& Julia / Helsingin Kaupunginteatteri

 (Mainos / lippu saatu Helsingin Kaupunginteatterista) 

 Vaikka tykkäänkin käydä katsomassa musikaaleja, en ole niin vannoutunut ja teoksiin perehtynyt tyyppi, että fiilistelisin ennakkoon tai jälkikäteen tietyn musikaalin kappaleilla tai että Spotifyn soittolistalleni olisi tallennettuna musikaalimusaa (paria poikkeusta lukuunottamatta). Noin muutenkin tiedän ja otan etukäteen selvää hyvin harvoin siitä esityksestä, jota olen aikeissa mennä katsomaan, oli sitten kyseessä musikaali tai näytelmä. Olen sitä tyyppiä, että katsomoon mahdollisimman avoimin mielin ja "ans kattoo nyt miten käy", välillä kolahtaa kovaa ja välillä ei sitten yhtään. En kuitenkaan voinut täysin välttyä sosiaalisessa mediassa jaetuilta musikaalin jo nähneiden katsojien hehkutuksilta tämän & Juliankaan kohdalla, ja itselleni käy usein se jännä ilmiö, että omat kierrokseni ja odotukseni laskevat, silloin kun en yhtään tiedä mitä tuleman pitää. Haluan nähdä, kuulla ja kokea kaiken ihan itse ennen kuin innostun! Reilu viikko & Julian ensi-illan jälkeen oli sitten minunkin vuoroni astella aavistuksen skeptisin ja jännittynein mielin katsomoon... 

 Shakespearen Romeon ja Julian inspiroimasta jukebox-musikaalista tulee ihan ensimmäisenä mieleeni Hämeenlinnan Kaupunginteatterissa neljännesvuosisata (!) sitten kantaesitetty Autiotalo, jossa yhdistyivät nerokkaalla tavalla Romeon ja Julian tarina sekä Dingon musiikki. Aivan älytön idea, joka kuitenkin toimi loistavasti ja minulle merkkasi silloin parasta ikinä. Teiniaikojeni lempibändin biisit kotikaupunkini teatterissa, Romeona the one and only Risto Korhonen... Ajai mitä herkkua, ja biisithän osasi ulkoa vaikka unissaan jo valmiiksi. Tässä taas hittinikkarina on Neumannin sijaan Max Martin ja eipä mennyt montakaan minuuttia kun olin sitä mieltä, että yllättävän hyvin muuten toimii Backstreet Boys tässä yhteydessä! Miten sitä tunsikin itsensä vanhaksi ja nuoreksi samaan aikaan, kun ne tutuimmat biisit olivat järjestään viime vuosituhannelta ajalta, jolloin itsekin vetelin näyttäviä muuveja tanssiparketilla Britney Spearsin tai Bon Jovin tahtiin. Oi aikoja. 

Maria Lund ja Tuukka Leppänen

 Tämä stoorihan tosin alkaa siitä mihin Romeo ja Julia päättyy. William Shakespeare (Tuukka Leppänen) kera vaimonsa Anne Hathawayn (Maria Lund) kirjoittavat loppukäänteet uusiksi, sulkakynä vaihtuu lennossa kädestä toiseen. Entäpä jos Julia (Renée Böök) olisikin jäänyt henkiin, ja kuinkas sitten kävisikään. Kiehtova ajatus. Mitä kaikkea voisi vielä tapahtua tulevaisuudessa, kun kaikki ei olisikaan tässä. Toki rakas Romeo (Mikko Peltomäki) makaa kuolleena vieressä, mutta Julialla, nuorella neidolla olisi koko elämä edessään, täynnä uusia mahdollisuuksia. Vapaus tehdä mitä tahansa, vai onko näin? Julian vanhemmat herra ja rouva Capulet (Mikko Vihma ja Raili Raitala) ovat tietysti toista mieltä, mutta valtahan on sillä, kenellä on sulkakynä hallussaan. Kaiken voi kirjoittaa uusiksi, ja itsensäkin voi kätevästi kirjoittaa tarinaan mukaan. Romeonkin voi herättää henkiin, toki vasta lähempänä väliaikaa ettei nyt ihan koko showta varasta prätkällään ja hurmaavilla kiharoillaan. Eturiviin kulmakarvojenkärvähdysvaroitus!

Mikko Peltomäki

 Vaikka kirjoitukseni on aika maltillinen, olihan tämä nyt täyttä tykitystä alusta loppuun! Kiehtovaa seurattavaa ja kuunneltavaa oli salissa jo valmiiksi katsojien saapuillessa paikoilleen ja voi vain kuvitella millainen meno mahtaa olla pikkujoulujen aikaan, kun ilmoille kajahtaa Se Lempparibiisi vuosien takaa ja tanssijalkaa alkaa kutkuttaa kesken näytöksen. Bändi oli huippu (kapellimestarinaan tällä kertaa Ville Myllykoski), täydellinen roolitus (tosin olisin mielelläni nähnyt Mikko Vihman Lancena), jossa kiintoisa sekoitus uusia kasvoja ja vankkaa musikaalikokemusta, tyrmäävän upeita sooloja ja duettoja sekä hienosti toimivat ja tarinaa tukevat Paavo Leppäkosken osasuomennokset tutuista biiseistä. Matkalla rautatieasemalta metrolle osuin sattumalta Hel Looks -muotinäytöksen harjoituksia seuraamaan, ja tässäkin oli sen verran komeita, uniikkeja luomuksia puvustuksessa, että mainiosti olisi sopinut samalle catwalkille. Lavastus oli erittäin toimiva myös.

Renée Böök

 Ihastuin Renée Böökin lauluääneen, asenteeseen ja tyyliin. Mikä löytö! Samoin Mikko Peltomäen veikeä Romeo juuri oikeanlainen pilke silmäkulmissaan, hänen energistä menoaan oli ilo katsella. Aluksi ujo ja arka François (Martti Manninen) sekä identiteetistään vielä epävarma May (Niki Rautén) duetoimassa, huh huh. Kaikki ensemblen tanssimuuvit ja meno, ai että! Rokkikukkomainen ja omasta viehätysvoimastaan varsin tietoinen Tuukka Leppäsen William sekä Lance (Risto Kaskilahti) kalukukkaroineen ja soidinmenoineen, köröstetty äksentti tosin alkoi ärsyttää aika nopeasti. Itselleni kuitenkin herkullisinta antia oli se, että rotunaiset Maria Lund ja Laura Alajääski (Julian imettäjä Angéliquen roolissa) tykittelivät menemään samassa musikaalissa. Rakastuin palavasti muinoin Lauran rehevään Magdaan Vampyyrien tanssissa, ja nyt sama rakkaus roihahti täyteen liekkiin uudelleen. Ei ihme, että Lancekin oli sulaa vahaa moisen daamin edessä, ja William palvoi Anneaan yhtälailla. Ja entäs sitten kaikkien poikabändien äidin Du Bois Bandin paluu! Oli kyllä kaiken odotuksen arvoinen, tosin sitä en odottanut, että korvamadokseni jäisi kohta "am I sexual" Risto Kaskilahden kysymänä. Kiitos vaan!

