Hair-musikaali / Lahden Kaupunginteatteri

Hair-musikaali / Lahden Kaupunginteatterin Juhani-näyttämö

Ensi-ilta 5.9. 2012, kesto väliaikoineen noin 2h 30min

(Esitystä ei suositella alle 12-vuotiaille)

Ohjaus Maarit Pyökäri

Koreografia Jari Saarelainen

Kapellimestari Antti Vauramo

Rooleissa : Heikki Hector Harma, Laura Allonen, Lotta Kaarla, Annamaria Karhulahti, Tara Nyman, Jori Halttunen, Markku Haussila, Miro Lopperi, Ville-Veikko Niemelä, Tuukka Raitala, Henri Sarajärvi, Maija Rissanen, Elsa Saisio, Henna Simojoki, Kai Vaine ja Timo Välisaari

Lisäksi Lahden ammattikorkeakoulun musiikkiteatterilinjalta Anni Kajos, Annukka Korkala, Inka Maijala, Anna Pukkila, Petteri Hautala, Mikael Saari, Sami Ulmanen, Miikka Wallin ja Juho Vornanen

kuva Tarmo Valmela

Taustaa : James Radon ja Gerome Ragnin kirjoittama sekä Galt MacDermotin säveltämä hippiliikkeestä, seksuaalisesta vapautumisesta ja Vietnamin sodasta kertova Hair-musikaali sai ensi-iltansa New Yorkissa jo vuonna 1967. Milos Formanin ohjaama elokuva oli ensi-illassa 1979. Suomessa musikaali on esitetty ensimmäistä kertaa 1969 Tampereen Popteatterin toimesta, ja Helsingin Svenska Teaternin ruotsinkielisessä Hår-musikaalissa mukana oli myös tässäkin versiossa nähtävä Hector. Osa Hår-esiintyjistä perusti musikaalin jälkeen Cumulus-yhtyeen.

Plussaa : Menin niin totaalisen sekaisin tästä spektaakkelista, että unohdin tyystin ostaa käsiohjelman ja siksi en osaakkaan suitsutusta kohdentaa juuri tiettyihin henkilöihin, koska en tarkalleen tiedä kuka kukin oli. Täytyy myös heti alkuun todeta, etten ollut aiemmin nähnyt elokuvaa enkä liioin minkäänlaista versiota tästä. Pätkiä sieltä sun täältä ja tuttuja kappaleitakin, mutta varsinainen "Hair-neitsyys" meni tämän version myötä. Tämänhetkisten fiilisten myötä ei mikään muu versio enää juurikaan edes kiinnosta, en nimittäin halua nähdä ainakaan vähään aikaan mitään muuta versiointia vaikka kuka olisi pääosissa. Lavastuksesta heti alkuun iso plussa (Kari Junnikkalan lavastus), koko iso näyttämö hyödynnettiin mainiosti. Esitys myös lähti kuin varkain käyntiin sokeutuneen Vietnamin-veteraanin (Hector) soitellessa kitaraa ja laulellen, ja Bergerin (Kai Vaine) pyyhkäistessä lavalle kailottamaan että nyt ne kännykät ja muut laitteet viimeistään pois päältä. Toimiva lähtölaukaus! Siitä eteen päin mentiinkin sitten eikä meinattu! Jestas mikä energia-aalto suorastaan vyöryi näyttämöltä päälle, hippiporukassa mentiin kirjaimellisesti tukka putkella koko ajan ja tyypit tulivat ihan iholle. Osa tuli yleisön sekaan ihan kirjaimellisestikin. Laulullisesti ja tanssillisesti todellista tykitystä alusta loppuun, ei voinut kuin ihaillen seurata sitä millaisella meiningillä roolit vedettiin ja jokainen taustaporukoissakin tiesi paikkansa. Kaikki tekivät tasaisen varmaa työtä, tosin mieleeni olivat eniten röyhkeän rento Kai Vaine Bergerin roolissa sekä Timo Välisaari Claudena. Välisaarta en aiemmin ole juurikaan nähnyt ja mieshän tempaisi tällä suorituksellaan itsensä suoraan "Teatterikärpäsen talliin". Ihan huippua alusta karuun loppuun asti. Yksittäisistä kohtauksista mikään ei oikeastaan yllä toisen edelle, sillä pidin ihan kaikesta. Mies naisen vaatteissa alkaa olla jo aika kulunut juttu, mutta kieltämättä siinä oli oma viehätyksensä kun parrakas andropologi miehensä kera saapuu tutkailemaan hippikommuunin puuhailuja. Kadehdittavan komeat sääretkin Hectorilla oli, siitä asusta puhumattakaan. Paljasta pintaakin nähtiin (60-luvun versioissa oli kuulemma kohua enemmänkin,kai niissä sitten nakuiltiin oikein huolella) takapuolten muodossa, mutta kohtaus oli tyylikkäästi toteutettu eikä se mitenkään jäänyt mieleen kaivelemaan. Käännekohta oli se, kun muut hipit polttavat nuotiossa kutsuntapaperinsa ja Claudehan ei sitten moiseen ryhdykään. Monenmoista pössyttelyähän oli ilmassa myös ja hallusinaatiotkin olivat sitä luokkaa. Hienosti oli toteutettu neonvärihahmot,buddhat ja vaijereissaroikkumiset. Joukkokohtauksissa koko porukka sai lisävauhtia ja välillä vedettiin rauhanmarssia ja banderolleja yleisönkin seassa. Oli helppo kuvitella, miten hippiliike aikanaan sai nimenomaan joukosta ja yhteisöllisyydestä sen mielettömän voimansa. Vaatteista ja värimaailmasta pidin myös todella paljon, kesäfestareilla samanhenkistä porukkaa nähtävillä vuosittain näilläkin leveysasteilla ja se on aina mahtavaa! En yhtään ihmettele, että Hair-musikaali on pitänyt pintansa kaikki nämä vuosikymmenet. Upeita biisejä täynnä ja rauhaa ja rakkautta maailma ja pieni ihminen tarvitsee edelleen, se ei ole edelleenkään muuttunut. Kiitos tästä!

