20 faktaa Pekka Huotarista

Kas tässä Pekka Huotarin faktapaketti. Pekan voi nähdä tällä hetkellä tositoimissa HKT:n näytelmissä Fingerpori ja Riistapolku, hyvin erityylisiä molemmat.

(c) Mirka Kleemola 

Pekan 20 faktaa pääset lukemaan täältä.

Kolmas kerta toden sanoo / Pieni merenneito

 Hyvin harvoin tulee nykyään hurahdettua mitään katsomaan uudestaan, tältä vuodelta poikkeuksena tosin Riihimäen Täti ja minä ennätyksineen sekä Kansallisteatterin Kolme sisarta, jonka näin lopulta neljä kertaa. Ja sitten on HKT:n Pieni merenneito, jota olin ensin katsomassa ensi-illassa ja siitä suurin osa meni visuaalisen puolen ihasteluun ja hämmästelyyn, niin paljon oli sellaista katseltavaa ettei aiemmin ikinä (kirjoitukseni enskarista täällä).

Peter poseeraa (c) Teatterikärpänen 

 Tiesin jo ennalta, että tämän musikaalin haluan nähdä ainakin kaksi kertaa ja suurin syy oli se, että prinssinä ja prinssin understudyna olisi kaksi suurta suosikkiani, Martti Manninen ja Peter Nyberg, joista etenkin jälkimmäisen kaikki proggikset olen pyrkinyt näkemään koska harvinaista herkkua (Marttia kun olen nähnyt aika usein etenkin Tampereen Teatterissa). Joskus on käynyt niin, että mennessäni jotain katsomaan onkin jossain tietyssä roolissa ollut understudy jostain syystä vuorossa ja pettymys on ollut suuri, koska olen halunnut nähdä roolissa juuri tietyn henkilön. No, pettymys on usein siinä esityksen aikana sitten laantunut kun on käynyt ilmi, että jestas tämä understudy on upea ja lopulta en ole edes muistanut, ketä odotin roolissa näkeväni... Tämän proggiksen molemmat prinssit ovat omalla tavallaan huikeita ja valloittavia, laulavat suoraan sydämeen ja niin komeita, että ihan sydämestä ottaa. Ja sydämestä ottaa etenkin kohtauksessa, jossa Eric tanssittaa Arielia linnassaan ja sadat pienet valot syttyvät loistamaan ympäri salia. Ah, täydellistä ja sadunomaista ja romanttista, vaikken mikään romantiikan vannoutunut ystävä olekaan.

 Onnistuin näkemään Peterin prinssinä ensimmäistä kertaa syyskuun puolella ja kävi vielä niin, että marraskuulle tekemäni "varmistusreissukin" onnistui ja pääsin näkemään hänet jo toistamiseen ja samalla koko musikaalin kolmatta kertaa. Kyllä se niin on, että istumapaikallakin on katsomiskokemuksen kannalta väliä. Ensi-illassa istuin suhteellisen kaukana eli rivillä 11 ja siitä näki kokonaisuuden täydellisesti, toisella kerralla istuin kakkosrivissä ja siitä taas yksityiskohdat ja ilmeet korostuivat hienosti, mutta jotenkin tuntui siltä, että istun liian lähellä. Kolmannella kerralla istuin rivillä 7 ja siitä avautui taas ihan toisenlainen kokemus - näki sekä kokonaisuuden että yksityiskohdat kivassa balanssissa ja pystyin nauttimaan täysillä, kun ei ihan kaikkea tarvinnut enää ihmetellä suu auki. Hassua kirjoittaa noin! Että muka tuntui kovin tavalliselta se, että tuosta noin Ariel lähtee pyrstöään heilutellen uimaan näyttämön poikki ja sitäkö ei tarvitsisi enää hämmästellä, koska tuntuu liian tutulta ja siltä, että mitäs ihmeellistä tässä nyt muka on... Ehei, sitä en tarkoita. Tarkoitan sitä, että jos ekalla kerralla jään tuijottamaan pitkäksi aikaa valtavaa taustalla uiskentelevaa rauskua ja kaikki muu unohtuu, osaa toisella ja kolmannella kerralla katsella vähän muuallekin. Karnevalistinen väri-ja hahmoiloittelu "Jää syvyyksiin (Under The Sea)"-kappaleessa on ehdottomasti suosikkikohtaukseni, ja sitten vielä tanssaava lokkiporukka - ja ensimmäistä kertaa näin kunnolla mainiot sammakot ja flamingot, kun oltiin soutelemassa/suutelemassa. 