Laura Alajääski

 Lippukauppa on käynyt ennakkoon taas kuumana ja kuumenee edelleen. Haluaisin itsekin nähdä tämän uudelleen, mutta budjettini ei taida antaa myöten. Vaan eihän sitä koskaan tiedä... Vastinetta rahoilleen saa kyllä, energiaa ja hyvät bileet. Ehkä vielä koittaa päivä, että istun katsomassa & Juliaa uusiksi, tili huutaa tyhjyyttään ja miettii vain, että "oops I did it again".

Martti Manninen ja Risto Kaskilahti

 "Tell me why..."

 Teatterinna-blogin Susanna on intoillut tästä musikaalista huomattavasti itseäni enemmän jo valmiiksi. Syvempää perehtymistä roolihahmoihin ja koko musikaaliin löydät tästä linkistä.  

Niki Rautén 

~

& JULIA / Helsingin Kaupunginteatteri 

Ensi-ilta 20.8. 2026 Suurella näyttämöllä, kesto noin 2h 40min (väliaikoineen) 

Rooleissa : Renée Böök, Mikko Peltomäki, Tuukka Leppänen, Maria Lund, Martti Manninen, Niki Rautén, Laura Alajääski, Risto Kaskilahti, Raili Raitala, Mikko Vihma, Laura Allonen, Nicolas Frimodig, Ulriikka Heikinheimo, Linda Hämäläinen, Leo Ikhilor, Jyrki Kasper, Minna Kettunen-Enberg, Matti Leino, Annette Lerviks, Lasse Lipponen, Pekka Louhio, Kalle Lähde, Ville Mäkinen, Ulla Paajanen, Ella Snellman, Jennie Storbacka, Iina Suomalainen, Julius Suominen, Tino Virta ja Edit Williams

Käsikirjoitus David West Read, musiikki ja laulujen sanat Max Martin ja ystävät, suomennos Paavo Leppäkoski, ohjaus Samuel Harjanne, koreografia Gunilla Olsson-Karlsson, pääkapellimestari Eeva Kontu, lavastussuunnittelu Peter Ahlqvist, pukusuunnittelu Elina Kolehmainen, valo-ja videosuunnittelu Toni Haaranen ja William Iles, äänisuunnittelu Kai Poutanen, naamioinnin suunnittelu Aino Hyttinen ja dramaturgi Henna Piirto 

Esityskuvat (c) Otto-Ville Väätäinen

Hildur / Helsingin Kaupunginteatteri

(Mainos / lippu saatu Helsingin Kaupunginteatterista) 

 Maailman teatteripäivää vietettiin tänä vuonna perjantaina 27.3. ja vihdoinkin pääsin viettämään sitä siellä missä pitääkin, eli teatterissa. Sattumalta olen kyseisenä merkkipäivänä ollut aiempina vuosina kotosalla - välillä kun on tuntunut siltä, että koko elämäni on yhtä teatteripäivää. HKT:n Hilduria piti alunperin mennä katsomaan jo helmikuun puolivälissä, mutta sairasteluni siirsi reissuani maaliskuun loppuun. Arena-näyttämöllä kanssani teatteripäivää vietti seuraneitoni lisäksi täysi salilllinen katsojia, mikäs sen parempaa tapaa olla yhteisen asian äärellä jännäämässä.

Hildur (Elena Leeve) 

 Satu Rämön huippusuositusta Hildur-dekkarisarjasta olen lukenut kaikki ilmestyneet viisi osaa (ja lisäähän on luvassa), tämä oli ensimmäinen näkemäni teatteriversio ja tv-sarjakin on vielä korkkaamatta. Tämä sovitus perustuu sarjan ensimmäiseen osaan ja toimi mielestäni hienosti sen suhteen, että alkuperäisteoksen ei tarvitse olla aiemmin tuttu toimiakseen katsojalle. Ehkäpä tämä houkuttaa tarttumaan kirjaankin, syventämään kokemusta ja tutkimaan, että kuinkas sitten kävikään. Omasta lukemisestani oli vierähtänyt myös sen verran aikaa, että kaikki käänteet eivät olleet enää muistissani ja se oli pelkästään hyvä juttu.

 Tapahtumat sijoittuvat Islantiin, pienelle paikkakunnalle (jota en nyt lähde tähän kirjoittamaan, pieleen menisi merkit kuitenkin), jossa ei poliisi Hildurin (Elena Leeve) sanojen mukaan tapahdu koskaan oikein mitään. Paikallinen poliisilaitos saa lisävahvistusta suomalaisesta Jakobista (Paavo Kinnunen), ja samantien alkaakin tapahtua ja ruumiita syntyy. Liikkuuko kylillä sarjamurhaaja ja mikä mahtaa yhdistää henkirikoksen uhreja? Tuntuu siltä, että koko tienoo on täynnä mystisiä tummiinpukeutuneita hupputyyppejä aitoon nordic noir -henkeen ja pimeydessä piileksii kaikenlaista, haastavista sääoloista nyt puhumattakaan.

Hildur, Tinna (Ursula Salo) ja Jakob 

 Ovelasti ja hienosti on saatu Islanti kyllä tuotua suhteellisen pienelle Arena-näyttämön lavalle. Karu luonto, pauhaava meri, lumivyörykin (tuli oikein kylmä sitä seuratessa), kivikkoiset polut... Pääni sisällä huusin, että älkää nyt kukaan menkö sinne takanäyttämölle, siellä pääsee näemmä hengestään ja monin tavoin. 

 Eipä tämä pelkkää murhaajajahtia ole, ja hyvä niin. Hildurin menneisyydessä on suuri, painava ratkaisematon mysteeri, joka pakottaa pitkiin juoksulenkkeihin ja surffilaudalle. Jotta saisi muuta ajateltavaa edes hetkeksi. Jakobilla taas on omat ongelmansa ja murheensa, tiettyjä asioita ei pääse pakoon vaikka kuinka lähtisi kauas Islantiin hommiin.

 Omituisia tyyppejä piisaa näyttämön täydeltä, osa ehkä hiukan liian karikatyyrimäisiäkin ja osa pääsee hengestään. Parhaat naurut irrotti Jari Pehkosen tyylittelemä ärsyttävyyden huippu Heidar, tuntui saavan katsojatkin oman osansa leveistä puheista. Elena Leeveä ja Paavo Kinnusta lukuunottamatta muut näyttelijät urakoivat useita hahmoja, joista moni piipahtaa lavalla vain hetkisen.