Kai Vaine ja Timo Välisaari / kuva Tarmo Valmela

Miinusta : ei mitään moitittavaa

Muuta : Oli synkkä ja myrskyinen ja sateinen päivä, mutta jo ensimmäisten minuuttien aikana kaikki se poistui ja tuntui kuin olisi saanut piristysruiskeen. Tämän voimalla jaksaa hyvinkin pitkälle. Harmittaa myös että olen lyhythiuksinen, olisi ollut mageeta vetää ylväänä hiukset hulmuten kotiin ja vähän heilauttaa kutreja silloin tällöin. Teen sen kuitenkin noin kuvainnollisesti, sillä tässä hommassa oli asennetta vaikka muille jakaa! Niin, ja lisäpojot vielä loppujorailuille! Väki haki katsomosta porukkaa lavalle tanssimaan ja poistuessa kuulin takaani eräänkin nuoren miehen kommentin joka jäi elämään "v*ttu että tulipahan jorattua näyttämöllä, eipä olisi uskonut!" Teatterilla olisi käsiohjelmien lisäksi voinut olla myynnissä värikkäitä hippihuiveja, vannon että moni olisi sellaisen vetäissyt päänsä ympärille ja seuraavana päivänä töissä vähän hämmentänyt ...

Hairille täydet viisi tähteä ***** , tästä on paha pistää enää paremmaksi kenenkään! Let the sunshine in!

Tässä vielä YouTube-matskua teatterin omilta sivuilta.

ps. Teatterikärpänen tapasi Kai Vainen harkkakauden aikaan,haastattelu luvassa myöhemmin :)

Perheistä parhain / Hämeenlinnan teatteri

Perheistä parhain / Hämeenlinnan teatterin päänäyttämö

Ensi-ilta ja kantaesitys 18.10. 2012 , kesto noin 2h 15min väliaikoineen

Käsikirjoitus ja ohjaus Pentti Järvinen

Rooleissa : Heikki Nousiainen, Johanna Reilin, Lauri Kukkonen, Turkka Mastomäki, Birgitta Putkonen, Usva Kärnä, Katariina Kuisma-Syrjä, Lasse Sandberg ja Harri Ekonen

Taustaa : Nykyaikaan sijoittuva perhekomedia vähän entisaikojen Virtasten ja Lahtisten tyyliin, mikäli joku sellaisia vielä muistaa. Tässäpä tavataan sitten Vuoristot ja Kapulaiset, paritalossa asustellaan ja vaimot ovat keskenään siskoksia. Isä-Vuoristo (Heikki Nousiainen) laukoo miettimättä totuuksia milloin mistäkin aiheesta, seinänaapuri Pekka Kapulainen (Turkka Mastomäki) viettää viisikymppisiään ja saa melkoisen yllärin lahjaksi. Nuori lempikin leimahtaa ja naapurin Simolla riittää ihmeteltävää nykyteknologian parissa. Hämeenlinnalaisittain mukana on kosolti paikallisjuttujakin, mutta niillä ei ole merkitystä juonen kannalta joten ulkopaikkakuntalaisetkin voivat mainiosti seurata tätä esitystä.

