Kairan kulkijat / vierailuesitys Hämeenlinnan teatterin päänäyttämöllä
Esityksen kesto 1h 20min, ei väliaikaa
Lavalla Kai Lehtinen ja Heikki Rantanen
Taustaa : Miehet ovat yhdessä valmistelleet tämän esityksen, takana pitkä ystävyys ja monet yhteiset reissut. Esityksessä mukana Lauri Viidan ja Veikko Huovisen tekstejä sekä "omia höpinöitä", yhdistettynä kitaralla säestettyihin lauluihin. 25-v juhlakiertue!
Plussaa : Olen ollut jo monta vuotta Kai Lehtisen fani ja oli mahtavaa nähdä mies livenä vihdoinkin. Jollain tavalla hän tuo mieleeni edesmenneen pappani, ja siksi suhtaudun häneen jotenkin erityisen lämpimin aatoksin jo valmiiksi. Mukava oli myös kuulla hänen lauluaan, komea kantava ääni hänellä kyllä. Ja miten iso mies laulaakin niin herkkiä, kuten Syksyn sävel... Pidin kovasti etenkin Veikko Huovisen kirjoittamista jutuista ja Lehtisen omat tarinatkin olivat hauskoja, kuten se kun poika kysyi mitä on synti. Eläväisesti kertoi sen tarinan kyllä. Myös juttu vieraissakäymisestä oli hauska, vaikkakin aika sekava. Olisin kuunnellut Lehtisen jutustelua kyllä pitempäänkin, olisi mahtavaa olla hänen seurassaan kyllä jossain nuotion ääressä ja kuunnella juttuja. Ja tulihan sieltä se kuuluisa kipakka "perkele!" myös muutaman kerran. Esitys oli kestoltaan oikein passeli!
Miinusta : Heikki Rantanen ei sen sijaan oikein iskenyt, ei jutuillaan eikä muutenkaan. Muutama lauluvalinta oli aika outo, odotin ehkä vähän "luonnonläheisempiä" kappaleita, vaikka Sir Elwoodissa eikä Miljoonasateessa mitään vikaa periaatteessa olekaan.
Muuta : Sali oli lähes täynnä, mikä on aina híeno juttu. Kai Lehtisen esittämä kunnianosoitus äideille herkisti varmasti monet katsojat, ja näkemäänsä tyytyväistä väkeä poistui paikalta.
Kairan kulkijoille neljä tähteä **** ja Kai Lehtiselle viisi ******
maanantai 8. lokakuuta 2012
Moulin Rouge / Musiikkiteatteri Palatsi
Moulin Rouge / Musiikkiteatteri Palatsi, Tampere
Ensi-ilta 29.8. 2012, kesto noin 2h 15min väliaikoineen (viikonloppuisin enemmän)
Käsikirjoitus Katariina Leino
Ohjaus Sami Uotila / Petri Lairikko
Rooleissa : Laura Virtala, Ville Pusa / Sami Uotila, Kimmo Blom, Sari Ann Moilanen, Ari Myllyselkä, Ninni Martikainen, Paula Thesleff, Jenni Pylkkänen, Tiina Lampinen, Tero Tanhuanpää
Taustaa : Moulin Rouge oli yhdessä vaiheessa yksi lempparileffoistani, onhan siinä iiiihana Ewan McGregor ja Nicole Kidman, jotka molemmat vielä lauloivat leffassa ja upeita biisejä olikin. Tarinahan siis kertoo köyhästä säveltäjästä, Christianista, joka saapuu Pariisiin ja muuttaa asumaan Toulouse-Lautrecin luo. Hän taas oli kuuluisa taidemaalari, joka tuli aikoinaan tunnetuksi Pariisin boheemielämän ja etenkin tanssijattarien kuvaajana. No, Toulouse-Lautrec tutustuttaa Christianin Moulin Rougeen, jossa can-can soi ja juomat virtaavat. Shown tähtenä tuikkii kaunis Denise, johon Christian tietenkin rakastuu. Deniseen on iskenyt silmänsä myös rikas Herttua ja koko showlle ja Moulin Rougelle olisi elintärkeää miehen rahat. Selväähän on se, että mustasukkaisuusdraamaa on luvassa yllin kyllin ja intohimoista rakkautta.
Plussaa : Aiemmin olen vähän moittinut jotenkin kökköjä juonikuvioita, jotka ikään kuin meni siinä ohessa kyllä seuraavaa musiikkipläjäystä odotellessa. Tällä kerralla tarina kuitenkin oli toimiva ja looginen. Minulla oli paikka ihan lavan vieressä, joten sain todistaa aitiopaikalta kerrassaan upeita pukuja etenkin! Huh, todella ihanan värisiä pukuja ja millaisia yksityiskohtia, ja ylväästi naiset niitä kyllä kantoivatkin. Tanssitytöillä virtaa riitti ja jalka nousi komiasti, tanssijoita olisin katsellut mielelläni enemmänkin ja isommassa porukassa, tosin lavahan ei nyt niin valtavan kokoinen ole että siinä olisi isompi rivistö jalalla koreasti pistänyt. Renkaiden kanssa temppuillut tanssija ansaitsee erityismaininnan, hän lienee Jenni Pylkkänen? Saikin kyllä ansaitsemansa aplodit. Christianin roolissa vuorottelevat Ville Pusa ja Sami Uotila, ja minun katselukerrallani roolin veti Sami. Suuri yleisö taitaa tuntea hänet lähinnä Salkkareista, mutta minulla on ollut suuri ilo ja kunnia nähdä häntä lavalla tositoimissa muutaman kerran aiemminkin. Komearaaminen ja -ääninen mies hän kyllä on, hänenkaltaiseensa köyhään säveltäjään ei ole kovin hankalaa rakastua. "Come what may" oli erittäin kaunis duetto ja liikuttavan ihana oli Ville Pusan säveltämä ja sanoittama uusi rakkauslaulukin. Aluksi vähän ihmetytti, miksi osa lauluista oli suomeksi, mutta kun tarinaan uppoutui mukaan niin tämä kyllä unohtui. "Bed of Roses" oli myös hieno. Kyynel tuli silmänurkkaan heti alkuun, kun Toulouse-Lautrec (Ari Myllyselkä) lauloi pätkän "Nature boy´ta".