Heidarille heippa! (Jari Pehkonen)

 Täytyypä taas tunnustaa yksi asia. Paavo Kinnunen on sen sortin näyttelijä, että katselisin häntä mielelläni vaikka lukisi lavalla puhelinluetteloa tai neuloisi villapaitaa. Ja nyt matkustin Helsinkiin katsomaan, miten Paavo Kinnunen neuloo näyttämöllä villapaitaa! Hyvin sujui ja hyvin etenee käsityö.  Hauskaa itsensälietsomista katastrofiin harrasti Jakob lentokoneessa ja veneen kyydissä myös. Kuka onnekas saa esitysten päätyttyä Paavon neuloman tyylikkään villapaidan? 

 Toki Elena Leeven Hildurkin on oikein onnistunut roolityö, kova ja herkkä samassa paketissa. Hildur ei ole mikään helppo tapaus, hyvin määrätietoinen ja aika jääräpäinenkin paikoitellen.

 Paljonhan siellä pienessä Isafjördurissa sattuu ja tapahtuu, ja kaikki tietää kaikkien asiat vai tietääkö sittenkään. Aika näyttää, että tuleeko Hildurille jatkoa näyttämölle ja miten pitkään hypetys kestää.

Patologi Kirves-Haakon (Unto Nuora) löytää hiuksia oudosta paikasta 

~

HILDUR / Helsingin Kaupunginteatteri 

Ensi-ilta 28.1. 2026 Arena-näyttämöllä, kesto noin 2h 30min (väliaikoineen)

Rooleissa : Elena Leeve, Paavo Kinnunen, Sari Haapamäki, Sanna-June Hyde, Linda Hämäläinen, Unto Nuora, Jari Pehkonen, Ursula Salo ja Mauno Terävä  

Kirjailija Satu Rämö, dramatisointi Satu Rasila, ohjaus Tuomas Parkkinen, dramaturgi Ari-Pekka Lahti, lavastus Antti Mattila, pukusuunnittelu Elina Kolehmainen, valosuunnittelu Petteri Heiskanen, videosuunnittelu Toni Haaranen, äänisuunnittelu Eradj Nazimov ja naamioinnin suunnittelu Jutta Kainulainen

Esityskuvat (c) Mitro Härkönen

Musta Saara / Kansallisteatteri

Musta Saara / Kansallisteatterin Suuri näyttämö

Kantaesitys 12.9. 2018, kesto noin 3h 5min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Pirkko Saisio
Ohjaus Laura Jäntti
Musiikki Jussi Tuurna
Musiikin sovitus Jussi Tuurna ja orkesteri
Lavastus Kati Lukka
Pukusuunnittelu Tarja Simone
Valosuunnittelu Morten Reinan
Äänisuunnittelu Jussi Matikainen ja Ville Leppilahti
Saliäänisuunnittelu Sakari Kiiski
Koreografia Janne Marja-aho
Naamioinnin suunnittelu Jari Kettunen

Rooleissa : Juha Muje, Katariina Kaitue, Janne Marja-aho, Sinikka Sokka, Ulla Tapaninen, Tiina Weckström, Jani Karvinen, Erkki Saarela, Timo Tuominen, Kristiina Halttu, Mikko Kauppila, Ville Mäkinen, Harri Nousiainen, Annika Poijärvi, Linda Hämäläinen, Panu Kangas, Petri Knuuttila, Taru Still, Erik Rehnstrand/Petri Pulkkinen, Risto Apunen ja Sami Saari

Muusikot : Jussi Tuurna, Ville Leppilahti, Topi Korhonen, Esko Grundström, Sara Puljula ja Tommi Asplund

 Päätin matkalla Helsinkiin, että nyt jos koskaan aion hypätä avoimin mielin Mustan Saaran maailmaan mukaan. Muutamaan otteeseen on käynyt niin, että olen kynsin hampain yrittänyt sitkeästi tehdä jonkinsorttista ajatustyötä kesken esityksen ja ajautunut jonnekin ihan muualle. Ehdin lukaista käsiohjelmaa puoliväliin ja pääsin kärryille niin Mustan Saaran legendasta kuin "oikeistopopulismin tuuheista metsistä". Sitten jo mentiinkin, ja ajauduin kolmituntiseen pyöritykseen, jonka vain väliaika katkaisi. Väliajalla luin käsiohjelman loppuun ja tutustuin romanien historiaan. Olin jo tässä vaiheessa sitä mieltä, että esitys vaatisi useamman katsomiskerran, jotta saisin irti siitä syvällisempää analyysiä.

 Ääriajattelua, liehuvia lippuja, rajat kiinni-meininkiä ja piikkilankoja etenemistä estämässä, paikasta toiseen pakaasejaan raijaavia romaneja ja rantaan huuhtoutuneita lapsia.. Koko Eurooppa on yksi suuri sirkus, jossa tirehtöörinä toimii Janne-Maria Teräväkynä (Juha Muje) ja hänet ajetaan tämän tästä lavalta pois Ulla Tapanisen toimesta. "Siirrys Juha syrjään siitä nyt, seuraavaksi tulee kohtaus numero se ja se". Lisäksi sirkusareenalla nähdään mm. Tanssiva Karhu (Erkki Saarela), komeasti laulava romanilauma, kirves päässä heiluva Pitkä Laiha Sika (Jani Karvinen), Marina Teräväkynä (Katariina Kaitue) ja Odinin Soturit syrjäyttänyt naiskolmikko Pohjolan Valkyriat (Ulla Tapaninen, Sinikka Sokka ja Tiina Weckström). Euroopan yllä leijutaan kuumailmapallolla ja kurvaillaan milloin minkäkinlaisella ajopelillä.

 Jotenkin tämä Musta Saara imaisi maailmaansa ja mukaansa, ja huomasin nauttivani katsomossaolosta suunnattoman paljon! Yhtään ei osannut aavistaa mitä tuleman pitää seuraavaksi, ja sehän on aina hienoa. Yllätyksellisyys säilyi. Nauttimisesta suurin kiitos lienee paikallaan Jussi Tuurnan musiikille ja komeasti kaikuville lauluille. Orkesteri oli korokkeella koko ajan läsnä huhkimassa, ja lyömäsoittimissa suuri suosikkini Sara Puljula, jonka menoa olen ilolla seurannut useammassakin eri proggiksessa. Lisäksi esitys tarjosi huikean upeita näyttämökuvia valoineen ja rönsyileviä pukuja - kunnon silmäkarkkia!

