Petra Karjalaisen
tapasin maaliskuun alussa 2014 Branderin kahvilassa Tampereella,
ennen ”Ihmisellinen mies”- näytelmää Tampereen Työväen
Teatterissa.
Vuonna 1969
syntynyt Petra on horoskoopiltaan skorpioni. ”Olen Oulussa syntynyt
ja 19-vuotiaaksi asti asuin siellä. En ainakaan vielä tässä
vaiheessa osaa ajatella, että muuttaisin sinne takaisin, mutta
aina kun menen käymään siellä, niin kyllä mä heti tajuan, että
täältä mä olen kotoisin, täällä on mun heimo. Murre mulla on tarvittaessa edelleen vahva, mutta
teatterikouluaikoina jouduin opettelemaan sellaista yleiskieltä.
Pitkään oli niin, että jos mä jouduin improvisoimaan
tekstiä, niin aloin heti puhua Oulun murretta. Silloin
19-vuotiaana mä muutin ensin Haminaan, siellä oli musiikkiteatterilinja Jamilahden kansanopistossa. Olin siellä
vuoden, ja puolessavälissä sitä vuotta mä pääsin mukaan Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen -musikaaliin Kotkan Kaupunginteatteriin. Samoihin aikoihin mä hain
ensimmäistä kertaa TeaKiin, en päässyt. Olin Kotkassa sen ja seuraavan vuoden
aikana lopulta neljässä-viidessä jutussa mukana. Vuonna 1991 pääsin
sitten TeaKiin, opiskelin neljä vuotta ja asuin sen jälkeen vielä
kaksi vuotta Helsingissä. Sitten muutin tänne Tampereelle”,
kertoilee Petra.
Mitä harrastat?
”Jaa-a. Mä harrastan elämää. Haluaisin harrastaa yli puolet
vuodesta matkustamista, mutta sehän on taloudellisesti ihan mahdoton
ajatus. Kyllä se niin on, että jos mulla on vähänkään
ylimääräistä rahaa, niin kyllä mä heti lähden jonnekin.
Kauheen tämmöisiä arkisia nää mun harrasteet, mutta mä luen
myös hirveän paljon. Oikeastaan kaikki se, mikä aiemmin oli mulla
harrastuksena, on muuttunut tavallaan työksi. Lisäksi mä nikkaroin
aika paljon, eli kädentaitoja yritän pitää yllä. En tosin osaa
mitään tekstiilikäsitöitä, mutta pienia puutöitä, maalaamista ja askarteluhommia teen oikein mielelläni. Olikohan se Vesa Vierikko,
joka sanoi meille Teatterikoulussa, että ”sitten kun te menette
kiinnitykselle jonnekin, niin siihen loppuu teidän harrastamiset”
ja me oltiin että ”ei muuten lopu!” Kyllä se Vesa aikalailla
oikeassa oli.”
Osaatko soittaa
jotain soitinta? ”Osaan kyllä. Olen aloittanut pianonsoiton
opiskelun 5-vuotiaana ja soitin aika aktiivisesti monta tuntia
päivässä ihan tuonne 16-vuotiaaksi. Sitten alkoi tulla kuvioihin muka kaikkea muuta jännempää... Pystyn kyllä vieläkin säestämään
itseäni ja muita, ja osaan lukea nuotteja. Kitarasta mä saan tarvittaessa jotain sointuja irti pakon edessä, mutta esiintymään
en kyllä sen kanssa lähtisi. Sit mä oon käynyt Irlannissa
muutamaan otteeseen ja ihan pienestä asti oon rakastanut irkkumusaa
ja koko sitä kulttuuria ja kelttiläistä mytologiaa. Se on kyllä
niin ihanaa ja menee suoraan sieluun, voi jestas! Irlannin
länsirannikolla on sellainen mieletön paratiisisaari kuin Achill ja
siellä on yli sata vuotta vanha musiikkikoulu, jossa mä muutama
kesä sitten otin tinapillitunteja ja opiskelin sean-nós -laulua.
Mä tein sellainen oman juttukin teatterille kuin ”Tanssiva mieli”, siinä
oli Majanlahden Sanna mukana myös ja bändi. Esityksessä yhdistyi kaikki
mun haaveeni ja ajatukseni siitä, että mitä olisi oikeanlainen
lavallaolo ja minkälainen minä haluan olla laulajana ja esiintyjänä. Perinteiseen sean-nós -
lauluunhan kuuluu ajatus, että pitäisi unohtaa olevansa katseen
alaisena ja pitäisi unohtaa että esiintyy. Se oli niin suuri onni,
kun kaikki onnistui. Mä puoliksi improvisoin tekstiä, olin
tutkinut pitkään mytologiaa ja myös reissuistani riitti paljon asiaa. Sanna lausui mielettömiä irkkurunoilijoiden maanläheisiä ja karuja runoja.
