Haastattelussa Linda Wiklund

 Linda Wiklundin tapasin naantalilaisessa merenrantakahvilassa toukokuun lopussa 2016 ennen Linnan juhlat – kesäteatterin iltanäytöstä.

 Vuonna 1988 Turussa syntynyt Linda on horoskoopiltaan kaksoset. ”Oon kyllä Turun tyttöjä ihan täysin. Lukion kävin Turussa vielä ja sen jälkeen aloin hakea aktiivisesti kouluun. TeaK tärppäsi kolmannella kerralla ja muutin Helsinkiin. Kolme vuotta mä reissasin melkein joka viikonloppu Hesasta Turkuun ja kun vihdoin taas pääsin Turun rautatieasemalle, aattelin heti että ”Jes, mä oon kotona!” Nyt viime vuosina se onkin sitten kääntynyt toisin päin, kun kihlattuni kanssa asutaan vuoroin Tampereella ja vuoroin Helsingissä. Tänne on näin kesäisin ihana tulla tekemään töitä, mutta ajatus takaisinmuuttamisesta tuntuu tosi kaukaiselta tällä hetkellä.”

 Mitä harrastat? ”Mä aloitin tankotanssin nyt! Se on ihan mielettömän koukuttavaa, ja osaan jo jotain tehdäkin. Sit mulla (tai meillä) on 9kk ikäinen koira, joten aika paljon sen kanssa tulee touhuttua ja lenkkeiltyä. Lisäksi lenkkeilen muutenkin ja joogaan, ihan näitä perusjuttuja, joilla pidän kuntoani ja mieltäni yllä.”

 Osaatko soittaa jotain soitinta? ”En mä kyllä suvereenisti osaa soittaa mitään, mutta osaan tapailla montaakin soitinta. Mun piti Kansallisteatterin 'Pohjalla'-näytelmään opetella soittamaan haitaria. Työryhmän muusikko Timo toi sinne erilaisia soittimia ja pyysi fiilistelemään ja ottamaan vaan sieltä jonkun käsiinsä. Mä näin haitarin ja heti syöksyin sen kimppuun. Lopultahan Timo sitten teippasi mulle ne kohdat, mistä mun pitää soittaa ja niiden mukaan sitten tuli vedeltyä. Jossain vaiheessa huomasin, ettei tarviikkaan enää katsoa mihin sormensa pistää! Sithän mä sain viime vuonna valmistujaislahjaksi ukulelen, ja sillä harjoittelin ja soitin yhden Samuli Putron biisinkin (ja neljää sointua) yhdellä pienellä keikalla viime syksynä. Muissa näytelmissä en oo soittanut. Eipäs kun juu! Tein äkkiseltään yhden aivan hullun pikapaikkauksen Kansallisteatterin 'Nummisuutareihin', kun Maruska Verona oli sairastunut ja ohjaaja Reinikainen soitti sitten mulle. Oli perjantai-ilta ja mua tarvittaisiin lauantai-illaksi Maruskan rooliin, laulamaan ja soittamaan haitaria ja urkuja! Sanoin ensin Jannelle, että siihen en kyllä pysty. No, mulla oli oman näytelmän läpimeno Espoossa ja sen jälkeen päätin, että kyllä mä sittenkin teen sen. Urut oli teipattu samalla tavalla kuin haitarissa ja kyllä mä pikkusen lauloinkin, muutoksia ja kaikenlaisia vääntöjä oli kuitenkin tehty. Mutta tein sen, ja olihan se kyllä yks mun elämäni kuumottavimpia hetkiä, huh. Näytelmähän alkoi Maruskan pitkällä monologilla vielä. Oli kyllä niin voittajafiilis jälkeenpäin!” Linda hehkuttaa.

