torstai 26. toukokuuta 2016

Kesäteatteritärppejä hakusessa

Tästä tuleekin vähän erilainen juttu, mitä alunperin suunnittelin. Tarkoituksenani oli tehdä oma tärppilista kesäteatteriesityksistä, mutta sitten tajusin yhden olennaisen asian : aiempina vuosinani olen mennyt aika lailla tottumuksen mukaan, eli on tullut koluttua samoja paikkoja huolimatta siitä, mikä siellä on kulloinkin ohjelmistossa. Kesäperinteitähän kuuluu olla, mutta jospa niistä tutuista reiteistä osaisi poiketa edes hiukan?

 Kuten tämä Teatterin tiedotuskeskuksen ylläpitämä ensi-iltalista kertoo, on tulevanakin kesänä miltei joka niemessä ja notkossa kesäteatteritoimintaa luvassa. Miten tuosta valtavasta määrästä osaa poimia juuri ne kiinnostavimmat ja ehkäpä hiukan erilaisetkin versiot? Taiteellisia kokeiluita harvoin on kesäisin luvassa, mutta miten osaisi mennä uuden äärelle ja löytää juuri ne kaivatut helmet? Välimatka tietysti rajoittaa menojani aika paljonkin ja samoin se, että kesäloma on tullut pidettyä jo toukokuun puolella, mutta muuten ottaisin ilolla vastaan uusia kohteita.  

 Kertokaa siis te minulle, missä on parhaat penkit ja viihtyisin katsomo? Missä on makoisimmat väliaikatarjoilut tai muuta ekstraa tarjolla? Missä on ihastuttavin miljöö? Missä saa nauraa, liikuttua, viihtyä, vaikuttua, hämmästyä? 

Kesäyön uni (c) Tanja Ahola, Ryhmäteatteri 

 Tällä hetkellä kalenterissani on ainoastaan viisi täysin varmaa kesäteatterikohdetta : Turun Kaupunginteatterin ja Emma Teatterin yhteistuotanto Linnan juhlat, Tampereen Komediateatterin Risto Räppääjä ja Sevillan saituri sekä Reinikainen, Ryhmäteatterin Kesäyön uni sekä Lahden Uuden Kesäteatterin Mökkinaapurit

 Löydän itseni melko varmasti myös Hämeenlinnan Uudesta Kesäteatterista, Samppalinnasta, Pyynikiltä, Suomen Kesäteatterista Valkeakoskelta, Ypäjän Musiikkiteatterista, Linnateatterista, Vartiovuorelta Turusta, Hämeenlinnan Miniteatterista Aulangon Graniittilinnasta ja Laajavuoresta Eurooppa Nelosen kesävetoa katsomasta. Vaan jos löydänkin itseni jostain muualta näiden lisäksi/sijasta? 

15 kommenttia:

  1. Ukkosenjumalan poika menee Öljymäen kesäteatterissa, siellä on ollut kyllä kivoja juttuja eli suosittelen! Toki se on se mun oman kunnan kesäteatteri mutta kävisin varmasti pidempääkin katsomassa :) Kiitos tuosta ensi-iltalistalinkkauksesta, löytyy paljon kiinnostavaa sieltä jos innostun kesälomalla teattereita kiertelemään...

    VastaaPoista
  2. http://www.lansi-savo.fi/uutiset/kulttuuri-ja-viihde/saimaan-teatteri-kutsuu-tana-kesana-yleisonsa-haihin-341604?utm_source=dlvr.it&utm_medium=facebook

    Mites tämmönen? Esityspaikoillekin vaihtoehtoja...Mulla ei ole tähän muuta faktaa kuin että Juvan pysäkki on melko lähellä syntymäkotiani, joten yritän osua oikeaan aikaan alttarille...

    (+ Karkkilan Työväennäyttämö on perinteisesti ollut hyvä!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heljä! Saimaan Teatteria olen tutkaillut aiemminkin, mielenkiintoinen juttu kaikkineen kun kiertelevät. Lisäsin vinkkauksesi listaan mukaan. :)

      Poista
  3. Olisin ehdottanut Lahtea, Valkeakoskea, Eurooppa Nelosta. Samppalinnaa, Maria. En muista teatterin nimeä, mutta Joensuussa. Saara siellä mukana. Ja tietty Riihivuorta. Eikös' meidän pitänyt treffata siellä...