 Yksittäisistä kohtauksista taisi suosikikseni nousta Janne-Marian yllättävä visiitti itsensä Draculan linnaan. Kovin oli seurankipeä Dracula, eikä ovea meinannut löytyä mistään poistumista varten. Pitkin näyttämöä pitkässä hameessaan sulavasti lipuva kreivi (Timo Tuominen) oli aika messevä ilmestys muutenkin. Ja se peilikohtaus, wau!

Draculan kynttilät ja herra itse selin katsomoon

 Draculan lisäksi lempparihahmojani olivat Mircea (Janne Marja-aho) sekä tajuttoman kovan korttipakkabiisin vetäissyt Ulla Tapaninen. Olinkin unohtanut, miten uniikki ääni ja tyyli hänellä on! Tarkalla silmällä seurasin romaniporukoissa heiluneita tuttuja kasvoja (Mikko Kauppila, Ville Mäkinen viiksineen sekä Musiikkiteatterin NYT:n Petri Knuuttila, Linda Hämäläinen ja kutrinsa tummiksi värjännyt Panu Kangas).

Mircea (Janne Marja-aho) 

 Katsomosta poistuin vaikuttunein mielin taas yhtä erikoista teatterikokemusta rikkaampana, pää ihanasti sekaisin ja pyörryksissä. Tosiaan, saisin varmasti enemmän irti uusintakierroksella, mutta siihen ei ajanpuutteen vuoksi taida olla mahdollisuutta.

Esityskuvat (c) Tuomo Manninen

(Näin esityksen ilmaisella pressilipulla, kiitos Kansallisteatteri!)

Marina Teräväkynä vauhdissa 

Vain Jouluelämää / Musiikkiteatteri NYT

Vain Jouluelämää / Musiikkiteatteri NYT, Lahden Kaupunginteatterin Aino-näyttämö

Ensi-ilta 22.11. 2017, kesto noin 1h 45min (väliaikoineen)

Lavalla : Linda Hämäläinen, Anni Kajos, Panu Kangas, Petri Knuuttila ja Sini Koivuniemi

Pianossa Matti Hussi

Valosuunnittelu Tiina Hauta-aho ja Jouni Nykopp

 BOOM!! Musiikkiteatteri NYT tärähti ihmisten tietoisuuteen keväisen Photo Sapiens-esityksen voimalla, ja hyvin tärähtikin. Katsojat ja kriitikot olivat kauttaaltaan sulaa vahaa näiden nuorien, lahjakkaiden moniosaajien edessä. Itse pääsin Photo Sapiensia ihastelemaan syyskuun lisänäytöksissä, ja suureksi riemukseni loppuvuodeksi pamahti vielä jouluaiheinen uusi proggis - Vain Jouluelämää. Kalskahtaako nimi jotensakin tutulta? Kyllä vaan, tässä jutussa tutut jouluhahmot kokoontuvat laulamaan ja avautumaan saman pöydän ääreen kesäiseen idylliin. Jouluun on vielä rutkasti aikaa, ja naapurihuvilalla pitää Joulupukkikin vapaata tonttujoukon kera...

Joulumuorin (Anni Kajos) emännöimiin iltamiin saapuu timmissä kunnossa oleva kesätreenaileva Petteri-poro (Panu Kangas), pienen tytön askartelema glitteriä täynnä oleva Joulukoriste (Linda Hämäläinen) sekä terhakka possu, joka on aina haaveillut tulevansa joulun alla lahdatuksi ja kinkkuna syödyksi (Sini Koivuniemi). Ainahan joukossa pitää olla myös räppäri, ja yllätysvieraana paikalle saapuu jou jou tietysti JC risti kaulassaan (Petri Knuuttila). BOOM!! Tarttuvat hokemat saavat yleisön hihittelemään ja mieleni teki vielä seuraavana päivänä töiden lomassa täräyttää lauseen perään juurikin tuo BOOM!

 Kun työryhmä koostuu musiikkiteatterin ammattilaisista, on yleisössä helppo olla ja nauttia. Ovat mokomat taas tehneet liudan aivan uusia jouluaiheisia lauluja ja lisäksi tuunanneet uusin sanoin ja sovituksin vanhoja tuttuja. Konsepti toimii mainiosti, esimerkkinä Juice Leskisen "Sika" saa uuden käsittelun vegeversiona ja jazzhenkisenä revittelynä Joulumuorin toimesta.

 Jokainen hahmo saa omat gloorian hetkensä parrasvaloissa soolonumerossaan, ja siinä samalla paljastuu, että kaikki ei totisesti olekaan sitä miltä ensin näyttää. Miksi Joulumuori on addiktoitunut Coca Colan litkimiseen? Miten käy Petterin, jos jouluna ei ole lunta? Miksi Kinkku haluaa päästä hengestään, eikä osaa nauttia vapaudestaan? Mikä on Koristeen unelmien täyttymys? Entä miten käy, kun JC paljastaa olevansa kotoisin muilta mailta...

 Väliajan jälkeen nähtiin aikamoinen tonttukavalkadi, kun Joulupukki (Panu Kangas) pikku apureineen tykitti ilmoille "Koska tonttu voi"-kappaleen. Ohhoh, johan oli roiseja tonttuja! Yksi kiikaroi milfejä ja yksinhuoltajia, toinen hekumoi suihkussa itseään rasvaavasta teinistä. Joulumeininki meni totisesti överiksi, ja nauratti lähes hysteerisesti. Itse Joulupukki muhkeine viiksineen toi mieleeni jonkun 70-luvun hevipumpun harmaantuneen jäsenen - toimii!

 Ilahduin vessapaperisilpun monipuolisesta käytöstä sekä hiukan kyseenalaisesta nukketeatteriversiosta "Joulupukki"-laulussa, stemmalaulajien ilmeet olivat melkoiset kun tarina ja laulun sävy sai uusia käänteitä jatkuvasti. Niin, ja vähän liikutuinkin taas. "Joulupuu on rakennettu" soi äärimmäisen kauniisti ja toi jotenkin mieleeni lapsuuden joulut, kun yhdessä koristeltiin kuusi. Ja sitten sai katsella peiton alla piirrettyjä sohvalla ja keittiöstä kantautui huumaava vasta paistetun kinkun tuoksu, josta isä toi siivun maistiaisia. Mielessä jylläsi kaapista löytyneet lahjakassit, joista tietysti olin laskenut omieni määrän jo aikoja sitten... Vaan ei ollut autorataa niissä paketeissa! Ehkä Joulupukki on toimittanut osan paketeista mummolaan, jonne illalla suuntaamme...

 Kesäisistä lavasteistaan ja kukkasista huolimatta joulufiilis jo vähän nosteli päätään! Tuoreet laulut ja vanhat tutut klassikot saivat mielen heilahtamaan joulukuun puolelle. Joulukuusta koristellessani mietin entistä tarkemmin, minkä koristeen laitan mihinkin. Viihtyisikö joulusuolakurkku (kyllä, sellainen koriste on meillä) huopatontun vieressä, vai haluaisiko pipariukkeli mennä kurkun kanssa samalle oksalle. Nämä on tärkeitä seikkoja.

