maanantai 13. helmikuuta 2017

Kissa kuumalla katolla / Tampereen Työväen Teatteri

Kissa kuumalla katolla / Tampereen Työväen Teatteri, Eino Salmelaisen näyttämö

Ensi-ilta 31.1. 2017, kesto noin 2h 40min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Tennessee Williams
Suomennos Juha Siltanen
Sovitus ja ohjaus Miika Muranen
Lavastussuunnittelu Reija Hirvikoski
Pukusuunnittelu Marjaana Mutanen
Kampauksien ja maskien suunnittelu Pepina Granholm
Valosuunnittelu TJ Mäkinen
Äänisuunnittelu Niklas Vainio

Rooleissa : Tuire Salenius, Juha Muje, Tuukka Huttunen, Heidi Kiviharju, Miia Selin, Samuli Muje, Annika Peltola/Isla Kulmala, Elisa Heinänen/Emilia Eerola, Aapo Salonen/Severi Muje, Valtteri Lehtinen, Jari Leppänen ja Matti Pussinen-Eloranta

 Työviksen Kissa kuumalla katolla kuului minun odotetuimpien kevään ensi-iltojeni listalle heti julkistamispäivästään lähtien. Muistan nähneeni näytelmän Hämeenlinnan Kaupunginteatterissa 80-luvun loppupuolella (Ilona-tietokanta kertoi tarkaksi ajankohdaksi 1988) ja itse näytelmästä en muista muuta kuin myllätyt lakanat aviovuoteessa ja Brickin roolissa olleen Mika Kujalan. Elokuvaa en ole koskaan nähnyt, ja jotenkin koko Kissa jäi kummittelemaan mieleeni vuosikausiksi. Työviksen tapauksessa mielenkiintoni herätti ensinnäkin ohjaaja Miika Muranen ja toisekseen se, että lavalla nähtäisiin kolme sukupolvea Mujeita samalla kertaa (Juha, Samuli ja Severi) - ja tietenkin Brickin roolissa nähtävä Tuukka Huttunen. Tiedättehän sen fiiliksen, kun olette vuosikausia sitten nähneet jonkun näyttelijän loistavan rajuhkossa draamaroolissa ja sen jälkeen pitkään koomisemmissa merkeissä, ja salaa toivotte mielessänne, että osuisipa taas kohdalle kunnon rytinää ja tulkintaa. Kun tietää, että tarvittaessa "täältä pesee". Ja sitten se tapahtuu ja toiveet toteutuvat vihdoinkin.

Tuukka Huttunen ja Heidi Kiviharju 

 Näyttämön keskellä on valtava vuode, joka suorastaan kutsuu peuhaamaan. Tyhjä aviovuode on kuin mörkö. Sen ympärillä kyllä kierrellään ja sen ympärillä tapahtuu kaikenlaista - itse sänky on tabu ja sitä vältellään. Heti alussa tosin nähdään sängynpäätyä vasten onnellisia hymyjä ja paljonpuhuvia katseita, helliä kosketuksia ja suudelmiakin. Brick ja pelikaverinsa Skipper (Valtteri Lehtinen). Tapahtuiko kohtaus oikeasti vai oliko sekin yksi niistä puolitotuuksista, joita pitkin näytelmää viljellään ja joita itsepintaisesti uskotellaan itselleen? Sitä sopii miettiä.

 Se katse, jonka Brick vaimolleen Maggielle (Heidi Kiviharju) suo, on kaikkea muuta kuin hellä. Se katse on tyhjää täynnä, tai ei sittenkään. Sieltä paistaa viha, inho, katkeruus, kylmyys, pettymys, luovuttaminen, surumielisyys, haikeus- kaikki kerralla ja erikseen. Se katse saa vereni kohisemaan ja palan nousemaan kurkkuun. Katse tuntuu tutulta, ja pahinta on se, että se tulee joskus myös peilissä vastaan.