Laura Virtala Denisen roolissa oli kokonaan uusi tuttavuus minulle, ja hyvin mieluinen sellainen. Kaunis, kantava ääni. Mahtavaa oli nähdä ja kuulla Sari Ann Moilasta pitkästä aikaa, hän teki hienon ja ylvään roolin Moulin Rougen johtajattarena. Sari teki aikoinaan Rebekka-musikaalissa minuun sellaisen vaikutuksen, että kylmät väreet menee selkää pitkin kun vain ajattelenkin sitä. Nyt etenkin "Roxanne" oli sangen dramaattinen veto ja tietenkin "Show must go on", samalla tuli kuultua sitten se minun henk.koht. unelmaduettoni, eli Sari ja Kimmo Blom laulamassa biisiä yhdessä. Sitten taas tapaus Kimmo Blom, tällä kertaa Herttuan roolissa... Mies sai kyllä laulettavakseen illan komeimmat biisit ja mikäpä siinä, häntähän kyllä kuuntelee enemmän kuin mielellään. "Purple rain" oli täydellinen veto ja anteeksi jo etukäteen, mutta nyt on pakko lisätä yksi voimasana eli j-u-m-a-l-a-u-t-a. Kuulun siihen sukupolveen, jolle Frankie goes to Hollywoodin "Relax" edusti uudenlaista tuhmuutta kappaleiden sanoissa ja muutenkin, ja biisi kun lähtee yllättäen soimaan ja heti alkutahdeista tunnistaa kappaleen niin voi pojat... Tuntui että taju lähtee! Osansa oli varmaan silläkin, että olin aikamoisen flunssan kourissa ja varmasti vähän kuumeessakin, mutta että kylmiä ja kuumia aaltoja vyöryi lävitseni koko biisin ajan. Jestas! Väliajalle sitten lähdettiin U2:n "Priden" tahdissa ja ehkä vähän liiankin hätäisesti... Väliajalta sitten palattiin kenties ennakkoon odotetuimman biisin myötä, eli KISSin "I was made for loving you" tärähti käyntiin. Kyllä kyllä, Herttua keekoili kävelykeppi tanassa lavan reunustalla ja osoitteli sormellaan tyyliin "Girl I was made for you and girl you were made for me", siinä jo moni varmaan irroitteli nutturakampauksiaan ja loput miettivät, että rikkauksista viis veisataan, mutta on tuo Herttua hot!
No niin. Takaisin maan pinnalle. En halua paljastaa juonenkäänteistä liikaa, en edes sitä saako kaunis rakkaustarina onnellisen lopun vaiko ei. Intohimoa ja dramaattisia käänteitä piisaa kyllä ennen loppua, ja haikeus täyttää mielen. "Forever young" jää soimaan päähän vielä pitkäksi aikaa, vaikkei sitä ihan lopussa kuullakkaan. Plussaa vielä siitä, että Ninni Martikainenkin saa laulaa pienen soolon ja bändille tietysti iso kiitos! Ihan huippua!
Miinusta : Vähän odotin enemmän sellaista spektaakkelimaisuutta ja mahtipontisuutta lavasteissakin, ymmärrän kyllä että Palatsin lava luo omat haasteensa. Paikastani johtuen en nähnyt sivuscreeneille heijastettuja kuvia juurikaan, Pariisia siellä näytti olevan mutta että joku isohko Punainen Mylly jossain olisi ollut paikallaan. Sirkustemppuja luvattiin esitteessä kovasti ja aika vähiin nekin jäi. Ihmettelen myös, mitä Autiotalo teki tässä musikaalissa ja kuten jo mainitsin, väliajalle lähdettiin jotenkin hätäisesti ja yllättäen, ja mieluusti olisin kuullut "Priden" kokonaisuudessaan.
Muuta : Suosittelen kyllä tätä, kaunis tarina, upeat puvut ja kampaukset, huippuluokan bändi ja laulajat ja iki-ihanat biisit, niin herkkiä balladeja kuin rokkimeininkiäkin. Itse suunnittelen uutta katsomiskertaa, Ville Pusakin olisi kiintoisaa nähdä nimittäin.