Ursulan kotialbumista :)  

 Ja sitten on TIETYSTI upeaakin upeampi merinoita Ursula (Sanna Saarijärvi tai Annamaria Karhulahti, joka hänkin on varmasti upea), joka saa aikaan kylmät väreet aina esiinlipuessaan. Ihana ja kamala ja ehdottoman tyrmäävä ilmestys, ja niiiin herkullinen rooli että oksat pois. Katselisin ja ihastelisin häntä ja lonkeroidensa jatkuvaa liikettä loputtomiin, moista hahmoa en ole koskaan ennen nähnyt enkä varmasti tule vähään aikaan näkemään. Onnistuin järkkäämään kolmannella kerralla seuralaisenani toimineelle äidilleni pienen väliaikayllärin, ja pääsimme tapaamaan Ursulaa henk.koht. Äitini ilme kertoo paljon. 

#TeamUrsula (c) Jyrki Kasper 

 Onnea teille, joilla Pieni merenneito (+ Tritonin "atrain" ja ihana Pärsky) vielä kokonaan kokematta! Nauttikaa kaikilla aisteilla ja hei, ne puhelimet pois. Tällä kertaa eturivissä eräs herra antaumuksella kuvasi ja onneksi järjestysmies kävi hiukan huomauttamassa asiasta ja pyysi väliajalla vielä poistamaan kuvat, ja edessäni istunut nainen kaivoi kesken mehukkaan kohtauksen kännykän kassistaan ja alkoi jotain viestiä naputtelemaan. Mikä on niin tärkeää? Millaista esimerkkiä näyttää vieressään istuneille lapsikatsojille? En jaksa ymmärtää. Kunpa Ursulan lonkerot olisivat niin pitkiä, että nappaisivat katsomosta kännykät pois tai Kiero tahi Liero tulisi tuijottamaan suhteellisen pistävällä katseella viereen, että joskohan älyäisi laittaa luurin takaisin laukkuun...  

ps. Peter Nybergin ohjaama musikaali "Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen" ensi kesänä Salossa Vuohensaaren Kesäteatterissa. Olispa jo kesä!

kuvan nappasi Ursula 

20 faktaa Petra Karjalaisesta

Upeaakin upeamman Petra Karjalaisen voi nähdä vielä hetken Tampereen Työväen Teatterin Billy Elliot -musikaalissa sekä Tampereen Komediateatterin näytelmässä Vilpitön mieli.

(c) Susanne Papinsaari 

Petran 20 faktaa pääset lukemaan täältä.

Jos taas haluat lukea pitkän blogiin tehdyn haastattelun, se löytyy täältä.

20 faktaa Pekka Strangista

Pekka Strangin voi tällä hetkellä nähdä lavalla Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä farssissa Täydellinen lauantai.

(c) Mirka Kleemola 

Pekan 20 faktaa pääset lukemaan täältä.

Elling / Tampereen Teatteri

Elling / Tampereen Teatteri, Frenckell-näyttämö

Ensi-ilta 1.11. 2019, kesto noin 2h (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Axel Hellstenius (perustuu Ingvar Ambjørsenin romaaniin Brødre i Blodet)
Suomennos Henri Kapulainen
Ohjaus Samuli Reunanen
Lavastus- ja pukusuunnittelu Aili Ojalo
Valosuunnittelu Tuomas Vartola
Äänisuunnittelu Jouni Koskinen
Kampausten ja maskien suunnittelu Kirsi Rintala

Rooleissa : Johannes Korpijaakko, Ville Majamaa, Kirsimarja Järvinen, Antti Tiensuu ja Eeva Hakulinen

 Ennen Frenckell-visiittiä olin käynyt Museokeskus Vapriikissa ja vihdoinkin nähnyt hienon Teatterikaupunki-näyttelyn, ja pikkuisen liikuttunutkin loppupuolen "Näyttelijöiden kaupunki"-kuvakavalkadista. Miten paljon muistoja niihin kuviin liittykään, oi sentään.

