maanantai 21. maaliskuuta 2016

Ruokahissi / Jyväskylän Kaupunginteatteri

Ruokahissi / Jyväskylän Kaupunginteatterin Pieni näyttämö

Ensi-ilta 21.1. 2016, kesto noin 1h 15min (ei väliaikaa)

Teksti Harold Pinter
Suomennos Lauri Sipari
Ohjaus Sini Moila
Apulaisohjaaja Jussi Moila
Lavastus ja puvut Karmo Mende
Valot Asko Konttinen
Äänisuunnittelu Tuukka Toijanniemi
Maskeeraus ja kampaukset Minttu Minkkinen

Rooleissa : Henri Halkola ja Sauli Suonpää

 Ruokahissi oli itselleni ehkäpä se kevään odotetuin näytelmä. Olen nähnyt tämän Pinterin absurdin jännärin vuosia sitten hämeenlinnalaisen, nyt jo edesmenneen Teatteri Figuurin esittämänä ja koin mielettömän valaistumisen juuri sen näytelmän aikana. Olen tässä viime aikoina hullaantunut muutamiin musikaaliproduktioihin, näyttäviin lavastuksiin, pukuihin, lauluihin ja suureen ensembleen. Syvällä sisimmässäni olen kuitenkin enemmän pienten, intiimien esitysten ystävä. #MunTeatteri on ennenkaikkea koukuttavaa tekstiä, näyttelijöiden välistä saumatonta yhteispeliä sekä luottamusta ja sitä, että tunnelma vie mennessään niin, että unohtaa hengittää.

 Voi kunpa kanssakatsojatkin hiljalleen ymmärtäisivät sen (niiden riivatut puhelimien sulkemisten lisäksi!), että esitys alkaa jo siitä kun valot himmenevät, ei siitä milloin ensimmäinen repliikki lausutaan. Itse olin jo hiljalleen matkalla esityksen tunnelmaan, kun jossain takanani vielä käytiin kovaäänistä pulinaa ja eturivissähän tietysti pamahti puhelinkin soimaan hiukan myöhemmin ja sitä suljettiin armottoman höpinän siivittämänä. Niin raivostuttavaa, etenkin Ruokahissin kaltaisessa näytelmässä, jossa hiljaisuus ja tiivis tunnelma on suuri osa näytelmän rakenteesta.

Ben (Henri Halkola) ja Gus (Sauli Suonpää) 

 Minulle teatteri on paljon  muutakin kuin edellämainituista (lavastus, puvustus, laulut, musiikki) ja lausutuista repliikeistä muotoutuvaa kokonaisuutta. Se on myös odotusta, taukoja, eleitä, katseita, hiljaisuudessa tiivistyvää tunnelmaa, joka minulla tuntuu välillä sydämen sykkeenä kaulalla niin, että tuntee kuristuvansa ja mieli tekisi höllätä itsekin paidankaulusta, jos se olisi mahdollista. Se saa kädet vapisemaan tai menemään vaistomaisesti nyrkkiin, se saa silmäkulmat kostumaan ja näkymättömän käden puristumaan sydämen ympärille. Jännittää, pelottaa, välillä huvittaa, liikuttaa. Eikä siihen tarvita yhtään repliikkiä. Tarvitaan ensinnäkin teksti, ohjaaja joka luottaa näyttelijöiden kykyyn luoda se tunnelma omalla läsnäolollaan ja tässä tapauksessa kaksi näyttelijää Henri Halkoja ja Sauli Suonpää, joista molemmista näkee että tässä ollaan ajatuksen kanssa mukana. Ei vain pönötetä lausumassa jonkun toisen kirjoittamaa tekstiä. Molemmat tietävät, mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan, mutta he osaavat pitää salaisuuden loppuun asti ja sen ylikin. Katsojan tehtävänä on virittää aistinsa äärimmilleen ja ainakin minulla lähti mielikuvitus laukkaamaan, vaikka olin nähnyt näytelmän jo aiemmin. Tulkintoja on yhtä monta kuin on katsojia. Miksi-kysymys heräsi moneen otteeseen. Miksi juuri nämä miehet juuri tuossa huoneessa, miksi tulitikut ja omituiset ruokahissin tuomat lappuset, miksi Ben pysähtyi risteykseen matkalla paikanpäälle. Miksi. Miksei. Siksi-vastausta ei koskaan tule, ja esitys jättää rattaat pyörimään ja huolenrypyn otsalle.


