vellinki
Lavastus Niina Suvitie
Pukusuunnittelu Anniina Kuula
Maskeeraus, peruukit ja kampaukset Marika Torvinen
Musiikin sävellys ja sovitus Jouni Oksala
Äänentoisto Martti Lappi ja Jouni Oksala
Valosuunnittelu Taina Möysä ja Ville Salminen

Rooleissa : Pentti Kallio, Hannu Pajunen, Merita Seppälä, Pinja Vellinki, Lilja Vellinki, Johanna Suokas, Leevi Flinkman, Vili Hokkanen, Jarmo Kujala, Irja Tiikkainen, Jarmo Selin, Jarmo Suokas, Kari Päiviö, Tuula Walden, Helena Virtanen, Petri Aulin, Jarno Huhtala, Risto Nurmio, Tom Flinkman, Niina Laine, Ronja Raittio, Alma Pajunen, Kari Rantanen, Erica Selin, Tuula Tyry, Minna Huhtala, Johanna Suokas, Mari Backman, Kristiina Koljonen, Irja Tiikkainen, Auri Leino, Kristiina Raittio, Nelli Hautala ja Fiona Syrén

 Teatterireissuni ovat yleensä hyvin koordinoituja tyyliin paikasta A paikkaan B ja samaa reittiä kotiin, junalla tai bussilla. Silloin kun on auto ja kuski käytössä, saattaa matkaan tulla pari muuttujaakin. Torstain olimme viettäneet Turussa, ja perjantaina kolunneet jalat puhki museoita pitkin Aurajoen vartta. Iltapäivällä olimme jo valmista kamaa kotiin, mutta kun olisi vielä varaus Kaarina-teatteriin ja ei käynyt kyllä mielessäkään, että jättäisimme sen väliin ja ajaisimme suorinta tietä kotiin. Emme keksineet mitään ajantappokonstejakaan enää (kun ostereitakin tuli maisteltua Kauppahallissa), joten ajelimme navigaattorin avulla Kaarina-teatteriin, ja perille päästyämme tuli huomattua, että olemme ajelleet mökkireissulla useampaankin otteeseen kyseisen paikan ohi... Kello oli vasta viisi iltapäivällä, joten minä otin reilun tunnin torkut autossa, ja isäntä teki ties mitä sillä aikaa. Kuuden jälkeen nousi kyllä hetkeksi kylmä hiki otsalle, kun huomasin pihalla mainostettavan vain Homo!-musikaalia... Olimmeko nyt sitten kuitenkin tulleet paikalle vääränä päivänä? No, alkujärkytyksen jälkeen tajusin, että Kurjat esitetään Kaarina-teatterissa (niin kuin pitikin) ja Homo nähdään samaan aikaan viereisessä talossa, Kaarinan Nuorisoteatterissa! Kaikenlaista sitä oppii... (kuten myös sitten sen, että paluumatka kaatosateessa oli myös varsin mielenkiintoinen, kun navigaattori meinasi lähteä ohjaamaan meitä kotiin Naantalin kautta).

 Kun mainitaan Victor Hugon Kurjat (Les Misérables, ilmestynyt 1862), käsi ylös kenellä lähtee välittömästi soimaan jokin kuuluisan ja suositun musikaalin kappaleista? Täällä sitä kirjoitetaan yhdellä kädellä, toinen käsi ilmassa ja jostain syystä nyrkissä, koska barrikadeille pitää päästä. Kaarina-teatterin versio lienee ainutlaatuinen maailmassakin, sillä kyseessä on puhedraama, ja vaikka musikaaliversiostakin kovasti pidän, juuri tämä näytelmäaspekti nosti minun mielenkiintoni korkealle ja sai minut varaamaan liput sopivaan ajankohtaan.