Sit meillä oli 1700-luvulta asti ihan tähän päivään erilaista
irkkumusiikkia. Se oli esiintyjänä puhtaimmillaan just sitä, mitä
haluaisin tehdä. Se oli niiin hienoa. Salaa toivoin, että yleisö todella koskettuisi, nauraisi, laulaisi mukana ja fiilistelisi ja tanssisi, ja sitten kun se kaikki
tapahtui, niin huh huh! Se musiikkihan menee suoraan sieluun ja
kehoon! Ja se on Irlannissa niin mahtavaa, että mytologia ja
tarinat on niiden ihmisten arjessa mukana koko ajan. Joku kyrmyniska
bussikuski saattaa ykskaks puhjeta laulamaan jostain keijukaisista, ja se
on kyllä niin upeeta”, Petra hehkuttaa ja hetken kertoilemme (ja
hehkutamme) yhdessä kokemuksistamme tuolla vihreällä saarella.
Petra Karjalainen / (c) Teatterikärpänen |
Mitä sanoisit
ammatillisessa mielessä sinun vahvuudeksesi/erityistaidoksesi? ”Mä
oon tosi herkkä, se on vahvuus mutta myös rasite. Koen että reagoin vahvasti tunnelmiin, ympäristöön ja tapahtumiin. Sellaista aistiherkkyyttä pystyy käyttämään lavalla. Luulisin myös, että musta on
ammattivuosien myötä tullut aika rohkea lavalla. Mua ei kauheasti
hävetä mikään enää ja mä menen mieluummin vaikka päin seiniä
kuin jään jotenkin vajaaksi. Nyt tässä Ihmisellisessä miehessä,
jota olet tulossa katsomaan, mä olen esityksen jälkeen aina todella
uupunut, koska joudun koko ajan pidättelemään tunteitani. Se on mulle aika epätyypillinen rooli, mutta sitä on ollut mielenkiintoista tehdä. Olen myös semmoinen täysillä heittäytyjä. Ja sitä myötä aika tapaturma-altis... Mä olen myös kauheen tunnollinen, vähän hölmönkin
tunnollinen. Olen ahkera ja luotettava työihminen. Konkreettisia
taitoja sitten on laulu-ja tanssitaito, niiden avulla olen saanut
paljon töitä. Minusta on helppoa olla isolla näyttämöllä, koska
tykkään siirtää roolihenkilön ajatuksetja tunteet kehooni ja sitä kautta tuoda ne ulos.”
Mikä olisi
sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”En ole koskaan oikein edes
yrittänyt, mutta musta olisi ihana osata säveltää. En oo jotenkin edes kuvitellut, että osaisin. Ehkä mun
pitäisi vaan kokeilla. Nuorempana mä kirjoitin tosi
paljon, ja musta olisi myös hienoa osata ilmaista itseäni
kirjallisesti puhtaasti ja vahvasti. Kirjoittelin novelleja ja muuta, ja
joskus haaveilin toimittajan urasta, tein koulun tet-jaksonkin
Oulun Lehdessä ja sain kirjoittaa jopa muutaman jutunkin. Mä olen myös
aina haaveillut siitä, että osaisin rakentaa veneen, sellaisen
kauniin puuveneen. Mutta kaikki kurssit, mistä kiinnoistuisin, on aina iltaisin,
joten...”
Löytyykö
suvustasi muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla
olevia? ”Ei oo teatterialalla muita, mutta isäni on loistava kitaristi ja laulaja pikkusiskopuoleni ovat tosi musikaalisia. Äitini on
ollut kosmetologina ja kaupan alalla ja myös palkittu herkkujen tekijä, taidetta sekin? Isäni on taiteellisuudestaan huolimatta sotilas, että
ihan tämmöistä perusmeininkiä.”
Milloin olet
kiinnostunut teatterista/näyttelemisestä? ”Kyllä mä siitä ihan
pienenä jo kiinnostuin. Todistetusti mä olen 8-vuotiaani
kirjoittanut päiväkirjaani, että ”eräänä päivänä minusta
tulee näyttelijä”. Väliin mahtui sitten muitakin haaveita, mutta
lukiossa se tuli taas vahvasti mieleen, kun piti toden teolla miettiä että mitä isona tekisi. Tajusin, että ei mulla ole oikein muuta vaihtoehtoa.
Kaikki mitä mä siihen mennessä olin harrastanut tai mistä mä
olin ollut kiinnostunut vei sitä kohti. Sit mä menin työkkäriin
ja siellä oli iso kansio, jossa oli kaikki opiskelupaikat ja selasin
tuntikausia sitä läpi, ja mikään muu ei vaan kiinnostanut. Hain
Sibelius-Akatemiaan ja Oulunkylän pop-jazz -opistoon, koska olin paljon musiikkia harrastanut ja opiskellutkin. Mä hain myös Snellman-korkeakouluun Steinerkoulun opettaja -opintoihin ja
pääsinkin, mutta mä en mennyt sinne, koska eihän mun
hermot olisi kestäneet pienten lasten opettamista. Päätin, että haen TeaKiin
niin monta kertaa kuin suinkin jaksan, ja onneksi sitten toisella yrittämällä pääsin. Koko ajan se on tosiaan ollut mielessä.
