Ymmärrättehän / Hämeenlinnan teatteri

Ymmärrättehän / Hämeenlinnan teatterin Verstas-näyttämö

Ensi-ilta 8.9. 2012 , kesto noin 1,5h (ei väliaikaa)

Teksti Claudio Magris

Suomentaja Hannimari Heino

Ohjaus Hannu Matti Tyhtilä

Näyttämöllä Liisa Peltonen

Taustaa : Claudio Magris on italialainen kirjailija ja kulttuurifilosofi. Monologin puhujana on runoilijan vaimona ja muusana elänyt vanha nainen, joka vanhainkodissa muistelee rakastettuaan ja elettyä elämäänsä. Muistot heräävät eloon. Näytelmä myös sivuaa Antiikin legendaa Orfeuksesta ja Eurydikestä. Orfeus lähti noutamaan kuollutta puolisoaan manalasta, mutta menetti hänet, koska kielloista huolimatta katsoi taakseen.

Plussaa : Liisa Peltonen on järjettömän hyvä! Hän kuuluu ns. "luottonäyttelijöihini", eli hänen roolitöistään olen aina pitänyt nimenomaan hänen muuntautumiskykynsä ja tarkkojen, oivaltavien eleiden ja ilmeiden takia. Odotukset olivat korkealla tämän Liisan ensimmäisen monologin suhteen, ja hän täytti ja jopa ylitti ne. Aluksi lavalla nähtii hauras vanhus, joka haikaili menneitä ja tepasteli saappaissaan ja sukissaan. Nyppi sängyn päiväpeittoa, joka ele oli harkittu. Monologin edetessä lavalla onkin hetken kuluttua nuori nainen kukkeimmillaan, rakkauden huumassa. Upeasti Liisa tulkitsi häntä ja eri tunnetilojaan. Elämä ei runoilijan vaimona ja muusana takuulla ollut helppoa, oli jatkuvasti ihailijoita ja muita naisiakin. Nainen kuitenkin luotti ja uskoi siihen, että hänen kanssaan kaikki oli erilaista, koska heidän välillään oli aitoa rakkautta, ei pelkkää hetken huumaa ja hekumaa. Rakkaus on raadollista, haikeutta oli havaittavissa yleisönkin joukossa ja kyynelten pyyhkimistä. Jokaisella meillä on tarve tulla rakastetuksi, eikä ikääntyminen poista seksuaalisuutta.Teemana on myös yksinäisyys ja se, että meillä kaikilla on varmasti oma tarinamme kerrottavana. Näytelmän musiikista pidin paljon ja minimalistisesta lavastuksesta. Kaikki oli valkoista vaatetusta myöten - oviaukko, sänky, tuoli ja pöytä tavaroineen. Kesto oli sopiva ja intensiivinen, onneksi ei ollut väliaikaa. Tarina piti kyllä otteessaan.

Liisa Peltonen / kuva Terho Aalto,HMLn teatteri

Miinusta : ei moitittavaa

Muuta :  suosittelen kaikille, erityisesti niille jotka ovat saaneet rakastaa

Monologille täydet viisi tähteä *****

kuva Terho Aalto / HMLn teatteri

Kaunotar ja Hirviö / Hämeenlinnan teatteri

Kaunotar ja Hirviö / Hämeenlinnan teatterin päänäyttämö

Ensi-ilta 6.9. 2012, kesto noin 1h 50min väliaikoineen

Käsikirjoitus Sirkku Peltola

Ohjaus Reija Isosuo

Musiikki Petri Lapintie

Rooleissa : Sinikka Salminen, Lauri Kukkonen, Harri Ekonen, Johanna Reilin, Katariina Kuisma-Syrjä, Lasse Sandberg, Turkka Mastomäki, Taina Sihvonen, Iina Sihvonen, Oona Sihvonen ja Jennifer Siekkinen

Taustaa : Kaunotar ja Hirviö on vanha ranskalainen kansansatu, josta tunnetuin versio lienee Disneyn upea piirretty parinkymmenen vuoden takaa. Sadun eri vaiheista löytyy lisäinfoa näytelmän käsiohjelmasta. Tarinassa keksijä-isä (Harri Ekonen) eksyy myrskyssä Hirviön (Lauri Kukkonen) linnaan ja poimii sieltä kauniin ruusun nuorimmalle tyttärelleen tuliaisiksi. Hirviö kuitenkin huomaa ruusuvarkauden ja säästää isän hengen ainoastaan sillä ehdolla, että tämä lähettää jonkun tyttäristään ikuisiksi ajoiksi linnaansa. Kaunotar (Sinikka Salminen) uhrautuu, sillä rakastaa isäänsä hyvin paljon. Kuten saduissa usein käy, tälläkin on hyvin onnellinen ja kaunis loppu! Ja totta kai, kunnon sadun takaa löytyy myös opetus.