Moulin Rougelle vahvat neljä tähteä ****
Ensi-ilta 29.8. 2012, kesto noin 2h 15min väliaikoineen (viikonloppuisin enemmän)
Käsikirjoitus Katariina Leino
Ohjaus Sami Uotila / Petri Lairikko
Rooleissa : Laura Virtala, Ville Pusa / Sami Uotila, Kimmo Blom, Sari Ann Moilanen, Ari Myllyselkä, Ninni Martikainen, Paula Thesleff, Jenni Pylkkänen, Tiina Lampinen, Tero Tanhuanpää
Taustaa : Moulin Rouge oli yhdessä vaiheessa yksi lempparileffoistani, onhan siinä iiiihana Ewan McGregor ja Nicole Kidman, jotka molemmat vielä lauloivat leffassa ja upeita biisejä olikin. Tarinahan siis kertoo köyhästä säveltäjästä, Christianista, joka saapuu Pariisiin ja muuttaa asumaan Toulouse-Lautrecin luo. Hän taas oli kuuluisa taidemaalari, joka tuli aikoinaan tunnetuksi Pariisin boheemielämän ja etenkin tanssijattarien kuvaajana. No, Toulouse-Lautrec tutustuttaa Christianin Moulin Rougeen, jossa can-can soi ja juomat virtaavat. Shown tähtenä tuikkii kaunis Denise, johon Christian tietenkin rakastuu. Deniseen on iskenyt silmänsä myös rikas Herttua ja koko showlle ja Moulin Rougelle olisi elintärkeää miehen rahat. Selväähän on se, että mustasukkaisuusdraamaa on luvassa yllin kyllin ja intohimoista rakkautta.
 |
| Laura Virtala ja Sami Uotila / kuva Musiikkiteatteri Palatsi |
Laura Virtala Denisen roolissa oli kokonaan uusi tuttavuus minulle, ja hyvin mieluinen sellainen. Kaunis, kantava ääni. Mahtavaa oli nähdä ja kuulla Sari Ann Moilasta pitkästä aikaa, hän teki hienon ja ylvään roolin Moulin Rougen johtajattarena. Sari teki aikoinaan Rebekka-musikaalissa minuun sellaisen vaikutuksen, että kylmät väreet menee selkää pitkin kun vain ajattelenkin sitä. Nyt etenkin "Roxanne" oli sangen dramaattinen veto ja tietenkin "Show must go on", samalla tuli kuultua sitten se minun henk.koht. unelmaduettoni, eli Sari ja Kimmo Blom laulamassa biisiä yhdessä. Sitten taas tapaus Kimmo Blom, tällä kertaa Herttuan roolissa... Mies sai kyllä laulettavakseen illan komeimmat biisit ja mikäpä siinä, häntähän kyllä kuuntelee enemmän kuin mielellään. "Purple rain" oli täydellinen veto ja anteeksi jo etukäteen, mutta nyt on pakko lisätä yksi voimasana eli j-u-m-a-l-a-u-t-a. Kuulun siihen sukupolveen, jolle Frankie goes to Hollywoodin "Relax" edusti uudenlaista tuhmuutta kappaleiden sanoissa ja muutenkin, ja biisi kun lähtee yllättäen soimaan ja heti alkutahdeista tunnistaa kappaleen niin voi pojat... Tuntui että taju lähtee! Osansa oli varmaan silläkin, että olin aikamoisen flunssan kourissa ja varmasti vähän kuumeessakin, mutta että kylmiä ja kuumia aaltoja vyöryi lävitseni koko biisin ajan. Jestas! Väliajalle sitten lähdettiin U2:n "Priden" tahdissa ja ehkä vähän liiankin hätäisesti... Väliajalta sitten palattiin kenties ennakkoon odotetuimman biisin myötä, eli KISSin "I was made for loving you" tärähti käyntiin. Kyllä kyllä, Herttua keekoili kävelykeppi tanassa lavan reunustalla ja osoitteli sormellaan tyyliin "Girl I was made for you and girl you were made for me", siinä jo moni varmaan irroitteli nutturakampauksiaan ja loput miettivät, että rikkauksista viis veisataan, mutta on tuo Herttua hot!
No niin. Takaisin maan pinnalle. En halua paljastaa juonenkäänteistä liikaa, en edes sitä saako kaunis rakkaustarina onnellisen lopun vaiko ei. Intohimoa ja dramaattisia käänteitä piisaa kyllä ennen loppua, ja haikeus täyttää mielen. "Forever young" jää soimaan päähän vielä pitkäksi aikaa, vaikkei sitä ihan lopussa kuullakkaan. Plussaa vielä siitä, että Ninni Martikainenkin saa laulaa pienen soolon ja bändille tietysti iso kiitos! Ihan huippua!
Miinusta : Vähän odotin enemmän sellaista spektaakkelimaisuutta ja mahtipontisuutta lavasteissakin, ymmärrän kyllä että Palatsin lava luo omat haasteensa. Paikastani johtuen en nähnyt sivuscreeneille heijastettuja kuvia juurikaan, Pariisia siellä näytti olevan mutta että joku isohko Punainen Mylly jossain olisi ollut paikallaan. Sirkustemppuja luvattiin esitteessä kovasti ja aika vähiin nekin jäi. Ihmettelen myös, mitä Autiotalo teki tässä musikaalissa ja kuten jo mainitsin, väliajalle lähdettiin jotenkin hätäisesti ja yllättäen, ja mieluusti olisin kuullut "Priden" kokonaisuudessaan.