Linda Naantalissa (c) Teatterikärpänen 

 Mitkä ovat omasta mielestäsi sinun vahvuutesi/erikoistaitosi ammatillisessa mielessä? ”Mulla on hyvä huumorintaju ja hyvä rytmitaju, oon saanut tehdä tosi paljon komediaa ja tosi paljon draamaa. Ne kulkee niin käsi kädessä. Mä oon tosi tunteellinen ihminen, ja mua itkettää ja naurattaa kaikki asiat jatkuvasti. Tiedän myös sen, että oon tosi hyvä ryhmässä ja koenkin olevani ennenkaikkea ryhmätyöntekijä, mun haaveeni ei ole koskaan ollut vetää yksin monologia. Ensembletyöskentely tuntuu mulle omimmalta tavalta, niin kuin nyt täällä Naantalissa. Kaikki saa heitellä ideoita ja me leikitään ja kokeillaan kaikenlaista. Varsinaisia ”erikoistaitoja” mulla ei ole, mä oon hyvä tanssimaan ja riittävän musikaalinen, ja oon myös innokas ottamaan erilaisia musiikillisia haasteita vastaan. Mä haaveilen sellaisesta, että mulle sanottaisi, että mun pitäisi tietyssä ajassa hallita joku tietty taito! Ja mä oon myös aika kielitaitoinen. Oon ollut vaihto-oppilaana Italiassa, joten puhun hyvin italiaa, englantia, ruotsia…”

 Mikä olisi sitten sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Kyllä mä jonkun instrumentin haluaisin ottaa haltuun, mutta mulla ei taida riittää kärsivällisyys! Mun pitkäaikainen haaveeni on ollut se, että osaisin soittaa esim. pianoa. Kauniin kateellisena katson ihmisiä, jotka on musiikin kanssa ihan suvereeneja tapauksia. Se on keino ilmaista itseään ja rauhoittua musiikin parissa myös.”

 Mikä on ollut suurin haaste, joka on toistaiseksi tullut urasi varrella vastaan? (jos ei lasketa
mukaan esim. sitä Nummisuutareiden pikapaikkausta) ”Kyllä se varmaankin oli tuo viimekesäinen 'Hockey Night'-komedia, ja tiesin sen jo valmiiksi, koska en ollut aiemmin tehnyt sen kaltaista sketsipainotteista juttua, jossa hahmoja täytyi syntyä jatkuvasti. Harkoissa oltiin pilkkihaalarit päällä ja koko oma fysiikka oli sullottuna niiden vaatekerrosten alle, ja ohjaaja Mikko Kouki huutaa katsomosta ”Hahmoo, Linda, hahmoo!” Mähän tein hahmoo koko ajan! Tässä 'Linnan juhlissa' mulla on 20 hahmoa ja siinä on kyllä tekemistä, että saisi ne kaikki erilaisiksi ja toisistaan erottuviksi ja kuitenkin aidoiksi, oikeiksi ihmisiksi. Tyylilajiltaan tuossa riittää kyllä haastetta!”

 Löytyykö suvustasi muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Ei löydy. Äitini on kyllä tosi luova ja taiteellinen, mutta hän on ammatiltaan sairaanhoitaja ja isäni on ylikonstaapeli. Isoäitini on ollut 'taiteilijahahmo', mutta mä oon ainut, joka sai päähänsä lähteä näyttelemään.”

 No niin, eli milloin kiinnostuit teatterista/näyttelemisestä? ”Mä menin Turun Nuoreen Teatteriin 11-vuotiaana. Sitä ennen mä olin harrastanut pitkään tanssia - rakastin tanssimista ja sitä, että pääsee toteuttamaan itseään jollain tavalla. Aloin vaan janota jotain vielä enemmän. Niihin aikoihin jo laitoin kaikkiin mahdollisiin paikkoihin sähköpostia, että haluaisin näytellä. Muistan vieläkin, mitä siinä luki mainospuheena : ”Osaan sujuvasti näytellä myös Martti Ahtisaarta”. En tiedä mistä tuon silloin tempaisin, hahah! Sitten kuulin Turun Nuoresta Teatterista, ja ensin soitin sinne. Menin sitten peruskurssille, ja heti sen jälkeen jäi tanssi ja kaikki muukin. Lambergin Kalle oli samalla kurssilla mun kanssani. Kurssilaisista tuli mulle toinen perhe ja ystäväporukka, ja mä en mitään muuta tehnytkään enää. Suoraan koulusta menin aina teatteritreeneihin. Siellä oli ja on todella kunnianhimoista porukkaa, kymmenen meistä on jo päässyt TeaKiin tai Nätylle opiskelemaan (mm. Emmi Kaislakari ja Lauri Tilkanen). No, selvää oli se, ettei paluuta enää ollut ja lukion kakkoselta hain ekaa kertaa TeaKiin. Aamupäiväryhmästä pääsin jatkoon ja siinä vaiheessa Vierikon Vesa tutki mun papereita ja totesi: ”Linda Marlene, sinähän olet vasta lukion kakkosella”. Se hakukerta jäi siihen.. Tuskin tietty johtui pelkästään siitä. Seuraavana vuonna pääsin nelosvaiheeseen ja tipuin, ja se oli varmaan elämäni vaikein vuosi. Mulle oli niin valtava pettymys olla ensin kolmenkymmenen ”parhaan” joukossa ja siitä sitten maitojunalla kotiin. Sain kuitenkin hyvää palautetta ja vuoden verran hakkasin niitä palautteessa olleita asiota päähäni, ja seuraavana vuonna hain kolmatta kertaa ”Täältä tullaan!”-asenteella ja pääsin sisään. Vuosi oli 2009 ja valmistuin 2015.”