Marie, isä, Amanda ja Kaunotar / kuva Tommi Kantanen

Plussaa : Mikä upea värimaailma! Ihania pukuja niin naisilla kuin miehilläkin, liehuvia viittoja huikeissa väreissä. Visuaalisuus kiehtoi kovasti ja siihen oli panostettu erityisesti, etenkin Hirviön linnassa. Linna loisti upeissa väreissä ja valoissa, Hirviön ensiesiintyminen tuli vähän yllätyksenä minullekin ja se oli hyvin kiehtovaa! Linnassa pidin myös Narrin ja pierrotmaisen violan soittajattaren hahmoista (Oona Sihvonen ja Jennifer Siekkinen). Hirviö liikkui hyvin kissamaisin elkein ja naamio oli hieno! Silmät vaan kiiluivat sen takaa. Yksityiskohtiin oli myös panostettu, kalakauppiaan erilaisista vonkaleista lähtien aina puhuviin kirjoihin asti. Se oli jännää se kirjojen puhe! Ukonilma salamoineen, pedot metsässä kiiluvine silmineen...Kaunotar oli tietysti hyvin kaunis ja luonteva, ihania pukuja saikin päällään kantaa. Isä oli hauska hahmo vaatetusta myöten. Aluksi oltiin niin vanhaa ja raihnaista, mutta kyllä alkoi tanssijalkaa vipattaa kun nuorimmainen saapuikin yllättäen paikalle ja iskän tanssahtelu kirvoittikin raikuvat aplodit ensi-illassa. Ja komeat prillitkin hän keksi!

Täysin oma lukunsa on sitten pikkuisen turhamaiset sisarukset Amanda ja Marie (Johanna Reilin ja Katariina Kuisma-Syrjä). Huh huh! Mitkä puhetyylit ja liikeradat. Mahtaa olla pokassa pitämistä heillä... Onneksi löysivät sitten hekin unelmiensa aviomiehet, nimittäin herrat Topuan ja Hosuan (Lasse Sandberg ja Turkka Mastomäki varsinaisissa luonnerooleissa...). Apua! Moista häsläämistä ei olla nähty aikohin näillä kulmilla. Herra Topuan uskoo vahvasti viehätysvoimaansa ja sitä kyllä riittää, ensi-illassa ei ollut meikittömästä päivästä tietoakaan. Hieno sävytys oli hiuksissa ja ne housut... Herra Hosuan sen sijaan uskoo enemmänkin sanan mahtiin, ja juttua herralta kyllä tulee vähän liiankin kanssa. Vatsan paljaaksi jättävä asukokonaisuus suorastaan huutaa jonkinlaista napakorua, ehkä sellainen nähdään jossain myöhemmässä vaiheessa. Reippaasti lähtivät miehet ratsaille hirviöjahtiin. Hulvattomin kohtaus lienee perheneuvottelu, jossa koko nelikko suunnittelee konsteja, jolla saisi Kaunottaren jäämään kotiin ja kaikki pääsisivät osallisiksi Hirviön laajasta omaisuudesta.

Herra Topuan, Amanda, Marie ja Herra Hosuan / kuva Tommi Kantanen

Mutta se tarinan loppu. Voi sentään! Ihan tuli kyyneleet silmiin kun prinsessa sai prinssinsä, ja millaisen prinssin! Kyllä siinä huokaili niin pienet kuin isotkin tytöt... Loppukohtaus oli ihana ja lumoava, ihan tuli lapsuus mieleen ja ne ensimmäiset teatterireissut yhdessä koulun kanssa. Toivottavasti mahdollisimman moni lapsi pääsisi kokemaan ja näkemään tämän lumon ja taian myös, toivon totisesti sitä että vanhempainyhdistykset ottaisivat haasteen vastaan ja lapset pääsisivät joukoittain katsomaan tätä ihanaa satua!

Miinusta : ei mitään moitittavaa!