Muuta : Suosittelen kyllä tätä, kaunis tarina, upeat puvut ja kampaukset, huippuluokan bändi ja laulajat ja iki-ihanat biisit, niin herkkiä balladeja kuin rokkimeininkiäkin. Itse suunnittelen uutta katsomiskertaa, Ville Pusakin olisi kiintoisaa nähdä nimittäin.
Moulin Rougelle vahvat neljä tähteä ****
torstai 4. lokakuuta 2012
Kuningatarleikit / Teatteri Telakka
Kuningatarleikit / Teatteri Telakka
Ensi-ilta 20.4. 2012, kesto noin 2h 15min väliaikoineen
Käsikirjoitus ja ohjaus Antti Mikkola
Rooleissa : Karoliina Kudjoi, Antti Mankonen ja Tanjalotta Räikkä
Taustaa : Näytelmä kertoo kolmesta naisesta, jotka kaikki tavalla tai toisella joutuvat luopumaan naiseudestaan. Päähenkilöinä ovat kansanedustaja, huippuhiihtäjä ja murhaaja. Kaikki ovat juuri jäämäisillään kiinni jostakin. Esityksen pohjalla ja innoituksena ovat olleet Maria Stuartin ja Elisabet I:n elämät. Kaksi kuningatarta kilpailivat vallasta tapaamatta kuitenkaan kertaakaan toisiaan. Elisabet I piilotti sukupuolisuutensa kyetäkseen hallitsijaksi, kun taas Maria Stuart ei koskaan kyennyt luopumaan naisellisuudestaan ja halustaan löytää elämänkumppani. Lopulta toinen mestautti toisen. Esitys on sekoitus historiaa, fiktiota ja sukupuolirooleja.
Plussaa : Olin ensimmäistä kertaa Teatteri Telakalla. Mielenkiintoinen talo, mielenkiintoinen tila. Kaikki näyttelijät olivat mielettömän hyviä, heistä aiemmin olin nähnyt vain Karoliina Kudjoin livenä. Ovelasti oli toteutettu se, miten näyttelijä seisoi näyttämöllä hiljaa ja katsojat tavallaan kuulivat hänen ajatuksensa. "Tässä näyttelijä Antti Mankonen ja seuraavaksi aion tehdä noin ja näin". Sukupuoliroolit todellakin pistettiin uusiksi, sillä Antti esitti myös naishiihtäjää hyvin herkällä tavalla, kun taas Tanjalotta Räikkä oli hänen karski aviomiehensä. Näytelmän hahmoilla oli esikuvansa todellisuudessakin. Jännästi jäi kyllä mietityttämään se, miten esim. poliitikkoihin suhtautuu täysin eri tavalla sen mukaan, mitä sukupuolta he ovat. Vallankahvaan pyrkivä nainen ei pääse kuitenkaan eroon "tyttöydestään" vaikka kuinka yrittäisi. Kaikki kolme tarinaa olivat hyvin koukuttavia, pidin siitä että sukupuolirooleilla leikiteltiin. Aluksi ei voinut kuvitellakaan parrakasta Antti Mankosta naishiihtäjänä, mutta piru vieköön miten taitavasti hän sen roolinsa teki ja vei kyllä pisteet kotiin. Olen pitänyt Tanjalotta Räikkää aina vähän maskuliinisena naisnäyttelijänä ja niin hän oli tässäkin, mutta upeasti myös toi esille sitä herkkyyttään etenkin murhaajan roolissa. Hienoa työtä kaikilta kolmelta, ja kiitokset käsikirjoittaja/ohjaaja Mikkolalle mielenkiintoisista näkökulmista! Huumoriakin oli mukana sopivasti, naisten (ja miestenkin) käytös meni välillä tosi överiksi huvittavuuteen asti, ja tarkoituksellisen hölmöt ihmisten nimet huvittivat myös. Toimittajan nimi taisi olla Pekka Vittunen, jos en väärin muista? Lavastus oli erittäin toimiva kokonaisuus, samoin äänimaailma ja valot. Loppukohtauksen haarniskoista vielä iso plussa! Niin aina on jotenkin hämmentävää, jos yhdellä roolihenkilöistä on sama etunimi kuin minulla...
Miinusta : Hätäpuhelukohtauksessa oli liikaa vilkkuvia valoja ja meteliä ja huutoa, tuntui että pääni halkeaa ihan just. Varmasti vähemmälläkin melskaamisella asia olisi tullut selväksi.
Muuta : Kuningatarleikit vieraili loppukesästä arvostetuilla teatterifestivaaleilla Meksikossa ja sai valtavan suosion. Esityshän oli ensi-illassa jo keväällä, minä pääsin näkemään toiseksiviimeisen näytöksen nyt syksyllä ja tällä hetkellä esitys ei ole enää Teatteri Telakan ohjelmistossa. Varmasti tämä tullaan näkemään jossain muuallakin, eli suosittelen lämpimästi vähän erilaisena teatteriesityksenä kaikille. Pisti kyllä ajatukset liikkeelle oikein kunnolla! Tuomitsemmeko naiset samasta rikkeestä eri tavalla kuin miehet? Kyllä...