(c) Teatterikärpänen 

 Olitko lapsena missään koulun teatteriporukoissa mukana? ”En ollut, silloin oli vielä se tanssi niin vahvana mulla. Meillä oli tyttöporukka, jonka kanssa osallistuttiin kaikkiin mahdollisiin kisoihin ja esityksiin, ja erityisluvalla kaikki välitunnitkin aina harjoiteltiin kuvioita (joka taisi myös olla osasyy siihen, että niin paljon tanssittiin…). Itse tehtiin tietysti koreografiat. Ei tuo tanssihomma kuitenkaan lähtenyt lentoon sitten sen enempää, vaikka joskus päästiin aika pitkällekin. Lapsesta asti oon ollut tosi herkkä ja tunteellinen, ja näyttelemisen kautta pystyi tavallaan jatkamaan leikkiä ja tajusi sen, että on erilaisia tyyppejä, jotka voi kokea asioita tietyllä tavalla. Ihmismieli on kiinnostanut mua ihan älyttömän paljon, ja ihmismielen ja erilaisten ihmisten ymmärtämistähän tämä on, ja se on ollut mulle se lähtökohta, miksi rakastan tehdä teatteria.”

 Mikä oli kirjallisen lopputyösi aiheena? ”Mä kirjoitin naisten asemasta teatterikentällä omien kokemusteni pohjalta ja myös siitä epätasa-arvosta, jota myös mun aikanani oli koulussa. Siellä pidetään yllä sellaisia normeja, jotka näin nuoren naisen näkökulmasta näyttäytyy todella epäreiluina. Lopputyöni nimi oli ”Seistä huojumatta vastatuulessa”, että miten voi löytää juuri siinä hetkessä sen voiman, että pystyy sanomaan ”Hei, nyt tää on kyllä liikaa ja sä et voi kohdella mua noin!” Lopputyössäni oli juuri pohdintaa siitä, kun on joutunut kasvamaan tosi kiltistä tytöstä toisenlaiseksi. Se on varmasti monen nuoren naisen ongelma, että ollaan liian kuuliaisia ja hyviä tyttöjä, ja suoritetaan asioita. Ei välttelisi konfliktitilanteita, vaan ottaisi sen pikemminkin mahdollisuutena muuttaa joitain asioita edes vähän paremmaksi. Tuo oli tosi tärkeä juttu mulle itselleni käydä läpi, näin jälkeenpäin ajatellen siitä olisi saanut tehdä laajemmankin, mutta ne olivat sen hetken ajatukset ja tunnelmat. Oon siitä todella ylpeä.”

 Entä mikä oli taiteellinen lopputyösi? ”Linda Wallgren ohjasi TeaKiin 'Kevätjuhla'-nimisen näytelmän.”