 Maggie on verevä, katseenkestävä pakkaus, jonka viehättävyyden ja aistikkuuden muut miehet ovat kyllä huomioineet. Muut kyllä, mutta ei aviomies. Maggie vertaa itseään peltikatolla olevaan kissaan ja hän kyllä mouruaa ja mankuu rakkauden ja kosketusten perään, turhaan. Brick tarttuu mieluummin pulloon, on tarttunut jo kauan. Lapsia ei tälle pariskunnalle ole siunaantunut ja siinä onkin sopiva aihe, jolla halutessaan voi kuka tahansa satuttaa ihan millä hetkellä hyvänsä. Tuttua sekin. Brickin isoveljellä Gooperilla (Samuli Muje) ja vaimollaan Maella (Miia Selin) on lapsia viisi ja kuudes tulossa. Oikea perheidylli!

Juhlat käynnissä, keskellä Big Daddy (Juha Muje) 

 Näytelmässä vietetään ökyrikkaan Big Daddy Pollittin (Juha Muje) syntymäpäiväjuhlia ja koko suku on koolla. Juhlan aiheena on myös se, että lääkärireissu oli varsin onnistunut. On ilmapalloja, tötteröhattuja, musiikkia ja kuohuvaa. Jee, mahtava meininki! Lapsilauma juoksee paikasta toiseen kiljuen ja maltetaan toki esittää isoisälle ohjelmanumerokin. Big Daddyn ilme ohjelman aikana kertoo paljon, ja taas tuntuu tutulta. Olen nähnyt saman ilmeen monessakin vanhassa valokuvassa, myös itselläni. Kurkkua puristaa. Joskus tuntuu siltä, että minä hakemalla hakeudun teatteriin katsomaan ja kuulemaan tilanteita, joita voi katsomostakäsin turvallisesti seurata. Mitähän nautintoa siitäkin saa? Kun itse ei ole huutamassa tai kuulemassa totuuksia, joita ei haluaisi missään tapauksessa kuulla. Uskallan väittää, että ihan jokaisessa perheessä/suvussa on asioita, joista ei vaan puhuta ja piste. Ja sitten on joku totuudentorvi, joka haluaa totuuden julki, oikein odottaa sopivaa hetkeä milloin painaa liipaisinta ja vetää muutamalla lauseella pohja pois kaikelta. Ilma on sakeana ja raikasta ilmaa ei ole tarjolla ulkonakaan, vaikka kuinka pakenisi. Itseään ja omia ajatuksiaan kun ei pääse pakoon.

 Joskus teatterissa minulle on tärkeintä se, mitä sanotaan. Joskus se, miten sanotaan. Joskus sanat eivät merkitse mitään, vaan huomioni vievät katseet, eleet, ryhti, käsien liikkeet, viiltävä hiljaisuus. Joku pauhaa näyttämön keskellä, ja huomioni vie sivummalla hiljaa seisova hahmo, jonka katse kertoo kaiken. Kyyneleet nousevat silmiini ja kädet alkavat täristä. Itkettää kun tiedän ja tunnen, miltä hiljaisesta hahmosta tuntuu. Itkettää kun olen niin onnellinen siitä, että näen näin hyvää teatteria ja loistavaa näyttelijäntyötä.

 Yksittäisiä tuokiokuvia painui mieleeni : kaskaiden kaikkea muuta kuin rauhoittava siritys, suljetut ovet ja rikotut seinät, Big Daddyn ihananällönlipevä teutarointi/huulien lipominen ja yllättävä hellä vilkutus lapsenlapselle, Gooper käärimässä hihojaan, "isänsä poika", pastorin ja lääkärin juoruakkamainen hihittely nurkissa ja paikalta liukeneminen h-hetkellä, Big Mama (Tuire Salenius) uskottelemassa, että "ei se oikeasti tarkoita sitä mitä sanoo".

Big Mama syleilemässä poikaansa 

 Puolitotuuksien keskellä pystyy kyllä jotenkuten elämään, mutta olisiko silti helpompaa kohdata koko totuus? Olisiko?

 Iso kiitos koko Kissa kuumalla katolla -työryhmälle. Kovat odotukseni täyttyivät je menivät ylikin. En odottanut lainkaan näin henkilökohtaista kokemusta, mutta hyvä niin. Ainakin minun on helpompi hengittää nyt.

Esityskuvat (c) Kari Sunnari

(Näin esityksen ilmaisella pressilipulla, kiitos Tampereen Työväen Teatteri!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).