Lasse Sandberg ja Heikki Nousiainen / kuva Tommi Kantanen

Plussaa : Pidin kovasti alusta! Oli kuin uutta telkkusarjaa olisi seurannut, kun tekijöiden nimiä vilisi kankaalla. Loppua kohti animaatiot alkoivat saada koomisia käänteitä ja harmitti, ettei kaikkea varmaan edes tajunnut "sillä silmällä" katsoa. Naapuri (Lasse Sandberg) painelee sitten lehtipuhaltimen kanssa ja Vuoristojen poika Roope (Lauri Kukkonen) pitää alkupuhetta stand-up - koomikon tyyliin. Alussa tuntui että juttujen sijaan lentoon lähti ainoastaan Heikki Nousiaisen vaatteet hänen kotiutuessaan, vaimo Kaarina (Johanna Reilin) päivittää Facebookkia sohvalla ja ei juurikaan kuuntele miehensä hölinöitä. Tuntui kovinkin tutulta se... Heikki pisteli totisesti parastaan ja loppua kohti intoutui enemmänkin, hän on kyllä mainio ja loistava näyttelijä! Suuri ilo saada hänet tänne vierailemaan! Moni hänen letkautuksistaan kuulosti vielä kumman tutulta, ihan kuin omaa isäänsä olisi välillä kuunnellut. Roope-pojasta kovasti odotetaan juristia, mutta haavekuvat saavat kyytiä kun poika opiskeleekin näyttelijänplantuksi. Juuli-neitokainen (Usva Kärnä) purkaa terapeutille (Harri Ekonen) isän roolimallin puutettaan, varjokuvat olivat hauskoja. Ihana ja uskottava oli Roopen ja Juulin ensikohtaaminen, ja kuullaan vaihteeksi vähän Shakespeareakin. Oi nuorta rakkautta! Ja Juulin esittäjä Usva oli raikas uusi tuttavuus! Seinän takana Kapulaisten perheessä ei juttu lennä ihan yhtä vauhdikkaasti, mutta tärkeän asiakirjan allekirjoitusreissu seinänaapurin luo saa kunnon käänteen ja jestas millainen show saadaan yhdestä ryijystä aikaan! Sirpa (Birgitta Putkonen) ja Kaarina taistelevat kynsin hampain vanhasta koinsyömästä ryijystä, jota ei lavalla edes nähdä missään vaiheessa. Kunnon perintöriita, joita tässäkin maassa päivittäin harrastetaan ja varmasti yhtä "järkevällä" tavalla. Katariina Kuisma-Syrjä Lissuna (Juulin äiti ja Sirpan ystävä) oli myös oikein mainio roolissaan. Koko shown meinaa sen sijaan varastaa Lasse Sandbergin hykerryttävällä tavalla esittämä naapuri, joka taivastelee kovaan ääneen milloin mitäkin uutta laitetta ja asiaa golfista älypuhelimiin. "Jo on ihme peli!" lienee käyttökelpoinen slogan jatkossakin, sillä esityksestä poistuttaessa moni hämmästeli liikennevalojen toimivuuttakin ensimmäisessä risteyksessä samaan tyyliin. Naapurinmiehen osuutta tarinan sisältöön jäin tosin miettimään, ehkä juuri se että maailmassa monta on ihmeellistä asiaa ja ihmeellistä perhekuviota? No, hauska hän kuitenkin oli tyylillä jonka Lasse kyllä taitaa.
Lavastuksesta pidin kovasti myös, avoin tila oli toimiva ja tiesi milloin missäkin perheessä ollaan. Erityisplussaa etenkin Juulin, Lissun ja Sirpan vaatteista! Ihana värimaailma, joka kovasti miellytti silmääni.