Kuningatarleikeille neljä tähteä ****
Ensi-ilta 20.4. 2012, kesto noin 2h 15min väliaikoineen
Käsikirjoitus ja ohjaus Antti Mikkola
Rooleissa : Karoliina Kudjoi, Antti Mankonen ja Tanjalotta Räikkä
Taustaa : Näytelmä kertoo kolmesta naisesta, jotka kaikki tavalla tai toisella joutuvat luopumaan naiseudestaan. Päähenkilöinä ovat kansanedustaja, huippuhiihtäjä ja murhaaja. Kaikki ovat juuri jäämäisillään kiinni jostakin. Esityksen pohjalla ja innoituksena ovat olleet Maria Stuartin ja Elisabet I:n elämät. Kaksi kuningatarta kilpailivat vallasta tapaamatta kuitenkaan kertaakaan toisiaan. Elisabet I piilotti sukupuolisuutensa kyetäkseen hallitsijaksi, kun taas Maria Stuart ei koskaan kyennyt luopumaan naisellisuudestaan ja halustaan löytää elämänkumppani. Lopulta toinen mestautti toisen. Esitys on sekoitus historiaa, fiktiota ja sukupuolirooleja.
Plussaa : Olin ensimmäistä kertaa Teatteri Telakalla. Mielenkiintoinen talo, mielenkiintoinen tila. Kaikki näyttelijät olivat mielettömän hyviä, heistä aiemmin olin nähnyt vain Karoliina Kudjoin livenä. Ovelasti oli toteutettu se, miten näyttelijä seisoi näyttämöllä hiljaa ja katsojat tavallaan kuulivat hänen ajatuksensa. "Tässä näyttelijä Antti Mankonen ja seuraavaksi aion tehdä noin ja näin". Sukupuoliroolit todellakin pistettiin uusiksi, sillä Antti esitti myös naishiihtäjää hyvin herkällä tavalla, kun taas Tanjalotta Räikkä oli hänen karski aviomiehensä. Näytelmän hahmoilla oli esikuvansa todellisuudessakin. Jännästi jäi kyllä mietityttämään se, miten esim. poliitikkoihin suhtautuu täysin eri tavalla sen mukaan, mitä sukupuolta he ovat. Vallankahvaan pyrkivä nainen ei pääse kuitenkaan eroon "tyttöydestään" vaikka kuinka yrittäisi. Kaikki kolme tarinaa olivat hyvin koukuttavia, pidin siitä että sukupuolirooleilla leikiteltiin. Aluksi ei voinut kuvitellakaan parrakasta Antti Mankosta naishiihtäjänä, mutta piru vieköön miten taitavasti hän sen roolinsa teki ja vei kyllä pisteet kotiin. Olen pitänyt Tanjalotta Räikkää aina vähän maskuliinisena naisnäyttelijänä ja niin hän oli tässäkin, mutta upeasti myös toi esille sitä herkkyyttään etenkin murhaajan roolissa. Hienoa työtä kaikilta kolmelta, ja kiitokset käsikirjoittaja/ohjaaja Mikkolalle mielenkiintoisista näkökulmista! Huumoriakin oli mukana sopivasti, naisten (ja miestenkin) käytös meni välillä tosi överiksi huvittavuuteen asti, ja tarkoituksellisen hölmöt ihmisten nimet huvittivat myös. Toimittajan nimi taisi olla Pekka Vittunen, jos en väärin muista? Lavastus oli erittäin toimiva kokonaisuus, samoin äänimaailma ja valot. Loppukohtauksen haarniskoista vielä iso plussa! Niin aina on jotenkin hämmentävää, jos yhdellä roolihenkilöistä on sama etunimi kuin minulla...
Miinusta : Hätäpuhelukohtauksessa oli liikaa vilkkuvia valoja ja meteliä ja huutoa, tuntui että pääni halkeaa ihan just. Varmasti vähemmälläkin melskaamisella asia olisi tullut selväksi.
Muuta : Kuningatarleikit vieraili loppukesästä arvostetuilla teatterifestivaaleilla Meksikossa ja sai valtavan suosion. Esityshän oli ensi-illassa jo keväällä, minä pääsin näkemään toiseksiviimeisen näytöksen nyt syksyllä ja tällä hetkellä esitys ei ole enää Teatteri Telakan ohjelmistossa. Varmasti tämä tullaan näkemään jossain muuallakin, eli suosittelen lämpimästi vähän erilaisena teatteriesityksenä kaikille. Pisti kyllä ajatukset liikkeelle oikein kunnolla! Tuomitsemmeko naiset samasta rikkeestä eri tavalla kuin miehet? Kyllä...
Kuningatarleikeille neljä tähteä ****
keskiviikko 3. lokakuuta 2012
Marjamatka / Teatteri Mukamas
Marjamatka / Teatteri Mukamas, Tampere
Uusintaensi-ilta 23.9. 2012, kesto noin 40min
Ikäsuositus : yli 3-vuotiaille
Käsikirjoitus : Vjatseslav Bredis
Ohjaus : Vjatseslav Bredis / Mansi Stycz
Näyttelijät : Tuomas Nuotio, Niilo Savolainen ja Katarina Stycz
Taustaa : Marjamatka kertoo jännittävän tarinan pienen Severi-pojan seikkailusta metsässä. Poika ei halua aina jäädä yksin kotiin, ja aikansa hinguttuaan pääseekin vanhempiensa avuksi metsätöihin. Metsäpolulla riittää ihasteltavaa kukkasista kauniisiin perhosiin, ja niin Severi huomaakin pian olevansa eksyksissä. Onneksi hän löytää metsätontun mökin, ja seikkailukin saa onnellisen lopun ja ystävänsä Vilpas-varpusen avustuksella poika löytää takaisin kotiin.