    Jaana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana, Riihivuorihan unohtui listasta kokonaan. Sinne tietysti, jos vaan löytyy sopiva ajankohta. Joensuu taitaa olla vähän liian kaukana ja vaatisi vapaan viikonlopun, jotka on kesällä aika kortilla.

      Poista
  4. Samalla kun menet katsomaan Laukesin Mökkinaapureita, voisit sopivasti päivän valitsemalla käydä katsomassa Pesäkallion kesäteatterin Mies, joka ei osannut sanoa ei -musiikkikomediaa. Pesiksellä on perinteisesti mukava meininki ja lahjakasta nuorta porukkaa sekä uusi hieno sovitus näytelmään Satu Säävälältä. Ja tietysti oma livebändi! tarkemmin www.kesateatteri.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiitos Vera! Pesäkalliosta oon kuullut paljon hyvää, mutta koskaan en sinne ole vielä ehtinyt. Pistetäänpä tämäkin ylös.

      Poista
  5. Hei - keräilin tänne listaan löytämäni kesäteatterit & esitykset Kanta-Hämeessä kesällä 2016
    https://docs.google.com/spreadsheets/d/1yRejSrxah3i1qBLIK09Cd4j-MvSyKK6KvbTSl0VL24Q/edit?usp=sharing
    Tulossa on 20 näytelmää, 280 esityskertaa 19 paikalla - mittava ja monipuolinen kattaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Täällä kyllä riittää kesäteatteritarjontaa ja jokaiselle jotakin varmasti. Olen aika monessa noista käynytkin, mutta vielä on myös monta kokematta.

      Poista
  6. Kauniin miljöön puolesta voisin suositella Ruukinmyllyn kesäteatteria Loviisan Ruotsinpyhtäällä. Teatterin katsomo on katettu ja sieltä on kauniit joki- ja ruukkinäköalat. Teatteri on Ravintola Ruukinmyllyn yhteydessä ja sieltä saa syötävää ja juotavaa. Ja ainakin aiempina vuosina katsomoeväiksi on voinut ostaa myös popcornia.
    Tänä kesänä teatterin ohjelmistossa on ”Miksei Jeppe juo? Niilonpojan tarina”. Lisäinfo: naurutakuu.fi

    Kannattaa harkita myös Haminan kesäteatteria. Tänä vuonna siellä pyörii ”Ulvova mylläri”. Teatteri on vaihtanut sijaintia viimevuodesta joten en osaa sanoa mitään katsomon viihtyisyydestä tms. Mutta itse esityksen taso lienee korkealuokkainen, ainakaan aiempina vuosina ei ole tarvinut pettyä. Lisäinfo: www.haminanteatteri.fi

    Ja jos Haminaan eksyy niin samalla reissulla voi käydä katsastamassa myös Kyminlinnan kesäteatterin Kotkassa. Heidän ohjelmistossaan on tänä kesänä Pastori Jussilainen, Kari Arffmanin ohjaamana. Lisäinfo: www.kyminlinnankesateatteri.fi

    Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija hyvistä vinkeistä! Lisätäänpä nämä tuohon vihjelistaukseeni. Jos itse menet katsomaan, olisi mukava kuulla kommentteja!

      Poista
  7. Vaskion kesäteatteri Puutaivaassa menee Kolme iloista rosvoa.

    VastaaPoista
  8. Minä rakastan käydä teatterissa. Meidän suunnalla vain ei aiemmin sellaisia ole ollut, aina on joutunut lähteä kauemmaksi. Nyt he kuitenkin rakentavat teatteria, mieheni on itseasiassa myös töissä siellä. Mukavia katsomotuoleja metsästävät tällä hetkellä. En malta odottaa, että pääsee teatteriin ilman, että täytyy matkustaa pitkästi.

    VastaaPoista

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).