Tähän pitäisi saada ääni mukaan ... Katariina Kuisma-Syrjä, Johanna Reilin ja Birgitta Putkonen / kuva Tommi Kantanen

Miinusta : En oikein ymmärtänyt stand-up -juttujen mukanaoloa, olihan se keino kertoa luontevasti yleisölle asioita. Samoin äidinsurma-jutut ei kauheasti innostaneet. Välillä juttu jäi vähän jauhamaan paikoilleen, mutta ehkä saa toistojen myötä lisävauhtia. Sorahommat ja metsäpalstat meni tyystin ohi korvien. Harri Ekonen oli harmillisen vähän estradilla. Musiikkipuoli meni minulta ohi lähes täysin, alkua lukuunottamatta en siihen kiinnittänyt huomiota. Kyllä tämä toimii oivallisena pikkujoulukauden hauskuuttajana, ja kannattaa kyllä tulla katsomaan ihan vaan Heikki Nousiaisen takia jos ei muuten innosta aihe.

Muuta : Käsiohjelmassa pisti silmään "10 kysymystä". Kas, itsekin kun samoja kysymyksiä tuolla haastattelupuolella olen kysellyt näyttelijöiltä :)

Teatterikärpäseltä "asennekomedialle" neljä tähteä **** !!

Kummallisvaalit - poliittinen parodia

Kummallisvaalit - poliittinen parodia

Hämeen Kuninkaallisen Nukketeatterin esitys, Ravintola Birger, HML

Ensi-ilta 12.10. 2012 , kesto noin 60min väliaikoineen

Ohjaus Hannu Räisä

Käsikirjoitus Hannu Räisä ja Antti Kemppainen

Nuket Hannu Räisä

Nukeissa Hannu Räisä, Antti Kemppainen ja Taina Sihvonen

Livemusiikki Antti Polameri

Taustaa : Kunnallisvaalikuume käy kuumana. "Kuvitteellisessa" Rämeenlinnan kaupungissa järjestetään kummallisvaalit. Ehdokasta tietysti joka puolueesta ja valtakunnallisestikin tunnettuja tyyppejä. Pienpuolueet perustavat koalition pistämään vähän kapulaa rattaisiin ja isompien puolueiden päänmenoksi. Aika soppahan siitä syntyy, etenkin kun huipulle havittelevat vielä Paavot Käyränen ja Kepponen. Esityksen juontajina toimivat tietenkin dynaaminen kaksikko, herrat Veli Sten ja Veli Suo. "Hyvä veli asuu Rämeenlinnassa!"

Plussaa : No jopas! Ensi-iltayleisö porisi kuin puurokattila ja väki oli ahtautunut yli puoluerajojen uskomattoman pieneen tilaan. Tunnelma oli käsinkosketeltavissa (olihan nukketeatterista kyse...) ja erittäin kuuma oli jo hyvissä ajoin ennen alkua. Lisämaustetta hommaan toi se, että yleisön joukossa istui henkilöitä, jotka seikkailivat myös nukkeina estradilla. Jännitys tiivistyy ... joku Irwinin poliittinen humppa lähtee soimaan. Irwin toimii aina, etenkin tässä kaupungissa! Illan juontajat saapuvat paikalle ja hokevat uutta sloganiaan, saavat paniikkikohtauksia ja käkättävät kuin Muppet Shown vanhat papat parvekkeella. Hekotuttaa kovasti ja yleisö ulvoo naurusta heti alkumetreillä jo. Mitähän tästä vielä kehkeytyy? En ole aiemmin vastaavanlaisessa nukketeatterissa ollut, mutta jos tämä tämmöistä on niin jatkossa menen kyllä kaikkiin mahdollisiin. Naurattaa koko ajan! Hihityttää terävät huomiot kotikaupungin kuvioista ja suuruudenhulluista hankkeista. Ulkopaikkakuntalaiselle kaikki ei varmaankaan aukeaisi, mutta siltikin suosittelisin. Paavo Käyränen mulkosilmineen suunnittelee UKKK-suurkuntaa, Keminmaasta Rämeenlinnaan ja kaikki siitä välistä myös. Toinen Paavo erehtyy väärään seuraan tölkkitehtaan avajaisissa. Timo Roisi haistaa pekonin ja rakastuu Kylliin, jonka kanssa lähdetään yhdessä lentoon Yön "Rakkaus on lumivalkoinen"-biisin soidessa. Siinä vaiheessa olin jo pudota penkiltäni. Pienpuolueiden koalitio huipentuu jättikokoisen eläintarhan suunnitteluun, kaikkihan nyt koalakarhuista pitävät. Itse esitys saa kliimaksinsa suuressa vaalikeskustelussa, jossa yksi kerrallaan putoaa hallituksesta pois ja vihreiden edustaja kirjavassa takissaan saa myös sanansa sanottavaksi. Lopulta jäljelle ei jää ketään muuta, paitsi yksi...
Siis tämähän oli niin huippu, että sanat eivät riitä kertomaan. Nauratti seurata nukkeja ja vielä enemmän nauratti seurata muiden katsojien ja etenkin nukkien esikuvien reaktioita. Nukettajat olivat mahtavia, unohti täysin että ihminen niitä käsiä siellä takana liikuttaa. Ilmeikkäitä olivat nuket, pienessä tilassa siellä verhon takana häärättiin. Mielessä kävi myös vanha Velipuolikuu-sketsi, jossa verhon takaa alkaa savu nousta ja kilipienoiset vuohikultaiset lentelivät. Ajatus siitä nauratti vaan lisää ja lopulta nauratti siis ihan koko ajan. Ja nämä terävät huomiot kaupunkimme meiningistä osuivat ja upposivat kyllä, juuri näin täällä puuhaillaan... Nuket pamauttivat totuuden suustaan ja Proot Rämeenlinna-koalitio jostain muusta. Kotona nauratti vielä parin päivän kuluttua, kun Pro Hämeenlinna-esite tuli postissa...

