torstai 19. huhtikuuta 2012

Blues Brothers

Blues Brothers / Musiikkiteatteri Koitto,Helsinki

Ensi-ilta lokakuu 2011 , kesto reilut 2h väliaikoineen

Ohjaus Otto Kanerva

Rooleissa mm. Petja Lähde, Tatu Siivonen ja Laura Voutilainen

Taustaa : Blues Brothers pyöri pitkään Musiikkiteatteri Palatsissa Tampereella, Koitossa veljesten osalta eri miehitys. John Landisin kulttimainetta nauttiva elokuva kertoo kahdesta veljeksestä Jake (Tatu Siivonen) ja Elwood (Petja Lähde), jotka saavat itse Jumalalta käskyn perustaa vanha bändinsä The Blues Brothers uudelleen tarkoituksena pelastaa eräs orpokoti vararikolta. Bändin kokoaminen ei suju kommelluksitta.

Plussaa : en ole juurikaan välittänyt Laura Voutiaisesta aiemmin, mutta jestas millainen souldiiva sieltä paljastuikaan! Lauraahan ei pidätellyt sitten mikään,"Think!" etenkin oli upea veto. Veljekset hoitivat koomisen puolen ja komeastihan Petja ja Tatu myös lauloivat, asiaankuuluvat tanssikuviot mukanaan tietysti. Yleisö oli aika villinä paikoitellen, osa oli myös pukeutunut teeman mukaisesti. Esitys on täynnä melkoista hittikimaraa, jotka esitettiin kaikki vauhdikkaasti ja mahtavalla ammattitaidolla bändiä myöten. Jesh!

Miinusta : ei moitittavaa

Muuta : lienee aika katsoa itse leffakin...

Blues Brothersille neljä tähteä ****

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).