maanantai 8. tammikuuta 2018

Haastattelussa Paavo Kääriäinen

 Paavo Kääriäisen tapasin Kahvila Oskarissa Lahdessa syyskuun loppupuolella 2017.

Vuonna 1990 syntynyt Paavo on horoskoopiltaan leijona. ”Mä oon syntynyt Vieremällä, mutta miellän itseni siilinjärveläiseksi. Siilinjärvi sijaitsee Pohjois-Savossa, 25 km Kuopiosta pohjoiseen. Kuopiossa oon käynyt kaikki kouluni, ensimmäiset yhdeksän vuotta Kuopion Steiner-koulua ja sitten oon kirjoittanut ylioppilaaksi Kuopion Yhteiskoulun Musiikkilukiosta vuonna 2009. Lisäksi mä oon asunut alle kouluikäisenä kolme vuotta Saksassa, täällä Lahdessa asuin kansanopistossa opiskellessani vuoden ja Tampereella Nätyn aikoihin useamman vuoden. Tällä hetkellä asun Helsingissä.”

Paavon ja Tallen yhteiskuva 

Mitä harrastat? ”Ruuanlaitosta tykkään ihan hirveästi, se on mun tapani rentoutua. Bravuureitani on erilaiset risotot ja lisäksi kokkaan mielelläni aasiasävytteisiä ruokia. Liikuntaharrastukset ja vastaavat yhdistyy hirveän herkästi työhön, niitä on tehtävä jotta jaksaa tässä ammatissa. Etenkin jooga on mulle tärkeä laji. Jos on vähänkin enemmän aikaa, niin matkustaminen on mun intohimoni myös. Oon lentokonefriikki!”

Mitenkäs soittotaito? ”Pianoa oon soittanut 8-vuotiaasta, soitin aktiivisesti lukion loppuun asti. Nyt soitan omaksi ilokseni ja tarvittaessa lavallakin, esimerkiksi näytelmässä ”Orkesteri – The Everlast” mä soitin lopussa kosketinsoittimia.”

Mitkä asiat ovat sydäntäsi lähellä? ”Ystävät, perhe, parisuhde, ruoka, matkustaminen. Vastasin nyt näin luettelonomaisesti, nää asiat nousivat ensimmäisenä pintaan.”

Mitkä ovat omasta mielestäsi sinun ammatilliset vahvuutesi? Tai mikä ettei muutenkin? ”Mä koen olevani aika fyysinen näyttelijä. Vaikka en olekaan tanssia sinänsä harrastanut mitenkään ohjatusti, mä koen että tanssi ja liike yleensäkin on ollut mulle luonteva ilmaisumuoto. Nykyään koen myös olevani aika rohkea kokeilemaan ja tarjoamaan erilaisia asioita lavalla, uskallan mennä rohkeasti päin puuta. Oon myös aika musikaalinen.”

Entä onko sinulla jotain erityistaitoja/kikkoja? ”Pohjois-Savon murre! Oon entinen kilpauimari, sitä taitoa ei kyllä usein pääse varmaankaan lavalla toteuttamaan… Bilekikkoja? Niissä mä tanssin, ja tarvitaan tilaa ja paljon! Jos on vielä koroke, niin aina paranee!” Paavo innostuu.

Käytkö karaokea laulamassa koskaan? ”Käyn, oon innostunut siitä hiljattain! Ollaan parin kaverin kanssa harrastettu kamikaze-karaokea, eli laitetaan toisillemme vaan biisejä menemään. Ensimmäisen biisin saa valita itse, mutta sen jälkeen voi tulla (ja tuleekin) ihan mitä tahansa. Mun karaokebravuurini on Kake Randelinin ”Tilipäivä koittaa”. Se toimii aina. Hmmm, erikoisin veto taas puolestaan lienee ”Gangnam Style”, koreaksi tanssikuvioineen päivineen.”

Mikä olisi sellainen taito, minkä haluaisit osata? ”Mä haluaisin oppia soittamaan paremmin kitaraa, se olisi käytännöllinen taito. Jonglööraamaan haluaisin oppia kunnolla myös. Ja suoraan hypystä spagaatin!”