Miinusta : Lyhyt kesto...tätähän spektaakkelia olisi katsellut vaikka kuinka ja kauan. Tosin alunperin tunnin kesto vähän venähti, väliajallako janotti väkeä niin ettei ihan pysytty aikataulussa? Siitä viis kuitenkin...

Muuta : Esityksiä enää kolme jäljellä : 24.10. , 26.10. ja 27.10. klo 21 sama aika ja paikka. Suosittelen kaikille paikkakuntalaisille ja muillekin, tiedättepä mikä meno täällä on. Lisää näitä!!

Täydet pisteet ***** ja Ladybird-laulu jäi soimaan päähän pitkäksi aikaa!

Paavo Käyränen :)

Pian koittaa aika / Riihimäen teatteri

Pian koittaa aika / Riihimäen teatteri

Ensi-ilta 8.9. 2012, kesto väliaikoineen noin 2h 30min

Ohjaus Maiju Sallas

Rooleissa Sami Hokkanen, Tatu Siivonen, Mira Kivilä, Cécile Orblin, Katja Peacock ja Esko Rissanen

Taustaa : On kauan naimisissa ollut pariskunta. On ex-mies ja tämän rakas. On lapsi. On taloudenhoitaja. On paikka. On aika. Vai onko?

Plussaa : Äärimmäisen mielenkiintoinen näytelmä! Aluksi olin ensin että mitä hittoa, kun samaa kohtausta hiottiin useaan otteeseen ja joka kerralla tapahtui uusi käänne ja aiemmin puhutut asiat menivät päälaelleen tai muuten vaan kumottiin. Nainen ei voi laittaa ruokaa, koskapa ei muista elintarvikkeiden nimiä. Lava pyörii ja ihmiset säntäilevät sinne tänne pääsemättä kuitenkaan yhtään mihinkään, jälleen ollaan samassa tuolissa ja samassa tilanteessa, joka on kuitenkin saanut täysin absurdin käänteen. Ex-mies ryntää portaista hengästyneenä, kertoo menneensä hakemaan haravaa vajasta. "Sitä vain menee hakemaan haravan, joskus se kestää viisi vuotta, joskus taas 50." Meno on kuin omassa unessani, ja tämän tajuttuani nautin näytelmästä erittäin paljon! Kaikki logiikka oli tipotiessään, joku oli Norjassa ja joku meni kaappiin ja tuli muualta ulos. Pariskunta oli lapseton ja sitten lapset olivatkin jo leirillä ja milloin missäkin hoidossa. Lopulta paikalle saapuu Kullanmuru, perheen lapsi. Tämä onkin aikuinen mies, joka kerää erilaisia kiviä harrastuksekseen. Tuuli kaataa heikommat ja kukaan ei muista olleensa missään kenenkään kanssa. Tilannetta helpottamaan palkataan taloudenhoitaja, joka pistää kyllä paikat kuntoon mutta sekoittaa pakkaa muuten entisestään. Lausutut lauseet sisältävät usein knopin, jota ei ehdi edes kunnolla miettimään kun taas mennään. "Minä rakastan lapsia, itselläni ei niitä ole - koko meidän suku on lapseton!" Näyttelijäsuoritukset olivat kaikki omalla tavallaan hyviä. Katja Peacockista olen pitänyt aina (Rebekka, perheen äiti), hän oli todella avoin ja herkkä ja jollain lailla toi mieleeni tälläkin kertaa nuoren Ritva Oksasen. Sami Hokkasen tyylistä perheen isänä Hilbertinä pidin myös. Tatu Siivonen taitaa lauluhommat, mutta oli erittäin