 Onko sinulla missään vaiheessa ollut mielessä jotain aivan muuta alaa, eli suunnitelmaa B? ”Ei mulla kyllä ole ollut. Sieltä 11-vuotiaasta taaperosta alkaen mä oon aatellut vain ja ainoastaan sitä, että musta tulee näyttelijä, keinolla millä hyvänsä. Mä muuten löysin vanhan päiväkirjani ajalta jolloin olin 14-v, ”Linda matkalla Hollywoodiin”, ja siellä on erilaisia ohjeita miten tämä saavutetaan. Oon tosi käytännönläheisesti lähtenyt ratkomaan asiaa. Siellä luki esim. niin, että ”sitten kun muutan Hollywoodiin, mulla ei todennäköisesti ole rahaa” ja sitten on listattu asioita, joista voisin karsia. Esimerkiksi harjoittelin nukkumaan ilman tyynyä… Ja jos tulee yllätysvieraita, niin makaroonilaatikko on ns. varma valinta helppouden ja edullisuuden takia. No, Hollywood-haaveet sitten jäi, mutta sen tajusin, että kouluun pääsy on oikeasti mahdollista, kun tuttuja Turun Nuoresta Teatterista pääsi sisään niin TeaKiin kuin Nätyllekin. Juu, ja nuorempanahan mun ammattihaaveenani oli tulla Miss Suomeksi… Tein mökillä serkkuni kanssa kauppaa Lauantaipussin karkeistakin, eli jos antaa mulle parhaat karkit omasta pussistaan, niin pääsee missikisoissa eturiviin katselemaan! Serkkupoika meni lankaan”, Linda nauraa.

 Miksi olet näyttelijä (etkä missi, heh)? ”Mua kiinnostaa ihmismieli ihan älyttömästi ja mä luulen, että näiden tunteitteni takia olisin muuten kävelevä aikapommi, jos en välillä pääsisi päästelemään höyryjä kunnolla. Oon mä kyllä melkoinen draamakuningatar siitäkin huolimatta välillä… Yhteyden löytäminen ihmisiin on mulle tärkeää ja se, että saa ehkä jonkun katsojan nauramaan tai joku lähtee uusin ajatuksin pois. Koen tekeväni merkityksellistä työtä, ja lisäksi rakastan työtäni. En edes muista sellaista aikaa, että mulla olisi oikeasti ollut joku toinen vaihtoehto. Taitaa olla luonnekysymys myös, mä menen vaikka läpi harmaan kiven enkä luovuta, jos oikein kovasti jotain tahdon ja näyttelijäksi tahdoin.”

 Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet urasi varrella saanut ja mistä/keneltä se on tullut? ”Kaikkihan me näyttämöllä ollaan herkkiä ja pieniä ihmisiä, ja siellä muiden arvioitavana, niin miten pääsisi sellaisesta ajatuksesta eroon, että ”kunpa noi tykkäisi minusta”. Knihtilän Elina sanoi joskus niin, että ”Sydän auki. Kun mulla on näyttämöllä sydän auki ja mä annan itsestäni kaiken, niin jos silloin joku sanoo musta jotain pahaa, niin sanokoon. Oon antanut kaikkeni, ja jos senkin jälkeen joku haluaa sanoa ikävästi, mä en voi sille yhtään mitään.” Tuo on helpottanut mua siinä, että mua ei enää pelota olla lavalla, ja mä teen jokaikinen kerta ennen esitystä sen, että hieron sydäntäni ja ajettelen ”sydän auki teille”, katsomoon päin. Tuo tuli nyt ensimmäisenä mieleen. Lisäksi mä toivon, että koko meidän alalla toimittaisi enemmänkin siten, että jos esimerkiksi mulle tulee vastaan joku keikka, jota en syystä tai toisesta pysty tekemään, niin mä kerron siitä heti taitaville kollegoilleni. Kyräilyä on alalla paljon ja mä oon päättänyt, etten puhu pahaa kollegoistani työnantajille.”

 Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Harjoitteluni tein Tampereen Teatterissa 'Vadelmavenepakolaisessa', jonka jälkeen menin Kansallisteatteriin pariin näytelmään. Täällä Naantalissa (Turun Kaupunginteatterin ja Emma Teatterin yhteistuotanto) oon ollut parina kesänä ja viime keväänä olin Espoon Kaupunginteatterissa. Saimaan Teatterin ensimmäisenä kesänä olin mukana. Mustion Kesäteatterissa oon myös ollut kerran.”