Koulussa muinoin olin kaikissa mahdollisissa näytelmäkerhoissa ja
esiinnyin tosi paljon. Olin ala-asteella vähän sellainen omissa
oloissani viihtyvä, mutta heti kun pääsin esittämään jotain,
niin olin hurjan rohkea. Se oli tavallaan kohotettu tilanne, kun sai
olla joku muu. Lukioaikoina mä aloin tehdä pianon kanssa
laulukeikkaa kahviloissa. Yhdessä vaiheessa urheilin tosi paljon
ja mulla oli haaveena, että ryhdyn ammattiurheilijaksi. Sit
haaveilin psykologin ammatista, ja lisäksi oli se toimittajahaave.
Tällähän hetkellä mä opiskelen laulunopettajaksi. Nyt riittää hermot opettaa...”
”TeaKiin pääsin
siis 1991 ja valmistuin 1995. Meillähän oli ihan mahtava kurssi, mm. Peter Franzén, Tommi Korpela ja Erosen, Mastomäen Turkka,
Reinikaisen Janne, Puumalaisen Sari, Minna Suuronen, Susanna Mikkonen ja kaikki muutkin loistavat... Siihen aikaan käytiin
tiiviisti sitä koulua ja sieltä ei myöhästytty, keikkoja ei tehty kouluajalla, ja nimenomaan
teatteri oli kaiken a ja o. Nykyään ehkä ollaan vähän joka suuntaan menossa ja filmihommat tuntuu olevan se juttu. Nyt on ihan uudenlainen sukupolvi tällä alalla enkä
tarkoita, että se olisi jotenkin huonompi tai parempi. Tämäkin ala muuttuu. Ja niinhän se täytyy olla."
Mikä oli
kirjallisen lopputyösi aiheena? ”Se oli ”Sanaton viestintä
näyttelijäntyössä”, eli mitä kaikkea keholla voi ilmaista
ilman sanoja. Tutkin voiko kehonkielellä tietoisesti vaikuttaa katsojaan, huijata tai alleviivata. Taiteellisen lopputyöni mä tein suomalais-brasilialaisessa elokuvassa ”Yemanján tyttäret”.
Sen ohjasi Pia Tikka ja Mika Kaurismäki oli siinä toisena ohjaajana
ja tuottajana, ja se kuvattiin Rio de Janeirossa. Mä olin siellä
viimeisellä kurssilla kuukauden. Aika hienoa! Siinä elokuvassa mä
pääsin tutkimaan sitä, kuinka keho kertoo jotain ihan muuta mitä
mä puhun. Ja myös kulttuurillisia eroja kehon käytössä. Tätä samaa sanatonta viestintää mä työssäni tutkin vieläkin.”
Muut mahdolliset
opinnot? ”Jonkunverran olen käynyt hahmometodikursseilla, mutta
siitä on jo vuosia. Sit mulla on niitä irkkumusaopintoja ja
erilaisia lauluopintoja ihan nuoresta asti, ja viime syksynä mä aloitin
Kööpenhaminassa Complete Vocal Technique -opinnot, eli
laulaja-laulunopettaja -opinnot, jotka kestää kolme vuotta. Koitan valmistumiseni jälkeen yhdistää jotenkin nämä kaksi ammattia,
näyttelemisen ja opettamisen. Vuoden aikana meillä on aina kuusi
nelipäiväistä seminaaria, ja lisäksi on kovasti kotitöitä ja
omaa harjoittelua ja harjoitusoppilaita. Mähän olen nyt
virkavapaalla, jonka aloitin viime syksynä ja se kestää ainakin
tämän vuoden loppuun. Olen Työviksessä mukana vain tässä
Ihmisellisessä miehessä.”
Petra nautiskelee auringosta... |
Millä alalla
mahdollisesti olisit nyt, jos et olisi tällä alalla, eli olisiko
sinulla joku vaihtoehto C kenties? ”Mä luulen, että tekisin jotain konkreettista. Olisin huonekalujen entisöijä tai
koristemaalari. Nämä ei tosin oo kauhean sosiaalisia ammatteja ja
on vaikea ajatella, etten olisi esimerkiksi musiikin parissa, mutta
jos olisi ihan pakko ja pitäisi valita jokin toinen reitti, niin
nämä voisi olla ihan hyviä vaihtoehtoja”, Petra mietiskelee.