BOOM!! Kiitos taas Musiikkiteatteri NYT, ootte te mainio sakki! Seuraavaa proggista mielenkiinnolla odotellessa.

 Photo Sapiensista tuttu ämpärikin (tai yksi niistä) pääsi mukaan palauteämpärin muodossa. Heräsi kysymys, mitä muut ämpärit tästä kunniasta tuumasivat ja ovatko kateellisia?

 Vain Jouluelämää nähtävillä vielä muutaman kerran Lahden Kaupunginteatterissa, tsekkaa lisäinfot tästä linkistä ja ... kyllä vaan ... BOOM!!

Valokuvat (c) Joonas Purastie (paitsi ämpärikuva meikäläisen)

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Musiikkiteatteri NYT!)

Photo Sapiens / Musiikkiteatteri NYT

Photo Sapiens / Musiikkiteatteri NYT, Lahden Kaupunginteatterin Eero-näyttämö

Uusintaensi-ilta 27.9. 2017, kesto noin 2h 20min (väliaikoineen)

Lavalla : Linda Hämäläinen, Petri Knuuttila, Anni Kajos, Panu Kangas ja Sini Koivuniemi (työryhmään kuuluu myös Petteri Hautala, mutta hän ei ole näissä esityksissä mukana)

Pianossa Matti Hussi
Valot Jouni Nykopp, Tiina Hauta-aho ja Mika Virtanen
Ääni Jukka Vierimaa

 Musiikkiteatteri NYT:n Photo Sapiens sai varsinaisen ensi-iltansa jo keväällä 2017, minun piti silloin mennä heti esitystä katsomaan, mutta aina ei suunnitelmat mene putkeen ja jouduin perumaan reissuni samana päivänä. Kyllä muuten harmitti suunnattomasti, varsinkin kun muut esityspäivät eivät enää sopineet aikatauluihini, ja palaute esityksestä oli pelkkää hehkutusta. Yleisön pyynnöstä syksylle napsahti ilokseni muutama lisänäytös uusintaensi-iltoineen, jonne minäkin sitten pääsin.

Ryhmäkuva ensi-illan alla (c) Panu Kangas 

 Vaan mikä on Musiikkiteatteri NYT? "Se on musiikkiteatteriin erikoistunut teatteriryhmä, joka on perustettu lokakuussa 2016. Kaikki ryhmän jäsenet ovat valmistuneet Lahden Ammattikorkeakoulun Musiikkiteatterilinjalta. Ryhmän intohimona on tutkia ja kehittää musiikkiteatteria sekä luoda uutta suomalaista musiikkiteatteriohjelmistoa ajankohtaisista aiheista. Yksi ryhmän päätavoitteista on rohkaista nuorempaa yleisökantaa teatteriin." Näin lukee Lahden Kaupunginteatterin sivuilla. Lisäksi on vielä kerrottava, että kaikki esityksessä kuultavat tekstit ja musiikit ovat työryhmän jäsenten aikaansaannosta, tanssikuvioita ja keltaisten ämpäreiden tuunauksia myöten. Kun itse tekee, niin priimaa pukkaa tulemaan näköjään.

 Uusintaensi-illan alkua odotellessani vilkuilin katsomossa ympärilleni ja huomasin ilokseni ryhmän yhden tavoitteen ainakin täyttyneen : katsomossa oli todella paljon ns. nuorisolaisia, ja itse olin yllättäen sieltä ikääntyneemmästä päästä. Aivan mahtavaa! Kännykkähommilla aloitettiin ja heti jäin kiinni siitä, ettei oma älypuhelimeni ollut kokonaan sammutettu. Heräteltiin myös ajatuksia suhteesta tuohon ihmeelliseen vempaimeen. Itse en ole koskaan pitänyt itseäni kauhean someriippuvaisena. Teatterireissuilla tylsyyttä tappaakseni aika usein uppoudun tutkailemaan kännykän näyttöä, varsinkin silloin jos olen yksin liikkeellä. Mutta muuten pärjään kyllä pitkiäkin aikoja ilman jatkuvaa päivitysvirtaa. Mutta auts, siinähän se luuri on yöpöydällä laturissa joka yö, ja aamulla ensimmäisenä tsekkaan, onko kenellekään tullut minua ikävä yön aikana. Useimmiten ei, mutta tsekattava on.

 Seuraavan reilun parintunnin aikana yllätyksenä ei tullut se, että tämä porukka osaa soittaa ja laulaa. Matti Hussin pianoilun lisäksi saimme nauttia mm. huilun ja sellon sulosoinnuista sekä upeista lauluista ja tarttuvista, monipuolisista kappaleista, punkista lähtien. Yllätyksenä ei tullut sekään, että kohtaukset tarjosivat mainioita oivalluksia nykymaailman meiningistä niin hyvässä kuin pahassakin. Minut yllätettiin sillä, miten himputin tarkkoja (vähän pelottavankin tarkkoja) havaintoja meitä ympäröivästä maailmasta olikaan tehty. Toisaalta monikin kohtaus huvitti äärettömän paljon absurdiudessaan, mutta kun tarkemmin alkoi miettimään, ilme vetikin vakavaksi ja oli pakko mielessään todeta, että just näinhän se itse asiassa on. Ovelia koukkuja siellä sun täällä!

 Saimme pieniä maistiaisia mm. ilmaisten ämpäreiden jonotuskulttuurista, pahan mielen jakamisesta, kulutushysteriasta ja siitä, miten hirvittävää on luopua tärkeistä esineistä. Kovasti kosketti se, miten netin syövereissä tutustuneet ja ihastuneet eivät osanneet kohdata toisiaan aidosti, tai miten kävi hitaan ruokailijan kiirehössöttäjien keskellä. Lumoavan kaunista oli pimeässä nähty kännykänvalojen tanssi (vastaavaa ei onneksi nähty katsomon puolella, välillä sitä kajoa on nähty liiaksikin väärällä puolella) ja perin veikeitä olivat YouTuben kissat huomionhakuisuudessaan. Surulliseksi olon teki raivokohtauksen saanut filosofian lisensiaatti ja se, miten päiväkodissa kehoitettiin lapsukaisia "möksötyspöksötyshetkellä" laukomaan nimettömästi netissä kaikenmaailman rajujakin solvauksia, mutta päin naamaa ei voi sanoa mitään ilkeää, koska siitä saattaa tulla paha mieli. Aivan älytön kohtaus, joka nauratti ja kauhistutti samanaikaisesti! Hupaisa oli sekin kohtaus, jossa robotin lailla astelevat tyypit ottivat vähän kurkunkostuketta/polttoainetta ja pian olikin "sosiaalinen moodi" päällä. Sinkkuhommia ja sellohommia, ja ylistyslaulua alkoholipitoisille juomille.