kiintoisaa nähdä hänet täysin aiemmasta poikkeavassa roolissa ex-mies Johnina. Sekavaa menoa, mutta nautinnollista. Ingridin (Cécile Orblin) ja Hilbertin roisi seksikohtaus puutarhassa oli käsittämätön, etenkin kun samaan aikaan John ja Kullanmuru (Esko Rissanen) kiikaroivat sisällä ja John-setä kertoo samalla satua valtavasta marsusta, joka asusteli heinäkasassa. Juuri tämmöistä saattaisin nähdä unessani, ja näenkin, jotain vielä sekavampaa! Jätesäkkejä raahataan paikasta toiseen, en oikein käsittänyt mikä tarkoitus sillä oli, mielessä kävi kyllä ilmastonmuutokset ja maailman hukkuminen roskaan. Pian koittaa aika ja kukaan ei tee mitään? Kaikki vaan jauhavat omia ongelmiaan ja kiputilojaan, huomaamatta lainkaan että aika se vaan kuluu ja pian on myöhäistä. Tämäkö oli näytelmän opetus? Jos ei, niin ei sen väliä. Mieheni sanoin "Mitään en ymmärtänyt mistään mutta helvetin hyvä näytelmä!" Lavastuksesta pidin muuten todella paljon, ja valoista. Pisteet siitä Kalle Ropposelle. Tunnelma oli välillä todella aavemainen, etenkin täysikuun aikaan.

Miinusta : ?? en osaa tähän kommentoida mitään, itse näin kaiken kohkaamisen ja sekavuuden pelkästään positiivisena asiana

Muuta : Tämä näytelmä takuuvarmasti jakaa katsojien mielipiteet ja olin aika pettynyt huomattuani, että näytöksiä on jouduttu perumaan. Nyt jos koskaan olisi kuitenkin aika heittää omat ennakkoluulot kaapin perukoille ja lähteä katsomaan jotain, mikä voi yllättää totaalisesti! Tämä näytelmä on todella rohkea veto Riihimäen teatterilta, siis ohjelmiston pohjalta. Harvoin tämänkaltaista tulee eteen. Kipin kapin siis Riihimäen teatteriin, sillä pian koittaa aika ja silloin on turha marista.

Teatterikärpäseltä irtosi neljä tähteä ****, ajoittain käytiin jopa viidessä *****.

Next to Normal / Tampereen Työväen Teatteri

Next to Normal / Tampereen Työväen Teatteri, Vanha päänäyttämö

Ensi-ilta 9.10. 2012, kesto noin 2h 35min väliaikoineen

Säveltänyt Tom Kitt

Sanoittanut Brian Yorkey

Suomennos Mikko Koivusalo

Ohjaus Tuomas Parkkinen

Rooleissa : Eriikka Väliahde, Puntti Valtonen, Jukka Nylund, Emmi Kaislakari, Juha-Matti Koskela ja Toni Harjajärvi

Taustaa : Yhdysvalloissa Next to Normal-musikaali on saanut kolme Tony-palkintoa sekä Pulitzerin draamapalkinnon. Musikaali kertoo keskiluokkaisesta Goodmanin perheestä, jonka menneisyydestä löytyy eräs traumaattinen tapahtuma ja siitä lähtien on äidin mielenterveys horjunut. Äiti sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja tämä heijastuu tietysti koko perheen arkeen. Mies yrittää auttaa vaimoaan kaikin tavoin, mutta tuntee suurta voimattomuutta. Tytär oireilee omalla tavallaan. Luvassa siis täysin erilainen Broadway-musikaali!