Miksi olet
näyttelijä? ”Voi kauheeta mikä kysymys! Kiitos ja näkemiin,
heh. Jos sitä lähtee oikein miettimään, että mistä kaikesta se
on kasautunut, niin ensinnäkin se on yhdistelmä sitä, kuka mä olen ja missä mä olen hyvä. Ja sitten kun alkoi enemmän
tajuta, mitä tämä työ on konkreettisesti, niin se on onnea siitä, että saan oikeasti kertoa ihmisille tarinoita. Että saan vaikuttaa ihmisen
tunteisiin. Mä näen sen ihan puhtaasti tarinankerrontana, mä olen
tarinan ja tunteiden välittäjä. Ja sitten mä olen aina ajatellut,
että jokaisessa roolissa pitää olla hetki, jolloin se oikeasti
lävistää minut itseni, Petran, ja sitten vasta voin vaikuttaa katsojaan. Sen tutkiminen itsessä ja maailmassa on itsekkäällä
tavalla kauhean mielenkiintoista. Toki työni on myös itseilmaisukeino,
mä olin nuorempana sellainen, että pidin tunteita
aika paljon sisälläni ja tavallaan tän ammatin kautta mä olen
saanut paljastaa sen, mitä mun sisällä on. Ja sitten kun tajusin, että mulla on tämä vahvuus, niin miksi mä en käyttäisi sitä ihmisten palvelemiseen. Musiikin ja laulun ihmeellisyys on siinä,
että se menee suoraan sielusta sieluun, siinä ei parhaimmillaan ole
mitään seiniä välissä. Musiikin voima on niin ihmeellinen. Ja
koska olen ollut näyttelijänä isossa talossa, ja saanut tehdä
erilaisia rooleja, niin kaikkia tyylilajeja on tullut tehtyä. On lajeja missä mä olen parhaimmillani, mutta sitten taas en ole välttämättä mikään maailman paras farssinäyttelijä...kesällä testataan taas... Mä en väheksy naurun
voimaa, sehän on vaan loistavaa jos 800 ihmistä nauraa samaan
aikaan ja niillä on kivaa. Ja yhtä aikaa Kellariteatterin puolella
sitten vaikuttuu ja itkee tai koskettuu, se on teatterin hienous. Että ihminen
hetkeksi unohtuu johonkin tarinaan tai tunteeseen, ja ehkä se sen
jälkeen on vähän erilainen tai ajattelee eri tavalla.”
Miten ajatuksesi
näyttelijän työstä ovat muuttuneet tässä vuosien varrella, vai
ovatko muuttuneet? ”Mulla ei kauheasti ollut mitään hienoja
visioita päässäni silloin kun TeaKiin menin. Se oli hyvä, kun
olin ollut yli vuoden siellä Kotkassa ja nähnyt sen rytmin ja
koska olin teatterilla melkein päivittäin, niin mulla ei ollut mitään
harhakuvitelmia jostain. Olen aina pitänyt itseäni ensisijaisesti teatterinäyttelijänä enkä ole maanisesti haaveillut leffan päärooleista. Olen saanut onneksi kamerankin edessä työskennellä ja nauttinut aina joka hetkestä, mutta mulla ei ole ollut mitään haaveita, että voi kun musta tulisi joku maailmanluokan leffastara.
Pahimmillaanhan tämä työ on ihan hirvittävän raskasta, ja arjen,
muun maailman ja työn yhdistäminen on ollut paikoitellen tosi
vaikeeta ja hämmentävää. Pahimmillaan tulee myös se tunne,
ettei riitä mihinkään siinä määrin mitä pitäisi. Mäkin olen
joskus esittänyt samaan aikaan viittä näytelmää ja harjoitellut kuudetta ja niistä viidestä on kolme saattanut olla
musiikkijuttuja, tehnyt lisäksi keikkoja ja kotona on pieni lapsi ja siihen päälle joku pitkittynyt keuhkohomma, kun ei ehdi parantua, koska on pakko olla esityksissä. Kyllä siinä on aatokset ollu sitä
luokkaa, että tätäkö tää mun loppuelämäni nyt on ja jos
joskus pääsen Hämeenpuiston toiselle puolelle, niin se olisi jo
suuri ihme. Kyllä se arki lyö joskus aika rajuna silmille, enkä mä
olis koskaan uskonut, että esimerkiksi meidän palkat on sillä
tasolla mitä ne nyt tälläkin hetkellä teatterissa on. Työmäärä
ja palkka ei kohtaa kyllä millään tasolla. Mutta mä oon ollut
siinä mielessä onnekas, että mä olen saanut tehdä ihan hirveen
hyviä rooleja koko ajan, eli mä en oo todellakaan esimerkiksi pettynyt
uraani. Se mistä mä joskus visioin, ei ole mitenkään romahtanut.”