 Olihan tämä nyt huikean nerokas pläjäys, joten turhaan ei kevään esityksiä väki hehkuttanut. Mielenkiinnolla jään odottamaan tulevia produktioita, sillä takuulla jotain uutta ja yllättävää on luvassa. Musiikkiteatteri NYT on varsin tervetullut porukka, ja toivotan ryhmälle oikein pitkää ikää ja menestystä! Reaktioista päätellen katsomon nuoriso-osastokin tuntui kovasti tykkäävän, toivottavasti esitys myös herätti ajattelemaan omaa käytöstä.

 Jos lätkäisisin leiman tiettyihin esityksiin, tähän kohtaan tulisi ehdottomasti "Teatterikärpänen suosittelee"-leima. Photo Sapiens on nähtävissä vielä kolme kertaa Lahden Kaupunginteatterissa, lisätietoja tästä linkistä. Esitys myös vierailee marraskuun alussa Kouvolan Teatterissa!

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Musiikkiteatteri NYT!)

Hyvät siskot! / Lahden Uusi Kesäteatteri

Hyvät siskot! / Lahden Uusi Kesäteatteri, Katu-klubi

Ensi-ilta 15.6. 2017, kesto noin 2h 10min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Outi Keskevaari
Ohjaus Tommi Kainulainen
Lavastus Sari Paljakka
Puvustus Riia Lampinen
Valosuunnittelu Harri Peltonen
Äänisuunnittelu Tommi Raitala
Kampaukset ja maskit Petra Leino

Rooleissa : Linda Hämäläinen, Anni Kajos, Annamaria Karhulahti, Panu Kangas ja Osku Ärilä

Bändi : Asko Turkia (kapellimestari ja piano), Esa Parikka (rummut) ja Antti Akkanen (basso)

 Pieneksi kesäperinteeksi muodostunut Laukes-reissuni Lahteen muuntui pikkuisen, sillä esityspaikka oli vaihtunut sitten viimekesän, ja myös seura oli uutta. Aiempina kesinä matka oli suuntautunut ensin Myllysaareen ja sen jälkeen Messilän Markkinaravintolaan, jossa kuultiin mm. Euroviisuista tuttuja sävelmiä sekä ihania käännöskukkasia. Nyt esityspaikkana toimi Matkakeskuksen välittömässä läheisyydessä sijaitseva varsin mielenkiintoinen paikka Katu-klubi ja esityksen musiikkipuoli koostuisi suomalaisten naisartistien kappaleista.

Annamaria, Linda ja Anni 

 Keväällä päätin, että yritän parhaani mukaan teatterireissujeni yhteydessä tavata paikkakunnalla tai siellä päin asuvia tuttujani, ja kutsuhuutoni kuuli "vanha" työkaverini vuosien takaa. Jälleennäkeminen oli riemastuttava ja laskeskelimme, että viimeksi olemme varmaankin nähneet liki 20v sitten. Uskomatonta! Juttu luisti entiseen malliin ja kenties paremminkin, ja maltoimme sentään lähteä kahvittelupaikastamme satamasta kohti Katu-klubia. Kas, ensimmäisenä biisinä kajahti Kaija Koon tuttu "Supernaiset" lauseella "taas me kohdataan kuin päiviä ois mennyt vaan", ja minä kuiskasin vierustoverilleni, että tämähän sopii kuin nakutettu meille. Fiilis nousi kattoon sillä siunaamalla!

 Lavarakennelma oli hyvin samantyylinen kuin aiempinakin vuosina, eli katsomo kiersi lavaa kolmesta suunnasta. Aiemmin kärsin erikoisesta ongelmasta, sillä liukkaan tuolimateriaalin vuoksi minulla oli vaikeuksia pysyä penkissä valumatta koko ajan alaspäin. Ongelmansa kullakin. Nyt istuimet olivat erilaiset ja kerrankin pystyin keskittymään istumiseenkin kunnolla. Pieni veto välillä tuntui ja tunsin aika usein väristyksiä, mutta se taisi johtua siitä, että komia, vahva laulanta ja musiikki saivat ihokarvani nousemaan pystyyn.

 Ja mitäkös "Hyvät siskot!" käsittelee? Alkuvuoteni on ollut kovin äijämeininkipainotteinen (etenkin Tuntematon sotilas ja Seitsemän veljestä), mutta onneksi mukaan on mahtunut mimmienergiaakin Pyynikin Niskavuoren nuoren emännän suunnasta ja Hämeenlinnan Uuden Kesäteatterin Suklaasydämessäkin naiset olivat eniten äänessä. Viime viikko oli sisällöllisesti varsin köyhä noin kesäteatterimielessä ja ehdin jo vähän haikailla vaihteeksi esitystä, jossa olisi selkeästi kunnon asiaa yhdistettynä raikkaisiin musiikkinumeroihin. Onko se nyt oikeasti niin vaikeaa? Ei ole, Hyvät siskot! sen osoitti ja palautti uskoni uusiin, ajatuksiakin herättäviin teksteihin.

Keskustellaanpa kanoista...

 Eletään 1900-luvun alkua. Saamme seurata parin avioparin elämää. Toisessa pikkurouva Helga (Annamaria Karhulahti) kokkaa kuhaa keskiviikkoisin, paistaa lettusia torstaisin ja lauantaisin puistellaan matot. Aviomies Anselmi (Osku Ärilä) voi keskittyä vaikkapa lehdenlukuun. Helgan sisko Ulrika (Anni Kajos) livahtaa iltaisin aviomieheltään Väinöltä (Panu Kangas) salaa jonnekin, ja epäilykset tietysti heräävät. Ei kai Ulrikalla ole toista miestä? Helga seuraa sisartaan salamyhkäiseen paikkaan ja saa varsin pöyristyttävän kokemuksen ja järkytyksen. Mitä ihmettä! Paikalla on neiti Ellen Herrala (Linda Hämäläinen) hameen sijaan housut päällään kertomassa siitä, että naisille pitäisi saada yleinen ja yhtäläinen äänioikeus ja naisetkin voisivat asettua ehdolle vaaleissa. Alkujärkytyksestä toivuttuaan Helgallakin herää mielenkiinto naisasialiikettä kohtaan, ja pian hän unohtaa kokata kuhaa keskiviikkoisin, kas silloin kun sattuu olemaan myös kokouspäivä.

