Ensi-ilta 12.11. 2015, kesto noin 2h (väliaikoineen)
Teksti Carlo Collodi
Sovitus ja ohjaus Juha Kukkonen
Lavastus Janne Siltavuori
Puvustus Niina Pasanen
Valosuunnittelu Harri Peltonen
Äänisuunnittelu ja musiikki Kai Poutanen
Laulujen sävellys Anni-Maija Koskinen
Rooleissa : Aleksi Holkko, Liisa Loponen, Ritva Sorvali, Sirja Sauros, Jori Halttunen, Jari-Pekka Rautiainen, Timo Välisaari ja Aarre Reijula
Sanonta "parempi myöhään kuin ei milloinkaan" pätee taas tähänkin näytelmään, sillä katsomaan tätä ehdin vasta viimeisellä esitysviikolla. Siellä sitä istuttiin tiistain aamupäivänäytöksessä bloggaajakollegani Katrin kanssa kera muutamankin koululuokan, keski-ikä oli siinä näytöksessä teini-iän hujakoilla. Ja kerran vain silmiini osui älypuhelimen kajastusta, eli ihme on tapahtunut mitä koululaiskatsojiin tulee! Esitys taisi olla mieluisaa laatua, kun ei edes joudettu tsekkaamaan keskenkaiken viestejä tai paljonko kello mahdollisesti on.
Carlo Collodin Pinokkio on minulle tarinana varsin tuttu, sillä Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri teki siitä oman versionsa viime syksynä, ja siinä tarinassa nukkehahmot ja "ihmishahmot" kulkivat käsikynkkää hienosti. Odotin tästä Lahden versiosta hiukan erilaista tulkintaa, ja sitä sitten kyllä sainkin täyslaidallisen.
Pinokkio ja Satu Sirkka (c) Johannes Wilenius |
Kertojahahmona toimii tietysti hauskasti sirittävä Satu Sirkka (Sirja Sauros), ja varsinkin tykästyin piskuiseen vaaksanmittaiseen sirkkaseen, joka ilmestyi pöydälle tarinoimaan tämän tästä. Sirkan vuoksi nousi kyyneleetkin silmiin yhdessä kohtauksessa. Sirkkahan toimii Pinokkion (Aleksi Holkko) omatuntona, mutta aina ei pysy käänteissään nopean pojan vauhdissa mukana.
Työtön puuseppä Gepetto (Jori Halttunen) löytää puupölkyn, josta saisi lämmikettä polttopuun muodossa. Henkistäkin lämmikettä ihminen kaipaa, ja niin yksinäinen mies veistelee pölkystä pojan, jolle antaa nimeksi Pinokkio. Ripaus taikaa, ja puinen kaveri herää eloon, oikoilee hienosti niveliään, kaatuilee ja kävelemään opittuaan karkaa aika nopsaan omille teilleen. Siinä vaiheessa hokasin, että taidetaan liikkua nykyajassa, kun Pinokkio kiipeilee sähköaitojen yli ja ns. parempi väki hyvin halveksuvasti kommentoi kaupungin huonommalta alueelta väärälle tontille eksynyttä poikaa.
Pinokkiolla on kova hinku olla oikea ja kunnon poika, ja sille tielle Satu Sirkka häntä opastaa. Tarvittaisiin aitoja tunteita, jotta tässä onnistuttaisiin. Hiljalleen eri tunnetiloja alkaakin kertymään, ja opintielle pitäisi vielä lähteä. Gepetto myy takkinsa, jotta poika saisi Aapisen, ja kirja kainalossaan hän innoissaan matkaa kohti koulua. Pahaksi onneksi samalla reissulla vastaan tulee luihu kaksikko, Kissa (Timo Välisaari) ja Kettu (Jari-Pekka Rautiainen), jotka huomaavat naiivissa pojassa hyväksikäytön mahdollisuudet. Tämä kun uskoo kaikista hyvää, ja on näemmä varsin vietävissä. Kouluunmenot jää, ja Pinokkio löytää itsensä Madame Buttinin (Ritva Sorvali) nukketeatterista ensin katsomosta ja sitten myös lavalta. Saamme nähdä nukkeversion Romeon ja Julian tarinasta, ja useinhan käy niin, että lempi leimahtaa näyttämöllä... Niin tässäkin tapauksessa, kun Pulcinella (Liisa Loponen) ja Pinokkio pihkaantuvat.
Kissa, Pinokkio ja Kettu (c) Johannes Wilenius |
Seuraavaksi luvassa lisää Kissan ja Ketun järjestämää vehkeilyä ihmeiden pellon ja rahapuun muodossa, hirttäjäiset, väliaika, uusi alku ja kouluunkin asti päästiin. Siinä vaiheessa putosin vähän kärryiltä, ja meno äityi varsin absurdiksi hetkittäin. Oli "hei maaan"-hokevaa rastatukkaista koulukaveria, joka johdatteli Pinokkion maahan, jossa ei ole suruja ja siellä voi olla täysin vapaa. Kuten arvata saattaa, pieleen meni sekin reissu. Aaseiksi muuttuivat ihan kaikki. En ollut tässä vaiheessa ihan varma, olenko enää kartalla. Tuntui, että liikuttiin täysin toisessa aikatasossa. Välillä nähtiin Pulcinellan tyylinen neito laulamassa Tommy Tabermannin runoon sävellettyä laulua, ja tämä toistui useampaankin kertaan (ehkä hitusen liikaakin mielestäni). Kuvioihin tuli mukaan haltioita sekä upea merihirviö, jonka koko yllätti meidät täysin. Olisipa saanut samaan kohtaukseen pienen sirkan ja tuon hirviön!
Haltia ja Pinokkio (c) Johannes Wilenius |
Varsin opettavainen tarinahan tämä oli, ja esiin nousi monenlaisia teemoja matkan varrella. Loppulaulusta jäi mieleeni päällimmäiseksi se, että kunpa kohtaisi (ja myös itsekin käyttäisi) elämänsä varrella enemmän olkapäitä kuin kyynärpäitä. Erikoinen, värikäs hahmokavalkadi oli myös mieleeni, varsinkin Ritva Sorvalin liikuttuessaan vienosti aivasteleva Madame Buttini oli mainio tapaus. Teatterin taikaakin oli rutkasti ilmassa. Miten kummassa Pinokkion jalat syttyivät tuosta noin tuleen, miten pikkuinen sirkka oikein liikkui, miten Pinokkio toi olla kahdessa paikassa samaan aikaan ja muita kummallisuuksia. Huumoriakin tarjoiltiin välillä oikein isolla kauhalla, koululaisilla ainakin oli hauskaa ja vieressämme istunut poika ei meinannut naurultaan penkillä pysyä.
Mukavaa, että ehdin tätä katsomaan! Pari esitystä enää jäljellä.
(näin esityksen pressilipulla)
(c) Johannes Wilenius |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).