Mikä on ollut toistaiseksi haastavin työsi? ”Nätyn kakkoskurssilla me tehtiin ”Tohvelisankarin rouva” mandariinikiinaksi, siinä riitti haastetta monellakin tasolla. Aikataulu oli tiukka ja täysin uusi aluevaltaus muutenkin, mutta olihan se mielettömän antoisa kokemus. Parhaillaan harjoittelemme ”Täällä Pohjantähden alla”-näytelmiä, ja nekin ovat tietyllä tavalla haasteellisia. Tulossa on todella fyysistä menoa, me kaikki näyttelijät olemme koko sen kolme tuntia lavalla. Intensiteetti on pidettävä yllä kaiken aikaa, mikä on toki iso rikkaus myös. Niin, ja parhaillaan pyörivä ”Love Me Tender” on siinä mielessä haastava, että kyseessä on ensimmäinen musikaaliroolini. Nätyllä tuli aikoinaan tehtyä lastenmusikaalia, mutta nyt ollaan ison talon lavalla laulamassa.” (huom. Täällä Pohjantähden alla I ja II parhaillaan Lahden Kaupunginteatterin ohjelmistossa.)

Pohjantähteä, Paavo tuolilla oikealla (c) Robert Seger 

Onko suvussasi muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Pikkuveljeni on muusikko, mutta mä oon kyllä suvun ”musta lammas”. Äitini on sairaanhoitaja ja isäni on yksityisyrittäjä, isoveljeni on puuartesaani. Harrastajateatteritaustaakaan ei löydy keneltäkään, eli mä oon ainut teatterialalla oleva.”

Mistäs tämä homma sinulla sitten lähti? ”Steiner-koulusta sain varmaankin jonkinlaisen kimmokkeen. 8-luokalla tehtiin Shakespearen ”Loppiaisaatto” ja sisälläni syttyi liekki heti. Siitä produktiosta lähtien olen halunnut näyttelijäksi, eikä intoni missään vaiheessa laantunut. Joskus leikittelin ajatuksella, että pyrkisin sittenkin jollekin muulle alalle, mutta samoille raiteille palattiin kuitenkin. Mietin esimerkiksi lentäjän ammattia tai kieliopintoja.”

”Lukioaikoinani olin nuorten teatteriryhmässä ja lisäksi lukion omissa produktioissa. Olin myös parina kesänä kesäteatterissa mukana, ja sitten tulin tänne Lahteen kansanopistoon yhden välivuoden jälkeen. Kansanopistovuoteni päätteeksi pääsin Nätylle, kolmannella hakukerralla. Valmistuin viime keväänä, 2016.”

Mikä oli kirjallisen lopputyösi aiheena? ”Se oli ”Kanssanäytteleminen”. Kirjoitin siitä, että teatterintekeminen on mun mielestäni yhteispeliä ja että mun tärkein tehtäväni lavalla on saada kanssanäyttelijäni näyttämään mahdollisimman hyvältä – ja toisinpäin. Kirjoitin toisten tukemisesta ja omasta egokeskeisyydestä luopumisesta. Aina pitäisi mennä taide edellä.”

”Nätyllähän meillä ei ole varsinaista taiteellista lopputyötä, mutta mä tein mun työharjoitteluni (jota itse pidän taiteellisena lopputyönäni) Kansallisteatterissa ”Nummisuutarit”-näytelmässä.”

Miksi olet näyttelijä? ”Jaahas!” Paavo tokaisee.

Tässä kohtaa tulee yleensä aina huokaus ja/tai jaahas/noniin -kommentti. ”Heheh. Tää on paras työ mitä mä tiedän! Vaikka välillä tuntuisikin siltä, ettei teatterilla ole mitään vaikutusta , niin mä haluan uskoa siihen, että teatteri tulee aina tarjoamaan edes pienen pakohetken arjesta tai muistutuksen maailman vääryyksistä. Tavallaan siis muistuttaa ympäröivästä maailmasta tai auttaa unohtamaan ympäröivän maailman. Vaikkei vääryyksiä konkreettisesti omalla toiminnallaan voisikaan poistaa, ajatusten herättely ja tiedostaminen on myös tärkeää. Teatteri voi koskettaa tavalla, johon pelkät sanat ei välttämättä yllä. Jos saa kosketettua katsojaa, siinä on jo tarpeeksi hyvä syy tehdä tätä työtä. Siksi olen näyttelijä! Ja lisäksi täähän on tosi kivaa! On ihanaa leikkiä lavalla ihmisten kanssa. Rakastan myös sitä lapsekasta puolta tässä hommassa”, myhäilee Paavo.