Muuta : Tarina oli täynnä juttuja, jotka saattoivat mennä ensikuulemalla ohi, joten suunnitteilla on jo toinen katselukerta... Ensi-illan jälkeen oli jaossa isoja Kaunotar ja Hirviö-ilmapalloja, ja niiden kanssa ylpeinä omasta teatteristamme suuntasimme kotia kohti. Kehittelin matkalla jo monenmoista oheisrekvisiittaa teatterille, hirviönaamareita ja Kaunotar-paperinukkeja vaihdettavine pukuineen, irtoperuukkeja ja kauneuspilkkuja miehille ym. hulvatonta. Lisää näitä! Kiitos koko työryhmä! Onnellinen on se, jolla on lapsenmieli tallella. Suosittelen äärimmäisen lämpimästi koko perheelle. Hirviö kyllä karjuu pelottavasti, mutta kutoo myös sukkaa...

Kaunotar ja Hirviö saa täydet viisi tähteä *****

Pahuus / Kansallisteatteri

Pahuus / Kansallisteatterin Pieni näyttämö

Ensi-ilta 5.9. 2012, kesto noin 1h 50min väliaikoineen

Ohjaus ja dramatisointi Pasi Lampela

Rooleissa : Juhani Laitala, Karin Pacius, Johannes Holopainen, Kalle Lamberg, Aija Pahkala, Saska Pulkkinen, Asko Vaarala, Vesa Vatanen, Jesse Vinnari, Markus Virtanen, Aaro Wichmann ja Esko Salminen (rehtorin äänenä)

Pahuus / kuva Yehia Eweis

Taustaa : Ruotsalaisen Jan Guillou´n suosittu ja palkittu teos on ilmestynyt 1981 ja vuonna 2003 siitä tehtiin myös menestyksekäs elokuvaversio. Tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun Ruotsiin. "Pahuus" kertoo nuoresta Erik-pojasta (Vesa Vatanen), joka hakkaa muita koulussa ja saa itse selkäänsä tämän tästä tyrannimaisen isänsä toimesta kotona. Poika saa potkut koulusta hölmöilyidensä takia, rehtorin sanoin "Sinä olet itse pahuus ja sinunlaisesi on tuhottava". Äiti yrittää pelastaa poikansa, ja lähettääkin tämän maineikkaaseen Stjärnsbergin sisäoppilaitokseen, jossa opiskelee ns. eliitin poikia. Oppilaitoksessa vallitsee "toverikasvatuksen periaate", joka on kuitenkin kaikkea muuta kuin toverillista, sillä eräät koulun oppilaat - tulevaisuuden vallankäyttäjät- käyttävät sitä erittäin häikäilemättömästi simputtaen, alistaen ja nöyryyttäen muita mielivaltaisella tavalla. Opettajat sulkevat kaikelta silmänsä... Erik on päättänyt lopettaa väkivaltaisen käytöksensä ja keskittyä kunnolla opiskeluun, mutta ajautuu vaikeuksiin heti ensimmäisenä iltanaan ja se onkin vasta alkua. Jotain positiivistakin sentään, Erik ystävystyy huonetoverinsa Pierre Tanguyn kanssa (Kalle Lamberg) ja kokee myös ensirakkauden alkuhuuman koulun suomalaisen siivoojatyttö-Marjan kanssa (Aija Pahkala). Pitääkö aina kostaa paha pahalla vai onko muitakin keinoja nousta pahuutta vastaan?