 Näytelmässä siis kaksi miestä Ben (Henri Halkola) ja Gus (Sauli Suonpää) odottavat huoneessa toimeksiantajansa jatkokäskyä. Se voi tulla milloin vain ja mahdollinen uhri voi saapua ovesta sisään aivan millä hetkellä hyvänsä. Miehet ovat tehneet pitkään töitä yhdessä ja he ovat yksi linkki tapahtumaketjussa, jossa toiset hoitavat suunnittelun ja toiset sotkujen siivouksen. Ben ja Gus hoitavat tekemisen. Ben on miehistä kylmähermoisempi, vanhempi ja vahvempi niin fyysisesti kuin henkisestikin. Gus on puolestaan levoton, hermostunut kyselijä ja jankkaaja, selvästi herkempi, hiukan koominenkin hahmo. Minulle Gus oli kuitenkin kaikkea muuta kuin koominen, vaikka tietynlainen kohkaaminen kyllä suupielet ylöspäin vetikin. Gus sai minulla palan nousemaan kurkkuun ja koko ajan yritin olla kyynelehtimättä. Tunnelman tiivistyessä Benistäkin paljastuu, ettei hän niin rauhallinen luonne olekaan, mitä alkuun saattaisi luulla. Laatutyötä molemmilta.


 Jotkut näyttelijät ajautuvat tahtomattaan (tai tahtoen) tietyntyyppisiin rooleihin. "Sinä olet hyvä näissä, laitetaanpas sinut taas tämmöiseen rooliin!" Henri Halkolaa olen Jyväskylässä nähnyt vuosien saatossa onneksi monenlaisissa rooleissa, mutta Sauli Suonpäätä siellä sun täällä lähinnä farsseissa ja koomisena temppuilijatyypinä, joka varastaa kohtauksen kuin kohtauksen välillä pelkällä läsnäolollaan. Minulla on kuitenkin aina ollut vahva luottamus siihen, että hän on sellainen kameleontti, että oikean hetken koittaessa nauru hyytyy kurkkuun. Nyt se hetki koitti, kiitos Ruokahissin. Sauli vetäisi sellaisen kokonaisvaltaisen roolityön, että sillä mentiin kirkkaasti kärkeen tämänvuotisessa "Vuoden Roolityö"-skabassa (jos sitä nyt edes kilpailuksi voi sanoa, eihän tämä laji mikään paremmuuskisa ole)  ja taisi mennä Top 10-osastoon ihan kaikista näkemistäni. Kyllä. Kylmä hiki otsalla veti mies vahvalla energialla alusta loppuun, loppukumarrustenkin yli. Lopun musiikki ei yhtään helpottanut surumielistä oloani salista poistuttaessa. Kiitollinen olo oli kuitenkin, ja on edelleen vielä päiviä tämän näkemisen jälkeen.

 Nöyrä kiitos Jyväskylän Kaupunginteatterille siitä, että otitte Ruokahissin ohjelmistoon. Tämänkaltaista teatteria toivoisin näkeväni paljon enemmän, paljon paljon enemmän. Pidän siitä, että katsoja haastetaan käyttämään omiakin hoksottimiaan, vaikka aprikoinnit metsään menisivätkin. Mitään ei kanneta eteen valmiilla tarjottimella, vaan kaikki jujut pitää itse sieltä poimia. Mitään suuren yleisön kassamagneettejahan nämä eivät ole, kun toimivat parhaiten pienissä, intiimeissä tiloissa. Voi miten palkitsevaa katsojalle kuitenkin, ja taatusti näyttelijöillekin.

 Sellaista hedelmää ei olekaan, joka Ruokahissiin sopisi. Tämä menee yli kaikkien luokitusten, joten jätetään hedelmät koriin tällä kertaa.

(näin esityksen vapaalipulla)

Esityskuvat (c) Jiri Halttunen

4 kommenttia:

  1. Minä olen menossa katsomaan tätä ensi kuussa, maltan tuskin odottaa. Ostin lipun kun nostit esityksen tärppilistallesi, kiitos siis vinkistä jo näin etukäteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, hienoa kuulla että tärppilistasta on ollut hyötyä! Olisi kiinnostavaa kuulla sitten, mitä itse tykkäsit esityksestä joten laitathan sitten kommenttia tulemaan kun olet käynyt katsomassa?

      Poista
  2. Loistava näytelmä, hieno blogiteksti! Tykkäsin itsekin todella paljon - ja oli ihan äärimmäisen mielenkiintoista olla seuraamassa harkkoja, kuinka tämä timantti hiottiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Oli kyllä todella mielenkiintoista lukea sinun raporttisi harjoituksista ja itse esityksestä myös.

      Poista

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).