”Meillähän on myös Tarinateatteri Vox. Onko miten tuttu formaatti? Siinä on neljä näyttelijää, muusikko ja ohjaaja, ja yleisöstä kerrotaan tarinoita, joita me sitten lavalla näytellään erilaisilla tekniikoilla. Tuossa jotenkin ollaan erityisellä tavalla teatterintekemisen ytimessä, ja jonkun toisen ihmisen palveluksessa. Hän kertoo oman tarinansa, minkä tahansa kokemuksen omasta elämästään ja me sitten näytellään se eteen. Se voi olla hyvin terapeuttista, vaikkei olekaan terapiaa. Se on keino ulkoistaa omia asioitaan ja nähdä niitä kenties uudessa valossa. Siinä ollaan myös hyvin voimakkaassa kontaktissa tarinan kertojan kanssa.”

Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet saanut ja mistä/keneltä se on tullut? ”Ekana tulee mieleeni se, että teatteri on ennen kaikkea ryhmäpeliä. Jokaisella on myös mahdollisuus mennä omaa raidettaan pitkin välittämättä muista, mutta tiimityötä tämä on. Jos jonkun käytännön opin mainitsen vielä, niin Hanno Eskolan opissa on oltu ja käsien pitää olla elävät. Ja lavalla pitää tietää mitä tekee ja jos ei tiedä, niin ainakin näyttelee tietävänsä. Sillä pääsee tosi pitkälle!” naurahtaa Paavo, kun huomautan hänelle siitä, että haastattelun aikana on kätensä olleet kyllä varsin eläväiset.

Onko sinulla omia ”esikuvia”, joita olet erityisesti seuraillut tai ihaillut kauemmin? ”Mä ihailen suunnattomasti kollegani Ritva Sorvalin tapaa olla lavalla, tapaa näytellä.”

Kuka olisi ”unelmiesi vasta/kanssanäyttelijä”, jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa? ”Tylsä vastaus, mutta Meryl Streep. Tai sitten Jennifer Lawrence. Heissä molemmissa on rauhallista, kaikenkattavaa karismaa ja energiaa. Ja Eddie Redmayne!”

Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton, ja mikä olisi kappale? ”Tää onkin nyt yllättävän paha! Voinko miettiä ja palataan tähän myöhemmin?” hämmentyy Paavo, ja lopulta visioimme yhteisen performanssin, jossa minä soitan kazoo-pilliä ja Paavo tanssii vieressä (ja harjoittelee spagaattia).

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Näissä ”isoissa taloissa” oon ollut ainoastaan Kansallisteatterissa ja Lahden Kaupunginteatterissa. Lisäksi oon ollut Alapitkän Nuorisoseuran Kesäteatterissa Lapinlahdella ja Siilinjärven Kesäteatterissa. Oman ryhmäni eli Suvinäyttämön kanssa teimme kesällä 2014 Suomea kiertävän produktion. Tampereen Työväen Teatterissa oon ollut mukana suuren näyttämön kurssilla.”

Mainitse muutama itsellesi tärkeä roolityö tai proggis. ”Nummisuutarit oli opillisesti kyllä tosi tärkeä, se oli samalla ensikosketukseni ammattiteatteriin. Sain valtavan määrän oppia niin lavalla olemiseen kuin koko organisaatioon, ja se oli iso matka myös itseeni persoonana ja jännittäjänä. Tämä Pohjantähti on nyt hiljalleen muodostumassa tosi tärkeäksi jutuksi myös. Koen sen todella etuoikeutettuna, että lavalla on lähes koko näyttelijäkunta ja saa samalla jotenkin inhimillisen kosketuspinnan kaikkien kanssa. Kaikki tuo yhdistettynä siihen maailmaan, jossa näyttämöllä olemme… Itse asiassa ekasta osasta puuttuu kaksi näyttelijää, tokasta osasta yksi. Tarinateatterin esitykset ovat mulle aina merkittäviä ja tärkeitä, joka kerta kun niitä pääsee tekemään.”