Barrikadeilla 

 Perusjuoni lyhykäisesti : Muinoin vaivaisen leipäpalan varastanut ja sen vuoksi vankilaan joutunut "erittäin vaarallinen vanki" Jean Valjean (Pentti Kallio) vapautuu, kohtaa hyväsydämisen piispan (Kari Päiviö) ja virkaintoisen poliisikomisario Javertin (Hannu Pajunen), jonka kanssa alkaa melkoinen kissa ja hiiri -leikki, joka monelle on tarinasta Se Juttu. Jean Valjean aloittaa kaiken puhtaalta pöydältä ja kohoaa arvostettuun asemaan toisen henkilöllisyyden turvin. Myöhemmin herttainen Fantine (Merita Seppälä) joutuu vaikeiden ratkaisujen eteen ja neidon syöksykierre alkaa. Fantinen pieni suloinen tytär Cosette (aluksi Pinja Vellinki) on kapakoitsijapariskunta Thénardierin (Niina Laine ja Kari Rantanen) kaikkea muuta kuin hellässä hoivassa, ja Fantine lähettää ahneelle pariskunnalle rahaa tyttöä varten. Mikään ei riitä ja ahneudella ei ole rajoja. Jean Valjean on osasyyllinen Fantinen ahdinkoon, ja sairasvuoteella mies lupautuu huolehtimaan Cosettesta kuin omasta lapsestaan. Näin tapahtuukin, hän hakee Cosetten pois. Aika kuluu, Cosettesta on kasvanut kaunis nuori nainen. Pariisissa opiskelijoiden kapinahenki alkaa hiljalleen kohota ja pian joukkoja kootaan ja barrikadeille noustaan. Marius (Vili Hokkanen) ja Cosette (Johanna Suokas) kohtaavat torivilinässä, ja se on rakkautta ensisilmäyksellä (tässä vielä korostetun överiyden ja glittersateen siivittämänä). Kaiken keskellä ammattiylpeydestään viimeiseen asti tiukasti kiinnipitävä Javert yrittää saada Jean Valjeanin käsiinsä, ja tämä taas kuulee, että toisaalla on vuosikausia pakoillut Jean Valjean viimeinkin saatu kiinni ja väärää miestä ollaan tuomitsemassa. Tieto on oikealle Jean Valjeanille liikaa, on aika lopettaa pakoilu, tunnustaa kaikki ja saada vihdoin rauha. Miten käy barrikadeilla? Saavatko Marius ja Cosette toisensa? Mitä tekee Javert?

Jean Valjean (Pentti Kallio) ja Javert (Hannu Pajunen) 

 Minä en ole mikään Les Mis-tietäjä, vaikkakin olen nähnyt pari leffaversiota (normi-ja musikaali) ja parikin eri teatteriversiota musikaalista (Helsingin Kaupunginteatteri sekä tuoreimpana Tampereen Teatteri, joista jälkimmäinen pariin otteeseen). Olen selvillä peruskuviosta tyyliin kuka, mitä, missä ja miksi, mutta sen syvempiä tulkintoja en ole lähtenyt hahmoista tai tapahtumista kehittelemään. Sanoisin, että asteikolla perusteatterikatsojan jatko-opinnot suoritettu tästä aiheesta, ja tästä lähinnä kiitos valveutuneemmille bloggaajakollegoilleni. Kurjat-kirjaa en myöskään ole lukenut. Koin sitten äärimmäisen suurta tyydytystä siitä, että nimenomaan tämä versio tarjosi mielenkiintoista lisätietoa eri hahmojen ja tapahtumien taustoihin liittyen. Lavalla nähtiin mm. kohtaus, missä raskaana ollut Fantine tulee häikäilettömällä tavalla jätetyksi ja miten hän päätyy viemään Cosetten Thénardierien ihastuttavalta perheidylliltä näyttävään huomaan. Selvisi myös, kuka oli Mariuksen isä ja kasvatti-isä, ja miten ukko Thénardier häneen liittyy. Kenen poika on Gavroche? Mitä puuhaavat Grantaire, Enjolras ja Courfeyrac silloin, kun eivät ole barrikadeilla? Sydämestä otti, kun Jean Valjean esitti haastavia kysymyksiä nunnalle. Mitä tapahtui miehelle, jonka JV pelasti kaatuneiden vankkureiden alta? Miksi Éponine niin kovasti Mariuksen perässä juoksi, ja oliko Mariuksen ja Cosetten rakkaus pelkkää silmiintuijottelua ja sydämenkuvien singahtelua ilmassa? Ei, se oli paljon muutakin.