 Mainitse muutama itsellesi jollain tavalla tärkeä roolityö tai proggis. ”Kyllä Janne Reinikaisen 'Pohjalla' oli todella tärkeä. Sitä ennen olin tehnyt niin monta ns. kiltin tytön roolia. Ohjaajat näkivät kiltteyteni ja herkkyyteni, ja mut roolitettiin sitten sen mukaan. Mika Myllyaho oli pyytänyt mua mukaan näytelmään ja menin tapaamaan Jannea, joka kertoikin näkevänsä mussa tietynlaista voimakkuutta ja sain aivan toisen roolin mitä alunperin luulin. Olin niiiin pähkinöinä siitä roolista, sain vihdoinkin näytellä tosi ristiriitaista ja vahvaa naista. No, ainahan juuri se rooli ja juttu on tärkeä, jota on sillä hetkellä tekemässä, mutta kyllä 'Pohjalla' menee ihan ykköseksi.”

Linda Jenni Haukiona Linnan juhlissa (c) Otto-Ville Väätäinen 

 Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Haluaisin näytellä joskus jonkun miesroolin, ajaa vaikka pääni kaljuksi. Joku sukupuoletonkin tyyppi! Olisi mahtavaa tehdä joku kauhunäytelmä joskus”, Linda visioi, ja tästä sitten kehittelemmekin melkoiset visiot näytelmästä, jota olisi erittäin epämiellyttävää katsoa…

 Onko sinulla omia ”esikuvia”, joita tietyllä tavalla arvostat tai ihailet erityisesti? ”Voi, moniakin. Kyllä mä Elina Knihtilää arvostan todella paljon näyttelijänä ja myös sitä hurjaa paloa, jota hän ajaa tasa-arvon puolesta. Sen keskustelun ylläpito on todella tärkeää. Sit mä arvostan paljon esim. Miska Kaukosta, jonka rytmitaju on aivan pettämätön. Omanikäisiäni naisia pidän myös valtavassa arvossa, ja nyt on mielestäni hyvä pöhinä päällä nuorten naisten keskuudessa. Ja Ria Katajaa oon aina katsonut tietyllä tavalla ylöspäin, hän on mielestäni ainutlaatuinen näyttelijä – kiinnostava, valovoimainen, karismaattinen ja hurjan herkkä.”

 Kuka olisi ”unelmiesi vastanäyttelijä”, jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa? ”Mä oon nyt niin koukussa Netflix-sarjoihin ja katsoin juuri kaikki Breaking Bad-kaudet ja suorastaan rakastan niitä kahta miestä, jotka siinä näyttelee. Kummankaan nimeä en sitten tietenkään muista, hah. Sen spin off-sarjan miesten kanssa voisin myös näytellä, mutten muista heidänkään nimiä! Musta olisi ihana päästä näyttelemään koko kurssini kanssa uudestaan, meillä oli niin uniikki porukka. Jani Volasen kanssa mä haluaisin myös näytellä. Ja olishan se ihanaa näytellä avopuolisoni Mikon (Nousiainen) kanssa, ihan aikataullisistakin syistä, jotta nähtäisi edes joskus.”

 Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton, ja mikä olisi kappale? ”Mun piti taannoin laulaa Mikon kanssa yks duetto, mut mä hannasin. Eli kyl mä Mikon tähän ottaisin, ja voitais suvereenisti vetästä Hakuna Matata. Mikko pukeutuneena mangustiksi.”

 Miten sinä määrittelisit sanonnan ”teatterin taika”? ”Siihen liittyy aivan järjetön määrä energiaa, kun niin monta ihmistä keskittyy samaan asiaan samaan aikaan, yhdessä tilassa. Näyttämöllä ihmiset keskittyvät toisiinsa ja siihen, mitä näytellään ja taustalla henkilökunta painaa tarkkaa duunia, jotta kaikki sujuisi suunnitelmien mukaan. Ja katsojat keskittyvät katsomaan. Parhaimmillaanhan teatteri on silloin, kun tapahtuukin jotain odottamatonta ja miten nopeasti ollaan taas tilanteen tasolla. Joukkovoimassa on teatterin taikaa!”

 Mitkä asiat inspiroivat sinua/saavat sinut innostumaan? ”Musiikki, kollegoiden lahjakkuus ja intohimo (käyn tasaisin väliajoin itsekin teatterissa), oikeastaan mikä tahansa asia, jota tehdään suunnattomalla intohimolla! Mulla menee ihan jalat alta välillä. Rumpalit on esimerkiksi todella maagisia, se tavallaan eläimellinen voima ja kaikki. Rumpaleiden kasvoja on myös kiva seurata.”