Etualalla Vesa Vatanen ja Johannes Holopainen / kuva Yehia Eweis

Plussaa : Kiinnostuin näytelmästä jo keväällä syyskauden tarjontaa tutkiessani, aihe jo sinällään kiinnosti ja etenkin se, että näyttelijöinä olisi nuoria teatterikoululaisia. Lahjakkuuksia on aina ilo bongailla ja etenkin näin varhaisessa vaiheessa! En myöskään malttanut odottaa syksyyn asti, vaan vuokrasin leffan kesällä ja pidin hyvin paljon siitä. Tiesin siis mitä odottaa teatteriversioltakin ja siksi ja silti olin erittäin vaikuttunut näkemästäni. Ensinnäkin aivan huikeaa näyttelijäntyötä nuorilta! Vesa Vatanen etenkin veti pääroolissa sellaisella asenteella ja sydänverellä että oksat pois! Hän oli toisaalta kova, toisaalta taas hyvin herkkä ja haavoittuvainen, ja kaikki hänen eleensä, ilmeensä, äänenkäyttönsä... Kalle Lamberg oli liikuttavan symppis silmälaseineen huonetoveri Pierrenä, kiltti ja alistuva ja hänelle ei haluaisi tapahtuvan mitään pahaa. Sydämeni oli pakahtua kun Pierre haastettiin ”ruutuun”, pala kurkussa ja kyyneleet silmissä olin pitkään ja tuli erittäin surullinen olo kaikkien liian kilttien ja hiljaisten ihmisten puolesta, olen itsekin nuorempana kuulunut heidän sankkaan joukkoonsa. Tappelukohtaukset olivat hyvin aidontuntuisia ja hyvin toteutettuja, oli pakko tosin sulkea silmät välillä. Neuvoston jäsenet olivat täynnä uhoa ja vallanhimoa huvittavuuteen asti, etenkin "lauantai-sunnuntai" - sääntöineen. Moinen sai yleisöltä useimmat naurut (ennakkonäytöksessä oli paljon nuorisoa katsomassa, mikä on aina hyvä juttu ja etenkin tämän näytelmän kohdalla) , mutta loppua kohden kyllä nauru jäi monella kurkkuun ja hymy hyytyi... Hui sentään, Jesse Vinnari oli Otto Silverhielminä pelottava! Miten nuorukainen muuttuikaan tarinan edetessä, hullunkiilto silmissä mentiin... Hienoa työtä! Samoin Johannes Holopainen oli mielettömän hyvä Bernhard von Schrantzina (jo pelkkä esittely sai naurunpyrskähdyksiä aikaan salissa...). Eihän tässä ollut heikkoa lenkkiä lainkaan! Juhani Laitala isänä oli hyytävän hyvä heti alussa, miten poika erehtyikään puhaltamaan pölyhiukkasia kesken ruokailun... Äiti (Karin Pacius) oli jo alistunut omaan kohtaloonsa, mutta halusi silti pelastaa poikansa suurelta häpeältä. Pidin myös Aija Pahkalasta (suomalainen Marja). Nuorten rakkaustarina oli hyvin herkkä ja kauniisti tulkittu, saipa suutelokohtaus muutamia vislauksiakin aikaan. Lavastus oli hyvin toimiva, vaikkei sitä juuri edes ollut. Sama tila muuntui niin uima-altaaksi kuin poikien huoneeksi ja kaikkea siltä väliltä, valaistus vain muuttui tarpeen mukaan.

Vesa Vatanen / kuva Yehia Eweis

Jännä oli havaita se, että millaisia tuntemuksia itsessä heräsi tarinan edetessä. Aluksi istuin hyvinkin rentona, mutta välillä huomasin purevani hampaita yhteen tukahdetusta kiukusta ja välillä pureskelin kynsiäni hermostuneena! Monesti mietti itseään Erikin asemaan ja huomasi pohtivansa, miten itse toimisi vastaavassa tilanteessa. Erikoista, en ole sentään aiemmin samaistunut moisella tavalla. Ehkä näytelmä herätti sisälläni jotain suurempaa, jota en ole vielä edes tajunnut? Sen kyllä sanon, että kaikkien tulisi nähdä tämä. Kaikkien. Etenkin niiden, jotka kuvittelevat olevansa kaikkien muiden yläpuolella ja havittelevansa arvostusta ja valtaa muiden nöyryyttämisellä ja aliarvioimisella. Tapahtumat voisivat sijoittua nykyaikaankin, minne vain.

Kalle Lamberg / kuva Yehia Eweis

Miinusta : Miinusta ei tule mistään muusta kuin siitä, että kohtausten välillä valot räpsivät lavalla vähän liiankin pitkään. Tuli ajatus, että syttyykö ne nyt ollenkaan...

Muuta : Esitystä suositellaan yli 13-vuotiaille. Ihan syystäkin. Aika rajua on meininki, mutta toivo elää. Näistä nuorista kuullaan vielä ja useasti, ja aion tasan olla paikanpäällä katsomassa mahdollisimman usein ja useita!

Teatterikärpänen mietti syntyjä syviä koko kotimatkan ja Pahuudelle täydet viisi tähteä *****



Vesa Vatanen / kuva Yehia Eweis

Fritz, Eino ja Fredrika / Kirjan aika - festivaali

Fritz, Eino ja Fredrika / Kirjan aika - festivaali, Hämeenlinnan Verkatehtaan Studio