 Asiapuheen lomaan väläytellään taattuun Laukes-tyyliin tosiaan ihokarvatnostattavia kappaleita, jotka osuivat niin nappiin kuin suinkin eivätkä mielestäni tuntuneet laikaan irrallisilta musiikkinumeroilta. Kappaleita kuullaan parisenkymmentä (Kaija Koota, Mariskaa, Anna Puuta...) ja tuttuja kappaleita minulle oli vain muutama. Tajusin siinä samalla, miten upeita kappaleita naisartisteillamme onkaan ja miten pihalla niiden suhteen olenkaan.

 Huumoriakin löytyy tietysti, ja miehiä mekoissa. Hupaisa on keskustelu kanoista ja kukoista, ja miesvoittoisen komitean istunnoissa on monensortin pönöttäjää.

 Naisasian lisäksi käsittelyyn joutuu/pääsee myös hankala isäsuhde, Ellenin isä kun on varsin kärkkäistä mielipiteistään ja jyrkkyydestään tunnettu Robert Hermanson, joka pistää kampoihin viimeiseen asti komiteassa, jossa olisi päätäntävalta asioista. Panu Kangas on ääntään myöten varsin vakuuttava jyrkän jääräpään roolissa, enkä totisesti halunnut pohtia tätä isä-tytär-suhdetta sen enempiä. Sitä paitsi Linda Hämäläisen tulkitsema "Isä" on mielettömän upea ja kylmäävä veto.

 Naiset ovat tässä erittäin vahvassa roolissa, ja mieleni teki useampaankin kertaan ponkaista ylös tai vähintään nostaa kättä ilmaan ja huutaa "Jes, hyvä naiset!" Eivätpä aviopuolisotkaan pelkiksi statisteiksi jää. Muuttuneet miehet ja muuttuneet naiset kun voivat katsoa toisiaan uusin ajatuksin ja uusin silmin, rakastaa ja tukea tärkeässä asiassa.

 Laukes tarjosi tutun viihdyttävyyden ja vankan musiikkillisen osaamisen (bändille iso kiitos tietysti jälleen) lisäksi nyt myös täyttä asiaa, ja siitä olen erityisen iloinen ja ylpeä. Kokonaisuutena varsin onnistunut paketti kaikkineen, ja mielestäni paras Laukes'in tuotanto toistaiseksi. Jotenkin sitä on äänestämistäkin aina pitänyt itsestäänselvyytenä ja välillä ikävänä velvollisuutena, joka pitäisi vain hoitaa alta pois. Seuraavan kerran menen kyllä äänestyskoppiin rinta rottingilla ja ylpeänä, koska minulla on oikeus ja jumankauta minä voin! Eläköön naiset!

 Pakko myös mainita, että kukaan, ei kukaan esitä tuohtunutta niin hyvin kuin jumalainen Annamaria Karhulahti!

Jos sinäkin mielit esitystä katsomaan, lisäinfoa tämän linkin takaa.

Esityskuvat (c) Juha Tanhua

(Näin esityksen vapaalipulla, kiitos Laukes!)

Mökkinaapurit / LauKes

Mökkinaapurit / Lahden Uusi Kesäteatteri, Messilän Markkinaravintola

Ensi-ilta 11.6. 2016, kesto noin 2h (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Outi Keskevaari
Ohjaus Paavo Honkimäki
Kapellimestari Asko Turkia
Lavastus ja tarpeisto Sari Paljakka
Puvustus Riia Lampinen
Valosuunnittelu Mikko Skyttä
Äänisuunnittelu Tommi Raitala

Rooleissa : Joel Mäkinen, Peter Nyberg, Linda Hämäläinen, Anni Kajos ja Maruska Verona

Orkesteri : Sirkku Hilanko, Asko Turkia ja Niklas Hagmark

 On tuntunut vähän siltä, että kesää ei tule ellei Paavo Honkimäki kerro minulle, missä vessat sijaitsevat. Näin on tapahtunut jo monena kesänä peräkkäin milloin Sappeella, milloin Jyväskylässä Teatteri Eurooppa Nelosen jutuissa. Ehdin jo hätääntyä kuultuani, että nyt Paavo on tarttunut ohjaajanpestiin Messilässä ja miten kesäperinteen nyt käy! Onneksi lippukassalle jonottaessani Paavo sattui kulkemaan ohi ja kertoi minulle vessojen sijainnin. Huh huh, kyllä läheltä liippasi tämä!

 Lasse Hiippa (Joel Mäkinen) on saanut nauttia mökkielämän rauhasta ypöyksin pitkään ja hartaasti, seuranaan liuta käkikelloja. Pahaksi onneksi viereiseen mökkiin tupsahtaa hermolomalle serkkupoika ja manageri Kristian Hiippa (Peter Nyberg) äitinsä Hellevin kanssa (Maruska Verona) ja Lassen rauha on mennyttä. Eipä siinä vielä mitään, mutta kun paikalle sipsuttaa lanteet keinuen vielä glamourtanssija-laulajatähtönen Barbi Puttonen (Linda Hämäläinen) ja paniikkihäiriöinen nouseva kyky Nelli Kaneli (Anni Kajos), on soppa valmis.

Barbi ja Nelli 

 Aikaisempina kesinä Messilässä on herkuteltu hääaiheisilla biiseillä ja viisuhiteillä, tänä vuonna saimme nauttia käännöshittien antimista ja niitähän riittää. Käsiohjelmaa selatessani taisin lausua ääneen "Voi ei!" kun silmiini osui parikin sellaista kipaletta, jotka olisin halunnut jo unohtaa. Kaikkia esityksessä mukana olevia kappaleita en ollut suomenkielisinä versioina aiemmin kuullut, mikä oli toisaalta hyvä ja toisaalta huono asia. Nätisti ilmaistuna on todellinen harmi, ettei Tapani Kansa harrasta käännöksiä enemmäkin! 'The Power of Love' eli 'Rakkauden tosi' kun pitää sisällään ehkä legendaarisimman käännöslauseen 'haukka pois, kyyhky tilanteeseen' ja 'Reet Petite' rullaa iloisesti 'Hyppypepun' muodossa. Pelkkiä korniuksia ei kuitenkaan kuultu ja mukana on muutama todella upea käännös, jotka nousivat ihan uusiin sfääreihin taitavien vahvaäänisten laulajien ja sovitusten voimasta.

Lasse Hiippa 

Kristian Hiippa 

 Vähän harmillisesti tänä vuonna aloin kesken katselun pohtia, että onpas kökkö juoni. Ja sitten lähtee taas viulu soimaan ja kuka tahansa näistä laulamaan, ja olen jälleen ihan toisissa aatoksissa. Kylmät väreet kulkevat kehossa ja musiikki täyttää sielun ja koko tilan. On se ihmeellistä. Nyt valitut kappaleet toivat lisämaustetta henkilöiden historiaan ja persoonaan; esimerkkinä tanssitypy Barbin näyttävä pakaralleläimäytys ja 'Olen neitsyt / Like A Virgin'-alkuriffit, ja sitten aivan toinen ääni kellossa kun 'Tanssikeikka / Private Dancer' lähti soimaan.