 Podetko ramppikuumetta tai esiintymisjännitystä? ”Kyllä, ja se alkoi muistaakseni TeaKissa ja siihen helpottaa tuo jo mainitsemani Elina Knihtilän antama elämänohje, mutta kyllä mua jännittää aina. Jos jostain käsittämättömästä syystä mua ei jännitä, niin sitten on jotain pahasti pielessä. Se alkaa yleensä siinä vaiheessa, kun noustaan maskituolista ylös ja alkaa käydä juttua läpi mielessään, viimeistään siinä vaiheessa kun kuulee yleisön äänet katsomosta. Jännitys muuttuu sitten aika nopeasti toisenlaiseksi energiaksi näyttämöllä. Joskus tuntui siltä, että mulla menee tavallaan ”yli” koko homma ja ihmiset näkee päällepäin, että mulla hakkaa pulssi ohimoissa. Tuntui siltä, etten selviä! Päätin sitten, että menen väkisin kohti pelottavia ja jännittäviä asioita, sillä se myös kasvattaa, ja kaikesta olen selvinnyt. Ja vaikka tämä kaikki on valtava osa mun elämääni, niin silti se on myös ”vain” teatteria”, Linda toteaa.

 Onko sinulla jotain omia rutiineja/rituaaleja, joita toistat aina ennen esitystä? ”On, ja mähän oon tosi taikauskoinen ja jopa neuroottinen! Oon joutunut rikkomaan tapojani ja uskomaan, että esitys ei mene pieleen, jos en kävele näyttämön läpi tiettyyn suuntaan ennen esitystä tai että mitään pahaa ei tule tapahtumaan, jos teenkin mikkitsekin varttia aiemmin kuin normaalisti. TeaKin pääsykokeissa huomasin neuroosini kasvavan, sillä mulla oli joka vaiheessa täysin samat vaatteet päällä. En uskaltanut vaihtaa niitä, koska pääsin aina vähän pitemmälle… No, on mulla sitten omat lämmittelyrituaalini ja ne koen hyviksi jutuiksi ja niistä pidän kiinni.”

 Kerro joku legendaarinen kommellus. ”Kolumbiassa olimme vierailemassa 'Pohjalla'-näytelmän kanssa ja näyttämöllä oli kynttilä. Mulla oli aika tiukka kohtaus Lauri Tilkasen kanssa ja potkaisen häntä naamaan, ja siitä Lauri lentää selälleen ja lisäksi vielä hyökkään kuristamaan. Potkaistuani Lauria kynttilä tipahti ja näytti siltä, että koko pöytä syttyi tuleen! Mä en huomannut sitä lainkaan ja syöksyin kuristamaan Lauria, ja ohjaaja Reinikainen käveli näyttämön eteen ja sammutti liekit. Esitys jatkui, ja mä en tiennyt mistään mitään. 'Vadelmavenepakolainen' Tampereen Teatterissa oli sitten kaikenlaisen repeilyn riemuvoittoa. Toisella puoliajalla oli kohtaus, jossa ollaan Ruotsissa ja pidetään ”möte”, jossa keskustellaan kahvirahastosta. Mä en varmaan ikinä selvinnyt siitä kohtauksesta nauramatta. Kerran revettiin kaikki niin, että mua jo ihan itketti ja Risto Korhonen piiloutui lyijykynän taakse nauramaan. Ei siitä meinannut tulla loppua ollenkaan, lopulta me vaan kikatettiin se koko kohtaus läpi. Kukaan ei saanut varmasti sanottua ainuttakaan oikeaa repliikkiä ulos.”

 Kerro joku oikein hyvä muisto. ”Oli se hienoa, kun kävi Teatterikoulun ovella lukemassa oman nimensä paperista. Sen muistaa niin järjettömän kirkkaasti edelleen. Siinä hetkessä ajattelee, että on kuolematon ja ihan kaikki on mahdollista, kaikki ovet on auki. Koulun alettua pudottiin sitten takaisin maan pinnalle ja arki alkoi. Kesä meni valtavassa onnentunteessa.”

 Tulevia roolejasi tai muita töitäsi? ”Oon tosi tosi innoissani yhdestä syksyisestä jutusta, mutta en saa vielä sanoa siitä yhtikäs mitään!” (Edit. 15.8. Linda on mukana The Office-sarjan kotimaisessa versiossa, kuvaukset alkavat syksyllä 2016.)