Ensi-ilta 9.5. 2012, kesto noin 40 min

Koostanut/käsikirjoittanut Henna-Maija Alitalo

Ohjaus Henna-Maija Alitalo ja työryhmä

Rooleissa Antti Kemppainen, Juha Haanperä ja Henna-Maija Alitalo

Taustaa : Historialliset henkilöt heräävät henkiin tässä näytelmässä, jossa kerrotaan paljon tositapahtumiin pohjaavia tarinoita, vaikkakin itse päähenkilöiden kohtaaminen lienee puhtaasti fiktiivinen. Henna-Maija Alitalo on koostanut tekstin eri historiankirjoja tutkimalla, ja esityksessä kerrotaan mm. niin jääkäriliikkeen synnystä (Fritz Wetterhoff oli liikkeen merkittävä taustahahmo) kuin kansalaissodan tunnelmistakin. Pari vuotta sitten Juha Haanperä ohjasi Fredrika-monologin, jonka Alitalo käsikirjoitti ja näytteli. Itse Fredrika Wetterhoff perusti Hämeenlinnaan kuuluisan käsityöopiston ja oli aikoinaan hyvin arvostettu ja vaikutusvaltainen nainen. Wetterhoffin nimeä kantava säätiö halusi elävöittää perustajansa hahmon ja persoonan, ja tämä toive herätettiin eloon teatterin keinoin. Myös Fritz Wetterhoffin persoonaa ja elämänvaiheita haluttiin nostaa esiin, ja tämä esitys syntyi sitten sen tarpeen pohjalta. Tässä näytelmässä Fredrika (Henna-Maija Alitalo) seuraa pilven reunalta veljenpoikansa Fritz Wetterhoffin (Antti Kemppainen) ja runoilija Eino Leinon (Juha Haanperä) yllättävää kohtaamista ja kommentoi väliin omia havaintojaan. Miehet ottavat vähän kuppia ja pelaavat shakkia, ja samalla muistelevat kouluaikojaan Hämeenlinnan Lyseossa ja kertovat toisilleen, miten elämä on heitä kohdellut.

Plussaa : Pidin näytelmän pienimuotoisuudesta kovasti, lyhyessä ajassa sai paljon uutta tietoa etenkin minulle aiemmin täysin tuntemattoman Fritz Wetterhoffin elämästä (mies on mm. Suomen ensimmäinen homohistorioitsija). Hienosti Antti Kemppainen tätä kiisteltyäkin hahmoa tulkitsi. Juha Haanperä oli oivallinen rakastettu runoilija Leino, olen aina pitänyt Haanperän selkeästä ja kantavasta puhetyylistä ja olemuksesta, ja katsojien mielet hetkeksi herkisti Hämäläisten laulu, jota pieni pätkä laulettiin. Henna-Maija Alitalo antoi hyvin tomeran ja auktoriteettimäisen kuvan Fredrikasta, heräsi suuri mielenkiinto Fredrika-monologiakin kohtaan. Mahtaakohan sitä vielä nähdä jossain? Näytelmän kesto oli juuri passeli, mielenkiinto pysyi yllä koko ajan ja hiukan huumoriakin oli mukana. Pidin kovasti esimerkiksi kohtauksesta, jossa Fritz ja Eino arvuuttelevat toisiltaan koulunsa opettajia. Myös Leinon kertoma pieni tarina risteilystä naisseurassa oli hupaisa. Lisää tämmöisiä pienoisnäytelmiä historiallisista henkilöistä,kiitos!

Miinusta : Katsomo oli samassa tasossa näyttämön kanssa ja tämä toi välillä pieniä näkemisongelmia, sillä etenkin shakkipelin tiimellyksessä näkemättä jäi moni ilme ja ele. Näyttämö olisi voinut olla pienellä korokkeella, niin olisi nähnyt kaiken paremmin?

Muuta : Luin jostain, että näytelmää voisi mainiosti esittää myös kouluissa. Mikä loistava idea! Tapahtumista riittäisi pureksittavaa ja pohdittavaa niin historian - kuin äidinkielentunneillekin. Itsellänikin olisi muinoin mennyt historia varmasti paremmin kaaliin, jos se olisi tuotu eteeni teatterin keinoin...