Onko sinulla
kenties omia esikuvia, joiden työskentelyä olet erityisesti
seurannut tai ihaillut muuten? ”Mä olen elokuvatähdistä
Katharine Hepburnia ihaillut aina, ja sitten olen jumaloinut myös tiettyjä laulajia. 15-16- vuotiaana olin enoni luona
täällä Tampereella kyläilemässä ja iso uusi näyttämö oli
juuri avattu. Menin katsomaan Niskavuoren Hetaa, jossa Tuire Salenius
näytteli Hetaa. Ihailin hänen taitoaan ja ajattelin, että voi kunpa itsekin saisi
joskus olla tuolla lavalla. Maria Aroa ihailen myös ihan
hirveän paljon. Onhan niitä muitakin. Mä aluksi niiailin kaikille
kun tulin tänne töihin. Ihailin nuorena toki esim. Väänästä,
Heiskasta ja Sveholmia, kun olin paljon teatterissa käynyt ja nähnyt
heitä elokuvissa ja muualla, ja ykskaks ne olikin sitten opettajia ja nykyään kollegoja. Onhan se hassua! Ai niin, Judy Denchin ja Maggie Smithin tapaa näytellä mä ihailen myös."
Kuka olisi
unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita ihan kenet tahansa
maailmasta? ”Tietenkin voisi tehdä sellaisen leffan, jossa olisi
mukana Gary Oldman, Christopher Walken, Johnny Depp, Robert Downey Jr
ja Ray Liotta, jotka voisivat näytellä vaikkapa mun hyvin läheisiä miespuolisia
ystäviäni. Judy Dench voisi olla mun isoäitini ja Meryl Streep
äitini, ja Kate Winslet voisi olla mun sisko! Siinä olisi hieno
porukka. Niin ja sitten se, jonka kanssa mä loppujenlopuksi sitten
päätyisin yhteen, olisi Benedict Cumberbatch. Mutta kyllä mä
vielä sen sanon, että onhan tässä meidän omassa talossakin
paljon sellaisia, joiden kanssa on ja on ollut ihana näytellä.
Eläkkellä olevaa Juhani Niemelää kaipailin kovasti tässä
yksikin päivä, hänen kanssaan olen saanut näytellä kaikki
mahdolliset suhteet, joita miehen ja naisen välillä vain suinkin
voi olla.”
Kenen kanssa
haluaisit laulaa dueton? ”En ole lapsena kauheasti fanittanut
ketään, mutta oon aina rakastanut Elvistä ja ainut juliste, joka
mulla seinällä on ollut on Elviksen juliste. Kyllä mä hänen
kanssaan jonkun balladin voisin vetää. Ja Tom Waitsin kanssa. Ja
Kate Bushin kanssa! Tom Waitsin kanssa voisi olla joku rajumpi
duetto, ja sitten joku artistinen kokeilu Kate Bushin kanssa”,
naurahtaa Petra ja visioimme hetken, miten Petra ja Kate yhdessä
duetoivat pitkissä hameissa hiukset tuulessa hulmuten ja meri
siintää taustalla.
Visiointia... |
Missä eri
teattereissa olet näytellyt? ”Tampereen Teatterissa, Helsingin
Kaupunginteatterissa, Lahden Kaupunginteatterissa, Teatteri Eurooppa
Neljässä...Sit kesäteattereissa Oulussa, Heinolassa ,Porissa ja
ensi kesänä olen Tampereen Komediateatterissa. Hmmm,
Kansallisoopperassa! Ja tietenkin Tampereen Työväen Teatterissa,
heh”, luettelee Petra.
Mainitse muutama
itsellesi tärkeä roolityö? ”Kyllä mulla ihan ekana tulee
Suruttomat mieleen, siinä onnistui kaikki ja kun se osui vielä
sellaiseen hetkeen, että ei ollut vielä ollut monia uusia suomalaismusikaaleja. Harva ulkopuolinen uskoi siihen ennen enskaria, kuului keskusteluja tyyliin ”Työmiehen vaimosta musikaali, todella
kiinnostavaa". Me tehtiin sitä heti niin suurella sydämellä, se oli
jotain uskomatonta. Ja sitten kun se onnistui ja ihmiset halusi
tulla sitä katsomaan, niin se on ollut kyllä mahtavaa. Omasta roolihenkilöstäni mulla oli jännä olo koko ajan, ihan kuin
joku olisi työntänyt mua selästä oikeaan suuntaan. Mulla ei ollut sekuntiakaan sellainen
olo, että mä en olisi tiennyt mitä mun pitää tehdä. Jotenkin mä
ymmärsin sitä tapaa näytellä ja sitä henkilöä ja tarinaa.