Nummisuutarit, Johannes Holopainen ja Paavo häätanssin pyörteissä (c) Stefan Bremer

Millaista teatteria haluaisit itse nähdä enemmän Suomessa? ”Mulle tuli nyt ekana sana ”rohkea” mieleeni. Omaleimaista, omannäköistä. Hyvintehtyä teatteria, tyylilajista riippumatta. Sellaista, joka resonoi minussa. Anteeksipyytelemätöntä, röyhkeää!” visioi Paavo, ja tarjoaa lisäksi esimerkkinä Leea Klemolan töitä.

Entä millaista teatteria haluaisit itse tehdä? ”Toivon, että Tarinateatteri säilyy elämässäni merkittävänä osana jatkossakin. Mä koen kyllä olevani edelleen aika kaikkiruokainen teatterin suhteen, nyt oon päässyt mukaan musikaalimaailmaankin – kouluaikoina tosin ihan avoimesti halveksin koko tyylilajia. Näin sitä mieli muuttuu! Mä haluaisin tehdä teatteria monipuolisesti, sillä kaikista oppii jotain uutta. Mitä monipuolisempi työnkuva, sen parempi.”

Miten selittäisit sanaparin ”teatterin taika”, vai pystyykö sitä edes selittämään? ”Teatterin taika on kokemus ja yhteys, antautumista leikille ja maailmalle, yhteys katsojan ja esiintyjän välillä. Kokemus on erilainen riippuen siitä, olenko itse katsomossa vai lavalla. Nykyään käy aika harvoin niin, että pystyn antautumaan täysillä teokselle ollessani katsomossa, ja se on kyllä sääli. Katson kaikkea vähän liian analyyttisin silmin, vaikken edes haluaisi. Sitten kun teatterin taika tapahtuu, on se kyllä ihanin kokemus maailmassa, ja yksi syy miksi olen tälle alalle lähtenyt.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Ihmiset! Oon ehkä vähän laiska tutustumaan uusiin ihmisiin työn ulkopuolella, työ kun perustuu sosiaaliseen kanssakäymiseen. Ihmisiä jos ajettelee isolla mittakaavalla, välillä kyllä tuntuu siltä, että eihän tässä ole mitään järkeä! Ihmiskunta on tuhoontuomittu ja ihan syystäkin. Sitten taas mun läheiset ihmiset inspiroi mua ihan älyttömän paljon – tekemisillään, sanomisillaan, toiminnallaan.”

Podetko ramppikuumetta tai erikoisempaa esiintymisjännitystä? ”En enää. Ensi-illat toki jännittää kovasti ja joskus koko ensi-iltaviikko saattaa olla sellainen, että miettii ”Miksi teen tätä? Voisin ihan hyvin tehdä jotain aivan muuta!” Jännitys on helpottanut ajan myötä, ja se riippuu myös vähän produktiostakin. Pientä kuplivaa virittäytymistä on ilmassa, ei sen isompaa. Yleisöstä on tullut luonnollinen osa koko tapahtumaa, sitä en osaa sellaisenaan enää jännittää. Saatan jännittää jotain yksittäistä nuottia tai tanssiaskelta.”

Orkesteri - The Everlast, Paavo takana (c) Johannes Wilenius 

Onko sinulla omia rutiineja tai rituaaleja, joita teet ennen esitystä? ”Esityksen fyysisyydestä riippuu esimerkiksi se, miten rytmitän ruokailuni pitkin päivää tai sen, kuinka paljon rasitan itseäni. Mä inhoan kiireen tunnetta ja tykkään tulla yli tuntia ennen teatterille, jotta saan kaiken valmiiksi ja pystyn keskittymään tarpeeksi kauan itse aiheeseen. Mähän myös pyörittelen fidget spinneriä… se auttaa siinä mielessä rauhoittumaan, että en tartu enää niin herkästi kännykkään ennen esitystä.”