Akka Thénardier (Niina Laine) ja Cosette (Pinja Vellinki) 

 Reilu kolmituntinen vierähti todella nopeasti ja täytyy todeta, että hyvin hyvin harvoin olen nauttinut näin paljon ihan jokaisesta pienestäkin hetkestä, mitä katsomosta koin. Olisin ollut valmis katsomaan koko spektaakkelin vaikka heti uudestaan. Odotukseni olivat korkealla, ja ne kyllä ylitettiin potenssiin kymmenen. Heti alussa kun Jean Valjean astuu ovesta vapautumisensa jälkeen, seisoo selkä suorana ja katse vakaana ja esittelee itsensä, olin myyty. Siinä on kunnian mies, esikuva. Ottakaamme hänestä mallia, ja tämän miehen ei totisesti tarvitse laulaa yhtään mitään.

 Vaikuttunein mielin muistelen mm. pitkää kohtausta, jossa Mariuksen kasvatti-isä herra Gillenormand (Jarmo Kujala) istuu tuolissaan ja odottaa ja odottaa. Kuolemaisillaan oleva Fantine kohoaa vielä innoissaan sängyllä, kun taustalla kuulee Cosetten äänen sanovan "äiti", vaikka sanat lausuttiin pakon edessä häijylle akka Thénardierille. Kaikki kohtaukset, jossa ahneuden ja pahuuden perikuva ukko Thénardier on lavalla. Tuonkaltainen tyyppi tulisi helposti painajaisiin! Mikä laskelmoitu kylmyys miehestä huokuikaan, huh sentään. Luostarissa tapahtuva kohtaus, jossa Jean Valjean kyselee sisar Simpliceltä (Minna Huhtala) neuvoja vaikean paikan edessä ja sisaren vastaus tähän. JV pieni Cosette sylissään pakenemassa niin ukko Thénardieriä kuin Javertia joukkoineen. Mies oli aina askeleen edellä, mutta parin ollessa vielä lavalla kuului kaukaa jo askelia ja Javertin hatun valtava varjo ilmestyi seinään. Sydämeni oli pysähtyä ja teki mieli huutaa "Voi juoskaa, he ovat jo lähellä!" Humalaisen ärsyttävän Grantairen (Jarmo Suokas) heiluminen ja uhoaminen, ja sitten silmät kyynelissä tärkeän lauseen sanominen barrikadeilla oleville naisille. Laukausten äänet, osumat, henkilöiden kääntyminen ja polvilleen notkahtaminen yksi kerrallaan. Javertin viimeinen katse, ja poistuminen ovesta!? Niin täydellisen hienoa, että vaikea pistää tunnelmiani sanoiksi! Olin koko ajan suuren teatterielämyksen äärellä.

Ukko Thénardier (Kari Rantanen) 

 Kiittäisin ihan jokaista yksitellen jos voisin, mutta kyllä minuun kolahti varsinaisista roolisuorituksista eniten sankarinviitan harteiltaan riisunut Jean Valjean (Pentti Kallio), hyytävä ukko Thénardier (Kari Rantanen), josta kaikenlainen hupi oli todella kaukana, liikuttavan suloinen pikku-Cosette (Pinja Vellinki), anttilitjamaisesti artikuloiva tiukkapipoinen Javert (Hannu Pajunen) sekä yllättäen Courfeyrac (Petri Aulin), josta tuli jotenkin mieleeni suuri suosikkinäyttelijäni Sauli Suonpää, ja tätä mielikuvaa en saanut päästäni sitten millään. Katse siis seurasi häntä koko ajan, missä sitten liikkuikin. Yksi oli kuitenkin vielä ylitse muiden, ja hän on Fantinen riipaisevassa roolissa nähty Merita Seppälä. Kerrassaan huikea roolisuoritus ja miten ilmeikkäät, herkät kasvot!

Fantine (Merita Seppälä) 

 Pidinkö siis tästä Kurjat-näytelmästä? Voi, pidin! Vaikutuin ja liikutuin kyyneliin asti useamman kerran. Lavastus, puvustus, musiikki, valot, äänet, ohjaus - kaikki aivan nappiin! Esitys meni että heilahti tämän kevään Top 5:n joukkoon, ja olen sentään nähnyt jo liki 60 eri esitystä. Ehdottomasti kevätkauteni positiivisin yllätys, täydellinen musta hevonen ja kulttuuriteko!

Esityskuvat (c) Mika Nurmi Photography

ps. missään ei mainittu, mikä onkaan Jean Valjeanin vankinumero...

(näin esityksen kutsuvieraana, kiitos kutsusta Kaarina-teatterille ja harmi, että ehdin vasta esityskaaren loppukaarteessa paikalle)

Portto, Grantaire, Marius, Enjolras ja Courfeyrac