Edelleenkin mua tullaan siitä roolista kiittämään, se on jäänyt
ihmisillä mieleen. Siinä oli kyllä jotain aivan erityistä. Olen
saanut tehdä paljon isoja musikaalirooleja ja niitä on ollut ihana
tehdä, kuten vaikkapa Chicagon Velma. Don Quijote! Tell me on a Sunday! Sitten näytelmä, jossa mä
ensimmäisen kerran tajusin, että mua ei enää hävetä, oli ”Rakkaudesta minuun”, joka pyöri nelisen vuotta sitten
Kellariteatterissa. Olin menossa harjoittelemaan yhtä todella
rohkeeta kohtausta ja mietin siinä, että jännittääkö mua. Ei
jännittänyt eikä hävettänyt, ja se oli mahtava tunne. Siinä
tapahtui joku askel. Kellariteatterissa oli myös näytelmä
”Kuvantekijät”, olin vasta vähän aikaa ollut Työviksessä ja
ohjaaja Kurt Nuotio rohkaisi mua tavallaan löytämään ominaislaatuni.
Ja sitten on mainittava myös ”Bobby Fischer asuu Pasadenassa”,
entinen opettajani Kari Heiskanen ohjasi sen ja siinä sain
työskennellä Seela Sellan kanssa, jota myös ihailen yli kaiken. Se
oli myös mielettömän hieno näytelmä.”
Miten sinä
määrittelisit sanaparin ”teatterin taika”? ”Ekana mulle tulee
mieleen kaikki se, mitä tapahtuu takana. Et kuinka moni ihminen
oikeassa rytmissä, harjoiteltuna ja asiaan keskittyen luo sen
esityksen. Se on minusta tavallaan se konkreettinen taika. Siellä on
kymmeniä ihmisiä tekemässä sitä, mikä näkyy helppoutena lavalla.
Sitten myös se vaihe harjoituksissa, kun kaikille alkaa muodostua
mielikuva tulevasta ja kaikki alkaa ikään kuin loksahtaa
paikoilleen pikku hiljaa. Siinä on teatterin taikaa myös.”
Mitkä asiat
inspiroivat sinua? ”Ensimmäisenä tulee mieleen matkat. Yksi syy miksi
haluan matkustaa niin paljon on se, että mä haluan kokemuksen
siitä, että näen ja koen jotain ensimmäistä kertaa. Mä inspiroidun siitä todella! Inspiroidun yllättävistä tilanteista ja yksityiskohdista. Kyllä mä kirjallisuudesta saan myös tosi paljon, hyvän kirjan lukeminen on suuri nautinto! Saan valtavasti voimaa ystävistäni ja ilosta elämässä. Uusien ihmisten
tapaaminen inspiroi myös, etenkin nyt kun olen virkavapaalla ja olen
huomannut, että on muutakin elämää. Olen tavallaan päässyt
positiivisesta umpiosta ulos, ja sehän täyttyy sitten jollain
muulla. Inspiroiko auringonpaiste? Voi kuule kun mä en oikein tykkää
tuosta auringosta, mä olen talvi-ihminen ihan täysin. Kevätaurinko
on ihan ookoo, mutta kesäisin mä olen ihan pois tolaltani koko
ajan. Mun keho ei jotenkin käsittele sitä lämpöä, olo
on kuin sotaan lähtisi. Mitä enemmän on pakkasta, sen ihanampaa!”
Podetko
ramppikuumetta/esiintymisjännitystä? ”Tietenkin sellaista pientä,
mutta ei mitään lamauttavaa. On toki erilaisia tilanteita, eli
jos joudut vaikkapa valmistautumatta johonkin tilanteeseen tai olet
joutunut opettelemaan ison tekstimäärän lyhyessä ajassa, niin
jännitys tulee siitä teknisestä suorituksesta, et meneekö se
pieleen vaiko ei. Itse esiintymistä mä en jännitä. Kaikista
jännittävin tilannehan on se, että esiinnyt läheisille vaikkapa
jossain syntymäpäiväjuhlilla. Näyttämöllä on myös erilainen
fiilis, jos katsomossa on joku tuttu ja jos ei ole, mä ajatuksissani
sijoitan sinne jonkun. Nuorempana mulla oli sellainen harjoitusmetodi, että kuvittelin mielessäni katsomoon jonkun
itselleni tärkeän ihmisen. Aina jossain vaiheessa harjoituksia mulle tulee mieleen se, että mä omistan kyseisen roolin aina jollekin. Enkä paljasta, kenelle sen omistan. Se on mun oma salaisuuteni."
Onko sinulla
kenties jotain omia rituaaleja/rutiineja, joita teet aina ennen
esitystä? ”Kyllä mä yleensä venyttelen ja jos on luvassa musikaalia
ja tanssia, niin kyllä se vaatii ihan kunnon lämmittelyn. Kyllä mä
myös jollain tasolla käyn tekstin mielessäni läpi, etenkin
jos sitä on paljon. Mä joko mielikuvittelen mielessäni esityksen nopeasti läpi tai sitten ihan konkreettisesti käyn
tekstiä läpi. Olen vähän sellainen varmistelija. Sitten on vähän
hassujakin, ja tämän mä teen ihan arkielämässäkin, eli mä
laitan vasemman kengän jalkaan ensin. En tiedä miksi, ja pukijatkin
tietää sen. Ne ei edes yritä laittaa mulle oikeaa kenkää ensin,
heh. Kyllähän joka esitykseen tulee ne omat rutiinit, ihan koko
ryhmälle. Jos on joku iso musikaalirooli, niin kyllä sen
tiedostaa jo heti aamusta. Kuulostelee kroppaansa ja täytyy miettiä
tarkkaan, että missä vaiheessa syö ja mitä syö. Silloin
valmistautumiseen menee koko päivä jollain tavalla kyllä.”