Plussaa : Ensivisiittini Teatteri Mukamaksessa Pispalassa, ja olikin hurmaava rakennus. Samassa näytöksessä oli muutama ryhmä päiväkotilapsia. Lapsosilla riitti ihmeteltävää talon yksityiskohtien kanssa jo aulassa, ja kuvittelinkin jo mielessäni miten maaginen talo mahtaakaan joulun alla olla. Nyt jo mieleen hiipi sellainen mukava, lämminhenkinen olo. Näyttelijät avustivat pienimmät paikoilleen ja seikkailu voi alkaa. Nokkahuiluilla soitettu musiikki oli rauhallista ja jotenkin liikuttavaa, pienet kuuntelivat niin tarkkaavaisina ja pidin siitä, miten näyttelijät puhuivat rauhallisesti ja selkeästi niin, että kenellekään ei jäänyt mitään epäselväksi. Tarinakin eteni mukavan rauhallisesti ja välillä pistettiin musiikiksi ja lauluksi. Vilpas-varpunen oli hauska ja ovelasti toteutettu! Pidin myös lavasteesta, josta aukeni pienoismaailma metsään ja siellä pikkuriikkinen Severi-poika iloisesti rallatellen kuljeskeli perhosten perässä. Nuket olivat muutenkin taidokkaasti tehtyjä. Mahtavaa oli myös se, kun yleisö pääsi osallistumaan tapahtumien kulkuun tekemällä tuulen suhinaa ja pöllön huhuilua muistuttavia ääniä. Lisäksi näyttelijät esittivät välillä arvoituksia. Aina ei vastaukset menneet ihan ekalla kerralla nappiin, mutta oikeat vastauksetkin toki löytyivät. Pieni keltainen makea marja ei ole appelsiini eikä banaani, mutta lapsoset eivät olleet kuulleetkaan aiemmin lakka-nimisestä marjasta. Myöskään suurisilmäinen huhuileva lintu ei ole nimeltään "huhuu" vaan huuhkaja, kaikukin oli varmasti monelle uutta ja ihmeellistä. Pidin siitä, miten kivasti lapsikatsojat huomioitiin ja kaikesta huomaa kyllä, että lasten ehdoilla tätä teatteria tehdään. Kaiken kiireen ja hässäkän keskellä on hyvä välillä pysähtyä ja käydä katsomassa tämmöisiä pienimuotosia, mutta silti Suuria Tarinoita. Marjamatka oli kaikille antoisa kokemus ja valtavasta mansikasta riitti varmasti kerrottavaa kotiinkin asti. Ainakin minä tein niin... Niin ja suuren vaikutuksen esitys teki erääseenkin pikkumieheen, joka meni rehvakkaasti tekemään "yläfemmat" kaikkien näyttelijöiden kanssa :)
Miinusta : Vähän ihmetytti, että miksi alussa oli se kolme tornia ja ne tyypit niissä? Plussaa toki siitä, että rouva oli kaimani...
Muuta : Minulle tuli sangen pikkutyttömäinen olo tästä! Lisää näitä! Harmi että Hippaloihin ja lastentapahtumiin on liian pitkä aika... Kotona jo kaivoin esiin Kissaperhe-sorminukkeni ja valmistauduin esittämään sorminukketeatteria kummitytölleni ja siskolleen, mutta reissu valitettavasti peruuntui. Inspiraatio kuitenkin syntyi, kiitos siitä Teatteri Mukamakselle ja ihastuttavalle Marjamatkalle :)
Täydet viisi tähteä *****
Uusintaensi-ilta 23.9. 2012, kesto noin 40min
Ikäsuositus : yli 3-vuotiaille
Käsikirjoitus : Vjatseslav Bredis
Ohjaus : Vjatseslav Bredis / Mansi Stycz
Näyttelijät : Tuomas Nuotio, Niilo Savolainen ja Katarina Stycz
Taustaa : Marjamatka kertoo jännittävän tarinan pienen Severi-pojan seikkailusta metsässä. Poika ei halua aina jäädä yksin kotiin, ja aikansa hinguttuaan pääseekin vanhempiensa avuksi metsätöihin. Metsäpolulla riittää ihasteltavaa kukkasista kauniisiin perhosiin, ja niin Severi huomaakin pian olevansa eksyksissä. Onneksi hän löytää metsätontun mökin, ja seikkailukin saa onnellisen lopun ja ystävänsä Vilpas-varpusen avustuksella poika löytää takaisin kotiin.