Fritz, Eino ja Fredrika saa Teatterikärpäseltä neljä tähteä ****

ABBA-show / Musiikkiteatteri Koitto

ABBA-show / Musiikkiteatteri Koitto,Helsinki

Ensi-ilta 3.8. 2012, kesto reilut 2h väliaikoineen

Ohjaus Otto Kanerva

Työryhmä Otto Kanerva, Katariina Leino, Elina Vättö, Jukka Kuronen ja Petri Lairikko

Rooleissa Aleksi Aromaa, Kimmo Blom, Karoliina Kallio, Marika Krook, Birgitta Putkonen ja Kalle Pylvänäinen

Taustaa : ABBA-musiikkia ja biisien lomassa suomalaiset Mirkku ja Väinö ( Birgitta Putkonen ja Kalle Pylvänäinen) pitävät huolen "huumoripuolesta"

Plussaa : ABBA on huikea! Heti alkuun pamahtaa ilmoille suosikkibiisini "Summer Night City" ja siitä jo tietää, että luvassa on hittikavalkadi vailla vertaa. Pojilla on komiat peruukit ja käheät releet (miten ne kuteet naisten päällä näyttää jotenkin "normaaleilta", mutta miesten päällä koomisilta...?) Esitteessä mainostetut "vauhdikkaat tanssikuviot" lienee syytä mainita lainausmerkein varustettuna, kuvioita kyllä oli mutta vauhtia ei juurikaan. Askelkuviot irroittivat itse ABBAn jäseniltäkin muutaman erikoisen ilmeen kesken esityksen... Kyllä se niin on, että kyllä siinä melkoista herkkua on luvassa kun projektiin saadaan mukaan omasta mielestäni kaksi Suomen upeaäänisintä miestä, eli Kimmo Blom ja Aleksi Aromaa. Marika Krook on kyllä melkoinen pakkaus ja kissojen kissa, kyllä siinä etupenkkien miehillä riitti varmasti kerrottavaa kotiinkin asti. "Agnetha" (Karoliina Kallio) lauloi kyllä upeasti ja minulla on hänestä muutenkin paljon positiivisia muistoja erään risteilyn tiimoilta, mutta hän jätti jotenkin kylmän vaikutelman? Vai oliko se niin ABBAnkin aikoina, että Frida oli tumma ja tulinen ja Agnetha vaalea ja viileä? Mene ja tiedä... Biisit kyllä soivat kaikenkaikkiaan hyvin ja jokainen sai väläytellä soolo-osuuksissa laulutaitojaan laajemminkin. Bändi oli huippu, ja biiseistä kuultiin tietysti kaikki hitit ja muutama ainakin itselleni tuntemattomampi veto. Mirkku ja Väinö jutustelivat ajoittain ihan hauskojakin juttuja, Kalle Pylvänäinen toi vähän mieleeni Eppu Salmisen, sillai hyvällä tavalla.

Miinusta : Tarina oli aika köyhä... jotenkin tuntui, että koko homma oli jätetty puolitiehen ja sitten keksitty Mirkku ja Väinö-hahmot siihen mukaan. ABBAn tarinaa ei varsinaisesti kerrottu ja bändin jäsenten keskinäiset suhteet ja välit meni täydellisesti ohi. Ei kaikki tiedä/muista, että kuka oli kenenkin kanssa ja niin edelleen. Biisi vain lähti käyntiin ja se laulettiin ja sitten poistuttiin lavalta. Täytyy kyllä myöntää, että oliko omassa huumorintajussani vikaa vai missä oli, sillä Mirkun ja Väinön jutut oli välillä toooodella köyhiä. Sellaista väkisinväännettyä naurattamista en vaan jaksa! Fläppitaulukohtaus oli ihan pohjanoteeraus, siltikin se tuntui kovasti muuta yleisöä naurattavan... Mennään siitä mistä aita on matalin. Pikkujouluaikaan tuo olisi saattanut meikäläiseenkin upota eri tavalla, mutta ei nyt. Ei näin! Olisin toivonut ABBAn jäseniltä muutakin kuin niitä vauhdikkaita tanssikuvioita ja hittejä, keskinäistä juttelua ja sellaista.

Muuta : Enempiä kertomatta, vähän kummallista säätöä oli Koiton suunnalta koko esityksen tiimoilta ja koskapa meillä oli liput vain showhun, meidät päästettiin saliin vain muutamaa minuuttia ennen esityksen alkua. ABBA-shown oli tarkoitus jatkua loppuvuodesta parhaaseen pikkujouluaikaan, mutta toisin kävi. Koko Musiikkiteatteri Koitto ajautui konkurssiin ja kaikki loppuvuoden esitykset peruutettiin. Maksavana asiakkaana moitin sitä tapaa, miten tiedoituspuoli yleensäkin hoidettiin. Silti vaakakuppi kallistuu positiivisen puolelle, sillä niin nautittavan hienoja esityksiä onnistuin kyllä Koitonkin salissa näkemään tänä vuonna. Kiitos siitä kaikille!

ABBA-show saa neljä tähteä. Musiikkipuolelle täydet viisi,huumoripuoli jää kolmoseen. ****