Kerro joku
kommellus!”Oli sellainen lastenmusikaali kuin ”Heinähattu,
Vilttitossu ja Pamela-täti” ja siinä oli tosi nopeita vaihtoja.
Tapahtui kerran niin, että olin lavan sivussa pikavaihdossa ja mulle
laitettiin tukkaa kiinni. Pöydällä oli hiuslakkapullo ja
lisäksi semmoinen Ice Power-pullo, jota suihkutetaan lihasvammoihin.
No, mulle suihkutettiin sitä reilusti hiuksiin. Mulla valui vesi silmistä ja
nauroin vaan, ja piti jo mennä seuraavaan tanssikohtaukseen lavalle.
Mun ympärillä oli kauhee käry ja kaikki oli vaan, että mitä
ihmettä sä oot menny tekemään! Vuonna 85:sta tehdessä kävi
sitten niin, että kun aloin tehdä Karoliinaa, olin vaan
harjoitellut kohtauksia mutta en saanut alle yhtään
läpimenoa. No, mä sitten ekassa esityksessä hipsin valmiiksi kohtausta varten sen
baarin taakse kököttämään ja luulin, että menen kohta ovesta sisään se baari lähteekin siitä
liikkeelle! Peruutin siitä sitten vaivihkaa pois, kököttävä
Karoliina siellä heh! Kukkuu!” nauraa Petra. ”Olen muuten myös
murtanut jalkani Oliver-musikaalin ensi-illassa...”
Kerro joku oikein
hyvä muisto? ”Olin valmistunut just koulusta ja vierailin
Työviksessä musikaalissa ”Enkeleitä Broadwayllä”. Oliskohan
ollut sitten ensimmäinen yleisö ja mä kiersin sieltä näyttämön
takaa toiselle puolelle, kuulin yleisön puheensorinan ja sen, kun
soittimia viritellään ja tajusin yhtäkkiä, että nyt mä olen
täällä! Tästä mä nuorena haaveilin! Se järjetön onni siitä, että olen nyt täällä
Työviksen lavalla ja mulla on musikaalin naispäärooli ja olen just
valmistunut koulusta ja elämä on avoinna!”
Käytkö
seuraamassa muiden teatterien tarjontaa ja onko joku esitys jäänyt
erityisesti mieleesi? ”Kyllä mä käyn aika paljon, niin paljon
kuin suinkin pystyn. Helsingissä käyn paljon katsomassa
kurssikavereitteni töitä, Hämeenlinnassa, Oulussa, Turussa...
Nythän mulla on enemmän mahdollisuuksia käydä eri teattereissa.
Tampereen Teatterissa kävin katsomassa Jatkuvaa kasvua, ja tykkäsin
siitä kyllä tosi paljon. Olin kauhean ylpeä kollegoistani.”
Tulevia rooleja?
”Kesällä olen Tampereen Komediateatterin Riemurahat-farssissa
mukana. Ensi-ilta on kesäkuun alussa. Syksyllä vierailen Teatteri Jurkassa Pasi Lampelan näytelmässä Markiisin unet.”
Onko sinulla jotain
mottoa? ”Äitini sanoo aina, että ”Kaikki järjestyy” ja
itsekin sitä aina toistelen. Sit ehkä semmoinen kuin ”mieluummin
enemmän kuin vähemmän” olisi mun juttuni myös.”
Mitä muuta
mahdollisesti haluaisit sanoa? ”Se täytyy sanoa, että kyllä mä
pikkuisen olen huolissani teatterien tulevaisuudesta. Nuoret pitäisi
saada teatteriin myös, mua vähän huolettaa se, että mistä
tulevaisuudessa saadaan uusia katsojia. Miten sitä pystyy
kilpailemaan tuota järjetöntä tarjontaa vastaan, elokuvia ja
nettiä? Tukia vähennetään ja lipputuloja tulee koko
ajan vähemmän, ja se alkaa vaikuttaa ohjelmistoihinkin. En väheksy
viihdettä enkä musikaaleja enkä komedioita, mutta kyllä mä
haluan tehdä muutakin. Monen hienon esityksen esityskaari jää
rikollisen lyhyeksi ihan siksi, että ihmiset ei vaan löydä sitä
tai valitsevat sen sijaan jotain muuta. Suomessa ei lähdetä niin helposti spontaanisti teatteriin, mikä on harmi.