 Onko sinulla jotain mottoa? ”Kohtele muita, niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. Oon myös varastanut Mikon moton ”Pää pilvissä, jalat maassa”. Se on mielestäni hyvä motto.”

 Osaatko imitoida ketään? ”Hah, kohta näette vähän Tarja Halos-imitaatiota. Viime kesänähän Hockey Nightissa mun piti alunperin imitoida Tami Tammista, mutta ei varmaan päästy ekoja lukuharjoituksia pitemmälle kun ohjaaja Kouki pisti ruksin sille kohtaukselle. Ei lähtenyt.”

 Mikä sarjakuvahahmo tai muu fiktiivinen hahmo haluaisit olla ja miksi? ”Mä haluaisin olla sellainen hymyilevä kakkakasa-emoji! Tai Kissanainen!”

 Jos sinusta tehtäisi supersankarihahmo, mikä olisi hahmon nimi ja mikä olisi supervoimasi? ”Ennen kouluunpääsyä mä olin Hamburger Börsissä töissä baarimikkona ja meillä oli siellä supersankari-teemapäivä. Pomoni oli Recycling Woman ja mä haluaisin olla se! Oon kyllä sellainen kierrätysnatsi, että… Menisin joka talouteen korjaamaan ihmisten kierrätysvirheet.”

 Jos saisit viettää päivän miehenä, mitä tekisit? ”Aamupäivä menisi varmaankin helikopterinlennätyspuuhissa, hahah! Oi sitä vapaudentunnetta parvekkeella! No, sitten kun tuo alkaisi kyllästyttää, haluaisin kokeilla palkkaneuvotteluja miehenä. Menisin jonnekin myös puku päällä ihmettelemään ja tutkimaan, miten mua kohdeltaisiin ja palveltaisiin esim. ravintolassa. Jos näyttäisin vauraalta mieheltä…”

 Jos ihminen vetäytyisi syksyisin talviunille ja heräisi keväällä, mitä sinä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? ”Ottaisin salmiakkia, päiväkirjan ja kynän ja vähän konjakkia lämmikkeeksi. Hyvää musiikkia myös. Luulen, että yhden talven viihtyisin noin!”

 Jos rakentaisit puuhun majan, millaisen majan rakentaisit ja mitä sinne ottaisit mukaan? ”Mulla oli serkkujeni kanssa puussa maja mökillä ja meillä oli paljon eväitä mukana ja sarjakuvia. Nyt ottaisin ihanan kirjan ja Off-hyttyskarkotetta. Se maja olisi tosi korkealla ja sinne pitäisi kiivetä oksia pitkin. Itse maja olisi vaatimaton ja pieni, se olisi sisustettu kävyillä ja havuilla.”

 Jos voisit palata aikakoneella menneisyyteen johonkin tiettyyn ajanjaksoon tai tapahtumaan, mitä menisit katsomaan? ”Mä haluaisin matkata aikaan, jolloin ihmisiä ei vielä ollut. Millainen tämä planeettamme on oikeasti ollut ennen ihmistä. Mua kiinnostaisi myös mennä katsomaan omien isovanhempieni lapsuusaikoja ja elämää sodan kynnyksellä yleensä. Monia asioita ymmärtäisi varmaan ihan toisella tavalla. Tietyistä tapahtumista oudolla tavalla kiehtoisi mennä katsomaan viime hetket Hitlerin bunkkeriin…”

 Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Menen ensin vessaan, haen sen jälkeen Merisalista jotain herkullista syötävää ja sen jälkeen lähden kohti teatteria.”

 Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

- Mistä sanasta pidät eniten? - Intohimo
- Mistä sanasta pidät vähiten? - Itsekkyys
- Mikä sytyttää sinut? - Elämänilo
- Mikä sammuttaa intohimosi? - Itsekkyys
- Mikä on suosikkikirosanasi? - Vittu
- Mitä ääntä rakastat? - Lintujen laulua
- Mitä ääntä inhoat? - Moottoripyörän kaahausta
- Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Psykologi
- Missä ammatissa et haluaisi olla? - Se, joka antaa myrkkyruiskeen
- Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Ei ihan vielä, Linda!