Plussaa : Ensivisiittini Teatteri Mukamaksessa Pispalassa, ja olikin hurmaava rakennus. Samassa näytöksessä oli muutama ryhmä päiväkotilapsia. Lapsosilla riitti ihmeteltävää talon yksityiskohtien kanssa jo aulassa, ja kuvittelinkin jo mielessäni miten maaginen talo mahtaakaan joulun alla olla. Nyt jo mieleen hiipi sellainen mukava, lämminhenkinen olo. Näyttelijät avustivat pienimmät paikoilleen ja seikkailu voi alkaa. Nokkahuiluilla soitettu musiikki oli rauhallista ja jotenkin liikuttavaa, pienet kuuntelivat niin tarkkaavaisina ja pidin siitä, miten näyttelijät puhuivat rauhallisesti ja selkeästi niin, että kenellekään ei jäänyt mitään epäselväksi. Tarinakin eteni mukavan rauhallisesti ja välillä pistettiin musiikiksi ja lauluksi. Vilpas-varpunen oli hauska ja ovelasti toteutettu! Pidin myös lavasteesta, josta aukeni pienoismaailma metsään ja siellä pikkuriikkinen Severi-poika iloisesti rallatellen kuljeskeli perhosten perässä. Nuket olivat muutenkin taidokkaasti tehtyjä. Mahtavaa oli myös se, kun yleisö pääsi osallistumaan tapahtumien kulkuun tekemällä tuulen suhinaa ja pöllön huhuilua muistuttavia ääniä. Lisäksi näyttelijät esittivät välillä arvoituksia. Aina ei vastaukset menneet ihan ekalla kerralla nappiin, mutta oikeat vastauksetkin toki löytyivät. Pieni keltainen makea marja ei ole appelsiini eikä banaani, mutta lapsoset eivät olleet kuulleetkaan aiemmin lakka-nimisestä marjasta. Myöskään suurisilmäinen huhuileva lintu ei ole nimeltään "huhuu" vaan huuhkaja, kaikukin oli varmasti monelle uutta ja ihmeellistä. Pidin siitä, miten kivasti lapsikatsojat huomioitiin ja kaikesta huomaa kyllä, että lasten ehdoilla tätä teatteria tehdään. Kaiken kiireen ja hässäkän keskellä on hyvä välillä pysähtyä ja käydä katsomassa tämmöisiä pienimuotosia, mutta silti Suuria Tarinoita. Marjamatka oli kaikille antoisa kokemus ja valtavasta mansikasta riitti varmasti kerrottavaa kotiinkin asti. Ainakin minä tein niin... Niin ja suuren vaikutuksen esitys teki erääseenkin pikkumieheen, joka meni rehvakkaasti tekemään "yläfemmat" kaikkien näyttelijöiden kanssa :)
Miinusta : Vähän ihmetytti, että miksi alussa oli se kolme tornia ja ne tyypit niissä? Plussaa toki siitä, että rouva oli kaimani...
Muuta : Minulle tuli sangen pikkutyttömäinen olo tästä! Lisää näitä! Harmi että Hippaloihin ja lastentapahtumiin on liian pitkä aika... Kotona jo kaivoin esiin Kissaperhe-sorminukkeni ja valmistauduin esittämään sorminukketeatteria kummitytölleni ja siskolleen, mutta reissu valitettavasti peruuntui. Inspiraatio kuitenkin syntyi, kiitos siitä Teatteri Mukamakselle ja ihastuttavalle Marjamatkalle :)
Täydet viisi tähteä *****
maanantai 1. lokakuuta 2012
Kalevala / vierailuesitys
Kalevala / vierailuesitys Hämeenlinnan teatterin päänäyttämöllä
Kesto noin 2h väliaikoineen
Käsikirjoitus Kari Puumalainen ja Tiina Puumalainen
Ohjastus (näin lapussa luki..) Tiina Puumalainen
Rooleissa Mikko Kivinen, Tom Lindholm ja Esko Roine
Taustaa : "Kaikki mitä olet halunnut tietää kansalliseepoksesta mutta et ole koskaan uskaltanut kysyä" eli kolme näyttelijää esittää pikakelauksella Kalevalan alle parissa tunnissa, ja tulee siinä esitettyä vähän Seitsemää veljestäkin ja Tuntematonta sotilasta lisäksi.
Plussaa : Jaa-a, mistäköhän sitä aloittaisi. Tässä oli niin paljon kaikenlaista. Näyttelijät olivat kyllä mainioita, jokainen niin omalla tavallaan hyvä ja erilainen. Esko Roine sai kunnian esittää Väinämöistä, ja välillä luultiin lavalla olevan Vanamon ja Kolmosenkin. Roine esitti myös Elias Lönnrotia, ja mielenkiintoisia olivatkin aikanaan runojen ja laulujen keruumatkat. Väki alkoi pistellä omiaan kun kuuli, että tiedoista maksetaan hyvin ja siksi Kalevala on niin sekava paketti! Uusia murresanoja löytyi ja itkuvirsiä. Hauska pointti oli se, että "Pohjolan pidot" tuli jo toistamiseen parin päivän sisällä. Hittiainesta siis! Mikko Kivinen oli mm. Kyllikki (sekoitus Tuksua ja Outi Heiskasta) ja Pohjolan isäntä, ja tietysti myös Paavo Väyrynen. Tom Lindholm oli varsin viehko naisrooleissaan, joista yksi toi mieleeni lukioaikaisen ruotsinopettajani. Hahmoista hillittömin oli Lieto Lemminkäinen, joka miekka tanassa paineli kultaisissa housuissaan kutrit suorina pitkin maita ja mantuja. Itselläni tuntui, että kohta katkeaa verisuoni päästä liiasta nauramisesta. Hauska oli kuunnella miesten keskinäistä sanailua, välillä ei selkeästi menty ihan käsikirjoituksen mukaan ja pokka petti useampaankin otteeseen. Yleisökin pääsi osallistumaan, halusi tai ei. Yleisön joukosta haettiin eräs nainen esittämään Sampoa, ja muu yleisö jaettiin kolmeen osaan. Kiihtyvän musiikin tahdissa minun katsomopätkäni hoki sitten kauralaaria. Kyllähän tässä tuli Kalevalan keskeisimmät tapahtumat käytyä läpi, vaikka ylimääräistäkin oli joukossa paljon.