Jotenkin teatterilla on vieläkin vähän sellainen ”elitistinen”
maine, pukeudutaan ja niin edelleen. Toki teatterissakäynnistä voi ja saa tehdä juhlahetken, mutta mieskatsojat ja nuoret varsinkin saattavat vierastaa teatteria juuri siksi, että
tulee sellainen ”pönötysfiilis”. Kasivitonen onneksi mursi tätä
leimaa, siellähän kävi todella paljon myös miespuolisia
katsojia.”
Mikä
sarjakuvahahmo haluaisit olla ja miksi? ”Aaaah, pienenä mä
rakastin Tenavissa sitä Piparminttu-Pipsaa! Se mä haluaisin olla.
Mä samaistuin siihen pienenä, koska olin niiiiin epätyttömäinen
tyttö kuin olla ja voi. Mahtava hahmo!”
Jos saisit viettää
päivän miehenä, mitä tekisit? ”Mä varmaan yrittäisin viedä
itseäni tilanteisiin, joissa mä tuntisin sen, että miten
mies esim. kokee taiteelliset tai visuaaliset elämykset. Haluaisin
keskustella naisten kanssa ja joutua jonkinsortin riitatilanteisiin,
väittelemään ja kiistelemään. Harrastaisin rajua urheilua, jotta tuntisin miltä miehen kehossa tuntuu ja totta kai samasta syystä myös seksiä. Menisin myös miesten saunailtaan kuuntelemaan, että mitäs siellä oikein
jutellaan. Kokonaisvaltainen miehenymmärryspäivä!”
Jos ihminen menisi
syksyllä talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan
talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken?
”Sehän olisi mulle ihan kauhun paikka, koska mä rakastan talvea!
No, ottaisin sinne tosi hyviä kirjoja ja tinapillin, jotta voisin
kunnolla opetella soittamaan sitä. Jättitermarillisen hyvää teetä
hunajan kera ottaisin mukaan ja sitten vaan nautiskelisin, kun siellä
on kylmää ja pimeää. Ja kun kevätaurinko alkaisi lämmittää,
mä vetäisin verhot takaisin kiinni ja jatkaisin unia. Mähän
voisin tehdä kesäksi sellaisen hobittimajan tyylisen viileän
maakuopan, jossa voisin piileskellä koko kesän!”
Jos rakentaisit
puuhun majan, mitä ottaisit sinne mukaan? ”Tosi tanakan
aurinkosuojan ja jotain pehmukkeeksi. Sit voisin ottaa mukaan puukon,
jotta voisin karsia sillä oksia ja tehdä niistä jotain. Sitten
siellä pitäisi olla askartelutarvikkeita, paperia ja maalia.
Mini-Strömsön tyylinen juttu, kaikenlaista nikkarointia ja
askartelua! Voisin piirrellä kuvia niistä maisemista ja juotavana
mulla voisi olla raikasta greippimehua.”
Jos voisit palata
aikakoneella menneisyyteen johonkin tiettyyn ajanjaksoon tai hetkeen,
minne menisit? ”Aika jännä, just pari päivää sitten mä
mietin, että voi kun voisin tavata mun mummoni kun hän oli nuori. Mä menisin
30-luvun loppuun Petsamoon tapaamaan mun Martta-mummoani, isäni
äitiä, hän oli mulle äärimmäisen rakas ihminen.”
Mitä aiot tehdä
seuraavaksi? ”Kävelen tästä töihin ja aloitan omat rituaalini,
mähän tulen vasta vähän ennen kahta lavalle, eli siksi en ole
vielä hysteerinen tai paniikissa, vaikka kello on jo näin paljon. Näen pukkarikaverini Mia
Selinin ja vaihdetaan kuulumiset, ehkä otan kupposen teetä ja
venyttelen siinä pukkarin lattialla vähän. Käyn pikaisen mutkan
kampaamon puolella ja sitten tulen lämpiön puolelle siinä puoli
kahden maissa ja odottelen, milloin on Iiris Kukkian aika astua
lavalle.”
Bernard Pivot´n
kymmenen kysymystä :
- Mistä sanasta
pidät eniten? - Ilo
- Mistä sanasta
pidät vähiten? - Tyhjä
- Mikä sytyttää
sinut? - Rohkeus
- Mikä sammuttaa
intohimosi? - Poissaolevuus
-
Suosikkikirosanasi? - Perkele
- Mitä ääntä
rakastat? - Kun pakkaslumi narskuu kenkien alla
- Mitä ääntä
inhoat? - Formulakisoja
- Mitä muuta kuin
omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Veneenrakentaja
- Missä ammatissa
et haluaisi olla? - Asfalttimies
- Jos Taivas on
olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan
porteille? - Kylläpä kesti!
Nyt pois tästä auringosta... :) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).