Kjell Bjarne ja Elling 

 Näytelmässä Elling kaksi kaverusta Elling (Johannes Korpijaakko) ja Kjell Bjarne (Ville Majamaa) saavat elämänsä tilaisuuden osoittaa olevansa yhteiskuntakelpoisia ihan tavallisia kansalaisia ja saavat oman kämpän, asusteltuaan sitä ennen vuosikaudet laitoshoidossa. Miesten touhuja käy tämän tästä vähän valvomassa ja eteen päin tsemppaamassa sosiaalityöntekijä Frank (Antti Tiensuu), jolla tuntuu olevan jotenkin valmentajamaisia elkeitä, kova ääni ja varmasti seudun komein takatukka ja garderoobi. Miltä mahtaa tuntua asustella ihan omassa asunnossa, kun joutuu/pääsee huolehtimaan kauppareissuista ja kokkailuista ja henkilökohtaisesta hygieniastakin ihan omatoimisesti, ja kun joutuu opettelemaan ihan uusia taitoja, kuten puhelimeen vastaaminen. Ja sitten pitäisi taas lähteä ulos käppäilemään ja ihmisten ilmoille, vasta kun on tottunut siihen, että nyt on oma kämppä, jonka seinien sisäpuolella opetella turvallisesti eloa uudenlaisista lähtökohdista. Puhelin ja ovikello soi aika kovalla minunkin korviini, ja saa kaverukset hyppimään kirjaimellisesti seinille. Paniikin pystyy helposti aistimaan, miehet ovat tämän tästä säikkyjä kuin vauhkot eläimet. Ja sitten radiosta soi "Fool on the hill" ja kaikki on taas hyvin.

 Mainio, sympaattinen kaksikko tämä Elling ja Kjell Bjarne. Istun hymy korvissa katsomossa ja seurailen hyväntahtoisena miesten touhuja ja kuvioita. Kaupantätinä olen työssäni tottunut monensorttisiin asiakkaisiin ja päivittäin ostoksilla käy tyyppejä, joille saatan olla ainut, jolle uskaltaa avata suunsa ja jopa reippaasti moikkailla. Tuntuu hirmuisen tärkeältä, että on joku tuttu ja turvallinen kantapaikka, jossa asioida samalla kellonlyömällä ja jossa tulee kohdelluksi ihmisenä eikä naureta hassullekin käytökselle päin naamaa. Nämä pojjaat uskaltautuvat ravintolaan tilaamaan läskisoosia, ja saavat erikoiskohtelua rempseältä tarjoilijalta (Kirsimarja Järvinen). Alkoi muuten tehdä läskisoosia mieli...

Kaverukset ravintolassa 

 Elling loikkaa aika usein asunnosta lavan reunalle milloin mitäkin selittämään, ja runosuonikin siinä vahingossa puhkeaa. Sattumalta löytyy runous mielenkiinnon kohteeksi ja lehdestäkin löytyy kuin tilauksesta ilmoitus runoillasta, jonne Elling salamyhkäiseksi tuntemattomaksi naamioituneena soluttautuu. Mikä look! Mainio kohtaus, ja Johannes Korpijaakko on roolissaan varsin etevä muutenkin. Ruumiinkieli ja puheilmaisu tekee minuun etenkin vaikutuksen, aikamoinen ryhtireino on tämä Elling ja vetelee housunkaulustaan ylemmäs tämän tästä. Kjell Bjarnen rooli taas sopii kuin nakutettu Ville Majamaalle, monesti ja vähän kyynel silmässä tuli mieleeni Hiiriä ja ihmisiä-näytelmän ressukka Lennie, joka ei tahtonut kenellekään mitään pahaa ja höpötti kaniineista koko ajan. "Kerro taas niistä kaniineista, George", hoki Lennie ja Kjell Bjarne taas kärttää Ellingiä kertomaan naisseikkailuistaan ja muutenkin tuntui sukupuoliasiat kiinnostavan.

 Väliajan jälkeen tapahtuva lavalleastelu toi mieleeni Peteliuksen ja Kallialan "hyvääää iltaaa"-kaksikon, jotka kylkimyyryä saapuvat estradille kertomaan milloin mitäkin opettavaista tarinaa...

 Ensin miekkosten elämää tupsahtaa kaksi suloista kissanpoikasta (suloisia ovat varmasti vaikkei niitä näytetäkään, ja miten hellästi niitä pidellään...) ja sitten yllättäen yläkerrassa asuva Reidun (Eeva Hakulinen), joka humalassa toikkaroi portaissa vaikka on raskaana, ja Kjell Bjarne hänet kantaa yläkertaan kätevästi selässään. Sotkeeko Reidun nyt miesten ystävyyden, kun välit Kjell Bjarnen kanssa lämpenevät vaivihkaa? Entä kuka onkaan mystinen E, joka kirjoittelee viestejä hapankaalipurkkeihin? Elmeri ja Pippuri, keitäs ne nyt sitten ovat?

Reidun ja Kjell Bjarne 

 Ellingistä tuli hirmuisen hyvä mieli, kiitos koko porukalle! Musiikkivalinnoista erityistä plussaa. Oppimassa täällä ollaan, toisiltamme ja ympäröivästä maailmasta pienin askelin.

Esityskuvat (c) Senia Robbins

(Näin esityksen ilmaisella pressilipulla, kiitos Tampereen Teatteri!)