Kerro joku legendaarinen kommellus. ”Mulle ei ole näin käynyt, mutta viikko sitten Love Me Tenderissä Anni Kajoksella alkoi vuotaa verta nenästä kesken esityksen, kesken vielä suutelukohtauksen Joel Mäkisen kanssa! Molempien naama oli ihan veressä… Tietysti on sitten näitä viimeisen esityksen källejä, joissa olen itsekin ollut osallisena ja tekijänä. Nätyn kakkosella siinä Kiina-proggiksessa oli kohtaus, jossa mulla oli saapas ja siellä paperilappu, jossa oli testamentti. Mettäsen Ellan piti ottaa se lappu, jossa oli kiinaksi hänen repliikkinsä, jota hän ei koskaan opetellut ulkoa. Mä kirjoitin sen lapun aina Ellalle valmiiksi. Viimeiseen esitykseen etsin sitten netistä kuvan Pohjois-Korean entisestä diktaattorista Kim Jong-ilistä, hän istui pelkissä alushousuissa tuolilla. Ella putosi aika tavalla, mutta naamioi sen aika taitavasti itkuksi. Mullakin oli naurussa pitelemistä siinä vieressä. Ella on luvannut kostaa ja onkin yrittänyt sitä pari kertaa, mutta vielä ei ole onnistunut. Ai niin, ja sainhan mä Nummisuutareiden ensi-illan alla lipputangosta silmääni! Hirviniemen Akun kanssa siinä taisteltiin lipputangosta, onneksi ei käynyt pahemmin.”

Kerro joku hyvä muisto. ”Viime vuonna pääsin käymään ensimmäistä kertaa Australiassa, anoppini asuu siellä. Rakastuin siihen maahan aivan täysin. Mulla oli kaksi tavoitetta sillä reissulla – halusin nähdä valliriutan ja koalan. Anoppini asuu yhdellä saarella, jossa asustelee maailman pohjoisin koalaväestö. Oltiin etsitty niitä otuksia eikä näkynyt yhtään, ja yhtenä päivänä kävelimme tietyllä kävelyreitillä eikä mennyt kauaakaan, kun huomasin puussa istuvan nukkuvan koalan! Luulin sitä ensin kiveksi, mutta mitä ihmettä tekee kivi puussa? Se oli hieno hetki, melkein itketti. Koko reissu oli muutenkin upea kokemus!”

Tulevia roolejasi? ”No, nyt on nämä Pohjantähdet tulossa ja niissä mulla on useampikin rooli. Mullahan loppuu kiinnitys Lahdessa, ja ensi syksyllä menen Helsingin Kaupunginteatteriin, mutta ei siitä vielä sen enempiä.”

Onko sinulla mottoa? ”Asioilla on tapana järjestyä.”

Mitä sanoisit nuorelle itsellesi? ”Ei ole kiire mihinkään! Kaikella on aikansa ja paikkansa. Yritän hokea sitä itselleni muutenkin. Oon ollut aika kova suorittaja, oon nyt päässyt siitä hiljalleen eroon. Sanoisin lisäksi, että seuraa rohkeasti valitsemaasi tietä”, tuumaa Paavo ja ykskaks tulee mieleen sekin, että hän on intohimoinen pesäpallonseuraaja. Mistä lie tuli tässä vaiheessa mieleen…

Love me tender-musikaalista (c) Aki Loponen 

Osaatko imitoida ketään? ”Tarvittaessa varmaan kyllä, mutta en ole liiemmin harrastanut. Nätyn ykkösellä mua pyydettiin imitoimaan Sauli Niinistöä ja se meni kuulemma ihan hyvin. Mitään vakkarihahmoa mulla ei ole, vielä.”

Mikä sarjakuvahahmo tai muu fiktiivinen hahmo haluaisit olla, ja miksi? ”Mä haluaisin olla joku Harry Potterin maailmasta. Taikuus vaan on maailman siistein asia, siksi! McGarmiwa on kova tyyppi!”

Jos sinusta tehtäisiin supersankarihahmo, mikä olisi nimesi ja supervoimasi? ”Olisin sellainen, joka osaisi parantaa kosketuksella. Liikkuva ambulanssi. Tässä ei oo kyllä mitään logiikkaa, mutta ehkä sen tyypin nimi olisi Kurki.”

Jos voisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Mä haluaisin kyllä tietää miltä synnyttäminen tuntuu. Tekisin myös arjen havainnointia sen suhteen, että pidänkö joitakin asioita itsestäänselvyyksinä siksi, että olen mies.”