 Lavastus oli ehtaa kesämökkimatskua : halkopinoa, riippumattoa, tikkataulua ja laiturilla vedettiin kuin catwalkilla ikään. Käkikelloista ehdoton erityismaininta!

 Piru vie, lauluvoimaa ja karismaa tässä porukassa on tänäkin vuonna yllin kyllin ja sitä osasin odottaakin. Jotenkin tuli vain sellainen olo, että kaikki oli ennalta-arvattavissa ja liian tuttua kuvioiltaan. No, samalla hyväksihavaitulla metodilla on esim. Valkeakoskellakin porskutettu monta vuotta... Yllättävä viiksityyppi onneksi tupsahti paikalle (Naapurin Alpon muodossa) ja käkikelloistakin paljastui uusia puolia, mutta noin muuten. "Tunnen jääneeni oven taa...kop kop koputan avatkaa..." Viihdyttävää kyllä, mutta jotain jäi uupumaan siitä että pystyisin kunnolla hehkuttamaan.

 'I Surrender" eli 'Ensi kertaa' jäi korvamadoksi, onneksi tuli muuten Maikkarin Retrohelmissä tämä biisi taannoin Markku Aron tulkitsemana hienona videona, jota ei muistanut edes tehneensä...

Esityskuvat (c) Johannes Wilenius

(näin esityksen kutsuvieraana)

Cats-musikaalikonsertti / Lahden Kaupunginteatteri ja LauKes

Cats - musikaalikonsertti / Lahden Kaupunginteatterin Juhani-näyttämö

Yhteistyössä Lahden Kaupunginteatteri ja LauKes

Ensi-ilta 28.1. 2016, kesto noin 2h 15min (väliaikoineen)

Musiikki Andrew Lloyd Webber
Perustuu T.S. Eliotin kirjaan "Old Possum´s Book of Practical Cats"
Suomennos Mikko Koivusalo
Kapellimestari Markku Luuppala
Ohjaaja Kazimir Kolesnik
Koreografia Kazimir Kolesnik ja työryhmä
Lavastus Sari Paljakka ja Maria Mastola
Pukusuunnittelu Heli Salomaa
Maskeeraus ja kampaus Petra Leino
Tarpeistonvalmistus Johanna Järvinen
Valosuunnittelu Harri Peltonen
Äänisuunnittelu Kai Poutanen

Laulavat kissat : Linda Hämäläinen, Annamaria Karhulahti, Taru Still, Kirsi Ståhlberg, Joel Mäkinen, Peter Nyberg, Juha Pihanen, Mikael Saari, Miikka Wallin, Marika Huomolin, Janna Ilén, Helmi-Maaria Jokinen, Ruut Karhula, Siiri Kononen, Maija Munter, Tuomas Nuotio, Konsta Reuter, Antti Ruti ja Sami Ulmanen

Sirkuskissat : Milla Järvinen, Inka Pehkonen, Karita Tikka, Jukka-Pekka Matero ja Otto Tammivaara

 Cats on yksi maailman tunnetuimmista musikaaleista ja vuosikaudet sitä on esitetty tismalleen samankaltaisena versiona pukuineen, maskeineen ja lavasteineen. Tällä kertaa Andrew Lloyd Webber antoi kuitenkin vapaat kädet tuotannolle, ja tätä herkkua on nyt sitten Lahdessa luvassa vielä muutaman esityskerran verran. Meikäläinen, sangen tunnettu musikaalifriikki (huomatkaa sarkasmi), on nähnyt Catsin livenä aiemmin kerran ja sekin Lahdessa vuosia sitten. Jostain syystä tuosta produktiosta ei jäänyt paljoa jälkipolville muisteltavaa. Istuin erittäin kaukana, silmälasit olivat unohtuneet kotiin ja olin valmiiksi väsynyt. Tuukka Leppäsen Räntäntouho kyllä jäi mieleen, ja se kun kaikki yleisössä odottivat henkeään pidätellen Memoryn kuulemista, joka onkin musikaalin tunnetuin kappale. Sinikka Sokka vetäisi sen kyllä komeasti. Olen myös nähnyt televisiosta englanninkielisen version, siinä minun Cats-historiani.

 Oli sitten korkein aikakin nähdä Cats uusin silmin ja varmistin paikkani viitosrivistä heti lippujen tultua myyntiin. Nyt ei olisi ainakaan kokemuksen laatu siitä kiinni, etten näe kunnolla!

(c) Johannes Wilenius

 Orkesteri oli nostettu ilokseni esiin ja lavastuksessa kiinnitin heti huomioni oveliin kynsiin sekä taustalle heijastettuihin hienoihin piirroksiin, jotka veivät tunnelmasta toiseen. Oikeasti taidan olla hiukan allerginen kissoille, mutta näille naukumaijoille en kyllä! Upeaa liikekieltä, energiaa, loistavaa laulua ja erilaisia kissapersoonia. Koko tarina aukesi minulle ihan uudella tavalla kuten myös se, miksi kissaihmiset ystäväni lällyttelevät lemmikkejään mitä ihmeellisimmillä lempinimillä ja herkuilla.

(c) Johannes Wilenius 

 Itselleni ei Memory ja Grizabella (Kirsi Ståhlberg) noussut mitenkään musikaalikonsertin kohokohdaksi (narikkakommenteista päätellen monelle se oli edelleen Se Juttu), vaan "yllättäen" sydämeni veivät etenkin Teatterikissa Kys (Juha Pihanen) sekä Rautatiekissa Kiikunkinttu (Mikael Saari). Luulen, että Kys antaisi Teatterikärpäsen istahtaa hetkeksi turkkinsa päälle lepuuttelemaan ja tarinoita kuulemaan, ja Kiikunkinttu veisi mukanaan seikkailemaan. (Ja sitten tulisi Räntäntouho (Peter Nyberg) ja söisi koko kärpäsen...) Oman lisämausteensa toivat vielä upeat sirkuskissat, joista etenkin cyr-renkaalla pitkin lavaa pyöriskellyt Plato (Otto Tammivaara) nosti hien otsalle. Kissojen joukossa oli monia aiemmin näkemiäni tuttuja tyyppejä, ja edelleen oli suuri ilo katsella ja kuunnella taidokasta ja monipuolista osaamista. Voi Lahti mitä menetättekään/menetämmekään, kun Musiikki-ja draamainstituutti loppuu...

 Hei, kolme esitystä olisi Catsia vielä edessä! (10.2. , 11.2. ja 18.2.) Vähiin käy ennen kuin loppuu, joten TOIMI HETI! Miau!

Koko porukka yhteiskuvassa (c) Johannes Wilenius