Eriikka Väliahde ja Jukka Nylund / kuva Petri Kovalainen

Plussaa : Syvälle tunteisiin vetoava musikaali, todellakin! Musikaalithan usein ovat vähän sellaista "hömppää", hyvää meininkiä ja vauhdikkaita tansseja ja sensellaista. Tässä panostettiin vahvaan tarinaan ja musiikin ja laulujen monipuoliseen sointiin, puhetta ei paljoa ollut eikä liioin tanssiakaan, mutta laulua senkin edestä. Ja jestas millaista! Enpä ole aikoihin kuullut laulullisesti yhtä vahvaa porukkaa, tyyli kuin tyyli onnistui tältä kuusikolta. Tarina ei ollut aiemmin lainkaan tuttu minulle ja se oli jälleen pelkästään hyvä asia, sillä syntymäpäivillä esimerkiksi tarjottiin todellinen uutispommi joka sai sydämeni pomppaamaan ylimääräisen kierroksen. Pidin musikaalin alusta hyvin paljon, perheen normaaleja aamutoimia ja sitten äiti alkaakin valmistamaan itselleen leipiä hiukan omituisella tavalla... Kaikki onnistuivat rooleissaan hienosti, ihanaa oli nähdä aina vakuuttava Puntti Valtonen vaihteeksi vakavassa roolissa, mies taitaa kyllä kaikki lajit ja siitä todella iso plussa. Ihana Puntti! Vähän nallekarhumainen ja liikuttava rakastavan ja huolehtivaisen isän rooli. Emmi Kaislakari Natalie-tyttärenä oli todella ihastuttava ja raikas roolityö, vaikeaa oli omaa paikkaansa tässä perheessä löytää, etenkään kun oma äiti ei tunnista tytärtään ja muutenkin hän on vähemmälle huomiolle jäänyt. Orastava teinirakkaus Natalien ja Henryn (Juha-Matti Koskela) välillä oli ihanan kutkuttavaa ja kihelmöivää, toivoin niin heidän onnistuvan löytämään yhteisen sävelen! Toni Harjajärvi oli mahtis ja täynnä asennetta lääkärinrooleissaan, ensiesiintyminen nahkahousuisena rock-lääkärinä oli mahtava ja yleisökin villiintyi. Lisää sellaisia lääkäreitä, olisin oitis varaamassa aikaa itsekin heh! Jukka Nylund Gabe-poikana oli uskomattoman hieno suoritus niin laulullisesti kuin muutenkin, hänen läsnäolossaan oli jotain "maagista" ja todella herkkää. Musikaalin tähti on kuitenkin Eriikka Väliahde perheen äiti Dianan roolissa. Hän oli niin mielettömän hyvä etten keksi edes sanoja kuvaamaan sitä! Ihailin koko ajan hänen olemustaan ja upeaa lauluaan, hänestä tuli kertaheitolla uusi suosikkini mitä tulee naispuolisiin musikaalitähtiin! Roolityö oli kauttaaltaan todella todella taidokasta, välillä käytiin aika pohjallakin mutta kuten musikaalin sanomakin kuuluu, niin pohjalta on suunta vain ylöspäin ja vaikeuksien kautta voittoon. Toivo paremmasta huomisesta elää, kunhan vain itse uskoo siihen! Natalie-tytärkään ei lopulta kaivannut ihan normaalia perhettä, vaan "vähän edes sinne päin", next to normal.
Livebändi oli myös erittäin hyvä ja soitti ihan mitä vain, niinkin pienellä porukalla. Lavastuksesta ja portaikon käytöstä pidin myös, tosin välillä vähän häiritsi sen yhden rakennelman jatkuva pyörittely puolin ja toisin.

Miinusta : ei moitteita!

Puntti Valtonen / kuva Petri Kovalainen

Muuta : Olin katsomassa ensimmäisen ennakon, eli tämän kaiken näin ja koin vielä ennen varsinaista h-hetkeä. Uskallan kuitenkin luvata kaikille, että se joka tämän menee katsomaan, kokee jotain valtavan hienoa ja puhdistavaa! Itse olin mielettömässä flunssassa juuri samaan aikaan, joten ajatuksissa välillä pyöri myös koti ja lämmin kupposellinen teetä...

Teatterikärpänen itse ei ollut ihan täydessä vedossa, joten tähtiä ennakosta "vain" neljä **** Uskoisin kuitenkin, että nyt jos menisin uudelleen, napsahtaisi täydet!

Next to Normal / kuva Petri Kovalainen