Jos ihminen menisi syksyisin talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken tai uni ei vaan tule? ”Mä ottaisin sinne mun Playstation 4:n, kirjoja ja varsinkin Harry Potterit, hyvää vegaanista ruokaa (itse kokkailisin kaikenlaista), ystävien ja perheen kirjoittamia kirjeitä sekä karttapallon, josta voisin katsella tulevia matkakohteita. Tim Tam -suklaakeksejä ottaisin ja iKaffe-kauramaitoa, jonne dippailisin keksejä.”

Jos rakentaisit puuhun majan, millaisen majan rakentaisit? ”Sen pitäisi olla mahdollisimman korkealla, jotta näkisin koko metsän, minne maja on rakennettu. Majassa pitäisi olla nurkkaus, jossa on valtavan iso sänky – lattia voisi olla yhtä isoa patjaa ja peittoa ja tyynyjä. Puutarhalamppuja pitäisi olla joka puolella. Siellä pitäisi olla myös keittiö, jossa on kaasuliesi. Pitää kyllä varoa, ettei räjähdä ilmaan koko puu majoineen kaikkineen… Ja paljon isoja ikkunoita pitäisi olla, joka suuntaan!”

Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai aikakauteen, minne menisit? ”Mä voisin mennä katsomaan inkojen kultakautta. Millaista kaupunkielämä oli silloin. Ranskan vallankumous olisi hauska nähdä, tai ”hauska” tosiaankin.”

Jos sinun elämästäsi tehtäisiin esitys, millainen se olisi ja kuka olisi kenties sinun roolissasi? ”Luulenpa, että siitä tulisi hirmuisen fyysinen esitys. Siinä lentäisi ämpäreittäin vettä ja siinä juoksenneltaisi kovasti, musiikki pauhaisi ja strobovalot vilkkuisivat. Se olisi kollektiivinen esitys, jossa olisi paljon erikoistehosteita. Tehosteiden riemujuhlaa, lavat nousee ja laskee, pyörö pyörii, ihmisiä tulee katosta ja lattialuukuista. Katsojat olisivat 3D-lasit päässä. Valoisa, äänekäs ja fyysinen esitys. En halua nimetä ketään tiettyä rooliini, siellä olisi useita tyyppejä lavalla sähläämässä. Yhtäkkiä tulisi täydellinen seesteisyys kymmeneksi minuutiksi, ja taas jatkettaisi. Pyrotekniikkaa ja tuulikoneita ja savua!” innostuu Paavo.

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Käyn ehkä hakemassa hävikkiruokaa, löysin kännykkääni sellaisen hävikkiruokasovelluksen. Menen makoilemaan pukkariin vähäksi aikaa ja illalla meillä on kolmas valmistava harjoitus Pohjantähden ykkösosasta.”

Yhteiskuva vol 2 

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä : (tilanne on niin jännä, että Paavo ”piiloutuu” välillä paitansa sisälle…)

Mistä sanasta pidät eniten? - Kurki
Mistä sanasta pidät vähiten? - Kustannustehokkuus
Mikä sytyttää sinut? - Katse
Mikä sammuttaa intohimosi? - Epäreiluus
Suosikkikirosanasi? - Vittu
Mitä ääntä rakastat? - Kissan kehräystä
Mitä äänmtä inhoat? - Vauvan itkua
Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Lentäjä
Missä ammatissa et haluaisi olla? - Ravintolakokki
Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Hyvin meni!  

2 kommenttia:

  1. Tämä oli kiva haastattelu! Paavo on tätä kommenttia kirjoitettaessa mukana ihan hemmetin kovassa musikaaliesityksessä, Helsingin kaupunginteatterin Kinky Bootsissa, jossa hän on yksi tanssivista ja laulavista drag queeneista "Lolan enkeleistä". Esitys on ihan huippu, itse kun olin katsomassa, koko yleisö seisoi taputtamassa minuuttikaupalla esiripun jo laskeuduttua.

    VastaaPoista
  2. Kyllä vaan, Paavo on upea Kinky Bootsissa! Itse olen nähnyt musikaalin vasta koeyleisön edustajana, mutta upeaa katsottavaa oli jo silloin.

    VastaaPoista

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).