Miinusta : Ylimääräistä tosiaan. En tiedä mitä tekoa oli alun tietokilpailulla, Sankarit-biisin laulattamisella ja sankarikilpailulla tämän kanssa. Komeasti Esko Roine lauloi My wayn, mutta ajantäytteeksi vain. Sananmuunnokset ihmisten niminä ei tässä toiminut, ei sitten millään. Aika kulunutta. Jotenkin myös meininki lässähti väliajan jälkeen, ja näytti siltä että välillä lavalla oli hauskempaa kuin katsomossa. Loppukin tuli todella yllättäen, Sampoa lähdettiin ryöstämään ja se siitä sitten. En tiedä kauan miehet ovat tätä jo esittäneet ja paljonko esitys on alkuperäisestä matkan varrella muuttunut, mutta minulle kaikki jutut eivät oikein toimineet.
Muuta : Hämärtyvään syysiltaan tämä toimi kyllä oivallisena piristysruiskeena miinuksistaankin huolimatta, nauruterapiaa lähdettiin hakemaan ja sitä kyllä saatiin. Katsomosta poistui sangen tyytyväistä porukkaa.
Kalevala saa Teatterikärpäseltä neljä tähteä ****
Kesto noin 2h väliaikoineen
Käsikirjoitus Kari Puumalainen ja Tiina Puumalainen
Ohjastus (näin lapussa luki..) Tiina Puumalainen
Rooleissa Mikko Kivinen, Tom Lindholm ja Esko Roine
Taustaa : "Kaikki mitä olet halunnut tietää kansalliseepoksesta mutta et ole koskaan uskaltanut kysyä" eli kolme näyttelijää esittää pikakelauksella Kalevalan alle parissa tunnissa, ja tulee siinä esitettyä vähän Seitsemää veljestäkin ja Tuntematonta sotilasta lisäksi.
Plussaa : Jaa-a, mistäköhän sitä aloittaisi. Tässä oli niin paljon kaikenlaista. Näyttelijät olivat kyllä mainioita, jokainen niin omalla tavallaan hyvä ja erilainen. Esko Roine sai kunnian esittää Väinämöistä, ja välillä luultiin lavalla olevan Vanamon ja Kolmosenkin. Roine esitti myös Elias Lönnrotia, ja mielenkiintoisia olivatkin aikanaan runojen ja laulujen keruumatkat. Väki alkoi pistellä omiaan kun kuuli, että tiedoista maksetaan hyvin ja siksi Kalevala on niin sekava paketti! Uusia murresanoja löytyi ja itkuvirsiä. Hauska pointti oli se, että "Pohjolan pidot" tuli jo toistamiseen parin päivän sisällä. Hittiainesta siis! Mikko Kivinen oli mm. Kyllikki (sekoitus Tuksua ja Outi Heiskasta) ja Pohjolan isäntä, ja tietysti myös Paavo Väyrynen. Tom Lindholm oli varsin viehko naisrooleissaan, joista yksi toi mieleeni lukioaikaisen ruotsinopettajani. Hahmoista hillittömin oli Lieto Lemminkäinen, joka miekka tanassa paineli kultaisissa housuissaan kutrit suorina pitkin maita ja mantuja. Itselläni tuntui, että kohta katkeaa verisuoni päästä liiasta nauramisesta. Hauska oli kuunnella miesten keskinäistä sanailua, välillä ei selkeästi menty ihan käsikirjoituksen mukaan ja pokka petti useampaankin otteeseen. Yleisökin pääsi osallistumaan, halusi tai ei. Yleisön joukosta haettiin eräs nainen esittämään Sampoa, ja muu yleisö jaettiin kolmeen osaan. Kiihtyvän musiikin tahdissa minun katsomopätkäni hoki sitten kauralaaria. Kyllähän tässä tuli Kalevalan keskeisimmät tapahtumat käytyä läpi, vaikka ylimääräistäkin oli joukossa paljon.
Miinusta : Ylimääräistä tosiaan. En tiedä mitä tekoa oli alun tietokilpailulla, Sankarit-biisin laulattamisella ja sankarikilpailulla tämän kanssa. Komeasti Esko Roine lauloi My wayn, mutta ajantäytteeksi vain. Sananmuunnokset ihmisten niminä ei tässä toiminut, ei sitten millään. Aika kulunutta. Jotenkin myös meininki lässähti väliajan jälkeen, ja näytti siltä että välillä lavalla oli hauskempaa kuin katsomossa. Loppukin tuli todella yllättäen, Sampoa lähdettiin ryöstämään ja se siitä sitten. En tiedä kauan miehet ovat tätä jo esittäneet ja paljonko esitys on alkuperäisestä matkan varrella muuttunut, mutta minulle kaikki jutut eivät oikein toimineet.
Muuta : Hämärtyvään syysiltaan tämä toimi kyllä oivallisena piristysruiskeena miinuksistaankin huolimatta, nauruterapiaa lähdettiin hakemaan ja sitä kyllä saatiin. Katsomosta poistui sangen tyytyväistä porukkaa.
Kalevala saa Teatterikärpäseltä neljä tähteä ****
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)